kolmas adventti ja pieniä ihmeitä

16.12.2018

Stoooop, tekisi mieleni huutaa. Nyt kuluu nämä joulua edeltävät päivät aivan liian nopeasti. Ja kaikki, tai ainakin melkein kaikki, on yhä tekemättä!

Viime viikko oli kyllä niin tuskaisen täynnä ja stressasin koulujutuista niin, että välillä väänsin ihan itkua. Turhaan, totesin jälkikäteen, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Jos on tapana murehtia kaikki mahdolliset skenaariot ja epäonnistumiset ikään kuin varmuuden vuoksi, on vaikea takoa päähänsä järkeä. No, mutta nyt on kouluasiat tältä vuodelta paketissa ja kun tämä kolmas adventtisunnuntai vielä kulutetaan urheilun parissa, on lasten harrastuksetkin valmiit joulutauoilleen.

Vielä eilisaamuna suurin osa lahjoisa oli hankkimatta, mikä sekin osaltaan lisäsi stressiä. Aikainen herätys ja tanssituntiin yhdistetty ostoskierros veivät eilen tässäkin asiassa eteenpäin. Enää olisi paketointia ja pientä näpertelyä. Klaaralle tilasin joululahjaksi pari ihanaa mekkoa Nova Melinalta ja avattuani paketin jäin miettimään, että tohdinko ollenkaan avata tätä ja piilottaa mekkoja paperin alle. Tulin niin äärettömän onnelliseksi, kun joku oli nähnyt noin suuresti vaivaa tilauksen pakkaamiseksi, että tuli ihan itku. Kun tuntuu, että itse menee joka asiassa helpoimman kautta, toisen näkemä vaiva lämmittää ihanasti mieltä. Ja tässä tapauksessa joulumieltä. Tämä on myös se ihana ero kotimaisen työn ja suuryritysten postimyynnin välillä. Joka joulu kampanjoidaan siitä, että lahjoja hankkiessa pitäisi tukea suomalaisia pienyrityksiä. Ja tottahan se on, että näin saa hyvän mielen ihan jokainen. Lahjan saaja, lahjan antaja ja lahjan tekijä!

Mutta sitten kaipaisinkin vielä vähän lisää niitä pieniä ihmeitä! Nimittäin joulumieli on edelleen aika laimea ja koti varsin epäjouluisessa kunnossa. Itse asiassa kaaoksessa jälleen. Ja kun haluaisin nyt päästä siihen joulutunnelmaan ja saada tunnelmallisen joulukodin. Joulukuusen, kynttilöiden tuiketta, rauhan maahan ja ihmisille hyvän tahdon. Tai ainakin jotain tuollaista kuin noissa alla olevissa kuvissa, jotka on viime vuodelta. Taidan laittaa miesväen illalla kuusenhakuun ja metästää jostakin ainekset jouluiseen kimppuun. Seuraavat viisi päivää olkoon joulun ja joulumielen rakentamista.

Mutta nyt vielä ne pojan pelit ja hiukan kioskivuoroa. Illalla tartun imuriin ja sytytän kynttilät. Ja siitä alkaa sitten mun joulunodotus. Ensi viikolla en suostu murehtimaan enää yhtään mistään! Keskityn ennen kaikkea tekemään kaiken jouluisesti ja mikäli tilanne niin vaatii, elän riisipuurolla, piparkakuilla ja glögillä.

Ihanaa kolmatta adventtia! Pus! ♡


13 Responses to “kolmas adventti ja pieniä ihmeitä”

  1. Kata says:

    Heippa Emilia!
    Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta ensi viikolle! Millaiset valot sinulla on tuossa viime vuoden pikkukuusessa?

  2. Amanda says:

    Minun mottoni useina jouluna..kirjoitettuna joulukuun alkuun kalenterissa; Älä tee joulua, odota joulua!

    • Mä haluan tehdä joulua. Laittaa ruokaa, leipoa ja koristella. Haluan nauttia siitä kaikesta ja haluaisin enemmän aikaa siihen tekemiseen. Me ei mennä jouluna valmiiseen pöytään vaan ollaan kotona. Tämä siksi, että haluan tehdä niitä asioita ja tehdä niitä yhdessä lasten kanssa. ❤️

  3. Miia says:

    Hei Emilia, blogisi lukijana pakko laittaa edes joskus kommenttia 🙂 usein tuntuu, että kirjoitat minun ajatuksista. Kuten nytkin. Minullakin koti vielä kaaoksessa ja joulutunnelma kaukana.Paljon ideoita ja ajatuksia siitä miten syntyy ihana joulu, mutta aika tuntuu loppuvan kesken. Varsinkin kun on tälläinen näpertelijä.
    Blogiasi on ihana lukea. Niitä harvoja joita jaksan seurata.
    Mukavaa joulun odotusta. Vielä pieni kiri päälle. Sitten onkin ihana rauhoittua rakkaiden kanssa <3

    • Oi, kiitos! Ihan tuli tippa silmään! ❤️
      Taidan olla nyt jotenkin erityisen herkkis, kun kaikki pistää pillittämään. Mutta ehkä se on just se joulu. Kun kuuluukin herkistää.

      Nyt kovasti tsemppiä sinnekin! Oiotaan paikat ja nautitaan tunnelmasta. Yritetään saada joulun tunnelma ensi viikolla ja sitte vain ollaan ja ihaillaan! ❤️

      Oikein ihanaa joulunaikaa sinne! ❤️❤️❤️

  4. Puuraitti says:

    Emilia, oletko ajatellut, kuinka erityislaatuisessa asemassa olet? Voit viettää joulunalusviikon kotona keskittyen joulutunnelman luontiin, joulujärjestelyihin sekä paljon puhutun joulumielen etsimiseen. Monet lukijasi ovat töissä/työmatkoilla 5-7 päivää vielä ennen joulua – tai koko joulun.

    Joulukuu on kiireinen monine juhlineen, mutta mieluummin pähkäilisin lasten harrastus/juhla-aikataulujen yhteensovittamista arkikalenteriin kuin jättäisin hellyttävät esiintymiset kokonaan väliin. Valitettavasti työn vuoksi näin käy usein. Rauhallista joulunaikaa ja toivottavasti se täyttää niin sinun kuin läheistesi odotukset.

    • Hei, Virpi.
      Hhmmm, onkohan tässä jokin väärinkäsitys? Ihan kuten monet muutkin, minäkin joudun palkkani tienaamaan jouluviikolla, ja itse asiassa myös jouluna. Ja tosiaan lasten hellyttävät esitykset menevät aina iltaohjelmassa etusijalle, mutta valitettavasti työn ja opiskelun yhteensovittaminen on sitä, että aina ei vain pääse paikalle vaikka kuinka haluaisinkin.

      Oikein ihanaa joulunaikaa ja ennen kaikkea joulumieltä sinulle. Toivottavasti ehdit myös itse joulupuuhiin tällä viikolla. 🙂

      • Kati says:

        Väärinkäsitys johtunee siitä, että et taida juurikaan kertoa työasioista. Lukijat saavat ehkä virheellisen kuvan. Toivottavasti ennätät rauhoittua perheen kanssa joulun viettoon, vaikka töitä on silloinkin.

        Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!

  5. Kaisa says:

    Hei! LÖysin hm:ltä blogissasi vilahdelleet tulppaanihousut :), Muistin heti ne kun näin kaupassa,että ne näytti niin kivalta sinisen neuleesi kanssa. Kysyisin,mikä koko sinulla on housuissa? Ostin normi 38 ja kotona huomasin etteivät mene kiinni!-eikä joulukaan ole vielä ohi.. 😉 Taitaa olla pientä mitoutusta nämä.
    Täytyy käydä vaihtamassa.

  6. Viivi says:

    Kylläpä oli söpö paketti todentotta. Jäin vain miettimään miksi ollenkaan avasit valmista pakettia. Tuohan olisi käynyt lahjasäkkiin sellaisenaan tai sitten paketoituna. Olisi lahjan saajakin saanut ihastella kaunista pakkausta. Tunnelmallista joulunaikaa! Tämä on parasta aikaa. Ok

    • Niin siis enhän mä avannutkaan. Siitä tässä juuri kirjoitin. Ei voinut, vaikka sisällöstä olikin tarkoitus paketoida vain puolet. Ihana paketti! 💕

      Tunnelmallista joulunaikaa! ❤️

Kommentoi