rakkaudesta siistiin kotiin

17.2.2019


Kaupallinen yhteistyö / Sinituote


Viikonloppu ja siisti koti. Siivous, järjestys sekä siistit ja puhtaat pinnat ovat asioita, joihon mulla on jollakin tapaa tosi vahva polte. Jopa niin vahva, että välillä se naurattaa ihmisiä lähelläni ja joskus jopa ärsyttää jotakuta blogin kommenttiboksissa. “Ainoastaan Emilia voi viedä vieraansa siivousvälineinen tehtaanmyymälään.” Näin väitti siskoni mies, kun tyhjensimme Sinituotteen myymälää viime kesänä siskoni kanssa. Olin tartuttanut jynssäri-intoani, rakkauttani lajiin.

Enkä väitä, että jaksaisin aina kulkea kuin höyryveturi ja puunata paikkoja, mutta oikea mielentila, riittävä aika ja mahdollisuus keskittyä tekemiseen, takaavat mulle onnistuneen siisvouspäivän. Tykkään kietaista essun päälleni ja kumihanskat käteen. Tykkään tuulettaa ja tomuttaa, puunata ja jynssätä. Enkä vain ja ainoastaan tekemisen ilosta, vaan koska lopputulos palkitsee. Puhdas koti, ja ainakin hetkellisesti tyhjät pyykkikorit, kruunaavat päivän ja esimerkiksi perjantai-illat.

Kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa, päästään taas tämän minulle rakkaan lajin pariin. Ja vähintäänkin yhtä intohimoisesti kun suhtaudun itse siivoukseen, suhtaudun myös Sinituotteen tuotteisiin. Suomalaista työtä, työtä Suomeen ja erityisesti työtä tähän pieneen kotikaupunkiini. Minä nimittäin asun siellä, missä tehdään todennäköisesti se sinunkin tiskiharjasi!

Siitä taitaa olla jo vuosi tai parikin kun pääsin (ihan muissa merkeissä) yritysvierailulle Sinituotteen tehtaalle. Iltavuorossa valmistui muun muassa juurikin tiskiharjoja, ja olisin voinut jäädä ikuisuudeksi tuijottamaan prosessia, jossa kone tikkasi harjaksia tuttuun ja itsestään selvään hyödykkeeseen. Yhtälailla mieleen painui tuotantotilojen ovella oleva lappu, joka muistutti työntekijöitä hyvästä työilmapiiristä ja hymyilemisen tärkeydestä. Olen ollut aina kiinnostunut ja utelias näkemään, mistä asiat tulevat ja miten ne tehdään. Vierailu tehtaalla ja perehtyminen kotimaisen yrityksen historiaan oli varsin mielenkiintoinen ja valaiseva kokemus.

Vaikka kotimainen työ jo itsessään on hyvä syy suosia Suomessa valmistettuja tuotteita, Sinituotteella on toinenkin valttikortti. Nimittäin kierrätysmuovin käyttäminen! Tänä päivänä kun muovi puhuttaa, ja jopa pelottaa, on tärkeää muistaa, että oikein kierrätetty muovi on ympäristöteko. Jokainen kiertoon laitettu karkkipussi ja margariinirasia on raaka-ainetta uuteen käyttötavaraan. Kuten esimerkiksi siihen tiskiharjaasi, joka muuten nykyisin valmistetaan Sinituotteella täysin kierrätysmuovista.

Jos uskoisin jälleensyntymiseen, väittäisin, että olen edellisessä elämässäni ollut varmaankin taloudenhoitaja. Itse asiassa olen monesti miettinyt, että yksityisten kotien siivoamisesta, järjestelystä ja kaunistamisesta olisi hyvin voinut tulla mulle ammatti. Toisaalta, kuten varmasti kuka tahansa muukin, minäkin haikailen joskus sen perään, että voisin itse kävellä vasta siivottuun kotiin ja vain nauttia.

Siinä missä tykkään männyn tuoksuisesta pesunesteestä, tykkään myös aika perinteisistä siivoustavoista. Rikkasetti on tarpeellinen kapine taloudessa, jossa kannetaan polttopuita ja pöyhitään multaa. Kissan karvat ja villakoirat eivät aina kaipaa imuria, vaan mikrokuitumoppi on monesti jopa tehokkaampi pölyn kaappaaja. Pölyhuiskalla ylettää pyyhkäisemään niin hyllyn päälliset kuin valaisimetkin.

Siivotessa on hyvää aikaa kuunnella äänikirjoja ja kotityöt ovat hyötyliikuntaa ja liikkuvuuden hoitamista parhaimmillaan. Hyvät ja asianmukaiset siivousvälineet tekevät työstä mielekästä ja helpompaa. Mielestäni oikea asennoituminen siivoamiseen onkin kaiken A ja O. Mikään ei tunnu kivalta, jos siitä tekee itselleen jo valmiiksi vastenmielistä. Mun siivouspäiviin kuuluu esimerkiksi kahvitauko, jonka aikana palkitsen itseni jollakin herkulla samalla kun mietin päässäni toimintasuunnitelmaa siivouksen loppupuoliskolle.

Arvonta!

Kerro kommenttiboksissa oma siivousvinkkisi tai vinkkisi siihen, miten teet siivouspäivästäsi mielekkään. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Sinituotteen uutuustuotteista koostuva tuotepaketti (arvo n. 70€). Jätä kommenttisi kuitenkin viimeistään perjantaina 22.2.2019. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tee fiksuja valintoja. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä ja vihreä etiketti kertoo kierrätysmuovin käytöstä. Kuvassa WC-harja, Rikkasetti, Monitoimimoppi ja Tiskiharja. Kaikki tyylikkäästi mustana. Tiesitkö muuten, että SINI ei alunperin viitannut väriin, vaikka Sinituotteen siivousvälineet perinteisesti sinisestä väristään tunnetaankin!

Mulla on ollut siivouspäivä tänäänkin. Koti on siisti ja puhdas ja pöydällä on kimppu tuoreita kukkia. Lomaviikko kolkuttelee ovella ja kaikki on hyvin.

Ihanaa sunnuntain jatkoa myös teille! ♡


145 Responses to “rakkaudesta siistiin kotiin”

  1. Satu says:

    Moikka,
    Tykkään siivoamisesta silloin kun on rauhallista ja aikaa. Siivoan toki arjen hektisyydessäkin, mutta tykkään siitä, jos saan rauhassa puunata kotia. Ja olla ylpeä itsestä sen hetken kun koti on puhdas ja järjestyksessä. Lapsiperheessä joku nurkka on aina vähän vinksin vonksin. Tykkään palkita itseäni ja perhettä herkulla siivouspäivänä. Hyvällä välipalalla tai melkein itsestään valmistuvalla helpolla ruualla.

  2. Seija says:

    Kyllä siivoaminen on terapiaa joskus, rakastan puhdasta ja siistiä kotia💜.Käytän paljon mikrokuitumoppia. Sillä saa nopeasti pölyt pois, hyvä keksintö. Aurinkoa päivääsi🌞

  3. Kukka says:

    Oma siivousvinkkini on aina laittaa käyttökerran jälkeen tavara omalle paikalleen, niin ei tarvitse tehdä suursiivousta 🙂

    Siivotessa sitten musiikin volat kaakkoon ja tanssiksi!

  4. Metelinmäki says:

    Heippa Emilia,
    en ole varmastikaan yhtä innokas siivoja kuin sinä tämän jutun perusteella mutta muutama hyväksi havaittu tapa meillä on siivouksen suhteen. Siivouspäivä on aina perjantai ja jokainen lapsista siivoaa silloin (toki ikänsä edellyttämällä tasolla) huoneensa ja sovitusti isommat joitain muita asioita. Me vanhemmat (tai minä jos mies töissä) huolehdimme yhteisten tilojen siivouksesta. Siivouksen(kaan) suhteen en pyri täydellisyyteen ja se tehdään mikä jaksetaan ja minkä kodin viihtyisyys vaatii. Tarkoittaa yleensä imurointia, pölyjen/tahrojen pyyhkimistä näkyviltä paikoilta,lattian pesua vähintäänkin ruokapöydän ympäriltä/olohuoneesta ja vessojen pesua. Sillä pärjää jo pitkälle. Siivousporkkanana lapsille on perjantaiherkku eli leivon jotain joka perjantai ja kun on siivottu niin herkutellaan. Äitiä motivoi lisäksi hyvä musiikki ja tiedossa oleva lasi viiniä urakan lopuksi.

    Ihania uusia tuotteita, tuo pölyhuiska on niin söpö! Ilolla mukaan arvontaan. Mukavaa päivää teille!

  5. Laura says:

    Hyvä musiikki soimaan ja hihat heilumaan. Koti siistiytyy ja pää tuulettuu samalla. Lopussa kiitos seisoo. 🙂 Mieluisinta siivous on yksin ja ilman kiirettä.

  6. Anne says:

    Olen oppinut iän myötä nauttimaan siivouksesta. Ja kun tekee päivittäin aina jotain, ei kaaos pääse yleensä yllättämään.

  7. Onpa viehättävä tuo pölyhuiska!!
    Kyllä Sini-tuotteet ovat käytössä ja hyviksi todettu.
    Kun mieli on hyvä ja välineet kunnossa, siivouskin sujuu nopeasti ja mallikkaasti.
    Siis hymyä huulille ja sitä musiikkia minäkin kannatan!

  8. Riina says:

    Ihana postaus!
    Mä haluaisin olla enemmän innostunut siivoamisesta. Tykkään kyllä lopputuloksesta, mutta en ole kovin innokas siivouksen aloittaja.
    Hyvät työvälineet ja juuri nuo palkintokahvit ja kaunis koti tsemppaavat eniten siivouksessa. Joskus laitan oikein huulipunaa (vaikka en muuten edes paljon sitä käytä) ja kivat vaatteet, niin siivous sujuu mukavammin.
    Meillä on perinteinen rikkalapio ja harja kovassa käytössä päivittäin. Sillä on paljon helpompi lakaista roskat pois, kuin ottaa aina imuri esiin. Möin rikkaimurinkin kirpparilla, koska tajusin, etten käytä sitä ikinä. Perinteinen harja on paljon kätsympi.
    Ja kiva, että tuo setti on musta. Se on tosi tyylikäs.
    Sinin tuotteita on meidänkin siivouskaappi pullollaan. Paras minusta on saumaharja, pitkällä varrella. Ennen sen löytymistä, en millään saanut kylppärin saumoja pidettyä puhtaana. Saumaharjalla se onnistuu ihan hetkessä.
    Innolla mukana arvonnassa, jos vaikka tärppäisi ja samalla saisi enemmän siivousintoa.

  9. NelliinaX says:

    Hyvä siivousmusa on kaiken a ja o – ainakin mulla. Mukana.

  10. Marjo says:

    Yksin kotona hyvän musiikin kera, sujuu siivous mukavammin. Koskaan en ole tehtaanmyymälässä käynyt vaikka asun parin sadan metrin päässä, jospa ensi viikolla jo pääsisin sinne asti :).

  11. Sirkku says:

    Siivoan vähän joka päivä ja laitan tavarat paikoilleen. Lauantaisin on ihana siivota rauhassa ja sitten kimpppu tuoreita kukkia pöydälle iloa antamaan. Puhdas koti tuoksuu niin ihanalle.

  12. Kira says:

    Siivous ei ole lempipuuhaani kotona, joten tarvitsen usein motivaattorin siivoukseen. Usein annan itselleni siivouksen jälkeen palkinnon, ilta hyvän tv-ohjelman parissa tai jokin herkku.

  13. Elma says:

    Oi mä rakastan siisitä kotia. Olen mieleltäni minimalisti, mutta en raaski heittää mitään menemään. Lähes kaikkiin kodissani oleviin asioihin liittyy joku rakas tarina. Olisi niin helppoa siivota, kun olisi tyhjää tilaa.

    – Elma –

  14. Riitta says:

    Perjantaina on siivouspäivä, sitten saa viikonlopun olla rauhassa ja nauttia siististä kodista. Mulle on tärkeäää että siivousvälineet on kunnollisia ja pidetään nekin puhtaina ja siistinä.

  15. Susanna says:

    Siivoaminen on ok, jos saa rauhassa siivota. Homman jälkeen on mukava fiilistellä siisteyttä ja juoda hyvät kahvit.

  16. Tuula says:

    Sinituotteen tuotteet ovat minulle tuttuja. Asun myös suht lähellä, missä tuotteet tehdään. Siivouspäivänä toki pitää itsensä palkita, minulla popparit mikroon ja pepsi maxia.

  17. Satuj says:

    Perjantai-iltapäivä on säännöllinen siivouspäiväni. Laitan lempimusiikkiani soimaan, vien matot, tyynyt, petivaatteet ja huovat ulos tuulettumaan. Sen jälkeen on vuorossa imurointi, lattian nihkeäpyyhintä ja pölyjen pyyhintä tasoilta. Vielä wc:n pesu, roskien vienti ja tuuletettavat tavarat takaisin sisälle. Kimppu tuoreita kukkia olohuoneen pöydälle ja kahvihetki kruunaa siivoushetken ja on ihanaa aloittaa viikonloppu puhtaassa ja siistissä kodissa 🙂 Mieli rauhoittuu kun ympärillä on siistiä ja selkeää.

  18. Elina says:

    Käyn ostamassa viikonloppukukat valmiiksi ja sitten aloitan viikkosiivouksen. Rakastan sitä tunnetta kun koti on puhdas, kukat maljakossa ja viikonloppu voi alkaa. Sinituote on suosikkini, tuotteet laadukkaita ja mikä parasta niin Suomessa tehtyjä. Siivousvinkkini on käyttää hyviä tuotteita siivotessa ja pieni itsensä palkitseminen on suotavaa 😊

  19. Melissa says:

    Olen ehdottomasti siivousihminen, ja kodin viikkosiivous on sellainen ihana juttu, jonka seurauksena koti on siisti ja ilmassa leijuu mäntysuovan tuoksu. Siivouksen jälkeen on parasta istuutua sohvan nurkkaan mukanaan kupillinen höyryävää teetä ja hyvä kirja. 🙂

  20. Mariella says:

    Ihmesienellä saa tiskialtaan kiiltämään ja teekeittimen puhtaaksi. Olen todennut, että välillä kannattaa tehdä pikaimurointi eikä aina pyrkiä täydellisyyteen. Näin tulee tartuttua imuriin useammin ja siisteystaso pysyy paremmin yllä.

  21. Minna says:

    Nautin puhtaasta kodistamme, joten se innostuttaa minua siivoamaan. Kuuntelen aina musiikkia, se rytmittää hyvin siivousta. …Siivous välineemme kaipaisivat vain päivitystä, joten innolla mukana arvonnassa. 🙂

  22. Suvi says:

    Minä pyrin laittamaan tavarat oikeille paikoilleen ja teen minuuttisiivouksia eli sovin itseni kanssa, että tänään siivoan 15 minuuttia tai puoli tuntia ja teen sen ajan sitten tehokkaasti ja sen verran mitä ehdin. Noin lyhyen aikaa ehtii siivota päivittäin eikä tunnu raskaalta, että pitäisi siivota koko talo..

  23. Anna says:

    Meillä on siivouspäiväksi vakiintunut perjantai. On ihanaa aloittaa viikonloppu puhtaassa kodissa. Päivän kruunaa kimppu tuoreita kukkia.

  24. Leena says:

    Kun alan siivoamaan, laitan Podcastit pyörimään. Niitä kuunnellessa ei edes huomaa ajan kulua. Ne tarjoavat kivaa viihdykettä, ja samalla kotikin tulee siivottua. 🙂

  25. Airi says:

    Tykkään myös, että on siistiä muttei aina ole niin mukavaa siivota, leipasen jotain hyvää siivouskahvittelun lomaan jotta tauko olisi sitten mukava. Tai ostan valmista herkkupisteestä.

  26. Marjuska says:

    Hei,

    Mun ehdoton ykkösvinkkini on kierrätettävät kertakäyttöiset kosteat siivousliinat. Ei ehkä kaikista ekologisinta, mutta niin käteviä esim. wc-pöntön pikapesuun, ruokaroiskeiden pyyhkäisyyn ja kissan oksennuksen siivoamiseen. Ja toinen paras apurini, tehokas robotti-imuri!

  27. suffeliini says:

    Kyllä se hyvä musiikki tekee siivouksesta mukavaa, jonka jälkeen on hyvä syy palkita itsensä kukilla. 🙂 Tuo pölyhuisku täytyy laittaa korvan taakse, sille löytyisi kyllä käyttöä. Hyvää viikkoa sinne! 🙂

  28. OutiH says:

    Hyvää musiikkia ja valmiiksi suklaata kun siivous ohi.

  29. Eija says:

    Hyvää musiikkia soimaan ja kahvittelua välillä, ihan mukava siivous päivä.

  30. Niina says:

    Rakastan siistiä kotia ja sen vuoksi teen joka päivä jotain, että järjestyis pysyisi yllä 🙂 Hyvät siivousvälineet on myös tärkeitä!

  31. Tiia says:

    En tykkää yhtään arkisesta siivouksesta: tiskeistä, muruista siellä täällä enkä imuroinnista. Mutta kun saan omaa aikaa tyhjässä kodissa, musiikin soidessa, moppaan lattioita aivan onnessani. Tänään koti jälleen kiiltelee meilläkin!

  32. Mari says:

    Siivouspäivä lauantaisin, lapsetkin siivoaa omat huoneensa, jonka jälkeen mukava herkutella lauantai-karkeilla puhtaassa kodissa. Pienimpiä autellaan toki. Äiti ja isä siivoaa yhteiset tilat.

  33. Jenny says:

    Minulle toimii parhaiten se että iltaisin siistin tavarat paikoilleen ja kahdesti viikossa sitten imurointi ja pölyt. Säännöllisyys on avain helppouteen. Kyllä sen huomaa, jos yhtenä iltana jää järjestely tekemättä puhumattakaan imurointipäivän skippaamisesta.

  34. Martsa says:

    Lapsiperheen arjen touhujen keskellä pyrin siivoamaan joka päivä jotain paikkaa, näin vältyn suursiivouksilta. Joskus jos saan rauhassa siivota perusteellisemmin, niin siivoushetkeen kuuluvat musiikki ja kahvit. Siivouksen jälkeen vielä kaupasta kukkia.

  35. Iidasan/i says:

    Meillä siivotaan aina torstaisin, että perjantaina töistä tullessa saa nauttia heti puhtaasta kodista.Viikonloppukin tuntuu pidemmältä.Rytmi alkoi jo silloin kun lapset vielä kotona.Torstai oli päivä milloin ei ollut kenelläkään harjoituksia ym “pakollisia”menoja. Hyväksi havaittu.En kylläkään ole mikään himosiivooja.

  36. Rape says:

    Useimmiten siivoaminen on mukavaa puuhaa, eli silloin kun siihen saa rauhassa keskittyä. Hyvän äänikirjan kanssa tosiaan se käy leikiten. Kaikki perheenjäsenet hommiin! Meillä porkkanana on perjantaikarkit. 🙂

  37. Onpa sympaattinen pölyhuiska! Ja teillä aina yhtä kaunista.

  38. Kirsi says:

    Mulla ei ole siivouspäivää vaan siivoan silloin kun inspiraatio iskee. Se ei iske joka viikko samana päivänä vaan milloin milloinkin. Mutta mikään ei kyllä voita sitä kun mieli lepää vasta-siivotussa kodissa. Se on myös hyvä kun joka päivä järjestelee ja siivoaa pikkuisen niin ei pääse silloin kaaos kertymään.

  39. Virpi Leinonen says:

    Kunnon siivousvälineet, niin siivous on mukavaa. Kukkia pitää kyllä ostaa siivous päivänä.

  40. Saara L. says:

    Hyvät välineet ovat ehdottomat, ja musiikki. Oma siivousvinkkini on jatkuvasti keräillä tavaroita paikoilleen, niin ettei pääse syntymään mitään suurta kaaosta.

  41. Tytti says:

    Tänään on just siivouspäivä,pakkasta mukavat -22 astetta.
    Musiikki soimaan ja lopuksi hyvät pannukahvit.
    Tuo pölyhuiska on mulle uutuus,täytyy hankkia.

  42. Mari says:

    Minulle yksin siivoaminen ja sitä kautta kodin järjestely kauniiksi on kuin terapiaa sielulle ❤️ Siinä se tärkein vinkki siis; rauhaa ja omien ajatusten kuuntelua ☺️

    Ihana kuulla, että Sinituotteissa käytetään kierrätysmuovia! Ja vielä ihanampi uutuus on tuo luonnonmateriaaleista valmistettu pölyhuisku! Sellaista etsin reilu 10 vuotta sitten, eikö ollut ihan joka kaupan hyllyllä. Jos tuo huisku on mukana paketissa, olen erittäin onnellinen siis, sillä sellainen puuttuu vielä torpalta kokonaan ☺️

  43. Johanna says:

    Meillä nykyisin torstai on siivouspäivä, koska perjantaina on niin mahdottoman ihanaa aloittaa jo heti viikonlopun vietto siistissä kodissa. Toki torstaisin ei ehdi yleensä mitään supersiivousta tekemään, mutta ainakin perus arkimylläyksen ja tuo tuore kukkakimppu toimii meilläkin houkkuttimena ja myös palkintona uurastuksesta. 🙂

  44. Laura says:

    Siivouspäivänä muu perhe ulos, pois häiritsemästä, musiikki soimaan ja ei kun hommiin. Lopputulos palkitsee kun pääsee nostamaan jalat sohvalle ja ihastelemaan puhdasta kotia.

  45. Petri says:

    Täytyy vaan ottaa huone kerrallaan ja siitä sitten vaan alkaa, ei ole muuta vinkkiä.

  46. Marja Leena says:

    Tykkään siivota, paras Sinituote saumaharja ja laudejynssäri sekä mikrokuitumoppi.Nyt lähden ihanan pölyhuiskun ostoon.Puhtoisin terveisin.

  47. Sanna says:

    Vie mennessäs, tuo tullessas 😉
    Jo isoäidiltäni peritty hyvä neuvo jottei se kaaos pääsis syntymäänkään – välillä toimii, välillä ei 🙂 Siivouksen ajaksi hyvä musiikki soimaan!

  48. Ninna says:

    Hyvän mielen postaus! 🙂 meillä toimii siivouspäivä hyvän musiikin tahdissa. Väillä myös jakaannumme: toinen käy lasten kanssa hakemassa viikon ruoat ja toinen siivoaa sillä aikaa kodin. Onneksi puolisonikin pitää siivoamisesta.

    Aurinkoista alkukevättä toivottaen, Ninna

  49. Maiju says:

    Minulla on päässäni suunnitelma, miten etenen. Tiettyjen työvaiheiden jälkeen pidön mehu- tai kahvitauon ja ihastelen sitä, mitä olen jo siihen mennessä saanut aikaan. Kuuntelen aina siivotessa äänikirjaa ja aika kuluu kuin siivillä. Kun kaikki on valmista, haen lähikukkakaupasta mielialaan sopivia leikkokukkia kodin kaunistukseksi.

  50. Tanja says:

    Hei Emilia!minä tykkään siivoamisesta ja vallankin kun on kunnon välineet.meillä siivouspäivä on lauantai kun koko perhe on paikalla ja kaikki voivat tavallansa osallistua siivoukseen.sen minkä nuorena oppii niin vanhana taitaa,pätee myös tässä lajissa.ja jos jotain vinkkejä voi antaa niin käytän eteeristä hyväntuoksuista öljyä pölypussiin ja wc pytyn voi putsata ruokasoodalla tai ihan kokiksella.totta on!tähän loppuun Sinillä siivous sujuu!

  51. Krissa says:

    Itselleni toimivinta on ollut miettiä ja rakentaa excel, jossa on merkittynä mitä milläkin viikolla on tehtävä. Tämä antaa rauhan, ettei koko ajan mieti että sitä ja tätä pitäisi tehdä. Kun tein tauluokkani, kävin läpi myös Marttojen siivoussuositukset. Näillä pohjatöillä ei tarvitse ajatella siivousta, toimii minulla 🙂

  52. Matti Viitasalo says:

    Siivoan kauhealla raivolla alusta loppuun, niin sitten se on ohi. Siivouksen jälkeen lämmin suihku, niin on mukava olo.

  53. Anne says:

    Sini tuotteet ovat edullisia mutta laadukkaita,hyvin käteen sopivia. Itse tykkään siivoamisesta todella paljon ja tottakai se fiilis kun homma on tehty on palkitsevaa. Vasta hiljattain löysin jynssäri-harjan joka on niin loistava kaakelien saumojen siivoukseen,nyt myös äiti ja sisko on hankkineet omansa 😀 Lähden mukaan arvontaan

  54. Soili says:

    Meillä käy siivooja joka kolmas viikko! Siinä välissä siivoilemme yhdessä mieheni kanssa ja hyvin menee. Totta, siivous on hyvää hyötyliikuntaa. Pian alkaa joka vuotinen ikkunoiden pesu, siinä vasta työn tuloksen näkeekin, odotan jo!
    Hyvät välineet ovat kaiken a ja o.

  55. RR says:

    Sotkujen siivous heti kun siivottavaa tulee.

  56. Mä olen käynyt tavarat läpi, karsinut ja järjestänyt ne. Siivous on nyt niin paljon helpompaa, ja myös mielekkäämpää!

  57. tiitu says:

    Päivittäin pientä puuhastelua ja järjestelyä. Kerran viikossa kunnon imurointi,pölyt pois ja moppausta. Sitten kynttilät palamaan ja sohvalle nauttimaan lopputuloksesta! Tiitu

  58. Ellu says:

    En stressaa siivoamisesta. Lemmikkien takia päivittäinen imurointi ja kerran viikossa perusteellisempi siivous, eikä koti ole koskaan räjähtäneen näköinen. 🙂

  59. Johanna says:

    Oli huvittavaa lukea tätä postausta, koska se oli vähän niinku minusta kerrottu, nimittäin rakastan puhasta kotia ja mänty tolun tuoksua.😄 Ja olen myös jonkun sortin himosiivooja, se niin palkitsee, kun heti näkee työn tuloksen! Olen myös usein miettinyt sitäkin että miksen minä ole alkanu työkseni siivota.. 😅 Tykkään aloittaa siivouksen aamusta ja kuunnella hyvää musiikkia samalla. Parasta on se jos jääkaapissa on edellisen päivän ruokaa, jota voi nopsaa lämmittää. Pidän myös yleensä pienen tauon siivouksesta kun lapsi on päikkäreillä. Silloin minäkin otan rennosti ja juon kahvit!:) usein saan myös ahkeran pienen apurin, joka toisinaan tykkää enemmän siitä että saa uittaa luutua vesisankossa..

  60. Sanna says:

    Rakastan siivoamista,jonkinlaista terapiaa se on myös aina ollut mielelle,työtä,jossa lopputulos palkitaan.Yritän siivota koko ajan jotain,jotta kokonaisuus ei räjähtäisi koskaan käsiin.Olen himoinnut tuota Sinituotteen ihanaa pölyhuiskaa,jospa nyt…Tehtaanmyymälässä myös käyty,ja kyllä siitäkin shoppailureissusta taas haaveilen.Olen myös rakastanut kokeilla uusia siivoustuotteita ja ostaa uusia aineita,nyt olen kuitenkin palaamassa ekologisemmin taas etikan,ruokasoodan,hyvän mikrokuituliinan ja mäntysuovan pariin. T:40v.martta 😉

  61. Satu says:

    Poppi soimaan ja siivous sujuu kuin tanssi. Imuroin noin kerran pari viikossa ja isompia siivouksia tarpeen mukaan.

  62. Sanna says:

    Kuulun niihin ihmisiin, jotka rentoutuvat siivotessaan. Tosin se edellyttää, että saa olla yksin kotona, ja tehdä sitä ihan rauhassa. Musat täysille, karkkikippa pöydälle ja hommiin 🙂

  63. Veronica says:

    Siivoan vähän joka päivä, eli pyyhin heti näkemäni tahran, lakaisen tai imuroin lattialla olevat muruset tms.

  64. Sanna says:

    Siivouksessa parasta on illalla kömpiä puhtaaseen ja raikkaaseen sänkyyn ja ihailla järjestyksessä olevaa rakasta kotia. Siivous sujuu leppoisasti hyvää musiikkia kuunnellen. Pieni herkuttelyuhetki kesken siivouksen antaa energiaa jatkaa rutistus loppuun saakka. 😊

  65. Laura says:

    Siivoaminen ei kuulu suosikkihommiin, vaikka lopputulos palkitseekin. Yritän opetella järjestelemään viikollakin niin viikonloppusiivous ei vie niin paljon aikaa.
    Laura

  66. Lilliputti says:

    Hei, siivoaminen on hauskaa kun sitä saa tehdä rauhassa. Tosin ihan lasten tulevaisuutta ajatellen meillä on jaettu kotitöitä ja siivoamista ikätason mukaan myös lapsille/nuorille. Jokaisella on välillä parempi ja välillä huonompi inspis siivoilla, mutta yhteistyössä hommat sujuu. Helpottaa myös jokaisen perheenjäsenen työtä, kun pyrimme laittamaan tavarat omille paikoilleen ja että tavaroille on oikeasti kodissa “omat paikat”.

  67. Satu says:

    Toimivilla välineillä on valtava merkitys siivoamisen mielekkyyteen ja motivaatioon siivota. Uusin erittäin suositeltava tuote itselleni on ollut ihmesieni.

  68. Elisa says:

    Mun paras siivousniksi on se, että järjestelen kodin joka päivä. Silloin sotkut eivät pääse kasautumaan, ja “siivouspäivänä” riittää vain imurointi ja lattioiden pesu.

  69. Maria says:

    Siivoaminen on yksi lempparipuuhistani. Ihanaa olla siistissä kodissa. Kolmen lapsen kanssa siivoamista riittää vähän joka päivälle. Näin välttyy kaaokselta. Silti kerran viikkoon kunnon siivous ja tietysti valmiiksi ostettu kukkakimppu ja sen esille laittaminen kruunaa siivouksen.

  70. Jonna says:

    Remontin keskellä siivousvälineet ovat kullan arvoisia. Hetken uurastus ja valmistuminen on taas hiukkasen lähempänä.

  71. Ansku says:

    R-A-K-A-S-T-A-N siivoamista, joten kerrankin on kisa kuin tehty mulle. Voiko olla parempaa tunnetta, kun käydä siivouspäivän jälkeen puhtaassa saunassa, nauttia ilta ihanan tuoksuisesta puhtaasta kodista ja kömpiä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Vinkkini on että siivouksen aloittaminen on helpompaa, kun laittaa aina tavarat oikeilla paikoille. Näin kodin järjestely ei tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta ja siivous on helppo aloittaa.

  72. Sinikka says:

    Meillä viikkosiivouksessa työt jaetaan mieheni kanssa, jolloin siivoukseen käytetty aika lyhenee ja siivous sujuu Sinin kotimaisilla tuotteilla.

  73. Noona S says:

    Joka päivä siivoaa vähän, ja muistaa olla itselleen armollinen tässäkin asiassa! ❤

  74. Kristiina says:

    Yhdessä siivotaan miehen kanssa, yhdessä nautitaan siististä kodista ja juodaan kahvit, usein vielä kukkakimppu ilmestyy pöydälle ❤

  75. TanjaH says:

    Mulla joka päivä on siivouspäivä, vähän kerrallaan, ei pääse rasittamaan… Nautin siitä puhtaudesta ja siisteydestä. 🙂

  76. Kaisa says:

    Kun siivoaa joka päivä, järjetää tavarat paikoilleen. Ei viikkosiivous tunnu niin kohtuuttomalta projektilta, silloin kun ei sitten tarvitse enää niitä tavaroita järjestää. Voi keskittyä pelkkään siivoamiseen!
    Mukana kivassa arvonnassa!

  77. Eija Jämbäck says:

    Järjestelen ja teen pintasiivousta päivittäin. Hyvät välineet ovat ehdottomat, samoin kuulokkeilla kuunneltu äänikirja, sarja tai musiikki.

  78. Susan says:

    Yritän siivota jotain joka arkipäivä, niin ei tarvitse käyttää viikonloppua siivoamiseen.

  79. Eveliina says:

    Jokaisella tavaralla on oma paikka, jolloin se löytää paikkansa heti eikä viikon päästä. Tällöin lian siivoaminen ei ole iso työ. Kodin sotkuiosuus ja likaisuus on onneksi eri asia.

  80. Hanna says:

    Siivouspäivä juuri ennen viikonloppua palkitsee parhaiten – puhtaat lattiat, tavarat paikoillaan, tuoreita kukkia maljakossa ja hyvät yöunet puhtaissa lakanoissa. Siisti koti on parasta! ♡

  81. Emiia says:

    Vinkkini mukavaan siivouspäivään on aloittaa siivoaminen jo aamulla, joten siivouksen saa hoidettua auringonvalon aikaan, sekä mielellään niin etteivät muut perheenjäsenet ole kotona häiritsemässä ;). Ja loppupäivän saa nauttia puhtaasta kodista. Palkinnoksi kannattaa ostaa kimppu lempparikukkia. 🙂

  82. Henna says:

    Tärkeää on rajata ja päättää mitä siivotaan. Ei siis suursiivousta, jota ei sitten jaksakaan toteuttaa. Sitten vaan hyvä musiikki soimaan ja hommiin.

  83. Ai että! Minusta siivoominen on ihanaa puuhaa 🙂
    Meillä on 3 ihanaa karvakakaraa (koiria), joten siivoominen on päivittäinen rutiini. Puhdas koti on kaunis koti 🙂

  84. Kaarina says:

    Minua inspiroi se, että näkee kädenjäljen ja sen puhtauden, mukava, siisti koti. Joka viikko kun tekee viikkosiivouksen , niin se on ihan ok. Joskus sit viikolla voi jotain pientä ylimääräistä siivousta tehdä, jos tarvii. Hyvät työvälineet ja siivous sujuu mielekkäästi.

  85. Jade says:

    Järjestelen joka päivä jotain.

  86. Sanna says:

    Meillä on iso talo kolmessa kerroksessa. Siivoan usein yhden kerroksen kerrallaan. On enemmän aikaa siivota kunnolla ja nauttia siivouksesta.

  87. Minna says:

    Olen enemmän järjestelijä tyyppiä, mutta onhan se ihana tunne, kun lattiat on imuroitu ja pyyhitty ja tasoilta pölyt puhdistettu. Kuppi kahvia ja pulla siivouksen jälkeen sekä kynttilät palamaan 😍

  88. Sini says:

    Yksin siivoaminen on parasta. En valitettavasti arvosta muiden perheen jäsenten siivousjälkeä tarpeeksi korkealle, että muut voisivat osallistua puunaamiseen 😆. Siivouksen jälkeen palkitsen itseni herkuilla. Istun sohvalla ja vain katsoa siistiä kotia, samalla saatan miettiä seuraavia siivouskohteita tai sisustusideoita.

  89. Ellu says:

    Joka päivä jotain, niin kaaosta ei pääse syntymään. Ajatuksetkin pysyvät paremmin hallinnassa, kun koti on kunnossa.

  90. Anne says:

    Mä tunnustan olevani todella laiska siivooja, ellei olo ole tosi energinen ja mahdollisuus siivota rauhassa koko päivä. Myös välineissä on ehkä toivomista… Kun aloitan homman, kuuntelen samalla podcasteja. 🙂

  91. Outij says:

    Siivouksessa on parasta kun lopputulos näkyy heti urakan jälkeen ja on aina palkitseva. Tykkään siitä puhtauden tunteesta. Eniten tykkään ilahduttaa vanhempani siivoamaan heillä, koska silloin saan jakaa ilon, kun taas oman kodin siivoaminen ilahduttaa vain itseä.

  92. Luissara says:

    Joka päivä siivoan vähän jotta suurta siivousta ei tarvitse tehdä niin usein, Kun teen suursiivouksen, niin päätän päivästä jo etukäteen ja pidän siitä kiinni.Suursiivouksen tehtyäni palkitsen itseni jollain herkulla .Tuuletan kodin ja laitan petivaatteet tuulettumaan pari kertaa viikossa .

  93. Roosa says:

    Kodin järjestäminen (konmari idealla) siten että kaikella on paikkansa, eli saan kodin järjestettyä kohtuu vaivalla vaikka olisi mennyt vähän arjessa repsahtamaan… Siivoaminen on niin paljon helpompaa ja nopeampaa kun lattioilla ei loju tavarakasoja ym, ja kaikki kotona oleva on mieluista, meille sopivaa, niin on kivakin siivota. Siivoan vähän joka päivä, keittiötä siis, sitten viikon eri päivinä vessoja, lattiat… Rakastan puhdasta kotia!

  94. eevi says:

    Itse siivoan vähän joka päivä, tavarat paikoilleen ja suurimmat tahrat heti pyyhkimällä, niin sitten varsinaisena siivouspäivänä ei tunnu niin isolta urakalta. Tämä on ollut itselleni aina luontaista, koska viihdyn todella siistissä kodissa.

  95. tiinafo says:

    Meillä siivouspäivä on perinteisesti ollut torstai. Näin on maksimoitu perjantaina mukava viikonlopun aloitus puhtaassa kodissa. Meillä on aina kaikki saaneet olla mukana siivouspäivää. Myös jokainen lapsi oman taitotasonsa ja ikänsä mukaan.

  96. Anna-Mari says:

    Ihana postaus. Juuri semmonen, joka kannustaa siivoamaan hyvillä mielin! 😊 Palkitseminen itseni usein siivouspäivä kukkasin tai pullakahveilla, tai sekä että. 😂 Ja kyllähän puhdas, siisti koti on vaan paras tapa aloittaa viikonloppu!

  97. Tuija says:

    Meillä siivotaan lähes jika päivä jinkun verran: keittiön tasot, postipinot, sohvalla tyynyt ja peitot paikoilleen jne. Lisäksi siivousta helpottaa, että kaikille tavaroille pyritään etsimään oma paikka, joten niitä epämääräisiä kasoja ei pitäisi syntyä. Ja koska lapsi on jo sen verran iso, että pystyy auttamaan, siivousurakan jako koko perheelle tekee hommasta siedettävää. Kunnon siivouspäivä on torstaisin elisaa aloittaa viikonlopun siistissä kodissa.

  98. Minna says:

    Laitan tavarat paikoilleen iltaisin, mutta kun on aika kunnolla siivota niin kyllä hyvillä välineillä on suuri merkitys. Nyt olisi aika vaihtaa uusi monitoimimoppi (?), mutta harmi kun Sini-tuote ei enää valmista sitä pienemmässä koossa ja se iso, 40 cm pitkä, ei mahdu minun siivoustavarakoriin.
    Siivouksen lomassa juon kahvit ja katselen jo siivottua huonetta, lopuksi on kahvit pullan kera.

  99. Essi says:

    Nopea ja tehokas siivous esim. lauantaiaamuna. En itse pidä siivouksesta, mutta hyvät välineet todellakin auttavat asiaa!

  100. Nina says:

    Olen bloggaajan kanssa samaa mieltä siitä, että siivoaminen on kivaa, kun siihen on tarpeeksi aikaa. Sillon laitan hyvät musat soimaan, heitän matot ja petivaatteet ulos, kaikki ovet ja ikkunat auki (ellei oo hirmupakkanen) ja homma käy kuin tanssi. Siinä sivussa sisustus menee uusiksi, huonekalut vaihtaa paikkaa, pytkit pestään ja perhe ruokitaan. 😊

  101. Marine says:

    Oma siivousvinkkini on että siivoa joka päivä vähän niin ei ehdi syntyä kaaosta. Ja panosta kunnon välineisiin.

  102. Rita says:

    Robotti-imuri auttaa arjen perushuollossa kummasti! Itseltä löytyy ihan perusmalli, joka jo riittää auttamaan imurointiin kyrsiintynyttä ja vähän hienostuneempi toisi elämään varmasti ihan uutta luksusta. Ei voi kuin suositella.

  103. Minna says:

    Parasta siivoamisessa on tietenkin se ihana tuoksu ja fiilis kun kaikki on järjestyksessä. Jostain syystä siivoaminen aina aiheuttaa myös pienen sisustusbuumin ja yleensä siis siivouksen jälkimainingeissa tavarat tuppaavat vaihtavan paikkaa.

  104. Minna says:

    Hyvät siivousvälineet ja hyvän tuoksuiset puhdistusaineet on miulle tärkeitä 😊 oon aina pitänyt siivoamisesta, eikä se ole ollenkaa pakkopullaa, päinvastoin. Siisti koti ja leikkokukkia maljakkoon on ihan parhautta 💐

  105. Tea says:

    Vaikka takana olisi kuinka rankka työviikko, perjantainen viikkosiivous saa viikonlopun alkamaan oikeaoppisesti. Siistissä kodissa sielu lepää 🙂

  106. Anna-Maija says:

    Hyvät siivousvälineet ja mieli musiikki johdattaa minut hyvään siivousfiilikseen 🙂

  107. Maria M says:

    Pidän perussiistinä aina, joten kun on varsinainen siivouspäivä, imuroimalla ja pölyjen pyyhkimisellä pääsee pitkälle. Työpäivän ja lasten harrastusten takia en ota stressiä aiheesta. Sitä siivotaan mitä ehditään.

  108. Satu Santaoja says:

    Meillä imuroidaan joka päivä,kiitos ihanien koirien Vilin ja Väinön.Pidän paikat kunnossa joka päivä niin ei tarvitse suursiivouksia tehdä.Mieheni on kova imuroimaan myös ja ollut Sinituotteella nuorena töissäkin.Sinituotteen siivoustuotteet ihan number 1.

  109. Susanna_ says:

    Enää ei ole yhtä tiettyä siivouspäivää, kun tekee vähän joka päivä. 🙂 siivoaminen on mukavaa kun on hyvät välineet, hyvää musaa/podcast ja kun ei ole pakko siivota.

  110. Nina says:

    Minä kuulun niihin jotka siivoavat mielellään. Olen tykännyt ihan lapsesta asti siivoamisesta ja järjestelemisestä.

  111. Mari says:

    Hyvän musiikkia tai äänikirjan kuuntelu samalla. Siivouksen päätteksi kynttilät palamaan ja tuoreet kukat pöydälle😊.

  112. Teija says:

    Minulla toimii parhaiten, kun kutsun viikonlopuksi vieraita, silloin tulee koko koti siivottua, lisänä vielä leivottua ja loihdittua ihana illallinen.

  113. Santra says:

    Siivouspäivää motivoi lopputulos. Ihana istua juomaan siivouskahvit, kun koti on järjestyksessä ja puhdas! Se myös kääntää mielen viikonloppuun, lepoon ja vapaa-aikaan. Tykkään myös siitä tunteesta, kun tiskikone ja pyykkikone hyrskyttävät, se on kotoisa ja rauhoittava ääni.

  114. Nipa says:

    Kolme lasta ja koira pitävät äidin liikkeellä myös siivouksen osalta. Itse teen joka päivä jotain joten siivouspäivänä pääsee nopeammin. Lasten päikkärit ovat parasta aikaa siivota 🙂

  115. Vuokko Korhonen says:

    Kodin puhtaus inspiroi,jaksotan siivouksen 2päivään,

  116. Milla says:

    Joka päivä pieni siivoushetki, jolloin järjestetään/puunataan tietty kohta kodissa. Hyvää vaihtelua varsinkin jos tekee tietokoneella töitä. Siivouksen jälkeen rento ruokahetki.

  117. Soile says:

    Kun teen paremman siivouksen, lopuksi siivoan wc/pesuhuoneen. Sen jälkeen käyn suihkussa ja puen mukavat vaatteet päälle. Jos vielä olen aiemmin vaihtanut petivaatteet, on mukava pujahtaa illalla nukkumaan.

  118. Mari says:

    Kiva aihe! Itse siivoan ja järjestelen vähän koko ajan, niin tällöin siivous ei kasva koskaan liian suureksi yhdellä kertaa. Hyvillä ja laadukkailla välineillä on suuri merkitys.

  119. Miina says:

    Mä tykkään myös siivoamisesta! Viikkosiivous tehdään yleensä perjantaina ja siihen osallistuu koko perhe; lapsetkin hoitavat omaat huoneensa. Olen innostunut nyt siivoamaan kaappeja ja laittamaan tavaraa kiertoon, se helpottaa siivousurakkaa huomattavasti kun tavaroille on paikkansa. Siivouksen jälkeen perjantaiherkkua, tuoreet tulppaanit vaasiin ja potslojoo sohvalle- parasta! 🙂

  120. Kaisla says:

    Vihdoinkin MUSTIA siivousvälineitä – parasta! Ärsyttää suihkussa harmaat ja siniset kuivausvälineet, joita en saa piiloitettu mihinkään.

  121. Karoliina says:

    Meillä panostetaan enemmän viikkosiivoukseen kuin varsinaiseen kunnon siivoukseen. Viikkosiivoukseen osallistuukin koko perhe. Tavaroita järjestelen ja kuskaan oikeille paikoille kyllä pitkin viikkoa. Kukat ja puhdas koti sekä puhtaat petivaatteet palkitsee aina.

  122. Katri says:

    Etikka ja sinituotteet, muuta ei tarvita kun tulee siistiä

  123. Leena says:

    Kahden koiran ja kissan kodissa päivittäinen siivous on karvojen takia lähes välttämätöntä. Sinituote on esimerkillinen suomalainen yritys jollaisia toivoisi tässä Suomen maassa oleva lukemattomia enemmän. Tuotteet ovat erinomaisia ja itsellänikin on Sinin tuotteita todella iso setti viikottaisessa käytössä. Osa tuotteista on kymmeniä vuosia vanhoja ja vielä ihan käyttökelpoisia. Laatu hinta suhde on todella hyvä ! Pölyhuiskua itselläni ei vielä kuitenkaan ole …

  124. Kaija says:

    Hyvä siivousmusiikki siivittää siivousta ja kunnolliset siivousvälineet ja -aineet. Ja silloin tällöin palkitsen itseni ostamalla nätin kukkakimpun, joka kruunaa siivotun kodin. <3

  125. Pirjo says:

    Kun laittaa tavarat aina paikoilleen, niin siivouspäivänä ei tarvitse käyttää aikaa järjestelyyn.

    Siivouspäivän jälkeen ulkoilulenkille ja sitten onkin ilo palata puhtaaseen kotiin. 🙂

  126. Satu Tuominen says:

    Siivoaminen on mulle pakkopullaa ja oon mestari lykkäämään aloitusta. Lopputulos itsellään palkitsee tottakai. Lasi kylmää kuoharia raikkaassa kodissa kyllä ihan paras palkinto 🙂

  127. Mervi says:

    Ihan niinkuin mainoksessa sanotaan:Sinillä siivous sujuu! Mikrokuituinen pölykinnas on yksi suosikkini.

  128. Henna73 says:

    Kun koko perhe osallistuu siivoukseen, on homma paljon mukavampaa

  129. marjuli says:

    Rentoudun siivoamalla omaan tahtiin tyyliin joka päivä jotain siivousta.

  130. Anne says:

    Siivouskin sujuu, kun uppoutuu samalla tarinoihin. Kuuntelen äänikirjoja luurit päässä ja samalla siivoan.

  131. Henskulainen says:

    Mitään ylitsepääsemätöntä siivousvinkkiä minulla ei ole…minäkin luotan hyvään musiikkiin, iloiseen fiilikseen ja siihen kun valmiina näet työsi jäljen.

  132. Annika says:

    Täällä myös yksi siivousintoilija ilmoittautuu 🙂 tykkään siivoamisesta ja puunaamisesta niin, että saan mieheltäni välillä kommenttia siitä, etteikö vähempikin jo riittäisi. Oma siiviusvinkkini on siivota säännöllisesti, jolloin ei tule kaaosta seuraavaan siivouskertaan, eikä siivoukseen mene niin paljon aikaa.

  133. Pirjo says:

    Onpa kauniita kuvia😊
    Yhdessä kaverin kanssa, vuorotellen molempien kotona, kun on isompia urakoita.
    Muuten pikku hiljaa, ei kaikkea kerralla; jaksaa paremmin kun selkä ei pitkään kestä seisoskelua.

  134. Tuija says:

    Siivouspäivät on parhaita jos ne saisi tehdä ilman keskeytyksiä, mutta harvemmin pikkulapsiperheessä..ylläpitosiivous eli järjestyksen pito helpottaa siivouksen aloittamista. Yleensä ns. siivouspäivinä miehen kanssa tehdään työnjakoa. Hän on tehokas imuroija+moppaaja. Minä sen sijaan käyn läpi pinnat ja tasot, wc:t. Lähes aina siivouspäivinä myös pyykkään useamman koneellisen ja vaihdan puhtaat vuodevaatteet, pyyhkeet ym.

  135. Anne says:

    Sotkut heti pois, kerran viikossa wcn pesu ja imurointi, pölyt pyyhitään.Lattiat pestään, ku tarvetta.

  136. Arja says:

    Siivoan joka päivä perusjutut ja jaan joka päivälle jotain, en tee koskaan suursiivoja. Rakastan siistiä kotia.

  137. Idahhh says:

    Siivoan yleensä silloin kun olen yksin kotona, aikaisin aamulla, laitan musiikin soimaan ja niin se on yllättäin jo kohta ohi 😀

  138. Elina says:

    Kokemuksen äänellä parhain siivousvinkki on oikeat välineet, laitteet ja pesuaineet. Kaiken a ja o on kuitenkin järjestelmällisyys ja normaali suunnittelu. Kun tasoilla ei ole ylimääräistä tilpehööria ja tavaroille on omat paikkansa, on itse siivous vaivatonta ja nopeampaa. Siivous onkin hyvä aloittaa itse tavaroiden järjestelystä. Suunnittelu kuin myös järjestelmällisyys helpottavat työtä ja takaavat järkevämmän työskentelyn. Esim. Pölyjen ja tasojen pyyhintä ensin, jotta voi siitten imuroida suoraan murut yms lattialta. Mikäli pesee myös wc tilat on hyvä niistäkin pyyhkiä ensiksi pölyt ja imuroida. Se helpottaa itse märkäsiivousta. Parasta on se tyytyväisyyden tunne kun asunto on siisti. Ja lapsiperheet hoi! Ihmesieni on paras kaveri siivouksessa tahranpoistajana. Ja arkipuuhastelua helpottaakseen esim. keittiöön vaikka roskiskaappiin on hyvä varata puhdistusaine ja muut tarvittavat välineet, pienempi kynnys tarttua toimeen kun välineet ovat lähellä. Ja on hyvä muistaa, että kodin siivous on aina ylläpitosiivousta, aina löytyisi jotakin siivottavaa, mutta pienikin siivousteko on positiivinen juttu!

  139. Tiina says:

    Olen ammatiltani siivooja. Kotona tykkään siivota kun olen yksin, silloin saan eniten aikaan ja siivous sujuu, vaikka välillä touhuisi jotain muutakin. Joka päivä teen jotain, näin en tarvitse erillistä siivouspäivää.

  140. Merjak says:

    Hyvät välineet ja raikkaan tuoksuinen pesuaine äänikirjat ja kahvi siivouksen välissä. Joskus sorruin siivousviinilasilliseen, hauskaa oli muttei kovin tehokasta, joten ei voine suositella😀.

  141. -Karoliina says:

    Mä vihaan siivoamista. Ennen helpotti se kun sai ottaa lasin viiniä samalla ja pehmittää uudet korkkarit. Nyt kun on pieni lapsi niin pitäisi keksiä jokin muu mikä auttais siivoamaan. 1v pitelee imuria kyllä jo hyvin.. ja ehkä ne uudet siivousvälineet auttaisi

  142. Raija says:

    Hei. Ihana koti sinulla. Olen itsekin sisustusintoilija. Siivouspäivät täällä pohjoisessa vaihtelee ilmojen mukaan. Paras siivouspävä on silloin kuin ulkona paukkuu pakkanen -30 tienoilla,silloin kannetaan patjatkin ulos tiuhaan. Helppo siivota kahden aikuisen+ kissan koti. Tuo pölyhuiska olisi ihana lisä ja muutenkin päivitys siivousvälineissä olisi paikallaan. Niin ja ps.siivotaan meillä kesälläkin työpäivien jälkeen, vapailla mennään mökille ja on ihanaa tulla puhtaaseen kotiin.

  143. manna says:

    Siivoilen pitkin viikkoa yhden huoneen kerrallaan niin ei käy liian rankaksi.

  144. Anna-Maija says:

    Siisti koti on niin ihana että jo se kannustaa siivoamaan. Yleensä on ongelmana vain ajanpuute, olisi ihana siivota ihan rauhassa perusteellisesti, mutta usein se tapahtuu perjantaina illalla työpäivän jälkeen ja jää vähän pintahuiskaukseksi. Lauantaisin on usein niin paljon menoa ja sunnuntaisin haluan pitää huilipäivän. Onneksi on nyt saatu lapsetkin viikkorahan turvin osallistumaan, ja joka toinen viikko siivoavat koko yläkerran ihan itse. 🙂 Mutta liputan säännöllisen siivouspäivän puolesta; kun koko perhe tietää että tänään tehdään niin tulee sitten tehtyä.

  145. Myy says:

    Motivoin itseni jollain kivalla ajatuksella tai palkinnolla esim. haen siivouksen jälkeen hyvää ruokaa ja katson sarjoja, ja kivempaahan se on siistissä kodissa 🙂

Kommentoi