Voihan vesisade! Lumet sulaa silmissä ja sukset nojaavat kuistin seinään surullisen näköisinä. Toisaalta jokainen lumen alta paljastuva neliö maata vie ajatukset kohti kevättä. Eikä nekään ajatukset huonoja ole. Me käytiin sunnuntaina katsomassa uusi Risto Räppääjä. Ja käytiin mäkkärissä hampurilaisilla. En muista koska viimeksi. Ei ihan joka vuosi tule käytyä. Ja eilen vietettiin sellaista ei tehdä juuri mitään -päivää ja torkahdin jopa kesken päivän, mitä ei myöskään tapahdu kovinkaan usein. Mulle luksuslomaa on ollut se, että ollaan saatu olla pari päivää ihan koko perheen kesken. Ja on ollut kainalo johon torkahtaa.
Huomenna mennään lasten kanssa mummulaan. Arki-illat ja viikonloput on nykyisin niin täynnä ohjelmaa ja harrastuksia, että mummulassa käynnitkin on jääneet aika vähäisiksi. Nyt otetaan takaisin. Vaihdetaan kuulumiset ja ollaan vaan. Yökyläänkin saa jäädä.
Tällaiset sateen harmaat päivät on kuin tehty joutilaalle olemiselle. Olen nauttinut siitä, että siistiä kotia on saanut vähän sisustaa ja laittaa. Olen siirrellyt tavaroita ja siirrellyt niitä takaisin. Polttanut kynttilöitä ja lukenut. Aivot vähän tahmeina, mutta joskus sekin on ihan kivaa. 🙂
Löysin kaupasta nimikkopussin karkkia. Hyvä syy laittaa suu makeaksi.
Mutta nyt iltapalapuuhiin pitkän kaavan mukaan. Tänään vielä kaikki yhdessä.
Leppoisaa iltaa myös teille! ♡
Onpa kaunis tuo päälläsi olevan neule t-paita. Mistä olet sen löytänyt? Olen etsiskellyt juuri samanlaista 🙂
Tämä on H&M:n Tosi nättiä viskoosineuletta ja Taisi maksaa n. 10€. 🙂
Mistä tuo ihana sohvapöytä on?
Pöytä on Tine K:n Meillä oli tuossa ennen saman sarjan bambutuolit, mutta niistä luovuin, kuin olivat aika mohlot tähän keittiööön. 🙂