kevät tuli makuuhuoneeseen

22.3.2019

Perjantaita!

Huhheijaa. Onpas ollut vauhdikkaat pari päivää pikkupotilaani kanssa. Eilen illalla vielä syöksyin ämpärin kanssa siihen malliin, että onnistuin polttamaan polveni villamattoon jopa housujen läpi. No mutta hei, se villamatto säästyi! Parille muulle matolle ei ole käynyt yhtä onnekkaasti. Ja jos on kärsinyt kuivista käsistä ja halkeilevista sormenpäistä koko talven, niin tämän raivokkaan käsienpesun ansiosta olen saanut sormeni jo verille asti. Eipä silti, parempi tämä kuin esikoisen taannoinen oksennustauti automatkalla Vaasasta Ouluun. No mutta ei mennä siihen!

Tässä kun on sivutuotteena tullut pestyä melkoisesti pyykkiä, päätin makuuhuoneen lakanoiden vaihdon yhteydessä freesata vähän koko huonetta. Jotenkin koko makkari tuntui kauhean tunkkaiselta. Osasyynä tietenkin pakottava puhdistamisen tarve ja osasyynä makkariin paistava aamuaurinko, niin tai näin, tuli ihan hirveä tarve karsia ja vaalentaa. Olen jo pitkään miettinyt ottavani pois Love Warriorsin julisteen ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Nimittäin juliste oli ollut paikallaan sen verran pitkään, että seinään oli jo ehtinyt syntyä vaaleampi alue julisteen alle. Ja alakulmistaan kuva oli kiinni seinässä maalarinteipillä, jonka liimaan oli tarttunut sen verran pölyä, ettei seinä näyttänyt kovinkaan freesiltä. Kun potilas vihdoin eilen iltapäivällä nukahti, juoksin kellariin ja pengoin esiin pensselin ja ämpärin jossa oli tuon kalkkimaalin rippeet. Uhrasin projektiin vispilän jolla sain paksuksi kuivuneen kalkkimaalin taas ohennettua maalauskelpoiseksi. Ja siitä se idea sitten lähti. Tuli maalattua makkari.

Eilen illalla olikin sitten aika ihanaa nukahtaa puhtaan vaaleassa makkarissa, eikä aamun herääminenkään huono ollut, kun auringon ensimmäiset säteet tunkivat ikkunoista jo sisään.

Tämä on oikeastaan aika ruhtinaallisen kokoinen huone, eikä tila tuntuisi täydeltä, vaikka sisään kantaisi toisenkin 180 senttiä leveän sängyn. Toisaalta kauhean turhaa tilaa, koska eipä täällä juuri muuten vietetä aikaa kuin nukkumalla. Lisäksi kalustamista hankaloittaa sisäikkuna yläkerran aulaan, josta sitten taas pääsee päivänvaloa Klaaran huoneeseen. Toki kiinteät komerotkin jonkin verran vaikuttavat kalusteiden järjestykseen, mutta kuten ikkuna, myös ne on sen verran tarpeelliset, että haluttiin molemmat remontissa säilyttää.

Pikafreesauksen hinnaksi tuli yksi vispilä. Uuden valaisimen vielä haluaisin, mutta ehkä teen jonkin kivan löydön joskus kirppiksellä. Sitä odotellessa mennään näin. Pari valokuvaa ajattelin vielä laittaa seinään, mutta sekin saa odottaa uutta inspiraation puuskaa. Viikonlopun ohjelmassa on myös alakerran kaaoksen selätys. Sitä siis seuraavaksi.

Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta teillekin! ♡


7 Responses to “kevät tuli makuuhuoneeseen”

  1. Kata says:

    Ihanan valoisa huone tuli! 🙂
    Maalasitko koko seinän vai vain tuon kohdan missä oli juliste? Mun pitäis kans freesata makkarin seinä jossa on jälkiä julisteista ja teipistä, mutta en jaksais maalata koko isoa seinää. Mietin, että kuinkahan tulee näkyviin kalkkimaalissa jos maalaa vaan osan ja osaatko sanoa voiko tuohon kalkkimaalin päälle maalata jollain muulla maalilla?

    • Maalasin julisteen paikan ja täytin maalilla myös naulan reiät. Ja myös sängystä oli jäänyt tummentuma. joten sudin myös sen. Sitten levitin maalattavaa aluetta koko ajan maalia ja vetoja ohentaen niin, että uusi maali sulautui nätisti vanhaan. Lopputulosta jouduin jännittämään kunnes maali kuivui, mutta siitä tuli hyvä!

      Kalkkimaalin päälle pitää ekaksi laittaa pohjamaali ja sitten tavismaali. Mutta voi siis maalata muullakin maalilla päälle. 🙂

  2. Leena says:

    Ihanan näköistä! Vaaleus raikastaa kummasti. 🙂

    Mistä tuo ihana valkoinen päiväpeitto on? Minkä kokoinen se on? Bongasin sen tuosta kuvasta ja mietin, että tuollainen olisi ihana valkoisen sohvan suojaksi. 🙂

    • Tykkään myös tästä vaaleudesta. Tuli ihanan raikas fiilis.

      Tarkoitatko tuota, joka on sängyn päällä? Se on joku torkkupeitto tai vastaava ja varmaan kohta kymmenen vuotta vanha. Jostain Hemtexin alesta ostettu muutamalla eurolla. Korissa on valkoinen päiväpeitto ja se on Ellokselta. Monta vuotta vanha sekin, mutta muistaakseni niitä myydään yhä. 🙂

      • Leena says:

        Joo, tarkoitin tuota sängyn päällä olevaa peittoa. Se on ihanan rento! Jospa jostain löytyisi samanhenkinen. 🙂

  3. Anu says:

    Ihana, valoisa makkari ja niin ihanan tilava❤️. Pieni freesaus tekisi meilläkin hyvää…

Kommentoi