kesämekko ja nimpparikimppu

19.5.2019

No hello! Voisi melkein sanoa, että long time no see, mutta täällä ollaan!

Piti oikeastaan tulla blogiin jo eilen, mutta päivä meni lasten harrastusten parissa ja kun päästiin iltapäivällä kotiin, en kyennyt juuri kuin makaamaan. Puin nimittäin aamulla lähtiessä villapaidan päälleni, ja jonkin aikaa yritin varjella näyttämästä nuhruista aluspaitaani, mutta puolilta päivin oli pakko luovuttaa. En voi käsittää, että kesä tuli näin nopeasti! Aamupäivällä houkuttelin miehen kanssani kasvihuoneeseen, ja hän ei kuulemma voinut olla siellä, kun oli liian kuuma. Hassua, koska minä olen meistä yleensä se kuumalle herkempi. Anyway, tänään on sitten kesämekkoiltu senkin edestä!

Lapsena sain nimipäiväaamuna aina äidin poimiman kukkakimpun. Kesän ensimmäisen omasta pihasta. Siitä on kai jäänyt tapa, että haluan itsekin yhä poimia itselleni kukkakimpun nimpparilahjaksi. Vähän nihkeää on, sillä kaikki pihan tulppaanit menivät parissa päivässä, mutta hei, lemmikkejä löytyy jo!

Ihan supernoloa, mutta meillä leikataan tänään ruohoa vasta ensimmäisen kerran. Nurmikko on kuin heinikko, mutta kun ei olla aikaisemmin ehditty. Ja tietenkin just se aurinkoinen sunnuntai, kun tuo lopulta saadaan listalle, niin päältäajettava onkin rikki. Voi kettu, sanon minä! Ja esikoinen, joka on meillä yleensä isänsä apuna tässä hommassa saateltiin tänään ihka ensimmäiselle junamatkalleen yksin. Hurjan jännää, ja napanuora vain venyy ja paukkuu. Ja toki tiedän, että kaupunkilaislapset ovat tottuneita kulkemaan julkisilla, mutta täällä meillä ei ole mitään lähiliikennettä. Onneksi matka ei kestä kuin parikymmentä minuuttia ja kummisetä on asemalla vastassa. Mutta jännää se on silti. Kotimatka menee samaan tapaan, ja lohdutimme kyllä, että jos junan ovi ei aukea tai ulos ei muuten ehdi oikealla asemalla, niin sitten haetaan jostakin. 😀

Leivoin salted caramel cheesecaken, kun kokoustimme naisporukalla perjantaina meidän kasvihuoneessa. Ihan koko kakkua ei saatu tuhottua, joten taidan keittää vielä nimpparikahvit ja istua kasvihuoneeseen nauttimaan vastaleikatun nurmen tuoksusta.

Suloista sunnuntain jatkoa!


Kommentoi