Kun aurinko palasi

27.5.2019

Kaikki merkit todellisesta vedenpaisumuksesta alkoi jo olla ilmassa, mutta niin vain sade oli aamun tunneilla tauonnut. Ja mikä parasta, myös aurinko kömpi lopulta esiin. Tämä sade todellakin kasteli, ja mikäs sen tärkeämpää tässä kohtaa vuotta. Kipaisin aamulla kameran kanssa kasvihuoneeseen, johon aurinko loi miltei trooppisen kostean ja lämpimän tunnelman.

En ehtinyt eilen kuvaamaan kukkia, mutta oikeastaan hyvä, koska näin auringossa on paljon mukavampi kuvata. Uutena siis nuo kaksi upeaa chilia, jotka saavat itse kasvatetut chilit näyttämään melko vaatimattomilta. Sitten kuusi valtavaa lobeliaa (näitä osta joka vuosi), kerrotut marketat, maahumalat ja kukkivat daaliat ovat uusia. Nyt alkaa ihan oikeasti tuntumaan kesältä. Ja mikä parasta, kaikki taimet (valkoista daaliaa lukuunottamatta) ovat tuosta puutarhaoppilaitokselta. Eli lähellä kasvattetuja ja äärimmäisen edullisia!

Nappasin nopeasti kuvan myös tuosta riippajalavan ja marjaomenan alla olevasta penkistä. Se on niin ihanan rehevä, vaikka ammottikin vielä muutama vuosi sitten melko tyhjänä, kun suuri vesiaihe otettiin siitä pois. Keskellä on muutama liuskekivi hoitoa helpottamassa, mutta niidenkin välit kasvavat tiuhaan sormustinkukkaa, joten kivet jäävät nopeasti piiloon. Täytyy pitää tämä siis mielessä, kun pääsen täyttämään uutta istutusaluetta.

Esikasvatetut daaliat (puulaatikoissa ja kasvihuoneen muurin päällä) näyttävät myös reheviltä ja odottavat jo uutta maataan. Muutama ruukku on tosin edelleen tyhjänä, mutta pidän peukkuja, josko ne sieltä vielä heräisivät.

Kasvihuoneen katto oli vielä muutama päivä sitten paksun keltaisen siitepölyn peitossa, mutta nyt näyttää taas paremmalta!

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


2 Responses to “Kun aurinko palasi”

  1. ida ihana says:

    Oi, oi, oi, mitä ihania kuvia ja mikä ihana aurinko ja puutarha!!:) Kävinkin juuri viikonlopuksi napsimassa vanhempien pihasta raparpereja, ja leivoin niistä raparperipiirakkaa. Tuli kesäinen olo 🙂
    Kiitos postauksesta ja mukavaa viikkoa!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  2. Nyyti says:

    En kestä, miten ihanan kesäisiä kuvia! Tulinpa hyvälle mielelle, kiitos!

Kommentoi