tgif

30.8.2019

Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.

Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.

 Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.

Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.


6 Responses to “tgif”

  1. Avatar Minttu MAMI GO GO sanoo:

    Aaah mikä ihana tunnelma, mitkä ihanat kuvat <3

  2. Avatar Miia sanoo:

    Olen samaa mieltä. Olen paljon rentoutuneempi, kun koti on puhdas mutta melkeinpä yksin sen eteen on jouduttava nähdä vaivaa. Mutta en valita (ainakaan joka päivä 😉) Ihana tunnelma välittyy jälleen kerran kuvistasi! Nautitaan puhtaasta kodista sen hetken, kun se kestää😊💕

    • No juu, onhan se niin, että siisteyskäsityksissä on eronsa ja myönnän kyllä että omat kriteerini ovat muuta perhettä tiukemmat. Mutta onneksi hetkittäin saan nauttia siitä kun asiat ovat järjestyksessä. ☺️

      Ihanaa sunnuntaita sinne! ❤️

  3. Avatar Api sanoo:

    Niin kauniit kuvat jälleen💛