puts ja plank – joulukoti puhtaaksi

11.12.2019

Yhteistyössä Candle Light Storyn kanssa.

Vaikka joulu onkin kiva ottaa vastaan siistissä kodissa, en jaksa ottaa asian suhteen ihan hirvestressiä. Ei se joulu oikeastaan vaadi tavallista viikkosiivousta kummempia toimenpiteitä. Imuroidaan, pestään lattiat, pyyhitään pinnat ja laitetaan tavarat omille paikoilleen. Niin ja puhtaat lakanat kuuluvat tietenkin jouluunkin. Uskon, että joulu voi tulla jokaiseen kotiin ja varsinainen joulusiivous on käsitteenä jonkinlainen muinaisjäänne. Se tulee ajalta, jolloin lattiat pestiin suovalla jouluksi ja hiottiin hiekalla juhannukseksi (noin niin kuin kuvainnollisesti) ja joulupyykki saattoi olla talvikauden ainoa isompi pyykinpesu. Kenenkään ei siis pidä kantaa stressiä tai huonoa omaatuntoa joulusiivouksen suhteen. Nykyisin kun pyykkiä pestään vähintäänkin viikoittain ja siivoustakin harrastetaan liki samaa tahtia, joulusiivouksen ei tarvitse olla kokonaisvaltainen kertarykäisy. Itse tykkään siivota jopa enemmän  tammikuussa, kun päivät ovat valoisampia ja siivoamisella on jonkinlainen mieltäkin puhdistava vaikutus. Vähän kuin siivoaisi mennyttä pois ja antaisi tilaa uudelle. On kiva käydä läpi laatikoita ja kaappeja ja laittaa ikään kuin elämä taas järjestykseen.

Jokainen tietenkin siivoaa kotiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Meillä imuria käytetään joka päivä, mutta se ei välttämättä ole puolen minuutin imurointia kummempi toimenpide. Imuroidaan jotain jostain. Kissanhiekkaa lattialta, tai kuivunutta muovailuvahaa keittiön matosta. Ja sitten kerran viikossa paremmin ja ehkä kerran kuussa vielä vähän paremmin. Tykkään siivota ja tykkään siististä kodista, mutta ison kodin pitäminen jatkuvasti täysin villakoirattomana on sula mahdottomuus. Marisin viime viikolla instan puolella, että ei nappaa yhtään siivota itsenäisyyspäiväksi (oli siis tulossa vieraita), mutta kun mulle olikin tullut ärrälle ihana pr-paketti maailman kauniimpia siivoustuotteita, pyyhin illalla innolla ovenpieliä ja keittiön avohyllyjä ja jatkoin perjantaiaamuna sirottelemalla imurointipuuteria sohville ja matoille.

Kyseessä oli siis kotimaisen Candle Light Storyn ekologiset siivousaineet, jotka ilahduttivat paitsi ulkonäöllään ja luonnollisilla tuoksuillaan, myös tehollaan. Olen jo aika päiviä sitten siirtynyt kylppäriä lukuun ottamatta mietoihin ja luonnollisiin tuotteisiin ja nämä toivat ihanasti vaihtelua sille mäntysuovalle ja etikalle. Ja syy miksi halusin tuotteista kirjoittaa on paitsi sellainen ihana siivoushurmos jonka sain, mutta myöskin se, että kyseessä on pienyrittäjän käsityönä valmistamat tuotteet. Suomessa ja suomalaista työtä. Luontoystävällistä ja samaan aikaan kaunista.

Myös tarina tuotemerkin takana on aika ihana. Kun siivousalan ammattilainen alkaa pohtia joka päivä käyttämiensä kemikaalien terveysvaikutuksia ja päättää kehittää yhtä toimivat aineet puhtaista raaka-aineista ja siten, että siivoaminen ei ole enää terveysriski, tuloksena voi olla vain ja ainoastaan oikeasti toimivat tuotteet. Pelkkien pesuaineiden lisäksi Candle Light Story valmistaa myös pyykkietikkaa ja tietenkin soijavahakynttilöitä.

Aloitin tuolla French Rosemary –siivoussuihkepullolla ja pyyhin pintoja sieltä täältä. Puhdistin mikrokuituliinan kanssa myös peilit ja kuononjäljet ikkunasta. Kävin läpi ovenkahvat ja jääkaapin hyllyt.
Päätin kuitenkin testata myös siivoussaippuan, koska tämä oli mulle ihan täysin uusi tuttavuus. Olen pessyt saippuapalan kanssa vain mattoja, mutta tätä hierotaan siis vaikka monitoimimoppiin tai rättiin ja sitten vain pestään lattioita tai pintoja. Tuotetiedot lupasivat, että siivoussaippua käy yhtälailla keittiöön kuin kylppäriinkin ja niinpä testasin sen molempiin. Saippuapalaa voi myös raastaa pienen määrän ja liuottaa veteen. Siten siitäkin saa valmistettua siivoussuihkeen. Pieni saippuapala ei tosin kulunut juuri ollenkaan isonkaan talon siivouksessa, joten kyseessä on mitä riittoisin tuote. Ja toimii muuten myös tahranpoistajana pyykille sappisaippuan tavoin, tai sitä voi käyttää pyykinpesuaineena (raastettuna). Siivoussaippuaa voi käyttää myös tiskatessa tai sillä voi pestä vaikka meikkisiveltimet. Koska tämän saippuan on määrä puhdistaa eikä hoitaa ihoa, sitä ei kannata käyttää suihkussa itsensä pesemiseen, mutta mitään myrkkyä tämäkään ei ole iholle eikä hengitysteille, vain ja ainoastaan saippua erilaisella käyttötarkoituksella, mutta kuitenkin tuote joka korvaa siivouskomerosta melkoisen määrän pulloja ja purnukoita. Tämä vaahtoaa ihanasti ja keitiön kaapistosta ja lattiasta lähti hienosti tomaatti- ja rasvaroiskeet, samoin seinäkaakeleista. Pesin myös tiskikoneenluukun reunoja, jätevaunun ja keittiön avohyllyjä. Vaahdotin paksuun tiskirättiin, pesin ja kuivasin pyyheliinalla. Puhdasta tuli. Eilen pesin myös keittiön liesituulettimen, eikä tullut raitoja rosteripintaan.

Pyykkietikka on varmaan jo monelle tuttu tuote, koska siitä on puhuttu viimevuosina paljon – myös tässä blogissa. Se on siis tarkoitettu korvaamaan perinteiset huuhteluaineet ja onkin huomattavasti luonnollisempi vaihtoehto, eli täysin biohajoava tuote. Normaalia huuhteluainetta ei suositella yleensä kuin puuvillalle, mutta pyykkietikka käy treenivaatteille (poistaa hienhajua miedossakin lämpötilassa) ja sopii villalle ja silkillekin. Pyykkietikka myös kirkastaa vaatteiden värejä ja tekee pyykistä helpommin siliävää. Pyykin lisäksi pyykkietikka hoitaa ja puhdistaa myös pesukonetta, joten siitäkin syystä kannattaa harkita huuhteluaineen vaihtamista ekologisempaan vaihtoehtoon. Candle Light Storylla pyykkietikkatuoksuja on kuusi erilaista ja sain itse niistä testiin kolmea. Nyt käytössä on ollut Nordic Air.

Imurointipuuteri oli jo nimenä sen verran ihana, että pakko oli kokeilla sitäkin. Koska jauheen luvattiin raikastavan matot ja tekstiilit, ripottelin sitä tietenkin ensimmäisenä noille meidän nukkamatoille. Kun luin asiasta tarkemmin, imurointipuuterin luvattiin myös helpottavan eläintenkarvojen irtoamista tekstiileistä, ja niinpä ripottelin tuota Andalusian Lemon with Lemongrass -imurointipuuteria mustien kissankarvojen päälle sohville. Ja hei, 40 minuutin vaikutusajan jälkeen mustat karvat sai imuroitua tosi hienosti vaihtamatta imuriin edes tekstiilisuulaketta. Yleensä olen hangannut niitä ensin imurin kanssa ja sitten vielä käyttänyt lopuksi teippiharjaa. Imurointipuuterin voi antaa vaikuttaa myös vaikka yön yli ja imuroitaessa se raikastaa toki koko imurin.

Mikä parasta, kun katselin tuotteiden tarkempia INCI-tietoja, niin eipä ollut kovinkaan pitkiä listoja tai erikoisia ainesosia. Ei niitä mustia rukseja eikä kuolleiden kalojen kuvia!

Candle Light Storylla on tietenkin myös kynttilöitä, ja nekin tietysti ekologisia soijavahakynttilöitä. Tuoksut ovat mietoja ja luonnollisia, eivätkä käy nenän päälle. Sydänlangan sijaan kynttilöissä on puusydän. Originals -kynttilät on pakattu suloiseen peltirasiaan ja Essentials -kynttilät lasipurkkeihin ja ne kauniisiin pahvirasioihin. Näillä saa kivasti viimeisteltyä puhtaan kodin fiilistä.

Kun nämä siivousasiat nyt ovat niin lähellä sydäntäni (niin hassulta kuin se kuulostaakin) ja innsotuin aiheesta ihan valtavasti, sain puhuttua myös kivan arvonnan ja alennuksen teille. Koska Candle Light Storylla ei ole omaa nettikauppaa, “alekoodin” voi hyödyntää Tuomaan markkinoilla tulevana viikonloppuna (pe-su 13.-15.12.2019). Siellä saat -15% alennuksen kun kerrot, että olet lukenut vinkin blogistani. Ja arvontaan pääset osallistumaan Instagramissa!

Listan jälleenmyyjistä löydät täältä.

 


Kommentoi