Kiitos toukokuu

31.5.2020

Toukokuu ei pettänyt tänäkään vuonna. Kesä tuli ja kaikki muuttui muutamassa viikossa niin totaalisen kauniiksi. Ehdottomasti paras osa vuodesta! Eilen kun vietiin lapset aamulla koululle (päätöstilaisuus järjestettiin luokissa) ihasteltiin kevätkirmaukselle päässeitä lehmiä. Pyörälenkillä kesätuuli ja aurinko hyväilivät poskia ja tuntui, että koko elämä hymyilee. Kaikesta poikkeuksellisesta ja kurjasta huolimatta.

Koulut on tältä keväältä taputeltu, itkut tihrustettu ja äitinä on taas saanut elää niin niitä ylpeyden hetkiä, kuin tietty sitä vuosien pakenemisesta johtuvaa tunnemylläkkää. Erikoinen kevät, jonka kesäkuun saapuminen myös monin tavoin päättää. Tai ainakin palataan lähemmäs sitä vanhaa normaalia.

Eilen illalla juotiin pullo kuohuvaa kasvarissa ja nautittiin ihan ensimmäisestä kesäillasta ulkosalla. Harmi vain, että oltiin niin väsyneitä, ettei valoisasta illasta jaksanut kovin myöhään nauttia. Ehkä joku toinen kerta. Puutarhassa ja kasvihuoneessa jokainen päivä on vähän vihreämpi ja vähän värikkäämpi.  Vertailukohtana alla toukokuun 31. päivä vuonna 2019. Jos kevät onkin vähän jäljessä, niin muussa ollaan mukavasti jo edellä! :)


4 Responses to “Kiitos toukokuu”

  1. Avatar Elina sanoo:

    Ihanalta näyttää! Mitä & mistä tuo täydellisen värinen sora on?

  2. Kiitos! ❤️ Sora on ihan paikallista tuotantoa paikalliselta yritykseltä. ☺️

  3. Avatar Seijahannele sanoo:

    Upea piha, ei voi muuta sanoa.
    Aurinkoa myös kesäkuulle!