monta projektia, eikä mitään valmista

14.7.2020

Siinä kohtaa kesää kun Tarha-alpi ja nauhukset kukkivat, koen että ollaan kesän taitekohdassa: Alkukesä takana ja loppukesä edessä. Tulee sellainen olo, että pitäisi ottaa loppukiri kesästä nauttimisen suhteen ja onneksi tänä vuonna myös ilmojen herrat ovat kanssani samaa mieltä ja taikoivat heti ilokseni aurinkoisen päivän. Mutta sitten sen kesästä nauttimisen lisäksi tulee mieleen ne kaikki jutut, jotka työnsi kesälle ja ajatteli, että sitten sitä ehtii kun päivät ovat pitkiä, illat valoisia ja elämä yhtä aikataulutonta juhlaa. Ja kun se Tarha-alpi ja nauhukset sitten puskevat keltaista sitä huomaakin, että mikään projekti ei ole edistynyt millään muotoa. Ei vaikka ne olisi aloitettu jo viime syksynä. 😀

Yksi esimerkki tällaisesta pitkittyneestä projektista on se rottinkisen riippukeinun entisöinti. Idea oli hyvä ja intoakin aluksi, mutta homma tyssäsi heti osaltani siihen, että keinu oli ulkovarastossa niin pahassa paikassa, etten saanut sitä. Ja vaikka lopulta koko ulkovarasto tyhjennettiin se keinu on edelleen ihan kamalassa kunnossa. Tosin nyt viimeisten hiontayritysten jälkeen pohdimme, ettei siitä ehkä enää kovin kummoista tule. Mutta saatiinpa puoli vuotta kulumaan tätäkin asiaa pohtien.

Toinen, jo surullisen kuuluisaksikin muuttunut projekti, on ehdottomasti se keittiön pöytä. Siellä se on ulkovarastossa lukuisten maalinpoistojen jäljiltä, mutta sitten homma ei oikein edennytkään. Nimittäin tuo puolisoni oli sitä mieltä, meidän keittiöön ei laiteta tavallista kuuden hengen ruokapöytää. Jonkin aikaa tätä pettymystä nieleskelinkin, mutta sitten viime viikolla asia nytkähti taas ihan pikkuisen eteenpäin, kun kävimme ostamassa puutavaraa uutta pöydänkantta varten. Ja eilen, ikään kuin demostroidakseen asiansa, mies otti tuosta meidän nykyisestä pöydästä (siskolta peritty vanha Ikea) jatkopalat pois, ja niinpä minä tosiaan hahmotin millainen postimerkki tavallinen kuuden hengen pöytä meidän keittiössä on. Toki ne jatkopalat irrotettiin ihan senkin vuoksi, että tutkittiin pöydän runkoa, jonka päälle uusi kansi olisi tarkoitus rakentaa.

Mutta siis suuremman pöydän puolesta ei puhu ainostaan keittiön koko vaan se, että pöydän ympärille pitää mahtua ihmisiä. Mieluummin paljon ihmisiä. Vaikka se onkin meidän nelihenkisen perheen keittiö ja pöytä, alkuperäinen idea kuitenkin oli, että meillä olisi suuri keittiö ja suuri pöytä, jonka ääressä voisi istua isommallakin porukalla. Ja onhan siinä istuttu. Kahdeksan aikuista vähän leveämmin ja 14 hiukan ahtaammin. Mutta se on meidän keittiön ja kodin sydän, just se paikka jossa vietetään paitsi se ihan tavallinen makaronilaatikon makuinen arki, mutta myös ne juhlat ja aamun tunneille venyvät illat.

Ensi viikolla päästään toivottavasti rakentamaan uutta pöytää ja toivottavasti siitä tulee sellainen, mistä olen haaveillut. Joka tapauksessa pääsen onneksi eroon monta kertaa maalatusta kannesta ja saan vihdoin kauniin puupinnan pöytääni. Siis toivottavasti. Nimittäin kun itse tekee, tuppaa saamaan just sitä mitä tulee.

Mulla on muutama muukin projekti, joiden onnistumisen olen laskenut kesän varaan. Tiedän, että mikäli en saa kesällä aikaiseksi, asiat siirtyvät taas vuodella. Niinpä tässä pitää nyt sitten ottaa jonkinlainen loppukiri. Ei toki niin suurta ettei ehdittäisi ihan vain kesäelää, mutta sellainen, että asiat edes pikkuisen nytkähtävät eteenpäin. Mutta huomenna on taas Savettipäivä. Kuinkakohan monta pakettia olen ostanut käsipyyhkeitä kevään ja kesän aikana?! Toivottavasti tarpeeksi.


4 Responses to “monta projektia, eikä mitään valmista”

  1. Eija says:

    Hei! Taas hieno hame, mistä?

  2. Kirsi says:

    Ihania kuvia taas ja sinä niin kaunis!
    💚🌿🍀🍃🍀☘️🌿🌱💚🍃🌿☘️💚🍃☘️🌿

Kommentoi