Elokuun helteitä

08.8.2020

Melkoiset hellepäivät saatiinkin näin elokuulle. Täällä on tehty tänään pihatöitä melkein toukokuisella hartaudella ja vaikka takaraivossa jo kummittelee arjen aikataulut ja stressifinnit puskevat leukaan, tänään päällimmäisenä on ollut mielessä ainoastaan kesän kuumuus ja ihanuus.

Olen valehtelematta siirtänyt tänään ainakin sata pientä sormustinkukan alkua kukkapenkkiin ja vihdoin saatiin akaiseksi myös istuttaa äidiltä ja isältä nimipäivälahjaksi saamani jasmikkeet. Eihän ne olleetkaan kuin koko kesän ruukuissaan. Auts!

Keittiön pöytäkin on vihdoin valmis ja viimeinen käsittelykerta tehty. Keittiön vallannut kaaos pitäisi kuitenkin vielä selättää ja tavarat asettaa paikoilleen. Jääköön se kuitenkin huomisen murheeksi.

Ajeltiin alkuillasta vielä jätskikaupan kautta mummulaan ja iltapalakin syntyy tänään grillissä. Vähän kuin kesäkuuta eleltäisiin uudelleen. Mulla on eilinen Poirot vielä katsomatta, joten taidan viileän suihkun jälkeen asettautua sohvalle mukavaan asentoon ja nostaa jalat ylös.

Ihanaa hellepäivän iltaa ja leppoisaa viikonloppua!


6 Responses to “Elokuun helteitä”

  1. Anna says:

    Täällä on tänään eletty kuin viimeistä kesäpäivää. On ollut kyllä ihana kesäpäivä hyvässä seurassa. Kesäpäivä on aina aina täydellinen, kun pääsee bikinit päällä veneilemään (oon aika vilukissa). Käytiin miehen kanssa myös ekaa kertaa tänä kesänä terassilla. Onneksi huomenna vielä on lämmintä.

  2. Anna-Maria K says:

    Ihanaa kun on lämpöä, mä niin nautin. Oon kyllä semmonen tuulella kävijä: kun sataa, mielikin laahaa ja kun paistaa, fiilis on korkeammalla 😄

    • Haha, no onhan se vähän niin, että mielelläkin on korkea- ja matalapaineensa. Toisaalta uskon, että molempia tarvitaan. 😅

      Mutta nautitaan nyt ☀️ Ihanaa uutta viikkoa! 💛

  3. Jasmin says:

    Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Mukavaa elokuuta♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    • Hui, mitäpä tähän vastaisi. Mulla on muutama ruotsalainen blogi, joita olen seurannut vuosia ja joihin palaan aina, vaikka muuten ei olisi aikaa blogeille. Ihanat kuvat, kepeä fiilis ja sellainen elämänmakuisuus. Ne ehkä osuvat omaan silmääni parhaiten. ☺️

Kommentoi