Viikonlopun nollaus teki ihan äärettömän hyvää. Teki hyvää vain olla kiireettä yhdessä ja kotona. Ja olipa kyseessä sitten olohuoneen sohva tai keittiön sohva, molemmista sojotti enemmän tai vähemmän karvaiset sääret liki koko viikonlopun. Eritoten nukkuminen kellon ympäri kohensi mielialaa. Sunnuntaisaunan jälkeen oli oikeastaan jo ihan sellainen fiilis, että antaa tulla maanantai, minä olen kyllä valmis. Fiilis vahvistui aamulla kun sähköpostiini kilahti viesti, jossa kerrottiin kamerani korjausvuoron lähestyvän. Asia, johon suurin osa viime viikon ketutuksesta liittyi. Toki lopputulos oli useamman asian summa ja joskus niitä vain tulee yhteen viikkoon ihan liikaa. Mutta hei, maanantait on kuin pieniä uusia vuosia ja taas mennään paremmalla fiiliksellä.
Kaikesta nukkumisesta huolimatta sunnuntaiaamuna peilikuva oli syksyisen harmaa ja kun siinä sitten mietin rippikirkkoon lähtiessä, että jotain pitää keksiä ja äkkiä, muistin taas huulipunan olemassaolon. Ai että mutta tuolla onkin sitten välitön vaikutus! Taidan tehdä punaisista huulista itselleni tavaramerkin syksyn turvaksi. Ehdottomasti muutamaa astetta vitalista pirteämpi vaikutus.
Oranssin punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, vaikka se ehkä kuulostaakin huulipunana vähän shokkiväriltä. Tämä kombo on kuitenkin äärimmäisen ihana ja pysyy myös huulilla todella pitkään. Eli Sensain The Lipstick sävyssä Himawari Orange ja Sensain rajauskynä sävyssä Cheerful Orange. Indeksoivat toivottavasti perempia aikoja. 🙂
Ihanaa uutta viikkoa!
Näytät niin kauniilta! Ihanaa viikkoa sinne!
Kiitos, oikein ihanaa viikkoa myös sinne! 🧡
Hei,
kiva postaus etenkin kun Almakin oli kuvissa. Muuten missä hänet käytetään nykyään trimmissä? Etsin itse teidän seudulta cottonilleni hyvää trimmaajaa.
Alma käy edelleen Karoliinalla. ☺️
Kuinka hyvinä teillä Ikea-sohvat ovat pysyneet, eikös ole olleet jo reilusti toistakymmentä vuotta? Ektorp on jo uutena vähän epämukava että siksi olen mökkisohvaksi hankintaa lykännyt, vaikka muoto maalle sopisikin. Oletko Bemzin päällisiä ikinä harkinnut freesaukseen? 🙂
Joo ovat jo 11 vuotta vanhoja ja hyvin ovat toimineet. Varmaan makuasia tuo mukavuus. Minun mielestäni nämä ovat nimenomaan juuri mukavat. En ehkä ostaisi mitään sohvaa, jos se omaan istumiseen tuntuisi epämukavalta. Ei se muoto niin tärkeä ole.
Enkä usko, että näihin koskaan hankkisin Bemziä kuitenkaan. ☺️
You look fantastic! Can I ask you where the blouse you are wearing is bought? Which brand?
Best regards from Norway
Hi Hilde
And many thanks! 🧡
The blouse is from the Finnish brand Marimekko.
Have a lovely day 🌾
Hei! Mistä tuo kaunis jalkalamppu on, jossa on vaaleanpunaiset varjostimet? 😊
Hei.
Valaisin on ruotsalaisen AH Belysningin.