Kuvia joululta

27.12.2020

Tuntuu haikealta ja vaikealta päästää irti. Ehkä se on paras merkki siitä, että joulu on ollut onnistunut. Ja joulu on ollutkin tosi ihana. Joskin tänä vuonna tuntuu, että se saisi jatkua ja jatkua aina vain. Tämä on sellainen mukava kupla johon voisi jäädä viipymään pidemmäksikin aikaa. Unohtaa ihan kaiken muun ja olla vain. Pari päivää ilman kiirettä ja hössötystä voisin ottaa vielä tähän päälle.

Muovikuusi aka sopukuusi oli ehkä jonkinlainen merkki siitäkin, että joulut tulevat olemaan jatkuvasti erilaisia. Kun lapset kasvavat joulukin muuttuu, ja jos rehellisiä ollaan, se oma jouluminänikin muuttuu. Ehkä ensi vuonna uskallan päästää taas jostain totutusta ja perinteisestä irti ja muokata joulua enemmän meidän näköiseksi. Tykkään siitä ajatuksesta, että joulustakin on lupa karsia. Jättää pois niitä asioita, jotka eivät tunnu omilta ja lisätä ehkä jotain, mikä tuntuu tärkeältä. Tai sitten en muuta ensi vuonna mitään. Sekin on kai sallittua. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Taas on vuosi aikaa miettiä ja mutustella.

Muutama arkipäivä ja sitten juhlitaankin jo uutta vuotta. Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin!


5 Responses to “Kuvia joululta”

  1. Annika says:

    Niin ihana ja tunnelmallinen koti teillä! Täällä sama tunne, ettei malttaisi päästää joulusta irti, koska oli onnistunut ja rauhallinen joulu. Hyvää uutta vuotta sinulle!

  2. Annina says:

    Kauniilta näytti teidän joulu. Ihan sama fiilis mulla, että tänä vuonna joulusta ei haluaisi päästää irti. Yleensä olen riisumassa kuusta jo tapanina, mutta nyt ei tulisi mieleenkään. Töihin piti jo palata, mutta iltaisin sukellan vielä takaisin kuplaani. Tunnelmallisia vuoden viimeisiä päiviä!

  3. Sari says:

    Mistä tuo kattovalaisin on?

Kommentoi