En muista koska olisin ollut niin väsynyt kuin tämän kevään aikana. Ehkä joskus raskausaikoina tai marraskuun pimeillä. Väsymys ei kuitenkaan kuuluu minun kevääseeni ja varmaan juurikin sen vuoksi se tuntuu erityiseltä taakalta just nyt. Minunhan pitäisi pursuta energiaa ja olla täynnä intoa, kuten keväällä kuuluukin. Olen tainnut myös väsyä tuosta ajatuskierteestä entisestään. Surun ja väsymyksen harso on samaan aikaan henkäyksen kevyt, mutta painaa maahan kuin kivi.

Ajattelin tänään aamulla, että koska mulla ei ole mitään varsinaista ohjelmaa koko päivälle, menen sohvalle nukkumaan. Kello taisi olla kymmenen tässä kohtaa ja olisin oikein hyvin voinut nukkua vaikka koko päivän. Puoli tuntia makasinkin kuin raato olohuoneen sohvalla, kunnes päätin, että nyt täytyy tehdä jotakin muutakin. Niinpä siirryin ulos ja tartuin kaikkiin niihin puutarhatöihin, jotka olen tänä vuonna joutunut kirjaamaan rästejen puolelle. Ajoin nurmikkoa, kärräsin multaa, konttasin, kitkin, leikkasin ja kaivoin. Ja samaan aikaan kun tein asioita, jotka ovat oikeasti itselleni äärimmäisen tärkeitä, huomasin jonkin energia-aukon sisälläni avautuvan. Raskaan päivän jälkeenkään väsymys ei ole samanlaista tahmaa, mitä se on ollut viimeiset pari kuukautta. Se on vain väsymystä, tervettä ja normaalia väsymystä, joka ehkä taittuu yön aikana.

Niinpä päätin tänään, että miten väsyneeksi sitten itseni tulevalla viikolla tunnenkaan, pakotan itseni ulos ja puutarhaan. Vain hetkeksi tai kahdeksi, mutta tekemään jotakin.

 

Kuvat on viime viikolta. Tänään keli on ollut huomattavasti aurinkoisempi – kesäisempi. Mutta nyt nukkumaan! Josko sitä olisi huomenna taas asteen verran pirteämpi.