Ajattelin muistutella teitä ihanasta Pernillen arvonnasta. Samalla halusin havainnollistaa, miten sirosta ja yksinkertaisesta korusta on kyse, mutta ryppyinen t-paitani taitaa viedä tässä postauksessa kaiken huomion. Voihan surku!
Kaulassani siis Pernille Corydonin hopeinen lehtikoru kullan värisenä. Pieni ja hento, niin helppo, että sitä ei edes tarvitse riisua jatkuvasti pois. Itselläni nimittäin tyssää tuo korujen käyttö useimmiten juuri siihen, että kun ne kerran ottaa pois, ei oikein muista laittaa takaisin. Samoin kävi aikanaan kihla- ja vihkisormukselle; Ylitsepääsemättömän vaikeaa riisua sormukset työpäivän ajaksi, ja laittaa taas kotona takaisin sormeensa.

Vaikka suuret ja näyttävät “statement-korut” nyt ovatkin suuressa huudossa, ne eivät yksinkertaisesti ole vain mun juttu. En yleisesti osaa käyttää koruja (kelloa ei lasketa, sillä on oikea funktio), ja tunnen itseni lähinnä joulukuuseksi suuret käädyt kaulassani, tai tekotimantit korvista roikkuen. Pernillen koruista taas olen löytänyt yksinkertaisia nappikorviksia, jotka kulkevat matkassa niin urheillessa, kuin nukkuessakin.
Harvemmin tulee käytettyä koruja ihan vain kotioloissa, mutta näiden kanssa se tuntuu aika helpolta.

Sain tänään muuten aikaiseksi jotain, jota olen jo pidemmän aikaa työntänyt  tuonnemmaksi: Kävin alusvaateostoksilla! Käsi ylös, jos joku pitää hommaa mukavana!? Reilun tunnin jälkeen olin aivan loppu, ja kotiin kannoin tavattoman tylsät, mutta mahdottoman mukavat minimizer-liivit sekä mustana, että valkoisena. Se niistä suunnitelluista pitseistä. Alushousuja en enää edes  jaksanut katsella. Sitäpaitsi, noin tylsien liivien kanssa toimii kyllä vanhatkin kalsarit….

Jees, ei mulla muuta. Arvontaan klikkaatte tästä.