Lupailin erilaisia postauksia Pietarin matkalta, ja tässäpä nyt yhdenlainen “lievepostaus”, eli kootut matka-asut. Näitä ei oikein huvittanut laittaa blogiin viime viikolla, kun Suomea helli helle, mutta nyt ollaan vähän lähempänä tuolloista Pietarin puolipilvistä ja tuulista säätä. Säätiedothan olivat ennen matkaamme aika ristiriitaisia, ja vielä torstaiaamuna taidettiin lauantaille lupailla helteitä. Niinpä matkalaukkuun piti pakata aika laajalla kirjolla vaatteita, joista saa taiottua helposti toimivia kokonaisuuksia.
Näissä ensimmäisissä kuvissa ollaan Helsingin rautatieasemalla. Puolet päivän junamatkustamisesta jo onnellisesti takanapäin, viisumit on noudettu ja matkasuunnitelmat hiottu viereisessä ravintolassa kuntoon. Tuntuu hirvittävän kivalta lähteä toisen bloggaajan kanssa matkaan, koska silloinhan on ihan normaalia kuvata esimerkiksi vaatteita, eikä pelkkiä nähtävyyksiä.
Lauantaina sää oli Pietarissa oikeasti aika kylmä, ja välillä jopa kaduin, että jätin takkini hotelliin. Toisaalta, Talvipalatsissa olisin paahtunut se päälläni, ja onhan pitkän takin kantaminen muutenkin vähän hankalaa. Kävellessä pysyi kuitenkin helposti lämpimänä ja suuret rakennukset suojasivat tuulelta.
Tässä kohtaa kamerat ovat jo niin täynnä kuvia, että näissä näkyy väkisinkin ota vaan nopeasti joku kuva -fiilikseni.Eli pääsimme perus turistiposeeraamisen kimppuun. Johon tosin tuo tuulen lättänäksi tuivertama kampaukseni sopiikin oikein hyvin.
Noille väljille housuillekin on nykyään vaikka mitä hienoja nimiä, mutta minä kiskaisen aina näiden omieni kohdalla jalkaan salihousut. Muistanette ne 90-luvun väljät kammotukset? Kenkävalinta osui reissuun kyllä ihan kohdilleen, sillä nuo Niken lenkkarit varustettuna Schollin geelipohjallisilla olivat kuin unelmat kävellä. Vaikka lauantai-iltana väitinkin, että joka paikkaa särkee, kuin olisi lekalla hakattu, jouduin kuitenkin toteamaan, että jalkapohjissa ei tunnu oikeastaan mitenkään erikoiselta. Ei siis päästä mihinkään siitä, että kaupunkilomalla hyvät kengät ovat kaiken A ja O!
Etukäteen jo sovittiin, että Lauantai-iltana laitetaan parempaa niskaan, ja lähdetään parempaan ravintolaan. No, kuten aikaisemmin kirjoitin, ei se sitten ihan niin mennytkään. Mutta korkkarit oli matkalaukussa sananmukaisesti raahattu perille, joten pakkohan niitä oli käyttää. Tosin vaati vähän jääkylmää vettä ja puolitoista tuntia jalkojen heiluttelua kohti kattoa, että tuhkimo sai kenkänsä jalkaan. No, pääsi niillä juuri hissillä sinne hotellin alakertaan, jossa illallistimme ja hautasimme kaikki aiemmat suunnitelmamme hyvien perustelujen alle. Alemmassa kuvassa yritettiin vissiin jotain naisellista polvenkoukistusta, josta ei sitten lopulta tullut yhtään mitään.
Lopuksi sunnuntain asu, kotiinlähtöä odotellessa. Iltapäivää kohti Pietarin sää vaihtui koko ajan kesäisemmäksi, ja Helsinkikin otti vastaan aurinkoisena.
Niin tosissaan, ei ehkä sitten jaksettu edes me bloggaajat olla niiden asukuvien kanssa niin tosissaan, mutta ainakin näiden kuvien avulla muistan sen, miten hauskaa meillä Mintun kanssa reissussa oli.
Ja hei, jos mielitte lähteä kaupunkilomalle Pietariin, niin käykäähän osallistumassa tuohon VR Allegro matkalahjakortin arvontaan! Siellä on tosiaan palkintona 240 euron Allegro -lahjakortti, jolla helpottaa jo kummasti niin omaa, kuin kaverinkin matkabudjettia!
Farkut, “salihousut” ja musta jakku: Lindex Harmaa T-paita, musta toppi ja nahkakorkkarit: H&M Musta T-paita: Filippa K Raitajakku: me&i Huivi: Becksöndergaard Lenkkarit: Nike Laukku: Marc Jacobs Iltalaukku: Saint Laurent Pitsihame ja trenssi: Ellos Koru: Pernille Corydon
En jaksa edes muistaa, koska viimeksi olen saanut jättää herätyskellon virittämättä, tai nukkunut yli kuuden tunnin yöunet. Nyt on molemmat ihanuudet takana, ja kylläpä vain tuntuu mahtavalta!
Paistaa vai sataako? Koko päivän on ollut sellainen kolea kesäsää, ja pariin otteeseen taivaalta on ripsaissut muutaman pisaran vettäkin. Sunnuntain kunniaksi leivoin raparperipiirakan, ja leikkasin unikkoja maljakkoon. Eihän ne tuossa kauaa kestä, mutta toisaalta, jos taivas päättäisikin revetä, se olisi unikkojen tuho kuitenkin.
Niin paljon, kuin lukemista rakastankin, harvoin tulee tarvetta mitään kirjoja blogin puolella hehkutella. Ehkä siksi, että Suomessa on niin paljon ihan oikeita kirjablogeja, jotka arvostelevat teokset jo tuoreeltaan. Eilen lopettamani Nainen junassa (Paula Hawkins) tekee kuitenkin poikkeuksen. Kirja ei ole jännittävä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarina imaisee mukaansa, ja se on hassulla tavalla ahmittava tosi nopeasti loppuun. Suosittelen lämpimästi jos arvoitukset yhtään kiinnostavat.
Vaikka kirja luokitellaan jännitysromaaniksi (trilleri), sen vaikutuskeinot ovat paljon pelkoa ja jännitystä hienommat. Tämä on ehdottomasti sitä alakategoriaa psykologinen trilleri, ja ihan mieletön taidonnäyte onkin. Päähenkilö, ja henkilötarinat ylipäätään, on kuvattu uskomattoman todellisesti. Inhimillistä heikkoutta, inhimillisiä ajatuksia ja pelkoja. Kirja nappaa vahvasti mukaansa, lyö päähenkilöiden tarinat takaraivoosi, ja kun pääset viimeisenkin sivun loppuun, katselet maailmaa varmasti hieman erilaisesta näkökulmasta.Teoksesta on tullut todellinen myyntimenestys, ja varmasti moni on sen jo ahmaissutkin, mutta jos näin ei ole, ota tämä ehdottomasti kesälukemistoosi!
Entten tentten… Juuri nyt suurin ongelmani on, minkä kirjan aloitan seuraavaksi, ja heittäydynkö sohvalle, vai suoraan sänkyyn sen kanssa. Ei paha!
“Sitten kesällä.” Huomaan hokevani tuota samaa lausetta pitkin vuotta – kerta toisensa jälkeen. Jopa siinäkin määrin, että se on lakannut luomasta minkäänlaista uskoa lapsiin: “Aina te lupaatte, että sitten kesällä. Mutta ei me kuitenkaan…”
Niin se valitettavasti menee. Joka vuosi ihan samalla tavalla. Kesälle jätetään läjäpäin suunnitelmia, sinne lykätään ne kaikki pienetkin jutut, joihin arkena ei ollut aikaa. Ja valitettavan moni asia jää kuin jääkin kesän jalkoihin. Tänä vuonna halusin, että asiat menevät toisin. Turhat lupaukset ja suunnitelmat muuttuvat todeksi, ja kesästä otetaan irti kaikki se, mitä koko vuosi on odotettu. Indiedaysin ja 3M:n kampanja haastoi minut järjestelemään elämääni perinteisten Post-it -lappujen avulla, ja tästä sain idean meidän oman kesä(mood) boardin rakentamiseen.
Koska lapset ovat enemmän kuin mielellään mukana ideoinnissa, perustimme lomaa odotellessa todellisen aivoriihen ja kasasimme yhteen kaikki ne tuonnemmaksi lykätyt asiat. Kesä jakaantui useampaan osioon jokaisen perheenjäsenen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Itse olen lykännyt kesäpäiville tavallisia kotitöitä, puutarhajuttuja ja työjuttuja. Lapsilla on useampiakin kesätoiveita, ja toki miehen loman ajaksi on suunniteltu asioita, joissa kahden aikuisen avulla päästään parempiin tuloksiin. Harrastukset ja miehen poikkeavat työajat ovat nyt kaikki ylhäällä, ja viikkojen hahmottaminen on näin ollen helpompaa. Lapuista jokainen voi lukea toistensa menoja ja suunnitelmia, haaveita ja toiveita. Lupauksetkin ovat nyt ylhäällä; Jos syksyn pimeillä tuli taivuteltua lasta nukkumaan lupaamalla, että sitten kesällä valvotaan pidempään ja mennään myöhään illalla kalaan, seinältä löytyy muistutus siitäkin.
Kuvista puuttuu nyt pari isompaa Post-it -lappua, joissa on sellaisia henkilökohtaisempia suunnitelmia ja päivämääriä, sekä tietenkin mieheni kesätoivelista. Lisäksi ajatuksena on, että lapset saavat kirjoitella pienille lapuille ideoita ja toiveita, ja liimata niitä pitkin kesää isompien suunnitelmien joukkoon. Näin me aikuiset pysymme selvillä siitä, mitä lapsemme oikeasti toivovat, ja toiveiden konkreettinen toteutus on helpompaa. Lapset saavat myös itse laatia listan asioista, joilla voidaan pelastaa tylsät (sade)päivät. Tässä mielestäni konkretisoituu hyvin sekin, että ei ne lapsukaiset ihmeellisiä odota. Aika pienet jutut tuovat paljon iloa.
Lappulajitelman ei toki ole siis tarkoituskaan olla valmis missään kohtaa kesää. Listoihin on lupa lisätä tekemistä odottavia töitä, suunnitelmia ja toiveita. Taulun on lupa elää, muuttua ja kasvaa; tulla meidän näköiseksemme. Pääpiirteet löytyvät kyllä isommista lappusista, mutta pienempiä asioita voi helposti niin lisätä, kuin napata poiskin. Näin säilytetään se spontaani tekemisen ilo, joka kesään kuuluu.
Kesä on usein lastattu suurilla toiveilla. Odotukset korkealla kapsahdamme helposti pettymään, hermot kiristyvät ja ristiriitaiset ajatukset valtaavat mielen: “Ei tämän näin pitänyt mennä”. Tänä vuonna toivonkin, että jokaisen ylös kirjatut ajatukset, koko perheen nähtävillä, auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja helpottamaan toiveiden yhteensovittamista. Kenties lasten keksimät pienet asiat voivat pelastaa myös niiltä päiviltä, kun tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, ja elämä on puuduttavan tylsää. Koska tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvä olo ja hyvä mieli, mukaan pääsi myös muutama muistutus romantiikan vaalimisesta ja “parisuhdeajan” ottamisesta. Samoin se totuus, että yhdessä oleminen on kuitenkin tärkeintä.
Miltä tuntuu? Onko ajatukseni täysin pöhkö? Jos ei, tai sait idean jonkinlaiseen oman elämän organisointiin, voit tilata kampanjasivulta itsellesikin näytteitä uusista isommista 3M Post-it -lapuista. Voit vapaasti miettiä, mihin itse hyödyntäisit muistilappuja. Kenties työtaakan jonkinlaiseen jaksottamiseen, vaatehuoneen siivoukseen ja tavaroiden lajitteluun, mökkimuistilistan laatimiseen tai pienten, mutta erittäin tärkeiden, viestien jättämiseen kotiin jääville lapsille.
Niin tyhmältä kuin idea ehkä aluksi jopa itsestäni tuntui, koen kesäsuunnitelmien rennon kasaamisen tällä hetkellä äärettömän kätevänä. Olen myös huomannut, että on jotenkin huomattavasti helpompi liimata omat toiveensa seinälle, kuin sanoa niitä ääneen. Sitä muka odottaa oikeaa hetkeä, ja sitten pettyy katkerasti, kun toinen ei ajatellutkaan asioista aivan samoin. Uskon, että juuri tällä seikalla on iso merkitys meidän aikuisten välisiin konflikteihin – tai paremminkin niiden välttämiseen.
“SUNNUNTAI-ILTA: Äiti lenkille!” Oman ajan ottaminen ei lopulta ole niin kauhean vaikeaa. Kun toiveet ja suunnitelmat nostetaan esiin, jokaisen on helpompi kunnioittaa toisen suunnitelmia.
Suvivirren jälkeen alkaa loma. Ainakin koululaisilla, ja sitä on juhlittu meilläkin tänään. Taskussa ensimmäisen luokan päättötodistus ja mieli haikeana vanhasta luopuessa. Syksyllä puhaltaa uudet tuulet; uusi koulu, uusi opettaja ja uudet kaverit.
Pysäytin auton vielä aamulla kotipihassa tarkastaakseni, että laukusta varmasti löytyy nenäliinoja. Ja tarvittiinhan niitä; jälleen löysin itseni vetistelemästä kirkon penkistä.
Kaikki ne pitkän talven kylmät ja pimeät aamut jolloin unista poikaa sai kiskoa sängystään, ja kaikki ne viheliäiset aamut, jotka jäivät kiireen ja hoputtamisen jalkoihin. Kaikki ne viikot, jolloin arjen harmaa massa vyöryi päälle ja teki päivistä kilpajuoksua kelloa vastaan. Kaikki ne illat, jotka jäivät aivan liian lyhyiksi valmistauduttaessa jälleen seuraavaan väsyneeseen arkiaamuun.
Suvivirren jälkeen elämä on toisin. Ainakin hetkellisesti elämässä vallitsee se ajanjakso, jolloin arki ja pyhä sekoittuvat toisiinsa, ei kiireen, vaan elämisen keveyden myötä. Pitää opetella sietämään joutenoloa ja tylsyyttäkin, mutta ennen kaikkea lapsen kesään kuuluu vapaus: Paljaat varpaat rantahiekassa ja pihanurmella, säröt arjen rutiineissa ja vapaus velvoitteista.
Näin aikuisena sitä kaipaa lapsuuden kesiä. Sitä villiä vapautta, kun kesäillan kosteus alkaa paleltamaan paljaissa varpaissa. Ja vaikka menneeseen ei voi koskaan täysin palata, juuri nyt tunnen, että sitä samaa elämisen riemua toivon myös omalle lapselleni. Kesätuulessa keinumista ja puiden lehtien havinaa.
Me kiskaistiin lasten kanssa heti koulun päätösjuhlan jälkeen kesävaihde päälle. Ensin kesätukka pojalle ja sitten jäätelökaupan kautta mummulaan todistusta esittelemään. Nyt keittiön sohvan ja divaanin on vallannut kaksi pientä kuorsaavaa lötköpötköä, jotka piti kantaa autosta sisälle. Ovat vissiin todellakin loman tarpeessa!
Mutta hei, nyt pikkuisen iloa jakoon, eli pari arvonnan voittajaa:
Tuire E ja Laurs, onnea olette voittaneet F-Secure Safe:n vuodeksi!
Ihanaa lomaa kaikille lomailijoille, onnea koulutiensä päättäneille ja valkolakin päähänsä painaneille. Nautitaan kesästä!
Voihan kesä! Ei lainkaan uskoisi, että eletään vielä aikaa ennen lasten kesälaitumille rientämistä. Tai no, ainakin nyt tämä päivä vielä. 28 astetta kuulostaa paremminkin heinäkuulta, kuin touko-kesäkuun vaihteelta. Keleihin nähden olen puutarharintamalla auttamattomasti jäljessä, mutta olen yrittänyt muistutella itseäni, että eletään kuitenkin kesän alkupuoliskoa, eikä mikään ole vielä peruuttamattomasti liian myöhäistä. Vaikka toki vielä viime viikolla (hyvin suomalaiseen tapaan) vaivasin päätäni silläkin pikku seikalla, että mitä ihmiset mahtavat ajatella, kun kasvimaamme kasvaa vain heinää ja voikukkaa. No, asia on nyt vihdoin korjattu! Eilen sain nimittäin aikaiseksi istuttaa kesäkukat ja tehdä viimeisetkin istutukset ja kylvöt myös kasvimaalle. Kolmen lapsen avulla (yksi naapurista lainassa), itukassipulit pääsivät joutuin vakoihinsa, ja nyt vain odotellaan kasvun ihmettä.
Toukokuu oli taas tavalliseen tapaansa yhtä rientämistä ja juoksemista. Kaikkea kivaa kyllä, lämpöä ja aurinkoakin, mutta samalla kuukausi, jolloin kotityöt jäivät vähemmälle ja valkoisia lattioita alkoi peittää isot ja pienet kuraiset jalanjäljet. Ja niin paljon, kuin valkoisista lattioista pidänkin, kesäeläminen niiden kanssa on välillä aika tuskaista. Vaan johan hohtaa taas valkoisena. Aamun imurointi ja lattioiden pesu tuottivat sen verran mielihyvähormonia, että päivää piti juhlistaa jopa syreenikimpulla!
Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että imuroimisesta on tullut pikkuhiljaa kotitöiden inhokki. Luoja, mutta hermojani raastaa imurit, joiden teho säilyy korkeintaan 2-3 vuotta, ja tekstiilisuulakkeet jaksavat palvella korkeintaan puoli vuotta. Kehitin siis aamulla luontevasti itselleni pölynimuritarpeen, mutta nyt kun vielä tietäisi, että millaisen imurin ihminen oikeasti tarvitsee. Tehokkaan ja kestävän kyllä, mutta sitähän ne myyntipuheet aina lupaavatkin. Kaikki vinkit otetaan siis ilolla vastaan!
Muistatteko sen episodin josta kerroin viime viikolla? Tarina autosta, joka päätti hajota matkalla Helsinkiin. No, tänään olisi tarkoitus koettaa onnea uudelleen. Erittäin pikainen visiitti pääkaupunkiseudulle ja illalla ajoissa kotiin suvivirteen valmistautumaan. Pitäkäähän peukkuja, sillä pahimmassa tapauksessa tarvitsen uuden imurin lisäksi uudet hermot.
Ihanaa kesäpäivää ja perjantaita! Palailen arvontavoittajien pariin viimeistään huomenna!
Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.
Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.
Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.
Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.
Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä. Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.
Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.
Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.
Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).
Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.
Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.
Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.
Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.
Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!
Kaupungin koko tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.
Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).
Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.
Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.
Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.
Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä!
Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.
Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.
Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.
Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää!
Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.
Voita Allegro -lahjakortti!
Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!
Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.
Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!
Ps. Vastaava arvonta on myös Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa!
Josko se arki tästä lähtisikin rullailemaan. Nämä viimeiset viikot ennen lasten kesälomien alkamista ovat aina omalla tavallaan erikoisia. Tuntuu, että tavallisten harrastusten lisäksi illat täyttyvät myös kaikesta siitä kesälaitumille siirtymiseen valmistautumisesta. Silti niissä kiireisissäkin illoissa on oma ihanuutensa. Ja ainakin itselleni tulee nyt helposti omien lasten kautta se nostalginen fiilis lapsuuden kesälomien lähestymisestä. Tiedättehän ne koulun liikuntapäivät, kerhoretket ja luokkaretket. Sitten on kevätjuhlia ja päätöskonsertteja kuten eilen. Opettaja alkaa olla jo melko pihi läksyjen suhteen ja mahdollinen ylimääräinen aika harjoitellaan kevätjuhlan lauluesitystä.
Oma kotiinpaluuni reissulta ajoittui sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön, ja olo oli hyvinkin reissussa rähjääntynyt. Mutta kuten aina, tälläkin kertaa kotiin oli äärimmäisen ihana tulla. Toki olikin jo kova ikävä perhettä ja omaa sänkyä, mutta äitiä oli tällä kertaa myös muistettu siistillä kodilla, mikä tuntui vaihteeksi älyttömän ylelliseltä. Pihassa odotti myös kesäkukat, ja muutama kasvimaalle pääsyään odottava taimi. Lapset olivat perjantaina hakeneet ne vanhempieni kanssa perjantaina tuosta ihan meidän naapurista. Saipa oma pihakin silmät kirkastumaan, sillä kolmessa päivässä kaikki oli suoraan sanottuna räjähtänyt kasvuun! Marjaomenapensas, syreenit ja purppuraomenapuu ovat täydessä loistossaan ja vielä torstaina kovin tyhjiltä näyttäneet perennapenkit rehottavat täysinäisinä vähintään vihreästä. Olipa uudet arovuokkonikin innostuneet kukkimaan matkani aikana. Eli ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miten innoissani olen!
Koska kaiken muun lisäksi myös raparperi ja ruohosipuli ovat kokeneet viikonlopun aikana jonkinlaisen kasvuräjähdyksen, keräsin tänään joitakin ruohosipulin kukkavarsia maljakkoon samalla kun nypin kukkanuppuja pois. Leikkasinpa muutaman raparperin oksankin, koska mies toivoi jo eilen kaurapaistosta.
Nyt siis raparperiherkkuja taikomaan. Mitään kovin järkevää en tässä nyt osaakaan tehdä, sillä kävin aamulla Kyllin kanssa eläinlääkärillä, ja nyt valvontani alla on pieni leikkauspotilas. Kovin normaali toimenpide tuollainen tyttökissan sterilointi, mutta kyllä siinä kaikki äidinvaistot itselläkin lehahtaa pinnalle, kun parikiloinen pikkureppana makaa vallan tiedottomana. Mutta ehkä sitten saadaan juoda illalla raparperikahvit pienen toipilaan kunniaksi.
Lämmintä ja kesäistä tiistaita. Nautitaan niin paljon kuin vain mahdollista!
Ihana kamala aurinko! Kevät ja kesä ovat mielestäni vuoden parasta aikaa. Syksyn ja talven yli jaksan aina sillä ajatuksella, että kohta valo lisääntyy ja auringonpaiste nostattaa mielialaa. Mutta niin ihana kuin aurinko onkin, ei sovi unohtaa, että siinä piilee myös vakavat vaaransa. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä ottaa kesällä aurinkoa joko itseään grillaten, tai ulkona liikkuen ja puuhaillen? Auringolle on nimittäin aivan sama, poljetteko polkupyörää, vai grillaatteko itseänne tasaisesti baden badenissa loikoillen. Olen mukana Indiedaysin ja La Roche-Posayn kampanjassa ja tarkoitukseni on herätellä ajatuksianne auringon haitoista ja ihosyövän riskistä. Sillä, niin ihana kuin lämmin auringonpaiste iholla onkin, meillä on vain yksi ainokainen iho, ja sen terveyttä kannattaa vaalia myös kesäauringon hurmoksessa.
Ihosyöpä on syöpä siinä missä mikä tahansa muukin syöpä. Kuitenkin 90 prosenttia ihosyövistä voidaan hoitaa, mikäli ne havaitaan ajoissa. Havaitsemisiin ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kansallisia vuosiseulontoja, vaan jokaisen tulisi aktivoitua asiassa ihan itse. Samoin kuin meidän naisten tulisi itse seurata ja tutkia rintojamme, luomien tarkkailua ja seuraamista pitäisi tehdä ihan jokaisen! Kotioloissa luomien mahdollista muuttumista voi seurata useamman kerran vuodessa, ja ihotautilääkärille luomiaan kannattaa vilauttaa vuosittain.
Rehellisesti, kuinka usein ajattelette luomianne, saati seuraatte niiden mahdollista muuttumista? Niinpä! Koska luomet harvemmin asettuvat kehossamme vain paikkoihin, jotka pystymme itse näkemään, tarvitaan tähän seulontaan usein kaveri. Puoliso, hyvä ystävä, äiti…
Entä miten luomia tarkkaillaan?
Tähän löydät avuksi helpon ABCDE -ihontarkastusmetodin La Roche-Posayn sivuilta, ja sen toivon nyt teistä jokaisen vievän läpi. Kehon luomien tutkiminen ei vie päivästäsi kuin hetken, vaikka luomia olisi runsaastikin. Silti tällä pienellä toimenpiteellä voi olla suuri merkitys loppuelämäsi kannalta.
Ei unohdeta lapsia!
Tiesitkö, että 50–80 % UV-säteiden aiheuttamista vaurioista tapahtuu lapsuuden ja nuoruuden aikana. Tästä syystä on erittäin tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen kuinka suojautua tehokkaasti auringon haitoilta. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan luomien seurantaan esimerkiksi leikin avulla. Lasketaan pieniä pisteitä kunkin perheenjäsenen iholta ja otetaan aikaa yhdessäolemiseen.
Luomien tarkkailu on vain yksi tapa seurata ihon muutoksia, mutta kaikki lähtee toki liikkeelle siitä, että suojaudumme auringolta. Alla olevasta listasta löydät tärkeimmät vinkit auringolta suojautumiseen. Näitä noudattamalla varmistat, että ihosi säästyy mahdollisimman hyvin vaarallisilta UV-säteiltä.
Neljä kultaista sääntöä aurinkoon:
-Pysyttele poissa auringosta keskipäivän ja kello 16 välillä
-Pidä pienet lapset ja vauvat pois suorasta auringonpaisteesta
-Suojaudu vaatteilla. Läpinäkymättömiä vaatteita tulee käyttää aina kun mahdollista yhdessä leveälieristen hattujen ja suodattimilla varustettujen aurinkolasien kanssa.
-Lisää aurinkovoidetta joka toinen tunti, vaikka se olisi vedenkestävää. Muista lisätä riittävästi aurinkovoidetta niskaan, korviin ja jalkateriin.
Kuten keväällä kirjoittelin, olen vuosien saatossa aina enenevissä määrin alkanut suosimaan varjossa ja puolivarjossa istuskelua. Hihallinen väljä mekko suojaa kovassakin paahteessa selkää ja olkapäitä, mutta ei tunnu liian kuumalta, kun materiaali on vilpoisa. Lisäsuojaa saa helposti hatuilla ja huiveilla. Meillä myös hiekkalaatikon sijoittaminen suojaisammalle alapihalle oli tietoinen valinta. Näin lasten leikit keskittyvät enemmän puiden varjoon, jossa on helppo myös itse istuskella korituolissa kesästä nauttien. Myös erilaisilla aurinkovarjoilla ja katoksilla voi luoda omaan pihaan tai uimarannalle varjoisan lepopaikan.
Entä se rusketus?
Itse olen aika tyytyväinen, että trendi menee siihen purkkirusketuksen suosimiseen, ja varsinainen bikinigrillaus alkaa olla vähän vähemmän trendikästä. Mutta usein törmää myös siihen harhaluuloon, että aurinkovoidetta käyttämällä jotenkin estäisi ihon ruskettumisen, ja tämähän on ihan väärää tietoa. Nimittäin iho kyllä ruskettuu, vaikka siihen suojavoidetta laittaisikin. Olettaisinkin, että jokainen kesän sävyjä iholleen haluava ottaisi mielellään sellaisen kauniin päivettyneen sävyn, eikä punottavia olkapäitä tai niskaa.
Niinpä mulla olisi ehdotus!
Nyt jokainen teistä ottaa viikon sisällä itselleen kaverin luomien tarkasteluun ja seuraatte yksinkertaista ABCDE -ihontarkastusmetodia. Lisäksi tänä kesänä mennään iho edellä ja muistetaan, että kuten muistakin “nautintoaineista”, myös auringosta kannattaa nauttia vastuullisesti. Eli muistetaan suojata ihoamme vaatteilla, varjoisilla paikoilla ja aurinkovoiteella, jossa on vähintään se suojakerroin 30, mutta mielellään 50+, joka on lapsille ihan ehdoton! Taistellaan siis yhdessä ihosyöpää vastaan!
Miten on, lähdettekö mukaan?
Apteekkimerkki La Roche Posayn ANTHELIOS -tuotesarjasta löytyy tehokkaita ja herkällekin iholle sopivia aurinkovoiteita koko perheelle.
Blogi palaa normaalille uomalleen, kunhan tästä nyt kunnolla pääsen kotioloihin mukaan. Tartun myös kommentteihin niin pian kuin vain mahdollista! Kaikkea kivaa kerrottavaa on toki myös reissulta tulossa!
Muistan vielä hyvin ajan, jolloin sana valokuvaaja toi ensimmäisenä mieleeni kameran kanssa heiluvan miehen. Harrastajavalokuvaaja oli niinikään mies, taskuliiviin pukeutunut ja kenties keski-iän ylittänyt luontoharrastaja. Elettiin aikaa, jolloin kuvaaminen oli miesten juttu, ja ehkä juuri tästä samaisesta syystä, myös koolla oli merkitystä: Mitä isompi kalusto ja kameralaukut, sen ammattitaitoisemmasta tyypistä oli todennäköisesti kyse.
Vaan ajat ovat muuttuneet ja Olympus on hyvä esimerkki siitä, että nykyinen teknologia voidaan pakata pieneenkin pakettiin. Ja mikä parasta, kuvatessa voi pitää ihan reilusti kiinni naisellisuudestaan! Yhteistyössä Indiedaysin ja Olympuksen kanssa kuvasimme kevään blogigaalaa edeltävänä perjantaina muotikuvia kera Olympus PEN Accessory World -tuotteiden.
Nämä ihanat asusteet on nimenomaan tehty Olympuksen PEN -kameroille, mutta vaikka itse kuvaankin hiukan isommalla OM-D -kameralla, ne pari tuotetta, jotka itselläni sarjasta on, soveltuvat kyllä isommallekin laitteelle. Esimerkiksi tuo seuraavissa kuvassa näkyvä Leather Collection -valikoiman nahkainen kameralaukku nielee oman kamerani lisäksi myös kolme objektiiviä, mikä on aika hyvin, kun puhutaan kuitenkin pikkulaukusta. Laukku on ollut itselläni käytössä niin, että kameran lisäksi olen kuljettanut siinä kännykkää ja maksukortteja, joten nahkalaukku on samalla toiminut kuin mikä tahansa käsilaukku. Toinen oma (ja ihan päivittäisessä käytössä oleva) suosikkini on Style Collection –valikoiman Necklace Strap Be my Rockstar -olkahihna. Myös se näkyy nyt noissa kahdessa alemmassa kuvassa, ja onhan hihna jossain postauksessakin vilahtanut. Toisin kuin joku luuli, kyse on tosiaan kameran olkahihnasta, eikä uudesta laukusta.
Olkahihnoja vaihtelemalla onkin tosi helppo asustaa kamera sopimaan asuun. Ei siinä nyt niin kauheasti tietysti hienostella tarvitsisi, kun kotona kuvailee pyjamanhousuissa, mutta kyllä juhliin on hauskempi ottaa mukaan kamera kauniilla hihnalla. Accessory World -kameralaukut ovat myös huomattavasti tavallista laukkua turvallisempi vaihtoehto kameralle, sillä ne on suunniteltu nimenomaan suojaamaan kameraa. Oma Leather Bag -laukkuni pitää sisällään myös pehmeitä irrotettavia väliseiniä, joilla kameran ja objektiivit voi turvallisesti erotella laukun sisälle, ja jokainen osa pysyy varmasti turvassa, eivätkä ne myöskään kolhi toisiaan.
Kuvauksissa kameran takana hääri loistava Lars Johnson. Harvemmin mitään ehdottelen vieraille miehille, mutta Larsilta kysyin kyllä heti, josko hän voisi muuttaa meille ja korvata kuvillaan esimerkiksi peilin! Taitava tyyppi, ei voi muuta sanoa!
Näin aamun ratoksi ajattelin muistutella teitä paristakin arvonnasta. Eli, jos haluaisit voittaa itsellesi Nespresson kahvikoneen, arvontapostauksen löydät täältä. Mikäli tietoturva-asiat kiinnostavat, ja toivoisit vuoden ajaksi ilmaista superohjelmaa taloutesi koneille, kannattaa F-Securen arvontaan osallistua tästä linkistä. Ja molempiin kannattaa tosiaankin osallistua nyt heti!
Mutta nyt pitäisi viimeistellä matkalaukku ja vetää aamupala kohti ääntä. Ihan kohta starttaa nimittäin viikonlopun mittainen blogimatka, ja tällä erää määränpäänä on Pietari, jonne junailen itseni kera ihanan Mintun. Toivottavasti saan teille matkalta jotakin sisältöä ainakin instagramiin, ja viimeistään sitten matkan jälkeen on tietenkin tulossa postausta aiheesta.
Minttu on tietysti kartoittanut kaikki Pietarin parhaat mestat ja valmistautunut kuin mikäkin suunnistaja, kun omat valmisteluni jäivät tosiaan siihen, että siivosin sen vaatehuoneen pakkaamista helpottaakseni ja tein itselleni eilen jalkahoidon. Myös ulkoministeriön sivut tuli tarkistettua ja päivystysnumero talletettua puhelimeen. Eli, jos sulla on nyt heittää muutama ravintolavinkki Pietariin, niin laita ihmeessä tulemaan!
