Voi että mikä onnenpäivä! Jälleennäkemisen riemua tämä ilta, melkein voisi onnesta itkut tirautella!
Vihjasin teille mitä kuuluu -postauksessa, että odotan selkäni taakse jotakin, josta olen ollut kauan erossa. Todellakin aina maaliskuusta 2012 asti, ja nyt se jokin on vihdoin täällä! Nimittäin ihana rakas “vanha herrani”. Kaappipariskunnan suurempi osapuoli on päässyt vihdoin kotiin!

Ostohetkestä asti olen ajatellut, että haluaisin joskus tehdä tästä kaapista astiakaapin, ja kun talon metsästys lopulta aloitettiin, asetin keittiöille yhden kriteerin: Vanhan herran on mahduttava sinne! Ja, siinä se nyt on! Kuin luotu kahden ikkunan väliin, ottamaan sisäänsä lautaset, lasit kipot ja kupit.

Tällä herrasella on painoa ja kokoa sen verran paljon, että ihan helposti sitä ei nostella paikasta toiseen. Alunperin oli selvää, ettei kaappi mahdu kuin keittiöön, ja sinne sitä on turha nostaa, ennen kuin lattiat ovat valmiit. Kantamiseen taasen tarvitaan voimaa ja tahtoa, ja kukaan aiemmin kaappia nostanut ei halunnut lähteä leikkiin toistamiseen. Niinpä, suuret suuret kiitokset tänään kantoapuna olleelle ystävälle. Oli, Satu, liki, etten pussannut miestäsi! 😉

Koko talo näyttää erilaiselta, tai keittiö ainakin. Kodin sydän on vihdoin alkanut muodotua!

Tämän herran rouvahan on ollut alusta asti makuuhuoneessamme liinavaatekaappina. Kuvia näkyy esim. kuvia makuuhuoneesta-postauksessa.

Puolitoista vuotta vuokravarastossa, ja vuoden verran autotallissa. Tätä kotiinpaluuta pitää juhlia!

Ihanaa iltaa!

Pus!

Kylläpä syksyttää. Johtuu varmaan auringosta, mutta juuri nyt syksy ei tunnu pimeältä ja masentavalta, päinvastoin! Elinen siivouspäivä levisi käsiin, nyt on sohvat ilman päälisiä ja nopeasti voisi jopa vetää johtopäätöksen, että meillä on sekaisempaa kuin eilen aamulla. No, pitää vissiin jatkaa urakkaa tänään!

Olen pari viikkoa miettinyt, miten upealta komeamaksaruorivit näyttävät ja voivotellut, ettei ole mitään järkeä viedä kukkia sisälle, kun eivät ne kuitenkaan miltään näytä tuossa kaaoksessa. Pyörsin puheeni, pitäähän oman pihan viimeisistä kukista ottaa ilot irti!

Seuraavaksi olisi tarkoitus nostella keittiön kaapistot paikalleen. Sitten odotellaan tasoa, jonka jälkeen päästään kaakeloimaan. Altaan kanssa aikoo tosiaan venyä ainakin marraskuun loppupuolelle, joten valmista keittiötä on turha tässä vaiheessa edes odotella. Odotan kuitenkin eniten, että saadaan irtoroinaa pois lattioilta ja kaikilta tasoilta. Keittiötavarat keittiöön, sekin on jo jotain!

Eli nyt jatkamaan hommia! Nauttikaa auringosta!

Hehkuttelinkin jo eilen Instagramissa, kuinka vihdoin sain kesällä hankkimani Vee Speersin julisteet kehyksiin. Huomaan, että olen muuttunut monessakin suhteessa todella saamattomaksi. Vaikkakin, puolustaudun sillä, että tämän kaaoksen keskellä taulut ja muut pienet kaunistukset eivät juuri näytä miltään.
No, joka tapauksessa nämä valokuvajulisteet olisi tarkoitus ripustaa olkkariin, ja samalla ne tulevat olemaan ensimmäiset taulut, joille lyön naulan seinään. Ihan totta, vain lastenhuoneessa on yksi taulukoukku ja taulu, muuten en ole vielä osannut tehdä seiniin reikiä!

Pidän todella paljon Vee Speersin kuvista, mutta miettiessäni, mitkä niistä ripustaisin omalle seinälle, piti kohdata parikin juttua. Ekaksi teitenkin kysynnän aiheuttama pula julisteista (suosituimmat ovat aina loppu), ja toiseksi taulujen sisältö. Nimittäin tässä kohtaa piti aika tarkkaan miettiä, miten lapset näkevät taidetta ja miten heidän mielensä jäsentää asiat. Sota ja kuolema on kuvissa aika synkästi läsnä, ja pelkäsin etten ehkä osaisi selittää lapsille sitä, mitä kuvilla lopulla halutaan viestittää. Niinpä päädyin kahteen varsin neutraaliin julisteeseen.

 Aion pitää tänään hiukan siivouspäivää. Alkaa masentaa tämä sekasotku, ja nyt on pakko tarttua kaaokseen niskaotteella. Jos vaikka taulut saisi lopulta seinään, ja pöydälle kimpun kukkia!

Kaikkea hyvää lokakuuhun!

Syksyn aikana olen palaillut aiheeseen iho ja ihonhoito, ja kuten lupasin, aihetta pyöritellään vielä lokakuulle asti. Indiedaysin ja Vichyn kampanjasivusto kerää yhteen syksyn aikana kirjoitettua, ja tämän lisäksi sivustolta löytyy nyt myös kilpailu teille lukijoille. Palkintona tietenkin Vichy tuotepakettia!

Vichy Idealia -juttusarjaa olen kirjoittanut otsikolla paremman ihon metsästys, sekä lähempänä unelmaihoa. Jos aikaisemmat postaukset ovat jääneet lukematta, käy ihmeessä vilkaisemassa mistä koko jutussa on kyse. Myös beauty-tägin alta, löydät juttujani iho-ongelmien kanssa painimisesta, ja parin vuoden ajalta kokemuksiani Vichy-kosmetiikkasarjasta.

Ja, sitten kuviin! Elokuun lopulla, tarkemmin sanottuna launataina 23. 8. (ja päivänä, jona Cheek valtasin stadikan toistamiseen), Vichy yhteistyö kuljetti kameran eteen. Passikuva etäisyys, ja iho luupin alla, sanomattakin selvää, että aamulla kotoa lähtiessäni olin hiukan hermostunut. Oikeasti olin matkalla muutenkin Helsinkiin, sinne Cheekin keikalle, mutta nämä kuvaukset olivat se päivän jännempi osuus. Taisin vielä aamulla itkeä tirautella, ja uhkailin jättää koko jutun väliin. Pakokauhua tai paniikkia. Molempia sekaisin.

Aamun jännityksestä huolimatta, kuvaussessio ei ollutkaan kuolemaksi, ja lopulta kaikki kävi ihan rennoissa tunnelmissa. Samaan aikaan kun itse istuin tuossa kameran edessä, tuli kuluneeksi viisi vuotta blogini perustamisesta. Tuolloin tuskin koskaan olin edes ajatellut näyttäväni kasvojani julkisesti. Hampaitani vilautin harvoille ja valituille, yleensä vahingossa, sillä häpesin purukalustoani oikomishoidoista huolimatta. Viiden vuoden aikana ihoni on kuitenkin ehkä kokenut eniten: Blogini perustamisen jälkeen olen syönyt kaksi vahvaa roa-kuuria, ja vuosi sitten syksyllä jätin käyttämättä kolmannen lääkärin määräämän reseptin. Halusin toki paremman ihon, mutta en vahvoja kuureja. Niinpä tutkimusmatka oman ihon saloihin, ja oikeiden hoitotuotteiden löytäminen ovat olleet itselleni jonkinlainen pelastus. Iho kun ei ole vain iho, se on osa ulkonäköämme ja vaikuttaa kovin vahvasti itsetuntoomme.

Jännä päivä muodostuikin siis lopulta melko opettavaiseksi. Itselleni tämä oli haaste ja kokemus, jota voisin koittaa verrata vaikka benji-hyppyyn. Uskalsin tehdä jotakin, mihin en koskaan uskonut pystyväni. Päästin ihmiset ihohuokosiini ja annoin ihoni suurennuslasin alle. Lopulta ihon kunnolla on hirvittävän suuri merkitys itsetuntooni!

Ja, jotta hyvä saataisiin kiertämään, käykää ihmeessä osallistumassa tuohon kilpailuun, jossa palkintona on yli 100 euron Vichy-tuotepaketteja! Ja edelleen muistuttelen myös Vichy apteekeista, joissa saatte asiantuntevaa apua omiin iho-ongelmiinne!

Studiokuvat: Nadi Hammouda,Ulkokuva: Jasmin Valta

Loppuun vielä hauska video kuvauspäivästämme:

Ihanaa iltaa! Me tehdään pitsaa, sillä pitäähän uutta uunia nyt juhlistaa! 🙂

Paljon kivaakin mahtui viikonloppuun, mutta ikävä vatsaflunssa pienimmällä teki myös pari kolme päivää aika raskaaksi. Tiedättehän, sekä lapsen, että pyykin pesua. Olen ollut iltaisin ihan naatti, ja kun olen saanut lapset nukkumaan, sohva ja sänky ovat kutsuneet. No, vihdoin näyttää siltä, että tauti on pienimmänkin osalta käsitelty loppuun. Tai ainakin sinnepäin.

Koska viikonloppu meni siis aika tiivisti lasten kanssa kotona, olen nyt nauttinut hiukan omasta ajasta. Eilen nukuin päikkärit, ja tänään lähdin aamulla kynsihuoltoon. Kävelin syysauringossa kyliltä tyhjään kotiin, ja nautin hiljaisuudesta. Luksusta, sanon minä!

Sisällä möllöttämisen sijaan, tänään on kuitenkin ilo olla ihan vaan ulkona. En jaksa vielä haravoida, eikä perennojakaan vielä viitsi leikellä, mutta tuolla auringonpaisteessa on silti kiva ihan vain istuskella.

Tunnin verran vielä aikaa nauttia hiljaisuudesta, joten seuraavaksi rojahdan sohvalle käsityöni kanssa. Totaalinollausta sekin!

Aurinkoista päivää teille!

Shoppailuvinkki viikonlopulle!

Alkuviikosta jo Facebook-seuraajille huikkasinkin, että Nougat on uudistanut verkkokauppansa. Uudistuneen ilmeen kunniaksi Nougat.fi tarjoaa asiakkailleen -10%n alennuksen verkko-ostoksista! Nettikaupassa on myös muita ale-tarjouksia, joten käykäähän kurkkimassa!

Kampanja on voimassa vain 30.9. 2014 asti!

Ihanaa lauantaita. Tyyntä mysrkyn jälkeen, ja kuulemma myös edellä.

Ajattelin muistutella teitä Indiedays Blog Awards -ehdokkaiden hausta. Voit käydä äänestämässä omia suosikkejasi ehdolle yhteensä kuudessa eri kategoriassa. Sivulle pääset tästä. Ehdokasasetteluun pääset vaikuttamaan enää tämän viiikonlopun ajan, eli pidähän kiirettä! Ja, tietenkin olen hurjjan kiitollinen, mikäli päätät ehdottaa Uusi Kuu -blogia!

Joitakin otoksia Instagramista. Siellä muutenkin paremmin pikkupäivityksiä elämänmenosta.

Ihanaa viikonloppua, ja nautitaan auringonpaisteesta niin kauan, kuin vain on mahdollista!

PUS!

Tässä kaiken tohinan keskellä kaikenlainen kaunistautuminen on jäänyt vähemmälle. Huono hiuspäivä alkaa muuttua krooniseksi, kun ei järin kiinnosta kruopsutella päätään päivittäin. Ja, kun ei käytä muotoilutuotteita, ei hiuksia tule pestyäkään tavalliseen tahtiin.
Vaan eipä hätää, onneksi on syksy, ja pipokauden saa polkaista käyntiin!

Viime syksynä, Seppälästä hankkimani kympin pipo, on taatusti maksanut itsensä monin verroin takaisin. Hitto, että onkin kätevä asuste! Eikä näillä keleillä yhtään liikaakaan, oma kehoni ei ainakaan ihan vielä ole tottunut tähän koleuteen. Silti hassua, että muuten koitan sinnitellä jopa ilman takkia, tai ainakin ohuessa takissa, kun ei vielä kuitenkaan ole talvi. Vaikkakin asteet eivät hirveästi poikkea viimetalvisista. No, niin kivoja kuin orvokit ovatkin, toivon että tulevana jouluna saunaan saadaan kulkea valkoisetan hankien keskeltä, eikä orvokkien kukittamaa polkua.

Lapsena pipon pitäminen oli ehkä kauheinta mitä tiesin. Siis jossain siinä kouluiässä, kun oli kaiken maailman pipopakot, ja aamulla kotoa lähtiessä, pipo piti sulloa ensimmäisen mutkan jälkeen reppuun. Oli muka jotenkin kauhean noloa kulkea pipo päässä.

Pipon lisäksi tämän päivän iloja on tiskikone. Nimittäin, jos hyvin käy, meillä on tiskikone jo tänään käytössä! Jiihaa!

Se olisi sitten perjantai. Ihanaa viikonlopun aloitusta ja arkiviikon viimeistä!

Syksyn tullen, olen vihättynyt koko ajan enemmän ja enemmän mustan ja harmaann sävyistä. Jollakin keittiöpsykologialla tämän kai voisi selittää mieleni mustumiseksi tai jonkinlaiseksi kriisiksi. Tosiasia on, että koen mustan skarpiksi väriksi, joka antaa potkua pukeutumiseen. Lähipäivät olen hiihtänyt kotona villasukissa, ja verkkareissa tai pyjamanhousuissa, mutta kun pukeudun lähteäkseni ulos, haluan oikeasti tuntea jollakin tapaa laittautuneeni.

Olen saanut tällä viikolla paljon kyselyita mustista nilkkureistani, aivan kuten saan edelleenkin kyselyjä ruskeista nilkkureistani. Molemmat ovat samalta merkiltä; Sixtyseven! Törmäsin näihin edellisen raskauteni aikana, kun halusin talveksi tukevat ja turvalliset (ja tietysti mukavat) korolliset nilkkurit. Nuo silloin hankkimani ruskeat kengät olivat kaikkea tätä, ja siksi päädyin myöhemmin hankkimaan mustat nilkkurit samalta merkiltä. Sixtyseven kengät eivät ole järin kalliita, mutta mielestäni näissä laatu on todella kohdallaan! Ainakin Brandoksella on suuri valikoima merkin nilkkureita. Ja, joku jo ehti kysyäkin, miten on laita kokojen kanssa, ja tähänkin vastaan, että numerot pitävät kyllä kutinsa.

Kengistä asusteisiin, ja aasinsillan kautta kameraan. Kyselitte kesällä kuvia täältä lähiseudulta ja lenkkipolkujeni varrelta. Tuolloin kameran kantaminen mukana tuntui älyttömän työläältä, sillä Canonin 5D:n runko on paitsi painava, myös iso. Tuolloin heräsikin kiinnostus Olympuksen pienikokoisiin järkkäreihin, joita olen kuullut paljon kehuttavan. Oma kosketukseni Olympuksen kameroihin on kuitenkin sieltä blogin perustamisen ajoilta, niitä ensimmäisiä digipokkareita,  jotka olivat muuten tuolloin kooltaan lähes tämän OM-D:n luokkaa. Niinpä päätin lainata Olympukselta kameraa testattavaksi ja muuttaa käsitykseni siitä, että vain isolla ja järeällä kameralla saa laadukkaita kuvia.

Ja, voi että! Sen lisäksi, että kamera on pieni ja suht kevyt, se on myös ulkonäöltään kuin koru! Jollakin tapaa niin vintage ja silti nykyajan hienouksilla! Tällä nimittäin saa myös kameran WiFi:n avulla siirrettyä kuvat vaikka puhelimeen, ja siitä instagramiin! Kuvien laatu on ihan huippuluokkaa, skarppeja ja teräviä otoksia. OK, mä opettelen vielä kaikkia hienouksia, mutta olen nyt jo ihan fiiliksissä!

Mitä muuten tulee syksyn asusteisiin, olen ainakin onnellinen siitä, että taas uskaltaa käyttää hajuvettä! Tuoksu kun on mielestäni asuste siinä missä korutkin. Ampparivaara on mennyt ohi, ja kaivoinkin Marc Jacobsin Daisy Delight -kesätuoksun tilalle tämän originellin version.
Ja, vaikka huiveja käytänkin lähes vuoden ympäri, on syksy ehdottomasti parasta huiviaikaa. Patellisävyjen tilalle olen kaivanut hillytympiä värejä, ja Becksöndergaardin, villa/silkkinen, hiukan eläinkuosia muistuttava sydänkuviointi, on tällä hetkellä ehdoton ykkössuosikkini.

Kenkien malli on molemmissa muistaakseni Ange, ja huivin kuosi taasen nimeltään b-heart storm. Kameran malli kokonaisuudessaan on OM-D E-M10. Jos jotakuta jäi vaivaamaan. Taustalla näkyvä kuva on juliste Paolo Roversin Secrets-näyttelystä.

Tänään on harrastuspäivä, joten nyt täytyy kiirehtiä vielä hetkeksi hommiin. Koitan kuroa tänään kommentit taas kuntoon!

Ihanaa päivää teille!

Eilisen sadepäivän jälkeen, tänään on saatu nauttia auringosta. Ja, syksyn kylmyydestä tietysti myös. Kun lapset sairastaa, arjen rutiinit rikkoutuvat ja ulkoilut jäävät täysin. Mutta, kun sinne ulos välillä nenänsä laittaa, tulee pakottava tarve vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Täällä sisällä, kaiken kaaoksen keskellä, pääkoppa tosiaan alkaa tarvita sitä happea.

Syksyn tullen pihatyöt ovat jääneet totaalisesti tekemättä. Aika on mennyt sisällä hääräilyyn, ja piha repsottaa pahasti. Vaikka eipä kai tuo haittaa, ei sitä kummemin ole ehtinyt katsellakaan. Silti tuntuu, että vasta hetki sitten seurasin koivujen vihertymistä ja maasta puskevia kasveja. Minne katosi puoli vuotta?!

Keuhkojen täyteen vetämistä olen pohtinut tänään ja eilen myös toisella tavalla. Kun tuntuu, että tavallinen arki ja sen pyörittäminen käy hankalaksi ja tunnit eivät riitä alkuunkaan, on pakko pohtia omaa jaksamista ja asioiden priorisointia. Keskustelin jopa pienestä blogilomasta, ihan vaikka vain viikon mittaisesta. Silti asiaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että en halua konkreettisesti jättää blogia jäihin. Kuulostaa hassulta, mutta sana loma saa mussa aikaan pakokauhun kaltaisen reaktion. Jotenkin liian virallista makuuni. Oli kyse sitten vaikka vain viikosta.

Mä tarvitsen arkeeni paikan jossa kauniille asioille on tilaa ja mahdollisuutta. Ja oikeastaan tarvitsen sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Siksi blogilomat saavat jäädä suunnitteluasteelle, mutta priorisointia pitää silti harjoittaa. Tällä viikolla koitan saada asioita järjestykseen, mutta samalla koitan saada myös aikaa itselleni ja joitakin hetkiä rentoutumiselle. Aion tarttua kirjaan ja tehdä happihyppelyitä. Ehtiä syömään ja nukkumaan.

Voi olla, että se aika on otettava juuri blogiajasta, joten ehkä joku “vapaapäivä” on väistämättä edessä.  Joka tapauksessa, täällä mä olen, vaikka välillä näyttäisi hiljaiselta.

Ja nyt sitä ruokaa taikomaan. Kaamea nälkä!

Nauttikaa kirpsakasta kelistä! Vetäkää keuhkot täyteen!