Eväsretki omassa pihassa on ihan kiva päätös kesälomalle. Eväätkin enemmän lasten mieleen, ehtii sitä kaurapuuroa taas arkena puputtamaan. Eskarin aloittajalle pieni kirjalahja, ja ilmassa oli melkein juhlan tuntua.

Katsellessani blogia taaksepäin, huomaan kesän olleen melko lapsipainotteinen. Ihmekkös tuo, tätä se elämä on pääosin ollut. Elämääa kotona, kahden lapsen kanssa. Jossain määrin uudenlainen arki astuu omaankin elämääni, kuvioihin tulee aina syksyn myötä uusia juttuja, ja se oma tunti kaivetaan taas naftaliinista.

Tuntuu hiukan kaksinaamaiselta edellisen vuodatuspostauksen jälkeen sanoa, että kaipaa jo arkea, mutta niin teen. Niin haikealta kuin uusi alku tuntuukin, tuovat rutiinit ja aikataulut turvaa arkeen. Oikeastaan tuntuu hienolta virittää vekkari pirisemään ja tuntea elävänsä jossakin rytmissä. Joskaan meillä nyt seitsemää pidempään on muutenkaan kesällä nukuttu.

Kiitän kovasti edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Helpottavaa kuulla, ettei ole yksin herkkyytensä kanssa!

Näihin tunnelmiin loppuu kesä 2014. Joskin sää hellii meitä aika kesäisin mielin vielä varmaan jonkin aikaa.

Ihanaa alkanutta, tai alkavaa, arkea kaikille. Koitetaan löytää siitä ne parhaat puolet – kultareunukset ja hopeavuoraukset!

Pus!

Olen aina ollut jollakin tapaa todella herkkä. Tunneihminen, joka ajattelee ihan liikaa, kuulemma.

Viimeksi kuluneet kuukaudet ovat ravistelleet tunteitani niin hyvässä kuin pahassakin. Olen, jos nyt en ihan oikonaan vollottanut, niin pyyhkinyt silmäkulmiani lähes päivittäin. Iloa, surua, mutta enimmäkseen liikutusta.

Äitinä tämä kesä on ollut tunnetasolla kovinkin voimakas. Katson lastani, joka on venähtänyt pituutta, oppinut uusia taitoja, laajentanut sanavarastoaan, saanut ystäviä, innostunut, pettynyt  – kasvanut.

Liikutuksen pyörät lähtivät hurjaan vauhtiin toukokuussa. Musiikkileikkikoulun kevätjuhlassa pyyhin salaa kyyneleitäni tyttäreni mekkoon, kun lasten opettaja jätti hyvästejä uuden edessä. Toinen tunnemyllerys tuli päiväkodilla, ja tuolloin huomasin, että esikoiseni on perinyt äitinsä herkkyyden.

Vaikka olenkin ollut lasten kanssa kotona, esikoinen on totutellut ryhmässä olemista päiväkodilla. Nuo pari hoitopäivää viikossa kävivät jatkuvasti arvokkaammiksi, ja päiväkodista kasvoi tärkeä pala arkea. Turtlesit, autot ja lentsikat – pokien juttuja. Leikkejä, joihin en itse pystynyt heittäytymään. Tuli kutsuja kaverisynttäreille, juhlia ja retkiä. Tärkeintä kuitenkin ystävät ja leikkikaverit. Se tavallinen päivä.
Päiväkodilla oli suuri merkitys myös meille vanhemmille. Saimme tukea ja apua asioihin, joiden kanssa tunsimme olevamme “yksin”.

Kesäloman alettua, tuli aika hyvästellä päiväkodin tutut tädit. Halata ja hiuakan vuodattaa kyyneleitäkin. Hyvästejen jälkeen istuimme pojan kanssa autossa, siinä päiväkodin parkkipaikalla, ja itkimme molemmat valtoimenaan. Niin samanlaisia, äiti ja poika. Siinä me halasimme surkeina molemmat toisiamme, kuin maailmanlopun edessä.
Tuolloin päätin, etten ota aihetta eskari puheeksi vähään aikaan, vaan keskitymme kesään ja lomaan. Muutamaan kertaan olemme käyneet keskustelun siitä, ettei päiväkotiin voi enää palata. Ollaan muisteltu vanhoja ja katseltu piirustuksia, ja muita päiväkodissa syntyneitä aarteita. Pääsääntöisesti kesä on kuitenkin mennyt rennoissa ja iloisissa merkeissä.

Kesän mittaan esikoulun aloitus, ja kaikki siihen liittyvä, on kääntynyt kivaksi ja jännäksi. Viimeiset pari viikkoa olemme laskeneet öitä. Tänään niitä on enää yksi jäljellä. Pienen miehen into ja reippaus liikuttaa äitiä. Eihän äidin sovi vetistellä, jos lapsikin on noin reipas!
Vaan kuinka siinä kävikään; Sen sijaan, että olisin eilen illalla nauttinut viileästä maakuupaikastani, pyyhinkin kyyneleitäni untuvapeittoni reunaan. Arki koittaa, ja samalla loppuu yksi aikakausi elämästä. Olenko ollut hyvä, tehnyt kaikkeni – ollut riittävän hyvä äiti? Ajatuksia, joita risteilee väkisinkin päässäni.

Entä se herkkyys sitten? “Äiti, entä jos multa pääseekin itku?”

Voi, eihän sillä ole väliä! Mielummin herkkä ja tunteva, kuin kylmä ja katkera.

Ei sen kauemmaksi kuin alakertaan. Ylhäällä ei nimittäin voi enää olla!

Pidän kesästä, oikeesti. Lämmöstä ja auringostakin, mutta tiettyyn pisteeseen. Ja, nyt ollaan menty sen yli!
Voi kun holmöäisten temppu valonkuljettamiseen olisi toiminut! Säkittäisin nimittäin tätä lämpöä oitis ja päästäisin talven pakkasilla vapaaksi. Vaan kun ei, niin ei…

Noh, jos ensi yönä peitto ei liimautuisi ihoon ihan samaan tapaan kuin muutamana viimeisenä. Toivossa on hyvä elää – ja nukahtaa! 🙂

Mites te? Joko alkaa riittämään, vai vieläkö löytyy kestävyyttä!?

Kiitos tsemppaavista viesteistänne, flunssa ei tosiaankaan ole näin helteillä mukava kaveri. Joskaan se nyt toivottu vieras on ikinä. Kuume on ainakin hetkellisesti poissa, samoin ääni, ja tuottaakin hiukan vaikeuksia kommunikoida kahden lapsen kanssa. You know?!

Olen yrittänyt etsiä ulkoa mahdollisimman mukavaa paikkaa istua, ja saunan rappuset ovatkin muodostuneet hyväksi valinnaksi. Aamupäivän jälkeen tämä piharakennuksen pääty on mukavan varjoinen, ja nyt kun ulkona käy pieni tuulenvire, sopii se tähän mitä ihanimmalla tavalla.

Kerroin puutarhakuvia -postauksessa “alapihasta”, joka on myöhemmin tilaan liitetty osa. Alapihaksi kutsumme tonttia, sillä sen raunassa on pieni penger, joka erottaa alueen alkuperäisestä tontista. Tässä ulkorakennuksen kohdalla penger on muodostettu suurilla kivillä, joiden väliin on istutettu saniaisia. Vielä viime kesänä sitä oli vaikea hahmottaa, sillä saniaisten kanssa kilpailivat ne nokkonen, jättipalsami ja jättiputki, mutta nyt kun saniaistenkin tyvi on putsattu, näyttää matala kivikko todella kauniilta.

Saunan kulmalla on kiva puutarhakaari, jonka molemmin puolin kasvaa suuri köynnöshortensia. Köynnöshortensiaa on myos tuossa saunan ovea vastapäätä ja se kasvaa kauniisti hiukan sinne tänne. Juuri viikonloppuna puhdistin suurinta hortensia puskaa, sillä sen sisään oli villiintynyt kasvamaan vadelmaa.

Lapset leikkivät näillä keleillä paljon juuri tuolla alapihalla. Kuvissa näkyy tuo tontin perä, jossa on krikettikenttämme. Tontti on pitkä ja kapea, ja sen toisessa päässä onkin hiekkalaatikkoa, kasvimaata ym. tarvittavaa. Koska alue on suurten vanhojen puiden katveessa, tämä alapiha pysyy mukavan varjoisena oikeastaan koko päivän.

Tällä puolella tekemistä on tosiaan vielä enemmän. Metsän reunaan on rakennettu aikanaan kaunis kivimuuri, ja sen  edessä on yhä reilun metrin verran karsittavaa. Samoin koko alapihan autiotalotonttiin rajoittuva pitkä sivu. Raivaussahalle on  siis aika paljon tehtävää, ennen kuin päästään hienosäätöihin.

Mutta nyt lounasta taikomaan. Meillä alkaa olla jo niin tukalan kuuma, että lieden ja uunin käyttämistä pitää tosiaan rajoittaa. Useamman päivän murkinat valmiiksi yhdellä kertaa, ja sitten mikrolämmitystä ja grillausta lopun edestä. Näin se on nähtävä.

Aurinkoista päivää sinne!

Eilen illalla nukkumaan mennessä, kurkkuni tuntui oudon karhealta, ja tänään herätessä kaktus oli muuttanut nieluuni. Mittari näyttää lämpöä, ja päässä jyskyttää. Ei ehkä paras mahdollinen viikon aloitus.

Olotilasta huolimatta päätin räpsäistä pari kuvaa olohuoneesta, johon aion linnottautua naistenlehtikasani kanssa. Asetin takamukseni mukavasti nahka pouffille ja kurkistin kameran etsimen läpi. AUTS! Kainalossani oli ampiainen, joka paniikissa iski pistimensä ihooni. Ryntäsin penkomaan lääkekaappia, jonka olin juuri tovi sitten sotkenut etsiessäni kuumemittaria. Ajattelin, ettei sieltä kukaan kuitenkaan hetkeen mitään tarvitse.

Ei välttämättä kaikista mukavin aloitus viikolle,  mutta toisaalta; Tästä on suunta vain ylöspäin! 🙂 Löysin lääkkeet, ja ampiainenkin pääsi vehreämmille niityille. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Toivottavasti teidän viikkonne on pyörähtänyt käyntiin mukavammissa merkeissä!? Minä asetun nyt hetkeksi villapeiton alle (kuulostaa hullulta, mutta minkäs teet), ja koitan karkoittaa taudin sillä vanhanaikaisemmalla tavalla. Eikös uni ja lepo olekin niitä parhaita rohtoja!?

Aurinkoista ja energistä alkanutta viikkoa!

Nappasin eilen illalla ulkona joitakin kuvia. Tämä puoli pihasta on sitä helppohoitoisinta, vanhoja puita ja perennoja, jotka tulevat toimeen aika vähällä. Perennapenkkien koko, ja lajien kirjo, olivat se, mihin aikanaan pihassa rakastuin, vaikkakin kaikki oli tuolloin kovin puskittunutta, eikä esimerkiksi pientä vesiaihetta edes huomannut keskellä pihaa. Kitkemisellä sai kuitenkin ihmeitä aikaan, ja nyt saan nauttia siitä, että pihassa kukkii jatkuvasti ja koko kesän.

Tänään on puuhasteltu tuolla talon takana näkyvällä “alapihalla”, tontti joka on myöhemmin liitetty tähän kokonaisuuteen, ja jolla ei ole ainuttakaan rakennusta. Jättipalsamia, jättiputkea ja miehenkorkuista nokkosta. Niitä meillä oli alussa vastassamme, mutta tänään juuri laskeskelin, että olemme saaneet muutaman kymmenen neliötä enemmän pihaa kaiken raivaustyön jälkeen. Oikeastaan harmittaa, etten aikanaan ottanut niitä “ennen -kuvia” myös puutarhasta.

En tiedä, olenko oikeastaan koskaan liiemmin pitänyt esimerkiksi kuunliljoista, mutta isossa pihassa nuo muutaman metrin pituiset kuunliljarivit ovat oikeastaan kauniita. Ja toki kuunliljoilla on paikkansa perennapenkeissäkin. Niillä kun saa kauniin reunan, ja taaempana olevat korkeammat kasvit pääsevät oikeuksiinsa.

Rakastan suuria vanhoja puita, ja juuri tämä korkea ja vanha kasvusto on se, mikä vanhojen talojen pihoissa viehättää. Minusta ei olisi asumaan uudelle omakotialueelle, jossa kasvillisuus ei antaisi tälläistä suojaa. Suojaa paitsi katseilta, myös paahatavalta auringolta!
Valitettavasti jouduimme heti muutettuamme kaatamaan suuren vanhan koivun, jonka runko oli haljennut. Viimetalvinen myrsky karsi sekin pihastamme vanhoja puita, ja yllä olevassa kuvassa näkyvä vaahtera halkesi keskeltä kahtia. Puolet rungosta makaa vieläkin tuossa nurmikolla, ja köynnöshortensia on kasvanut kauniisti sen päälle. Vaahteran kaataminen taitaa olla pakostakin edessä, sillä nyt kaikki latvan paino on tuolla talonpuoleisella osalla, ja vastaavanlainen myrsky voisi tehdä pahaa jälkeä talolle.

Nyt kun puutarhan ääriviivat on kaivettu esiin, on seuraavaksi vuorossa reuna-alueiden siistiminen. Metsittynyt autiotalon tontti, metsä, pellonreuna ja maantie, siinä neljä naapuriamme. Työ näiden parissa viekin sitten useampia kesiä. Myös nurmialueiden paikkaus kuuluu ensi syksyn ja kevään työlistaan. Hedelmäpuita, alppiruusuja ja keväisiä sipulikukkia, niitä olen suunnitellut hankkivani vielä lisää, tilasta kun ei ainakaan ole puute. Myös joitakin uusia sora-alueita on suunnitteilla.

Tänään juuri tuossa mieheni kanssa katselimme ulkona ympärillemme, ja mieheni kysyi, olisinko silloin pari vuotta sitten uskonut, että saamme pihan tälläiseen kuntoon. Paljon on toki tapahtunut, ja paljon on tehty hommia, mutta kai siihen oli jollakin tapaa pakko aikanaan uskoa. Ei kai tähän muuten olisi ryhtynytkään! Olemme kuitenkin miettineet, että meillä on koko elämä aikaa laittaa tätä puutarhaa, joten välillä on syytä myös vain nauttia!

Suloista sunnuntai-iltaa!

Jotenkin kovin harmaanoloiseen päivään sai tänään herätä, mutta kyllähän se siitä taas selkeni. Hyvä niin, sillä eilen Facebookin puolella hehkuttamani kesäiltojen puutarhahaahuilu tuotti kovin pitkän listan asioita, joihin pitäisi ulkona tarttua! Kesä on ollut jotenkin niin kuuma viimeaikoina, että puutarhanhoito on paikoitellen tuottanut tuskaa. Toisaalta, kuivuudesta ovat kärsineet myös rikkaruohot, joten tilit ovat penkeissä aika tasan.

Nyppimisen ja kykkimisen sijaan olenkin viettänyt kesäpäiväni pitkälti puolivarjossa istuen, ja lasten leikkejä valvoen. Koska tämä valvontaosuus pitää sisällään jatkuvan varuillaan olemisen, on esimerkiksi kirjan lukemin hankalaa. Mutta, kaikenlainen some-surffailu onnistuu kyllä oikein hyvin! 🙂

Muistatte kenties keväällä kirjoittamani jutun Indiedaysin ja Asusin yhteistyöstä, jonka kautta sain käyttööni ASUS Transformer Book T100 laitteen, jossa yhdistyy sekä tabletti, että kannettava tietokone. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla -postauksesta löytyy tosiaan enemmän tietoa laitteesta, sen ominaisuuksista, omasta käytöstäni ja koneen (varsin puoleensavetävistä) strategisista mitoista.
Lupasin kuitenkin kertoa kokemuksia myös pidemmän yhteiselon jälkeen, ja tässä niitä nyt tulisi.

Kuten jo alussa mainitsin, kesäni on kulut mukavasti some-surffaillessa. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kuten omakin blogini, myös moni muu sivusto on elänyt kesäaikaan hieman hiljaisemmin. Vastaavasti taas Instagramissa kesä on ollut oikein vilkas, ja tästä syystä olen kesällä seurannut monia lemppariblogejani enemmänkin Instan puolella. Pinterestissä olen notkunut tietysti myös, esimerkikisi Christmas-kansioni on kasvanut kesähelteiden aikana ihmeellisesti! 🙂
Erilaiset yhteisöpalvelut ovat vain niin paljon helpompia käyttää tabletin kautta, kuin puhelimella tai tietokoneella! Toisaalta, iPhoneni akku alkaa olla niin finaalissa, että sillä ei oikeastaan enää viitsi edes surfailla kuin pakolliset meilin lukemiset tienpäällä. Tämä masiina sen sijaa jaksaa ilahduttaa yhä akkunsa kestolla.

Entä mitä uutta olen saanut koneesta irti?
Kerroin vielä keväällä “keittiökoneesta”, jonka avulla selasin reseptejä ym. Nykyisin keittiön työtasolla lepää Asus. Esimerkiksi vohveleita tehdessäni mulla oli auki viime kesänä blogiini kirjoittama vohveliresepti. Transformer Bookin avulla olen myös oppinut käyttämään näytön jakoa. Toinen puoli näytöstä esimerkiksi reseptille, ja toinen munakellosovellukselle. Näitä jekkuja ei opeteltu aikoinaan kotsantunnilla! 🙂

Kuitenkin se kaikkein tärkein juttu, jonka olen Asusin kautta löytänyt on Photoshop Express!
Yleinen käsityshän on, että kaikki bloggaajat muokkaavat kuvansa Photarin avulla, mutta se ei kuulkaa pidä laisinkaan paikkaansa, ainakaan mun kohdalla! Olen näissä jutuissa jo tälläinen vanha pieru, ja uuden oppiminen tuottaa hirveästi ongelmia. Mä en siis osaa käyttää Photaria, eikä mulla sellaista ole. (Joskus mieheni hankki Photoshopin ja mulle kirjan, jossa oli selkeät ohjeet Photariin tutustumiseen, mutta ei siitä tullut mitään. Tarvitsisin ihan oikean opettajan, joka neuvoo vieressä).

Photoshop Express on Adoben helppo kuvankäsittelyversio, jolla voi siis muokata ja säätää kuvaa yhdessä tasossa, eli siten kuten olen aina tehnytkin. Ohjelmalla ei pysty erottamaan kuvan tasoja, tai syväämään asioita kuten Photareilla yleensä, mutta se on riittänyt omassa käytössäni nyt vallan mainiosti. Voin siis suositella lämpimästi kaikille kaltaisilleni kalkkiksille! 🙂

Kuvankäsittelyn avulla heinäkuun postauksista moni syntyikin yllä olevan kuvan kaltaisissa olosuhteissa. Ei lainkaan hullumpi toimisto ja puitteet!

Mitä vielä… No, toki Facebook ja Netflix kuuluvat kesään myös. Päivisin on ollut hyvää aikaa etsiä Netflixsistä uusia sarjoja ja muokata omaa listaa. Näistä kun pystyy helposti irrottamaan katseensa myös uima-altaassa leikkiviin lapsukaisiin.

Tänään aion kyllä ihan oikeasti tehdä siellä ulkona hiukan hommiakin. Samalla pitää kuitenkin miettiä listaa syksyn sipuli-istutuksiin, joten ei muuta kuin kone mukaan.

Kaunista kesäsunnuntaita teille!

Vaikka olen korujen käyttäjänä huono ja suosin pieniä ja huomaamattomia killuttimia, on kesä kuitenkin aikaa, jolloin pujotan ranteeseeni mielelläni hiukan extraa, ripustan kaulaani jotain näyttävää. Sellainen boheemi korupläjäys viimeistelee mielestäni rennon kesälookin.

Erilaiset inkahelmikorut kuuluvat kesään, niillä kun saa taiottua rennon pocahontas-tyylin. Isoja koruja on kaupat toki pullollaankin, mutta pitkä penni säästyi kun kietaisin vanhan, helmin kirjaillun, nahkavyön ranteeseeni.

Ruskea nahka ja kullanvärinen solki. Helmikirjailtu inkakuvio ja näyttävä väritys. Ei voisi kesäkoru olla enempää makuuni.

Oikeilla asusteilla valkoinen pitsikoristeltu mekkokin muuttuu söpöstä huolettoman rennoksi.

Mä muuten harrastin joskus näistä pienistä helmistä ja siimasta punomista. Mulla on yhä tallessa valtava määrä helmiä ja siimoja, sekä ohjeita punomiseen. Alkoi hiukan kutkuttaa, josko virittelisi korupajan jälleen eloon. Tosin nuo siemenhelmet, ja niiden pujottelu, vaatii ihan mieletöntä keskittymistä ja rauhaa. Tässä taloudessa molemmat on vähän huonommin saavutettavissa…

Iski eilen ihan hillitön vohvelinhimo, ja tänään, perjantai-illan kunniaksi, paistettiin kasa rapeita vichy-vohveleita.
Pakastimesta löytyi äitini tekemää mansikkahilloa ja jääkaapista Floran vispautuvaa vanillaa.
Herkkua!

Rapean vesivohveliohjeen kirjoitin viime kesänä rakkaudesta kesään -postaukseen. Helppoa, kuin heinän teko!
Varsinaisiksi bileiksi herkkuhetki muodostui taustamusiikin avulla. Siinä me syötiin koko perhe Robinia kuunnellen! Tähän on tultu!

Ihanaa iltaa ja leppoisaa viikonloppua!

Tervetuloa elokuu!

Pidin heinäkuuta jonkinlaisena henkisenä lomakuukautenani. Vaikka blogi päivittyi, tapahtui sekin harvemmin ja suuremmaksi osaksi vasemmalla kädellä. Työ tämän näkyvän puolen takana on ollut sekin koko heinäkuun todella vähäistä, sillä nyt jos koskaan Suomi on lomaillut.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten syksy, ja koulujen alku, on itselleni paljon suurempi “puhdas pöytä” kuin esimerkiksi vuoden vaihtuminen. Tämä päivä onkin mulle nyt sitten se uusi alku, uuden kauden alku tai jotain sinne päin.

Yhtälailla kuin joku haluaa kesäloman jälkeen piristää toimistoaan, ja koululaiset hankkivat uusia tarvikkeita uusiin reppuihinsa, halusin itsekin piristää itseäni hiukan. Niinpä blogin headeri vaihtui viime yönä, ja suunnitelmissa on muutenkin piristää blogin ulkonäköä.

Ulkoisia asetteluja tärkeämpää on kuitenkin sisältö, ja toivon, että tämän uuden kauden startattua, pystyn tuottamaan sellaista teille entistä paremmin. Toki blogi toimii vastavuoroisesti, ja isona osana ovat lukijat itse. Uudistuksista huolimatta linja pidetään samana; Iloisia asioita ja kauneutta arjesta, unohtamatta kuitenkaan sitä, että kukaan ei oikeasti asu hattarapilvellä, ja me kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä!

Elokuun alku; Nautitaan kesästä ja astellaan kohti syksyä. Ja tiedättekö, ihan pikkuisen odotankin jo sitä syksyä! On nimittäin kivoja juttuja edessä päin, ja malttamaton luonteenlaatuni tekee odottamisesta tuskaa.

Nyt kuitenkin: Ihan mahtavaa elokuuta kaikille!