Hei se on jo tammikuun vika! Huomenna helmikuu ja se tuokin sitten mukanaan jo kaikkea ihanaa laskiaispullista ystävänpäivään. Ensimmäisen Runebergin tortunkin söin jo eilen. Nam. Laskiaispullille on syytä raivata tilaa kalenterista jo pikapuoliin. Ja koko ajan päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy. Aika ihanaa, eikö vaan?!  Ja tiedättekö, jos eilen ei vielä kutittanut multasormea, niin tänään ainakin kutittaa. En millään jaksaisi odotella kevättä. Ja niitä daalioita. Ihan oikeasti! Pakko laittaa jo joitakin siemeniä multaan, ihan vain ensiavuksi!

Kaikista kevättouhotuksista huolimatta pitänee kuitenkin kiittää myös tammikuuta. Se on ollut hyvä,  parempi kuin hyvä hyvä. Tuli nukuttua pitkiä yöunia (paitsi viimeyönä, ja sekös muuten tuntuu) ja se kahdeksan tuntia ja ylikin mahtui liki jokaiseen vuorokauteen. Tammikuussa on tehty kivoja arkisia juttuja ja ehditty olemaan perheen kesken. On päästy hiihtämään ja nautittu muutenkin lumesta ja talvesta. On leivottu ja kokattu yhdessä, ja juhlistettu kahdentoista vuoden takaisia kihloja. On ollut ristiäisiä, syntymäpäiviä ja kaikkea muutakin kivaa, mikä rikkoo arkea. Ja sitten kuitenkin on ollut sitä ihan tavallista arkea. Sitä kuitenkin kaikkein parasta osaa elämästä. Jos tulevatkin kuukaudet ovat yhtä hyviä, vuosi 2019 tulee olemaan täyttä kultaa.

Vielä irtosi pari amarylliksen varttakin maljakkoon. Sitten ne taitaa olla tältä talvelta kukitettu ja pienemmät sipulit pääsevät vuoroonsa. Kukkia helmikuun kunniaksi, olkoon vaikka niin.

Puutarhatöinä voisi kai tässä kohtaa vuotta pitää myös lumihommia. Viskelin nimittäin tänään lapiolla kasvihuoneen seinustat tyhjäksi ja tiputtelin lasikatolta lumet alas. Viikonlopulle on luvattu plussakelejä, joten nyt tuo oli vielä aika köykäistä hommaa. Ja, eipä ainakaan käy kasvarille köpelösti. Siinä lumitöitä tehdessä mietin sitäkin, että tavallaan jokainen lapiollinen on sitten vähemmän lunta siinä kohtaa vuotta kun olo on vielä malttamattomampi.

Mutta nyt reppu kuntoon ja kahvakuula kainaloon. Kivaa iltaa teillekin! ♡

Hellurei!

Nyt jos koskaan on oikea aika kääntää katsetta ihan pikkuisen kesää kohti. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa talvesta nauttiminen, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olin viime keväänä jotenkin tosi väsynyt, enkä jaksanut miettiä mitään esikasvatuksia. Hyvä kun sain mårbackoistani pistokkaat otettua. Ja kyllä se sitten kesällä harmittikin. Ihan jo pelkästään se, että mulla ei ollut tuoksuherneitä! Niinpä päätin viime kesänä, että näin ei saa käydä toistamiseen. Joskus jotkut asiat tuntuu ehkä sillä hetkellä turhilta tai ne ei houkuttele, mutta yleensä noihin asioihin tarttuessa tuleekin sitten hyvälle mielelle. Ja kun on puhe näistä puutarhajutuista, niin harvemmin se tehdyn työn tuottama tulos tuo mukanaan mitään muuta kuin iloa ja onnea. Ja ainakin omalla kohdallani yleensä jo se pelkkä tekeminenkin auttaa.

Vaikka kasvihuone onkin tuottanut koko syksyn ja talven iloa, niin kyllä mä sen kasvarinkin vuoksi jo pikkuisen mietin kesää. Sitä, että saadaan rapattua muuri vaaleaksi ja päästään tekemään kaunis sora-alue kasvihuoneen ympärille. Ja tottakai mä mietin myös niitä kesäpäiviä, joina istun kasvihuoneessa kirjan kanssa ja huokailen onnesta. Rehellisesti sanottuna kasvien suhteen mulla ei ole vielä ihan kovinkaan tarkkoja päämääriä. Veikkaan, että ensimmäinen kesä menee oppiessa ja tutustuessa. Siinä että oppii, mikä toimii ja mikä ei. Miten valo ja lämpö asettuvat, kastelujutut jne.

Kirjoittelin teille viime kesänä Inspiraatiota kasvihuoneeseen postaukseen juttuja siitä, millainen visio itselläni kasvihuoneesta on. Tuossa postauksessa oli lainakuvat Living by W -blogista, mutta siis Weronicalla samanlainen Willab Gardenin Mur Maxi kasvihuone kuin meilläkin. Ja vaikka ihan kauheasti tykkäänkin tästä kunnon talvesta, niin pakko myöntää, että vähän malttamattomana huokailin taas noita ihania kuvia.

Ja jos vähän harmitti ne tuoksuherneet viime kesänä, niin kyllä mä nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin sen kasvihuoneenkin tilannut näin keväällä. Siitäkin huolimatta, että toimitus olisi ollut alkukesästä ja kaikki pohjatyöt olisi pitänyt hoitaa arki-iltojen jälkeen. Koska ei ne sitten lopulta olleet niin vaativia. Ja se ensimmäinen kesä kasvarissa olisi ollut heti. Jotenkin pelkäsin ja stressasin koko kesän, että miten projekti saadaan onnistumaan. Ja lopulta olin pelännyt ja stressannut ihan turhaan. Koska ei se oikeasti ollut mikään isokaan homma. Ja itse kasvihuoneen pystytys onnistui parissa päivässä. Ainoa miinus olis kylmä ja sateinen sää, joka tuli siinä kohtaa kun kasvihuonetta päästiin kasaamaan. Eli jos vain mietit kasvarin hankkimista, niin mun vinkki on se, että teet sen mahdollisimman aikaisin, kun maa on sulanut ja kuivunut. Kannattaa myös huomioida kasvihuonepakettien toimitusajat. Kun kasvihuone tehdään mittatilauksena, se ei ilmesty ovelle ihan parissa päivässä.

Eli monta syytä katsella jo kesää kohti. Ja vaikka ei olisi kiinnostunut siemenluetteloista, kasvihuoneesta ja esikasvatuksista, niin pikkuinen kesän ennakointi on tähän aikaan vuodesta aina paikallaan. Nimittäin ihan jo kukkaruukkujakin saa vielä hetken ajan kivaan alehintaan, kunnes sesonkiaika kohta taas koittaa ja hinnat pompsahtavat. Kannattaa siis olla kärppänä!

Kesän 2019 puutarhalista:

Nautin esikasvatettujen kasvejeni tuomasta ilosta

Kasvihuone viimeistellään ja sen ympäristö siistitään (muurin rappaus ja sora-alue)

Kasvihuoneeseen laitetaan kalusteet, jotka mahdollistavat oleskelun ja ruokailun

Daaliat! Aion ryhtyä daaliatarhuriksi ja siivoan kellarin joutohuoneen daalioiden talvikodiksi

Teen itse betoniruukkuja (ainakin kaksi isompaa kasvihuoneen edustalle)

Nautin!

Meillä on myös ollut suunnitteilla kukkaniityn perustaminen pienen joutomaapalstan paikalle. Mutta liian kunnianhimoinen ei kannata olla, ja sekin on hyvä muistaa, ettei suunnittele yhdelle kesälle liikoja. Aikaa pitää jäädä myös sille nauttimiselle. Puutarha ei saa alkaa tuntua työleiriltä. Ja vaikka se rehellisesti sanottuna ensimmäiset pari-kolme kesää täällä siltä tuntuikin, niin nyt mä tykkään vaihteeksi myös siitä, että saan nauttia. Ja pitäähän sitä olla suunnitelmia, unelmia ja haaveita myös tulevia kesiä ajatellen!

Parin viime päivän aikana on taas satanut niin paljon lunta, että kasvihuonekin on jälleen hautautunut lumikerroksen alle. Mutta jos oikein siristää silmiä, ja laittaa tuon ylemmän ja alemman kuvan päällekkäin, niin johan helpottaa. Voi ihan rauhassa nauttia talvesta, kun tietää, että meillä on onneksi ne kolme muutakin vuodenaikaa!

Muilla jo puutarhajutut mielessä? Isoja tai pieniä projekteja tulossa?

 

Kasvihuone pystytettiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

Maanantaita!

Meillä on vietetty tänään vapaapäivää neuvolareissua lukuunottamatta. Olinkin juuri kehuskellut, ettei meillä ole sairasteltu aikoihin, ja eikös tuo nuorimmainen heti saanut jonkin kröhän ja nuhan. Kuumetta ei onneksi ole, mutta yritetään nyt tässä kohtaa työntää tautia heti takaisin, ettei vain pahempaa tulisikaan. Eli lepoa ja juhlista toipumista. Rokotus jäi flunssan vuoksi tänään saamatta, mutta ehtiipä tuon myöhemminkin.

Viikonloppu meni juhlia järjestäessä ja juhliessa, ja vaikka se tiptop talvisiivous jäikin vielä tekemättä, niin tuli tehtyä sellainen semisti tiptop siivous. Kumpa vain siitä saisi säilytettyä edes puolet ensi viikonlopulle. Ei nimittäin ole siivotun kodin voittanutta.

Leivoin eilen myös synttäripullat, mutta kakun tilasin taas luottoleipuriltani Tiinalta. Tällä kertaa toteutuksen suhteen vapaat kädet, kun päivänsankarilla ei ollut mitään spesifiä toivetta. Paitsi rusetti. Ihana ylläri, kun kakun päältä löytyi vaaleanpunaiset balettitossut. Mä tykkään itse kyllä jauhopeukaloida, mutta nämä kakkujutut ei vaan ole mun juttuja. Niinpä mä olen ajatellut, että taas yhdestä vuodesta äitinä olen ansainnut sen, että joku muu tekee sen synttärikakun. 😀

Tuntuu jotenkin hassulta, että vuosikausia meillä juhlittiin lasten synttäreitä niin, että lapsivieraita ei siskoni lapsia lukuunottamatta (jotka hekin pääsevät harvoin paikalle) ole ollut. Ja nyt viimeisen parin vuoden aikana vierasporukkaan on tullut lapsi toisensa jälkeen. Se tuntuu jotenkin ihan hassult, koti täynnä vauvaa ja taaperoa. Ja samalla kun katsoo tuoreiden vanhempien haparoivia ensikosketuksia vanhemmuuteen, omat lapset ovatkin jo kauhean isoja. Tai ei nyt kauhean isoja, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Mutta ihanaa kun saa vielä välillä sylitellä noita pikkuisiakin. Onhan ne suloisia, vaikka itselle juuri tämä elämäntilanne tuntuukin nyt just jo ihan passelilta. Ja samalla herkistyin tänään siellä neuvolassa. Liki kymmenen vuotta siellä on käyty, samassa paikassa lastenneuvolassa ja äitiysneuvolassa. Ja ihan kohta on sekin jo takanapäin. Sitä kun on oppinut jo kaikki leikkipaikan lelutkin tuntemaan. Mutta parempaa palvelua ei olisi mistään voinut saada. Vaikka julkista terveydenhuoltoa nyt paljon parjataan, niin tässä kylässä ainakin neuvolat toimivat hyvin. Ja varmasti suurin tekijä on terveydenhoitajien ammattitaito ja halu tehdä työnsä hyvin. Meillä on Suomessa loistava neuvolatoiminta ja toivottavasti se saa jatkossakin toimia yhtä hyvin. Ollaan aika onnekasta kansaa tässä suhteessa!

Äitini neuloi Klraallle nuo ihanat tossusukat synttärilahjaksi. Meidän lapset on tottuneet käyttämään villasukkia ja onneksi mummu on taitava jalostamaan näitä vaatekappaleita. On ollut kätyriä, pokemoneja ja sateenkaaria. Nämä on silti ehkä kaikkein kauneimmat. Tosin toisessa kantapäässä on jo kiva klöntti sellaista helmimassaa. Ja saman muotoinen klimppi myös keittiön matossa. Illalle ohjelmaa… 😀

Ripustin olohuoneen seinään vaihteeksi vähän peilejä. Tuo lautaseinä on niin näppärä, kun siihen ei jää naulanreikiä, kun naulat lyö aina lautojen väleihin. Voi sitten muuttaa mieltään vaikka vähän useamminkin. 🙂 Nyt noi näyttää vaihteeksi ihan kivoilta. Ja ehkä joku pieni pöytä vielä tuohon alle.

Tuntuu tuo pakkanen tänään paljon purevammalta kuin viime viikolla. Kylmä viima ja luntakin pölyttää taas mukavaa vauhtia. Ihan kivakin hipsiä villasukissa tämäkin ilta.

Ihanaa uutta viikkoa!

Perjantaita!

Voihan vimpeli, se lupaa sunnuntaille upean aurinkoista talvipäivää. Ei muuten, mutta olin jotenkin ajatellut että sellainen harmaa pyry olisi vähän armollisempi tällaisen talvikodin suhteen. Valon lisääntyessä ja päivien pidetessä ainakin itselleni tulee aina sellainen olo, että tekisi mieli puunata koko koti lattiasta kattoon. Ja kai se vähän niinkin on, että kun poltetaan kynttilöitä ja lämmitetään puilla, niin kyllä ne ikkunat vaan puolessa vuodessa vähän tummuukin. Mietin hetken, että jos olisi perjantai kunniaksi kiristänyt nutturan tiukalle, ja ryhtynyt oikein kunnolla puunaamaan paikkoja, mutta taidan siirtää tätä operaatiota vielä vähän pidemmälle. Ja on kai ne synttärivieraat joskus aiemminkin likaisia ikkunoita nähneet. Mikäli eivät, niin voi sitten olla jo korkea aikakin.

Niin mä vain löysin eilen itseni sieltä kahvakuulasta ja pakko sanoa, että olihan se taas vaan niin uskomattoman ihanaa. Vaikka niin olisi ollut lasten kanssa hiihtäminenkin, mutta onneksi lunta näyttää riittävän vielä joksikin aikaa. Tänään on ihan vain koti-ilta, tai koti-ilta ainakin siitä lähtien kun saadaan poika treeneistä kotiin. Sitten joku kiva perjantai-illan iltapala kuten vaikka pitsa voisi just nyt toimia. Ja sitten  ajoissa nukkumaan. Lauantaisin pitää nimittäin virittää vekkari, jotta ehditään ajella Klaaran tanssitunnille, mutta onneksi ei ihan arkiaikaisin.
Ja hei, mä just tutkin, että olen tänä vuonna valvonut vain neljä kertaa yli ilta kympin. Ja ainakin yhtä monta kertaa mä olen nukahtanut jo ennen yhdeksää. Ja tällainen mä olin ennen lasten syntymää. Saatoin mennä illalla kahdeksalta nukkumaan ja nousta aamulla viideltä – joskus aikaisemminkin. Se on jotenkin mulle luontainen rytmi. Kymmenisen vuotta meni sitten siten, että piti saada sitä “omaa aikaa” iltaisin kun lapset meni nukkumaan. Mutta kyllä mä olen enemmän oma itseni just näin. Arkena ja viikonloppuna, illan torkkuna ja aamun virkkuna.

Tämän viikonlopun iloja on myös nuo ensimmäiset sipulikukat. Krookus, helmililja ja perunanarsissi. Pieniä lupauksia keväästä. Näiden avulla jaksaa nauttia talvestakin, kun ei tarvitse hätiköidä lumien sulamisen kanssa. Löysin tosin pussillisen kylvömultaa ja taimipottiprässin, ja ihan pikkuisen alkoi sitäkin multasormea jo syhyttämään!

Maljakossa on yhä viime viikonlopun tulppaanit, vähän nahistuneet tosin jo. Uusi kimppu pitäisi jostakin metsästää, ja sitten varmaan miettiä, että pitääkö kääräistä hihat ja ryhtyä leipomaan. Mutta sitä vasta huomenna. Nyt rennon perjantain kimppuun!

Heippa ihanat, mitä kuluu? Mä olen kuulostellut itseäni tänään oikein urakalla ja kahdestakin syystä. Toinen on se, että mun vauvani täyttää tänään 6-vuotta ja vaikka se ihan älyttömältä tuntuu, pitää tietenkin hyväksyä, että niin se aika vain kuluu. Ja samalla kun lapsille kertyy ikää, sitä kertyy tietenkin myös itselleni, puolisolleni, vanhemmilleni, isovanhemmille ja ihan kaikille. Ja kun ajan kulkua alkaa liiaksi ajattelemaan se laittaa aina vähän mielen herkäksi. Mitä kaikkea olisi pitänyt silloin tai kunpa olisinkin. Tiedätte ehkä tunteen? Mutta jumiin ei saa jäädä menneiden vatvomisessakaan vaan keskittyä tähän hetkeen. Se mikä jäi silloin jäi silloin. Tärkeintä on nyt ja tässä.

Toinen syy syvälliseen itsetutkiskeluuni (jota toki harjoitan ihan joka päivä, ja jonkun mielestä liikaakin) on Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun -kirja. Vaikka kirjaa markkinoidaan oppaaksi pysyvään elämäntapamuutokseen, niin suosittelen niillekin, joille moinen projekti ei välttämättä ole millään tavalla ajankohtainen tai tarpeellinen. Itse asiassa otin kirjan itsekin kuunteluun ihan uteliaisuudesta, mutta yllätyin siitä, miten iloiseksi tulin kirjan ajatuksista. Siitä, mitä hyvinvointi oikeasti on ja miten pinttyneet harhaluulot helposta laihduttamisesta ja kuntokuureista joutaisi romukoppaan. Kirja käsittelee rehellisen hienosti tunteita kuten pelkoa ja häpeää. Sitä, miten suurin este korviemme väli terveelliselle elämäntavalle yleensä on. Itse en edes saanut mitään kipinää mihinkään muutokseen, vaan oikeastaan tuli sellainen tunne, että asiat on just nyt aika hyvin. Ja se jos mikä on tosi iso oivallus!

Mutta siis suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan (ainakin Bookbeatilta löytyy) tuon kirjan!

Meidän olkkari-pianohuone on muuttunut nyt kuluneella viikolla kodinhoitohuoneeksi, koska kuivausrummun tehtyä lakon, otollisin paikka pyykinkuivaukseen on tässä. Silti karsiva käteni on yltänyt myös tähän tilaan. Ehdottomasti keveämpi ja keväisempi fiilis, vaikka joulutähdet vielä ikkunoissa saavatkin roikkua. Mulla on myös tusinan verran hyasintteja vielä joululta jäljellä. 🙂

Tämän illan ohjelma on vielä aika avoin, sillä ajattelin, että nyt mennään päivänsankarin toiveilla. Kahvakuula polttelisi, mutta jos pieni superhiihtäjäni haluaakin kanssani ladulle, olen valmis vaihtamaan kuulan reippaaseen sivakointiin raikkaassa ulkoilmassa. Eipä sitten tarvitse vuosien päästä miettiä, että kunpa vain olisin silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Enkä tarkoita, etteikö se omakin aika olisi tarpeellista. Mitä pienemmät lapset, sitä tärkeämpää on, että äidilläkin on omat hetkensä! Nyt vain käsillä ovatkin jo ne vuodet, kun liikuntaa voi helposti harrastaa myös yhdessä. Ja sekin pitää hyväksyä, että vaikka itsestä se tuntuisikin kivalta, niin aina niitä lapsia ei kiinnosta. 😀

Näin tammikuussa tuntuu, että kaikki talon lahjapaperit ovat laatua “joulu”. No, vanhoille tapetinpaloille hyötykäyttöä!

Lumisen kaunista torstai-iltaa! Huomenna on jo perjantai eli viikonlopun aatto. 🙂

Heippa ihanat ja kivaa tiistaita!

On kyllä ollut melkoisia talvikelejä, mutta kyllä sen huomaa, miten suuri vaikutus tuolla kivijalkaan kasatulla lumella on. Meillä on olohuoneen kohdalla sellainen iso aukko kivijalassa, eikä sitä ole joka vuosi saatu kunnolla lumella peittoon. Nyt kun eristysmateriaalista ei ole pula, pysyy lattiatkin lämpöisempinä. Vaikka tosin meillä on kääntynyt asetelma vähän päälaelleen, kun huomaan, etten enää suinkaan ole meistä aikuisista se viluisempi. Eilen kun mittari näytti ulkona jo kunnolla päälle parinkymmenen totesin, etten ole vieläkään vaihtanut toppatakkiin. Liekö jotain aikaista vaihdevuotta, mutta pelkällä kuoritakillakin on tarjentunut.

Viluisia tai ei, niin ainakin kovin yksioikoisia nuo miehet ainakin on. Menin nimittäin sanomaan ääneen, että olen vähän kyllästynyt niihin keittiön mustiin tarjotintauluihin ja vastaus oli, että “ota ne sitten pois”. Kuinka yksinkertaista! Itse olen miettinyt asiaa jo pitkään ja punninnut, että mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. 😀 Olen kyllä joissakin asioissa niin jahkaajatyyppiä, että välillä naurattaa ihan itseänikin. Mutta hyvä se on, että sisustusapua on kuitenkin ihan perhepiirissä tarjolla, eikä tarvinnut tästäkään suunnitteluavusta maksaa ulkopuoliselle.

Niin että nappasin sitten ne mustat pyörylät pois seinästä. Pikkuisen tyhjältä tuntuu, mutta saahan ne takaisin, jos tulen katumapäälle. Vajaan minuutin homma. Ja kun sitten oikein pohdin tuota jahkailuani, totesin että mulla on tapana pitää kaikki tavaratkin aina samoilla paikoilla. Niinpä ylitin itseni ja tyhjensin keittiön tasoja ja avohyllyjä, ja vaihdoin hieman esineiden ja astioiden paikkoja. Hirvittävän helppoa ja edullista sisustamista! Ja mitä yksinkertaisin metodi: Jos ei miellytä, ota pois!

Jonkun silmään muutos ei ehkä ole kovinkaan suuri, mutta itselläni tämäkin pieni asia ottaa aikansa totutella. Toisaalta päätin jatkaa tätä kodin riisumista ja tavaroiden siirtelyä ihan järjestelmällisesti jokaisessa huoneessa. Uuden hankkimisen sijaan sellainen tyhjä taulu -ajattelu voi joskus olla ihan päteväkin ratkaisu.

 

En tiedä, onko tämä sitä tammikuun suurta sisustusinnostusta, mutta vaihtelu ainakin virkistää. Ja nyt ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Kuivausrumpu nimittäin hajosi sunnuntain pyykkipäivän kunniaksi ja uusi osa saadaan aikaisintaan perjantaita. Hieno siinä kohtaa kun kaikki petivaatteet ja viikon pyykit on pyykkikorissa ja pesukone täynnä märkää tavaraa. Himputti! No, kaikki ei voi aina mennä ihan putkeen.

Kivaa iltaa kuitenkin!

Ihanan aurinkoista pakkassunnuntaita!

Meillä on samaan aikaan siivouspäivä, pyykkipäivä, ulkoilu- ja urheilupäivä ja hei, pullapäivä! Ollaan saatu olla koko viikonloppu yhdessä, mikä on meidän perheessä aika harvinainen saavutus. Eilen kyläiltiin mummulassa, syötiin hyvin ja lämpenipä mummulassa myös saunakin. Illalla pojat lähtivät vielä hiihtolenkille ja me leivottiin Klaaran kanssa iltapalaleipää.

Tänään lapset lähtivät isänsä kanssa ladulle ja minä hyödynsin ajan heittämällä aivot narikkaan pullataikinan parissa. Äänikirja soimaan ja nutturapullia kerimään. Ihanan terapeuttista. Ja maistuvat varmasti hiihtäjille kylmän maidon kanssa.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minun vauvani täyttää ensi viikolla jo kuusi! En käsitä, minne vuodet on menneet. Tuntuu kuin vasta juuri tuo pitkään ja hartaasti odotettu pikkuinen olisi tullut elämäämme. Ja joka kerta kun yllätän itseni miettimässä näitä, yritän nauttia siitä, että lapset ovat yhä lapsia. Niin kivalta kuin se välillä tuntuukin, että molemmat ovat jo omatoimisia. Toki joskus on ihanaa saada leipoa ihan yksin ja kaikessa rauhassa, mutta voi että, kun joskus koittaa se aika, että kukaan ei kinastele siitä, missä määrin saa auttaa ja osallistua.

Muistatte ehkä, kun joulun alla ihailin sitä kaunista pakettia, johon Klaaralle tilaamani mekot oli pakattu. Tuo paketti kääräistiin joulupaperiin ja laitettiin pukinkonttiin. Sittemmin on päästy nauttimaan hurmaavan suloisista mekoista. Tuntuu ihanalta, että mulla on vielä hetken tällainen pieni tyttö, jonka saan pukea suloisiin mekkoihin ja sukkahousuihin. Mun oma Tähkäpää, jonka hiukset muuten joulun alla lyhenivät, vaikkei sitä heti uskoisikaan. Yhtä paksu tyvestä latvaan, enää ei kuitenkaan ole vaarana, että niiden päälle istuisi. 😀

Tilasin Klaaralle kaksi tuollaista ihanan yksinkertaista mekkoa Nova Melinalta. Molemmat Libertyn kauniista kankaista ommeltuja. Maailman kauneimpia mekkoja, sellaisia, joissa lapsi on vielä oikeasti lapsi. Ja Suomessa tehty, käsityöläisen taidolla.

Siisti ja pullantuoksuinen koti. Kunnon iltalenkki, lämmin suihku ja aikainen sukellus puhtaisiin lakanoihin. Johan sitä kelpaa aloittaa uusi viikko!

 

 

Libertyn sinapinkeltaisesta Capel kankaasta ommeltu mekko Nova Melina. Kengät H&M ja villasukkahousut POMPdeLUX.

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! 🙂

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡

Ihanaa keskiviikkoa!

Sunnuntain kirppiskierrokselta ei jäänyt käteen kuin puolentoista euron kynttilänjalka. Siitä huolimatta, että se oli mitoitettu erikoisen ohuelle kynttilälle, löytö oli kuitenkin varsin ilahduttava. Ja vaikka ihan pienen hetken olin pettynyt, ettei sopuhintaisia löytöjä tullut tehtyä sen enempää, muistuttelin itseäni, että pikkuhiljaa hankittu tavara on kuitenkin aina parempaa ja rakkaampaa kuin kertarykäisyllä ostettu.

Ja sitten jäin pohtimaan muutenkin tuota kirpputorilta ostamista, tai ylipäätään käytettynä hankittuja esineitä ja tavaroita. Kun niitähän meillä riittää. Itse asiassa vahvasti yli puolet kotimme huonekaluista on hankittu käytettynä. Osa toki ostettu antiikkina, mutta suuri osa myös peritty. Olin jo hyvin nuorena kallellaan vanhoihin tavaroihin, ja vaikka vanhemmillani ei kovin suuria säilytystiloja olekaan, jemmaan piti laittaa niin vanha kansakoulun pulpetti kuin minun ja siskoni käyttämä kerrossänkykin. Sitten löytyy paljon sitä uudempaa huonekalua, joka sekin on päätynyt meille käytettynä. Kierrätettyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Niistä enemmän täällä.

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kenenkään kuuluisi asua museossa, mutta itse arvostan valtavasti vanhaa. Sitä, että remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja kunnostetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Meillä on jemmassa valtava määrä huonekaluja aina parista ruokapöydästä lähtien Olen ehkä vähän hamstraaja sorttia, mutta kun vastaan tulee vanha huonekalu, jonka kohtalo on kyseenalainen, pelastan sen mieluummin meille. Olkkariin tuli vitriinikaapin sijaan kassakaappi ja keittiössä ikkunan alle tasoksi päätyi vanha höyläpenkki. Eivät kumpikaan olleet ehkä ykkösenä suunnitelmissa, mutta lopulta niistä tuli rakkaita ja persoonallisia lisiä kotiimme.
Vintiltä löytyy myös melkoinen arsenaali vanhoja astioita. On vanhaa arabiaa, vanhoja emalikulhoja ja pienen ravintolan verran laseja. Jemmassa on myös lasten vanhat dublot, brion junarata ja Klaaralle ostettu vanha päästä vedettävä pinnasänky. Enkä oleta, että omat lapseni aikanaan välttämättä haluaisivat kotiinsa lapsuudenkotinsa rääppeitä kuten äitinsä, mutta pidän ajatuksesta, että minusta saattaisi vielä joskus tulla isoäiti. Ja jos omat vanhempani säästivät huonekaluja minulle, en haluaisi itse olla se, joka laittaa vanhan pulpetin kiertoon. Niin kauan kuin on mahdollisuus säilyttää, minä kyllä säilytän. Sillä ne on mulle rakkaita tavaroita.

Vaikka osa astioista onkin vintillä odottamassa suurempia juhlia, en pidä ajatuksesta, että kaapeissani olisi turhia tavaroita. Meillä vanhat astiat ovat käytössä uusien rinnalla ja pidän siitä, että ne sulautuvat yhteen. Vanhat pöytähopeat ja alpakat saavat tummua ja patinoitua käytössä, sillä käyttöesineitähän ne on siinä missä astiatkin. Eikä minua toisaalta haittaa, jos vanhassa lautasessa on kolhu. Jos se on nätti, ei pieni lohkeama lasitteessa tee siitä vähemmän kaunista. Tai ei se tee siitä ainakaan roskaa. En ole turhan tarkka, joskin oliivit tai vahvasti värjäävä joulurosolli ei välttämättä sovi vanhaan kulhoon, jonka lasite on jo huokoinen. Ja viime kesänä takavarikoin lapsilta vanhan Arabian kannun, joka oli ulkona vesipyssyjen täyttöä varten. Mehu- ja vesikannuna ihan arjessakin kyllä, mutta ei lasten leikeissä vanhalla betonisella lastauslaiturilla. 😀

En silti tarkoita, että kirpparilta pitäis väkipakolla kahmia mukaansa astioita ja tavaraa vain silkasta ostamisen ja omistamisen ilosta.  Itse en esimerkiksi osta ikinä mitään kallista. Vanha arabian kulho silloin tällöin on löytynyt parilla eurolla vuosien varrella, ja lopulta meillä on kasassa salaatti- ja taikinakulhoja sen verran, ettei niitä olekaan tarvinnut ostaa uutena. Varmaankin arvokkain kirpparihankintani on ollut pari vuotta sitten ostamani Iittalan tsaikka-lasit vanhalla messinkiselleä pidikkeellä. Silti en halunnut luopua niistä teräksen värisistäkään, jotka joskus aikoinaan opiskelijabudjetista nipistettiin mieheni kanssa. Nyt on glögilasit isommallekin porukalle, ja mitä sitten vaikka olisi vähän eriparia. Olen sellainen Eripari-Emilia, että oikeastaan vaan tykkään kun kaikki ei ole ihan kliinisesti samassa linjassa.

Mun mielestä sellainen persoonallinen koti syntyykin enemmän pikkuhiljaa ja vuosien varrella, kuin kertaheitolla sisustaen. Joskus sanotaan, että ihmisen ei pitäisi kiintyä esineisiin, vaan ihmisiin, mutta itse väitän, että pienoinen kiintyminen myös niihin tavaroihin voisi jarruttaa kertakäyttökulttuuriamme. Toisen romu voi olla toisen aarre, mutta parhaassa tapauksessa käsitellään omaisuuttamme jokainen aarteena, vaikka ei kruununjalokiviä kaapeissa olisikaan. Kun esineitä kunnoittaa ja vaalii, ne kestävät aikaa ja käyttöä. Kun niihin kiintyy, ei tarvitse hankkia uutta saadakseen iloa.

Sitä, mitä ei ihan oikeasti itse tarvitse on järkevääkin laittaa kiertoon. Vaatteet, lehdet, kirjat ja monet muut asiat kiertävät meillä tehokkaasti ihan perhepiirissä. Jopa huonekalutkin. Ja astioitakin voidaan lainailla, jos joku vaikka pitää isommat kemut. Eilen juuri hain Klaaralle postista siskoni lähettämät luistimet. Säästyi aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.

Leppoisaa iltaa. ♡

Heippa maanantai!

Niin se vain lähti tämäkin viikko käyntiin. Vauhdikkaastikin, kun oma ja naapurinpoika missasivat aamulla koulubussin. Tai siis eivät missanneet, vaan huitoivat väärän linja-auton perään ja soittivat heti paniikissa. Kauheaa kun menee oikein kaksi linjuria aamussa. Se on kuulkaas meille maalaisille jo melkoinen ruuhka! 😀

Välillä on oikeasti todella ihanaa kun saan konkreettisen pyynnön postata jostakin tietystä asiasta. Kun torstain postaukseen tuli kommentti ja kysymys meikistä, tajusin, että niitä kaunistautumisjuttuja onkin ollut viime aikoina aika vähän täällä blogissa. Korjataan siis asiaa. Ihan tavallinen arkimeikki, voisi toimia otsikkona, mutta rehellisesti sanottuna meikkaan aika samalla tavalla oli sitten arki tai juhla. Toisaalta toimiva meikki onkin mun mielestä sellainen, että siihen voi tarvittaessa lisätä asioita, ja sitten kiireessä toimii vähempi. Muutama luottotuote kuitenkin on, joiden varaan lasken ihan päivittäin. Ja mitä tulee esimerkiksi luomiväriin, niin niitä en käytä edes joka vuosi.

Koska olen vuosia paininut huonon ihon (ja itsetunnon) kanssa, pidän ihan kaikkein tärkeimpänä meikkipohjaa. Tosin se ei saa olla liian paksu, koska haluan, että iho kuitenkin hiukan kuultaa myös meikin alta. Vaikka joskus en voinut kuvitellakaan, että punaiset arvet vaalenisivat ja syvät kraaterit tasoittuisivat, niin kyllä se aika jokseenkin on haavoja parantanut.

Kalvakka talvi-iho piristyy heti kummasti, kun päivävoiteen joukkoon lisää tipan Dr Hauschka värinestettä. Toisaalta se toimii mulla myös kesällä ihan kokonaan meikin korvikkeena. Helppo urheilla ja mennä vaikka uimaan, kun kasvoilla ei ole sen enempää meikkiä. Jos mulla olis hyvä iho, en käyttäisi muuta. Seuraava vaihe tavallisessa arkimeikissäni on kuitenkin pikkuisen peittävämpi kerros, joskin kosteuttava tämäkin. Madara City CC korjaa kivasti ihoni väriä, mutta jättää silti jälkeensä kuulaan ja kevyen fiiliksen. Tämä on siis se minun meikkivoiteeni. Joskus saatan laittaa sekaan myös tipan oikeaa meikkivoidetta, jos haluan peittävämmän lopputuloksen vaikka juhliin. Mutta toimii mielestäni oikein hienosti myös näin pelkästään. Tämä CC-voide yksistään sopii hyvin myös vapaapäiviin ja urheiluun. Kosteuttaa kivasti, eikä ole liian meikkimäinen.

En käytä varsinaista puuteria, mutta Everyday Mineralsin Yellow-meikinpohjustusainetta sipaisen kevyesti silmien alueelle, jotta cc voide ei liukuisi ihon juonteisiin. Samalla huiskaisen tätä pikkuisen kulmakarvoihini, jotta kulmakynä tarttuisi paremmin kiinni. Jos muistan, töpsötän pikkuisen myös nenänpieliin, estämään meikin karkaamista.

Koska käytän aika ohutta meikkipohjaa, lisään peiteväriä tarvittaessa. Melkein joka päivä silmien sisänurkkaan ja kevyesti silmien alle. Ja nenänpielien punaisiin vakoihin. Ihooni on viime viikkojen aikana tullut pari näppyä, ja niihinkin on tullut tupsutettua vähän peiteväriä. Mutta hei, pari näppyä kun on taistellut aknea vastaan vuosikaudet! En jaksa stressata, vaikka ne vähän näkyisikin. 🙂 Loistava tuote on BareMineralsin Concealer (sävy Summer Bisque). Tässä on paljon pigmenttiä, joten ohut sipaisu riittää.

Sitten onkin vuorossa kulmakynä. Kulmakarvani ovat todella hennot, ja molemmin puolin niissä on isot aukot, joihin ei arpikudoksen vuoksi kasva karvaa. Kulmakynä ei siis saa olla liian vahamainen, koska muuten se ei tartu tuohon “liukkaaseen” arpikudokseen. Käytin pitkään Diorin kynää, mutta nyt olen mieltynyt Lumenen kulmakynään (sävy 3). Tuo primer-puuteri mahdollistaa sen, että kynää ei tarvitse painaa, vaan jäljen voi piirtää todella hennosti, eikä kulmista tule liian tummat.
Syy siihen, miksi olen miettinyt kulmien pigmentoitia on juurikin nuo karvattomat aukot. On kuitenkin olemassa riski, ettei niihin tartu edes pigmentointi, joten toistaiseksi mennään näin. Toisaalta mietin aina, että viihtyisinkö yhä enemmän ilman meikkiä, jos kulmat olisivat kunnossa. No, mene ja tiedä!

Lopuksi ripsari. Ennen ripsiväriä taivutan kuitenkin aina ripseni. Mulla on kohtalaisen pitkät ja tuuheat ripset, joten ne ei vaadi kuin hipaisun ripsväriä. Kun ripset taivuttaa ja niihin laittaa heti ripsivärin, väriä riittää ohuempi kerros. Mun luottoripsari on vuosi toisensa jälkeen Kanebon 38°C. Käytän sitä pidentävää versiota ja tykkään, että tämä on aika luonnollinen.

Tässä olikin jo jotakuinkin se perus arkimeikki. Seuraavat vaiheet teen alla olevassa järjestyksessä sen mukaan kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Melkein joka päivä laitan aurinkopuuteria kasvoja lämmittämään. Käytän BareMineralsin Warmth väriä lämmittämään juurikin kasvojen ulkoreunoja. Vähän kuin kehyksenä. Varsinkin otsan ja ohimoiden kohdalla pieni sipaisu tekee jo ihmeitä. Joskus kikkailen vähän enemmän varjostusten ja korostusten kanssa ja siinä toimii BareMineralsin faux tan all-over face color ja Pure Radiance värit. Jos vielä haluan jotakin pientä lisää käytän saman merkin poskipunaa (sävy Beauty).

Huulissa mulla on useimmiten ihan vain Vitalista, mutta nykyisin käytän myös Lumenen nordic chic -huulipunaa (sävy 14 jäähuntu ) ja YSL:n kevyitä Rouge Volupte shine -punia (sävyt 12 ja 15). Kaikki vähän sellaisia, että periaatteessa huulet näyttävät kuin niissä ei punaa olisikaan. 😀

Mulla on sellainen hassu ongelma, että kasvoihini (lähinnä leukaan) ja kaulalle lehahtaa välillä ihan hirvittäviä punaisia läiskiä. Ne tulee ihan itsestään, eivätkä vaadi mitään hankaamista tai muuta kosketusta. Joskus yritin taistella niitäkin vastaan peittävällä meikkivoiteella ja vihreillä peiteaineilla. Mutta kun ei niitä voi ennustaa, ja kuitenkin se punoitus iskee kaikesta läpi, joten olen päättänyt antaa ongelman olla. En tiedä, onko se jotain jännitys- tai stressiperäistä, mutta joskus muutama vuosi sitten meillä oli yhden blogikampiksen myötä kuvaukset ja istuin melkein tunnin meikissä. Hetkeä ennen kuin piti aloittaa kuvaaminen, meikkaaja torui, että mitä sä olet mennyt sitä naamasi nyppimään. Enkä siis ollut, silloin vain nuo läiskät tulivat vähän huonoon aikaan. 😀

Että sellainen on mun arkimeikki ja meikki ylipäätään. Ei sen kummempi.

Maanantailistaan merkintä ainakin siitä, että aion pysyä terveenä. Muuten en sitten mitään suurempaa odotakaan. Ihan vain tasaista arkea, se olis nyt tosiaankin parasta! Eikä mitään linja-autojen joukkokulkua. Ihan vain ne perusasetukset. 🙂 Ja siivouspäivä! Aiheuttaa tuo vienosti pilkistävä aurinko sellaista pientä tarvetta tarttua rättiin ja moppiin! Onneksi on vasta viikon eka päivä, tunne ehtii mennä ohi. 🙂

Mutta hei, maanantain jatkoja ja kivaa uutta viikkoa!