Täällä heräiltiin sunnuntaiaamuun omasta sängystä ja kyllä sekin vain aika ihanalle tuntui. Ja pitkät yöunet ja auringonpaisteeseen herääminen. 🙂
Sunnuntain ohjelmaan kuuluu musiikkia, kuntosalia ja tietysti ihan vain aikaa perheen kesken. Sellainen sopiva ohjelma ja mielentila, jolla valmistutaan uuteen viikkoon.
Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta. Oikeastaan postaus on oli tarkoitus julkaista jo torstaina, mutta loppuviikon aikataulu on ollut enemmän kuin tiukka. Mutta samapa tuo kun ei meidän koti muutamassa päivässä mihinkää muutu, eli oikein hyvin ne voisivat olla tältä aamulta. 🙂
Ja kuten huomaatte, mun kirjakaappiprojekti on edelleen kesken!
Mutta tulin oikeastaan vain toivottamaan rauhallista ja rentouttavaa sunnuntaita. Nyt alut täyteen virtaa ja uusi viikkokin on kiva aloittaa. ♡
Täällä on ollut tänään aivan mahtava keli. Lämmintä ja aurinkoista, aivan erilaista kuin eilen, kun tunsin olevani täysin nuutunut ja sohva veti magneetin lailla puoleensa. Illan jumppakin olisi eilen jäänyt välistä, jos treffejä ei olisi tullut sovittua ystävän kanssa. Tänään moista ongelmaa ei ole, kiitos aurinkoenergian, jonka avulla jaksaa taas ihan eri tavalla! Voisin jopa rakastua syksyyn, jos päivät olisivat aina näin kauniita!
Kasvihuone on kyllä siitä hauska, että sen fiilis todellakin elää maisemastaan. Vähän kuin olisi tapetoinut seinät iloisen kirjavilla tapeteilla. Ja vaikka ehkä jättäisinkin keltaiset ja oranssit tapetit kauppaan, niin luonnossa nuo värit ovat ihan paikallaan. Mietin väkisinkin, miltä tuntuu seurailla kasvihuoneesta käsin luonnon heräämistä henkiin taas ensi keväänä. Varmasti todella ihanaa!
Olin jo vähän ajatellut, että siirrän koristekurpitsat syrjään ja alan laittamaan sellaista vähäeleisempää tunnelmaa kasvihuoneeseenkin. Jonkinlaista talven odotusta. Tänään kuitenkin totesin, että kurpitsan oranssi väri on mitä parhain vielä jonkin aikaa. Ja koska meillä on kuitenkin kotona niin väritöntä ja vaaleaa, on toisaalta aika kiva, että väreistä pääsee kuitenkin nauttimaan kasvihuoneessa. Ja tänään niistä tarkenikin nauttia ihan kahvikupposen äärellä – ja ilman takkia!
Tuonne kasvihuoneen peräseinälle tuli tosiaankin pitkä hylly, joka pääsi viikonloppuna vihdoin paikalleen. Tänään harjattiinkin ruukkuja oikein urakalla ja nosteltiin niitä hyllyn päälle. Kesällä tuohon on kiva laittaa esimerkiksi yrttejä ja keväällä hylly on kätevä
Vielä kun saataisiin tuo muurikin vaaleaksi ennen talven tuloa, olisin aika tavalla onneni kukkuloilla!
Oikein ihanaa oranssin aurinkoisen keskiviikon iltaa teillekin! ♡
Lisää Mur Maxi kasvihuoneesta löydät täältä, ja tästä linkistä voit lukea kaikki mun kasvihuone -postaukset.
Niin se vain vaihtui kirpeän aurinkoinen pakkasaamu tihkusateeseen. Ikään kuin ketään olisi tarvinnut muistuttaa siitä, että viikonloppu on ohi ja eletään maanantaita. Mutta tiedättekö mitä! Tänään en pitkästä aikaa ollut aamulla väsynyt, äitiäni lainatakseni, “kuin kuraan kuollut kuttu”. Ja mikäkö syy? No se, että menin eilen seitsemän jälkeen nukkumaan! 😀 Tai ainakin sänkyyn lukemaan ja yhdeksältä olin jo höyhensaarilla. Teki hyvää, mutta joo, ei ole mahdollista ihan joka päivä – eikä edes joka viikko.
Mutta hei, ihan tavallinen arki ja maanantai. Tai no, astetta parempi, kun olo on virkeä, mutta tavallinen silti. Eikä siinä tavallisessa mitään vikaa ole, jopa ihan tykkään tavallisista asioista. Adjektiivina tuo on vain helposti sellainen negatiiviselta kalskahtava. “No tää on tällainen ihan tavallinen” tai “No se on ihan tavis“. Vähättelevä ainakin. Sellainen suomalaiseen suuhun sopiva. Eikös jossain mainoksessakin sanottu, että suomalaiset on maailman tavallisinta kansaa. Ja joskus tuntuu jopa että maailman negatiivisinta. Ei pahalla, mutta ollaanhan me aika jöröjä. Noin karkeasti yleistäen. Ja sitten kuitenkin kun elämä yleensä on ihan tavallista, sitä tavallisuutta ei saisi vähätellä. Aika usein juuri sellaista tavallista elämää itketään takaisin siinä kohtaa kun elämä ajautuu kriisiin. Minä ainakin olen itkenyt. Vuolaasti ja äänekkäästi.
Joten tänään olen ihan iloinen siitä, että on tavallinen maanantai. Että saa laittaa ruokaa neljälle hengelle ja pestä ehkä neljän hengen pyykkejä. Että on lapset, jotka haluavat harrastaa ja jotka viihtyvät harrastuksissaan. Ollaan kaikki terveitä tai ainakin pystytään elämään täysipainoista elämää sairaudesta huolimatta. Siinä on jo aika paljon tavallisia juttuja, joista iloita ja olla jopa onnellinen.
Viime viikon maanantailistasta tuli “suoritettua” ihan jokainen kohta joten jatkan hyväksi valitulla polulla.
Toivottavasti teidän viikonloppu on ollut aurinkoinen ja rentouttava! Itse olen herännyt molempina päivinä (vastoin kaikkia oletuksiani) aikaisin ja ehtinyt nauttia ihan jokaisesta viikonlopun tunnista. Koska silmäpotilaan vuoksi tuli karsittua ohjelmasta kaikki ylimääräinen, aikaa on jäänyt sellaiseen ihanaan joutilaisuuteen. Tänään kuitenkin ripaus punaista menneeltä viikolta. Todellista voimaväriä, joka muuten piristää jopa ankeaa syyspäivää!
Ihastuin vuosi sitten kesällä punaiseen huulipunaan ja totesin, että vaati kenties 33 vuotta jotta osaan nähdä itseni huulipunatyttönä. Jos ennen käytinkin vain huulirasvaa ja satunnaisesti jotakin hentoa persikkaista pinkkiä, nykyisin punainen huulipuna on tärkeä kapistus käsilaukussani. Vielä muutama vuosi sitten kuljetin mukanani täydellistä asevarastoa näppyjen ja arpien peittämiseen, mutta nyt, 34-vuotiaana, olen huomannut, että punainen huulipuna on helpoin ja nopein tapa sipaista kasvoille lisää energiaa ja tervettä hehkua.
Menneen kevään ja kesän oivallus oli punaisten vaatteiden tuoma piristys! Näin, mustiin farkkuihin ja nilkkureihin yhdistettynä, punaiset röyhelöt toimivat oikein kivasti vaikka kesä onkin vahvasti takana ja syksyn pimeys edessä. Nimittäin nyt jos koskaan näitä voimavärejä tarvitaankin! Tämä Neo Noirin punainen mekko on muuten tosi ihana myös leveälahkeisten farkkujen kanssa!
Jos viikko sitten hehkutin pienten irtiottojen tärkeyttä, niin täytyy sanoa, että tällainen totaalisen joutilaskin viikonloppu on aika ajoin paikallaan. Ei stressiä eikä kiirettä. Ja jollain hassulla tavalla jopa lapset ovat pysyneet sovussa ja nauttivat kiireettömyydestä. Kai se on näissäkin asioissa tuo kohtuus kaiken A ja O. Välillä pitää olla enemmän menoa ja välillä sitten pitää saada vain olla. Tasapainoa!
Vielä viimeinen pykkikoneellinen ja sitten laukut ja reput valmiiksi maanantaiaamuun. Tänään aion varastaa itselleni vielä pienen iltahetken. Teekuppi, kirja, villasukat ja kynttilöitä. Ja sitten aikaisin nukkumaan. Tulkoon maanantai ja uusi viikko, minä olen valmis!
Miten se voikin olla niin paljon ihanampaa aloittaa viikonloppu siistissä kodissa! Silmäpotilas kysyi, tuleeko meille vieraita, mutta totesin siivoavani täysin itsekäistä syistä. Ihan vain koska on perjantai ja haluan kunnon kynttilähygget sen kunniaksi!
Väsymys vei eilen kuitenkin voiton Maria Wernistä, mutta ei hätää, asian voi korjata tänään tai huomenna. Mitään sen suurempia viikonloppusuunnitelmia ei sitten olekaan, parannellaan rauhassa ja nautitaan lokakuun hämystä. Nimittäin viikonloppuna jopa hämärästä voi nauttia, ja pimeiden aamujenkin ohi voi vaikka nukkua. Viimeiset pari viikkoa olen ollut ihan kuoleman väsynyt, ja nyt vasta tajusin, että se johtuu taas ihan oikeasti päivän lyhenemisestä. En käsitä miten joku selviää hengissä kaamoksesta. Ohjelmassa on siis unta ja lepoa. Ja sitten sitä kaikkea muuta henkistä virkistäytymistä ja positiivista latausta.
Nyt pesemään kampaamoleikit pois hiuksista (päänahassani on ainakin pullollinen lasten selvityssuihketta) ja sitten pyjamassa ja villasukissa sohvalle lasten kanssa. Ehkä iso kulhollinen poppareita, jotta huomennakin olisi imurille syötävää.
Suloista perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡
Oikein ihanaa torstaita ja kansainvälistä kanelipullapäivää. Tai korvapuustipäivää, kuten meillä täällä Suomessa kai kuuluisi asia muotoilla. Kyllä niitä pullia sen verran sitten kuitenkin jäi, että saadaan tänäänkin vielä herkutella. Ja mitä tulee tällaiseen pullan omaan päivään, tykkään ihan hirmuisesti kun perinteisiä ja yksinkertaisia asioita nostetaan ja pidetään ylhäällä. Tänään on ollut kiva seurata Instagramista kaikkia niitä herkullisia pullakuvia ja tietysti myös erilaisia variaatioita perinteisestä pullasta. Olen ehdottomasti pullatyttö!
Mutta hei, kiitos kovasti tuosta eilisen postauksen vastaanotosta. Sain sen myötä muutaman tosi ihanan viestin, ja tänään sai aloittaa uuden päivän hyvällä mielellä. Tykkään kovasti siitäkin, että täällä blogissa voi käsitellä ja puhua aika perinteisistä jutuista, ettekä te odota multa mitään hirveän suurta, uutta tai yllättävän ihmeellistä. Koska elämä aika harvoin on mitään noista. Se on tavallista ja joskus vähän harmaatakin, mutta sitten pitää vain osata nähdä ne kultareunukset sen tavallisen elämän ympärillä. Tai pitää osata pomia ne rusinat sieltä pullasta, kuten ehkä tällaisena pullapäivänä pitäisi asia ilmaista. 🙂
Tämä meidän nykyinen elämänmeno on pitkälti sitä, että verkkokalvojamme tykitetään aamusta iltaan täydellisyydellä. On täydellisiä koteja,sisustuksia, vartaloita, vaimoja, aviomiehiä… Ylipäätään täydellistä elämää. Vaikka eihän se niin mene. Kukaan ei ole huolten ja murheiden yläpuolella, ja kaikilla meillä (tai ainakin valtaosalla meistä) on kuitenkin ihan tavallinen ja epätäydellinen elämä. Mutta elämä sinänsä ei vaadi ihmeellisyyksiä ollakseen arvokasta. Oikea asenne ja nöyrä kiitollisuus pienemmistäkin iloista vievät kyllä pitkälle.
Mutta hei, pullasta pukeutumiseen, en edes yritä rakentaa tähän väliin mitään aasinsiltaa!
Nimittäin loppuviikoksi olisi kiva alennuskoodi Lifestyle La Lunan nettikauppaan. Koodilla Emilia saatte -25% alennusta nettikaupan normaalihintaisista tuotteista viikon loppuun asti (to 4.10. – su 7.10.).
Muistatte ehkä mun viime talven luottoneuletakit, tämän vaaleanpunaisen ja harmaan. Molempia tuli käytettyä niin farkkujen kuin mekkojenkin kanssa, ja parina kesäiltanakin neuletakki kulki mukanani, vaikka ei sitten juuri käyttöön päässytkään, kiitos lämpimän kesän. Lifestyle La Lunan Tiinalla on näitä samoja neuleita jälleen myynnissä ja esimerkiksi tämä beige väri löytyy nyt nettikaupasta ja kivijalasta. Neuleet on nyt liikkeen uudistumisen kunniaksi alennuksessa (50€/kpl).
Mutta hei, nyt pesemään kahvakuulahiet pois ja sitten sohvalle katsomaan yksi Maria Wern. Kivaa iltaa ja kauniita unia!
Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.
Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.
Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.
Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…
Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!
Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.
Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.
Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂
Ai että, mutta tuntuu taas arki ihanalle, kun on päässyt viikonloppuna humputtamaan. Niin paljon kuin pidänkin ihan vain kotona olemisesta, itseensä käpertymiselläkin on rajansa. Koko viime viikon podin mielialaa joka olisi liputtanut kotiin jäämisen puolesta, mutta onneksi en antanut sille sisäiselle äänelle liikaa valtaa. Miksi piehtaroida arjen ankeudessa ja elämän kurjuudessa, kun asialle voi oikeasti tehdä jotain. Ja pyykkivuorten yli ja lasikattojen läpi pääsee kyllä juurikin heittämällä korkkarit välillä kattoon. Siitäkin huolmatta, ettei jaksaisi ihan aamuun asti tanssia. Pääasia on, että tekee tässäkin ihan vain parhaansa.
Muistatte ehkä kun kerroin viime syksynä, miten ystäväni tsemppasi minua tämän pimeän vuodenajan läpi hyvin suunnittelemallamme “irrotteluaikataululla”. Joka kuulle oli jotain kivaa ja extraa, jokin valopilkku jonka odottaminen lennätti yli arjen. Kuin itsestään sellainen toimintasuunnitelma on tekeytynyt myös tälle syksylle ja talvelle. Joka kuulle jotakin, ettei syksyn pimeys vie voittoa myös aurinkoisesta mielestä. Ja noiden pienten irtiottojen ansiosta on sitten myös ihana käpertyä siinä välissä kotiin ja arjen tasaisuuteen. Sellaiseen turvallisuuteen. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka nauttii myös siitä. Kotiin käpertymisestä ja hiljaisesta rauhallisuudesta, villasukista ja kynttilöistä.
Syyskuu ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Hirveästi kaikkea, sitten oksennustaudit ja muut pöpöt siihen päälle. Ja vaikka nautinkin suuresti lämpimästä syyskuun alusta, viikonlopun pakkasen puraisu jollakin tapaa puhdisti fiilistä. Nyt on ihan reilusti syksy ja ensikuun jälkeen jo joulukuukin. 🙂 Lokakuun ihan ehdoton teema olkoon kuitenkin oman hyvän olon edistäminen, sillä nyt kun arjen aikataulut jo alkavat toimia ja muuten täyteen tupatut illat ovat (toivottavasti) takana päin, aion ottaa enemmän aikaa myös itselleni.
Sain perjantaipuskaksi corokian, eli kummituspuun. Edesmennyt corokiani taisi hiipua avustetusti pois jo pari vuotta sitten, joten tämä tuntuu taas oikein kivalta kaikessa vähäeleisyydessään ja karussa fiiliksessään. Sellainen juurikin lokakuulle sopiva kasvi!
Lokakuun ensimmäisellä viikolla aion:
Lukea loppuun Håkan Nesserin Barbarotti-kvintetin viimeisen osan (pakko kai se on päätökseen saattaa, vaikka olen yrittänyt asiaa lykätä)
Noutaa kirjastosta uusimman Alan Bradleyn, (saapumisilmoitus kilahti juuri puhelimeeni) ja ahmia sen kaikella asiaan kuuluvalla paatoksella.
Nauttia kynttilöistä sekä villasukista ja (edellisiin viitaten) hetkittäin sulkea todellisuuden arkeni ulkopuolelle.
Leipoa pullaa ja nauttia sekä itse leipomisesta, että pullan syömisestä.
Tehdä syysistutuksia ja vaihtaa kuolleet kesäkukat callunoihin
Käydä jumpassa ja lenkkeillä syysmaisemista nautiskellen.
Kömpiä joka ilta ajoissa nukkumaan.
Halata, pussata ja tulla halatuksi sekä pussatuksi.
Että oikein on kiva viikko ja kuukausi tässä alkamassa. Kivoja juttuja tulossa ja silti aika ihana arkikin siinä samalla elettävänä. ♡
Torstaita ihanat!
Kun arki tuntuu painavan maahan tai repivän joka suuntaan, on ihan paikallaan opetella pysähtymään, astua hetkeksi muiden tavoittamattomiin ja nauttia seurasta oman itsensä kanssa. Minä-aika on kuitenkin arjen jaksamisen ja elämän mielekkyyden perusta, yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Minä-ajasta jatkuvasti tinkimällä tinkii myös omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Joskus voi tosin tuntua haasteelliselta löytää sitä omaa aikaa arjen keskeltä, mutta mahdotonta se ei missään nimessä ole. Tänään aiheesta kaupallisessa yhteistyössä Nordqvistin kanssa.
Luin tässä taannoin artikkelin, jossa tutkijat olivat arvioineet Länsi-Eurooppalaisten työikäisten aikuisten päivittäisen minä-ajan kestoksi noin yhden tunnin. Tulos on mielestäni aika pysäyttävä, mutta perustelut sitäkin paremmat. Sekä työelämä, että arki ovat muuttuneet, ja meidän odotetaan nykyisin olevan tuottavia, luovia ja tavoitettavissa miltei vuorokauden ympäri. Ajatella, että niinkin tavallisesta asiasta kuin minä-ajasta on muodostunut tavoiteltu arjen ylellisyystuote.
Koska meillä kaikilla on kuitenkin käytettävissämme ne samat tunnit vuorokaudessa ja tiedostamme myös riittävän unensaannin tärkeyden, voi sen oman minä-ajan löytäminen (ihan vain tunninkin) tuntua vaikealta tai jopa ylivoimaiselta. Toisaalta samoin kuin olemme opetelleet pilkkomaan liikuntaa, myös minä-aikaa voi paloitella päivän muiden toimien lomaan. Joskus muutama minuutti keskellä päivää voi olla jopa tärkeämpi kuin iltaan asti odotettu tunti.
Jos ennen koinkin oman henkilökohtaisen hyvinvointini kannalta tärkeimmäksi nukkumisen, terveellisen ravinnon ja liikunnan, olen viime vuosina oppinut, että sellainen henkinen hyvä olo on vähintään yhtä tärkeää kuin tuo peruskolmikko. Että mikään määrä unta, terveysruokaa ja liikuntaa ei auta, mikäli tunnen jatkuvasti olevani jonkinlaisen suorituspaineen alla tai puhtaasti onneton. Ja nykyisin kun olemme yhä tietoisempia terveyden edistämisestä, voimme aika helposti kasata paineita myös sen suhteen. Pitäisi syödä terveellisesti, pitäisi harrastaa liikuntaa ja pitäisi ehtiä nukkumaan. Pitäisi montaa lajia, mutta väitän kuitenkin, että ehkä eniten meidän vain pitäisi kuunnella itseämme!
Koen, että samaan aikaan kuin äitiys on siunaus, on se myös jonkinlaista jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Sinne jonnekin muiden tarpeiden ja pyykkivuorten väliin on tavallaan myös helppo kadottaa oma minuutensa. Sen etsiminen, saati löytäminen, onkin sitten huomattavasti vaikeampaa, ja vaatii nimenomaan dialogia oman itseni kanssa. Ja tuo vuoropuhelu ei kuitenkaan onnistu omistamatta aikaa ihan vain itselleen.
Suomalainen Nordqvist on tuonut markkinoille Feel good -teesarjan, jonka ideana on juurikin tuon minä-ajan lisääminen normaalin päivärytmin lomaan. Aamusta iltaan -teepakkaus sisältää neljää erilaista teetä, joiden maku ja funktionaaliset ainesosat on kehitetty tukemaan juurikin päivän mittaan varastettuja minä-hetkiä. Aamulle, aamupäivälle, iltapäivälle ja illalle on oma teesekoituksensa. Vaikka makumaailma on tietenkin tärkeä, pidän vielä parempana rytmiikkaa joka auttaa muistamaan omien hyggehetkien viettämisen arjen lomassa. Neljä pientä pysähtymistä päivän mittaan on huomattavasti helpompi järjestää, kuin yhden minä-tunnin lisääminen arki-iltaan. Teepussin kokoinenkin muistutus oman minä-ajan varastamiseen toimii yllättävän hyvin!
Olen itse selkeästi aamuihminen ja herään mieluummin varhain, kuin venytän päivääni iltapäästä. Nousen aamulla mielelläni aikaisin myös siitä syystä, että saan varastettua aikaa ihan vain itselleni. Aamuihmisyys ei nimittäin automaattisesti tarkoita sitä, että olisin sosiaalinen ja vastaanottavainen heti herättyäni. Aikaisen heräämisen vuoksi jaan aamuni myös kahteen eri osioon ja tahdon että niillä on jokin selkeä vedenjakaja. Joten vaikka aamuuni kuuluisikin tietokoneen näpyttelyä tai pyykkien viikkausta, ennen varsinaista aamun aloitusta yritän aina ehtiä rauhoittamaan mieleni ja pysähtymään hetkeksi. Koen jotenkin aika vahvasti, että ilman sellaista tietoista läsnäoloa itsensä kanssa, on aika vaikeaa olla läsnä kenellekään muullekaan. Se oma pieni rise and shine -hetki on siis arvokas paitsi minulle itselleni, mutta myös välillisesti lapsille.Sen lisäksi, että Nordqvistin Feel Good -teesarjan aamuteellä on ihana nimi Aamuvirkku, se on omasta mielestäni myös sarjan paras teesekoitus. Inivääri ja sitruuna kun puhkuvat jotenkin sellaista puhdasta energiaa, josta itse nautin.
Arvonta:
Kerro kommenttiboksissa mikä on sinun arjen feel good-hetkesi ja olet mukana Nordqvistin tuotepaketin arvonnassa! Kilpailu päättyy jo 30.9, joten pidä kiirettä. Arvonnan säännöt löydät täältä.
Kaikkiin Nordqvistin tuotteisiin voit tutustua tästä linkistä.
Unohdin vallan, että olisin voinut laittaa niistä eukalyptuskransseista kuvaa ihan paikallaan kaapinovissa, joten tänään niitä. Vähän ovat näköjään kuivuessaan muuttaneet muotoaan, mutta noita on aika helppo kyllä pyöristellä jälkeenkin päin. Joka tapauksessa ne sopivat mun mielestä tuohon keittiön astiakaappiin ja se on jopa vähän alaston ilman kransseja.
Täällä on jo parina aamuna saanut herätä pakkaslukemaan, joten syksyn tulo on harpannut ihan uudelle levelille. Paljon olisi kaikkea pihatyötä tehtävänä, nurmikkokin pitäisi surkeasti ajaa ja muutenkin putsata paikkoja. Juuri kävin valitsemassa kasvihuoneen muurille tulevan värin, joten kasvarijutut on toki nekin paljon mielessä. Tosin en ollut jotenkin tajunnut sen värin valitsemisen olevan niin vaikeaa. Luulin, että siihen sutaistaan joku millä on oma ominainen vaalea värinsä, mutta paikallisessa rautakaupassa sainkin ihan kahden naismyyjän apua, ja sävyjä vertailtiin sisällä ja ulkona auringonpaisteessa. Ymmärsin siis tässä kohtaa, miksi minut lähetettiin sinne. 🙂
Ystävä jo kävikin viikonloppuna jo koeistumassa tuon meidän tulevan kesän viinittelypaikan. Siellä kasvarissa oli aika hauska katsella puiden latvoja, jotka taittuivat kovassa tuulessa. Vähän jopa pelotti, että jotain kaatuu päälle!
Tämän illan ohjelmassa olisi yhden mekon pienennys. Pari senttiä molemmin puolin pitäisi saada viikonlopuksi pois, mutta kun mekko on pelkkää paljettia ja helmeä on siinäkin jonkin verran hommaa. Voi siis olla, että paljetit ja helyt pyörivät mielessä vielä yölläkin!
Mutta nyt nakkisoppa tulille, jotta ehditään taas harrastamaan. Kivaa tiistaita teillekin! ♡
