Lämpö ja aurinko palasivat, joten tänään on nautiskeltu kesästä oikein kunnolla. Lopulta asioiden ei tarvitse olla kovinkaan erikoisia, jotta päivästä muodostuisi täydellinen.
Tämän päivän onni syntyi näistä aineksista:
-torkuin tunnin sängyssä, vaikka lapset heräsivät lastenohjelmille jo ennen seitsemää
-lounaskeitto oli valmiina, ei tarvinnut kuin lämmittää
-keräsin keittiön pöydälle kimpun tummanpunaisia pioneja
-molemmat lapset nukkuivat päiväunet, joten sai lukea kirjaa melkein kaksi tuntia keskellä päivää
-iltapäivällä fillaroitiin lasten kanssa kyllille jätskille
-illan yleisurheilukilpailut saatiin nauttia vesisateen sijaan auringonpaisteessa
-lapset lähtivät isänsä kanssa iltakalaan, jotta saan rauhassa kirjoittaa tämän pienen pätkän ja valmistella kotia huomiseen
-vieressäni on suuri kulhollinen kirsikoita ja tasaisesti huriseva kissa
Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.
Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.
Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.
Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.
Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!
Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että “joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂
Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä “suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂
Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.
Aurinko lämmitti jo mukavasti, vaikka enpä pitäisi pahana vielä muutaman asteen lämpenemistä. Tosin näillä keleillä saa myös jotakin aikaiseksi! Tänään lähti yksi seppelvarpu ja pöytäkuusi huitsin nevadaan ja pihan ilme muuttui taas kertaheitolla. Hassua, että se kuusi oli ärsyttänyt yhtälailla niin mieheni kuin minunkin silmiäni, mutta että kumpikin sanoo ääneen toiveensa… No nyt se on poissa! Nämä muutokset tosin tarkoittavat aina tyhjiä rumia läikkiä nurmikossa. Ensi kesänä kuitenkin kiitämme itseämme, että kuusi otettiin pois tänä kesänä.
Sillä välin kun meillä aikuisilla on ollut jos jotakin nyppimistä ja kaivamista, lapset ovat sentään osanneet ottaa rennommin. Pienen hetken jopa keskenään ihan sovussa värittelivät kirjojaan tuolla alapihalla, ja sen kunniaksihan pitää jo tarjota mehut!
Ja hei, arvatkaas mitä: Tummanpunainen jalopionini on avannut ensimmäisen nuppunsa! Voi onni ja autuus! Kuinka sitä taas lainkaan pärjäsi melkein vuoden verran ilman näitä puutarhan suomia ilontunteita!? 🙂
Mutta nyt koiran kanssa kävelylle. Kaunista kesäiltaa teillekin!
Sataa, sataa, ropisee, pili pili pom, pili pili pom… Tämänkaltaiset (omanlaisellaan tunnelmalla ladatut) sadepäivät ovat muuten älyttömän hyviä sellaiseen suurelliseen elämän filosofointiin. Tai no, jos ei suurelliseen, niin ainakin sellaiseen pienimuotoiseen ja henkilökohtaiseen ajatuksenjuoksuun.
Tuleeko teille välillä sellainen selittämätön tunne, että elämässä pitäisi ottaa joku uusi suuntaa? Tavallaan asiat ovat oikeinkin hyvin, mutta sitten puuttuu se jokin. Arki rullaa, mutta olo on välillä väsähtänyt ja tukkoinen. Sitä lähtee pohtimaan, että pitäisikö hurahtaa raakaravintoon, ryhtyä vegaaniksi tai vähintäänkin tehdä joku muu käännös kohti askeettisuutta ja löytää itsestään se spartalainen itsekuri.
Ei sillä, hatunnosto jokaiselle vegaanille ja raakaruokailijalle, mutta olen myös alkanut pohtia, kuinka suuri vaikutus nykymedialla on tähän itsensä tutkiskelun tarpeeseen. Enää kun ei oikein riitä, että syödään ruokaympyrän mukaan, käydään kaverin kanssa jumpassa ja koiran kanssa lenkillä, vaan pitäisi “hurahtaa”! Hurahtaa ravintoon, hurahtaa terveyteen tai hurahtaa ihan mihin tahansa. Ylipäätään asioihin pitäisi jotenkin suhtautua intohimoisemmin. Ja jos niin ei jostain syystä tee, huomaa tuntevansa syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että on ihan “tavallinen”.
Luin tässä taannoin hyvän kirjoituksen siitä, miten ravinto on saanut lähes jumalallisen merkityksen elämässämme. Kuinka käännyttäminen on muuttunut ihmisten syyllistämiseen. Koko juttuhan taisi lähteä liikkeelle siitä Safkatutkan julkaisemasta kuvasta, jossa maailma oli ikään kuin jaettu Taivaaksi ja Helvetiksi. Toisaalla syötiin luomua auringon paistaessa, toisaalla makseltiin veroja, otettiin lainaa, ja käytiin apteekissa (kuvaa en nyt enää löytänyt Safkatutkan Facebook -feediltä).
Enkä nyt tarkoita, että olisi missään nimessä huono juttu olla vegaani, raakaruokailija tai vaihtaa ravintonsa luomuun, mutta kuvasta kirvonnut keskustelu käsitteli mielestäni hyvin nykyajan hurahtamisen tarvetta. Ja juuri sitä samaa tarvetta, jota itsekin ajoittain koen – vaikka elämässä on kaikki ihan hyvin. Että mitäpä jos olisin vaikka hulluna neulomiseen ja erilaisiin lankoihin. Kuuluisinko kenties suurempaan yhteisöön ja olisin osa “jotain”? Joka kerta kun tuo tunne hiipii luokseni, joudun toteamaan, etten juuri ole hurahtanut kunnolla yhtään mihinkään. Elämässäni on paljon asioita, jotka tuovat siihen iloa. Niihin kuuluu liikunta, ruoka (joskus terveellisempi, joskus vähemmän), käsillä tekeminen, lukeminen, puutarhanhoito jne. Niistä kuitenkaan mikään ei ole asia, johon heittäytyisin ihan täysillä. Mikään tekemisistäni ei ole niin suurta ja mahtavaa, että se määrittelisi koko persoonallisuuteni ja vaikuttaisi jokaiseen valintaani.
Tänään kaikki tämä ajatuksenvirta juoksi jälleen pienen pääni sisällä. Auttaisiko Fengshui, tai mitäpä jos tulisin ihan huipuksi raakaleipuriksi? Kunnes tajusin, että elämässäni on ehkä jo ollut vaihe, jolloin heittäydyin tavoitteisiini täysillä. Vaihe, joka määritti minut, elämäni, sosiaaliset suhteeni ja jokaisen tekoni. Entä tulinko onnelliseksi? Enpä juuri…
Seitsemän vuotta Tiibetissä, Krishna-liikkeeseen kääntyminen ja kaikki kieltävä askeettisuus saavat siis yhä odottaa. Aion pysyä nykyisessä uskonnossani ja jatkaa elämääni tavallisella ja tylsällä kultaisella keskitiellä. Hetkittäin tulen hurahtamaan moniin asioihin, mutta noin niin kuin suuremmassa mittakaavassa, näin on lopulta ihan hyvä.
En tule jäämään historiankirjoihin minkäänlaisen elämäntavan, ruokavalion tai ajatusmallin kehittäjänä. Sen sijaan toivon kovasti, että minut muistetaan naisena, joka vietti perjantai-illat mieluiten kotona. Villasukat jalassa, hyvää punaviiniä siemaillen ja kirjastaan nauttien. Villasukkaperjantai olkoon siis täysin oma elämänkatsomukseni; elämäntapa, jota kenenkään muun ei tarvitse noudattaa.
Paistaa vai sataako? Koko päivän on ollut sellainen kolea kesäsää, ja pariin otteeseen taivaalta on ripsaissut muutaman pisaran vettäkin. Sunnuntain kunniaksi leivoin raparperipiirakan, ja leikkasin unikkoja maljakkoon. Eihän ne tuossa kauaa kestä, mutta toisaalta, jos taivas päättäisikin revetä, se olisi unikkojen tuho kuitenkin.
Niin paljon, kuin lukemista rakastankin, harvoin tulee tarvetta mitään kirjoja blogin puolella hehkutella. Ehkä siksi, että Suomessa on niin paljon ihan oikeita kirjablogeja, jotka arvostelevat teokset jo tuoreeltaan. Eilen lopettamani Nainen junassa (Paula Hawkins) tekee kuitenkin poikkeuksen. Kirja ei ole jännittävä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarina imaisee mukaansa, ja se on hassulla tavalla ahmittava tosi nopeasti loppuun. Suosittelen lämpimästi jos arvoitukset yhtään kiinnostavat.
Vaikka kirja luokitellaan jännitysromaaniksi (trilleri), sen vaikutuskeinot ovat paljon pelkoa ja jännitystä hienommat. Tämä on ehdottomasti sitä alakategoriaa psykologinen trilleri, ja ihan mieletön taidonnäyte onkin. Päähenkilö, ja henkilötarinat ylipäätään, on kuvattu uskomattoman todellisesti. Inhimillistä heikkoutta, inhimillisiä ajatuksia ja pelkoja. Kirja nappaa vahvasti mukaansa, lyö päähenkilöiden tarinat takaraivoosi, ja kun pääset viimeisenkin sivun loppuun, katselet maailmaa varmasti hieman erilaisesta näkökulmasta.Teoksesta on tullut todellinen myyntimenestys, ja varmasti moni on sen jo ahmaissutkin, mutta jos näin ei ole, ota tämä ehdottomasti kesälukemistoosi!
Entten tentten… Juuri nyt suurin ongelmani on, minkä kirjan aloitan seuraavaksi, ja heittäydynkö sohvalle, vai suoraan sänkyyn sen kanssa. Ei paha! 🙂
Josko se arki tästä lähtisikin rullailemaan. Nämä viimeiset viikot ennen lasten kesälomien alkamista ovat aina omalla tavallaan erikoisia. Tuntuu, että tavallisten harrastusten lisäksi illat täyttyvät myös kaikesta siitä kesälaitumille siirtymiseen valmistautumisesta. Silti niissä kiireisissäkin illoissa on oma ihanuutensa. Ja ainakin itselleni tulee nyt helposti omien lasten kautta se nostalginen fiilis lapsuuden kesälomien lähestymisestä. Tiedättehän ne koulun liikuntapäivät, kerhoretket ja luokkaretket. Sitten on kevätjuhlia ja päätöskonsertteja kuten eilen. Opettaja alkaa olla jo melko pihi läksyjen suhteen ja mahdollinen ylimääräinen aika harjoitellaan kevätjuhlan lauluesitystä.
Oma kotiinpaluuni reissulta ajoittui sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön, ja olo oli hyvinkin reissussa rähjääntynyt. Mutta kuten aina, tälläkin kertaa kotiin oli äärimmäisen ihana tulla. Toki olikin jo kova ikävä perhettä ja omaa sänkyä, mutta äitiä oli tällä kertaa myös muistettu siistillä kodilla, mikä tuntui vaihteeksi älyttömän ylelliseltä. Pihassa odotti myös kesäkukat, ja muutama kasvimaalle pääsyään odottava taimi. Lapset olivat perjantaina hakeneet ne vanhempieni kanssa perjantaina tuosta ihan meidän naapurista. Saipa oma pihakin silmät kirkastumaan, sillä kolmessa päivässä kaikki oli suoraan sanottuna räjähtänyt kasvuun! Marjaomenapensas, syreenit ja purppuraomenapuu ovat täydessä loistossaan ja vielä torstaina kovin tyhjiltä näyttäneet perennapenkit rehottavat täysinäisinä vähintään vihreästä. Olipa uudet arovuokkonikin innostuneet kukkimaan matkani aikana. Eli ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miten innoissani olen! 🙂
Koska kaiken muun lisäksi myös raparperi ja ruohosipuli ovat kokeneet viikonlopun aikana jonkinlaisen kasvuräjähdyksen, keräsin tänään joitakin ruohosipulin kukkavarsia maljakkoon samalla kun nypin kukkanuppuja pois. Leikkasinpa muutaman raparperin oksankin, koska mies toivoi jo eilen kaurapaistosta.
Nyt siis raparperiherkkuja taikomaan. Mitään kovin järkevää en tässä nyt osaakaan tehdä, sillä kävin aamulla Kyllin kanssa eläinlääkärillä, ja nyt valvontani alla on pieni leikkauspotilas. Kovin normaali toimenpide tuollainen tyttökissan sterilointi, mutta kyllä siinä kaikki äidinvaistot itselläkin lehahtaa pinnalle, kun parikiloinen pikkureppana makaa vallan tiedottomana. Mutta ehkä sitten saadaan juoda illalla raparperikahvit pienen toipilaan kunniaksi. 🙂
Lämmintä ja kesäistä tiistaita. Nautitaan niin paljon kuin vain mahdollista!
Näin aamun ratoksi ajattelin muistutella teitä paristakin arvonnasta. Eli, jos haluaisit voittaa itsellesi Nespresson kahvikoneen, arvontapostauksen löydät täältä. Mikäli tietoturva-asiat kiinnostavat, ja toivoisit vuoden ajaksi ilmaista superohjelmaa taloutesi koneille, kannattaa F-Securen arvontaan osallistua tästä linkistä. Ja molempiin kannattaa tosiaankin osallistua nyt heti!
Mutta nyt pitäisi viimeistellä matkalaukku ja vetää aamupala kohti ääntä. Ihan kohta starttaa nimittäin viikonlopun mittainen blogimatka, ja tällä erää määränpäänä on Pietari, jonne junailen itseni kera ihanan Mintun. Toivottavasti saan teille matkalta jotakin sisältöä ainakin instagramiin, ja viimeistään sitten matkan jälkeen on tietenkin tulossa postausta aiheesta.
Minttu on tietysti kartoittanut kaikki Pietarin parhaat mestat ja valmistautunut kuin mikäkin suunnistaja, kun omat valmisteluni jäivät tosiaan siihen, että siivosin sen vaatehuoneen pakkaamista helpottaakseni ja tein itselleni eilen jalkahoidon. Myös ulkoministeriön sivut tuli tarkistettua ja päivystysnumero talletettua puhelimeen. Eli, jos sulla on nyt heittää muutama ravintolavinkki Pietariin, niin laita ihmeessä tulemaan!
Tiedättekö sen ärsyttävän jutun, kun selattuasi nettikauppojen mattovalikoimaa, koko Facebook muuttuu yhdeksi isoksi mattomainokseksi? Tietokone herää salaperäisesti lepotilastaan aina kun seisahdat sen eteen, ja sattumalta näytöllesi poukkii sen yrityksen mainoksia, jonka sivuilla satuit juuri käymään?
Koska nykyaikana tekojasi ja elämistäsi ei seuraa ainoastaan utelias naapurisi, kannattaa tietojensa suojaamiselle uhrata ajatus tai kaksikin. Olen mukana Indiedaysin ja F-Securen kampanjassa ja tarkoitukseni onkin nyt herätellä teitä aktivoitumaan tietoturva-asioissa. Kerron paitsi omista, ei niin mukavista kokemuksista, tarjoan teille ihan ilmaista F-Secure SAFE -kokeilua ja postauksessa on myös arvonta.
“Kukapa olisi kiinnostunut juuri minun tekemisistäni, tai onko sillä nyt niin kauheasti merkitystä, jos joku tietää, mitä nettikauppoja selailen, tai mitä sieltä katselen?”
“Eiköhän luottokorttivarkaatkin tavoittele niitä rajattoman Amexin käyttäjiä enemmän kuin tällaisia tyhjätaskuja?”
“Kukaan ei voi kiinnostua näin tavallisen ihmisen elämästä kovinkaan paljoa, ja jos kiinnostuu, niin antaa kiinnostua.”
Siinä muutama ajatus joihin tuudittauduin useita vuosia. Lähtökohtaisesti ajattelin, että yksikään ihminen ei voisi olla kiinnostunut tuiki tavallisesta elämästäni, enkä pitänyt sitä itse “vakoilemisen” arvoisena. Omaan henkilökohtaiseen kiinnostukseeni perustuvaa mainontaa pidin lähinnä kätevänä, en häiritsevänä.
Sitten alkoi tapahtua outoja. Pieniä juttuja, ja liian paljon sattumia, jotka saivat tietokoneella olemisen tuntumaan oudolta. Lopulta viime vuonna koittikin päivä, kun nettiin ei enää päässytkään. Tai pääsi, mutta jokainen laite ohjasi käyttäjänsä yhdelle ainoalle sivulle. Yritin blogiin ja sähköpostiini, mutta ei, koko internetin ihmeellinen maailma oli kutistunut yhteen ainoaan sivuun. Meidät oli sananmukaisesti kaapattu!
Onneksi ja Luojan kiitos, saan bloggaajana tarvittaessa apua Indiedaysin omalta velholta, sillä ilman häntä olisi paniikkini ollut paljon suurempi. Toki tilanteen korjaaminen vaati vaivaa ja työtä. Kuten tiedätte, ei ole esimerkiksi ihan pikkujuttu vaihtaa salasanaansa jokaiselle sivustolle. Mutta tapaus herätti. Sen jälkeen en ole pystynyt tuudittautumaan tavallisuuteeni, vaan ihan oikeasti ymmärrän, että ongelmat verkossa ovat tätä päivää ja koskevat meitä ihan jokaista. Jopa meitä tavallisia tallaajia, joiden sähköpostit eivät sisällä valtiosalaisuuksia.
Liikaa ei voi suojautua, kerrotaan koulun terveystiedon tunnilla, ja sama pätee aivan varmasti myös netinkäyttöön. Silti moni säästää juurikin niissä turvallisuuskuluissa, koska paitsi että niihin menee rahaa, yleensä ohjelmien asennuskin on hankalaa ja aikaa vievää. Asia, jota tulee helposti lykättyä tuonnemmaksi.
Kotimainen F-Secure SAFE on kuitenkin virkistävä poikkeus, ja itse asiassa, ihan ensimmäinen tietoturvaohjelma jonka olen itse asentanut tietokoneelle! Nimittäin asentaminen on tehty niin helpoksi ja vaivattomaksi, ettei kukaan voi väittää, etteikö osaisi asentaa itselleen suojaohjelmaa.
Pahvinen tuotepakkaus ei sisällä oikeasti konkreettista tuotetta, vaan kätkee sisäänsä koodin ja selkeät ohjeet. F-Securen sivuilla luot vain itsellesi tunnukset (ei vaadi kuin nimitiedot, käyttäjätunnuksen ja salasanan), ja näpyttelet koodin sille varattuun kenttään. Tämä oma pakkaukseni on tarkoitettu kolmelle laitteelle, joten kahden seuraavan laitteen kohdalla riittää, että kirjaudut sisään, ja kun sivusto kysyy, tahdotko suojata tämän laitteen, vastaat vain kyllä. Puhelimeen tosin latasin F-Secure SAFE sovelluksen, johon kirjauduin sisään ja lisäsin laitteen suojaukseen samaan tapaan kuin koneen ja läppärinkin.
Nyt teillä kaikilla on mahdollisuus ladata itsellenne neljän kuukauden kokeiluun F-Secure SAFE. Klikkaat vain itsesi F-Secure SAFE sivulle, ja lataat ohjelman heti maksutta käyttöösi.
Jos käytät nettipankkia, teet ostoksia verkossa tai haluat suojata laitteet myös lapsille turvallisiksi, suosittelen F-Securen SAFE -palvelua. Palvelu antaa mielenrauhan niin omien tietojen suojaukseen, kuin myös siihenkin, ettei lapsesi silmille osu netin uumenista mitään sopimatonta. Meillä on aikaisemminkin käytetty F-Securen suojauksia, mutta tämä SAFE -palvelu on ehdottomasti laajin kokeilemamme tietoturvapalvelu. Plussaa annan helppoudesta, sillä en itse varsinaisesti ole mikään neropatti vastaavien suojausten kanssa.
F-Secure SAFE on myös hyvä lahjaidea opiskelemaan lähtevälle, kenties uuden tietokoneen saaneelle nuorelle, tai rippille pääsevälle ja uutta kännykkää toivoneelle teinille. Siinä uusien laitteiden hurmoksessa kun usein turvallisuus sattuu jäämään huomiotta.
Lukijakilpailu:
Kerro miksi juuri sinä tarvitisisit F-Secure SAFE:n vuodeksi?
Saan arpoa vastauksistanne kaksi voittajaa, jotka molemmat tosiaan saavat veloituksetta vuoden ajaksi F-Secure SAFE:n.
Jätä kommenttisi viimeistään maanantaina 30. 5.2016, ja ole mukana arvonnassa!
Muista myös ladata ilmainen neljän kuukauden kokeilujakso F-Secure SAFE -sivuilta.
Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu kesä: Ei yhtään hullumpi päivä ollakseen ihan tavallinen tiistai!
Täällä on toivuttu hyvinkin vaiherikkaasta viikonlopusta, johon mahtui paljon hyvin suunniteltua ja aikataulutettua menoa, mutta (kuten elämään kuuluukin) myös niitä vähemmän kivoja yllätyksiä.
Perjantai oli jo yhtä juoksemista. Esikoinen piti kuljettaa musiikkileirilleen, ja olin haalinut itselleni illaksi vaikka mitä rästitöitä, joista ei sitten tietenkään kaksin kolmevuotiaan kanssa tullut yhtään mitään. Lauantain humputin naisporukalla Tampereella aamuvarhaisesta iltamyöhään – tai ainakin siihen viimeiseen junaan saakka. Sunnuntaiaamulle vekkarit viritettiin taas kukonlaulun aikaan, koska tarkoitus oli ehtiä käymään pääkaupunkiseudulla hoitamassa pari sovittua asiaa ja iltapäiväksi kiireesti takaisin pojan konserttia kuuntelemaan.
Ja puh ja pah! Vähän yli puolen välin pääsimme matkallamme, kunnes auton vaihteisto päätti lakata toimimasta. Siinä väsyneenä ja nälkäisenä ei kauheasti naurattanut, ja lopulta hinauspalvelu vei auton lähimpään merkkihuoltoon, ja me palasimme takaisin kotiin häntä koipien välissä. Lopputulos oli siis se, että auto pääsi lähemmäksi päämäärää, kuin me matkustajat.
Jos nämä takaiskut voisi jotenkin ennustaa, olisin kyllä varsin lyhyeksi jääneen yön jälkeen voinut nukkua pari tuntia pidempään ja jättää tuon viiden tunnin hukkareissun ihan vallan tekemättä. Lopulta tosin lohduttauduin sillä, että automatka olisi voinut tyssätä paljon pahemminkin, ja pääasia on, että me ihmiset olemme kunnossa. Mutta harmittaahan se silti. Vaikka käynti olisi ollut hyvinkin pikainen, tarkoitus oli kuitenkin moikata myös siskoni perhettä ja vierailua oli tietenkin kovasti odotettu.
No, iltapäivällä konsertin jälkeen isompi ketutus vaihtui harmitukseen, ja siihen samaan harmituksen harmaaseen massaan upposi myös MM-hopea. Eilinen menikin sitten asioiden uudelleenjärjestelyssä siinä määrin, että unohdin tyystin jopa koulun vanhempainillan, mutta onneksi Niilon luokkakaverin äiti kysäisi, josko poika menisi heille vanhempainillan ajaksi, ja kovalla kirityksellä sain kuin sainkin miehen ajoissa kotiin, ja pääsimme pojan kanssa lopulta niinkin hyvissä ajoin liikkeelle, että valitsimme kulkupeliksi fillarin. Ihan sattumuksetta ei tosin sekään reissu loppuun asti mennyt, mutta valitsin tilanteen lähestymistavaksi sunnuntaina toimineen ajatusmallin: Kun apuun ei tarvita ambulanssia, kaikki on lopulta ihan hyvin! 🙂
Toukokuu antaa parastaan ja ulkona on täysi kesä. Pienen flunssapotilaan kanssa yritänkin nyt nauttia niistä kaikista mahdollisista positiivisista jutuista, sillä uskon vakaasti että tästäkin saadaan vielä oikein hyvä viikko aikaiseksi!
Luumupuut kukkivat nyt parhaimmillaan ja ulkona odottaa muutama istutustyö. Taidan vetää kesämekon ylleni ja nauttia hiukan puutarhaterapiaa!
