Sitä ei jotenkin osannut edes ajatella, että elokuun saapuessa pitäisi taas vetää farkut jalkaan, mutta niin siinä kävi. Voihan räkä! Kesä ja kesämekot olisivat saaneet olla vähän pysyvämpi olotila. Mutta jos farkut olivatkin vain tauolla, niin sitten on tuo toinen juttu, johon en ikinä uskonut pukeutuvani. En siis koskaan, ikinä enkä milloinkaan. Nimittäin olkatoppaukset! Huhhuh, kaikkea kanssa, mutta siinä ne nyt ovat.

Siinäkin mielessä hassua, että olen aina vähän kokenut ongelmaksi tämän Y-mallisen varteni, mutta ehkä tämä on sitä “korosta sitä, mitä et voi piilottaa”. No, olkatoppaukset joka tapauksessa tarttuivat mukaani ja tässä sitä ollaan. Taisin vain kiikuttaa kassalle väärän kokoisen puseron, kun muistaakseni se sovituskopissa hyväksi havaitsemani oli pikkuisen pienempi. Tai pikkuisen vaatimattomampi just ehkä hartiaseudulta. No, niin tai näin, tässä sitä nyt ollaan harteikkaampana kuin koskaan. Että never say never, olkatoppaukset ovat palanneet!

Ajattelin muuten aloittaa virallisen kynttiläkauden just nyt heti elokuun alkuun. Pitää taas kaivaa kaikki mahdolliset hyggeilytaidot esiin, mikäli sää ei ymmärrä muuttua kesäisemmäksi pikapuoliin. Ja sitten pitää varmaankin laatia jokin isompi plääni syksyn varalle. Mutta ei mennä siihen vielä. Elokuu on kuitenkin kesää ja sillä hyvä!

Mutta hei, sateesta ja koleudesta huolimatta ihanaa elokuuta. Lupailivat myös helteiden paluuta. Minä ja olkatoppaukseni olemme valmiina!

 

 

 

 

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa.

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Kun tuo Marimekon viserrys tuli myyntiin nukuin suoraan sanottuna onneni ohi. Hinta oli kova ja minä taasen pihi, ja hups vain, hame olikin joka paikasta loppu. Ystäväni onnistui kuitenkin löytämään itselleen hameen kokoa suurempana kuin itse olisin hankkinut. Vaan sitten mallasin kateellisena sitä ystävän hametta ja totesin, että koko olisi ollut mullekin just passeli. Harmitti ihan kauheasti, mutta minkäs teet. Tulee uusia hameita, ajattelin, ja niin koko asia sitten lopulta unohtui. Kunnes kohtalo oli sitä mieltä, että tämä hame on just mun juttu. Onnistuin nimittäin olemaan Instagramissa juuri kun Kivilahden Jonna latasi myyntiin vaatekaapin siivouksen tuotoksia. Ja kerrankin olin ajoissa jossakin. Hintakin oli niin sopu, että ajattelin ensimmäisellä epäonnistumisellani olleen selkeästi jokin tarkoitus.

Edustin viikko sitten konfirmaatiossa vähän konservatiivisemmassa asussa, mutta kun eilen juhlittiin itse rippijuhlia, valitsin vähän rennomman ja räiskyvämmän asun jossa olin muuten kuin kotonani. Liian musta tai mustavalkoinen pukeutuminen ei oikein ole mun juttu, mutta korallinpunaiset unikot kevensivät kokonaisuutta ihanasti.

Täytyy sanoa, että aikanaan kun mulla oli ollut unikkoja parinkin huoneen verhoissa, astioissa ja jopa kännykänkuorissa, ajattelin, että tätä uutta tulemista tuskin ehkä nähdään. Primavera -astiat meni aikoinaan kirppikselle ja unikkoastiat ja purnukat myös. Unikkoverhot taasen annoin lainaan mieheni veljelle, ja tässä jokin aika sitten selvisi, että hän puolestaan oli kiikuttanut ne konttiin. Tämän uuden tulemisen unikot taidan säilöä visusti. Jos en itselle, niin ehkä seuraavalle polvelle.

Kivaa sunnuntaita. Meillä niinkin leppoisa tunnelma kuin siivouspäivänä vain voi olla.

 

Viikonlopun nollaus teki ihan äärettömän hyvää. Teki hyvää vain olla kiireettä yhdessä ja kotona. Ja olipa kyseessä sitten olohuoneen sohva tai keittiön sohva, molemmista sojotti enemmän tai vähemmän karvaiset sääret liki koko viikonlopun. Eritoten nukkuminen kellon ympäri kohensi mielialaa. Sunnuntaisaunan jälkeen oli oikeastaan jo ihan sellainen fiilis, että antaa tulla maanantai, minä olen kyllä valmis. Fiilis vahvistui aamulla kun sähköpostiini kilahti viesti, jossa kerrottiin kamerani korjausvuoron lähestyvän. Asia, johon suurin osa viime viikon ketutuksesta liittyi. Toki lopputulos oli useamman asian summa ja joskus niitä vain tulee yhteen viikkoon ihan liikaa. Mutta hei, maanantait on kuin pieniä uusia vuosia ja taas mennään paremmalla fiiliksellä.

Kaikesta nukkumisesta huolimatta sunnuntaiaamuna peilikuva oli syksyisen harmaa ja kun siinä sitten mietin rippikirkkoon lähtiessä, että jotain pitää keksiä ja äkkiä, muistin taas huulipunan olemassaolon. Ai että mutta tuolla onkin sitten välitön vaikutus! Taidan tehdä punaisista huulista itselleni tavaramerkin syksyn turvaksi. Ehdottomasti muutamaa astetta vitalista pirteämpi vaikutus.

Oranssin punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, vaikka se ehkä kuulostaakin huulipunana vähän shokkiväriltä. Tämä kombo on kuitenkin äärimmäisen ihana ja pysyy myös huulilla todella pitkään. Eli Sensain The Lipstick sävyssä Himawari Orange ja Sensain rajauskynä sävyssä Cheerful Orange. Indeksoivat toivottavasti perempia aikoja.

 

Ihanaa uutta viikkoa!

Onpas ollut viikko. Vähän vähälle jäi tuo helteistä nauttiminen ja pyöräilemäänkään en ole päässyt, mutta hei, kesäkuu on vasta alussa ja samoin koko kesä. Vihdoin myös kuolanpionit tajusivat ryhtyä kukkimaan, samoin purppuraomena. Syreeni on siinä hilkulla, ja marjaomena on avannut jo ensimmäiset nuppunsa.

Meidän läpikulkueteiseen on muodostunut mun vaatevarasto ja kaappi on mekkojen kätkemä. Nopea pesu ja kuivaus henkarissa, ja taas mekko vuoroaan odottamaan. Toukokuun lopussa annoin piut ja paut koronalle siinäkin mielessä, että pujotin taas sormukset sormeen. Tuli heti paljon fiinimpi olo. Samaa hienostelua yritän toteuttaa korvakorujen avulla.  Pienet kullansävyiset korvikset on H&M:lta, suuret sinivalkoiset Nikkotakko, makramee korvakorut Valonlilja ja vaneriset korvikset Yo Zen (saatu). Kesällä huuliakaan ei tarvitse rasvata ihan niin ahkerasti, joten huulipunaakin kuluu ihan arkimeikissä.

Huomiseksi luvataan tännekin vesisadetta. En oikeastaan ole yhtään pahoillani. Mulle sopii tähän valiin oikein hyvin sellainen kukin koristeltu nätti koti ja päivä ihan vain mitään ihmeellistä tekemättä. Myös puutarha huutaa kastelua. Vielä kun jokin taikasauva siivoaisi, niin voisin ilomielin viettää koko lauantain vain hyggeillen kotona. Mutta ajattelin aloittaa jo tänään. Jotain herkkuja kaupasta, saunaan ja sitten pyjama päälle. Mahdollisimman aikaisin nukkumaan ja sitten pitkät ja totaalisen rentouttavat yöunet.

Ihanaa kesäkuun ensimmäistä viikonloppua!

Aina välillä yritän muistaa laittaa postauksiin merkinnän, mistä vaatteeni ovat, mutta se tuntuu usein tosi tyhmältä, koska mun vaatteet on yleensä vanhoja ja niiden ostopaikat ei siis siinä mielessä auta ketään hankkimaan samanlaista. Niitä kuitenkin kysellään paljon täällä blogin puolella, instassa ja viesteissä ja välillä yritän ryhdistäytyä asian kanssa. Kuten olette ehkä huomanneet, mun postauksissa toistuu myös tosi paljon samat vaatteet. Ihan kun itsekin tuota instafeediäni katselin, niin eipä sieltä kovinkaan montaa erilaista vaatekappaletta voi bongata. Joskus tuntuu siis siinäkin mielessä vähän turhalta mainita moneen kertaan mistä jokin vanha vaate on aikoinaan hankittu.

Olen pitkään miettinyt sitä vastuuta, mikä mulla itselläni on bloggaajana, tai vaikuttajana, kuten nykyisin pitäisi sanoa. Että haluanko olla antamassa sellaista kuvaa elämisestä, jossa aina päälle vedetään jotain uutta. Levittämässä elämäntapaa, jossa vaatetta käytetään kerta tai kaksi ja sitten se heitetään pois. No en halua. Se on vähän samanlainen kirjoittamaton soppari itseni kanssa kuin se, että pyrin jakamaan ruoka- ja reseptipostauksissa lihattomia ohjeita ja kuvia. Ei siksi, että oltais koko perhe kasvissyöjiä tai etteikö meilläkin ostettaisi vaatteita ketjuliikkeistä. Enemmänkin siksi, että koen vastuullisempana olla levittämässä insparaatiota kasvisruokailun ja esimerkiksi kotimaisen vaateteollisuuden osalta.

No, tämän pitkän alustuksen jälkeen suonette minulle oikeuden esitellä kevätgarderobini uusimman ihanuuden, KAINOn Mielitietty-neuletakin. KAINO on kotimainen neulevaatteiden valmistaja ja vaatteet tehdään siis täällä Satakunnassa, ihan tuossa meidän naapurikunassa. Vaikka Kaino nykyisin tunnetaan erityisesti naistenvaatteista, niin kyllä meille ne ensimmäiset Kainon neuleet tuli lastenvaatteiden muodossa kun Niilo oli pieni. Kymmenessä vuodessa pieni Köyliöläinen yritys on ponnistanut tunnetuksi, vaikka varsin satakuntalaiseen tapaan moni uskalsikin epäillä liikeidean toimivuutta. Ja onhan se nyt aika hurjaa perustaa neuletehdas ja valmistaa vaatteet alusta alkaen itse. Suomessa! Mulla on ollut ilo päästä seuraamaan neuleiden valmistumista ja kyllähän siinä ihan oikeasti se käsintehty konkretisoituu kun näkee, miten neule valmistuu ja kuinka se leikataan, ommellaan ja viimeistellään ihan siinä silmiesi edessä. Huolellisesti, jokainen työvaihe kerrallaan.

Mulla on ystäväni kanssa sellainen kuumalinjatyyppinen ratkaisu, jolla usein toimimme toistemme makutuomareina. Ollaan kai molemmat jo siinä iässä, että ollaan tajuttu sen puolisolta kysymisen olevan yhtä tyhjän kanssa. Kaveri on rehellisempi makutuomari ja uskaltaa sanoa ei, jos siltä näyttää. No tämä Mielitietty-takki oli sellainen joka pyöri meidän whatsapp-keskusteluissa heti ensimmäisista kuvista lähtien ja tykättiin mlemmat todella paljon. Hassu juttu sinänsä, koska meillä ei todellakaan ole ihan samanlainen maku, vaan pukeudutaan aika eri tyylisesti. Siinä missä minä olen hillittyjen ja varmojen värien käyttäjä, ystäväni on tyyliltään rohkea. Tämän vaatteen kohdalla natsasi molemmilla, sillä värejä on tarjolla molempien makuun.
Vaikka nettikauppa on päivän juttu, rohkeuteni ei riittänyt neuletakin tilaamiseen, vaan laitoin Kainon tehtaanmyymälään viestiä, josko voisin tulla sovittamaan neuletta. Tämä onnistui, vaikkakin ovi on nykytilanteen vuoksi muuten suljettuna. Private shopping on kuitenkin mahdollista, ja niinpä minä hurautin naapuriin sovittamaan neuletakkia ja otin samalla videopuhelun ystävälle, joka ruudun kautta tutki, onko vaate sopiva myös hänen tarpeeseensa. Kotimatkalla kiikutin vielä neuleeni ystävälle sovitukseen ja kun oli todettu, että sama M-koko sopii molemmille, ystävänikin uskalsi laittaa Mielitiettynsä tilaukseen.

Eli ihanan uuden neuleeni lisäksi halusin tässä nyt hehkuttaa teille kotimaista työtä ja osaamista, ja vieläpä melko paikallista sellaista. Moni vastuullinen pieni yritys on laittanut ovensa kiinni koronatilanteen vuoksi, mutta moni ovi on kuitenkin valmis aukeamaan vastuullisen asiakkaan pyynnöstä. Private shopping ei tarkoita sitä, että asiakkaalla on ostopakko, vaan se on tarkoittettu juurikin palvelemaan asiakasta ja kaikkia asiakkaan tarpeita. Nimittäin itseäni mietitytti juurikin tässä neuleessa nuo vajaamittaiset hihat ja se, kuinka vajaamittaiset ne minulle olisivat. Mikäli vaate ei jostain syystä olisi vastannut minun mittojani, se oltaisiin voitu myös räätälöidä minulle sopivaksi. Yhtälailla Kainon myymälään voi kiikuttaa myös vanhan Kainoneuleen huoltoon tai korjaukseen.

Nyt kun ajat ovat mitä ovat, kotimaisen työn suosiminen on tärkeämpää kuin koskaan. Kun ostetaan Suomessa tuotettua, tuetaan myös kotimaista työtä ja pidetään rattaat pyörimässä.

Niin ja on Kainolla toki hienosti toimiva nettikauppa. Mutta jos ajelet näillä hoodeilla, niin kyllä sinne myymäläänkin uskaltaa pistäytyä!

Mun pitäis lähtee kohta fillarilenkille makutuomarini kanssa, mutta saas kattoo, pysytäänkö pystyssä, vai tuleeko meistä tuulenviemää.

Entinen vaaleanpunaisen vihaaja täällä hei! Ajattelin luoda teihin uskoa, ja todistaa, että kyllä tästäkin taudista pääsee näköjään eroon. Ei vaan, ei mun antipatiat tällaisia uturoosan sävyjä kohtaan ole koskaan niin pahat olleet, mutta kun vielä seitsemän vuotta sitten lastenvaatteissa oli vallallaan se sellainen karkkipinkki ja fuksia rajasin koko vaaleanpunaisen kategorian vältettävien (tai kielettyjen) listalle. Oli Noa Noan Miniaturet ja Kappahlin newbiet. Muuten murretut vanhan roosan sävyt oli jokseenkin kiven alla. Nykyään niitä onneksi on, ja voi että kuinka pelkäänkään sitä päivää, kun pieni tyttöni ei suostu niihin enää pukeutumaan. Toisaalta nämä sävyt on onneksi pysyneet muodissa niin pitkään, että vaaleanpunainen ei ihan vältsysti ole enää vain pikkutyttöjen väri. Tai siltä minusta ainakin tuntuu seistessäni tässä asussa vaaleanpunaisen sävyisessä olohuoneessa. Ja varsinkin katsoessani, miten miniatyyreiltä nuo olohuoneen kalusteet näyttävät vierelläni.

Hassu juttu nämä värit. Olen aina ollut farkkutyttö ja rakastanut sinistä. Kuitenkin sinisen unikon edellisen tulemisen jälkeen olin noin niin kuin sisustamisen mielessä aika täynnä sinistä ja taisin vannoa ihan julkisesti ettei sitä meille enää tule. No niin vain on tullut ja monessa muodossa ja voi että kuinka haaveilen jatkuvasti erilaisista sinisen sävyisistä tapeteista. Viimeisinpänä William Morrisin sinisävyisestä willow boughs -tapetista. Ja sitten taas vaaleanpunaiseen olen haksahtanut oikeastaan vasta viime vuosina. Ehkä siksi, että lapsillekin lopulta tuli enemmän niitä kauniita vaaleanpunaisen sävyjä. Ja oikeastaan myös siksi, että olen kokenut vaaleanpunaisen (sinisen ja valkoisen ohella) helpoksi väriksi. Oli kyse sitten sisustamisesta tai pukeutumisesta, se on jotenkin helppo ja turvallinen.

Vaikka meille jokin talven tapainen päiväksi tai pariksi saapuikin, niin kyllä mulla silti on jo kevät mielessä. Ja onneksi se kevät tuo myös äärimmäisen luonnollisella tavalla väriä elämään. Ei hetkeen jaksa miettiä tapetteja tai oikein muutakaan, kun puutarhakausi pääsee alkamaan. Mutta siihen nyt menee vielä tovi. Ja sillä aikaa vaikka sitten sitä vaaleanpunaista.

Nämä mun pöksyt on Elloksen alesta ja neule se sama Samsøe & Samsøe.

Ihanaa iltaa! ♡

Silirimpsis, se olis perjantai! Illan ohjelmassa disco, sellainen varsin kova 0-3. luokkalaisten naamiaisbailu. Riittänee oikein hyvin meikäläiselle, ja nukkumaankin pääsee ajoissa, mikä on mulle sitä parasta perjantaihupia.

Tänne satoi viime yönä ihan oikea ensilumi, ja edelleen taivaalla leijailee lunta. Tosi kaunista. Harmi vain, että seuraavat kaksi päivää pitäisikin sitten sataa vettä. No, mutta ei saa antaa sen häiritä, päätin, että viikonlopun aikana kaivetaan jo vähän jouluisempia juttuja esiin ja viritellään kotiin oikeanlaista tunnelmaa. Sain viime perjantaina amarylliksen ja tuossa keittiön pöydällä se sojottaa eikä ymmärrä avata kukkiaan, vaikka kuinka kauniisti yritän kuiskutella sille. Mutta ehkä sekin siitä kohtaloonsa alistuu.

En ole mikään kauhean kova korujen käyttäjä, lähinnä mulla on korvikset ihan sillä, ettei reiät kasvaisi taas umpeen, mutta aina välillä yritän toki hiukan ahkeroitua tässäkin asiassa.  Nyt viimeisimpänä villityksenä isot makrameehapsut korvissa, niistä onkin pakko vinkata myös teille. Vaikka korvikset on suuret, ei silti tule mikään joulukuusiolo, siitä pitää ihana nudesävy huolen. Klaaran entisen hoitotädin tytär tekee näitä ja muita koruja ja asusteita käsityönä. Siitäkin ihanat korvikset, että ovat oikeasti paikallista käsityötä, eivätkä Kiinan tinkelitankelia. Ja ehkä uskaltaudun kokeilemaan jotain vähän värikkäämpääkin. Valonlilja löytyy Facebookista ja Instagramista. Ainakin sieltä Instan kohokohdista löysin hinnastokin.

Lapset pääsivät tänään jo puolilta päivin koulusta, joten perjantai-iltapäivä on otettu rennosti, nautittu kynttilänvalosta ja lumesta. Viikonlopulle olisi synttäreitä, säbäpelejä ja jossain määrin isäinpäivääkin. Toivottavasti ulkoilua, kirjoja ja sohvaa myös, koska balanssi.

Ihanaa perjantai-iltaa! ♡

kaupallinen yhteistyö ⎮ Prisma & Indieplace

---

Vaikka en mikään varsinainen syksyn fani olekaan, tykkään kuitenkin ihan älyttömän paljon rutiineista ja niitä, jos mitä syksy ja arki ovat pullollaan. Meillä on keittiön komeron oven sisäpuolella sellainen iso lukujärjestys, johon on laitettu kaikki harrastukset, kellonajat ja harrastuspaikat. Ollaan todettu, että se on ainoa toimiva keino pitää langat käsissä, ja siitä jokainen voi koska tahansa tarkastaa illan ohjelman. Lukkarista voi ottaa itselleen myös puhelimeen kuvan, jos vaikka pitää voida luntata päivän mittaan. Tuo lukkari kuvataan myös äidilleni, koska näin mummu ja pappakin ovat kartalla siitä missä me milloinkin mennään. Lokakuuhun mennessä tuo harrastuskuvio alkaa tosin olla jo aika hyvin hallussa!
Meillä isoveli pelaa jalkapalloa ja salibändyä. Jossain kohtaa yritettiin saada mahtumaan mukaan myös yleisurheilua, mutta koska näissä lajeissa harjoituksia on useamman kerran viikossa plus pelit ja turnaukset, yleisurheilu todettiin lähes mahdottomaksi toteuttaa. Klaara taasen harrastaa telinevoimistelua ja balettia, ja aivan kuten veljensäkin, hänkin on saanut itse valita harrastuksensa. Molemilla lapsilla on toki lisäksi musiikkijutut, joten aikatauluja riittää. Niin kauan, kun kuitenkin itse haluavat ja jaksavat näillä mennä, me aikuisetkin teemme kaikkemme, jotta homma toimii.

Mulle on todella tärkeää antaa lapsilleni liikunnallisen elämän malli, ja siksi tuossa meidän lukkarissa lukee myös meidän vanhempien harrastukset. Meillä lapset tietävät kyllä koska äidillä on jumppa, mutta ovat oppineet ymmärtämään senkin, että aikuiset lähtevät liikkumaan myös nopealla varoitusajalla ja meillä homma toimii. Kun pakkaan illalla reppuani, Klaara toteaa, että äiti menee varmaan aamulla salille. Ja se on ihan ok. Toki tuoreessa muistissa on nekin ajat, kun en olisi saanut lähteä minnekään. Olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni, joka tuolloin piti huutavaa lasta sylissään ja sanoi, että lähde äkkiä. Eikä lapseni siitä rikki mennyt, että äiti oli tunnin verran poissa. Päinvastoin, sillä aikaa saattoi olla ihan hauskaakin ja kotiin tuli huomattavasti iloisempi äiti.
Koko sydämestäni toivon, että jos jotakin, niin voisin istuttaa lapsiini liikkumisen iloa ihan koko elämän ajaksi. Se ei tarkoita, että lapsistani pitäisi tulla huippu-urheilijoita, vaan enemmänkin sitä, että liikkuminen on yksi elämän peruspilareita kuten nukkuminen tai syöminen. Olen käynyt molempien lasten kanssa äiti-lapsijumpassa, mutta molemmat ovat myös aika varhaisessa vaiheessa ilmaisseet halunsa päästä liikkumaan yhdessä muiden lasten kanssa ilman meitä vanhempia. Olkoonkin, että se on alkuun tarkoittanut sitä, että seisomme jossakin turvallisen välimatkan päässä.
Puhuttiin tässä jokin aika sitten mieheni kanssa tästä nykyisestä harrastusrumbasta ja siitä, että jossain kohtaa lapsille tulee ehkä se vaihe, kun liikkumaan ei enää huvittaisikaan lähteä. Vaikea tosin kuvitella kun ovat melko meneväisiä molemmat, mutta mietittiin, että näinkin voisi kenties joskus tapahtua. Ja kun sitten mietittiin, että miten me nyt vanhempina voitais kuitenkin lujittaa sitä lasten intoa liikkua ja harrastaa, päädyttiin siihen, että meidän tärkein rooli on mahdollistaa ja kannustaa. Silloinkin kun ehkä itsestä tuntuu uuvuttavan turhauttavalta selviytyä arjen aikatauluviidakosta, sitä turhautumista ei saa kaataa lasten harteille. On se sitten viikonloppujen pyhittämistä pelimatkoille tai seuratalkoita, teemme voitavamme ja olemme mukana. Ollaan todettu, että se on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun panostaa lasten harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Terveiden elämäntapojen lisäksi kun nuo treenit ovat oiva tapa oppia myös esimerkiksi sosiaalisia taitoja.

Me pääsimme Klaaran kanssa esittelemään teille Prisman sporttimuotia ja ollaankin siis näissä kuvissa ihan päästä varpaisiin Prisman valikoiman vaatteissa. Danskin tanssivaatteet Prismassa olivat mieletön helpotus, kun Klaara aloitti balettitunnit. Puku on ostettu jo aikaisemmin, mutta nyt vihdoin löytyi mustien tossujen tilalle tarpeeksi pienet vaaleanpunaiset harjoitustossut. Niiden lisäksi syksyyn varauduttiin uusilla säärystimillä, jotka lämmittävät mukavasti matkankin ajan. Nämä mun pöksyt ovat samaa merkkiä, ja vaikka tämä Danskin onkin tuttu Klaaran tanssivaatteista, itselleni housut ovat ensimmäiset kyseiseltä merkiltä. Mutta, jos metsästät napakoita housuja korkealla vyötäröllä, ja vielä sellaisia, jotka pysyvät ylhäällä koko jumpan ajan, suosittelen testaamaan nämä. Muista vain ottaa tarpeeksi pieni koko! Puman collarihuppari on myös Prisman sporttimuodin syysuutuuksia ja toimii itselläni kivasti lämmikkeenä jumppatopin päällä. Molemmissa vaatteissa on kerrankin sellainen pitkäraajaisellekin sopiva mitoitus! Tykkään myös näistä väreistä, utuisesta sinisestä ja hempeästä roosasta ja onhan se totta, että kun treenivatteet tuntuvat ja näyttävät kivoilta, niitä on myös ilo pukea päälleen ja käyttää.

Meille Prisma on helppo ja luonteva ostospaikka kun tarvitaan harrastusvälineitä lapsille tai aikuisille. Urheiluliikettä meillä ei ole ollut enää vuosiin, mutta koska kaupunkiin ajaa vajaassa tunnissa ja sinne kuljetaan viikoittain lasten harrastusten vuoksi, Prismassa käynti on helppo ja vaivaton tapa hoitaa myös tarvittavia ostoksia. Ja toki pitkät aukioloajat ovat pelastaneet niiltä arki-illan paniikkihetkiltä, kun onkin todettu, että esimerkiksi uimahousut ovat mystisesti kadonneet, tai hiihtomonot eivät todellakaan mahdu seuraavana aamuna jalkaan. Prismasta on tullut hankittua kaikkea luistimista ja uimalaseista jumppamattoon ja kahvakuulasta pyöräilykypärään. Viime talvena sieltä ostettiin kolmet sukset, ja olin äärimmäisen kiitollinen hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.

Vaikka lapsilla onkin omat harrastuksensa ja liikunta on meille aikuisille sitä omaa aikaa, tietyssä määrin myös yhdessä liikkuminen on tärkeää. Se voi olla ulkoilua tai Klaaran tahtiin hiihtämistä. Toisaalta jalkapallolla kikkaillu tai tanssiesitysten seuraaminen olohuoneen sohvalta kuuluvat mielestäni siihen yhdessä olemiseen. Ennen kaikkea mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että sen mahdollistamisen lisäksi on aidosti kiinnostunut siitä, miten treenit tai pelit ovat sujuneet. Niin onnistumisten kuin pettymystenkin jakaminen on tärkeää ja lapsen on hyvä oppia jo varhain, että aina ei voi onnistua, mutta siitä ei pidä myöskään lannistua.

Liikunnallista ja energistä lokakuun alkua!

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan.

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.