Huhhuh, olen risteillyt lasten kanssa Turun ja Tukholman väliä torstaista lähtien, mutta tänä iltana kutsuu vihdoin oma koti ja oma sänky. Paljon olisi asiaa, ja kuviakin jonkin verran, mutta näillä laivan nettiyhteyksillä ei kauheasti hurrata. Itse asiassa, ensimmäinen postausyritykseni kaatui jo teknisiin ongelmiin.
Mutta hauskaa on ollut, niinkuin lapsilla näillä reissuilla yleensäkin. Tällä kertaa jäi myös enemmän aikaa olla isän seurassa, joten siinäkin mielessä lomamme on ollut onnistunut. Tosin itse alan jo olla aika väsynyt leikkihuoneiden melutasoon ja laivan hälinään ylipäätään. Olen siis erittäin iloinen että kohta saa kääntää auton nokan kohti kotia. Mulla on oikeasti jo ikävä sellaista peruspuuhailua. Imuria, omaa keittiötä ja tietysti jännitän myös sitä, onko siellä kotona enää yhtään pionia maljakkoon katkottavaksi.
Mutta palataan huomenna parempien yhteyksien kanssa asiaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa ihanat!
Iloa on kun viisi serkusta saa viettää päivän yhdessä. Keinua koivun oksalla ja juosta mummulan puutarhassa. Yksi serkkupoika tuotiin mukanamme yökyläilemään, ja koko porukalla ilo jatkuu taas huomenna.
Mutta nyt mennään vielä ulos grillailemaan iltapalaa, joten toivottelen ihanaa juhannuksen jatkoa!
Klaaran mekko on viime kesältä. Blogin kautta saatu Nova Melinan ihanuus.
Se olisi sitten juhla ja juhannus. Tai huomenna viimeistään. Meillä ei tänäkään vuonna isosti tätä keskikesän etappia juhlisteta, joten kiire ja stressi on kaukana. Rentoutuminen on aloitettu jo porrastaen eilisestä. Koska tarkoitus on viettää aikaa vanhempieni luona (jonne myös tulee siskoni lapsineen), ei jääkaappi pullistele, eikä ruokakaupassa tarvinnut tehdä normaaleja viikonloppuostoksia isompia investointeja.
Koti putsattiin juhannukseen tavallisella viikkosiivouksella, ja sisään kannettiin useampi kimppu pioneja. Jos oikein kurjaksi keli vetää, kynttilänvalo tuo tunnelmaa ja kaminaan saa tulen. Viiniäkin on kaapissa – jos siltä tuntuu, mutta muuten nautiskelen kyllä ihan vain villasukista ja hyvästä kirjasta niin paljon kuin suinkin voin (toinen Alan Bradley odottaa jo hyllyssä).
Mies on perinteisesti työssään juhannuksena, ja kosiskelipa minuakin mukaansa juhannuspäiväksi. Huh, se olisi toisinto ensimmäisestä yhteisestä juhannuksestamme 14 vuotta sitten!
Kohta herkutellaan ribseillä ja jälkkäriksi niinkin omaperäinen juttu, kuin kaupan jäätelö. Tämä äiti huilaa nyt ja panostaa sitten taas siihen jouluun enemmän! On muuten puoli vuotta aikaa valmistautua(!).
Ajelkaa turvallisesti, pitäkää hauskaa ja nauttikaa! Suurenmoista juhannusta jokaiselle!
Myönnän, joskus tulee niitä hetkiä, kun tekisi mieli juosta ulos, ja karata yksin hiljaisen erämökin rauhaan. Jättää taakseen pyykkivuoret, ruuanlaitto, jatkuva siivoaminen ja se pahuksen kitinä ja riitely. Ja kyllä, joskus kun tuntuu, että päivän jokainen ilmoille heitetty puheenvuoro alkaa äiti sanan venytetyllä muodolla, johon jokaisen kerran äidin tulee vastata “mitä/kerro kultaseni/niin”, jotta lause saadaan jatkumaan, toivon hetkittäin olevani isä.
Mutta hetkinä nuo esimerkit ovat kovin pieniä. Ohikiitäviä, kuten moni muukin ihmismielestä kumpuava inhimillinen ajatus. Koska oikeasti juuri näin on hyvä!
Nämä pienet kukkakimput, jotka alkavat ilmestyä keittiöömme heti leskenlehtien putkahdettua esiin, muistuttavat siitä äitiyden ihanuudesta. Joka kerta yhtä kauniita ja rakkaudella poimittuja.
En vaihtaisi pois ainuttakaan päivää, en ainuttakaan kimppua!
Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.
Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.
Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.
Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.
Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!
Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että “joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂
Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä “suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂
Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.
Aurinko lämmitti jo mukavasti, vaikka enpä pitäisi pahana vielä muutaman asteen lämpenemistä. Tosin näillä keleillä saa myös jotakin aikaiseksi! Tänään lähti yksi seppelvarpu ja pöytäkuusi huitsin nevadaan ja pihan ilme muuttui taas kertaheitolla. Hassua, että se kuusi oli ärsyttänyt yhtälailla niin mieheni kuin minunkin silmiäni, mutta että kumpikin sanoo ääneen toiveensa… No nyt se on poissa! Nämä muutokset tosin tarkoittavat aina tyhjiä rumia läikkiä nurmikossa. Ensi kesänä kuitenkin kiitämme itseämme, että kuusi otettiin pois tänä kesänä.
Sillä välin kun meillä aikuisilla on ollut jos jotakin nyppimistä ja kaivamista, lapset ovat sentään osanneet ottaa rennommin. Pienen hetken jopa keskenään ihan sovussa värittelivät kirjojaan tuolla alapihalla, ja sen kunniaksihan pitää jo tarjota mehut!
Ja hei, arvatkaas mitä: Tummanpunainen jalopionini on avannut ensimmäisen nuppunsa! Voi onni ja autuus! Kuinka sitä taas lainkaan pärjäsi melkein vuoden verran ilman näitä puutarhan suomia ilontunteita!? 🙂
Mutta nyt koiran kanssa kävelylle. Kaunista kesäiltaa teillekin!
No niin, jatketaanpas vielä Pietarin parissa! Kyseessä on siis Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyö, jonka myötä minä ja Minttu tutustuimme viikonlopun ajan Pietariin ja sen ihmeellisyyksiin. Luonnollisesti matkamme taittui Allegro -junalla, ja enemmän juuri tuosta Allegrolla matkustamisesta ja Pietarin yleisvaikutelmasta kirjoitinkin jo Junalla Pietariin -postauksessa. Myös Pietarin asut -postauksessa on joitakin fiiliksiä reissultamme.
Mutta nyt enemmän nähtävyyksistä! Vaikka sanonpa heti, että Talvipalatsi tai Eremitaasi ovat molemmat kohteita, joita ei kierretä kunnolla yhdessä tai kahdessakaan päivässä. Molemmissa riittäisi nähtävää viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksikin, mutta pintaraapaisukin antaa toki paljon!
Meillä molemmilla oli nähtävyystoiveena kolme samaa kohdetta. Iisakinkirkko, Talvipalatsi ja Kirkko veren päällä. Näistä ensimmäinen lauantain reitillemme osunut kohde oli Iisakinkirkko, joka kaikista ennakko-odotuksista huolimatta oli itselleni se vaikuttavin kokemus.
Turistimassasta huolimatta kirkon sisällä on ihmeellisen harras tunnelma, ja kuvaaminen tuntui melkein rikolliselta. Tosin kirkossa oli myös osa, jossa kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Siellä huivipäiset naiset tekivät kukka-asetelmia ikoneille ja sytyttivät ja sammuttivat lukuisia pieniä vahakynttilöitään. Kurkistus oli kuin aikamatka jonnekin, jota en osaa edes määrittää.
Kirkko on häkellyttävän suuri ja jo sen ulkorappuset laittavat kunnioittamaan rakennuksen jykevyyttä. Nimittäin minä pitkäkoipinenkin sain oikeasti harppoa portaita, ja voin vain kuvitella, mitä kapuaminen on ollut aikoinaan kun ihmisen keskimitta on kuitenkin ollut jonkin verran lyhyempi.
Iisakinkirkossa yksi suuri kokemus oli myös katon ulkotasanteen kiertäminen, mikä tosiaankin laittoi jalat tutisemaan. Kun oli aika laskeutua alas, teki mieleni vain nojata seinää, ja pyytää joku noutamaan. Tuulisella säällä korkeus oli huimaava, mutta ylhäältä myös näki koko Pietarin ihmeellisyyden. Suosittelen siis siitäkin huolimatta, että kammoat korkeita paikkoja! (Kolmannessa kuvassa näkyy tasanteelle kiipeävät ihmiset)
Toinen kohde, johon aikamme riitti edes päällisin puolin oli Talvipalatsi. Sen ja Eremitaasin ympärillä oli valtava ihmiskuhina. Tuona viikonloppuna nimittäin juhlittiin Pietarin syntymäpäivää, ja kaupunki täytti 313 vuotta. Tätäkään emme muuten tienneet ennen kuin eräs nainen sen meille junassa kertoi!
Talvipalatsi on näkemisen arvoine, mutta Iisakinkirkon tekemän vaikutuksen jälkeen kulta ja krumeluudi tuntui kovin pinnalliselta. En osaa selittää sitä fiilistä, mutta sali toisensa jälkeen jopa hieman puuduin kultaan, punaiseen samettiin, kristalleihin ja kaikkeen yltäkylläisyyteen. Suosittelen siis ehdottomasti, että Talvipalatsille varaa ainakin ihan oman päivänsä, jolloin sen fiilikseen voi uppoutua täysillä. Itse ainakin koen, että sinne on päästävä uudelleen ja vastaanottavaisemmassa tilassa.
Koska aika oli rajallinen Verikirkko jäi tosiaankin vain ulkoa ihailtavaksi, ja sinne pitäisikin nyt tehdä jonkinlainen tutkimusmatka. Itse koen kirkkojen tunnelman hyvin vahvasti, ja juuri siksi suosittelen niin Iisakinkirkkoa, kuin Kirkkoa veren päällä. Mutta jos menet Pietariin, melkeinpä yleissivistys vaatii, että kierrät myös Talvipalatsin ja Eremitaasin!
Mikäli Pietariin lähteminen on alkanut himottamaan apu löytyy nyt hyvinkin edullisista junamatkoista, eli Allegrolla pääsee tosiaan perille alkaen 39 euron hintaan, mikä on mielestäni käsittämättömän halpa, kun miettii junamatkaamisen käytännöllisyyttä ja nopeutta. Matkoihin pääset tutustumaan tästä linkistä.
Mutta hei; Kuka onnellinen voitti 240 euron VR Allegro -matkalahjakortin?
Onnea Iina, tällä kertaa onni suosi sinua! (Laitan voittajalle postia!)
Ps. Mulla on vieläkin niin paljon kuvia, että saatatte saada lisää Pietaria jossain vaiheesa. 🙂
Paistaa vai sataako? Koko päivän on ollut sellainen kolea kesäsää, ja pariin otteeseen taivaalta on ripsaissut muutaman pisaran vettäkin. Sunnuntain kunniaksi leivoin raparperipiirakan, ja leikkasin unikkoja maljakkoon. Eihän ne tuossa kauaa kestä, mutta toisaalta, jos taivas päättäisikin revetä, se olisi unikkojen tuho kuitenkin.
Niin paljon, kuin lukemista rakastankin, harvoin tulee tarvetta mitään kirjoja blogin puolella hehkutella. Ehkä siksi, että Suomessa on niin paljon ihan oikeita kirjablogeja, jotka arvostelevat teokset jo tuoreeltaan. Eilen lopettamani Nainen junassa (Paula Hawkins) tekee kuitenkin poikkeuksen. Kirja ei ole jännittävä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarina imaisee mukaansa, ja se on hassulla tavalla ahmittava tosi nopeasti loppuun. Suosittelen lämpimästi jos arvoitukset yhtään kiinnostavat.
Vaikka kirja luokitellaan jännitysromaaniksi (trilleri), sen vaikutuskeinot ovat paljon pelkoa ja jännitystä hienommat. Tämä on ehdottomasti sitä alakategoriaa psykologinen trilleri, ja ihan mieletön taidonnäyte onkin. Päähenkilö, ja henkilötarinat ylipäätään, on kuvattu uskomattoman todellisesti. Inhimillistä heikkoutta, inhimillisiä ajatuksia ja pelkoja. Kirja nappaa vahvasti mukaansa, lyö päähenkilöiden tarinat takaraivoosi, ja kun pääset viimeisenkin sivun loppuun, katselet maailmaa varmasti hieman erilaisesta näkökulmasta.Teoksesta on tullut todellinen myyntimenestys, ja varmasti moni on sen jo ahmaissutkin, mutta jos näin ei ole, ota tämä ehdottomasti kesälukemistoosi!
Entten tentten… Juuri nyt suurin ongelmani on, minkä kirjan aloitan seuraavaksi, ja heittäydynkö sohvalle, vai suoraan sänkyyn sen kanssa. Ei paha! 🙂
“Sitten kesällä.” Huomaan hokevani tuota samaa lausetta pitkin vuotta – kerta toisensa jälkeen. Jopa siinäkin määrin, että se on lakannut luomasta minkäänlaista uskoa lapsiin: “Aina te lupaatte, että sitten kesällä. Mutta ei me kuitenkaan…”
Niin se valitettavasti menee. Joka vuosi ihan samalla tavalla. Kesälle jätetään läjäpäin suunnitelmia, sinne lykätään ne kaikki pienetkin jutut, joihin arkena ei ollut aikaa. Ja valitettavan moni asia jää kuin jääkin kesän jalkoihin. Tänä vuonna halusin, että asiat menevät toisin. Turhat lupaukset ja suunnitelmat muuttuvat todeksi, ja kesästä otetaan irti kaikki se, mitä koko vuosi on odotettu. Indiedaysin ja 3M:n kampanja haastoi minut järjestelemään elämääni perinteisten Post-it -lappujen avulla, ja tästä sain idean meidän oman kesä(mood) boardin rakentamiseen.
Koska lapset ovat enemmän kuin mielellään mukana ideoinnissa, perustimme lomaa odotellessa todellisen aivoriihen ja kasasimme yhteen kaikki ne tuonnemmaksi lykätyt asiat. Kesä jakaantui useampaan osioon jokaisen perheenjäsenen tarpeiden ja toiveiden mukaan. Itse olen lykännyt kesäpäiville tavallisia kotitöitä, puutarhajuttuja ja työjuttuja. Lapsilla on useampiakin kesätoiveita, ja toki miehen loman ajaksi on suunniteltu asioita, joissa kahden aikuisen avulla päästään parempiin tuloksiin. Harrastukset ja miehen poikkeavat työajat ovat nyt kaikki ylhäällä, ja viikkojen hahmottaminen on näin ollen helpompaa. Lapuista jokainen voi lukea toistensa menoja ja suunnitelmia, haaveita ja toiveita. Lupauksetkin ovat nyt ylhäällä; Jos syksyn pimeillä tuli taivuteltua lasta nukkumaan lupaamalla, että sitten kesällä valvotaan pidempään ja mennään myöhään illalla kalaan, seinältä löytyy muistutus siitäkin.
Kuvista puuttuu nyt pari isompaa Post-it -lappua, joissa on sellaisia henkilökohtaisempia suunnitelmia ja päivämääriä, sekä tietenkin mieheni kesätoivelista. Lisäksi ajatuksena on, että lapset saavat kirjoitella pienille lapuille ideoita ja toiveita, ja liimata niitä pitkin kesää isompien suunnitelmien joukkoon. Näin me aikuiset pysymme selvillä siitä, mitä lapsemme oikeasti toivovat, ja toiveiden konkreettinen toteutus on helpompaa. Lapset saavat myös itse laatia listan asioista, joilla voidaan pelastaa tylsät (sade)päivät. Tässä mielestäni konkretisoituu hyvin sekin, että ei ne lapsukaiset ihmeellisiä odota. Aika pienet jutut tuovat paljon iloa.
Lappulajitelman ei toki ole siis tarkoituskaan olla valmis missään kohtaa kesää. Listoihin on lupa lisätä tekemistä odottavia töitä, suunnitelmia ja toiveita. Taulun on lupa elää, muuttua ja kasvaa; tulla meidän näköiseksemme. Pääpiirteet löytyvät kyllä isommista lappusista, mutta pienempiä asioita voi helposti niin lisätä, kuin napata poiskin. Näin säilytetään se spontaani tekemisen ilo, joka kesään kuuluu.
Kesä on usein lastattu suurilla toiveilla. Odotukset korkealla kapsahdamme helposti pettymään, hermot kiristyvät ja ristiriitaiset ajatukset valtaavat mielen: “Ei tämän näin pitänyt mennä”. Tänä vuonna toivonkin, että jokaisen ylös kirjatut ajatukset, koko perheen nähtävillä, auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja helpottamaan toiveiden yhteensovittamista. Kenties lasten keksimät pienet asiat voivat pelastaa myös niiltä päiviltä, kun tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, ja elämä on puuduttavan tylsää. Koska tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvä olo ja hyvä mieli, mukaan pääsi myös muutama muistutus romantiikan vaalimisesta ja “parisuhdeajan” ottamisesta. Samoin se totuus, että yhdessä oleminen on kuitenkin tärkeintä.
Miltä tuntuu? Onko ajatukseni täysin pöhkö? Jos ei, tai sait idean jonkinlaiseen oman elämän organisointiin, voit tilata kampanjasivulta itsellesikin näytteitä uusista isommista 3M Post-it -lapuista. Voit vapaasti miettiä, mihin itse hyödyntäisit muistilappuja. Kenties työtaakan jonkinlaiseen jaksottamiseen, vaatehuoneen siivoukseen ja tavaroiden lajitteluun, mökkimuistilistan laatimiseen tai pienten, mutta erittäin tärkeiden, viestien jättämiseen kotiin jääville lapsille.
Niin tyhmältä kuin idea ehkä aluksi jopa itsestäni tuntui, koen kesäsuunnitelmien rennon kasaamisen tällä hetkellä äärettömän kätevänä. Olen myös huomannut, että on jotenkin huomattavasti helpompi liimata omat toiveensa seinälle, kuin sanoa niitä ääneen. Sitä muka odottaa oikeaa hetkeä, ja sitten pettyy katkerasti, kun toinen ei ajatellutkaan asioista aivan samoin. Uskon, että juuri tällä seikalla on iso merkitys meidän aikuisten välisiin konflikteihin – tai paremminkin niiden välttämiseen.
“SUNNUNTAI-ILTA: Äiti lenkille!” Oman ajan ottaminen ei lopulta ole niin kauhean vaikeaa. Kun toiveet ja suunnitelmat nostetaan esiin, jokaisen on helpompi kunnioittaa toisen suunnitelmia.
Suvivirren jälkeen alkaa loma. Ainakin koululaisilla, ja sitä on juhlittu meilläkin tänään. Taskussa ensimmäisen luokan päättötodistus ja mieli haikeana vanhasta luopuessa. Syksyllä puhaltaa uudet tuulet; uusi koulu, uusi opettaja ja uudet kaverit.
Pysäytin auton vielä aamulla kotipihassa tarkastaakseni, että laukusta varmasti löytyy nenäliinoja. Ja tarvittiinhan niitä; jälleen löysin itseni vetistelemästä kirkon penkistä.
Kaikki ne pitkän talven kylmät ja pimeät aamut jolloin unista poikaa sai kiskoa sängystään, ja kaikki ne viheliäiset aamut, jotka jäivät kiireen ja hoputtamisen jalkoihin. Kaikki ne viikot, jolloin arjen harmaa massa vyöryi päälle ja teki päivistä kilpajuoksua kelloa vastaan. Kaikki ne illat, jotka jäivät aivan liian lyhyiksi valmistauduttaessa jälleen seuraavaan väsyneeseen arkiaamuun.
Suvivirren jälkeen elämä on toisin. Ainakin hetkellisesti elämässä vallitsee se ajanjakso, jolloin arki ja pyhä sekoittuvat toisiinsa, ei kiireen, vaan elämisen keveyden myötä. Pitää opetella sietämään joutenoloa ja tylsyyttäkin, mutta ennen kaikkea lapsen kesään kuuluu vapaus: Paljaat varpaat rantahiekassa ja pihanurmella, säröt arjen rutiineissa ja vapaus velvoitteista.
Näin aikuisena sitä kaipaa lapsuuden kesiä. Sitä villiä vapautta, kun kesäillan kosteus alkaa paleltamaan paljaissa varpaissa. Ja vaikka menneeseen ei voi koskaan täysin palata, juuri nyt tunnen, että sitä samaa elämisen riemua toivon myös omalle lapselleni. Kesätuulessa keinumista ja puiden lehtien havinaa.
Me kiskaistiin lasten kanssa heti koulun päätösjuhlan jälkeen kesävaihde päälle. Ensin kesätukka pojalle ja sitten jäätelökaupan kautta mummulaan todistusta esittelemään. Nyt keittiön sohvan ja divaanin on vallannut kaksi pientä kuorsaavaa lötköpötköä, jotka piti kantaa autosta sisälle. Ovat vissiin todellakin loman tarpeessa! 🙂
Mutta hei, nyt pikkuisen iloa jakoon, eli pari arvonnan voittajaa:
Tuire E ja Laurs, onnea olette voittaneet F-Secure Safe:n vuodeksi!
Ihanaa lomaa kaikille lomailijoille, onnea koulutiensä päättäneille ja valkolakin päähänsä painaneille. Nautitaan kesästä!
