Saako teillä lapset laittaa ruokaa, vai hoidetaanko asia niin, että lapset saavat auttaa pikkuaskareissa, kuten pöydän kattamisessa, kastikkeen sekoittamisessa ja tiskien siivouksessa?

Indiedaysin ja Ikean yhteistyö haastoi bloggaajia päästämään lapset keittiöön ja ruoanlaiton pariin. Näin tehtiin myös meillä, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan kuitenkin monet vanhemmista jättävät lapset keittiöpuuhien ulkopuolelle tai antavat lapsille vain niitä tylsiä tehtäviä, joiden uskotaan onnistuvan helposti. Pöydän kattaminen tai tiskien korjaaminen, ei kuitenkaan anna lapselle tuntumaa ruoanlaiton hauskuudesta, eikä välttämättä innosta jatkossakaan kokkailemaan.

IKEAn Life At Home Reportin mukaan jopa puolet vanhemmista tuntee, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa leikkiä
lastensa kanssa, ja asiasta podetaan tietenkin luonnollista syyllisyyttä. Vastaavasti monella lapsella jää saamatta ne perustiedot ruoka-aineista ja ruoanlaitosta, kun vanhemmat eivät uskalla päästää lapsiaan kokkauspuuhiin. Monille pienten lasten vanhemmille arkinen ruoanlaitto on välillä pakollinen paha, jota vain suoritetaan työpäivän päätteeksi. Mutta mitäpä jos lapset ottaisi mukaan keittiöpuuhiin, ja tekisi arkisesta askareesta koko perheen laatuaikaa?

Olen itse oppinut ruoanlaiton seuraamalla ja vierestä katsomalla. Olen saanut osallistua ja auttaa, enkä edelleenkään osaa seurata reseptejä. En ole koskaan joutunut painimaan sen ongelman kanssa, etten osaisi laittaa ruokaa. Yksi suurin tekijöistä on varmasti se, että minulle ei ole lapsena uskoteltu, että ruoanlaitto olisi vaikeaa tai hankalaa. Päinvastoin; Olen saanut kasvaa siinä ajatuksessa, että vain tekemällä oppii.

Lapset hidastavat työtä ja sotkevat keittiön.
Tämä on se ajatus, mikä meitä vanhempia usein ajaa siihen itsenäiseen keittiötyöskentelyyn ja pitämään lapset poissa ruoanlaiton tieltä. Mutta kukapa aikuinen ei olisi joskus saanut tahrittua keittiötä tomaattikastikkeella? Jokaisen sähkövatkain on noussut joskus pikkuisen liikaa vatkattavasta taikinasta, ja tuotosta on saanut pestä niin seiniltä kuin katostakin. Me kaikki epäonnistumme joskus, ja vahinkoja sattuu kaikille – jopa mestareille. Arki-illat ovat kiireisiä ja ruokailulle on tietty aika ennen illan harrastuksia ja muita menoja. Useinkaan aikataulu ei kuitenkaan ole rakennettu viiden minuutin varaan, joten mitäpä siitä, vaikka tekemiseen menisi hetki enemmän. Kukaan ei ole mestari syntyessään, eikä oppia voi opettelematta. Kun yhteinen aika arki-iltoina on kortilla, voi ruoanlaitossa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Keittiössä häärääminen on lasten ja vanhempien yhteistä laatuaikaa, mutta samalla perus arkinen askare tulee kuitenkin suoritettua.

Hommat toimimaan!
Mulle itselleni on tosi tärkeää, että keittiö on tila, jossa koko perhe mahtuu työskentelemään samaan aikaan. Ruokaa mahdutaan tekemään yhdessä, mutta keittiössä voi myös leikkiä, tai vaikka makoilla sohvalla. Vaikka lapset eivät aina haluaisikaan osallistua ruoanlaittoon, he näkevät mistä raaka-aineista ateria tehdään, ja saavat halutessaan maistella ja kysellä. Uskon itse, että ruokaa on myös helpompi arvostaa, kun näkee, että se on oikeasti vaivalla tehty, eikä vain nostettu kaapista lastenohjelmien aikana pöytään.
Lasten kanssa on hyvä käydä läpi perusasiat, kuten vaikka se, että liesi ja siinä olevat kattilat voivat olla polttavan kuumia, ja niitä käsitellessä asiaan pitää keskittyä. Juokseminen ja riehuminen taukoaa meillä hetkeksi kun huudan, että “äiti avaa uuninluukun”. Tällöin lapset osaavat varoa kuumaa uunia, tai sieltä nostettavia astioita.

Jos lapset haluavat osallistua ruoanlaittoon, siihen pitää antaa mahdollisuus. Molemmille lapsille tasapuolisesti, mutta toki lapsen ikä ja taidot pitää huomioida. Meillä esimerkiksi vihannesten pilkkominen ja kuoriminen on esikoisen lempipuuhaa, kun taas pienempi haluaa sekoittaa käsillään tai kauhalla.
Työvälineilläkin on toki osansa, eikä tylsä puukko ole yhtään sen turvallisempi kuin teräväkään. Ruokaa valmistettaessa kannattaa käyttää tarpeeksi suuria ja tukevia astioita, jotta ne pysyvät pystyssä ja pöydällä, vaikka sekoittaminen olisi vähän rajumpaakin. Mausteiden laittaminen ruokaan käy meiltä aikuisilta silmämääräisesti, mutta lapset tykkäävät mitata, joten erilaisten maustemittojen käyttäminen voi myös olla hyödyllistä.
On hyvä, että perusasiat näytetään ja opetetaan, mutta tekotapoja on monia meillä aikuisillakin, ja lapsen omalle tyylille pitää antaa tilaa.
Lapset ansaitsevat myös kiitosta työpanoksestaan. Kehuminen ja kannustaminen pitävät kiinnostusta yllä, ja kokkikaksikko osallistuu mielellään puuhiin myös seuraavalla kerralla.

Lapsilta aikuisille!
Yllä olevat ajatukset olivat siis omiani. IKEA on kuitenkin julkaissut viisi kultaista sääntö lapsilta aikuisille. Näitä ohjeita seuraamalla keittiöstä on mahdollista tehdä kodin hauskin huone:

1. Älä opasta aina tekemään toisin.
2. Älä suutu jos mokaan.
3. Älä hoputa!
4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.

Näin siis meillä syntyi tänään ihan tavallinen lihapullapasta.

Suosittelen katsomaan vielä alla olevan (älyttömän hauskan) IKEAn videon lapsilta vanhemmille. Ainakin itse huomaan, että yhä on varaa parantaa omaa käyttäytymistään keittiössä, ja tehdä ruoanlaitosta entistä mukavampaa myös perheen pienimmille.

Innostamalla ja rohkaisemalla kannustetaan lapset mukaan. Ilman harjoitusta ja epäonnistumista ei kartu kenenkään taidot. Annetaan siis lapsille tilaa keittiössä! Vielä jonakin päivänä me aikuiset saamme istua valmiiseen pöytään!

Mutta kertokaa ihmeessä ajatuksenne asiasta. Pelottaako kokkaavat lapset ja keittiön vaarallisuus, tai ehkä mahdollinen sotku ja siivouksen tarve. Onko ok, että myös lapset saavat olla mukana ruoanlaitossa?

Superia iltaa! Nyt on kyllä vuorossa jo iltapala. 🙂

Kas päivää taasen!

Ikkunoiden pesussa, tai oikeammin ikkunoiden pesun suunnittelussa, on se pieni vika, että likaisuus ottaa aivoon, kun aurinko paistaa suoraan lasiin, mutta ongelma ei oikeastaan ylitä ärsytyskynnystä kun aurinko kiertää kulman taakse, ja lasit olisivat otollisessa tilassa pesua ajatellen. Homma menee niin, että keittiön valoaukot huutavat pesua aamupäivällä, mutta iltapäivällä kun työhön auringon puolesta voisi ryhtyä, mua ei kiinnosta tai häiritse niiden sotkuisuus ollenkaan. 🙂

Tämänkaltainen mielestä siirtäminen ja asioiden lykkäys on vaivannut mua jo jonkin aikaa. Mulla on nimittäin ollut puolisen vuotta äitini nahkasaapikkaat vaatehuoneessa, koska lupasin toimittaa ne suutarille. Jep, puoli vuotta! Samalla olin ajatellut viedä yhdet omat, käyttämättä jääneet nilkkurit, suutarin paranneltaviksi, koska pohjat ovat silkinsileät, ja kivasta ulkonäöstään huolimatta, kengät ovat mahdottomat käyttää.

Mutta hei, asia kerrallaan! Tänään nimittäin poikkesin suutarin luona (nappasi aikaani viisi minuuttia), ja viikon päästä pitäisi olla kaksi kenkäparia valmiina noudettavaksi. Tosin ei kauheasti lohduta ajatella, että tällä taktiikalla saan ne samperin ikkunat puhtaiksi ensi keväänä! 🙂

Viimeisen puolen vuoden aikana olen toki ehtinyt hautomaan paljon muitakin asioita, kuin äidin nahkasaappaita. Moni juttu liittyy ihmissuhteisiin, terveyteen ja muihin henkilökohtaisen elämän osa-alueisiin, joita meille ihan jokaiselle tipahtelee pyytämättä ja yllättäin, mutta yksi niistä on kuitenkin blogi. Kuten varmaan olette huomanneet, tässä samassa ajassa moni kiva blogi on sulkenut ovensa, toiset avanneet ovensa uudelleen ja toiset sitten vain jääneet elämään hiljaiseloa. Joskus aikoinaan väitettiin, että blogin elinkaari mahtuu kolmeen vuoteen, mutta mielestäni väittämä on tullut todistettua vääräksi jo moneen kertaan. Kalenterin lehtien kääntymistä enemmän, jokaisen päätökseen vaikuttaa varmasti juuri se oma elämä ja elämäntilanne.
Itselleni on koko tämän ajan ollut täysin selvää, että tahdon tehdä blogia, mutta välillä kysymys voinko, jaksanko tai pystynkö, jatkamaan bloggaamista on kummitellut mielessäni. Tästä syystä päätin kesällä himmailla bloggaustahtia ja käyttää kaiken säästyvän ajan sen henkilökohtaisemman elämän elämiseen, sillä tiedän, että harvalla bloginsa sulkeneella bloggaajalla se päällimmäinen syy lopetukseen on ollut puhtaasti halun tai tahdon puute.

Vaikka koko ajan olenkin halunnut jatkaa bloggaamista, huomaan, että sekin tunne on alkanut syksyn mittaan vahvistua. Hassu pieni harrastus, josta kasvoi mulle vuosien mittaan sekä työ, että äärimmäisen tärkeä henkireikä. Joidenkin mielestä (tällaiselle yli kolmekymppiselle) vähän nolokin harrastus, joka kuitenkin on vuosien ajan saanut mut tallentamaan niitä arjen pieniä kultareunuksia, ja välillä myös pakkottanut etsimään niitä. Olisihan se vähän hassua olla tekemättä sitä mistä tykkää. Ihmisen arkeen ja elämään kun mahtuu kuitenkin myös niitä juttuja, joita on vain tehtävä, vaikkei niin välittäisikään, ja kaikki me välillä sekoittamme keskenään kaksi täysin eri asiaa; Mitä me haluamme tehdä, ja mitä meidän pitäisi tehdä.

Viimeisen puolen vuoden ajan blogin lopettaminen ja ovien sulkeminen on ollut yksi vaihtoehto. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tämä harkinta-aika on käytetty loppuun, ja kyseinen vaihtoehto tyrmätty lopullisesti. Tiedän, että kaikella on elinkaarensa, ja joskus tämäkin blogi sulkee ovensa todetessani, että kaikki sanottava on sanottu ja kuvattava kuvattu. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä!

pöksyt ja vaarinpaita|H&M (vanhat)
kashmirneule|By Pia’s
kengät|? (vanhat)
korut|Ajlaik, Bud to Rose ja Gina Tricot

Kivaa keskiviikkoa, ja kiva kun olette edelleen siellä. ❤︎

Yhteistyössä Indiedays ja Holiday Inn

Se olis perjantai ja viikonloppu edessä!

Kirjoittelinkin jo viikko sitten, kuinka edelliseen viikkoon mahtui kaikkea erilaista arkea sekä rutiineja rikkovaa. Vähän kuin kirsikkana kakun päällä, teimme vielä perjantaina pienen kaupunkireissun Tampereelle, sillä uusi, vasta syyskuussa avattu Holiday Inn Tampere – Central Station halusi tarjota meidän perheelle ilmaisen hotelliyöpymisen ja kuulla mielipiteemme hotellista.

Täytyy sanoa, että jo lähtökohtaisesti mielessä oli “family time”, sillä meidän perheessä majoitutaan hotelleissa lähinnä tarpeen niin vaatiessa, eli työmatkoilla tai silloin kun mennään varta vasten jonnekin lomalle. Niinpä päätin, että tästä tulee ennen kaikkea sellainen laatuaikayöpyminen lapsille.

Hotelli sijaitsee Tampereen keskustassa, kivenheiton päässä Stockmannista ja rautatieasema on käytännössä kuin hotellin takapiha. Junalla saapuvat pääsevät nimittäin hotelliin suoraan laiturilta, mistä tulikin mieleeni, että ensi kesänä voisi yhdistää jännän junamatkan, hotelliyöpymisen ja huvipuistokäynnin.
Mutta me oltiin kuitenkin liikenteessä autolla, ja myös tämän kulkuneuvon kanssa asiat sujuivat loistavasti. Hotellin pääovi oli aivan parkkihallin kulman takana, ja vaikka parkkihalli ei hotellin oma olekaan, sai maksun maksaa kätevästi respaan, ja tieto välittyi sähköisesti pysäköinnin valvontaan. Älyttömän kätevää, ja toivottavasti tähän päästään kaikissa hotelleissa! IHG Rewards Clubin jäsenenä tuo autoparkkikin on edullisempi, joten jos et ole vielä jäsen, kannattaa liittyä vaikka ennakkoon tulevia hotelliyöpymisiä ajatellen. Kyseessä on maksuton kanta-asiakasohjelma, jota käyttää maailmalla jo yli 88 miljoonaa ihmistä. Etuihin kuuluu mm. maksuton langaton internet kaikkialla maailmassa sekä päivän lehti digi-lehtipalveluna.

Mutta sitten itse hotelliin. Uusi on aina uusi, ja se tietysti huokui heti hotellin aulasta lähtien. Puhdasta, siistiä, valoisaa ja kutsuvaa. Sanoisin, että sisustukseltaan hotelli on vahvasti pohjoismaalainen ja design selkeälinjaista, värikästä ja luonnonläheistä.  Hotellin ovelta aukeaa viihtyisä olohuonemainen aula-alue, joka noudattelee Holiday Inn Open Lobby –konseptia. Tilaa riittää niin rentoutumiseen, tapaamisille tai netissä surffailulle. Yhtä hyvin  voit nauttia tilassa kupin kahvia ja selailla päivän lehdet. Aulasta löytyy myös Monscierge-kosketusnäyttö, jonka avulla voi esimerkiksi tarkastella hotellin palveluita, lähteviä lentoja, Tampereen nähtävyyksiä ja tapahtumia, sekä lähettää ystäville postikortin. 

Meille oli varattu kaksi vakiovarusteltua huonetta väliovella. Tämä on musta ihan loistava tapa majoittua lapsiperheenä, eikä isompikaan lapsikatras aiheuta päänvaivaa. Molemmissa huoneissa oli leveät (ja helposti yhdistettävät) sängyt, sekä vuodesohva mahdollista lisävuodetarvetta ajatellen. Meillä nyt molemmat lapsoset jo nukkuvat perussängyissä, mutta hotellista on myös mahdollisuus ottaa käyttöön lasten matkasänky.
Meille kahden huoneen yhdistäminen ja oma tila sekä vanhemmille, että lapsille tarkoittaa sitä, että lasten nukahdettua me aikuisetkin voimme vielä rauhassa rupatella päivän kulumiset ja nauttia ajasta myös kahden kesken. Lapsia on erilaisia, mutta meillä lapsia on mahdoton saada nukkumaan, mikäli ei ole pimeää ja hiljaista. Yhteisessä huoneessa tämä tarkoittaisi sitä, että me aikuiset kömmimme sänkyyn yhtä aikaa lasten kanssa ja vähintään leikimme nukkuvaa. Nyt lapsille oli oma rauha, ja nukkumaanmeno muistutti monella tapaa kotioloja. Näin unikin tuli nopeasti.Myös me aikuiset nukuttiin älyttömänhyvin. En edes muista, koska olisin nukkunut hotellissa koko yön ilman minkäänlaista häiriötä. Samaa sanoi mieheni. Olimme tosiaan koko perhe ihmeellisen viikon jäljiltä väsyneitä, ja kun huoneessa oli kerrankin niin ruhtinaallisesti tyynyjä, että niitä riitti jalkojenkin väliin selkävaivaiselle, posotimme unta häiriöttä aamuun asti.
(Hotellin neljän tyynyn Pillow Menu tarkoittaa sitä, että huoneessa on valmiina kaksi tyynyä, (pehmeä ja kiinteä) ja vastaanotosta on pyydettävissä pehmeä tai kiinteä höyhentyyny. Asiakkaan salliessa tyynypreferenssi merkitään ylös asiakastietoihin ja seuraavalla kerralla toivottu tyyny on valmiiksi huoneessa.)

Koska lähdimme reissuun perjantaina heti työpäivän jälkeen, olimme Tampereella jotakuinkin päivällisaikaan, ja poika jo autossa vaikeroi nälkäänsä. Tarkoitus oli etsiä kiva ravintola kaupungilta, mutta kun selvisi, että hotellin yhteydessä on ravintola Martina, oli itsestään selvää, että siirrymme sinne. Valikoimista kun löytyy kaikille jotakin, ja Kids Eat Free -edun myötä perheen alle 13-vuotiaat lapset aterioivat ravintolassa maksutta vanhempiensa seurassa.
Ravintola Martinassa oli tarjolla myös aamupala, ja se noudatteli tietenkin hotelliaamupalojen linjaa. Valikoimista löytyi toiveiden mukaan tehty munakas, tuorepuristettu appelsiinimehu ja lisäksi tietenkin monen kaipaamat croisantit, pekonit, leikkeleet, kalat, kasvikset ja hedelmät. Mutta hienointa Tampereella yöpymisessä on se, että aamupalapöydästä löytyy myös mustamakkara ja puolukkahillo! Mä pidän siitä, että suuretkin hotelliketjut ottavat huomioon paikalliset erikoisuudet ja perinteet!

Meidän Tampereen reissu oli lyhykäisyydessään siis tässä. Sisäänkirjautuminen hotelliin, nopea siistiytyminen, ja vatsa täyteen ravintolassa. Pikkuisen kaupungilla kiertelyä, ja illan kruunasi perheen kesken lötköttely sängyssä, herkkujen syönti ja “Vain Elämää”. Makoisat unet, ja aamupala, jonka jälkeen ei ollut koko lauantaina nälkä. Sitten lähdettiinkin kauppareissun jälkeen kohti kotia.

Hotellistä löytyy myös kuntosali ja sauna. Saunan pojat testasivatkin ennen illan herkkuhetkeä, me tytöt puunasimme itsemme yökuntoon kylppärissä. Jos yhdellä sanalla pitäisi luonnehtia hotellia ja yöpymistä, se olisi ehdottomasti helppous. Kaikki oli tehty asiakkaalle helpoksi ja yksinkertaiseksi, lasten kanssa matkaaville mukavaksi ja toimivaksi. Ehdottomasti hotelli, jonne menisin lasten kanssa uudelleen, ja sellainen hotelli jonne voisin helposti mennä myös lasten kanssa kolmisin. Helppous ja vaivattomuus kun ovat noilla reissuilla ehdottomasti avainasemassa.

Mutta hei; Pari alennuskoodimahdollisuutta Holiday Inn Tampere – Central Station hotelliin laitan tähän vielä.
Jos nimittäin olet menossa Tampereen suuntaan viettämään aikuisten laatuaikaa, käytä ihmeessä hääyö-tarjousta! Sitä on siis ihan luvallista käyttää, vaikkei nyt kyse varsinaisesta hääyöstä olisikaan! 😉 Tarjouksen löydät täältä. Tai mikäli majoittumisesi osuu muuten vain viikonlopulle, halvemman majoituksen saat buukattua tämän linkin kautta. Eli ei muuta kuin hurvitelemaan ja kulttuuria nauttimaan Tampereen suuntaan!

Täällä virittäydytty viikonloppuun sohvanpäälisiä pyykäten, ja muuten siivoillen! Siistiin kotiin on kiva käpertyä iltaa viettämään. Ihanaa perjantaita!

Co-creation/Indiedays ja Holiday Inn

Elämän pienet, mutta samalla niin suuret ilot! Naurut, joilla murheetkin kaikkoaa ja hymyt, jotka tarraavat omiinkin suupieliin, vaikka ne muuten tahtoisivat kääntyä väärinpäin. Kaksi pientä ilopilleriä, maailman parasta lääkettä; Mun pingviinitiimi!

Aurinkoa päiväänne!

Puserot on me&i:n 16.9. julkaistavasta uudesta mallistosta.
Molemmat blogin kautta saatuja / sponsoroitu

Huh, mikä viikonloppu! Eilen starttasin jo kukonlaulun aikaan ystäväni polttareihin. Päivään mahtui paljon, ja aurinko helli läsnäolollaan. No, sään suhteen ainakin tänään on ollut sitten vähän eri meno. Kesän viimeiset jalkapallot pelattiin nimittäin aika lailla vesisateen armoilla, ja ukkosen säestämänä. Mutta pelattiin kuitenkin, ja sehän se on pääasia!

Loistava viikonloppu ja loistavaa seuraa. Silti tällaisen viikonlopun jälkeen on ihan kiva käpertyä kotiin nauttimaan sunnuntai-illan hiljaisuudesta. Rauhoittua, ja ladata akut uuteen viikkoon.

Toivottelen leppoisia viikon viimeisiä tunteja ja puhtia maanantaihinne!

Ps. Kuva on tasting-tilaisuudesta. 😉

Jos hyvin käy, se voisi jopa toteutua! 🙂 Nimittäin nyt saisi toivoa ja pyytää postauksia, jotka kiinnostavat juuri sinua!

Voit toki toivoa hyvinkin tarkkaan jotakin tiettyä postausta, mutta saat myös kertoa vapaasti mikä aihealue on se, josta lukisit mielelläsi lisää.
Noin niin kuin tilastollisesti, luetuimmat postaukseni ovat aihealueilta leivonta ja reseptit, sekä treeni ja terveys. Tässä asiaa pohtiessani huomaan, että tuo tasapaino lähinnä huvittaa itseäni, vaikka tietoisesti jätinkin treeniaiheet blogistani aikanaan pois. Ehkä siihen kuitenkin vielä voidaan jossain kohtaa palata! Luetuimpiin postauksiin kuuluvat myös erilaiset hiustutoriaalit, joten koitan pitää tämänkaltaiset postaukset mukana jatkossakin.
Silti on varmasti paljon juttuja, joita en itse keksi millään, ja nyt olisi siis hyvä sauma vaikuttaa tarjontaan! 🙂

Jättäkäähän ehdotukset ja ideat tuonne kommenttiboksiin, niin saan sieltä noukkia vinkkejä pitkin syksyä!

Äh, tuolla ulkona on niin hieno ilma, että nauttikaa nyt kuitenkin ensisijaisesti siitä.

Arskaa, arskaa!

Täällä sitä vieläkin kipsutellaan paljain jaloin ja kesämekossa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pihan varjoisimmissa paikoissa varpaat helposti palelevat ilman jalkineita. Syksyä on selvästi ilmassa, mutta niin kai loppukesästä kuuluukin.

Heinäkuussa ehdin harmitella säätäkin ihan vain senkin vuoksi, että kaikki kivat mekot jäivät käyttämättä. Siis ne lyhyemmät ja kesäisemmät. Nyt pitää ottaa ilo irti ja käyttää kaikki kesähepenet. Kulkea paljain jaloin, ja yrittää muodostaa kesästä jonkinlainen miellyttävä muistijälki, jonka avulla jaksaa taas pimeän ja kylmän kauden läpi.

Noista kuvissa näkyvistä kengistä tuli mieleeni Facebook-ryhmä, johon kesän aikana liityin. En tiedä, oletteko välttyneet kuulemasta Pitkät naiset -nimisestä ryhmästä? Jutun idea on, että ryhmästä löytyisi vertaistukea naisille, jotka kokevat pituuden jollakin tapaa häirinneen elämistä, tai ihan vain käytännön vinkkejä niin tarpeeksi pitkien housujen löytämiseen, kuin vaikka keittiön suunnitteluun.

Itse olen ehkä päässyt jo yli niistä ajoista, kun olin muiden silmissä korsto tai puolinainen. Silti ryhmän positiivinen henki, ja pituuden kääntäminen voitoksi, on ollut varsin mukavaa luettavaa.

Näissä koroissa huitelen itse kahta metriä, ja nautin hurjasti vielä kampaukseni tuomista lisäsenteistä. Silti noiden lukemieni tekstien, ja omien muistojeni myötä, olen pohtinut viime aikoina paljonkin sitä, miten pienet jutut vaikuttavat ihmisen itsetuntoon. Nyt kun koulukiusaaminen on jälleen tapetilla ajankohtaisuutensa vuoksi, on hyvä muistaa, että meillä jokaisella aikuisellakin on herkät kohtamme, eikä kiusaaminen, tai toisen arvosteleminen, sovellu yhtään sen paremmin aikuisenkaan käytökseen.

Kun lomat on lusittu ja illat alkavat hämärtyä, yhä useampi löytää tiensä blogien pariin. Samat käytöstavat ja normit pitäisi myös jaksaa muistaa netissä. Nettikiusaaminen on nykypäivää, ja koskee niin aikuisia, kuin lapsiakin. Ja, niin se vain on, että me aikuiset toimimme esimerkkinä nuoremmalle polvelle.

Aiheena kiusaamista käsitellää nyt jokaisessa mediassa, mutta itselleni tämä artikkeli jäi hyvin vahvana mieleen. Psykologi Vesa Nevalaisen otsikko Kiusaaja on tahallaan ilkeä, on toiminut itsellenikin jonkinlaisena henkireikänä lähiaikoina. Joskus kun tilanteen myöntäminen on huomattavasti hedelmälisempää, kuin päänsä takominen seinään kerta toisensa jälkeen.

Teksti nyt vain ryöpähti jonkinlaisena assosiaationa noista kengistä, vaikka tarkoitus kai oli pysyä ihan vain kesäisen asun parissa. Mutta menköön nyt näin! 🙂

Kaunista kesäpäivän jatkoa kullekin. Meille tulee iltapäivällä pianonvirittäjä, joten taidan tarttua pölyhuiskaan ja “raivata hiukan tietä”. 😉