No kippis, se olis viimein toukokuu! Kuukausista ihanin. Kesä on saapumassa, mutta kaikki paras on vielä edessä. Kesän perjantai, niin mulla on tapana toukokuusta ajatella.

Ostettiin jo Klaaran kanssa vähän kesäkukkiakin, ja piti niitä kasvarissa istutella, mutta hitto, mutta ulkona on kylmä. Kukat saavat vielä hetken odotella kuistin penkillä, jotta toukokuu ehtii tehdä taikojaan.

Vappu on ollut täällä ylenpalttista syömistä, just niin kuin kuuluukin. Ja sitten ihan vain ollaan ja huilataan. Nautitaan siitä kun ollaan kerrankin koko vappu ihan kokonaisena perheenä. Perintökristallit piti laittaa tuolle ihanalle perintötarjottimelle. Voisko juhlavampaa paria olla. Kuohari oli paikallisen alkon suositus, kun kysyin kuivaa juomaa. Ihan jees. Kuiva rosé cava. Minna Prikan suunnittelema pullo vaikutti myös ostopäätökseen. Mies tosin luuli, että se on joku alkoholiton lastenpulloa. Erityisen vapun kunniaksi Klaara sai valita astetta fiinimmät serpentiinit ja isomummu tarjosi vappupallot. Munkkeja on pari kerrosvadillista ja ihan kaikkia ei olla vielä saatu tuhottua. Mutta onhan tässä aikaa.

Tänään piti lähteä pyöräilemään, mutta kylmän kyydin sijaan taidan ihan vain nauttia kotona. Nauttikaa tekin. Hauskaa vappua!

Tekin taidatte jo tietää, että suhtaudun siivoamiseen aika intohimoisesti ja lähipiirissä aiheesta kuittaillaan vähän väliä. Mutta voi mikä potentiaali on nukkunut puolisossani kaikki nämä vuodet. Koronalle kiitos, tämäkään kynttilä ei jäänyt ainiaaksi savuamaan vakan alle! Ja voidaan jopa unohtaa se kerta, kun hän yritti imuroida kuulokkeet päässä imurilla, jonka johto ei ollut edes seinässä.
No, kaikki alkoi oikeastaan siitä, että piti vähän järjestellä ulkorakennusta. Ihan vaan, jotta fillarit ja ruohonleikkuri on taas paremmin saatavilla. Sitten homma kasvoi ja kasvoi, ja nyt piharakennus on melkolailla eri näköinen, kun sieltä on siivottu meidän, edellisten asukkaiden (ja varmaan parin edeltävänkin) remonttijätteet ja kaikenlainen sekalainen kuona. Jopa hukkalaudanpätkät on pätkitty saunan puulaatikkoon. On kuljetettu elektroniikkajätettä ja metalliromuakin kuorma kaupalla ja tietty lakaistu varmasti kilotolkulla hiirenkakkaa. Into tarttui minuun siinä määrin, että viikonloppuna raivasin jopa vintit.

Eilen piti sitten siivota välillä myös sisällä, mutta lopulta meillä oli jo ennen aamu kymmentä kamiinakin nostettu pois paikaltaan ja illalla meillä oli vastamaalattu seinä ja jalkalistat pianohuoneessa. Siinä välissä puhdistui koko talo sekä pihasauna, ja muutama metalliromukuormakin saatiin taas eteenpäin. Koskaan ennen ei ole tullut pyyhittyä tauluista pölyjä näin totaalisesti, mutta nyt sekin on tehty. Enää pitäisi ripustaa ne takaisin seinään, mitata ja sommitella.

En ole viime viikkoina jaksanut kauheasti panostaa ulkonäkööni ja kuljen meikittä päivät pitkät. Eilen lähdin miehen kanssa vielä illalla kylille viemään paperinkeräyskuormaa ja muovijätteitä. Mulla oli sellaiset joskus aikanaan mustana ostetut puuvillalegginsit. Tiedättekö sellaiset, jotka ei oikein enää jaksa palautua pepun kohdalta ja näyttää kuin niihin olisi ihan kaavoitettukin joku kakkavara. Ja jalassa villasukat ja niiden päällä Tokmannin pinkit muovisläbärit. Ja vähän eri pinkki (ja vähän liian pieni) collegehuppari, jossa oli yhtä paljon valkoista maalia kuin mustaa nokeakin. Tukka sojotti jonnekin suuntaan ja pyöräillessä palaneet poskipäät ja nenä loimusivat tulipunaisina. Ja sitten mä vaan nousin autosta laittamaan ne muovit sinne säiliöön ja mies vetikin auton oven kiinni ja lähti ajamaan. Arvatkaapa vaan, mietinkö siinä kaupan parkiksella sekunnin, että voi helvetti. No, hauska pila. Olin vissiin niin nätin näköinen, ettei ukkokulta voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Sai kyllä kuulla kunniansa kun peruutti noutamaan mut kyytiin.

Tänään vedin taas vaihteeksi ihan farkut jalkaan, koska piti käydä kaupassa. Lapsille totesin, että jos haluavat äidin olevan paremmalla tuulella, niin ei nyt sitten ihan heti sotkettaisi taas paikkoja. Ikkunat on edelleen pesemättä, mutta siirryn niihin vasta kun nuo lähipellot on kylvetty. Seuraavaksi on puutarhajuttujen vuoro.

Vappu on täällä päin kotijuhla joka vuosi, joten sitä juhlitaan ihan perinteisin menoin. Lasin kuohuvaa taidan nostaa viimeaikaisten suoritusten kunniaksi. Mutta nyt tiistai-illan viettoon. Omalla kohdallani se on leivontaa! Ihanaa iltaa sullekin!

On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.

Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.

Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.

Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle.

Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!

Ehdin jo aamulla instan puolella hehkuttaa sitä, miten ihanaa on herätä auringonpaisteeseen. Tuntuu heti herätessä, että kroppa on täynnä virtaa. Ihan eri fiilis kuin talvella, kun itsensä saa kammeta ylös puoliväkisin ja lisätunneista pahnoilla olisi valmis pulittamaan vaikka mitä. Valoisat aamut on toki jo iso plussa, mutta kyllä aurinko on sitten ihan asia erikseen. Ja tänään sitä tosiaan on ollut tarjolla koko päivän.

Kasvarissa elohopea nousee jo kivasti yli kolmenkymmenen ja villapaidassa oikeasti jo vähän jopa ahdistaa. Enkä ehkä voi enää lykätä sitä lasien pesemistä ja vedota kylmään. Huomenna on tarttuttava työkaluihin ja pestävä kasvari oikein kunnolla. Sitten onkin aika laittaa daaliat ruukkuihin alkuvauhtia ottamaan.

Lähestyvästä kesästä kertoo myös fillarikauden aloitus. Ai että mä rakastan pyöräilyä! Lapsena katsottiin isän kanssa tunti tolkulla Eurosportilta Tour de France -ajoja. Ne oli niitä Lance Armstrongin hyviä vuosia. Tykkään myös itse pyöräillä. Ennen lasten syntymää oli aikoja, kun saatoin ihan hyvin ajaa pari tuntia aamuin illoin. Sittemmin lasten tulo tietenkin vähän hiljensi omaa harrastamista, mutta nyt ekan viikon saavutuksena on liki 120 kilsaa kahdessa päivässä, joten kyllä se tästä. Ja ollaan kuitenkin vasta huhtikuussa!

Oli muuten pakko napata kuva mun suosikki aamu-, väli- ja iltapalasta. Eli maustamatonta jogurttia (joskus 50/50 maitorahkan kanssa) ja siihen hedelmiä, marjoja ja manteleita. Syön tätä ympäri vuoden, enkä kyllästy ikinä. Mutta rehellisyyden nimissä, avasin kyllä just maissilastupussin ja purkin salsaa. Balanssi!

Ihanaa iltaa teillekin!

Ps. Mulla on ig:ssa kiva arvonta, käy osallistumassa!

Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.

Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.

Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.

Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!

Vaikka pääsiäinen ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin sää on onneksi ainakin hellinyt. Olen nauttinut puutarhahommista ja ulkona olemisesta. Klaaran kanssa on istutettu orvokkeja ja ihan vaan nautittu kasvarin lämmöstä. Mummun vanha vihreä kakkujalka ansaitsi jonkin pääsiäisleivonnaisen, ja päädyin monen vuoden tauon jälkeen leipomaan britakakun. Tai puolikkaan britakakun, koska ollaan ihan vaan nelistään. Ollaan myös syöty hulluna suklaata ja nukuttu kymmenen tunnin yöunia. Katseltu Isä Brownia ja levätty oikein kunnolla.

Hurahdin muuten ihan täysin taas siihen sauvakävelyyn, ja kilometrejä on kertynyt jo ihan mukavasti. Maastossa sivakointi on ollut yksi tapa purkaa tilanteen aiheuttamaa pahaa mieltä. Sain onneksi myös miekkosen innostumaan, joten ei tarvitse sivakoida ihan yksin. Lonkatkin kiittävät, kun juoksun vaihtaa välillä vähän armollisempaan tyyliin.

Pääsiäiselle ei nyt ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia tästä eteenpäinkään. Jos sää sallii, tehdään pihatöitä ja lenkkeillään. Käydään ehkä suunnistamassa. Syödään parsaa ja paahdettuja punajuuria (voisin ehkä elää niillä) ja pelataan korttia. Nukutaan, luetaan, levätään, ollaan ja rakastetaan. Eipä se sen kummenpaa kai tarvitse ollakaan.

Seuraavaksi taidan kaatua sohvalle katsomaan eilisen Porotin. Muutaman suklaamunan kanssa tietenkin. Onhan sentään pääsiäinen.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! Voikaa hyvin.

 

Mun ja Klaaran takit saatu / Didrikson

Pitää heti alkuun tunnustaa pari asiaa. Ykkösenä se, että hitto, mutta on nämä kotikouluviikot aika raskaita. Ei sillä, että se opettaminen vaatisi niinkään minulta kauheasti, tuo vitosluokkalainen on motivoitunut ja hoitaa hommansa melko itsenäisesti. Mutta sitten kaikki se muu. Ruokaa, tiskiä, ruokaa, tiskiä… Ja kämppä on hyrskyn myrskyn kun neljä henkeä kulkee ja jättää tavaraa sinne tänne. Jopa villakoiria syntyy enemmän kuin yleensä. Niin, että jos tässä säästettiin se, että illat on vapaita harrastuksista, en kyllä sitten iltaisin oikein mitään jaksakaan. Olen varmaan katsonut parin viime viikon aikana telkkaria enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Olla möllöttänyt vaan ja miettinyt, että mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta suotakoot se minulle ja kaikille muillekin. Rima saa nyt olla vähän matalammalla. Ravintoloitsijoille terveisiä, että ne joilla palkka juoksee vielä loppukesästä ulkoistavat aivan varmasti ruokahuoltonsa kun siihen annetaan lupa!

Toisena tunnustuksena se, että meillä ei ollut viime vuonna lainkaan pääsiäisruohoa. Ja äidin neulomat pääsiäismunatkin olivat menneet hukkaan parin vuoden aikana. Kissojen ja koirien kanssa niitä etsin, ja lopulta löytyivät. Kaapin ylähyllyltä, paperikassiin siististi pakattuna. Niin, että kun tässä nyt jää kinkerit jos toisetkin viettämättä, niin ajattelin, että juhlitaan nyt sitten ainakin pääsiäistä oikein kunnolla. Ohrat on ikkunalla kasvamassa ja tiput odottamassa esille pääsyä. Keramiikkamunatkin on äidin tekemiä. Harmi vain, että tänä vuonna äidin laittamat pääsiäisruoat jäävät saamatta.Vaikka ei nyt ehkä ole mitään kauhean harrasta tai innostunutta pääsiäismieltä, niin ajattelin seuraavan viikon kaivaa sitä esiin vähän vaikka väkisin. Jotain iloa arkeen tarvitaan.

Postipoikakin kiikutti mulle viikonlopuksi vähän toivonkipinää. Kiitos WSOY ja Maaret Kallio ihanasta Voimana Toivo -kirjasta. Myös uudet NikkoTakko -korvikset symbolisoivat mulle parempien aikojen palaamista. Tuolla laatikossa on nimittäin jotain kesämekon ja punattujen huulien kaveriksi. Sekin aika tulee vielä!

 

Mutta nyt ihanaa viikonloppua! Mulla on jossain lapsille suklaamunia, mutta jälleen niin hyvin piilotettuna, että pitää vissiin vähän penkoa.

Ja olipa tosiaan virkistävä viikonloppu! Lauantaiaamuna puhelimeen kilahti iloisia viestejä. Tiedossa virtuaalinen panimokierros ja pienpanimo-oluiden maistelu. Maisteltavat toimitettaisiin iltapävällä ovelle, ja etäyhteydet tulisi olla kunnossa klo 18. Etkoihinkin sopisi osallistua. Ja jopa minä, joka en juo olutta (enkä kyllä mielellään edes maistele) otin kutsun ilolla vastaan. Päivä pihatöitä ja illaksi vähän parempaa päälle. Ja siinä meitä oli kasassa tuttu porukka. Neljä pariskuntaa, joista yksi aikuisen lapsen kanssa Espanjan reissun jälkeisessä karanteenissa. Pari tuntia vierähti mukavasti ja kodin seinät ikään kuin liukuivat taas hetkeksi kauemmaksi.

Sunnuntai tuli pyhitettyä puutarhatöille. Tosin pienin tauoin, sillä taivaalta sateli pariinkin otteeseen raesokeria. Mutta seitsemän aikaan illalla (kun aurinko vielä paistoi) tuntui hyvältä katsella haravoitua nurmikkoa ja ihailla työnsä tulosta. Tajusin myös, etten selviä tästä tilanteesta ilman suunnitelmia ja pieniä unelmia. Joitakin askelmerkkejä joita seurata, ja jotakin mitä kohti mennä. Ja puutarha jos mikä antaa tällaiselle parhaat puitteet. Konkreettisia tavoitteita ja suunnitelmia ihan vain tämän kevään ja tulevan kesän ajaksi, kun mikään ei ole ennustettavissa ja kaikki on enemmän kuin epävarmaa.

Viikonlopusta voimaantuneena täällä on ollut tänään pääsiäiskorttipaja. Tipuja, pupuja ja pajunkissoja. Seuraavksi ohrat multaan. Ihanaa maanantai-iltaa!

https://emiliauusikuu.com

Niin kauan kun me ollaan asuttu täällä, meillä on ollut tapana juhlistaa kevään ensimmäistä puutarhapäivää nuotiolla. Tänä vuonna sitä kevään ensimmäistä on ollut vaikea määrittää. Puutarhatöitä on käytännössä voinut tehdä koko talven, mutta tänään otettiin vihdoin kiinni perinteestä – jo seitsemännen kerran. Ihan jo senkin kunniaksi, että sää muistuttaa jo vahvasti vappusäätä. Aikoinaan tuo nuotion teko pihan perälle oli olevinaan jokin väliaikainen keksintö, jolla haluttiin hyödyntää tontin sitä laitaa, joka oli melko kaameassa kunnossa. No, edelleenkään, tuota osaa pihasta ei voi edes hyvällä tahdolla kutsua puutarhaksi, mutta selväksi on käynyt sekin, että tällaistakin tilaa tarvitaan. Metsittynyt tontinreuna on onneksi piilossa piharakennuksen takana ja tuottaa iloa valkovuokkojen, juhannusruusujen ja vadelmien muodossa. Ja tämän tällaisen luonnollisemman olemisen. Ei tarvi vältsysti lähteä kotipihaa kauemmaksi eräilemään.

Tänään itse haravointi ei ollut niin kauhean tuottavaa, kun kova tuuli kieputteli lehtiä sinne tänne. Tai siis edistystä oli vaikeampi hahmottaa, ja se on ehkä mulle yleensä se kaikkein palkitsevin juttu. Mutta sinne tänne lentelevistä lehtikasoista huolimatta pääsin omaan kuplaani.  Mietinkin, että jos joku kysyisi, että missä olen onnellisimmillani, niin kyllä se olisi juurikin tässä. Ulkona ja raittiissa ilmassa. Pikkuisen hengästyneenä ja taivaan yli lentävistä linnuista nauttien. Niin, ei siihen ihan keuheasti tarvita. Onnellisuus voi näyttää ihan vain vaikka tältä.

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se on hassu juttu, mutta kun kokee sylkäisseensä pöytään koko sanaisen arkkunsa sisällön, tulee vähän sellainen tunne, että mitäs sitä sitten sanoisi. Mutta ennen kuin yritän palata siihen värittömään, hajuttomaan ja mauttomaan, haluan kuitenkin ihan ensiksi kiittää siitä, että tuo hieman poikkeuksellinen tekstini sai teiltä tukea. En tiedä, voitteko edes kuvitella, miten tärkeää se mulle oli. Eli siis iso kiitos! Jatketaan jokainen tälläkin viikolla virallisten ohjeiden noudattamista, ja hoidetaan siten oma osuutemme kansalaisvelvollisuudesta.

Luin jostain jonkun listaamia kiitollisuuden aiheita, ja siellä oli listattuna se sama, jota ollaan tässä kotonakin moneen otteeseen mietitty: Onneksi tämä epidemia ei tullut syksyn pimeillä!!! Mä olen miettinyt tätä tosi paljon, ja vaikka olen tunnustautunut erittäin kovaksi kotihiireksi ja toisaalta ihmiseksi, joka haluaisi hautautua talvilevolle ja eristäytyä maailmasta syksyn tullen, näin on paljon parempi (jos niin voi sanoa)! Ja erityisesti mietin tätä sunnuntaina, kun oltiin koko perhe useampi tunti ulkona. Me haravoitiin Klaaran kanssa, ja putsattiin perennapenkkejä kun pojat tekivät puutöitä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, ja kaikki oli oikeestaan tosi hyvin. Ja mitä ihan nyt omaa henkilökohtaista somea olen seurannut, niin ulkoilusta ja luonnosta tuntuu moni muukin repivän voimaa näinä päivinä. Se olis kuulkaa pinna pikkasen kireämmällä, jos ulkona tulisi vettä vaakaan ja valoa olisi niukin naukin joku tunti. Näin on huomattavasti parempi! Tulee melkein mieleen, että joku korkeampi voima lähetti meille suomalaisille aurinkoa, jotta jaksettaisiin paremmin.

Ja vaikka tuo sää auttaakin pään nollaamisessa ja tarjoaa pakomahdollisuuden neljän seinän sisältä, niin kyllä sillä on ihan melkoinen merkitys jaksamisenkin kannalta. Nyt nimittäin kun tämä kotikoulu ja ruokahuolto on saatu mietittyä toimivaksi, ja ehdin jo huokaista puolittaisesta helpotuksesta, arkeen pitäisikin lisätä taas hiukan muutakin. Jos viime viikolla pääsinkin hetkellisesti eroon siitä ahdistavasta paniikista, niin se tunne oli todellakin vain väliaikainen ja veikkaan, että aika moni vanhempi painii tällä hetkellä oman työnteon ohessa ihan saman asian kanssa. Etäohjeita tulee nimittäin nyt ihan joka puolelta ja niin kontrabasson kuin viulunkin soitto opiskellaan etänä. Samoin balettia tulis harjoitella ja muskariakin toteuttaa kotioloissa. Omat harjoitteluohjeet on palloliitolla ja lähes jokaisella lajiliitolla. Huhhuh, hikeä pukkaa! Mutta rehellisesti sanottuna koen että päivärytmistä, koulutöistä ja päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen menee nyt ihan kärkeen, ja tärkeää on myös se sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen. Kuten ne videopuhelut isovanhemmille. Ja toki lapsen pitää pystyä pitämään yhteyttä myös siihen omaan kaveriporukkaan. Se kaikki muu luovitaan kasaan siten kuin kyetään. Yli-ihmiseksi tässä ei kukaan muutu, vaikka kuinka paistaisi aurinko.