Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!

Se on ihan hirveä tunne, kun yhtä aikaa toivoisi ajan pysähtyvän ja kiirehtivän. Viimeisen viikon ajan kärsivällisyyteni on ollut koetuksella ja vaikka päiviin on mahtunut monenlaista ihanaa, olen samaan aikaan joutunut kamppailemaan epätietoisuuden ja jonkinlaisen pelonkin kanssa. Ja kuitenkin eletään heinäkuun loppua. Tienpientareet niitettiin juuri eilen, se jos mikä on varma merkki lähestyvästä koulujen alkamisesta. Tuntuu, kuin viikot olisivat lipuneet ohi aivan liian nopeasti.

Sanotaan, että unelmat ja haaveet pitää visioida mielessään, jotta niitä kohti on helpompi kulkea. Itse harrastan tätä visiointia paljon, ja tämän kevään ja kesän aikana mulla on ollut ihan erityinen visio. Se ei liity bikineihin tai täydelliseen rantakroppaan, vaan siihen kuvaan, jossa mun unelmien kasvihuone siintää daalioiden takaa. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ihan hassulta, mutta uskon, että moni viherpeukalo saa ajatuksestani kiinni.  Ja miten ihanalta tuntuukaan kun tuo visio alkaa pikkuhiljaa käymään todeksi. Kaikki kärsivällisyys ja odotus palkitaan lopulta.

Kuvasin jo eilen illalla tämän postauksen kuvia, mutta aamulla oli pakko käydä täydentämässä materiaalia, sillä myös tuo tummanpunainen daalia (Natal) oli päättänyt ihastella aamuaurinkoa.

Tuo kasvarin edustalla oleva sora-alue on ollut kyllä ihan huippu. Kun kasvihuoneen lämpötila nousee aamupäivällä, on tuolit nostettu ulos ja kasvihuoneesta nautittu vähän eri vinkkelistä. Mutta tukalan kuumaksi ei onneksi kasvihuonekaan ole muuttunut. Tuuletus ovien ja kattoikkunoiden kautta toimii hienosti, eikä kasvit paahdu helteessä. Päinvastoin olen yllättynyt siitä, miten vähän kasvihuone on nostanut kasvien vedentarvetta. Ja silti chilini ovat huimasti ystävän ulkona kasvatettuja edellä. Chiliä ja habaneroja on riittänyt ihan muillekin annettavaksi ja jossain kohtaa pitää alkaa kuivaamaan niitäkin, sillä ihan kaikkea ei millään ehditä käyttää.

Myös keväällä lisätyt mårbackat on ihan mielettömässä kasvussa. Niille kasvihuone on mitä parhain koti.

Tuohon uuteen maahan istutetut sormustinkukat alkavat jo olla kukintansa kukkineita, kuten toki kaikki muutkin. Jotta saisin kasvit edes jotakuinkin siementämään niille sijoilleen, taitan kukkineet kukkavarret alaspäin, jotta siemenet tippuisivat suoraan maahan. Jännä nähdä, mikä tilanne on ensi kesänä. Mutta siinä ehkä visio, jonka parissa selviää läpi pimeämmän vuodenajan.

Ihanaa aurinkoista tiistaita! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Sunnuntaita!

Vitsit, mikä hellepäivä. Ja muuten ensimmäinen päivä tänä kesänä, kun ihan vain istuin ulkona tekemättä mitään. Ensin päivällä siskon kanssa ja sitten vielä yksin äänikirjaa kuunnellen. Mietin, että alkukesä menee aina puutarhatöiden parissa, joten joskus on ihan kiva ottaa aikaa ihan vain olemiseen. Nauttia siitä kaikesta työstä, mikä on tehty ja ihailla näkymiä. Daalioitani olen kiertänyt ja kaartanut ja odotellut ensimmäisten suurten nuppujen aukeamista. Vielä tänään sitä ei tapahtunut, mutta ehkä huomenna tai ylihuomenna. Jännää aikaa. Onneksi lämpöä ja aurinkoa on luvassa nyt pitkään, joten eiköhän ne daaliat ehdi vielä ennen syksyä kaikkikin kukkia, vaikka “cafe au lait” nuppuset ovatkin vasta todella pieniä.

Sisko jätti vielä yhden lapsistaan meille, kun suuntasi kahden muun kanssa tänään mummulaan. Pikkutyttöjen menoa on ihana seurata, nuo ovat kuin paita ja peppu välimatkasta huolimatta. Vielä toinen yö vierekkäin nukkuen ja sitten pitääkin jättää taas toistaiseksi hyvästit. Onneksi on puhelimet ja videopuhelut.

Voi olisipa elämä aina tällaista, että illan tullen voisi kiertää kukkamaita ja miettiä, että mitä sävyjä kimppuun tänään laitetaan. Kovasti pihassa puskee jo keltaista, mutta pidättäydyn kimpuissani yhä kesän heleissä sävyissä. Keltaista ehtii kyllä myöhemminkin. Ryytimaalta nappasin muutaman oreganon ja laventelin oksan mukaan sunnuntaikimppuuni. Ihania värejä kaikki.

Auringontuoksuinen iho on saunotettu ja keittiössä häärää pitsakokki. Ei hullumpi ilta tämäkään!

Ihanaa iltaa ja uuden viikon aloitusta! ♡

Long time no see. Tämä viikko meni vähän eri tavalla, kuin olin suunnitellut ja kuuluu ehdottomasti niihin viikkoihin, kun tapahtuu enemmän kuin olisi tarvinnut. Mutta ei nyt jaksa negistellä ikävillä asioilla, kun ulkona paistaa aurinko ja sääkin on taas ihan kesäinen.

Meillä odotetaan viikonloppua innostunein mielin ihan jo siistäkin syystä, että huomenna saadaan siskoni lapsineen meille kyläilemään. Tähän on tuon pienemmän kanssa laskettu päiviä ja öitä ja nyt se viikonloppu vihdoin koittaa. Tilanne on kaikin puolin hyvä, sillä lasten lisäksi laatuseuraa on tietenkin tarjolla myös itselleni. Jopa vähän mietin, että olisko tämän päivän Poirot pitänyt säästää huomiselle siskon kanssa katsottavaksi, mutta luotin siihen, että malttamattomuus laatuviihteen suhteen on jotakuinkin sukurasite, josta kärsii yhtälailla niin minä kuin sisarenikin. 🙂

Sain tässä aikani kuluksi yhden sisustusideankin, mutta en tiedä onko sitä järkeä toteuttaa. Nimittäin olen jo pitkään ollut jokseenkin kyllästynyt meidän keittiön pöytään. Se on vaan niin valtavan suuri. Ja toisaalta juuri siksi sen pois vaihtaminen olisi kai ihan älyttömän typerä idea. Mutta siis mulla on edelleen tuo meidän vanhan kodin ruokapöytä. Ihan normaali kuuden hengen pöytä, joka on jotenkin paljon tätä nykyistä nätimpi. Mutta tosiaan myös pienempi. Ainakin tästä ja tästä linkistä näkee joitakin vanhoja kuvia, joissa pöytä vilahtaa. Sinänsä kuitenkin sen laatuinen sisustusongelma, että tätä pitää hiukan pohtia, eikä vain kokeilla. Tämän rohmun kantaminen ulos, ja sen toisen kantaminen alas piharakennuksen vintiltä kun ei ole mikään ihan parin minuutin homma. Mutta toki jos sen päättää tehdä, niin kesä olisi siihenkin kaikin puolin parasta aikaa.

Muutenkin vähän sisustuskärpäsen puremaa, ja ehdotin myös, että vaihdetaan nuo kaikki mustat sähkökalusteet valkoiseksi. Tai siis tämäkin on taas sellainen homma, jonka minun sijastani käytännössä tekisi joku muu. Ja tiedättekö, nämä on niitä kaikkein hankalampia hommia! 😀

Mutta sellaista perjantaihin. Muita joita sisustusjutut on kesken kesän alkanut kiinnostamaan? Minulla on yleensä tämä vaihde kesäisin aika hyvin kytkettynä pois päältä, tai ainakaan se ei yleensä aiheuta mitään sen suurempaa tarvetta oikeasti tarttua asioihin. Ja voihan se olla, että nämäkin asiat jäävät oikeasti tarttumatta. Mutta koskaan ei voi tietää ja siksi on hyvä, että on ideoita! 🙂

 

Ihanaa ja leppoisaa heinäkuun viikonloppua!

Puutarhahaahuilu. Se on se kesän parhain juttu. Ihan vain kävellä ja katsella, nauttia kesästä ja kaikesta ihanasta, mitä se tuo mukanaan. Tänään nappasin kameran mukaani ja seuraakin sain, ettei ihan yksin tarvinnut haahuilla. Vaikka moni kasvi on jo lopettanut tai lopettelee kukintaansa, niin onneksi on paljon vielä sellaista, mikä odottaa kukkaan puhkeamista. Ja just nyt ihan kaikki näyttää niin tosi kauniilta. Huomenna napsitaan taas isot kimput kukkia kotia koristamaan. Ja voi kuinka onnellinen olen, että mulla on tuollainen pieni haahuilija, joka kiipeää puihin, kysyy jokaisen kasvin nimeä ja huutaa riemusta löytäessään hyvän tuoksuisia kukkia.

Se on kuin meditointia, kun saa viettää aikaa puutarhassa. Ilta-aurinkokin näyttää iltaunisen silmään niin kauniilta, vaikkei siitä olekaan kesällä jaksanut kauheasti nauttia. Mutta on ne aurinkoiset aamutkin kauniita. Niitä kun saisi enemmän ja pitkään.

Nyt nukkumaan. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Maanantaita! Ja sateista sellaista, kuinkas muutenkaan. Vaikka en valita, viikonlopun ajan säiden herra ja puhdas tuuri olivat seuranamme, ja kaikesta ulkoilma-aktiviteetista huolimatta säästyimme suht kuivina. Lauantaina juhlittiin appiukon syntymäpäiviä ja sade osui juuri siihen väliin, kun kahvipöytä oli katettu sisälle. Ja eilinen soutupäivä saatiin nauttia paahtavasta auringosta. Mitä nyt mustat pilvenreunat yritivät juosta perässä, mutta taivas repesi vasta automatkalla kotiin. Tänään on siis ollut jotakuinkin ihan sama, vaikka sataakin. Vaikka toki kesäisempiä kelejä on laitettu tilaukseen.

Esikoinen palautettiin viikonloppuna siskoni luota ja vaihtarina saimme serkkutytön kesäloman viettoon. Päivällä meillä tuoksui yrtein ja valkosipulin maustettu pastakastike ja nyt illalla talon valtasi suklaakeksien tuoksu. Kolmikko leipoi näitä amerikkalaistyylisiä suklaakeksejä. Tuhtia tavaraa, mutta älyttömän hyviä kyllä. Leipominen on ihan kivaa sadepäivän puuhaa.

Jotta ei ihan mökkihöperöiksi muututa (tai kaupunkilaistyttöä tylsistytetä), pitää huomenna varmaan tehdä jotain muutakin kuin vain kotoilla. Mutta tämän päivän aion kyllä vielä viettää toimettomana, vaikka se vähän koville ottaakin. Aamulla en virittänyt edes kelloa soimaan ja koko päivän on ollut hiukan sellainen fiilis, että aikaa on kulunut hukkaan. Kunpa osaisin vähän paremmin olla vain ja ottaa rennosti.

Kynttilöiden polttaminen sadesäällä on paitsi kaunista, myös vähän meditatiivistä. Vielä löytyy yksittäisiä pikkupioneja maljakkoon, joten niistäkin pitää nauttia nyt kun vielä pystyy.

Ihanaa ja levollista maanantai-iltaa ♡

Perjantaita! Kylläpä osaakin olla hämärää.Tämä päivä on kulunut enemmän tai vähemmän peiton alla. Fillaroitiin eilen ystävän mökille. Matkaa tuli liki 30 kilsaa, ja saatiin polkea hetkittäin ihan paisteessakin. Tosin sadepilvien kanssa kilpaa. Perillä vedin heti paksut vaatteet päälle, mutta samaan aikaan alkoi sade ja loppu ilta meni kylmän horkassa hytistessä. Oikein perinteinen vilustuminen. Tänään kuuma tee ja villasukat ovat olleet tarpeen ja näin iltaa kohti mentäessä tuntuu, että niistä on kyllä ollut ihan apuakin. Ja hyvä niin, sillä jonkinlaisiin fyysisiin suorituksiin pitäisi vielä viikonlopun aikana kyetä.

Toinen hyvä syy pysytellä peiton alla on tuo sää. Ei oikein innosta mihinkään, paisti just tähän hyggeilyyn. Ja tavallaan oikeastaan ihan kiva. Kynttilöiden polttaminen tuntuu ihanalta, ja kun vielä on nuo pionitkin seurana, niin en mä valita. Viikonlopulle olisi aika tavalla ulkoilmaohjelmaa, joten tämä yksi sadepäivä on ollut kiva viettää mukavasti sisällä.

Kun joulun jälkeen vaihdoin olohuoneeseen vaaleanpunaiset tyynyt ja peitot (tässä postauksessa tarkemmin), mietin, että meneeköhän ihan metsään. Että miten kauan jaksan niitä oikeasti katsella ja että tuntuuko vaaleanpunainen viimeistään maaliskuussa ällöltä. Mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen, että voisin vaihtaa nuo pois. Olen jotenkin ihan mielettömän rakastunut edelleen noihin sävyihin ja ne istuu mielestäni meidän olkkariin todella hyvin. Ja hei, jos nuo sävyt ei sovi pionikimpun kanssa yhteen, niin minkä sitten! Tähän sopisi vielä oikein hyvin lasillinen roseviiniä. 🙂

Sen sijaan, että tänään istuttaisiin ihailemassa kynttilänvaloa viinilasillisen ääressä myöhään iltaan, pitää oikeasti hipsiä ajoissa nukkumaan. Joten nyt kattamaan iltapalapöytää.

Mutta ihanaa ja rentoa perjantai-iltaa teille. Kynttilöillä ja roseviinillä tai ei. ♡

Moikka!

Se on jotenkin loogista, että uusi kuukausikin alkaa maanantaista, eikö? Viikon ja kuukauden ensimmäinen päivä. Tuntuu hyvältä. Ja ihan vain jo heinäkuukin tuntuu hyvältä. Helteitä ei ole näkyvissä, mutta jaksan uskoa, että kaunista kesää on tarjolla myös tässä kuussa. Ja jokseenkin tuo kesäkuu menee aina sellaisessa kesään totuttelemisessa. Tehdään puutarhatöitä ja rakennetaan uutta kesää. Heinäkuu on sitten se kuukausi kun tavallaan nautitaan siitä kevään ja alkukesän uurastuksesta. Näin mä ainakin haluan ajatella.

Eilen illalla just istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja mietittiin kesän suunnitelmia. Äkkiä ne kesäviikonloput oli laskettu ja todettiin, että kaikkea kivaa ei millään ehdi yhdessä kesässä. Mutta onneksi tiedossa on tyttöjen pyöräilypäivää ja suunnitelmissa grillibileitä ja saaristokierrosta. Ja joitakin suunnitelmia onneksi myös syksyksi. Koska niitäkin pitää olla. Ja vaikka jonkun mielestä syksyn suunnittelu kesällä on ihan kamala ajatus, mä itse koen just niin, että nyt kun mieli on valoisa ja olo keveä, on hyvä suunnitella syksyyn iloisia asioita, jotka sitten ehkä jäisivät syksyn matalalennossa suunnittelematta ja toteuttamattakin.

Kasvarissa on heinäkuun ekana varsin kesäinen fiilis. Vaikka tänä vuonan en osannut vielä ryhtyä kasvihuoneviljelijäksi, vihreää on kuitenkin ympärillä. Pelargoniat nauttivat kesän aurinkokylvystään, jotta jaksavat taas pinnistellä läpi pimeän osan vuotta keittiön ikkunalla. Niin ja onhan mulla chilejä ja habaneroja. Ja ihan nuo itse siemenistä kylvetytkin alkavat jo tuottaa satoa. Ensi vuonna ne pitää ehkä kuitenkin kylvää helmikuun sijaan jo tammikuussa.

Noita laventeleja mulla oli ruukussa myös viime kesänä ja iskin ne loppukesästä kasvimaan nurkkaan. Nyt siellä on terhakka laventeliviljelmä, ja ajattelin, että voisin tänä vuonna tehdä taas samoin. Ehkä ensi keväänä sieltä voisi lohkaista omaa satoa myös ruukkuistutuksiin.

Auringon lisäksi meillä ainakin on käynyt myös kylmää tuuli. Huomiseksi lupaa taas viileämpää, joten tänään pitää ottaa kaikki ilo irti auringosta. Ja hei, mä lupaan, että heinäkuussa postaan jotain muutakin kuin puutarhajuttuja. Oikeastaan vähän odotan, että saan huomenna pitää oikein kunnon siivouspäivän. Projekti vaatehuone sai kuitenkin kunnon potkaisun viikonloppuna, joten nyt voi vetää yhden jutun kesän to do -listalta yli.

Kaunista heinäkuun ensimmäistä! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Perjantaita!

Oli ihan pakko kuvata vähän oman pihan iltafiilistä. Vaikka moni kasvi on jo kukintansa kukkinut, riittää onneksi ihailtavaa vielä pitkäksi aikaa. Ja just nyt on sormustinkukat parhaimmillaan. Ai että, mutta mä rakastan niitä. Ja sormustinkukkaahan ei vain voi olla liikaa, eikö? Se on ehkä kaunein. Ja sitä kasvaakin onneksi joka puolella. Jopa joutomaalla metsän reunassa.

Tuntuu ihan hassulta, että kesäkuu on melkein jo lopussa. Tekisi mieli kääntää jostakin vipstaakista aikaa jopa taaksepäin. Vaikka ei sillä, heinäkuu on kaunis ja tienpientareet alkavat olla sateen jälkeen kauneimmillaan, mutta lyhyt kesä vähän ahdistaakin. Kunpa näitä valoisia iltoja ja kukkaloistoa voisi laittaa purkkiin. Ja vapauttaa sitten syksyn pimeillä kun ahdistaa ja väsyttää. No mutta ei voi ja siksi pitääkin nauttia just nyt. Katsella ilta-aurinkoa ja nauttia valoisista aamuista. Ladata kesää ja puutarhaa mieli täyteen.

Näissä maisemissa samoilen myös perjantai-iltana. Ja huomenna ja ylihuomenna. Mieli lepää.

Ihanaa iltaa myös teille! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.