Niin se meni lomaviikko, että hups vain. Vatsat on täytetty mummun  lasagnella (jota on jääkaapissa vielä huomiseksikin) ja pitkien yöunien lisäksi on ehditty tehdä kaikea sitä, mitä arkena ei muuten ehdi tehdä. Ykkösenä se sosiaalinen elämä ja laatuaika tärkeiden ihmisten kanssa. Onneksi on vielä viikonloppu aikaa rentoutua ja nautiskella joutilaisuudesta.

Aurinkoinen perjantai puski ainakin itselleni kovan siivousvimman, jota aion laannuttaa myös huomenna. Ilman stressiä ja pinta ja huone kerrallaan. Muistattehan, että vielä tänään ehditte osallistua Sinituotteen arvontaan! Jos aurinko ei inspiroi siivoamaan, niin ehkä uudet siivousvälineet. 🙂

Perjantai-iltapäivään mahtui ulkona syömistä ja kahvittelua kaupunkireissun muodossa. Niin ja Tubetour, jota esikoinen oli odottanut jo pitkään. Jotenkin niin symppistä tuo fanittaminen, ja vaikka sitä ei aina itse jaksakaan ymmärtää, niin muistutin ystävää, että samanlaisia me oltiin siihen aikaan kun New Kids On The Block oli kova juttu. Tosin näitä tähtiä ei koskaan päästy moikkaamaan, saati että oltais saatu onnistunut yhteiskuva itsestämme ja idoleistamme. Tärkeitä juttuja tietyssä iässä kuitenkin. 

Mutta kyllä pyjama ja villasukat ovat kova juttu ihan joka perjantai. Nyt niitä ja iltapalaa. Ja sitten laadukas tunti herra Hercule Poirot seuranani.

Ihanaa viikonloppua! ♡

Kaupallinen yhteistyö / Willab Garden

---

Heips!

Maanantaina postilaatikkoon tipahti uusi Willab Gardenin kuvasto, ja jos sitä selattiinkin vuosi sitten malttamattomana, niin ei kuulkaa yhtään helpota kärsivällisyyttä, vaikka kasvihuone jo pihassa onkin. Tuli nimittäin aivan mieletön hinku saada kevät ja kesä. Tänne. Nyt ja heti. Eikä asiaa helpota sekään, että Instagramissa näkee monien jo puuhastelevan kasvihuoneissaan. Vadelmavenepakolaisuus jonnekin Ruotsin eteläosiin houkuttaa erityisesti juurikin keväisin, eikä tämä vuosi suinkaan ole poikkeus. Osasyynä tietenkin kasvihuone, ja toisaalta erityisen aikaiseksi ounasteltu kevääntulo skånelaisille.

Kasvihuoneen sulat ikkunat ovat toki voitto jo nekin. Ja kun lapioimani polku (joka ei sitten mennyt ihan lankasuoraan pariovien kanssa :D) paljastaa sekä nurmikon, että kattavan valikoiman peuran ja jäniksen papanoita, on kevät tietenkin lähempänä kuin kuukausi takaperin. Käytiinkin eilen haistelemassa kasvihuoneen ilmaa ja hiottiin paperille viimeiset suunnitelmat heti keväällä tehtävistä jatkotoimenpiteistä. Sen verran tuulelta ja sateelta suojaisessa kasvihuoneessa oli lämpimämpää kuin ulkona, että päätin heti seuraavan aurinkoisen plussapäivän tultua juoda kahvit lasikaton alla ja tehdä kasvihuoneen kevätsiivouksen.

Maisemat ja kasvihuone eivät ehkä juuri nyt inspiroi ulkonäöllään ja kukkeudellaan, mutta toivottavasti sitten viimeistään kesällä. Olen nimittäin virallisesti Willab Gardenin inspiraatiobloggaaja, mikä tietenkin asettaa myös pieniä suorituspaineita. Mutta ehkäpä tämä titteli tulee lunastettua kunhan pääsen hiukan möyhimään multaa. Juuri nyt joudun itsekin keskittymään lähinnä sen kärsivällisyyden kasvattamiseen. 🙂

Ihan ensimmäiseksi kasvihuoneesta siivotaan joulu pois. Seuraavana onkin vuorossa jonkinlaisen istutus ja kylvöpöydän askartelu, vaikka esikasvatukset vielä alkukeväästä sisällä pitääkin tehdä. Mutta kyllä se tästä, ja kevätaurinko paistaa vielä minunkin kasvihuoneeseeni. Aivan varmasti!

Se, että sora-alue ja uuden kirsikkapuun paikka on piirretty nyt paperille, toimikoon ensihelpotuksena kevään kaipuuseen. Muuten ei auta muuta kuin mennä päivä kerrallaan kasvihuoneenkin suhteen.

Ihanaa iltaa, ja terveiset mummulasta! ♡

Vaaleanpunaiset tulppaanit ja muutama jäljelle jäänyt suklaa ystävältä saamassani sydänrasiassa. Ystävänpäivän rippeitä. Ja sitten kirkas aurinko, ja kuin keskelle helmikuuta tullut kevät. Jos ei mieli ihan pysty käsittämään tätä liian aikaisin tullutta kevättä, niin ei kyllä pysty pääkään ottamaan vastaan tätä yletöntä valon määrää. Tuloksena jo aamupäivällä hirveä jomotus ja jyrän alle jäänyt olo. Mutta en valita. Antaa paistaa vaan, kyllä minäkin siihen totun.

Viikonloppu tuntuu ylellisen ihanalta, kun tiedossa on vielä leppoisia päiviä koko viikon verran. Tänään pitää kuitenkin kuitata yksi viikolla lyhyeksi jäänyt yö, ja painaa pää ajoissa tyynyyn. Josko huomenna pääsisin jo itsekin nauttimaan auringosta sukset jalassa.

Kirkkaan päivän jälkeen on oikeastaan aika ihana poltella vain kynttilöitä ja nautiskella hämärästä. Sitä siis lauantai-illan ohjelmassa. ♡

 

Vielä porskutellaan menemään joulukukkasin. Muutama hyasintti on yhä kylmässä, mutta kovinkaan kauaa niitä ei enää voi jarrutella, joten meillä on itse asiassa tällä hetkellä enemmän hyasintteja kuin jouluna. Ja amarylliksetkin jaksaa porskuttaa yhä vaasissa. Itse asiassa yksi sipuli taitaa vielä puskea kukankin. Mutta antaa kukkia. Kohta saa jo aloittaa pelargonioiden pistokaslisäilyt, joten nautitaan nyt joulukukista siihen saakka. 🙂

Täällä on paistanut tänään ihanan keväinen aurinko ja jo aamulla oli jotenkin tosi energinen fiilis. Ihanaa kun päivä valkenee koko ajan aikaisemmin ja samalla illat pitenevät. Valoisan ajan lisääntyminen vaikuttaa omaan mielialaani ja energiatasoihin ihan valtavasti, ja kun valoisiin aamuihin vielä lisää linnunlaulun, niin tuntuuhan se kivalta. Ihan pienen hetken haistoin tänä aamuna nenässäni sen ulkona juodun aamukahvin tunnelman, kuulin lintujen viserryksen ja huokaisin syvään. Rakastan kevättä ja se alkaa juurikin siitä, kun päivät pitenevät ja auringon teho alkaa vaikuttaa.

Tänään siemailin ruuan jälkeistä kahviani olohuoneessa kiperien murhamysteerien parissa ja nautiskelin siitä, että ulkona oli vielä valoisaa. Tajusin, että miten paljon tykkään istua tuossa olohuoneen sohvalla ja katsella ulos. Varsinkin keväisin on ihana seurata, miten luonto heräilee ja muuttuu. Ja jo nyt, kun ulkona on tarpeeksi valoa, voi ainakin mielessään kuvitella kirjavat kukkapenkit ja kirsikankukat.

Kokosin muutaman kuvassa näkyvän jutun linkkeihin, koska niitä aina kysellään.

Torkkupeitto

Samettinen tyynynpäällinen

Tyynynpäällinen pellavaa

Smokkirypytetty tyynynpäällinen

Veluurihousut

Lampaankarvatossut

Sohvanpäällinen

Matto

Mietin vähän kahden vaiheilla, olenko tänään jumppakuntoinen vai en, mutta päätin antaa itselleni mahdollisuuden. Vähän kevyemmin vaikka ja omaa oloaan kuunnellen. Mutta hikoilemaan on päästävä!

 

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡

Heippa!

Silloin joskus blogien alkuaikoina multakin kyseltiin usein, että onko meidän koti aina siisti ja tiptop. No eihän se ole. Ja uskon, että tekin sen tiedätte. Blogi on blogia ja sillä hyvä. Mutta pysähdyin miettimään tässä muuten tätä meidän kodin siisteyttä ja tiedättekö, eksyin oikein kunnolla mieleni syövereihin. Meillä on nimittäin aina huomattavasti siistimpää silloin kun mieheni ei ole kotona. Tämä on karu fakta, joka on oikeastaan vuosi kaudet jo aiheuttanut mulle jonkinlaista henkistä närästystä. Mutta nyt kun oikein harjoitin keittiöpsykologiaa, päätin antaa puolisolleni ainakin osittaisen synninpäästön. Nimittäin vähintään yhtä suuri syy siihen ajoittaiseen kaaokseen olen ihan minä itse. Se kun on sellainen hassu juttu, että lasten kanssa keskenään olessa olen jotenkin tosi tarkka. Enkä mä tarkoita tarkka sillä tavalla, että lapset ei saa muuta kuin istua kädet ristissä, vaan että mulla on sellainen tarve pitää langat käsissäni. Ja tarve pysyä kaikissa aikatauluissa ja ennakkosuunnitelmissa. Eikä siihen muuten kuulu infernaalinen lumentuloa tai mikään muukaan yllättävä tai suunnittelematon. Mutta siisti koti sitten sitäkin enemmän. Koska mun mielessä ehkä se menee just niin, että kun koti on siisti, niin korvienvälikin on sitten jotenkin selkeä. Eikä tämä millään tavalla haittaa mua. Eikä kai lapsiakaan. He saavat kokata, leipoa ja askarrella kuten muutenkin, mutta olen tosi jämpti siitä, että paikat myös siivotaan. Ja vaikka se siivoaminenkin jää usein lopulta mulle (kuten eilen kun lapset halusivat tehdä lämpimiä voileipiä iltapalaksi), tunsin suurta iloa, kun sain illalla viimeiseksi raivata keittiön nätiksi. Sellaiseksi, että mun on kiva taas aamulla herätä ja viettää omaa kahvihetkeäni. Tuntea heti aamulla, että olen tilanteen herra. Kaikki langat käsissäni.

Ja luonnollisesti asian kääntöpuoli on sitten se, että muutun aika tavalla suurpiirteiseksi huithapeliksi kun vetovastuu ei ole yksin minulla. Ei ole niin tarkkaa, vaikka keittiöön jäisi illalla likaisia tiskejä tai ruokapöytä näyttäisi siltä kuin olisi lastattu Amerikan matkaa varten. Tai harmittaahan se epäsiisteys aina ja varsinkin aamuisin, mutta ei niin paljoa, että tekisin asialle jotakin jo edellisenä iltana. Eli nautin tänään vielä siististä kodista ja huomenna tähän aikaan se voikin sitten olla jo jotain ihan muuta!

Ainoa, mikä ei oikein sovi tähän päättelemääni kuvioon on se, että juurikin puolisoni mielestä olen vähän turhankin tarkka kontrollistani. 😀

 

No, mutta nyt kieli pois poskelta ja ihanaa torstai-iltaa. Mä lahjoin lapset, jotta pääsen livahtamaan hetkeksi jumpalle. ♡

Hei se on jo tammikuun vika! Huomenna helmikuu ja se tuokin sitten mukanaan jo kaikkea ihanaa laskiaispullista ystävänpäivään. Ensimmäisen Runebergin tortunkin söin jo eilen. Nam. Laskiaispullille on syytä raivata tilaa kalenterista jo pikapuoliin. Ja koko ajan päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy. Aika ihanaa, eikö vaan?!  Ja tiedättekö, jos eilen ei vielä kutittanut multasormea, niin tänään ainakin kutittaa. En millään jaksaisi odotella kevättä. Ja niitä daalioita. Ihan oikeasti! Pakko laittaa jo joitakin siemeniä multaan, ihan vain ensiavuksi!

Kaikista kevättouhotuksista huolimatta pitänee kuitenkin kiittää myös tammikuuta. Se on ollut hyvä,  parempi kuin hyvä hyvä. Tuli nukuttua pitkiä yöunia (paitsi viimeyönä, ja sekös muuten tuntuu) ja se kahdeksan tuntia ja ylikin mahtui liki jokaiseen vuorokauteen. Tammikuussa on tehty kivoja arkisia juttuja ja ehditty olemaan perheen kesken. On päästy hiihtämään ja nautittu muutenkin lumesta ja talvesta. On leivottu ja kokattu yhdessä, ja juhlistettu kahdentoista vuoden takaisia kihloja. On ollut ristiäisiä, syntymäpäiviä ja kaikkea muutakin kivaa, mikä rikkoo arkea. Ja sitten kuitenkin on ollut sitä ihan tavallista arkea. Sitä kuitenkin kaikkein parasta osaa elämästä. Jos tulevatkin kuukaudet ovat yhtä hyviä, vuosi 2019 tulee olemaan täyttä kultaa.

Vielä irtosi pari amarylliksen varttakin maljakkoon. Sitten ne taitaa olla tältä talvelta kukitettu ja pienemmät sipulit pääsevät vuoroonsa. Kukkia helmikuun kunniaksi, olkoon vaikka niin.

Puutarhatöinä voisi kai tässä kohtaa vuotta pitää myös lumihommia. Viskelin nimittäin tänään lapiolla kasvihuoneen seinustat tyhjäksi ja tiputtelin lasikatolta lumet alas. Viikonlopulle on luvattu plussakelejä, joten nyt tuo oli vielä aika köykäistä hommaa. Ja, eipä ainakaan käy kasvarille köpelösti. Siinä lumitöitä tehdessä mietin sitäkin, että tavallaan jokainen lapiollinen on sitten vähemmän lunta siinä kohtaa vuotta kun olo on vielä malttamattomampi.

Mutta nyt reppu kuntoon ja kahvakuula kainaloon. Kivaa iltaa teillekin! ♡

Hellurei!

Nyt jos koskaan on oikea aika kääntää katsetta ihan pikkuisen kesää kohti. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa talvesta nauttiminen, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olin viime keväänä jotenkin tosi väsynyt, enkä jaksanut miettiä mitään esikasvatuksia. Hyvä kun sain mårbackoistani pistokkaat otettua. Ja kyllä se sitten kesällä harmittikin. Ihan jo pelkästään se, että mulla ei ollut tuoksuherneitä! Niinpä päätin viime kesänä, että näin ei saa käydä toistamiseen. Joskus jotkut asiat tuntuu ehkä sillä hetkellä turhilta tai ne ei houkuttele, mutta yleensä noihin asioihin tarttuessa tuleekin sitten hyvälle mielelle. Ja kun on puhe näistä puutarhajutuista, niin harvemmin se tehdyn työn tuottama tulos tuo mukanaan mitään muuta kuin iloa ja onnea. Ja ainakin omalla kohdallani yleensä jo se pelkkä tekeminenkin auttaa.

Vaikka kasvihuone onkin tuottanut koko syksyn ja talven iloa, niin kyllä mä sen kasvarinkin vuoksi jo pikkuisen mietin kesää. Sitä, että saadaan rapattua muuri vaaleaksi ja päästään tekemään kaunis sora-alue kasvihuoneen ympärille. Ja tottakai mä mietin myös niitä kesäpäiviä, joina istun kasvihuoneessa kirjan kanssa ja huokailen onnesta. Rehellisesti sanottuna kasvien suhteen mulla ei ole vielä ihan kovinkaan tarkkoja päämääriä. Veikkaan, että ensimmäinen kesä menee oppiessa ja tutustuessa. Siinä että oppii, mikä toimii ja mikä ei. Miten valo ja lämpö asettuvat, kastelujutut jne.

Kirjoittelin teille viime kesänä Inspiraatiota kasvihuoneeseen postaukseen juttuja siitä, millainen visio itselläni kasvihuoneesta on. Tuossa postauksessa oli lainakuvat Living by W -blogista, mutta siis Weronicalla samanlainen Willab Gardenin Mur Maxi kasvihuone kuin meilläkin. Ja vaikka ihan kauheasti tykkäänkin tästä kunnon talvesta, niin pakko myöntää, että vähän malttamattomana huokailin taas noita ihania kuvia.

Ja jos vähän harmitti ne tuoksuherneet viime kesänä, niin kyllä mä nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin sen kasvihuoneenkin tilannut näin keväällä. Siitäkin huolimatta, että toimitus olisi ollut alkukesästä ja kaikki pohjatyöt olisi pitänyt hoitaa arki-iltojen jälkeen. Koska ei ne sitten lopulta olleet niin vaativia. Ja se ensimmäinen kesä kasvarissa olisi ollut heti. Jotenkin pelkäsin ja stressasin koko kesän, että miten projekti saadaan onnistumaan. Ja lopulta olin pelännyt ja stressannut ihan turhaan. Koska ei se oikeasti ollut mikään isokaan homma. Ja itse kasvihuoneen pystytys onnistui parissa päivässä. Ainoa miinus olis kylmä ja sateinen sää, joka tuli siinä kohtaa kun kasvihuonetta päästiin kasaamaan. Eli jos vain mietit kasvarin hankkimista, niin mun vinkki on se, että teet sen mahdollisimman aikaisin, kun maa on sulanut ja kuivunut. Kannattaa myös huomioida kasvihuonepakettien toimitusajat. Kun kasvihuone tehdään mittatilauksena, se ei ilmesty ovelle ihan parissa päivässä.

Eli monta syytä katsella jo kesää kohti. Ja vaikka ei olisi kiinnostunut siemenluetteloista, kasvihuoneesta ja esikasvatuksista, niin pikkuinen kesän ennakointi on tähän aikaan vuodesta aina paikallaan. Nimittäin ihan jo kukkaruukkujakin saa vielä hetken ajan kivaan alehintaan, kunnes sesonkiaika kohta taas koittaa ja hinnat pompsahtavat. Kannattaa siis olla kärppänä!

Kesän 2019 puutarhalista:

Nautin esikasvatettujen kasvejeni tuomasta ilosta

Kasvihuone viimeistellään ja sen ympäristö siistitään (muurin rappaus ja sora-alue)

Kasvihuoneeseen laitetaan kalusteet, jotka mahdollistavat oleskelun ja ruokailun

Daaliat! Aion ryhtyä daaliatarhuriksi ja siivoan kellarin joutohuoneen daalioiden talvikodiksi

Teen itse betoniruukkuja (ainakin kaksi isompaa kasvihuoneen edustalle)

Nautin!

Meillä on myös ollut suunnitteilla kukkaniityn perustaminen pienen joutomaapalstan paikalle. Mutta liian kunnianhimoinen ei kannata olla, ja sekin on hyvä muistaa, ettei suunnittele yhdelle kesälle liikoja. Aikaa pitää jäädä myös sille nauttimiselle. Puutarha ei saa alkaa tuntua työleiriltä. Ja vaikka se rehellisesti sanottuna ensimmäiset pari-kolme kesää täällä siltä tuntuikin, niin nyt mä tykkään vaihteeksi myös siitä, että saan nauttia. Ja pitäähän sitä olla suunnitelmia, unelmia ja haaveita myös tulevia kesiä ajatellen!

Parin viime päivän aikana on taas satanut niin paljon lunta, että kasvihuonekin on jälleen hautautunut lumikerroksen alle. Mutta jos oikein siristää silmiä, ja laittaa tuon ylemmän ja alemman kuvan päällekkäin, niin johan helpottaa. Voi ihan rauhassa nauttia talvesta, kun tietää, että meillä on onneksi ne kolme muutakin vuodenaikaa!

Muilla jo puutarhajutut mielessä? Isoja tai pieniä projekteja tulossa?

 

Kasvihuone pystytettiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

Heippa ihanat ja kivaa tiistaita!

On kyllä ollut melkoisia talvikelejä, mutta kyllä sen huomaa, miten suuri vaikutus tuolla kivijalkaan kasatulla lumella on. Meillä on olohuoneen kohdalla sellainen iso aukko kivijalassa, eikä sitä ole joka vuosi saatu kunnolla lumella peittoon. Nyt kun eristysmateriaalista ei ole pula, pysyy lattiatkin lämpöisempinä. Vaikka tosin meillä on kääntynyt asetelma vähän päälaelleen, kun huomaan, etten enää suinkaan ole meistä aikuisista se viluisempi. Eilen kun mittari näytti ulkona jo kunnolla päälle parinkymmenen totesin, etten ole vieläkään vaihtanut toppatakkiin. Liekö jotain aikaista vaihdevuotta, mutta pelkällä kuoritakillakin on tarjentunut.

Viluisia tai ei, niin ainakin kovin yksioikoisia nuo miehet ainakin on. Menin nimittäin sanomaan ääneen, että olen vähän kyllästynyt niihin keittiön mustiin tarjotintauluihin ja vastaus oli, että “ota ne sitten pois”. Kuinka yksinkertaista! Itse olen miettinyt asiaa jo pitkään ja punninnut, että mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. 😀 Olen kyllä joissakin asioissa niin jahkaajatyyppiä, että välillä naurattaa ihan itseänikin. Mutta hyvä se on, että sisustusapua on kuitenkin ihan perhepiirissä tarjolla, eikä tarvinnut tästäkään suunnitteluavusta maksaa ulkopuoliselle.

Niin että nappasin sitten ne mustat pyörylät pois seinästä. Pikkuisen tyhjältä tuntuu, mutta saahan ne takaisin, jos tulen katumapäälle. Vajaan minuutin homma. Ja kun sitten oikein pohdin tuota jahkailuani, totesin että mulla on tapana pitää kaikki tavaratkin aina samoilla paikoilla. Niinpä ylitin itseni ja tyhjensin keittiön tasoja ja avohyllyjä, ja vaihdoin hieman esineiden ja astioiden paikkoja. Hirvittävän helppoa ja edullista sisustamista! Ja mitä yksinkertaisin metodi: Jos ei miellytä, ota pois!

Jonkun silmään muutos ei ehkä ole kovinkaan suuri, mutta itselläni tämäkin pieni asia ottaa aikansa totutella. Toisaalta päätin jatkaa tätä kodin riisumista ja tavaroiden siirtelyä ihan järjestelmällisesti jokaisessa huoneessa. Uuden hankkimisen sijaan sellainen tyhjä taulu -ajattelu voi joskus olla ihan päteväkin ratkaisu.

 

En tiedä, onko tämä sitä tammikuun suurta sisustusinnostusta, mutta vaihtelu ainakin virkistää. Ja nyt ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Kuivausrumpu nimittäin hajosi sunnuntain pyykkipäivän kunniaksi ja uusi osa saadaan aikaisintaan perjantaita. Hieno siinä kohtaa kun kaikki petivaatteet ja viikon pyykit on pyykkikorissa ja pesukone täynnä märkää tavaraa. Himputti! No, kaikki ei voi aina mennä ihan putkeen.

Kivaa iltaa kuitenkin!

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! 🙂

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡

Ihanaa keskiviikkoa!

Sunnuntain kirppiskierrokselta ei jäänyt käteen kuin puolentoista euron kynttilänjalka. Siitä huolimatta, että se oli mitoitettu erikoisen ohuelle kynttilälle, löytö oli kuitenkin varsin ilahduttava. Ja vaikka ihan pienen hetken olin pettynyt, ettei sopuhintaisia löytöjä tullut tehtyä sen enempää, muistuttelin itseäni, että pikkuhiljaa hankittu tavara on kuitenkin aina parempaa ja rakkaampaa kuin kertarykäisyllä ostettu.

Ja sitten jäin pohtimaan muutenkin tuota kirpputorilta ostamista, tai ylipäätään käytettynä hankittuja esineitä ja tavaroita. Kun niitähän meillä riittää. Itse asiassa vahvasti yli puolet kotimme huonekaluista on hankittu käytettynä. Osa toki ostettu antiikkina, mutta suuri osa myös peritty. Olin jo hyvin nuorena kallellaan vanhoihin tavaroihin, ja vaikka vanhemmillani ei kovin suuria säilytystiloja olekaan, jemmaan piti laittaa niin vanha kansakoulun pulpetti kuin minun ja siskoni käyttämä kerrossänkykin. Sitten löytyy paljon sitä uudempaa huonekalua, joka sekin on päätynyt meille käytettynä. Kierrätettyä, kuten nykyään on tapana sanoa. Niistä enemmän täällä.

En ole missään nimessä sitä mieltä, että kenenkään kuuluisi asua museossa, mutta itse arvostan valtavasti vanhaa. Sitä, että remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja kunnostetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Meillä on jemmassa valtava määrä huonekaluja aina parista ruokapöydästä lähtien Olen ehkä vähän hamstraaja sorttia, mutta kun vastaan tulee vanha huonekalu, jonka kohtalo on kyseenalainen, pelastan sen mieluummin meille. Olkkariin tuli vitriinikaapin sijaan kassakaappi ja keittiössä ikkunan alle tasoksi päätyi vanha höyläpenkki. Eivät kumpikaan olleet ehkä ykkösenä suunnitelmissa, mutta lopulta niistä tuli rakkaita ja persoonallisia lisiä kotiimme.
Vintiltä löytyy myös melkoinen arsenaali vanhoja astioita. On vanhaa arabiaa, vanhoja emalikulhoja ja pienen ravintolan verran laseja. Jemmassa on myös lasten vanhat dublot, brion junarata ja Klaaralle ostettu vanha päästä vedettävä pinnasänky. Enkä oleta, että omat lapseni aikanaan välttämättä haluaisivat kotiinsa lapsuudenkotinsa rääppeitä kuten äitinsä, mutta pidän ajatuksesta, että minusta saattaisi vielä joskus tulla isoäiti. Ja jos omat vanhempani säästivät huonekaluja minulle, en haluaisi itse olla se, joka laittaa vanhan pulpetin kiertoon. Niin kauan kuin on mahdollisuus säilyttää, minä kyllä säilytän. Sillä ne on mulle rakkaita tavaroita.

Vaikka osa astioista onkin vintillä odottamassa suurempia juhlia, en pidä ajatuksesta, että kaapeissani olisi turhia tavaroita. Meillä vanhat astiat ovat käytössä uusien rinnalla ja pidän siitä, että ne sulautuvat yhteen. Vanhat pöytähopeat ja alpakat saavat tummua ja patinoitua käytössä, sillä käyttöesineitähän ne on siinä missä astiatkin. Eikä minua toisaalta haittaa, jos vanhassa lautasessa on kolhu. Jos se on nätti, ei pieni lohkeama lasitteessa tee siitä vähemmän kaunista. Tai ei se tee siitä ainakaan roskaa. En ole turhan tarkka, joskin oliivit tai vahvasti värjäävä joulurosolli ei välttämättä sovi vanhaan kulhoon, jonka lasite on jo huokoinen. Ja viime kesänä takavarikoin lapsilta vanhan Arabian kannun, joka oli ulkona vesipyssyjen täyttöä varten. Mehu- ja vesikannuna ihan arjessakin kyllä, mutta ei lasten leikeissä vanhalla betonisella lastauslaiturilla. 😀

En silti tarkoita, että kirpparilta pitäis väkipakolla kahmia mukaansa astioita ja tavaraa vain silkasta ostamisen ja omistamisen ilosta.  Itse en esimerkiksi osta ikinä mitään kallista. Vanha arabian kulho silloin tällöin on löytynyt parilla eurolla vuosien varrella, ja lopulta meillä on kasassa salaatti- ja taikinakulhoja sen verran, ettei niitä olekaan tarvinnut ostaa uutena. Varmaankin arvokkain kirpparihankintani on ollut pari vuotta sitten ostamani Iittalan tsaikka-lasit vanhalla messinkiselleä pidikkeellä. Silti en halunnut luopua niistä teräksen värisistäkään, jotka joskus aikoinaan opiskelijabudjetista nipistettiin mieheni kanssa. Nyt on glögilasit isommallekin porukalle, ja mitä sitten vaikka olisi vähän eriparia. Olen sellainen Eripari-Emilia, että oikeastaan vaan tykkään kun kaikki ei ole ihan kliinisesti samassa linjassa.

Mun mielestä sellainen persoonallinen koti syntyykin enemmän pikkuhiljaa ja vuosien varrella, kuin kertaheitolla sisustaen. Joskus sanotaan, että ihmisen ei pitäisi kiintyä esineisiin, vaan ihmisiin, mutta itse väitän, että pienoinen kiintyminen myös niihin tavaroihin voisi jarruttaa kertakäyttökulttuuriamme. Toisen romu voi olla toisen aarre, mutta parhaassa tapauksessa käsitellään omaisuuttamme jokainen aarteena, vaikka ei kruununjalokiviä kaapeissa olisikaan. Kun esineitä kunnoittaa ja vaalii, ne kestävät aikaa ja käyttöä. Kun niihin kiintyy, ei tarvitse hankkia uutta saadakseen iloa.

Sitä, mitä ei ihan oikeasti itse tarvitse on järkevääkin laittaa kiertoon. Vaatteet, lehdet, kirjat ja monet muut asiat kiertävät meillä tehokkaasti ihan perhepiirissä. Jopa huonekalutkin. Ja astioitakin voidaan lainailla, jos joku vaikka pitää isommat kemut. Eilen juuri hain Klaaralle postista siskoni lähettämät luistimet. Säästyi aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea rahaa.

Leppoisaa iltaa. ♡