Tänään sain herätä valmiiseen aamupalapöytään ja tunsin itseni äärettömän onnelliseksi ja etuoikeutetuksi. Mieli purjehti yhdeksän vuoden takaisiin, siihen äitienpäivään, jolloin odotimme esikoista. Tuolloin en voinut edes aavistaa, mitä kaikkea elämä eteen antaisi. Vain yhdeksän vuotta ja elämä on muuttunut niin monella tapaa. Silmät kosteina ihastelin pojan tekemää korttia ja kuopuksen taiteilemaa kangaskassia. Lahjoista kallisarvoisimmat syntyvät noiden kahden käsissä. ♡

En välitä mistään ihmeellisistä äitienpäivämenoista, mielestäni parasta on olla kotona ja tehdä jotakin mukavaa lasten kanssa. Tänä vuonna sairastelu ei oikeastaan muuta vaihtoehtoa suonutkaan, mutta olosuhteista huolimatta meillä on ollut kiva päivä. Koko perhe rennosti verkkareissa, ruokana ihan tavallista kotiruokaa ja pöydällä kimppu oman pihan valkovuokkoja. Teinpä pienen kävelylenkinkin, nimittäin kiertelin pihassa ja ihailin kevättä. Muistelin, kuinka vuosi sitten istutimme hedelmäpuita äitienpäivän kunniaksi, ja nyt noissa puissa on jo suuret pulleat silmut. Hedelmäpuut muistuttavat aina siitä aurinkoisen lämpimästä päivästä, ja lasten riemusta vesiletkulla leikkiessä.

Pihatöihin ei vielä ole asiaa, mutta sen verran laitoin tänään kevättä eteenpäin, että siivoilin kuistia ja siirsin sinne taimet karaistumaan. Lupaa jo ensi viikolle lämpimiä öitäkin, joten ehkä niitä tuosta kohta pääsee siirtämään jo uloskin.

Toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ja äitiydestä haaveileville. Äitienpäivää toivotan myös kaikille oman äitinsä menettäneille. Äiti ja äitiys eivät ole itsestäänselvyyksiä. Arvostetaan ja kunnioitetaan elämän suurimpia lahjoja. ♡

Lauantaita muruset! Täällä on pyritty pitämään lippu korkealla ja mieli positiivisena taudista huolimatta. Tänään tosin kaatui petiin perheen viimeinenkin uhri, ja vetäähän tilanne pakostakin jo hiukan harmittamaan. Oli nimittäin odotettu lämpimämpää viikonloppua, puutarhatöiden jatkamista ja kesähuoneprojektin alkuun tönäisyä. Mutta nyt parannellaan kyllä tämä porukka ja huolella, jotta ollaan sitten parhaassa terässä kun se todellinen lämpöaalto jostain puskee! 🙂

Ajatukset ovat vahvasti puutarhassa flunssasta ja kylmästä keväästä huolimatta. Koska sen lämpenemisen, ja luonnon todellisen heräämisen suhteen alkaa usko välillä horjuakin, oli pakko selailla vähän vanhoja kesäkuvia ja muistella, että miltä meillä sitten kesällä oikein näyttää. Myönnän, että vaikka tässä kodissa asutaan jo viidettä kevättä, en vieläkään tahdo muistaa, mitä kaikkea mistäkin penkistä kesän aikana kurkistaa. Ja toki pakkaa sekoittaa sekin, että perennoja tulee jaettua joka vuosi, eikä järjestys ole missään kohtaa stabiili. Silti ehkä se suurin ilo näitä kuvia katsellessa on se vehreys ja täysinäisyys, jota ne lupaavat. Nyt nimittäin näyttää niin kovin paljaalta ja karulta, että oikein ahdistaa. Talvella pimeys (ja mahdollisesti lumi) tekevät omalle pihalle jonkinlaiset raamit ja seinät, mutta nyt keväällä piha tuntuu niin kovin alastomalta ja läpivalaistulta.

Keräsin tähän postaukseen joitakin pihakuvia menneiltä kesiltä. Enemmän puutarhajuttuja (kuvia, tarinoita ja pohjakuvaakin) löytyy puutarhassa tunnisteen alta.

Mitään varsinaisia suunnitelmia en puutarhan suhteen ole tänäkään vuonna tehnyt, vaan raivausta jatketaan koko ajan kohti tontin reunoja. Mitään golfkentän perustamista se ei kuitenkaan meidän tapauksessa tarkoita, vaan enemmänkin pelastustöitä, joilla koitetaan kaivaa se pahasti puskittumaan päässyt paratiisi esiin. 🙂 Tässä hommassa kuitenkin pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys ovat liki pakollisia, ja olenkin asennoitunut joka vuosi nauttimaan myös pienistä saavutuksista.

Odotan niin niitä raukeita kesäiltoja, kun saa saunapuhtaana kierrellä puutarhassa ja ihailla työnsä tulosta. Haahuilla ja haaveilla. Kuunnella linnunlaulua ja lehtien havinaa. Juuri nyt jokainen solu minussa kaipaa kesää! Ja kyllähän se sieltä tulee. Lämpö ja vehreys. Ennemmin tai myöhemmin, mutta tuleepa kuitenkin!

Nyt kuitenkin sohvannurkkaan lasten kanssa Viisikoita katselemaan. Ihanaa lauantai-iltaa!

Save

Aurinkoista perjantaita! Suupielet nykien vilkuilen täällä lämpömittaria ja odotan sitä Pekka Poudan lupaamaa jopa kymmentä astetta. Samaan aikaan seuraan ikkunasta toukotöiden aiheuttamaa liikennettä, enkä malta olla miettimättä, että vuosi sitten tähän aikaan kuolanpioni aloitteli kukintaansa ja maiseman vallitseva väri oli vihreä. No, tänä vuonna ei ainakaan ole vaaraa ylikukkineista valkovuokoista äitienpäivänä. 🙂

Täällä mennään äitienpäiväviikonloppua kohti aika leppoisissa tunnelmissa. Koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, sillä edellisen viikon puutarhaintoilu ja nämä viime päivien sairastelut näkyvät kyllä siisteyden tasossa. Jopa mieheni totesi eilen, että kotimme on ihan hirveässä kunnossa, ja sanonpa vain, että siihen tilanteeseen ei kovin usein päästä! Toivoinkin äitienpäivän kunniaksi pikkuisen apua tässä siisteystason palauttamisessa. Olisi nimittäin aika ihana herätä sunnuntaina kotiin, jossa tavarat olisivat omilla paikoillaan, ikkunasta voisi kuonon ja tassun jälkien sijaan ihailla maisemaa, eikä nurkissakaan räksyttäisi villakoirat. Valkoisena hohtava lattia, ja pienten sormenjälkien puuttuminen vaaleilta pinnoilta viimeistelisivät äitienpäivätunnelman täydellisesti! 😉

Muutama kuva keittiöstä, jonka ikkunoista tulvii valoa ja lämpöä.  Ei niin kovin keväistä tämä meidän sisustus, mutta  höyläpenkin päällä kuitenkin vihertää, eikä taimien määrä lupaa kuin kukista kesää. Vielä kun pääsisi istuttamaan ne taimet maahan, niin kesän kukkasato olisi olisi taattu! 🙂

Mukavaa viikonlopun aloitusta ja aurinkoa perjantaihinne!

Tallenna

Miten jokin niin pieni ja hento voikin olla niin kaunis, ja samalla niin suuri lupaus kaikesta tulevasta. Valkovuokko on kevään, ja saapuvan kesän, symboli.

Nämä pienet kaunokaiset kävin nappaamassa aamulla omasta pihasta, kun halusin piristää vastasiivottua kotia. Nyt on pyykkikorit melkeinpä tyhjillään, ja villakoiratkin sain imuroitua pölypussin uumeniin. Josko tänne tänään jo kehtaisi päästää siskonkin käymään. 🙂

Lapset jäivät jo eilen mummulaan yökyläilemään serkkujensa kanssa, ja minä palasin yksin kotiin marenkia vatkaamaan. Kymmenestä valkuaisesta tuli kaksi komeaa marenkilevyä, joista taiotaan tänään kakku kahdelle tytölle, aivan kuten tehtiin viime vuonnakin.

Minä ja marenkipohjat matkaamme kohta vanhempieni luo nauttimaan rakkaiden seurasta. Palaan siis kommentteihinne hiukan myöhemmin!

Ihanaa viikonloppua! ♡

Heipsutirallaa ja terveisiä haravan varresta!
Viime viikonloppuna herätyskelloa piti viritellä niin lauantaille, kuin sunnuntaillekin. Eilen illalla sain kuitenkin painaa pääni tyynyyn tietoisena siitä, että mihinkään ei ole aamulla kiirettä. Ihana tunne, lupa nukkua vaikka puolille päivin, jos siltä tuntuu. Mutta eihän sitä tohtinut aamulla ihan hirveästi sängyssä köllötellä, kun ulkona oli niin ihana keli. Haravat, sekatöörit ja oksasakset pääsivät käyttöön, sillä tänään huiskittiin puutarhassa tuulemaan oikein kunnolla! Jaloissa vilistivät omat ja naapurin lapset, yksi utelias koira ja kaksi varsin leikkisää kissaa. Vähän tulensuojaisemmissa paikoissa tuli jopa hiki, kun oikein pisti haravaan vauhtia. Tuli myös jotenkin ihan uskomattoman keväinen olo. Ulkona mieli lepää ja pää puhdistuu kaikesta turhasta!

Vähän aikaa tuo oma jälkikasvukin jaksoi olla avuksi ja kiipeillä puussa kavereiden lähdettyä, mutta sitten alkoi hirveä kitinä mummulaan menemisestä, ja lopulta olikin sovittu, että kaksikko lähtee yökyläilemään vanhempiani luokse. Pilvisempi iltapäivä vietettiinkin sitten autossa. Käytettiinpä miehen kanssa tilaisuutta hyväksi, ja ajeltiin kahdestaan myös kiinalaiseen syömään. Namskis, mutta maistuikin hyvältä! Meillä ei ole kiinalaista kovin lähellä, joten tuo on sellaista harvinaista herkkua, johon iskee välillä ihan kamala himotus. Ja omani olikin vaivannut jo parisen viikkoa!

Kuten kuvista näkee, kevät ei ole täällä vielä kovinkaan pitkällä. Eniten puutarhassa vihertää sammal, sekä käenrieskat, jotka puskevat sinne tänne vihreitä tupsujaan. Mutta kyllä se siitä. Maasta pilkistää koko jaan enemmän vihreää, ja kohta päästään nauttimaan valkovuokoista ja tulppaaneistakin.

Yöksi luvataan lunta ja huomiseksi räntää. Nyt ei jotenkin jaksa ahdistaa edes se, sillä pihatöitä tehdessä vahvistui kuitenkin se usko siihen jokavuotiseen kevääseen. Joskus se tulee aikaisemmin, joskus myöhemmin, mutta joka vuosi kuitenkin jossain vaiheessa.

Ihanaa lauantai-iltaa ja mukavaa vapun alkua!

Save

Perjantaita!

Keittiö kylpi tänään ihanasti valossa, enkä malttanut olla kuvaamatta hieman paikkoja. Vaikka mitään ihmeellisiä muutoksia sisustuksessa ei olekaan tapahtunut, vuodenajat ja valo kuitenkin muuttavat aina fiilistä. Tänään tuli jopa sellainen olo, että noita taljoja voisi heitellä jo kesäteloille. Ne ei kai ole mitenkään kauhean kesäisiä tai keväisiäkään. Mutta just nyt nämä sisustusjutut ei oikein tahdo kiinnostaa kuten yleensä, koska luonnollisesti mieli vaeltaa jo ulkona ja puutarhajutuissa. Niin, ja kesähuoneessa, jonka parissa on tarkoitus aloittaa ihan pian!

Täällä aloitellaan vappuviikonloppua. Kaikenlaista kivaa on ohjelmassa ja aurinkokin jaksaa edelleen paistella. Monta syytä iloita ja olla onnellinen. Kesähuoneesta ja puutarhajutuista sitten toisella kertaa, sillä nyt pitää alkaa valmistautua illan discoon! 😉

Ihanaa alkavaa viikonloppua! ♡

Save

Hepskukkuu ja tiistaita! Tuntuu nämä kevään viikot olevan täynnä jos jonkinlaista ohjelmaa, viikonlopuista nyt puhumattakaan. Kaikkia kivoja juttuja koko kevät täynnä, tuntuu vain, että päiviä saisi viikoissa olla enemmän. Sanotaanko vaikka tuplasti! Eikä tietenkään ne lisätunnit vuorokauteenkaan pahitteeksi olisi. Tänään on vuorossa karkkipussitalkoot naapurinrouvan kanssa. Eilen jo liki valutin kuolaa karkkilaatikoille, kun hoidimme tuota logistista puolta, joten tänään täytyy varmaan laittaa teippi suun eteen. 🙂

 Mitään sinistä tai värikästä en nyt vielä ole ehtinyt kaivamaan liinavaatekaapin uumenista, joten mennään yhä harmaan sävyillä. Mutta joutomaan kukkaketooni ostin jo 30 pussia kukkien siemeniä. Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty! Vaikka eipä noilla nyt vielä kiire ole, kuvista saattaa huomata tämänkin päivän lumi… vaaleuden.

Tuossa viime viikolla tulin taas miettineeksi kaikenlaista, laidasta laitaan, ja yhtenä suurena ajatuksena mieleeni kumpusi sekin, että elämä ei ole ikuista. Jäin miettimään ja pohtimaan omia elämänarvojani ja sitä, mikä on itselleni tärkeintä. Samalla tein jonkinlaisen päätöksen siitä, että elämästä on alettava entistä enemmän nauttimaan juuri nyt ja tässä. Minulle henkilökohtaisesti on paljon tärkeämpää olla esimerkiksi läsnä lapsilleni, kuin valloittaa vuori tai pyrkiä kuukävelylle. Vähemmän kiirettä, enemmän nauttimista. Onneksi kevään buukatut viikonloput, ja täyteen ahdetut illat, ovat kuitenkin pääasiassa niitä lapsiin ja perheeseen liittyviä juttuja. Ja onneksi mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä omia menojani. Tulin nimittäin miettineeksi sitäkin, että tahdon olla jatkossa sosiaalisempi ja järjestää enemmän aikaa myös ystävyyssuhteille. Oikeastaan moni asia loksahti paikalleen, kun mietin, mitä tällä hetkellä kadun. Kadun nimittäin ehkä eniten kaikkia niitä päiviä, jotka olen haaskannut negatiivisiin juttuihin ja tekemisiin, sen sijaan, että olisin keskittynyt asioihin, jotka tuovat hymyn huulilleni.

Loppujen lopuksi on myös aika lohduttavaa, kun huomaa, että eniten elämässä haluaa lopulta vain nauraa,tanssia, halata ja pussata. Olla onnellinen, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Tässä kodissa on nyt asuttu likipitäen neljä ja puoli vuotta, ja edelleenkään meillä ei ole valmista. Siinäkin on taas yksi asia, jolle olen uhrannut aivan liikaa ajatuksiani ja aikaani. Sen sijaan nimittäin, että miettisin jokaista repsottavaa kulmaa tai listatonta seinänpätkää, voisin hyppiä riemusta ja iloita kaikista niistä asioista jotka on jo saatu tehtyä. Ja niinhän minä pääasiassa teenkin, mutta myönnän, että välillä vaivun sinne epätoivonkin puolelle. Esimerkiksi vieraiden kutsuminen on ollut pitkään vaikeaa, ja kun vieraita on lopulta tullut, aikani on mennyt siihen, että olen listannut heille asioita, jotka kyllä on tarkoitus hoitaa ja laittaa kunttoon. Ikään kuin sitä nyt tarvitsisi kotinsa tilaa kenellekään selitellä. Totuus kun kuitenkin on, että valmista täällä ei tule koskaan. 🙂

Ja nyt kun oikein positiivareiksi ryhdyttiin, niin olipas kiva tuo aamupäivän pyry. Tuli kukkasipulitkin kasteltua ihan ikkunasta katsellen.

Ihanaa tiistain jatkoa!

Save

Sataa, paistaa, sataa, paistaa… “Kevät keikkuen tulevi” pitää kutinsa tänäkin vuonna. Nimittäin juuri kun tulee keväinen olo, ja aurinko lämmittää mukavasti poskipäitä, pilvet valtaavatkin taivaan ja alas sataa räntää tai rakeita. Säästä huolimatta viikonloppuun mahtui keväistä tunnelmaa. Oli jumpan kevätnäytöstä, puutarhatöitä ja joitakin muita kevätvalmisteluja. Vappuviikonlopulle onkin sitten luvattu jo lämpimämpää säätä, joten elättelen toiveita oikein kunnon puutarhapäivästä. Kaipaan jo sitä ihanaa fiilistä, kun haravoidessa tulee niin lämmin, että pitää riisua teepaidalle. 🙂

Eilen lykittiin maahan vielä syksyltä jääneitä kukkasipuleita. Maasta kuitenkin puskee kovalla voimalla myös viime keväänä istutettuja sipulikasveja, joten eiköhän nuokin tuosta unohduksesta tokene. Miten se syksy onkin jotenkin niin vaikea! Joka vuosi jää jokunen sipuli jota ei vain tahdo saada maahan. Joko sataa, tai on liian kylmä. Niin, tai pimeä! Veikkaan kuitenkin, että se suurin syy on vain se syksyinen saamattomuus. Tekisi mieli olla sisällä lämpimässä ja rakentaa itselleen pesää. Kevät tuntuu siinä kohtaa niin kovin kaukaiselta.

Kevään tullen kellossa on eri ääni. Ulkona viihtyisi iltamyöhään, ja tekemistä keksii kyllä jatkuvasti. Lisäksi on ne suuret suunnitelmat, joita ei kuitenkaan ehdi yhden kevään aikana toteuttaa. Tänä keväänä aion kuitenkin toteuttaa sen yhden, joka on aina kevätkiireissä jäänyt tekemättä. Nimittäin piharakennuksen taakse joutomaalle tulee tänä vuonna pieni kukkapelto. Auringonkukkaa nyt ainakin, mutta voihan sekaan heittää myös vaikka kehäkukan siemeniä. Sieltä on sitten hyvä napsia maljakkoonkin vähän väriä.

Samalla kun ajatukset ovat kesässä ja kukissa, kääntyy katse väkisinkin myös omaan kotiin. Tuntuu jotenkin niin kovin värittömältä. Ehkä olisi aika kaivaa kaikki siniset tyynynpäälliset kaapista ja ottaa askel kesää kohti myös sisällä. En tahdo kuulostaa pessimistiltä, mutta aika kuluu kuitenkin niin nopeaan, että syksy kolkuttelee ovelle pikemmin, kuin ehkä haluaisinkaan. Tämä osa vuodesta on kuitenkin niin lyhyt, että siitä kannattaa ottaa ilo irti ihan koko rahalla! 🙂

Tänään on luvattu aurinkoista aina puolille päivin asti. Kenties päiväkahvinsa voisi jo nauttia lastauslaiturilla istuskellen!

Aurinkoa (ja aurinkoista mieltä) uuteen viikkoon!

Heissan ja aurinkoista lankalauantaita! Ihan koko päivää ei tosin olla auringossa paistateltu, vaan välillä on ajeltu myös sakeassa lumisateessa. Mutta sitten kun paistaa, paistaa kyllä ihanasti. Ja keväisesti – jopa lumisateen läpi!

Olin ennakkoon ajatellut, että pääsiäisenä nukun kuin ruhtinas, posotan vaikka puoleen päivään, jos siltä tuntuu. Torstai-iltana kun painuin untenmaille jo iltakymmeneltä lasten kanssa, luulin nukkuvani vähintäänkin kellon ympäri. Mutta eihän se ihan niin mennyt, sillä perjantaiaamuna olin ylhäällä jo ennen kuutta, ja tänään silmät rävähtivät auki ennen seitsemää. Olo on silti levännyt, joten mikäs siinä, jos arkirytmi jaksaa pysyä matkassa pyhienkin ajan. Parempi kai näin! Ja luonnollinen herääminen voittaa aina vekkarin pirinän! 🙂

Nappasin joitakin kuvia yläkerrasta lähinnä tuon auringon inspiroimana. Valoisat päivät ja mukavan leppoisa yhdessä oleminen ovat ehdottomasti tämän pääsiäisen kultaa.

Meillä lauantaita on vietetty pojan pelireissussa, mutta loppu iltapäivä ja ilta ollaan ihan rennosti kotosalla. Sipsutellaan villasukissa ja kotivaatteissa, tehdään pitsaa ja herkutellaan muutenkin. Ja ainakin muutaman ristiseiskan aion saada pojat pelaamaan tänäänkin, siihen kun olen vähän jopa koukussa. Mutta nyt ne jätskiannokset, jotka mies lupasi tehdä!

Ihanaa lauantai-iltaa! ♡

Tallenna

Piti hieraista aamulla silmiä pariinkin otteeseen, sillä ikkunan takana oli aivan mielettömän talvinen maisema. Lunta taisi olla enemmän, kuin talvellakaan parhaimmillaan, ja epäilin hetken, olenko sittenkään hereillä. Mutta totta tuo oli, autokin piti kaivaa lumen alta esiin. Aurinko onneksi teki tehtävänsä, ja päivällä suurin osa lumista suli jo pois. Olin kuvitellut tekeväni puutarhahommia pääsiäisen aikana, mutta katsotaan nyt.

Koululaiset lähtivät pääsiäiskirkon kautta lomille ja Klaaran kanssa olisi tarkoitus lomailla vähän pidempään. Kevään suurimmat kiireet alkavat helpottaa ja nyt viikonloppuun saa astua kevein mielin. Vähän myöhemmin me lähdetään lasten kanssa munajahtiin ja aloitetaan pääsiäinen iloisissa merkeissä isommalla porukalla. Ajattelin kuitenkin vielä huikata teillekin rauhallista kiirastorstaita ja muutenkin oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Nautitaan ja rentoudutaan!

Save