Kaupallinen yhteistyö ⎮ Arla & UPM

---

No, enpä olisi koskaan uskonut liputtavani jonkin mobiilipelin puolesta, mutta tänäänpä liputan. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Arlan ja UPM:n kanssa, jotka ovat kehittäneet ihan loistavan, ja kaiken lisäksi ilmaisen AR-pelin pikkuväelle! Mikä on Kierrätyskamut, miten sitä pelataan ja paljon muuta löydät tästä postauksesta. Lopussa myös ohjeet, kuinka voi osallistua Papun verkkokaupan 200 euron arvoisen lahjakortin arvontaan!

Kierrätyskamut AR-peli on lyhykäisyydessään opettavainen peli, joka innostaa kierrättämään ja kunnioittamaan luontoa. Arla ja UPM haluavatkin olla mukana tukemassa lasten tietoa ja taitoa ympäristöasioista ja kiertotaloudesta. Kuten kaikki tiedämme, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Niinpä kierrätysasiat on hyvä opetella jo lapsena!

Kun puhutaan kännykän ja tabletin peleistä, mulla on aina vähän sellainen olo, että eikös näitä jo ole ihan tarpeeksi. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti, sillä itse pelin idea ei todellakaan ole istuttaa lasta ruudun ääressä, vaan päinvastoin. Mutta minäpä kerron vähän tarkemmin, mikä Kierrätyskamut on, ja miten sitä pelataan!

Jotta pääset alkuun tarvitset joko puhelimelle tai tabletille Arilyn sovelluksen. Sovellus löytyy ilmaiseksi sovelluskaupasta tuolla nimellä, ja itse sovellus sinänsä ei viittaa Arlaan tai UPM:n, joten älä häkelly. Itse menin tässä kohtaa vähän sekaisin, mutta siis sovelluksen kuvake on sellainen Helinä Keijun näköinen olento ja sovellus muuttuu kyllä Kierrätyskamut -peliksi. Sovelluksen lataaminen ei vaadi luottokorttitietoja, eikä mitään muutakaan, joten voit ladata sen helposti myös lapsen omalle laitteelle. Lisäksi tarvitset Arlan Luonto+ jogurtin tai Arlan maitopurkin. Näiden harjakattoisten purkkien yhdestä kyljestä löydät Kierrätyskamut -logon ja Arlan Aamukissan kuvan. Peli lähtee käyntiin kun osoitat tätä kuvaa Arilyn sovelluksella. Hups vain, ja Roni Back pomppaa ylös jogurttipurkista!

Kuten sanoin, pelissä ei ole kyse vain siitä, että lapsi tuijottaa ruutua. Itselleni oli positiivinen yllätys, että tuttu tubettaja antoi heti ensimmäiseksi tehtävän pyytäen laittamaan älylaitteen sivuun. Tehtävä on siis jotakin, minkä vuoksi jalkaudutaan joko ulos tai puuhailemaan muuten jotakin aiheeseen liittyvää. Piirretään esimerkiksi kuva. Tehtävät ovat helppoja, eivätkä ne välttämättä vaadi aikuiselta osallistumista. Tämä on mielestäni hyvä, sillä nyt jos koskaan tarvitaan lapsille myös sitä omatoimista puuhailua. Jos jokin tehtävä on mahdotonta toteuttaa juuri sillä hetkellä tai lapsi tarvitsee aikuisen apua tekemiseen tai materiaalin löytämiseen, sen voi sopia toteutettavaksi myöhemmin. Kun lapsi on tehnyt tehtävänsä (tai sen tekemisestä on sovittu) hän palaa laitteen ääreen ja saa palkinnon. Palkinto on aarrearkku, jonka sisällöllä kasvatetaan omaa maatilaa.

Kierrätyskamut AR-pelin idea on opetella kierrättämistä, mutta se tehdään lapsen tahtiin ja tehtävät ovat aluksi todella yksinkertaisia. Kun tehtävä on suoritettu lapsi pääsee Aamu-kissan ja lintujen lisätyn todellisuuden maatilalle. Pelin edetessä maatilalle kerätään asioita ja eläimiä, ja lapsi pääsee joka päivä leikkimään omalle tilalleen tehtävien jälkeen. Mikä mielestäni on ihan äärettömän hienosti oivallettu on se, että pelissä voi edetä vain tietyn määrän päivässä. Tehtäviä saa yhden per päivä, ja aarrearkku maatilan kasvattamiseen täytetään sekin vain kerran päivässä. Tämän ominaisuuden kun saisi kaikkiin peleihin! Vaikka itse en ole koskaan pelannut mitään kortti- tai lautapeliä modernimpaa, olen käsittänyt, että koukuttuminen johtuu juurikin siitä etenemisen tarpeesta. Vielä vähän, vielä yksi taso ylemmäksi.

Arla Suomen ja UPM:n teettämästä tuoreesta kyselystä selvisi, että lapsilla on iso merkitys siinä, miten paljon perhe kierrättää. Ja onhan se totta, että kun lapsi osaa itse lajitella jätteet, ei meidän vanhempien tarvitse käydä roskapussia jatkuvasti läpi. Motivaatio kierrättämiseen pysyy yllä, kun perheessä jokainen kantaa kortensa kekoon. Lasten innostus kierrättämiseen ja jätteiden lajitteluun pitää yllä myös aikuisen intoa. Sanoisin jopa, että meillä tämä nuorempi on huomattavasti tarkempi ja ohjeistaa mielellään myös muita. Mutta siinä missä me aikuiset voimme googlettaa kierrätysohjeet nopeasti vaikka kotikaupungin nettisivuilta, lapsen on hyvä myös hahmottaa esimerkiksi se, että puusta tehdään paperia ja se, ettei iso puu kasvanut mittaansa vuodessa tai kahdessakaan. Sekä pelin tehtävät, että itse maatila auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan juuri tällaisia asioita.

Arlan ja UPM:n tavoitteena onkin kasvattaa sukupolvi, jolle kierrättäminen on luonnollista ja jokapäiväistä tekemistä. Mikäli aihe tuntuu tärkeältä, pelin tehtävistä saa myös kivasti vinkkejä muuhunkin tekemiseen lasten kanssa. Itse kierrättämisen lisäksi peli tuo luontoaiheet esimerkiksi lapsen piirtämiseen. Me ollaan myös käyty läpi erilaiset puulajit, joita tässä lähistöllä kasvaa ja todettu että niitä on ihan hurjan paljon. Mietitty miksi joku puu tuntuu saunassa kuumemmalta kuin toinen tai miksi piirustuspaperi kannattaa käyttää kokonaan. Ollaan myös päätetty perustaa kasvimaa ihan vain poimittaville niittykukille. Vaikka Klaaralle onkin tärkeää saada pelistä tehtäviä, joita voi suorittaa itse, luontoaihe palaa päivän mittaan myös yhteiseen tekemiseen. Puuhastelun lisäksi pelissä on toki saanut haastaa myös lukutaitoa. Vaikka päivätehtävän palkinto onkin omalla farmilla leikkiminen, olen todennut, että ne itse tehtävät ovat kuitenkin lapselle se tärkein osuus. Pakko myöntää myös, että itseltäni ei ole enää viime aikoina irronnut ihan kauheasti uusia ideoita lapsen viihdyttämiseen, joten siinäkin mielessä peli on ollut päivien pelastus.

Omalla maatilalla lapsi pääsee siirtelemään esineitä ja asioita pitämällä sormea pitkään niiden päällä ja vetämällä asiat uudelle paikalle. Koskettamalla nopeasti eläimiä, tai vaikka linnunpönttöä, tapahtuu hassuja juttuja. Kierrätyskoneen avulla lapsi oppii tekemään vanhasta uutta. Mitä pidempään peliä on pelattu (ja nyt siis puhutaan siitä, että miten monena päivänä tehtävät on suoritettu), sitä upeampi maatila syntyy. Hauskinta on kuitenkin mielestäni se, että tämä kaikki pelaaminen tehdään vasta sen jälkeen, kun on halattu puuta, askarreltu käpylehmä tai vaikka kylvetty jokin siemen. Jos siis kaipaatte lapsille mukavaa puuhaa kevät- ja kesäpäiville, kannattaa ehdottomasti tutustua Kierrätyskamuihin! Pelissä ohjeet tulevat sekä kirjoitettuna, että puhuttuna. Ei siis haittaa, jos lapsi ei vielä ihan osaa lukea. Aikuisen tai isomman sisaruksen pienellä avustuksella pelissä pärjää kyllä, kun äänet pitää päällä! Ja ei haittaa, vaikka on ihan totaalisen tumpelo näiden pelien kanssa, kuten minä. Lapset ovat yleensä aika taitavia! 🙂

Arlan Luonto+ tuotesarja on kehitetty yhdessä lapsiperheiden kanssa. Tuotteissa ei ole käytetty valkoista sokeria, vaan makeus tulee marjojen ja hedelmien omasta sokerista. Tuotteiden mieto maku ja koostumus ovat molemmat lasten suuhun sopivia. Lempeä makumaailma ilman sattumia sopii myös omaan suuhuni. Vaniljajogurtti on muuten kiva tervellisempi vaihtoehto sokeroiduille vaniljakastikkeille! Siihen on kiva myös lisätä marjoja ja hedelmiä oman maun mukaan. Jogurteista löytyy tietenkin myös tärkeät ab-maitohappobakteerit!

Kaikki Arla Luonto+ harjakattoiset purkit ovat 100 % puuperäisiä sisäpintaa myöden. Jotta neste pysyy purkissa, kartonki on pinnoitettu mäntyöljypohjaisella pinnoitteella. Mäntyöljy on suomalainen innovaatio UPM:ltä ja sitä saadaan selluntuotannon sivutuotteena. Luonto+ annosjogurtit ovat Suomen ensimmäisissä kartonkipurkeissa. Jogurttipikari ja sen kansi voidaan molemmat kierrättää kartonkikeräykseen. Nopea huuhtaisu ja taittelu vaikkapa maitopurkin sisään helpottaa lajittelua.

Miltä kuulostaa? Voisiko Kierrätyskamut olla tykätty peli myös teidän perheessä? Itse sanoisin, että peli soveltuu sellaisenaan eskari-ikäisestä eteenpäin. Pienempikin lapsi innostuu varmasti, mikäli pääsee pelailemaan isomman sisaruksen kanssa.

Jos innostutte pelaamaan ja tekemään tehtäviä, nappaa ihmeessä kuva farmistanne. Voi lisätä sen Instagramiin häshtägillä #kierrätyskamut, ja jotta kuva ei mene minulta ohi, voit vinkata siitä minulle kommentissa tai kuvatekstissä. Voit myös lähettää kuvan suoraan minulle Instagram Directin kautta. Farmikuvan jakaneiden kesken arvontaan yksi 200 euron lahjakortti Papun nettikauppaan. Osallistumisaikaa on 19. toukokuuta asti ja kilpailun säännöt voit käydä lukemassa täältä.

Käy vielä lukemassa pelin ohjeet Kierrätyskamut -sivulta. Sitten vain pelailemaan, tekemään tehtäviä, kasvattamaan omaan farmia ja ennen kaikkea oppimaan kierrättämisestä ja luonnosta!

Peli on hauska lisä etäeskaritehtäville, joita on kuulemma tullut aivan liian vähän. Pientä puuhaa on siis onneksi myös kesälomapäiville. Ja tuo käpylehmä on muuten aika ihana!

Hellurei! Muistatteko kun sanoin taannoin, että mulla olis yksi matonvaihto, jota en ole vain saanut aikaiseksi suorittaa. No nyt sain. Ja heräsikin heti kysymys, että pitäisikö myös tuo a.k.a. iso eteinen värittää samanmoisella! Ne jotka ovat roikkuneet mukana jo pidempään saattavat muistaa mistä punainen matto on peräisin. Kyllä, sama matto oli myös vanhan kodin aulatilassa ja sen kaveri makuuhuoneessa. Useampi vuosi rullalla ei kuitenkaan ollut koitunut mattojen kohtaloksi ja sain loistavan piristyksen tylsän eteisen iloksi.

Meillä tosiaan on kaksi eteistä, ja niistä puhutaan pikkueteisenä ja isona eteisenä. Tai nyttemmin ehkä eteisenä ja isona eteisenä. Tämä suurempi on lähinnä läpikulkutila, koska sisäänkäyntiä ei käytetä kuin siivoamisessa. Jopa postinkantajat tietävät, että ovi tullaan avaamaan talon toiselta puolelta. Mutta näin ei ole ollut aina, ja siitä muistutti taas nokipoika, joka jyskytti ison eteisen ikkunaan maanantaiaamuna klo 8.  Se mitä joskus kadehdin uusista taloista on ehdottomasti arkisisäänkäynnit ja pääovet. Vaikka meilläkin ehkä olisi ollut mahdollisuus rajata nuo alueet omiksi tiloikseen ollaan päädytty kuitenkin siihen, että meillä kuljetaan huoneiden läpi ja alakerran pääsee ympäri kulkemalla juurikin molempien eteisten läpi. Pieni eteinen kuljettaa joko olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön tai vastaavasti työhuoneen kautta isoon eteiseen ja siitä keittiöön. Kenkä- ja takkihelvetti on siis aina nökösällä. Kesälle kiitos siitä, että eteisen neliöt tuntuvat aina tuplaantuvan tässä kohtaa vuotta.

Hauska juttu on myös se, että punaisen maton yläpuolella roikkuu sama eteisen valaisin, kuin vanhassakin kodissa. Tuohon se silloin kohta kahdeksan vuotta sitten iskettiin väliaikaisesti, enkä vielä ole saanut aikaiseksi päivittää. Sulaketaulullekin taisi olla jokin piilosuunnitelma, mutta sekin on jäänyt toteuttamatta. Kadehdin siis myös aikaansaavia ihmisiä! Se, minkä tämä mattojuttu nyt aiheutti on kipinä maalata lattioita. Eteisen vanha matto on nimittäin hionut maalipinnan ihan rikki.

Lohikeitto tähän yhteyteen siksi, että se sopii loistavasti kylmään keliin. Lauantain lenkillä tuli puhe lohikeitosta, ja pakkohan sitä oli tehdä. Kunnon kermalla ja voilla maustettua, kuinkas muutenkaan.

Ai niin, näissä kuvissa näkyy myös tuo mun perintötelefooni. Sitä lapsena veivattiin ahkerasti mummulassa. Meidän lapset ei oikein edes jaksa ymmärtää, että kyseessä on puhelin.

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Hetki & Indieplace

---

Voi jukra, miten näitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on taas odotettu! Sormet ovat syhynneet multapussille ja kesäkukkien kimppuun. Eilen lähdettiinkin Klaaran kanssa heti aamupäivällä puutarhahommiin. Vaihdettiin mullat vanhoille mårbackoille ja istutettiin kesää ruukkuihin. Pojille jätettiin nuo karskimmat puutarhatyöt, ja me tytöt nautiskeltiin kasvihuoneen hellelukemista. Lämpöä riitti lasiseinien sisällä, vaikka aurinko välillä pilvien taakse piiloutuikin! Ihan parasta keväässä on kuitenkin se, että lasten ulkoilun suhteen ei ole tarvinnut stressata. Ulkona ollaan paljon, myös huonommalla säällä. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Hetki -brändin kanssa.

Keväällä nuo puutarhatyöt on jotenkin niin täysin erilaisia kuin syksyllä. Enkä rehellisesti sanottuna oikein edes tykkää tehdä puutarhatöitä syksyisin. Näin keväällä taasen päivä menee ulkona ihan hetkessä. Ilta tuntuu tulevan aina salakavalan nopeasti ja huomaa, että olisi vielä vaikka mitä kivaa hoidettavana. Tämän poikkeuksellisen kevään aikana meillä on tehty arkena paljon sellaista, mikä yleensä tehdään viikonloppuisin tai sunnuntaisin. Toki lasten koulu ja arjen rytmittäminen tuovat omat haasteensa, mutta iltapäivät ja illat ovat vapaa-aikaa. Alkuun, silloin maaliskuussa, olin melko fanaattinen aikataulujen ja ruokailujen suhteen. Mutta koen, että siinä missä tämä kevät on opettanut lapsille arjen taitoja, on se opettanut minulle rentoutta. Se, että mikään ei juuri nyt tunnu varmalta ja turvalliselta on ehkä jossain määrin opettanut elämään siinä kuuluisassa hetkessä. Toki meillä edelleen eletään sitä hyväksi havaittua korona-arkea. Arki on arki ja viikonloppu viikonloppu. Arkipäivisin kello soi aikaisin, tehdään aamutoimet ja odotetaan päivän tehtävänantoa. Mutta siinä kohtaa kun pinna venyy liian tiukalle kahden lämpimän aterian kanssa, olen opetellut hölläämään. Rehellisesti sanottuna uskon, että lasta palvelee huomattavasti paremmin yhteinen hyväntuulinen lounashetki kuin hampaita kiristelevät vanhemmat ja lämmin ruoka. Oivalluksessani auttoi toki sekin, että muistutin itseäni kuinka kivoja meidän perjantait oli ennen tätä koronakevättä. Tukka putkella ajettiin suoraan koulusta bassotunnille. Esikoisen soittaessa me noudettiin Klaaran kanssa murkinaa kaupasta. Äidille salaattia ja lapsille Hetki-rieskaleipää. Soittotunnin aikana ehti oikein hyvin syödä lounassalaatin ja soittaja ruokaili kotimatkan aikana, koska useimmiten oli kiire jo seuraavaan harrastukseen. Ei ollut aikaa keittää perunoita ja se oli lapsista oikeastaan ihan hauskaa! Niinpä olen höllännyt. Autossa syömisen sijaan ollaan kuitenkin aterioitu rennosti ulkosalla.

Toinen asia, jossa huomaan oppineeni rentoutta on arkiset puuhat. Kun elämä oli vielä talvella yhtä aikataulua, sitä halusi hoitaa useimmat kotityöt itse. Ajatuksella, että tulee varmasti nopeasti valmista. Viimeisten parin kuukauden aikana meillä on kuitenkin tehty paljon asioita yhdessä ja enemmän lasten tahtiin. Lapset ovat ottaneet enemmän vastuuta siivouksesta ja yleisistä kotitöistä. Saunakin lämpenee jo lapsityövoimalla! Toisaalta on ollut aikaa tehdä ruokaa yhdessä ja lapset ovat saaneet leipoa ja tehdä puutarhatöitä. Jääkaapin ovessa on myös jonkinlainen “autoin äitiä -lista” ja palkanmaksun valuuttana toimii jäätelö. Peliaikaa voi tienata puuhommilla. Vaikka elämässä on nyt omat murheensa, on uudenlainen arki tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Niin haluan ajatella.

Meidän puutarhapäivän lounaspöydästä löytyi eilen kotimaisia Hetki -välipalatuotteita monessa muodossa. Lasten suosikkeja ovat tietysti nuo voileipämäiset rieskat ja niistä meillä katettiin pöytään Hetki Rieska Mozzarella ja Hetki Rieska Kana-ceasar. Makuvertailun voiton vei kuitenkin yksimielisesti  täytetty Hetki Tonnikalapatonki. Yksi oma Hetki-lempparini on Kana-tacosalaatti. Sopivan ruokaisa ja kivan rouskuva. Tuotteet toimivat loistavasti välipala kiireisessä arjessa, mutta pelastavat myös ne lounashetket, kun olisi kiva vaan istua valmiiseen pöytään ja rupatella päivän kuulumiset.

Ja onhan se totta, että ulkona kaikki maistuu aina paremmalle. On se sitten talviulkoilun lomassa tai auringosta nauttien ja piknikeväitä mutustellen. Eikä oma pihakaan ole huono paikka. Päinvastoin, tähän vuoden aikaan se on minusta paras!

Jos tuossa tulikin viime viikolla oltua tehokas kotitöiden ja siivousten osalta, niin tuo vappuviikonloppu otettiin kyllä koko rahalla takaisin. Toisaalta välillä kuuluukin nauttia, eikä ihan koko ajan suorittaa. Ilo huomata, miten tämäkin taito kehittyy vuosi vuodelta paremmaksi. Tänään maistuikin sitten jo puutarhahommat erityisen hyvältä. Nyt on daaliat laitettu esikasvamaan ja viimeisetkin koulinnat suoritettu.

Fillarikilometrejä kuitenkin tuli viikonloppuna ihan kivasti, joten ei tässä nyt ihan Ellun kanoina olla vain syöty ja makoiltu. Joskin illat ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi, kun innostuttiin katsomaan Karppia Yle areenasta. Toukokuun alkaminen oli säiden puolesta vähän pettymys. Odotin tietty heti aurinkoa ja lämpöä, mutta täällä sää parani vasta sunnuntaina iltapäivällä. Ja sitten olikin kaunista, ai että! Tälle viikolle onkin jo suuret suunnitelmat maantieajon suhteen. Tai oikeastaan koko kesälle! Kesäsuunnitelmat sinänsä on tänä vuonna vähän erilaisia, mutta onneksi on asioita, joita voi tehdä vaikka moni juttu onkin peruttu.

Meillä juhlitaan tänään täysi-ikäistä. Nimittäin siitä tuli kuluneeksi 18 vuotta kun tavattiin tuon mun partanaaman kanssa. Silloin tosin oli siloiset posket molemmilla. Mutta joo, puolikas elämästä on kuljettu nyt yhdessä. On ollut ylä- ja alamäet, uhmaikä ja murrosikä. Toivottavasti myös monta kriisiä, vaihdevuodet ja kuumat aallotkin vielä edessä. Ostettiin kaupasta laatikollinen PusPus-lakuja juhlan kunniaksi. Melkein romanttista! 💕

Ai niin, sitä piti sanoa, että nuo ruokakaupasta ostamani pionit olivat siis aika kireän pinkkejä, kunnes auetessaan saivat ehkä maailman kauneimman sävyn. Toinen kolmikko jo menossa.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Finnamyl & Indieplace

---

Voisin lyödä vaikka vetoa, että teidän kaikkien ruokakomerosta löytyy jotakin täällä meillä paikallisesti tuotettua. Ja jos nyt ei jostain syystä löydykään, niin ihan kohta löytyy. Tuo kuiva-ainekaapin perustuote on nimittäin Kolmen Konstin perunajauhot ja tänään laitetaan suut makeaksi fiilistellen ennakkoon jo pian lähestyvää äitienpäivää! Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finnamylin kanssa.

Lapsuudessani meillä ei äitienpäiväksi juuri kakkuja leivottu. Äitienpäivä kuljettiin perinteisesti mummulasta toiseen, mutta yksi kakku on silti jäänyt mieleen. Se oli tummaan kääretorttupohjaan tehty nakukakku, joka täytettiin ajan hengen mukaan banaanilla (ja varmaan sekahedelmillä) ja koristeltiin kiivillä. Taisi olla sitä aikaa kun isosiskoni innostui leipomaan. Mieleen on jäänyt myös se kuinka pettynyt olin, kun kakku maistuikin kahville. En tiedä oliko se kostutettu kahvilla vai onko tämä vain joku häilyvä lapsuuden muistikuva, mutta hyvää se ei ollut. Pahoittelut, siskoseni!

Siinä vaiheessa kun minusta tuli äiti, oma äitini ilmoitti, että olemme jatkossakin tervetulleita viettämään äitienpäivää, mutta on ihan ok, jos haluan viettää sitä kotona perheeni kanssa. Niinpä äitienpäivää on vietetty meillä monella eri tavalla. Joskus mummulassa käydään jo ennakkoon, joskus on kokoonnuttu isolla porukalla ja joskus ollaan ihan vain kotona. Olen yleensä saanut itse päättää ja vastaavasti mies saa päättää miten haluaa kunakin vuonna juhlistaa isänpäivää. Reilu peli ja toimi meillä oikein hyvin. Muutama juttu kuitenkin kuuluu äitienpäivään ihan joka vuosi. Perinteisiin kuuluu onnittelulauluun herääminen, lasten askartelemat kortit tai lahjat, valkovuokot sekä tietenkin kakku! Kakku on joko minun itseni leipoma, lasten leipoma ja onpa miehenikin joskus etsinyt blogistani jonkin kakkureseptin kokeiltavakseen.

Mutta sitten niihin perunajauhoihin, joita oletan teidänkin jokaisen keittiöstä löytyvän. Omasta kaapistani löytyi kolmekin pakettia Finnamyl Kolmen Konstin perunajauhoja, kun on tullut joskus ostettua ihan vain varmuuden vuoksi uusi pakkaus. Loistava kiisselin ja kastikkeen suuruste on nimittäin mitä parhain jauho myös leipurille. Ja mikä parasta, tuttu ja sataprosenttisesti kotimainen tuote on myös täysin gluteeniton. Finnamylin tehdas sijaitsee täällä Kokemäellä on ja on yksi tärkeistä paikallisista työllistäjistä. Paitsi että tehdas itsessään työllistää, välillinen vaikutus on kuitenkin vieläkin suurempi. Täällä meillä ei nimittäin voi olla törmäämättä perunapeltoon. Itse lasken syksyn alkaneeksi aina siinä kohtaa kun keskustan molemmissa liikenneympyröissä näkyy kuormasta pudonneita perunoita. Tärkkelysperunan nosto ajoittuu syyskuun lopulle, joten siinäkin mielessä havaintoni pitää kutinsa. Unohdetaan siis ulkolaiset gluteenittomat jauhoseokset ja luotetaan nyt puhtaaseen kotimaiseen raaka-aineeseen. Perunaa tutumpaa juttua kun ei oikein voi keksiä.

Moni käyttää kääretorttutaikinassa vehnäjauhon lisäksi perunajauhoja taikinan rullattavuutta parantamaan. Perunajauhosta tehty kakku onkin paitsi ihanan kuohkeaa ja ilmavaa, myös erittäin pehmeää, eikä se murene käsiin kuten vehnäkakku. Itse teen torttutaikinan aina pelkästään perunajauhoista. Samalla taikinareseptillä syntyy myös mansikkakakku ja isommat synttärikakut. Gluteenittomuutta ei sitten tarvitsekaan erikseen miettiä. Tähän postaukseen rullasin kakun tummasta pohjasta, mutta yhtä hyvin perunajauho toimii myös vaalealle taikinalle, kun kaakaojauheen osuuden käyttää myös perunajauhoja. Unelmatortun tutun voikreemin korvasin tällä kertaa kuitenkin astetta raikkaammalla  vadelmalla, sillä pakastimen kätköistä löytyi kuin löytyikin vielä yksi rasia viime kesän marjoja. Ja vaikka klassinen kääretorttu ei missään nimessä ole sellaisenaan arkinen tarjottava, päätin kuitenkin koristella tämän rullan kakkumaiseen tapaan. Säästä siis osa valkosuklaarouheesta ja parhaat vadelmat koristeluun!

Äitienpäivän rullattava vadelma-valkosuklaakakku:

Kakku-/torttupohja:

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
(jos teet vaalean pohjan käytä 1 ½ dl perunajauhoja ja jätä kaakaojauhe pois)
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi ja kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi vaahtoon varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.

Paista 200 asteessa n. 10 min (tai kunnes torttupohja kypsä)

Kumoa pohja sokerilla siroitetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi. Anna pohjan jäähtyä ja tee täyte.

Täyte:

2 dl kuohu- tai vispikermaa
250 g maustettua rahkaa, esim. vanilja (tai maitorahkaa ja sokeria)
100 g valkosuklaata rouhittunan
4-5 dl vadelmia (jos käytät jäisiä vadelmia, voit hieman pienentää niitä)

Vatkaa kerma kulhossa vaahdoksi ja lisää valmiiseen vaahtoon rahka. Kaada mukaan valkosuklaarouhe ja vadelmat. Sekoita vielä huolella.

Levitä täyteseos jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja kääri kakku rullalle. Anna kääretortun vetäytyä jääkaapissa leivinpaperiin käärittynä mieluiten pari tuntia ennen tarjoilua.

Koristelu:

2 dl kuohu- tai vispikermaa
valkosuklaarouhetta
vadelmia
marenkia
syötäviä kukkia

Voit halutessasi leikata tortun molemmista päistä pienen siivun, jotta reunat tulevat tasaisiksi. Päällystä kääretorttu kermavaahdolla. Voit levittää vaahdon tai pursottaa mielesi mukaiseksi. Lisää päälle marenkia. Jos käytät kaupan valmiita marenkeja, niitä kannattaa hieman rikkoa pienemmäksi muruksi, jotta kakku on helpompi leikata. Asettele päälle vielä vadelmat ja esimerkiksi orvokin kukat. Viimeistele kakku valkosuklaarouheella.

Yhtälailla voit kasata kakusta nakukakkumaisen kokonaiseen leikkaamalla kakkupohjan kahtia ja täyttämällä kerrosten välin täytteellä. Itse olen huomannut, että varsinkin lasten kanssa leipoessa juuri se rullaaminen on se hauskin juttu. Kääretorttu itsessään taipuu kuitenkin myös leivospaloiksi ja jokaisen siivun voi koristella erikseen. Blogin resepteistä löytyy myös mustikkainen Charlotte Russe. Rullalle kierretty kakku, nakukakku ja leivospalat ovat kuitenkin kaikki ihan sellaisenaan varsin yksinkertaisia valmistaa, joten mikäli koululaisissa on herännyt hillitön leipomisvimma tässä kotona vietetyn kevään aikana, kakkuhommat voi nakittaa myös jälkikasvulle.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

No kippis, se olis viimein toukokuu! Kuukausista ihanin. Kesä on saapumassa, mutta kaikki paras on vielä edessä. Kesän perjantai, niin mulla on tapana toukokuusta ajatella.

Ostettiin jo Klaaran kanssa vähän kesäkukkiakin, ja piti niitä kasvarissa istutella, mutta hitto, mutta ulkona on kylmä. Kukat saavat vielä hetken odotella kuistin penkillä, jotta toukokuu ehtii tehdä taikojaan.

Vappu on ollut täällä ylenpalttista syömistä, just niin kuin kuuluukin. Ja sitten ihan vain ollaan ja huilataan. Nautitaan siitä kun ollaan kerrankin koko vappu ihan kokonaisena perheenä. Perintökristallit piti laittaa tuolle ihanalle perintötarjottimelle. Voisko juhlavampaa paria olla. Kuohari oli paikallisen alkon suositus, kun kysyin kuivaa juomaa. Ihan jees. Kuiva rosé cava. Minna Prikan suunnittelema pullo vaikutti myös ostopäätökseen. Mies tosin luuli, että se on joku alkoholiton lastenpulloa. Erityisen vapun kunniaksi Klaara sai valita astetta fiinimmät serpentiinit ja isomummu tarjosi vappupallot. Munkkeja on pari kerrosvadillista ja ihan kaikkia ei olla vielä saatu tuhottua. Mutta onhan tässä aikaa.

Tänään piti lähteä pyöräilemään, mutta kylmän kyydin sijaan taidan ihan vain nauttia kotona. Nauttikaa tekin. Hauskaa vappua!

Tekin taidatte jo tietää, että suhtaudun siivoamiseen aika intohimoisesti ja lähipiirissä aiheesta kuittaillaan vähän väliä. Mutta voi mikä potentiaali on nukkunut puolisossani kaikki nämä vuodet. Koronalle kiitos, tämäkään kynttilä ei jäänyt ainiaaksi savuamaan vakan alle! Ja voidaan jopa unohtaa se kerta, kun hän yritti imuroida kuulokkeet päässä imurilla, jonka johto ei ollut edes seinässä. 😀
No, kaikki alkoi oikeastaan siitä, että piti vähän järjestellä ulkorakennusta. Ihan vaan, jotta fillarit ja ruohonleikkuri on taas paremmin saatavilla. Sitten homma kasvoi ja kasvoi, ja nyt piharakennus on melkolailla eri näköinen, kun sieltä on siivottu meidän, edellisten asukkaiden (ja varmaan parin edeltävänkin) remonttijätteet ja kaikenlainen sekalainen kuona. Jopa hukkalaudanpätkät on pätkitty saunan puulaatikkoon. On kuljetettu elektroniikkajätettä ja metalliromuakin kuorma kaupalla ja tietty lakaistu varmasti kilotolkulla hiirenkakkaa. Into tarttui minuun siinä määrin, että viikonloppuna raivasin jopa vintit.

Eilen piti sitten siivota välillä myös sisällä, mutta lopulta meillä oli jo ennen aamu kymmentä kamiinakin nostettu pois paikaltaan ja illalla meillä oli vastamaalattu seinä ja jalkalistat pianohuoneessa. Siinä välissä puhdistui koko talo sekä pihasauna, ja muutama metalliromukuormakin saatiin taas eteenpäin. Koskaan ennen ei ole tullut pyyhittyä tauluista pölyjä näin totaalisesti, mutta nyt sekin on tehty. Enää pitäisi ripustaa ne takaisin seinään, mitata ja sommitella.

En ole viime viikkoina jaksanut kauheasti panostaa ulkonäkööni ja kuljen meikittä päivät pitkät. Eilen lähdin miehen kanssa vielä illalla kylille viemään paperinkeräyskuormaa ja muovijätteitä. Mulla oli sellaiset joskus aikanaan mustana ostetut puuvillalegginsit. Tiedättekö sellaiset, jotka ei oikein enää jaksa palautua pepun kohdalta ja näyttää kuin niihin olisi ihan kaavoitettukin joku kakkavara. Ja jalassa villasukat ja niiden päällä Tokmannin pinkit muovisläbärit. Ja vähän eri pinkki (ja vähän liian pieni) collegehuppari, jossa oli yhtä paljon valkoista maalia kuin mustaa nokeakin. Tukka sojotti jonnekin suuntaan ja pyöräillessä palaneet poskipäät ja nenä loimusivat tulipunaisina. Ja sitten mä vaan nousin autosta laittamaan ne muovit sinne säiliöön ja mies vetikin auton oven kiinni ja lähti ajamaan. Arvatkaapa vaan, mietinkö siinä kaupan parkiksella sekunnin, että voi helvetti. No, hauska pila. Olin vissiin niin nätin näköinen, ettei ukkokulta voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Sai kyllä kuulla kunniansa kun peruutti noutamaan mut kyytiin.

Tänään vedin taas vaihteeksi ihan farkut jalkaan, koska piti käydä kaupassa. Lapsille totesin, että jos haluavat äidin olevan paremmalla tuulella, niin ei nyt sitten ihan heti sotkettaisi taas paikkoja. Ikkunat on edelleen pesemättä, mutta siirryn niihin vasta kun nuo lähipellot on kylvetty. Seuraavaksi on puutarhajuttujen vuoro.

Vappu on täällä päin kotijuhla joka vuosi, joten sitä juhlitaan ihan perinteisin menoin. Lasin kuohuvaa taidan nostaa viimeaikaisten suoritusten kunniaksi. Mutta nyt tiistai-illan viettoon. Omalla kohdallani se on leivontaa! Ihanaa iltaa sullekin! ❤️

On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.

Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.

Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.

Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle. ❤️

Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!

Ehdin jo aamulla instan puolella hehkuttaa sitä, miten ihanaa on herätä auringonpaisteeseen. Tuntuu heti herätessä, että kroppa on täynnä virtaa. Ihan eri fiilis kuin talvella, kun itsensä saa kammeta ylös puoliväkisin ja lisätunneista pahnoilla olisi valmis pulittamaan vaikka mitä. Valoisat aamut on toki jo iso plussa, mutta kyllä aurinko on sitten ihan asia erikseen. Ja tänään sitä tosiaan on ollut tarjolla koko päivän.

Kasvarissa elohopea nousee jo kivasti yli kolmenkymmenen ja villapaidassa oikeasti jo vähän jopa ahdistaa. Enkä ehkä voi enää lykätä sitä lasien pesemistä ja vedota kylmään. Huomenna on tarttuttava työkaluihin ja pestävä kasvari oikein kunnolla. Sitten onkin aika laittaa daaliat ruukkuihin alkuvauhtia ottamaan.

Lähestyvästä kesästä kertoo myös fillarikauden aloitus. Ai että mä rakastan pyöräilyä! Lapsena katsottiin isän kanssa tunti tolkulla Eurosportilta Tour de France -ajoja. Ne oli niitä Lance Armstrongin hyviä vuosia. Tykkään myös itse pyöräillä. Ennen lasten syntymää oli aikoja, kun saatoin ihan hyvin ajaa pari tuntia aamuin illoin. Sittemmin lasten tulo tietenkin vähän hiljensi omaa harrastamista, mutta nyt ekan viikon saavutuksena on liki 120 kilsaa kahdessa päivässä, joten kyllä se tästä. Ja ollaan kuitenkin vasta huhtikuussa!

Oli muuten pakko napata kuva mun suosikki aamu-, väli- ja iltapalasta. Eli maustamatonta jogurttia (joskus 50/50 maitorahkan kanssa) ja siihen hedelmiä, marjoja ja manteleita. Syön tätä ympäri vuoden, enkä kyllästy ikinä. Mutta rehellisyyden nimissä, avasin kyllä just maissilastupussin ja purkin salsaa. Balanssi! ❤️

Ihanaa iltaa teillekin!

Ps. Mulla on ig:ssa kiva arvonta, käy osallistumassa!