{ aika käpertyä kotiin }

19.8.2014

Syksy on ehdottomasti sisustamisen kulta-aikaa. Kun pimenevät illat ja sateet ajavat ihmiset käpertymään koteihinsa, pitää tunnelmasta ottaa kaikki irti.
Koko kesän pyörittelin mielessäni ajatusta, että keskelle olohuoneen pöytää pitäisi hankkia lyhty. Tarpeeksi pieni, jotta lyhty ei häiritse teeveen katselua, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri, jotta sen sisään mahtuu kunnollinen pöytäkynttilä. Sama juttu kukkaruukun kanssa. Keväällä nostin pöydälle vastaavanlaisen Tine K:n kukkaruukun, mutta ruukku oli niin suuri, että se peitti näkyvyyden mukavimmasta asennosta telkkarille. Kyllä, kaikki pitää huomioida!

tine k home 3

Kuten varmaan arvaatte, sekä ruukku, että lyhty, löytyivät molemmat niistä eilisistä Nougat -kasseista. Kasseissa oli muutakin pientä kivaa piristystä kotiin, esimerkiksi taustalla näkyvä Design By:n tyyny.

tine k home 2

Helteinen heinäkuu sai kaikki perennat kukkimaan kovin nopeasti, eikä puutarhan kukka-antimista ehtinyt juuri maljakossa nauttia. Nyt olen yrittänyt hyödyntää vielä hortensian oksia, jotka jaksavat ilahduttaa, kun melkein kaikki muu on kukintansa lopettanut (nojoo, kultapallo, komeamaksaruoho, syysleimut, yrtti-iiso, punahattu, kuunliljat jne., onhan niitä muitakin myöhään kukkivia). Mutta, kohta pitää oikeasti taas jättäytyä kukkakauppojen armoille!

tine k home 4

Että tälläisissä tunnelmissa täällä fiilistellään sadepäivien iltoja. Ja, jos ihan totta puhutaan, tuohon ruukkuun tekisi kovasti mieli iskeä jo hyasintti tai pari. Pitää ehkä kuitenkin malttaa vielä hetki, ja kehittää jotakin muuta kaunistusta pöydälle. Ehkäpä nakkaan ruukkuun viime syksystä asti hengissä säilyneen kummituspuun (corokia cotoneaster). Jep, niin mä teen. Se kun on edelleen istuttamatta!

Ja hei, nuo kommentit! Vastaan tänään asap, kunhan talo hiljenee!

Ihanaa iltaa!


{ kynnet }

19.8.2014

Aina välillä saan kysymyksiä kynsistäni, ja erillistä postaustakin aiheesta on pyydelty, joten tulkoot se tässä.

Otin elämäni ensimmäiset geelikynnet helmikuussa 2009. Tuolloin oli esikoisen ristiäiset, ja meidät vanhemmat vihittiin avioliitton. Taisin jäädä koukkuun heti ensimmäisellä kerralla, sillä en ollut eläissäni saanut kokea, mitä on olla pitkäkyntinen. Geelikynsien laitto ja huolto toivat myös hieman erilaista vaihtelua elämään. Neljän viikon välein sain hetken itselleni, hetken naiseudelle ja hetken hemmottelua.
Ihan yhtäjaksoisesti en ole kuitenkaan kynsiä pitänyt tuolta saakka. Väliin on mahtunut kausia, jolloin olen yrittänyt kasvattaa omia kynsiäni luonnollisesti, ja teiltäkin olen vuosien saatossa kysellyt erilaisia niksejä hommaan. Nyt voin käsi sydämellä sanoa, että kaikki keinot on kokeiltu, kaikki ihmepillerit ja öljyhoidot koitettu. Olen hassannut rahaa erilaisiin kynnenkovettajiin ja -vahvistajiin, mutta tulosta en ole saanut mistään.
Valkoinen osa luonnollisen kynnen kärjessä kasvaa itselläni korkeintaan millin pituiseksi. Kynteni ovat kuin silkkipaperia, ja sama pätee muuten myös varpaankynsiin. En tarvitse saksia tai viiloja. Sukka kyllä kuluttaa kynteni lyhyeksi.
Myönnän, että kynnet ovat osa turhamaisuuttani, mutta pidän niiden antamasta huolitellusta fiiliksestä. Kun sormissani on kauniit kynnet, tunnen oloni naisellisemmaksi, ja kyllä, myös itsevarmemmaksi!

kynnet 2

Olen myös todella tarkka geelikynsien ulkonäöstä. Usein törmää kynsiin, joiden muoto on kaukana kauniista, mielumminkin lapiomallinen ja pinta muhkurainen. Oli onni, että löysin täältä kotikylästä taitavan kynsiteknikon. Ihan kenelle tahansa en olisi mennyt kynsiäni laitattamaan. Koska kampaajani tunsi edellisen kynsieni laittajan, hän osasi suositella yhtä taitavaa tekijää täältä, ja niinpä Anu on siitä saakka saanut huolehtia kynsieni ulkonäöstä.

Pisin tauko geelikynsiin tuli odottaessani Klaaraa. En tiennyt olevani raskaana, kun ihmettelin, mikseivät kynnet yht’äkkiä pysyneetkään sormissani. On kuulemma mahdollista, että raskaus muuttaa kynttä sen verran, että geelaus ei välttämättä pysykään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näin kävisi jokaiselle odottavalle äidille. Useimmilla naisilla geelikynnet pysyvät kiinni yhtä hyvin, oli sitten raskaana tai ei.

Luonnollisuus on kynsissäkin se juttu, johon pyrin. Vaikka sormissa olisikin geelikynnet, ei niiden mielestäni välttämättä tarvitse näyttää geelikynsiltä. Kaunis kapea muoto ja luonnollinen pituus yhdistettynä hillittyihin väreihin. Siinä on kauniiden kynsien salaisuus, jos multa kysytään. Geelikynnet kun voi aina lakata mieleisekseen.

kynnet 1

Käytin pitkään kynsissäni “ranskalaista manikyyriä”. Kärjen valkoinen väritys oli enemmänkin samppanjaan taittava, kuin puhdas valkoinen. Näin väri oli enemmän luonnollisen näköinen. Luonnolinen kynnen kärkihän on enemmän kellertävä kuin sinertävä, jota taas näkee usein rakennekynsissä. Kuva noista kynsistä löytyy esim. tästä postauksesta. Ranskalainen vaatii kuitenkin melko tumman lakan päälleen, tai useamman kerroksen vaaleaa väriä, mikäli kynsissä haluaa välillä pitää lakkausta ja piilottaa värirajan. Esim. punaiset kynnet kyllä onnistuvat, mutta hennon vaaleat lakat tuottavat ongelmia. Tästä syystä olen siirtynyt nyt yksivärisiin geelauksiin. Hento vaaleanpunainen väri menee sellaisenaan, mutta se on myös helppo lakata, mikäli mieli kaipaa vaihtelua.

Mitä vielä?
Huollatan kynteni neljän viikon välein. Kynsissäni on oman kynnen geelaus – tippien avulla omakin kynsi saatiin kasvamaan tarvittavan pituiseksi. Muuten kynsistä ei ole huolta eikä vaivaa. En juuri edes ajattele niitä, ja ne eivät millään tavalla rajoita tekemistäni. Kuvat ovat tältä aamulta, edellinen huolto oli viime viikon tiistaina. Eli viikossa huomaa jo jonkinlaisen kasvurajan helposti. Tuota rajaa on helppo häivyttää vaikkapa käyttämällä väritöntä lakkaa, jos se häiritsee. Tosin itse en koe sitä millään tavalla häiritsevänä. Mitä taas tulee geelikynsien lakkaamiseen, lakkaushan kestää geelatulla pinnalla todella hienosti verrattuna tavalliseen kynteen.

Olikohan tässä kaikki? Kysykää ihmeessä, jos jokin asia jäi vielä selvittämättä!

Nyt;
Loisto tiistaita!


{ @home }

18.8.2014

Koti – Helsinki – Koti.
Siinä tämän päivän ohjelma. “Käväisin” Indiedaysin toimistolla, mutta valitettavasti nämä käväisyt vaativat sen kuusi ja puoli tuntia autossa istumista. Peppu on puutunut, ja jalat muuten vain levottomat. Olen ihminen, jota ei tosiaan ole luotu istumaan paikallaan koko päivää! No, mutta kiva päivähän se kuitenkin oli, ja antoi taas mukavasti vaihtelua arkeen! Bonuksena siinä Bulevardilla kävellessä matkanvarrelle osuu aina Nougat. Ja, tietysti jotain kotiinviemistä tarttui taas käpälään.

nougat

Tällä kertaa kävi tuuri, ja bussiaikataulut menivät ihan nappiin. Siinä kädet täynnä soitin miehelleni, ja pyysin häntä tarkistamaan seuraavan lähtevän auton aikataulut. Juoksuksi se meni, mutta pääsin nopeammalle vuorolle nipinnapin ja säästin illastani yhden arvokkaan tunnin. Ja, säästyin samalla myös sateelta! Tosin jäi vähän ikävä tunne, kun jouduin puolijuoksussa huikkaamaan moit Tuirelle, joka käveli vastaan. Niin harvoin, kun sitä sattuu törmäämään tuttuihin.

Koska kello on taas pirissyt ennen viittä, ja päivän ateriat on tullut korvattua proteiinipatukalla, suuntaan nyt iltapalapöytään, ja siitä kohtalaisen hyvällä aikataululla nukkumaan.
Palaan taas huomenna!

Tunnelmallista sadepäivän iltaa!


{ makeaksi haudutetut punasipulit }

18.8.2014

Sain sähköpostiini pari kyselyä Pulled Pork -postauksessa näkyneistä punasipulirenkaista, joten ajattelin kirjoittaa tämän simppelin ohjeen tänne blogin puolellekin.

Tämä määrä syntyi kuudesta reilun kokoisesta punasipulista, joten kannattaa huomioida, että lisuke menee todellakin kasaan mutta maistuu varmasti ruokailijoille. Makeat sipulit voi nauttia heti valmistuksen jälkeen, mutta ne toimivat yhtä hyvin myös kylmänä lisukkeena.

Karamellisoidut punasipulit

6kpl punasipuleita
reilu 1dl etikkaa (tavallinenkin käy, meillä käytettiin vaaleaa balsamiviinietikkaa)
1,5 dl ruskeaa sokeria (esim. muscovado)
2 dl vettä

haudutetut punasipulit

Kaada pannulle vesi ja etikka, anna sokerin sulaa nesteeseen. Nosta renkaiksi paloiteltu sipuli mukaan ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes neste on haihtunut pois.
Valmis!

Maistuu taivaalliselta oikeastaan minkä tahansa ruokalajin kanssa. Itse heitin näitä pikkuisen salaatin joukkoon, ja kylläpä tuli makua!

Kivaa viikon alkua!


{ aamu- vai iltaihminen }

17.8.2014

Pirtsakat huomenet!

Kuten varmaan monessa muussakin pikkulapsiperheessä, aamu on täällä aloitettu sunnuntaista huolimatta jo ennen kuutta. Toki meilläkin joskus pidempään nukutaan, eilen jopa seitsemään ja toinen lapsista nousi vasta puoli yhdeksältä. Myönnän toki välillä miettiväni, että lasten kasvaessa sitä saisi itsekin mahdollisuuden joskus nukkua pidempään, mutta noin pääsääntöisesti aamuherätykset eivät itseäni juuri haittaa. Oikeastaan päinvastoin! Jos kello lähentelee yhdeksää kun avaan silmäni, koen hirveän huolen siitä, että päivää on kulunut hukkaan jo hyvän matkaa.

Puhutaan aamuihmisistä ja iltaihmisistä. Itse koen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, vaikka mielelläni nukunkin välillä pidempään. Aamuvirkku taasen on mielestäni eri asia. Siinä on kyse enemmänkin luonnollisesta vuorokausirytmistä, ei kellonsoitosta. Vanhemmitenhan ihmisistä usein tulee aamuvirkkuja.

Mitä sitten on olla aamuihminen olematta samaan aikaan aamuvirkku?
Itselleni “aamuihmisyys” tulee enemmänkin siitä aamun fiiliksestä. Noustako kiroillen ja pärräten univajettaan, vai innoissaan uudesta päivästä. En esimerkikis ole koskaan torkuttanut puhelimeni herätystoimintoa. Vanhassa Nokiassa herätysmelodia alkoi aina pienellä erillisellä piippauksella, ja olin pystyssä ennen kuin pidempi piipitys alkoi. Nykyisin heräämisnopeuteni riippuu pitkälti siitä, miten suureksi olen säätänyt puhelimeni äänet. Joskus lampaantaljan ja villasukan välissä soiva puhelin hälyttää niin äänettömästi, että herääminen siihen kestää pidempään. Mutta noin yleisesti olen kuitenkin niitä ihmisiä, joille herätyskellon pirahdus tarkoittaa pystyyn nousua.

Aamuihminen olen siinäkin mielessä, että herään mielelläni vähintään 2,5-3 tuntia ennen “lähtöä”. Toki aamulenkille lähden noin vartin sisään heräämisestäni, mutta mikäli kyse on työstä, opiskelusta tai mistä tahansa matkaan lähdöstä, viritän vekkarin soimaan hyvissä ajoin. Aamulla aika kuluu kahvin, tietokoneen ja aamupalan merkeissä. Myös meikki ja hiukset ottavat aikansa. Näistä suurimman osan tahdon kuitenkin tehdä yksin ja rauhassa. Ennen kuin on aika kattaa aamupalat muille, huolehtia lasten hammaspesuista ja pukeutumisesta.

Aamuihmisenä myös liikun mielummin aikaisin aamulla, kuin myöhään illalla. Koen näin säästäväni aikaa, ja vireystaso nousee korkealle koko päivää ajatellen. Valitettavasti joka aamu liikkuminen ei ole mahdollista, sillä en voi jättää lapsia yksin kotiin, tai en viitsi ottaa sitä riskiä, että lapset heräävät poissaollessani ja herättävät isänsä, joka on vasta päässyt unilleen. Mutta, silloin kuin vain on mahdollista, aikataulutan aamuuni mielelläni oman liikuntatuntini.

kotoilua

Aamuvirkku aamuihminen?
Vaikka nautin aamun raukeudesta ja varhaisista tunneista yksin ja omassa seurassani, virkeyteni on ollut kesän mittaan koetuksella. Syykin on yksinkertainen, omat elämäntavat kun vaikuttavat vireystasoon. Jos illat venyvät säännöllisesti yli puolen yön, on turha luulla, että vajaan viiden tunnin unilla kukaan olisi pidemmän päälle kovin virkeä.
Siispä pitää katsoa itseään peilistä ja myöntää, että jotakin on tehtävä!
Viimeisen viikon ajan otin itselleni tavoitteeksi vaipua höyhensaarille, kun kellon ensimmäiset numerot ovat korkeintaan 22. Onnistuinkin tässä aika hyvin, ja uuden viikon haasteeksi aionkin ottaa nukkumaanmenoaikani parantamisen entisestään. Rajan voisi vaikkapa vetää siihen, että seuraavan viikon ajan olen sängyssä viimeistään klo 22.15. Pienillä muutoksilla kun on mahdollisuus totuttaa keho parempiin elämäntapoihin melko huomaamatta.

Aamu- vai iltaihmisiä? Aamun virkkuja vai torkkuja? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Entä onko joku tietoisesti muokannut itsestään aamuihmisen, muuttanut rytmiään ja asennoitumistaan aamuihin?

Reipasta ja aurinkoista päivää teille!


{ pulled pork }

16.8.2014

Nyhtöpossu ja possun kaverit; Coleslaw-salaatti, chipotle-kastike ja karamellisoidut punasipulit. Niin, ja tietysti sämpylät, salaatti ja Coca Cola!

Masu on täynnä, ja olo on ähky. Tästä voi kai vetää sen johtopäätöksen, että hyvää oli! Ja määriä kun katsoo, huomenna menu näyttää jotakuinkin samalta!

lauantai pulled porkpulled pork lauantai 1lauantai pulled pork 3 pulled pork lauantai 2lauantai pulled pork 2

Paljon muuta ei jaksa, kuin siirtää ruhonsa mukavaan asentoon. Onneksi ei enää juuri sen enempää tarvitsekaan tehdä.

Kivaa lauantai-iltaa!


{ kohti viikonloppua }

15.8.2014

Tunnelma on viritetty vimpan päälle, tästä on hyvä jatkaa perjantain sohvailua. Löytyy karkkia ja löytyy kynttilää. Tosin vielä on valoisaakin, mutta siinä vaiheessa, kun viime viikon lauantailta jemmaan jäänyt Ylikomisario Morse lähenee loppuratkaisuuaan, kynttilänvalosta on jo hyötyäkin!

perjantai 6

Mitäs sitä sitten muuta voisi viikonlopun aloitukseen toivoakaan. Uunistakin leijailee kivat tuoksut, huomenna syödään nyhtöpossua!

perjantai 2perjantai 5perjantai 3

Rauhallista iltaa. Nautitaan!


{ me tytöt }

15.8.2014

Ensimmäinen kokonainen arkiviikko alkaa olla takana päin. Ihan hyvinhän siitä sitten selvittiinkin. Elämä kotona on nyt toki hiukan erilaista. Huomasin esimerkiksi, miten paljon apua isoveljestä on päivisin ollut. Nyt itselläni pitäisi olla silmät ja korvat joka puolella.

Arki myös maistuu juuri siltä kuin muistinkin. Aikatauluja ja rytmejä, kalenterin kanssa kulkemista ja aikaisia nukkumaanmenoja. Jokaiselle päivälle on ohjelmaa, eikä joutilaisuus pääse tylsistyttämään.

kävelyllä4

Eskarilaiselle uusi arki on ollut tavallaan myös rankkaa. Parina iltapäivänä pikkumies on nukahtanut keittiön sohvalle, vaikka päiväunia ei ole nukuttukaan enää aikoihin. Illalla ei tavitse juuri nukkumaan patistella, mutta aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja pelätään jo myöhästymistä. Intoa siis riiittää, ja voin vain toivoa, että sama into kestäisi läpi koko koulutien. 🙂

kävelyllä

Esikoisen kanssa olimme useita vuosia todella tiiviisti yhdessä, nyt on nuoremman lapsen aika saada enemmän sitä jakamatonta huomiota. Aamupäivä onkin hyvää aikaa “tyttökerhollemme”.

kävelyllä 2

Täällä sataa ja paistaa vuorotellen. Nyt vuorossa on jälleen päivän ukkosjyrinät. Niinpä me valmistaudutaan kotipainotteiseen perjantai-iltaan. Eilen totesin illan olevan jo sen verran hämärä, että viikonlopun kunniaksi voisi jopa laittaa kynttilöitä palamaan!

Leppoisaa perjantaifiilistä kaikille. Viikonloppu on ihan käsillä, ja pitkästä aikaa se oikeasti tuntuu viikonlopulta!


{ hyvä tiimi }

14.8.2014

Jep, ihan kuin ei olisi kotona tarpeeksi hommia, sitä pitää lähteä vielä heiluttelemaan maalitelaa muuallekin. Mutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämä on kivaa, ja käy jonkinlaisesta parisuhteen laatuajasta. Kerrankin on aikaa jutella ja vitsailla. Ei telkkaria tai tietokonetta, ainoastaan hyvää seuraa. Sen verran paljon on yhdessä tehty, että työnjakoakaan ei oikeastaan tarvitse sen suuremmin edes pohtia. Ollaan loppujen lopuksi ihan hyvä tiimi!

remontti 2

Nyt suihkuun pesemään maaliroiskeet hiuksista. Sen jälkeen itsensä saa palkita kunnon chorizo pitsalla! Tiedossa siis lisää laatuaikaa!

remontti 1

Hauskaa iltaa teillekin!


{ talosta kodiksi }

14.8.2014

Tulin eilen siivotessani miettineeksi, että tänä syksynä muutostamme tähän taloon tulee kuluneeksi jo kaksi vuotta. Tuntuu, kuin aika olisi huristellut siivillä, ja jokaiseen joko remonttinne on valmis -kysymykseen vastaan häpeillen, kuin emme olisi saaneet mitään aikaiseksi.
Liekö syy tuoksumuistissani vai missä, eilen imuroidessani viilentynyttä, ja melko kylmääkin yläkertaa, aloin pohtia mitä kaikkea nämä vajaat pari vuotta ovat pitäneet sisällään. Miten paljon asioita on mahtunut tuohon aikaan, ja miten paljon tämä talo on muuttunut. Ennen kaikkea, tulin miettineeksi sitä, miten talosta ylipäätään tulee koti.

Syksyllä 2012, kun lokakuun lopulla muutimme uuteen kotiimme, oli se vahva tunne kodista ehkä hitusen kauempana, kuin esimerkiksi asuntonäytöllä. Talo oli ehtinyt olla tovin tyhjänä – ja kylmänä. Olimme repineet ja purkaneet. Päivät venyivät, ja kylmyys ja koleus iski luihin ja ytimiin. Talossa kuljettiin saappaat jalassa, ja ulkovaatteet päällä. Tulisijoja ei ollut käytössä, kattilaan ei ehditty laittaa puita, lämmintä vettä ei tullut, ja sähköäkin sai vain muutamasta paikasta. Vihdoin tuli aika antaa väliaikaisasunto pois, ja muuttaa uuteen kotiin ihan oikeasti. Ensimmäiset yöt vietimme talossa mieheni kanssa kaksin, sillä ajattelimme, että olosuhteet eivät olleet sopivat lapselle. Mieheni teki ympäripyöreitä päiviä, valvoi yöt ja valvoi päivät. Itse kannoin muuttolaatikoita ja huonekaluja vauvamahani kanssa. Jälkeenpäin olenkin miettinyt, olenko kaskaan kantanut niin paljon tavaraa niin pienessä ajassa, kuin tuolloin Klaaraa odottaessani. Oli pakko. Välillä vain itkin väsymystäni ja välillä sitä, että en jaksanut niin paljon, kuin olisin halunnut. Kylmyyttä ja koleutta ei oikeastaan edes jaksanut ajatella. Voimat eivät riittäneet. Mahdollisuudet pyykinpesuun, saati itsensä pesemiseen, olivat heikot ja ottivat aina aikaa, sillä molemmat tuli tehdä jossakin muualla. Koska aikaa ei liiemmin ollut, molempia suoritettiin lähinnä vasta kun oli pakko.
Vaikka olosuhteet olivat mitä olivat, tai ehkä juuri siitä syystä, tunne kodista vahvistui päivä päivältä. Oli kuin olisimme asuneet selviytymisleirillä, taistellen oman kodin puolesta.

Sanotaan, että koti on siellä, missä sydämesikin. Tai perheesi ja rakkaasi. Yhden teorian mukaan kodiksi voi kutsua paikkaa, jossa puhelimesi ottaa automaattisesti wifi-yhteyden. Niin tai näin, tavallaan kai jokainen pitää paikkaansa. Sanotaan myös, että muistot tekevät kodin. Koti on paikka, johon yhdistyy suuria tunteita ja vielä isompia muistoja. Tunneihmisenä allekirjoitan tämän täysin. Uskon vahvasti, että tunne kodista on paljon syvemmällä, kuin seinien värissä tai muissa pintamateriaaleissa. Koti ei synny sisustuksesta tai kauniista esineistä, vaikka toki niilläkin on viihtyvyyteen suuri vaikutus. Koti on paikka, jossa ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, ja paikka, jossa voi olla oma itsensä!

talosta kodiksi 2

Entä ne muistot? Mahtuuko kotiin myös surua ja murhetta, vai perustuuko onnelan kivijalka ainoastaan hyville muistoille? Alun selviytymisleirin jälkeen tässä talossa on itketty monet itkut. Iloa, surua ja liikutusta. On ollut vaikeita asioita, murheita, joiden yli pääseminen on näyttänyt hetkellisesti mahdottomalta. Tunnettu suunnatonta onnea ja iloa, koettu väsymystä ja haikeutta. Tässä talossa on varmasti käyty läpi koko tunteiden kirjo, mutta ehkä koti onkin juuri sitä; Paikka jossa itketään ilosta ja onnesta, talo jonka suojassa noustaan läpi vaikeiden aikojen ja suurien murheiden.

Sillä, huolimatta kaikesta keskeneräisyydestä ja remontista, joka tuskin valmistuu koskaan, en ole ikinä kyseenalaistanut etteikö kotini olisi juuri täällä. Koska juuri täällä on se paikka, jossa haluan tulevaisuudessakin kohdata tunteitani, haaveilla ja unelmoida. Ja, mitä tulee unelmien toteutumiseen ja haaveiden toteuttamiseen, helpottaa kun muistaa, ettei mihinkään ole kiire. Koti kun on projekti, jolle voi antaa aikaa koko elämänsä.

Kasasin tuohon kollaasiin joitakin kuvia tämän kahden vuoden ajalta. Lähinnä jokaisella kuvalla on itselleni tärkeä merkitys remontin etenemisen kannalta. Niitä karskimpia ennen -kuviahan löytyy Facebookin puolelta.

Aurinkoa torstaihinne!