Ai että, se on perjantai jo! Alkavan viikonlopun voi aistia ainakin kahdesta asiasta. Toinen on kuolleet kukat maljakossa ja toinen eteisen kaapin eteen ripustettu dirndl ja lederhosenit. Ei sillä, että olisivat mitkään perus viikonloppuvetimet, mutta huomenna juhlitaan jälleen tällä teemalla. Ja olen myös varannut itselleni kampaajan, koska haluan taas sen ihanan palmikkokampauksen, joka mulla oli pari vuotta sitten. Tai ainakin jotakin samansuuntaista. Viime vuonna oktoberfest -teema jäi juhlimatta, mutta syksyyn mahtui onneksi kaameat halloweenbileet ja 1920-luvun flapper-mekkoja. Nämä on jotenkin ihan paras tapa katkaista arkea, ja tykkään muutenkin tuosta teemaan heittäytymisestä. Ja onhan jo sekin ihanaa, että arjen keskelle mahtuu vähän juhlaakin. Siskon kanssa on vielä joulukuulle perinteinen pikkujoulumurha, johon löysin myös yhdet asusteet tällä viikolla. Joten onhan tässä näitä. Ja ensi kuussa se lähestyvä joulukin hyppää jo vahvemmin kuvioihin. Huomaan omaksuneeni ystävän viime syksynä lanseeraaman “juhlasta toiseen” -selviytymismetodin.
Olen käynyt kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa, ja huomenna (palmikkokampauksen lisäksi) on tarkoitus kohentaa muutenkin tätä väsähtänyttä syysilmettä. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pienikin piristys on tarpeen. Ja jatkuvasti enemmän harmaaseen taittuvan värin parantaminen. Mutta koska huomiselle on tiedossa juhlaa, tänään voi sitten ihan koko rahalla nauttia rennosta perjantaista kotioloissa. Ruokalistalla tänään retropitsaa. Sitä sellaista paksulla pohjalla uunipelillä tehtyä, jossa on tomaatin siivuja ja ananasta. Ja paksu juustokerros päällimmäisenä. Ajalta, jolloin tuulahdukset Italista olivat vielä hyvin vienoja. En ole tehnyt tuollaista ruokaa yli kymmeneen vuoteen, joten hauska nähdä osaanko enää ja maistuuko tuo lapsille.
Tiedättekö, mä olen käyttänyt tuota meidän olohuonetta niin harvoin viime päivinä, että oikein nauratti, kun lähemmin tutkin maljakossa olevien ruusujen habitusta. Se on perjantaipuskan aika taas tänään. Vaikka tosin kyseenalaistan puskan kannattavuuden, kun olohuoneen pöytä on tuntunut viime aikoina olevan lähinnä vain Klaaran leikkipaikka. Toisaalta ne kukat kai sopii tähänkin joukkoon värikkääseen. Kukkien lisäksi tänään pitäisi metsästää myös vähän kattavampi lehtihylly. Sähköpostiini kilahti muistutus, että uusin Lantliv on ilmestynyt ja koska kansi näytti niin hurmaavan jouluiselta, tämä on pakko hankkia. Mulla taitaakin olla noita Lantlivin joulunumeroita yli kymmeneltä vuodelta jemmassa ja joka vuosi selailen niitä läpi yhtä ihastuneena.
Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun käy Muumeja vähän kateeksi. Nimittäin talviunille kömpiminen maistuisi mullekin. Tai sitten vaan ihan kotiin linnoittautuminen ja kaikilta ulkoisilta velvotteilta pakeneminen. Sekin maistuisi. Ei vain taida käydä kumpikaan laatuunsa, joten ensiviikon syysloma toimii edelleen porkkanana. Hiukan vähemmän aikatuluja, hiukan enemmän pidempään nukuttuja aamuja ja ihan vain kotona olemisesta nauttimista. Voi kuinka koenkin olevani sellaisen pienen löhöilyn tarpeessa. Sopivassa suhteessa kirjoja, kynttilöitä ja keittiön sohvaa. Ja ulkoilua! Miten nopeasti oikeasti tuo ruska meneekään ohi. Sitä ja luonnon väriterapiaa pitäisi nyt ammentaa kaikin voimin.
En tiedä johtuuko se syksyn synkkyydestä, kuolleesta puutarhasta, kynttilöiden tuomasta tunnelmasta vai Prisman valmiskimpusta (oikeasti aika ihana markettien mielikuvituksettomien puskien joukossa), mutta olen viime päivinä taas jotenkin rakastunut meidän kotiin. Kuulostaakohan tämä ihan kamalalta, toivottavasti ei. Jotenkin kaikki on tuntunut niin nätiltä, että voisin vaan istua ja nauttia. Ainoastaan se pöytä kummittelee takaraivossa. Voi kunpa ehtisin käydä sen kimppuun ensiviikolla!
Minulta kysyttiin kirjavinkkejä, ja mitä viime aikoina on tullut luettua tai kuunneltua, ja tässä nyt jonkinlainen listaus. Kelpo kamaa kaikki, vaikka riippuu tietenkin siitä, mistä kukakin tykkää. Toivottavasti sieltä löytyy edes joitakin tärppejä, jos kaipaat kirjapinoon täydennystä.
Christina Larsson, Ingrid Bergman -sarja
Viides Mooseksenkirja, Likainen työ,
Et pääse pakoon
(aika perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta, sellaista oivaa Tv-kamaa)
Ruth Ware,
Synkän metsän siimeksessä,
Nainen hytissä 10,
Valhepeli
(pikkuisen psykologisempaa trilleriä. Ei brutaaleja kauheuksia, vaan enemmänkin sellaista mielen leikkiä ja taitavaa juonta)
Jessica Fellows
Nuori, kaunis ja kuollut
(Tämä on toinen osa kirjailijan Mitford -sarjasta. 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvaa faktan ja fiktion yhdistelmää. Kuvaa luokkajakoa ja toimii, jos tykkäät Agatha Christiestä ja Dawton Abbeysta)
Yrsa Sigurðardóttir
Perimä
Pyörre
Synninpäästö
(islantilaista nordic noiria. Aika jännää ja paikoin ehkä vähän turhankin raakaa menoa)
Sophie Hannah
Kolme Neljästä
(Hercule Poirot -tarinat uudelta kirjailijalta. Ehkä en alkuun ihan purematta niellyt, mutta tämä Hannahin kolmas on ehdottomasti paras. Toimii jos tykkäät Agatha Christien tyylistä, perinteisestä salapoliisiromaanista ja olet Hercule Poirot -fani)
David Lagercrantz
Tyttö joka eli kahdesti
(Stieg Larssonin Millenium trilogian viimeisin jatko-osa, eli kolmas Lagercrantzin kirjoittama. Tykkään, koska Lisbeth Salander vaan on niin hyvä!)
Joël Dicker
Stephanie Mailerin katoaminen
(kolmas Dicker. Kuten kaksi edellistä, tämäkin on niin hyvin rakennettu ja mukaansa tempaava, että pakko ahmaista nopeasti. Kuten edeltäjänsäkin tämäkin on sellaista tekstiä, joka jää kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa)
Pernilla Ericson, Erla-ryhmä -sarja
Sinua seurataan
Löydän sinut
Älä käännä selkääsi
(tämäkin varsin perinteistä ruotsalaista rikoskirjallisuutta. Nämä luettuasi mietit netinkäyttöä eri tavalla)
Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
Lemmikki
(psykologista jännitystä, koukuttavaa juonta ja kivat henkilöhahmot)
Denise RudbergMarianne Jidhoff -sarja
Yksi tappava syrjähyppy,
Toinen toistaan pahempi,
Kolmen kohtalokas leikki,
Neljä kertaa kosto,
Kun kello lyö viisi
(loistava ja viihdyttävä ruotsalainen rikosromaanisarja. Näissä ollaan Tukholman yläluokan menossa mukana ja henkilöthahmot on niin onnistuneita, että jos luet ensimmäisen, haluat lukea kaikki!)
Håkan Nesser “Kaupunki -sarja”
Carmine Streetin sokeat
Taivas Lontoon yllä
Elävät ja kuolleet Winsfordissa
(Nesser on yksi parhaista kynäilijöistä. Tykkään tekstin tyylistä, kyynisestä kerronnasta ja näissä täysin irrallisissa romaaneissa on vahvaa Nesseriä. Eivät silti vedä vertoja kirjailijan Gunnar Barbarotti -sarjalle, joka on aivan mahtava!)
Jørn Lier Horst William Wistingin -sarja
Hylkiöt
(sarjaa kutsutaan Norjan Wallanderiksi, eikä suotta. Viaplay teki Wisting -sarjan, ja tämä tosiaan toimii loistavasti myös telkkarissa!)
Plussana:
Vähään aikaan koskettavin ja kaunein: Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe
(jos valitset vain yhden, valitse tämä! Vähän kuin Dickerit, tämäkin pyörii yhä mielessäni)
Menossa tällä hetkellä: Jo Nesbø, Veitsi
(Harry Hole on palannut. Ja hyvä niin, sillä ehtikin jo tulla ikävä!)
Seuraavana vuorossa: Camilla Greben, Horros tai Christina Larssonin, Siluetti
Mutta sitten olis vuorossa ajelu balettitunnille. Ei siis ajankäytöllisiä ongelmia tällekään päivälle.
Meidän perheen miesväki näppäilee tänään bassoa kumpikin tahollaan, ja niinpä meille jäi Klaaran kanssa koko lauantaipäivä aikaa olla ihan vain tyttöjen kesken. Siivouspäiväkin oli pakko pitää, mutta ollaan yritetty viettää sitä mahdollisimman rennosti ja tarpeeksi taukoja pitäen. Päivään mahtunut siivouksen ja pyykinpesun lisäksi piirtämistä, askartelua, kirjoitusharjoituksia ja pieni taukopiipahdus kylillä. Pakollisten kauppaostosten lisäksi hommattiin kuistille lankaköynnös ja callunat, päiväkahvitauolle kastettavat, illaksi karkkiherkut ja päästiinpä pitkästä aikaa käymään myös ihanassa Sandrasissa, sellaisessa pienessä sisustus- ja lifestyleputiikissa, joka palvelee täällä meillä aina lauantaisin. Ja juuri kun olen tässä kehunut, että en osta edes uusia tyynynpäällisiä, niin nyt sellainen tuli hankittua. Ei kuitenkaan ihan hetken mielijohteesta, vaan olen katsellut tuota Tine K:n sinistä jättityynynpäällistä jo tovin sillä silmällä. Ihanan raikas piristys keittiön sohvalle! Ja hei, en voinut vastustaa kalenterikynttilää, joka tosin pääsi vielä keittiön astiakaapin päälle odottamaan joulukuuta.
Syy siihen, miksi tuo Klaaran vuodekatos roikkuu keittiössä, on se, että pesin sen ja ripustin kuivumaan tuohon muurin eteen. Mutta tämä yksityiskohta siksi, että olen saanut jokusen kyselyn tuon Numero 74 vuodekatoksen pesunkestävyydestä, ja nyt voinen ilmoittaa, että se kestää pesua vallan mainiosti. Pesuohje on hienopesu 30°C, mutta itse pesin kyllä ihan tavallisella neljänkympin ohjelmalla, eikä käynyt kuinkaan, paitsi, että tuli puhdasta.
Kohta on edellisten karkkipäivien suklaat pesty pois olohuoneen sohvilta, ja siivouspäivä muutenkin paketissa. Voidaan siis lasten kanssa hyvillä mielin ottaa karkkikulho olkariin ja viettää lauantai-iltaa herkutellen.
Tuntuu, että viikot vyöryvät nyt sellaisella vauhdilla ohi, että tuskin ehtivät edes viheltää mennessään. Vaikka arjesta tykkäänkin, takaraivossa jäytävä jatkuva riittämättömyyden tunne syö voimia. Kun joka päivä joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, tekisi välillä mieli viheltää peli poikki. Mutta jos viikko vielä tätä sirkusta ja sitten olisi syysloman vuoro. Vähemmän aikatauluja ja vähemmän asioita joihin pitäisi riittää ja venyä.
Mulla oli eilen naistenilta ja vaikka torstaille osuvat menot aina verottavatkin viikoittaista kahvakuulatuntiani, moiset naurajaiset tulivat todella tarpeeseen. Oikeastaan oli niin hauskaa, että nauroin vielä illalla kaatuessani sänkyyn paljon normaalia uniaikaani myöhemmin. Ja on naurattanut vielä tänäänkin. Se on jotenkin ihana tunne, kun saa tuollaista energiaa itseensä sellaisen määrän, että siitä riittää ammennettavaksi useammalle päivälle. Ja tänään olenkin ratsastanut juurikin noiden spontaanien naurunpyrähdysten voimalla.
Lapsilla on tosiaan aina perjantaisin koulua vain puolille päivin ja koska tänään harrastusmenot alkoivat heti miltei suoraan siitä, käytin aamupäivän ihan vain itseni kanssa. Viimeistelin syysistutuksia ja siivosin kasvihuonetta. Enää kuisti vaati jonkinlaisia toimenpiteitä (toiminut viime viikot lähinnä välivarastona) ja lyhtyjäkin pitäisi ehkä viritellä vielä rappusille. Mutta nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että siellä on ihan viihtyisää nauttia kuumat kaakaot haravoinnin välissä. Josko viikonlopun aikana ehtisi tehdä kotonakin joitakin viihtyisyystoimenpiteitä, niin ei tarvitsisi välttämättä mennä kasvariin päästäkseen jonkinlaiseen zen-tilaan.
Meillä on lastauslaiturilla ja yhdessä tuijassa (joulu)valot ympäri vuoden. Mietin tänään, että josko nuo töpselit laittaisi jo seinään. Itse tykkään valoista ympäri vuoden, mutta tämä on aina vähän sellainen “mitä muut ajattelee” -juttu. Että jos joku kokee ne jouluvaloiksi. Lähinnä siis sitä tuijaa mietin. Onko teillä puutarhassa tai parvekkeella jo valoja? Tiedän, että aika monella on. Mutta missä menee raja? Onko se tuija liian jouluukuuseen vivahtava vai onko sillä enää nykyään mitään väljä milloin noita valoja polttelee? Näinkin suurten kysymysten äärellä näin perjantaina. Ehkä viikonloppu todella tulee tarpeeseen! 😀
Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.
Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli “sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.
Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.
Maanantait ei ehkä aina ole niitä kaikkien lemppareita, mutta nyt on pakko sanoa, että itselleni tämä päivä on ollut taas sellainen huippuhyvä. Pahin päänsärky on taitettu ja takana on mukava viikonloppu. Eilinen sunnuntai oli oikein sellainen oppikirjasunnuntai, johon mahtui pitkä ulkoilu upeasta ja aurinkoisesta syyssäästä nauttien, hyvää sunnuntairuokaa, joutenoloa perheen kesken, pitkä sunnuntaisauna ja korttipeli-ilta. Pitkät unet ja maanantain sai aloittaa energisenä ja levänneenä. Ihana tunne!
Se on hassu juttu, miten paljon fiilis vaikuttaa energiaan ja tuottavuuteenkin. Olen tänään saanut älyttömän paljon aikaiseksi, ja ehtinyt pitämään sekä lounas, että kahvitauotkin. Puhunut puheluita ja sopinut tapaamisia. Vastaillut sähköposteihin ja hoidattanut asioita kirjanpitäjän luona. Harvoin on kuulkaas maanantaisin sellainen olo, että tekee mieli taputtaa itseään päähän, mutta joskus näinkin. Ja kun vertailukohtana pitää tahmeaa viime viikkoa, muutos on toki aika huikea.
Mutta tiedättekö, mikä vaikuttaa levänneen olon ja reippaan fiiliksen lisäksi aivan älyttömän paljon? No se, millaisia ihmisiä maanantai, tai mikä tahansa päivä, tuo eteesi. Olen tässä syksyn aikana miettinyt tosi paljon sitä, miten iso vaikutus muiden fiiliksellä ja käytöksellä on omaan. Kun tapaa hymyileviä ja positiivisia ihmisiä on helppo olla sellainen itsekin. Ja jos taas eteen tulee suu väärin päin kulkevia negistelijöitä, sitä miltei tuntee, kun omat energiat alkaa valumaan pois. Mä uskon, että homma toimii kuitenkin myös toisin päin: Jos oma fiilis on vähän niin ja näin, kannattaa naamalle pakottaa reipas hymy ja kun tarpeeksi on tervehtinyt ihmisiä iloisesti ja jakanut positiivista fiilistä eteenpäin, se aivan varmasti jämähtää tiukemmin kiinni itseenkin. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten jotkut jaksavat aina olla niin himputin negatiivisia. Olen itse tosi allerginen sellaiselle suu väärinpäin kulkemiselle. Jokaisella meillä on huonot päivät ja huonot ajat, mutta se, että levittää negatiivisuutta alvariinsa ympärilleen pitäisi kieltää lailla! Onneksi mun maanantaihin on mahtunut mukavia ja positiivia ihmisiä. Olen saanut hymyillä ja nauraakin!
Parisuhdeulkoilua sillä aikaa kun lapset harrastivat, kohtalaisen siisti koti ollakseen arki-ilta ja aikainen sänky. Väittäisin täyden kympin maanantaiksi.
Tuli niin paljon omaa naamaa edelliseen postaukseen, että pakko vähän tasoittaa välillä. Maljakossa roosanauharuusuja, koska lokakuu on pinkki! 💕
Moikka ihanat ja rentoa sunnuntaita! Tänään olisi vuorossa vähän meikkijuttuja ja nimenomaan arkimeikkijuttuja viikonlopusta huolimatta. Toki, mikä kenellekin on arkimeikki ja mikä juhlameikki, no mielipiteitä on monia. Nyt kuitenkin sellainen omalla mittapuullani hyvin arkinen ja ennen kaikkea simppelin nopea meikki. Pääsin syyskuussa myös käväisemään Sensain meikkitaiteilijan opissa ja joitakin niksejä vinkkejä toivon voivani jakaa myös teille.
Aloituskuva on kovin suurella aukolla napsaistu, joten siinä ei nyt näy ihan koko totuus, mutta luonnontilasta lähdetään se on nyt tämän aloituskuvan pointti. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sensain kanssa.
Mutta tässä siis 35-vuotias Emilia. Iho on paremmassa kunnossa kuin koskaan, vaikka tiedän, että moni muu ikäiseni haikailee vuosien taakse. Akne on selätetty muutamaa kierron mukanaan tuomaa näppylää leuan seudulla lukuun ottamatta. Myös arpien kaikenkirjavat sävytkin ovat alkaneet haalistua. Olin vuosia melko tarkka siitä, että en lähtenyt postilaatikkoa kauemmas meikittä, mutta nyt viime vuosina olen höllännyt melkoisesti. Kun mieheni ehdottaa pikaista kauppareissua ja huokaan, että ei jaksaisi meikata, hän tokaisee takaisin, että ei tarvitsekaan, mennään vaan. Ja niin me yleensä mennäänkin. Tuossa viikolla sattui hassu juttu, kun mies lähti työreissuun ja kuskasin häntä aamuvarhaisella ennen kukonlaulua. Mies ehdotti aamukahvia hiljaisella huoltoasemalla, jossa istui vain muutama rekkakuski ja sanoin, että en mä nyt sinne voi tämän näköisenä (liki suoraan sängystä nousseena) tulla. Piti miehelleni selventää, että pidättyväisyyteni ei suinkaan johtunut meikittömyydestä, vaan pyjamanhousuista jalassani.
Vaikka olenkin jo enemmän sinut itseni kanssa kuin nuorempana, tykkään silti meikata ja meikkaaminen kuuluu jonkinlaiseen rutiiniin. On päiviä, kun meikki on erittäin kevyt ja sitten niitä päiviä, kun haluaa panostaa vähän enemmän. Mutta se, mihin en enää halua lähteä on paksut meikkikerrokset ja sen alla kiristelevä ja kiiltävä iho. Vaikka kyseessä olisi miten kevyt meikki tahansa, levitän kasvoilleni aina jotakin ihon sävyä tasoittavaa ja yleensä se on meikkivoide. Mutta ei mitä tahansa meikkivoidetta, vaan sellaista, joka hoitaa ja kosteuttaa. Sillä ilman näitä ominaisuuksia meikki muuttuu päivän mittaan naamioksi, jonka alla ei ole kiva olla.
Sanotaan että hyvä meikki alkaa aina meikkipohjasta, mutta itse väittäisin, että hyvä meikki alkaa aina hyvin hoidetusta ihosta. Kun puhdistukset ja kosteutus ovat kunnossa, myös meikki toimii paremmin. Enemmän puhdistuksesta ja kosteutuksesta voit lukea aiemmista Sensai -postauksistani, nyt keskitytään kuitenkin siihen meikkiin!
Alla olevassa kuvassa on kaksi erilaista meikkivoidetta ja meikinpohjustustuote. Ylin, Luminous Sheer Foundation -meikkivoide on todella kevyt, valoa heijastava meikkivoide. Keveydestä huolimatta tämäkin meikki on kerrostettavissa, ja peittävyyttä pystyy säätelemään myös levitystekniikan avulla. Vaikka saamassani koulutuksessa meikkini tehtiin juurikin tällä kevyellä meikkipohjalla, pidän itse vielä enemmän tuosta seuraavasta, eli Flawless Satin Foundation -meikkivoiteesta. Kyseessä on pikkuisen peittävämpi tuote, mutta ei missään nimessä liian raskas meikki. Tämäkin tuote, kuten nämä kaikki kolme, on riittoisa ja erittäin kosteuttava.
Alimpana sarjassa on Glowing Base -meikinpohjustusvoide. Toisin kuin monet markkinoilla olevat primerit tämä tuote ei sisällä silikonia, vaan sen tasoittava vaikutus perustuu nimenomaan valoa taittavaan efektiin. Ja tämä laadukas valontaitto on muuten sellainen juttu, jonka yksi ihana ihotautilääkäri minulle joskus neuvoi. “Panosta laadukkaaseen, valoa taittavaan meikkiin, se on paras tapa peittää arpikuopat.” Pohjustustuotetta levitetään kasvojen keskikohtaan, jossa hehkua ja optista harhaa ehkä eniten tarvitaankin. Kaikissa näissä tuotteissa on mukana Sensain kosteuttavat ja hoitavat ominaisuudet, joten meikki ei kuivata tai kuluta ihoa, vaan myös hoitaa päivän mittaan.
Meikkipuuterit tulivat markkinoille kovaa, kun olin teini-iässä. Silloin joka tytön perusvarustuksiin kuului tuo meikkivoiteen ja puuterin yhdistelmä. Sittemmin olen jokseenkin liki unohtanut koko tuotteen näppäryyden, vaikka moni ystäväni luottaa nimenomaan juurikin meikkipuuteriin. Sensain meikkipuuteri on ehdottomasti peittävämpi kuin nestemäiset meikkivoiteet, mutta jos tuotetta käyttää levitysvipan sijaan kevyellä siveltimellä, lopputuloksesta saa myös ohuen. Meikkipuuteri on näppärä tuote käsilaukkuun ja mikä parasta, tähän Sensain meikkipuuteriin voit ostaa pelkkiä täyttöpakkauksia! Kuten monet muutkin Sensain meikit, myös meikkipuuterikotelo tulee ihanassa samettipussukassa ja rasia on turvallista pakata käsilaukkuun ihan sellaisenaan, koska pussukassa se ei pääse vahingossakaan aukeamaan.
Kun meikkipohja on levitetty huolella ja tasoitettu kauniisti myös reunoiltaan, tulee vuoroon kasvojen muotoilu. Ilman meikkiä koen ulkonäköni hiukan taikinanaamaiseksi, millä tarkoitan sitä, että kasvoista puuttuu ulottuvuuksia. Vaikka meikinpohjustustuote jo hieman korostaa kasvojen keskikohtaa, pidän tätä vaihetta myös erittäin tärkeänä ja muotoilen kasvoni joka kerta meikatessani. Joskus nopeammin ja kevyemmin, joskus huolellisemmin, mutta joka kerta ainakin jotenkin.
Mitä tulee puuteriin, olen jotenkin ajatellut, että sen käyttö nykypäivänä on vähän niin ja näin, kun kuitenkin kuultava meikki on muodissa. Mutta samalla kun kysyin ammattilaiselta kikkoja siihen, miten meikissä voisi välttää ne sudenkuopat, jotka aikuisen naisen ihossa kulkevat muodossa harakanvarpaat ja muut juonteet, tuli puheeksi juurikin puuteri. Kyse on kuulemma enemmänkin siitä, miten puuteria käyttää. Kannattaa siis unohtaa ne nuoruusvuosien kauttaaltaan puuteroidut mattakasvot ja keskittyä kevyesti vain sinne, missä meikin kiinnitystä tarvitaan. Kun irtopuuteria kopauttaa kevyesti kämmenelle ja ja sen jälkeen painelee puuterin kunnolla vippaansa, vältytään liian paksulta puuterikerrokselta. Lisäksi on tärkeää, että silmien ympärillä meikin kiinnittää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Eli ennen kuin ilmejuonteet ehtivät syntyä valmiiseen meikkipohjaan.
Kasvojen muotoilun aloitan aina ensimmäisenä kulmien muotoilusta ja vahvistamisesta. Tämä vaihe ikään kuin selventää kasvojen raameja. Seuraavaksi vuorossa on aurinkopuuteri. Käytän suurta sivellintä lämmittämään kasvojen reuna-alueita, minkä jälkeen keskitys ohimoihin, poskiluun alla olevaan kohtaan ja leukaluun seutuun. Ammattilainen kutsui tätä suuren kolmosen maalaamiseksi ja tottahan se on: Aurinkopuuterilla sipaistaan suuret kolmoset (toiselle puolelle peilikuvana), joissa väri kiemurtelee ensin ohimoilta poskiluun alle ja siitä kasvojen reunan kautta taas määrittämään leukalinjaa. Itse kavennan nenänvartta vielä hieman aurinkopuuterilla ja jos olo on kovin valju, saatan hipaista aurinkopuuteria myös luomille ja poskille. Tämä kuitenkin erittäin kevyesti, koska tarkoitus ei ole feikata rusketusta.
Vuosi 2019 on ehdottomasti poskipunan vuosi ja kun nyt opin käyttämään poskipunaa, olen jäänyt siihen hieman koukkuun. Kevyt puna poskipäillä kirkastaa ilmettä ja luo omanlaistaan tervettä hehkua. Sensain poskipunassa on tuollainen pieni kulma korostusväriä, jota voi hipaista punan joukkoon poskipäitä nostattamaan. Itse levitän ensin pelkän punan ja hipaisen sitten siveltimeen punan ja korostusvärin sekoituksen ja levitän tämän vielä kevyesti poskiluun ulkosyrjää mukaillen.
Yksi lempituotteistani on voidemainen korostuspuuteri, Sensai Supreme Illuminator Powder. Puuterisanasta huolimatta kyseessä on enemmänkin korostusvoide, jota käytän sormenpään avulla. Kevyesti kulmaluulle kulmakarvojen ulkosyrjän alle ja pikkuisen poskipäihin. Ammattilainen käytti tästä termiä C. Tarkoitus on siis ikään kuin maalata kevyt C-kirjaimen muotoinen alue kulmaluulta poskipäille. Itse käytän korostusväriä myös nenänvarteen. Samalla tuotteella saa kivasti boostia myös huulten amorinkaaren. Arkimeikkiin tätä tuotetta ei kovinkaan paljon kulu, joten pieni pakkaus on äärimmäisen riittoisa!
Lopuksi on vuorossa ripset! Sensain 38-ripsarit ovat olleet käytössäni varmaan kohta 20 vuotta. En osaa kuvitella edes käyttäväni jotakin muuta ripsiväriä. Silmäni vuotavat helposti tuulessa ja auringossa, toisaalta Suomen ilmastokin on jo suuremman osan vuotta melko kostea. Tavallinen vesiliukoinen ripsiväri on poskilla tai tuhrii vähintäänkin alaluomen varisemalla. Tavallista vedenkestävää ripsiväriä en jaksa puhdistaa, se on ajatuksenakin jo liian vaivalloinen. Lämpimällä vedellä kevyesti lähtevä ripsiväri on minun juttuni, mutta Sensain ripsivärisarjassakin on valikoimaa.
Tällä hetkellä oma suosikkini on Lash Volumiser Mascara 38°C -ripsiväri. Itselläni on aika pitkät ja paksut ripset luonnostaankin, mutta tämän avulla niistä saa aivan totaalisen näyttävät. Volyymin lisäksi ripsiväri myös erottelee ripset kauniisti. Ja nyt kiva kikkakolmonen, jonka opin ammattilaiselta:
Ripsiväriharjan päässä on paljon väriä, joten ihan ensimmäisenä kannattaa kääntää harja pystyasentoon ja vetää väriä kohti ripsien päitä. Kun ripsivärin rakennetta on kasattu ripsien pituuksiin, vaakatasossa olevalla harjalla sahataan (sivuttainen liike) ripset tuuheiksi ja erotelluiksi. Verrattuna siihen, että ripsivärin levittäisi vain vaakasuuntaisella harjalla, tällä kikalla ripsiin saa mielettömästi enemmän pituutta. Kokeile vaikka!
Vaikka olen vuosikaudet käyttänyt Sensain 38 -ripsareita itselleni oli uusi tuttavuus tämä pohjustustuote. “Valkoinen ripsiväri”, eli Eyelash Base 38°C on myös samaan tapaan helposti puhdistettava, mutta sen tarkoitus on värin antamisen sijaan antaa ripsille hoitoa, pituutta ja rakennetta. Itse en ole arkimeikissä tätä käyttänyt, koska tuo Lash Volumiser tekee mielestäni jo yksinkin näyttävää jälkeä. Mutta ehdottomasti jos tarkoitus on tehdä arkimeikkiä pikkuisenkin näyttävämpi toteutus, kannattaa ripset pohjustaa tai mikäli omat ripset ovat kovin hennot tai lyhyet tällä primerilla saa hienosti taiottua lisää volyymia ja pituutta.
Jälleen ammattilaisen vinkit:
Levitä pohjustus ja ripsiväri silmä kerrallaan, jolloin valkoinen tuote ei ehdi kuivua ennen varsinaisen ripsivärin lisäämistä. Ja toisena:
mikäli ripsiväriä osuu luomelle, älä koskaan nuolaise vanupuikkoa ja pyyhi suttua kostealla puikolla pois! Tällöin pyyhit samalla aukon myös muuhun meikkiisi. Sensain 38 -ripsivärien juju on siinä, että kun tuotteen antaa kuivua iholle, se lähtee kevyesti hipaisemalla kuivalla puikolla. Usko pois, tämä toimii!
Meikinpohjustustuote, meikkivoide, kevyt kiinnitys puuterilla, kulmien vahvistus, aurinkopuuteri, poskipuna, korostusväri ja ripsiväri. Ja sitten ollaan tässä vaiheessa. Kuva on otettu samassa valossa kuin aloituskuva ja meikkiin kuluu oikeasti korkeintaan 10 minuuttia. Melkoinen ero, eikä vaan. 🙂
Taidan pystyä vielä joulukuussakin laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat kun olen tänä vuonna tehnyt ihan oikean silmämeikin luomiväriä käyttäen. Sensijaan huulipunaa tulee nykyisin lisättyä enemmän, mikä on kohdallani aika uusi juttu. Kun iho punoitti akneaikaan, punaista ei juuri kaivannut enää huulilleen, mutta nyt kevyt puna piristää mukavasti ilmettä ja tekee olosta huolitellumman.
Tuossa kuvassa on kolme tuotetta, joilla pärjää niin arjessa kuin juhlassakin. Huultenrajauskynä, nudehuulipuna ja hieman punaisempi sävy. Jos kyseessä on ihan vain arkimeikin piristäminen, en juurikaan rajaile huuliani, vaan sipaisen kevyesti luonnollista sävyä. Sensain the Lipstick huulipuna on voidemaisen hoitava ja pysyy huulilla kivasti kuivattamatta niitä. Sävy Suzuran Nude on luonnollisen roosahtava ja sopii hyvin arkeen. Mikäli huulimeikin haluaa viedä astetta pidemmälle, rajaan huulet kirkkaalla värillä ja levitän huultenrajauskynää myös huulille. Näin lopputulos on ehdottomasti kestävämpi. Kun kirkkaan rajauskynän päälle levittää nudesävyä, tulos on astetta punaisempi kuin jos käyttäisi pelkkää nudepunaa. Jos taas kirkkaan rajauskynän päälle levittää vielä räiskyvän sävyn, huulimeikki on varmasti näyttävä! Rajauskynän sävy on Cheerful Orange ja punainen huulipuna Himawari Orange. Molemmat lämpimän leiskuvia sävyjä.
Huultenrajauskynän myyntipakkauksessa tulee mukaan myös laadukas terotin. Lisäksi kynän toisessa päässä on huulipunasivellin. Ja jälleen ammattilaisen vinkki:
Jos iltalaukkuun ei mahdu huulipuna, koverra hieman huulipunaa siveltimen toiselle puolelle ja sulje korkki. Juhlien aikana voit lisätä huulipunaa näppärästi pelkällä siveltimellä. Lisää punaa siveltimen toiselta syrjältä ja käytä toista puolta levitykseen.
Sensain tuotteet löytyvät edelleen Stockmannilta, Sokoksilta ja Emotioneista. Kaikista näistä saa myös asiantuntevaa palvelua esimerkiksi oikeiden tuotteiden ja sävyjen valintaan. Ja hei, muistathan liittyä Sensai VIP -klubiin! Klubin jäsenenä sinulla on mahdollisuus saada etuja, tapahtumakutsuja ja ennakkonäytteitä.
Sattuipa sopivasti tämä pullan leipominen viralliselle korvapuustipäivälle. Hoksasin asian vasta kun viimeinen pelti oli uuniissa. Olen tässä kolme päivää kärvistellyt ihan tajuttoman kamalan pääkivun kanssa. Viime vuosina tästä päänsärystä on tullut vähän liiankin tuttu riesa ja joinakin kuukausina se on vielä kovempaa ja nyt sitten sattui juuri tämä kuukausi. Pää on kuvattu monellakin tapaa ja mitään ylimääräistä sieltä ei ole löytynyt, ja varmaan kyseessä on jokin hormonaalinen juttu, mutta joka tapauksessa uuvuttava juttu. Vaikuttaa ihan kaikkeen, kuten jaksamiseen ja mielialaan. Tähän viikkoon on vielä mahtunut paljon autolla ajamista, suhjusateessa ja hämärässä silmiä siristellen. Ja liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Eilen lähdin ystävän kanssa heiluttamaan kahvakuulaa ja olo hiukan kohenikin. Sen verran, että laadin perjantaille toimintasuunnitelman, jossa pitäydyin vähän väkisinkin.
Vein lapset aamulla kouluun ja hoidin pakolliset kauppa ja apteekkiasiat. Sitten kotiin pullataikinan tekoon, sillä olin luvannut, että tällä viikolla leivotaan pullaa, ja koska viikonlopulle on ohjelmaa se taikina oli tehtävä nyt. Mutta oikeastaan nautin, sellaista taikinaterapiaahan tuo on. Kun sain taikinan kohoamaan vedin ulkoiluvaatteet ylleni, aurinkolasit päähäni ja suuntasin reippailemaan. Tunti luonnossa, hartioita heilutellen ja raikasta (joskin varsin lannan tuoksuista) ilmaa hengitellen. Pohdin siinä reippaillessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mietin, miten pikkulinnut tarkenevat ja missä kohtaa lehmät eivät enää halua makoilla ulkona. Mietin sitä kevään päivää, kun taas nähdään, että lampaat ovat palanneet ulos. Pässit ja uuhet omille laitumilleen. Mietin, missä kohtaa leskenlehdet taas keväällä ensimmäisenä kukkivat ja katselin pajunoksia miettien pääsiäistä. Pohdin sitä, miten maaseutu tyhjenee ja mietin, jaksaako kukaan sinnitellä täällä viljelemässä kotimaista viljaa vielä 60 vuoden päästä. Toivotaan. Mietin, että kävisin mielelläni puolukoilla ja pohdin, että onkohan aika vaihtaa varrellisiin kenkiin.
Täytyy sanoa, että ulkoilu on kyllä lääke melkein vaivaan kuin vaivaan. Jos pääkipu nyt ei vallan poistunut, niin teho oli verrattavissa hyvään lääkkeeseen. 🙂
Lapset pääsivät tänään jo puolelta päivin, joten meillä vietettiin perjantai-iltapäivää leipoen. Tehtiin tosin korvapuustien lisäksi iso satsi myös voisilmäpullia, hyviä nekin.
Iltaan on mahtunut pojan salibandypeli ja muutenkin aika arkista ohjelmaa. Lapset rapistelevat sohvalla iskän tuomia tuliaiskarkkeja. Minä taidan ottaa suunnaksi sängyn. Josko vaikka saisi kunnon yöunet.
Huomiseksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa äidin kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että olo olisi aamulla taas jo vähän parempi.
Vaikka en mikään varsinainen syksyn fani olekaan, tykkään kuitenkin ihan älyttömän paljon rutiineista ja niitä, jos mitä syksy ja arki ovat pullollaan. Meillä on keittiön komeron oven sisäpuolella sellainen iso lukujärjestys, johon on laitettu kaikki harrastukset, kellonajat ja harrastuspaikat. Ollaan todettu, että se on ainoa toimiva keino pitää langat käsissä, ja siitä jokainen voi koska tahansa tarkastaa illan ohjelman. Lukkarista voi ottaa itselleen myös puhelimeen kuvan, jos vaikka pitää voida luntata päivän mittaan. Tuo lukkari kuvataan myös äidilleni, koska näin mummu ja pappakin ovat kartalla siitä missä me milloinkin mennään. Lokakuuhun mennessä tuo harrastuskuvio alkaa tosin olla jo aika hyvin hallussa!
Meillä isoveli pelaa jalkapalloa ja salibändyä. Jossain kohtaa yritettiin saada mahtumaan mukaan myös yleisurheilua, mutta koska näissä lajeissa harjoituksia on useamman kerran viikossa plus pelit ja turnaukset, yleisurheilu todettiin lähes mahdottomaksi toteuttaa. Klaara taasen harrastaa telinevoimistelua ja balettia, ja aivan kuten veljensäkin, hänkin on saanut itse valita harrastuksensa. Molemilla lapsilla on toki lisäksi musiikkijutut, joten aikatauluja riittää. Niin kauan, kun kuitenkin itse haluavat ja jaksavat näillä mennä, me aikuisetkin teemme kaikkemme, jotta homma toimii.
Mulle on todella tärkeää antaa lapsilleni liikunnallisen elämän malli, ja siksi tuossa meidän lukkarissa lukee myös meidän vanhempien harrastukset. Meillä lapset tietävät kyllä koska äidillä on jumppa, mutta ovat oppineet ymmärtämään senkin, että aikuiset lähtevät liikkumaan myös nopealla varoitusajalla ja meillä homma toimii. Kun pakkaan illalla reppuani, Klaara toteaa, että äiti menee varmaan aamulla salille. Ja se on ihan ok. Toki tuoreessa muistissa on nekin ajat, kun en olisi saanut lähteä minnekään. Olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni, joka tuolloin piti huutavaa lasta sylissään ja sanoi, että lähde äkkiä. Eikä lapseni siitä rikki mennyt, että äiti oli tunnin verran poissa. Päinvastoin, sillä aikaa saattoi olla ihan hauskaakin ja kotiin tuli huomattavasti iloisempi äiti.
Koko sydämestäni toivon, että jos jotakin, niin voisin istuttaa lapsiini liikkumisen iloa ihan koko elämän ajaksi. Se ei tarkoita, että lapsistani pitäisi tulla huippu-urheilijoita, vaan enemmänkin sitä, että liikkuminen on yksi elämän peruspilareita kuten nukkuminen tai syöminen. Olen käynyt molempien lasten kanssa äiti-lapsijumpassa, mutta molemmat ovat myös aika varhaisessa vaiheessa ilmaisseet halunsa päästä liikkumaan yhdessä muiden lasten kanssa ilman meitä vanhempia. Olkoonkin, että se on alkuun tarkoittanut sitä, että seisomme jossakin turvallisen välimatkan päässä.
Puhuttiin tässä jokin aika sitten mieheni kanssa tästä nykyisestä harrastusrumbasta ja siitä, että jossain kohtaa lapsille tulee ehkä se vaihe, kun liikkumaan ei enää huvittaisikaan lähteä. Vaikea tosin kuvitella kun ovat melko meneväisiä molemmat, mutta mietittiin, että näinkin voisi kenties joskus tapahtua. Ja kun sitten mietittiin, että miten me nyt vanhempina voitais kuitenkin lujittaa sitä lasten intoa liikkua ja harrastaa, päädyttiin siihen, että meidän tärkein rooli on mahdollistaa ja kannustaa. Silloinkin kun ehkä itsestä tuntuu uuvuttavan turhauttavalta selviytyä arjen aikatauluviidakosta, sitä turhautumista ei saa kaataa lasten harteille. On se sitten viikonloppujen pyhittämistä pelimatkoille tai seuratalkoita, teemme voitavamme ja olemme mukana. Ollaan todettu, että se on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun panostaa lasten harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Terveiden elämäntapojen lisäksi kun nuo treenit ovat oiva tapa oppia myös esimerkiksi sosiaalisia taitoja.
Me pääsimme Klaaran kanssa esittelemään teille Prisman sporttimuotia ja ollaankin siis näissä kuvissa ihan päästä varpaisiin Prisman valikoiman vaatteissa. Danskin tanssivaatteet Prismassa olivat mieletön helpotus, kun Klaara aloitti balettitunnit. Puku on ostettu jo aikaisemmin, mutta nyt vihdoin löytyi mustien tossujen tilalle tarpeeksi pienet vaaleanpunaiset harjoitustossut. Niiden lisäksi syksyyn varauduttiin uusilla säärystimillä, jotka lämmittävät mukavasti matkankin ajan. Nämä mun pöksyt ovat samaa merkkiä, ja vaikka tämä Danskin onkin tuttu Klaaran tanssivaatteista, itselleni housut ovat ensimmäiset kyseiseltä merkiltä. Mutta, jos metsästät napakoita housuja korkealla vyötäröllä, ja vielä sellaisia, jotka pysyvät ylhäällä koko jumpan ajan, suosittelen testaamaan nämä. Muista vain ottaa tarpeeksi pieni koko! Puman collarihuppari on myös Prisman sporttimuodin syysuutuuksia ja toimii itselläni kivasti lämmikkeenä jumppatopin päällä. Molemmissa vaatteissa on kerrankin sellainen pitkäraajaisellekin sopiva mitoitus! Tykkään myös näistä väreistä, utuisesta sinisestä ja hempeästä roosasta ja onhan se totta, että kun treenivatteet tuntuvat ja näyttävät kivoilta, niitä on myös ilo pukea päälleen ja käyttää.
Meille Prisma on helppo ja luonteva ostospaikka kun tarvitaan harrastusvälineitä lapsille tai aikuisille. Urheiluliikettä meillä ei ole ollut enää vuosiin, mutta koska kaupunkiin ajaa vajaassa tunnissa ja sinne kuljetaan viikoittain lasten harrastusten vuoksi, Prismassa käynti on helppo ja vaivaton tapa hoitaa myös tarvittavia ostoksia. Ja toki pitkät aukioloajat ovat pelastaneet niiltä arki-illan paniikkihetkiltä, kun onkin todettu, että esimerkiksi uimahousut ovat mystisesti kadonneet, tai hiihtomonot eivät todellakaan mahdu seuraavana aamuna jalkaan. Prismasta on tullut hankittua kaikkea luistimista ja uimalaseista jumppamattoon ja kahvakuulasta pyöräilykypärään. Viime talvena sieltä ostettiin kolmet sukset, ja olin äärimmäisen kiitollinen hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.
Vaikka lapsilla onkin omat harrastuksensa ja liikunta on meille aikuisille sitä omaa aikaa, tietyssä määrin myös yhdessä liikkuminen on tärkeää. Se voi olla ulkoilua tai Klaaran tahtiin hiihtämistä. Toisaalta jalkapallolla kikkaillu tai tanssiesitysten seuraaminen olohuoneen sohvalta kuuluvat mielestäni siihen yhdessä olemiseen. Ennen kaikkea mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että sen mahdollistamisen lisäksi on aidosti kiinnostunut siitä, miten treenit tai pelit ovat sujuneet. Niin onnistumisten kuin pettymystenkin jakaminen on tärkeää ja lapsen on hyvä oppia jo varhain, että aina ei voi onnistua, mutta siitä ei pidä myöskään lannistua.
Huhhuh. Syyskuun vikaa viedään, enkä millään tahtoisi uskoa. Siis siitäkään huolimatta, että ulkona leiskuu syksyn sävyt ja ensimmäiset kynnetyt pellot huutavat jo synkkyyttään. Olen aina sanonut, että itselleni syksyssä pahin vaihe on se kyntöjen ja lumentulon välinen aika. Se, kun kaikki muuttuu mustaksi ja pimeäksi. No, nyt ollaan valumassa siihen laatuun, mutta ei pidä heti lannistua, onneksi on vielä noita värejäkin näytillä.
Kirjoitin viime viikolla itselleni jonkinlaisen puutarhan to do -listan syyskuun lopulle. No kuten näkyy, nurmikko on vielä leikkaamatta ja puutarhakalusteetkin on yhä ulkona, mutta kyllä sieltä listasta sentään osa tuli valmiiksi. Daalioiden nostaminen oli tarkoitus tehdä jo viikolla, mutta koska mies oli työreissussa ja mulla oli kaikenlaista harrastuskuljetuksista vanhempainiltaan, mies lupasi, että kyllä hän ne sitten perjantaina kaivaa ylös kun on taas kotona. Vaan niin meni se perjantaikin ja sen sijaan, että oltais jätetty iskä kaivamaan daalioita, kun lähdin viemään lapsia mummulaan, ajeltiin koko perhe ja nautittiin jonkinlaisesta yhteisestä ajasta. Selasin säätiedotuksia ja pelkäsin pakkasia, mutta niin vain pysyi lukemat vielä viikonlopunkin plussan puolella ja kun daaliat vihdoin eilen saatiin kaivettua ylös, niissä oli havaittavissa jopa vielä uutta kasvuakin. Mutta nyt juurakot on siis nostettu ylös, eikä ainakaan tarvitse pelätä isompia pakkasia.
Ne daalian mukulat, jotka keväällä esikasvatin ruukuissa olivat nyt syksyn tullen jotakin ihan totaalisen erilaista ja tuntui kuin olisi kaivanut maasta jättikurpitsoja. Yritettiin ravistella niistä multaa pois, mutta lopulta päädyttiin kantamaan ne kellarin lämpimämmälle puolelle kuivahtamaan ja koitetaan sitten, josko niistä saisi vielä kopsuteltua vähän multaa pois kun ovat ensin kuivuneet. Nuo kukkavarretkin napsin vielä lyhemmiksi, nyt ne oli vain niin näppärä ravistella ja kantaa noista varsistaan. Ja hei, kaikissa on jopa lajikelappu vielä tallessa! Pahoittelen noiden kellarikuvien laatua, siellä ei kauheasti ole luonnonvaloa saatavilla ja valaistus on muutenkin vähän heikohko, mutta lienee käyvän selväksi, että juurakot on nyt laatikoissa kuivumassa. 🙂
Kasvihuoneesta kannoin kaikki pelargoniat sisälle. Ennen olen talvettanut vain mårbackat, mutta nyt ajattelin koittaa parin muunkin kanssa onneani. Ennen en ole jaksanut, kun olen ajatellut, että vievät vain tilaa ikkunoilta, mutta kaipa siihen nyt pari ylimääräistäkin ruukkua mahtuu. Kasvarista lähti kaikki muukin kesäinen aina chilien rangoista kuihtuneisiin kukkiin ja ruukut tuli harjattua puhtaiksi. Muratit jätin, koska ne saavat palvella vielä callunoiden seuralaisina. Tuntuu ihan hassulta alkaa laittamaan kasvaria talvikuntoon. Viime syksynä oikeastaan aloitin kasvihuone-elämäni tästä vaiheesta, mutta nyt olen saanut nauttia myös yhdestä kesästä kasvarissani. Mutta siis tarkoitus on laittaa paljon callunoita ruukkuihin, vähän havuja ja sitten tietenkin lyhtyjä ja kynttilöitä. Osan istutuksista sainkin jo valmiiksi, mutta niitä sitten toisella kertaa. Daaliapenkkiin on tarkoitus kaivaa sipuleita. Mulla olis erilaisia tulppaaneja, narsisseja, lumikelloja, helmililjoja ja muuta mukavaa. Toivotaan, että niistä jokin ilahduttaisi ensi keväänä.
Nuo isot korit, jotka ostin keväällä kasvihuoneen ovien molemmin puolin, eivät oikeastaan olleet ihan tarkoitettuja ulkokäyttöön ja niiden kanssa mietin, että olisko parempi kantaa ne vain sisälle talveksi, vai mahtavatkohan ne kestää kasvarissa yhtä hyvin kuin korituolitkin. No, se ei nyt ole tämän päivän juttu, niitä ehtii siirrellä ennen talvea moneen kertaan. Mutta siis tässäpä puutarhan siirtyminen syyskuulta lokakuulle. Tavallaan ihan kamalan surullista ja haikeaa, mutta toisaalta kevät ei ehkä tuntuisi keväältä, jos välissä ei olisi syksyä ja talveakin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, mä olen tässä viime päivinä ihan pikkuisen vilkuillut jo kaikkea jouluinspistäkin. Eihän tätä oikein muuten jaksa! 😀
Ihanaa syyskuun viimeistä iltaa. Nyt jos koskaan on aika hyggeillä! ♡
