No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. “Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. 🙂

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika “tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

 

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan. 😀

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.

Moikka!

Kyselin perjantaina instan stooreissa, että vieläkö lastenhuonepostaukset kiinnostaa. Siitä huolimatta, että niitä ei -ääniäkin tuli, kyllä -vastausten osuus oli 93%. Eli aika selkeästi myös lastenhuoneet kiinnostaa. Siispä niitä tänään. Ajattelin, että laitan samaan postaukseen vähän kuvia sekä esiteinin, että pikku prinsessan huoneesta, niin saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja ne jotka eivat aiheesta välitä, voivat skipata tämän päivityksen ohi.

Muistaakseni kerroin jo aikaisemmin kesällä, että tehtiin pojan huoneeseen vaaterekki. No ideahan on kopioitu suoraan Ikean myymälästä ja tarpeet löytyivät Motonetistä. Harjanvarsi ja ohutta köyttä veneilyosastolta. Koukut kattoon ja voilà, paras ratkaisu ikinä! Nimittäin lattiatilaa saatiin säästettyä, mikä helpottaa esimerkiksi siivousta. Muuten tuo huone on pysynyt entisellään, vaikkakin sänky- ja pöytäasioihin on kaavailtu muutosta.

Klaarankaan huoneessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi vaaterekki täälläkin. Lattiamalli tosin, mutta se istuu tänne paremmin ja siihen ylettyy helpommin. Tuollaista kattomalliahan on helppo nostaa tai laskea narujen avulla, ja koska esikoisen huone on ihan älyttömän korkea, tilaa roikkuvalle vaatepuulle on paljon. Klaaralla taasen on laskeva katto, ja täyttä huonekorkeutta on vähän, joten lattiamalli on siitäkin syystä parempi vaihtoehto.

Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut kauheasti leluja. Oikeastaan tosi vähän, ja niitäkin on sitten vähän vuoroteltu. Toinenhan nyt ei enää leikikään, mutta Klaaralla on yhä puputalonsa, joka taitaa tällä hetkellä olla ponitalo. Ja leikkiruokaa ja vähän kaikenlaista nallea ja pehmoa. Mutta koska näitä on määrällisesti tosi vähän, lelut ei nappaa mitään suurta tilaa. Kirjat ja pelit on kiinteissä komeroissa, mikä helpottaa sekin siivousta. Yläkerran imurointi on esikoisen hommaa, joskin itse sitten välillä teen sellaisen perusteellisemman siivouksen, pesen lattiat jne.

Mun loppukesän pesänrakennusvietti on ehkä nyt voimakkaimmillaan. Tekee mieli oikoa paikkoja ja karsia tavaraa. Mutta se on sellaista vähän kerrallaan juttua, en mä mistään kovin isosta jaksa innostua. Ei jotenkin vaan jaksa. Ja sitäpaitsi, parin viimepäivän suurin sisustukseen vaikuttava juttu on ollut kerran syödyn pastakastikkeen poistaminen olohuoneen matosta. Jep, ei mitään fengshuita. 😀

Käytiin muuten eilen katsomassa sitä pienempää ruokapöytää. Sen kansi on maalattu valkoiseksi, mutta ajattelin hioa siitä maalin pois. Eli vielä ei kanneta sisään, vaan hoidellaan maalaukset ja hiomisen ensin varaston puolella. Kunhan ehditään. Mutta se taitaa ollakin sitten se syksyn suurin sisustusjuttu. Ja karsiminen. Eli ei mitään suuria muutoksia. Tai no, ehkä mattoasioita pitää myös miettiä, jos se pastakastike ei lähde pois. Se on vaan niin viheliäinen juttu, kun olkkarissa ja pianohuoneessa on samikset matot, enkä oikein osaa nähdä, että niissä olis eripariset. Vai onko se vaan mun ahdas mieli?

 

Mahtista maanantain jatkoa! ♡

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡

Antaa tulla kaurapuuron makuinen arki, minä olen valmis! Tosin helppoa se ei ole ollut, viimeiset viisi päivää pikemminkin armotonta valmistautumista, mutta eikös se kuuluu elokuun alkuun kuin manteli joulupuuroon!

Valmistelin viikonlopun ja maanantain aikana pari isompaa työjuttua ja kun sain ne taakat harteiltani päätin, että kesän asumaan taloon on vihdoin aika saada kuri ja järjestys. Kaikki alkoi ikkunoiden pesusta (kolme huonetta selvitetty) ja homma laajeni laajenemistaan. Samaan aikaan meillä on tehty puutöitä, ja kun siihenkin ryhdyttiin, niin johan tuli hyvä sauma tyhjentää koko hiivatin kellari. Lasten vaatekaapit ja lelut kokivat karsinnan ja päivien viimeiset mehut on nitistetty paitsi saunan lauteilla, myös puita pinoten. Välihuomiona, että olen viimeiset kolme yötä pinonnut puita myös unissani! Keittiön ruokakomerokaan ei saanut olla rauhassa, mikä ehkä oli ihan hyväkin asia, sillä jos kaapissa on vuonna 2017 vanhaksi mennyttä säilyketonnikalaa, asiaan olisi kohta puutunut ehkä joku terveysviranomainen. Olen pessyt ikkunoiden lisäksi lattioita, lakanoita, pyyhkeitä, seinä, ovenpieliä ja kaikkea piipunhatun ja kivijalan välistä. Tänään ajattelin puhaltaa vähän hitaammalla temmolla, mutta kun ystävä soitti aamulla työmatkaltaan olin jo vessan pesussa ja ennen yhdeksää olin kummonnut jo koko siivouskomeron sisällön eteisen lattialle. Hemmetti kun sekin tökki! Koska sade (ihana ihana sade, jota on totisesti odotettu) tauotti puuhommia, lyöttäytyi puolisoni liittolaisekseni ja teki mopinvarsilleni telineet ja lupasi siivouskomeroon hyllyt. “Ihan miten haluat kulta, sinähän sitä käytät!”
Puusepältä tilattujen hyllyjen toimitus viivästyi työtapaturman vuoksi (kyllä, täällä maalla asioita voi yleensä tilata ihan samalle päivälle) tyhjä siivouskomero alkoi ärsyttämään siinä määrin, että kunnon pesun lisäksi se sai myös maalia pintaansa. Ja huolimatta työtapaturmasta, hyllylevyt tulivat ja vielä kotiin toimitettuna! Valmista ei ole vieläkään, ei siivouskomerossa, eikä koko talossa. Ja toisesta päästä saa melkein aloittaa, kun valmista alkaa tulemaan. Mutta olo on helpottunut ja kesän hiekat ja tomut on pyyhitty pois niin henkisesti kuin ihan oikeasti sohvatyynyjenkin välistä.

Kun iltapäivällä alkoi satamaan ihan kunnolla ja ukkonenkin paukkui ja jytisi, päätin sytyttää kynttilät ja ihan vain nauttia.

Iltapalaksi itse tehtyä pitsaa ja ehdittiinpä käydä nopeasti kuulemassa myös tuttua trubaduuria. Nyt hyllyt siivouskomeroon ja komero kuntoon. Huomenna sitten kouluun. Viides luokka ja eskari, eiköhän me niistäkin selvitä!

Ja hei, kun arki alkaa minustakin ehkä kuoriutuu ahkerampi bloggari. Ja sitä kaurapuuron makuista arkea on tarjolla, mutta senhän te jo tiesittekin! ♡

 

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡

Hei ihanat ja ihanaa alkanutta elokuuta!

Itselleni elokuu on aina ollut sellainen vedenjakaja. Kuukausi, joka tuo tullessaan arjen ja muutoksia. Samalla kuitenkin uuden alun ja puhtaan pöydän. Vaikka vielä kesää eletäänkin, koen, että elokuu on se kuukausi joka tuo mukanaan syksyn. Luonnon värit on muuttuneet lämpimämmiksi, kypsyvä vilja suhisee pelloilla ja kohta myös vieno omenoiden tuoksu ja maatumisen haju kieppuvat sieraimiin. Mutta yhtä kauhealta kuin kesän hiljainen hiipuminen tuntuukin, koen suurta nautintoa siitä, että vuodenajat seuraavat toinen toistaan. Upea kukkaloisto ja lämpimät ja aurinkoiset heinäkuun päivät olisivat kai aika ihania ympäri vuoden, mutta kuinka pitkään?

Itse odotan elokuulta montaakin asiaa. Arki tietenkin päällimmäisenä niin hyvässä kuin pahassakin. Eskarivuosi alkaa jännittämään ja uudenlainen arki onkin jo aika lähellä, sillä koulut alkavat ensi viikolla. Samaan aikaan kun mietin, että miten taas kaikista lasten harrastuksista selvitään hengissä, mietin, että kuinka kiva onkaan, kun viikossa on ne tietyt päivät, joina pääsen ystävän kanssa jumpaan. Ne pienet hetket, jotka rikkovat arkea, mutta samaan aikaan tuovat siihen järjestystä ja ryhtiä. Samalla kun mietin arkea, nenääni tulee hajumuisti elokuisilta aamuilta. Kirpeät ja kosteat aamut kuuluvat elokuuhun ja valmistavat kohti syksyä. Voi kunpa silti päivät pysyisivät lämpiminä vielä pitkään!

Toivon elokuulta onnistunutta arkea. Sellaista, joka rullaa kevyesti ja jättää aikaa palautumiselle. Toivon energisiä aamuja ja aikaisia iltoja. Hetkiä nauttia kynttilänvalosta ja kulkea ihailemassa viljapeltojen hehkua. Toivon mukavia hetkiä villasukissa ja vilttiin kääriytyen. Loputtomia kirjapinoja ja hämärtyviä iltoja. Omenakakkua, luumupiirakkaa ja mustikkapullaa. Ja kaikkea muutakin hyvää ja itse leivottavaa. Toivon mekkokelejä, paljaita varpaita ja valoisia aamuja. Paahtavan kuumia iltapäiviä ja pitkiä iltoja, joina voi vielä tuntea ehtivänsä elää ennen pimeää.

Ole elokuu pehmeä ja lämmin. Turvallinen ja mukava!

Perjantaisuunnitelmana mummulareissu ja ilta kirjan parissa. Sytytän kynttilät ja kääriydyn peittoon. Aion nauttia ja ihailla pimenevästä illasta ja imeä sieraimeni täyteen kesäiltaa. Siitäkin huolimatta, että meillä haisee sikalamainen kesäilta. 😀

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!