Kynsilakkaa ja punahuulii. Siinä neljävuotiaan lahjatoiveet. Niin, ja leivontapäivä, jonka vietämme perjantaina neuvolan jälkeen.

Aurinkokin paistaa kuin neljä vuotta sitten, mutta pakkaslukemat on kyllä hiukan vähemmän talviset. Itse asiassa, pari päivää on tuntunut jo keväältä, kun linnut laulaa ja räystäät valuttavat vettä! Onnea, iloa ja suuria tunteita, niitä on tämä päivä täynnä!

Pienikokoisille lahjatoiveille löytyi söpöt laatikot Ikeasta, sieltä on myös vaaleanpunainen nauha. Kultanauhan ostin jouluksi Nougatista ja kortti on Krista Keltasen tuotantoa.

Ihanaa tiistaita teille kaikille!

Maanantaita ihanaiset!

Heti alkuun söpöilyvaroitus, sillä tämä postaus on täynnä pastellisävyjä. Mutta eihän niiltä juuri voinut välttyä, kun eilen juhlittiin kohta 4-vuotiasta.

Varsinainen synttäripäivä on vasta huomenna tiistaina, mutta bileet vietettiin tosiaan jo eilen. Oikein mukavat juhlat ja hyvin perinteiset siinä mielessä kun meillä on lasten syntymäpäiviä totuttu viettämään. Kummien lisäksi paikalla oli vanhempani, miehen isovanhemmat ja toinen veli puolisoineen, sekä Klaaran hoitaja, joka lainasi tutun sukulaistyttönsä mukaan, ja näin saatiin lapsivieraskin joukkoon. Siskoni perheineen kun ei nyt tällä kertaa päässyt osallistumaan.

Viime viikolla kirjoittelinkin, että juhlien suhteen mennään nyt helpomman kautta, ja oikeastaan voileipäkakkuja ja munavoita lukuun ottamatta kaikki muu oli valmista tai puolivalmista. My little pony -kakku tilattiin paikalliselta kakkutaiturilta, ja muuten luotettiin kaupan pakastealtaaseen. Oikeastaan oli aika huojentavaa huomata, että vähemmälläkin selviää, eikä se juhlien tunnelma ole välttämättä kiinni siitä, kuinka montaa sorttia olen edellisen päivän ja yön aikana pöytään taikonut. Melko varmasti kakkuasiat tullaan jatkossakin hoitamaan samaan tapaan.

Löysin pinterestistä paljon erilaisia ponikakkuja, mutta koska itse en oikein välitä kokonaan sokerimassalla kuorrutetuista kakuista, tilasini perinteisen kermakakun My little pony -koristeilla. Meillä synttärikakut on aina tummaan pohjaan tehtyjä, ja niin oli tämä tilauskakkukin. Sisällä perinteiset marjat ja kuohkea vaaleanpunainen mousse. Täyden kympin kakku, niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin.

Tine K:n Deli -astiat taipuvat monenlaiseen kattaukseen, ja toimivat hyvin myös vaaleanpunaisissa juhlissa. Meillä käytössä on niin lautaset, kuin tarjoiluastiatkin. Kahvimukeina Hobstar -lasit, suuremmat lautasliinat ovat Ikeasta, ja pienemmät kahviliinat Tine K:n perinteistä paperlotus -kuviota vaaleanpunaisessa sävyssä. Kennopaperipallot löytyivät viime kesänä Tokmannilta, ja vaaleanpunaiset salmiakkikuvioidut paperimukit ovat ranskalaisen My little Dayn valikoimista.

Niin iloisia, kun nämä lasten syntymäpäiväjuhlat ovatkin, tuovat ne tietenkin aina mukanaan myös jonkinlaista haikeutta. Meidän perheen vauva on huomenna jo 4-vuotias, ei siis oikeasti mikään vauva enää. Tomera, reipas ja omatoiminen tyttö, joka on neljän vuoden aikana opettanut meille vanhemmille niin kovin paljon, ja saanut äitinsä, ensin sietämään, ja lopulta myös pitämään vaaleanpunaisesta väristä. Tällä viikolla seilataan siis väkisinkin siellä jossain haikeuden ja ilon rajamailla, ja tiristellään tippa jos toinenkin silmäkulmasta.

Joka tapauksessa toivottelen ihanaa uutta viikkoa teille kaikille! ♡

Nyt alkaa jo hämärtää, mutta täällä on tänään nautittu auringonpaisteesta ja raikkaasta pakkassäästä. Ulkoilu teki ihmeitä, ja metsäpolulla mielikin lepää. Aika ihanaa, että viikon paras ulkoilusää osuu lauantaille!

Huomenna juhlitaan pientä päivänsankaria, mutta kovinkaan kummoista aktiivisuutta tuo ei nyt tänään ole aiheuttanut. Jotenkin jopa hiukan omituista ottaa näin rennosti, mutta kaipa tähänkin tottuu. Ajattelin nimittäin hyvillä mielin sujahtaa tästä sohvalle muun perheen viereen ja nauttia kiireettömän talvilauantain tunnelmasta.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Tallenna

Heissan ja perjantaita!

Taas on viikonloppu ovella, ja viikot vierii hurjaa vauhtia. Niin paljon oli juttuja, joita piti tehdä tälläkin viikolla, mutta kappas, ne jäivät jälleen tekemättä. 🙂

Mutta hei, nyt pitää hiukan pöhistä sokerista! Tai oikeastaan sokeririippuvuudesta. Tai ei, nyt pitää pöhistä siitä, kun huomaa, ettei olekaan sokeririippuvainen!!!

Kas, kun näin tammikuussa huomaa, että blogin vanhoihin terveys- ja treeniaiheisiin postauksiin tulee jonkin verran liikennettä Googlen kautta. Näitä hakusanoja on aina mukava seurata, ja kuten nytkin, ne kertovat paljon vallallaan olevasta trendistä. Niinpä sitten bongasin tuossa jokunen ilta sitten liikennettä tulleen hakusanoilla “sokeriton ruokavalio päänsärky”. Ihan silkasta mielenkiinnosta klikkasin sitten itseni lukemaan kyseistä  Sokerin sanelemaa -postausta, johon herra Google oli helpotusta etsivän nettisurffaajan ohjannut. Ja katinkontit kuulkaas! Lukiessani tekstiä haukoin henkeäni ja pohdin, että mitä hittoa!?! Onko tämä teksti oikeasti mun kirjoittamaa? Ja mikä hassuinta, olen kirjoittanut tuon Sokerin sanelemaa -tekstin vain alle vuosi sitten!!!

En nyt lähde kopioimaan koko tarinaa tähän, koska kaikki löytyy tuolta yllä olevan linkin takaa. Lyhyesti tiivistettynä teksti kertoo järkyttävästä sokerikoukusta ja cola zero -riippuvuudesta. Itse asiassa, mieleni antaa nyt pieniä takaumia viime keväältä ja muistan nyt ne kivut ja säryt (vieroitusoireet) sekä itkupotkuraivarit, jotka päättyivät siihen, että makasin lattialla ja itkin kuin pieni lapsi. Miksi? Koska kehoni huusi sokeria. Luoja!

Tuon sokerittoman kokeiluni jälkeen julistin, etten koskaan luovu kolajuomista täysin, enkä suinkaan siitä valkoisesta sokeristakaan. Tämän lupauksen olen kyllä pitänyt, mutta vajaassa vuodessa elämä on tällä saralla tehnyt suuren muutoksen. Nimittäin minut tavoittaa ani harvoin kaupan karkkihyllyltä, ja jos tavoittaa, olen melko varmasti ostamassa karamellia jollekulle muulle.
Syön edelleen karkkia, jos sellaista on tarjolla, mutta sietokykyni eri värisiä lisäainemöykkyjä kohtaan on laskenut. Nykyään karamellit aiheuttavat kuvottavaa oloa jo pienestäkin määrästä. Suklaan kanssa olen sujut, mutta senkin syöminen on rajoittunut pitkälti kyläilyyn, tai niihin kertoihin, kun napaan suklaata suuhuni puhtaasti verensokeria kohentamaan kun kaappi ammottaa tyhjää banaanien ja pähkinöiden kohdalta. Loppuvuodesta oli useampia päiviä, kun nappailin suklaata ihan silkkaan nälkään, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista riippuvuutta. Painoni jopa tippui, kun energiansaanti jäi päivittäistä kulutusta pienemmäksi. Terveellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta pointtini on se, että suklaa oli puhdasta polttoainetta, eikä siihen liittynyt mitään sen suurempaa tunnesyöpöttelyä.

Kolajuomien (tai nyt puhutaan kyllä vain siitä Zerosta,) suhteen homma on likipitäen sama. Voi mennä viikko tai puolitoista, etten juo colaa, vaikka sitä olisi jääkaapissa. Saattaisi mennä pidempäänkin, jos mieheni ei tarjoaisi lasillista silloin tällöin kun vietämme sohva-aikaa lasten mentyä nukkumaan. Kunnon hikisiivouspäivän lomassa jääkylmä amerikanvesi maistuu mainiolle, mutta sen suurempaa riippuvuutta en tunne enää siihenkään.

Vajaan vuoden aikana mieheni on useampaan otteeseen olettanut, että yritän epätoivoisesti laihduttaa, kun kieltäydyn jatkuvasti erilaisista herkuista. Ja itse en edes kieltäessäni huomaa toimivani kummallisesti. Kas kun ei vaan tee mieli makeaa. Vajaan vuoden aikana olen jättänyt muutaman kerran jälkiruokani kesken, ja yllättänyt itseni jääkaapissa vanhenneiden leivonnaisten edestä. Ennen joulua siivosimme keittiön komeroita, ja heitimme pois läjän ylipäiväisiä karamelleja ja suklaata. Nyt kaappi on taas täynnä makeaa; On synttäriherkkuja, on joulusuklaata ja ties mitä pussia ja käärettä. Ja siellä ne ovat kaikessa rauhassa, en puputa niitä pitkin päivää ja iltaa. Ja tajusin tämän kaiken vasta luettuani oman kirjoitukseni. Enpä olisi koskaan uskonut tähän, muta herran pieksut, olen vapaa sokerikoukusta!!!

Tähän loppuun olisi hurjan ihanaa listata kaikkia positiivia asioita, joita muutos on tuonut elämääni, mutta en nyt juuri keksi montaa. Joo, ehkä iho on parantunut vähäsen, mutta toisaalta, muutos on ollut sen verran hidasta, etten ole edes itse tajunnut sitä. Miten siis olisin osannut listata positiivisia muutoksia, kun en edes etsinyt niitä?! Kun en oikeastaan edes yrittänyt muuttua.
Yksi asia on kuitenkin toisin, sen ymmärsin, kun jäin oikein pohtimaan asiaa: Moraalinen sokerikrapula on poissa! Ei huonoa omaatuntoa, ei itsensä soimaamista. Ja se on ehkä juurikin se kaikkein arvokkain palkinto, sillä se vaikuttaa niin kovin moneen asiaan. Itsetunto kun kuitenkin rakentuu niistä pienistä pikseleistä.

En tiedä, ehkä suosittelen viikon parin sokeritonta, ja niiden vieroitusoireiden kohtaamista. En kuitenkaan liputa minkään pidempiaikaisen totaalikieltäytymisen puolesta. Uskon nimittäin edelleen kielletyn hedelmän kiroukseen. Niitä tavallisia hedelmiä, sekä pähkinöitä ja muita pieniä terveellisiä naposteltavia, suosittelen sitten sitäkin enemmän. Ja tietysti sitä kunnon ruokaa ja tasaisia ateriavälejä, jottei suklaa olisi myöskään se polttoaine. Kun on juhlan paikka, maailma ei kaadu syötyihin herkkuihin. Arki sen sijaan on tässäkin asiassa se ratkaiseva tekijä.

En siis osaa antaa mitään simsalabimneuvoa, mutta sen voin todeta, että mitä ikinä se sitten vaatiikin (särkevät raajat ja jyskyttävän pään, huutoa, itkua, raivoa tai kunnon parisuhderiidan), niin onpa se kaiken sen vaivan arvoista! 🙂

Kuvissa tämän päivän vihreät. Kaunis väri, mutta harvemmin tulee vedettyä päälleen. Housut ja neule molemmat Twist & Tango.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Tallenna

Keskiviikkoa ihanat!
Aikamoista luksusta, että keskelle viikkoa tupsahtaa vallan harrastusvapaa ilta ja siitä aiotaan ottaa täällä kaikki ilo irti. Päästään kirjastoon, ja saadaan vihdoin leipoa niitä lasten toivomia sämpylöitä! Itse asiassa, omatkin jauhopeukaloni jo hiukan kaipailevat taikinan vaivaamista.

Mieli vaeltaa kuitenkin jo pikkuisen viikonlopun puolelle, sillä tiedossa on jälleen juhlintaa. Nämä 4-vuuotiaan pirskeet päättävät meillä joulukuun alussa startanneen juhlaputken. Tai no, onhan sen jälkeen meidän aikuisten synttäreitä, hääpäivää, vuosipäivää, ystävänpäivää ja ties mitä päivää, mutta pääsiäinen on oikeasti näiden juhlien jälkeen seuraava isompi valmisteluja kaipaava tapahtuma. Tosin mitä tulee sunnuntain synttäreihin, tällä kertaa mennään sieltä, mistä aita on matalammillaan, ajattelin nimittäin löysätä tarjoiluissa ja mennä helpomman kautta. Kakku on tilattu ja muuten suositaan mahdollisimman valmista. Huomasin nimittäin jossain kohtaa, että vähemmän on riitettävä ja ylisuorittajanrattaani kaipaavat kipeästi kapuloita.

Vaikka mielessä jo onkin viikonlopun synttärit ja 4-vuotiaan lempiväriskaala, meillä on noin muuten jämähdetty tähän joulunjälkeiseen harmauteen. Talven harmauteen, vai pitäisikö sanoa arjen harmauteen. Nimittäin en osaa vielä lainkaan katsella iloisen värisiä tulppaanikimppuja sillä keväisellä silmällä. Jotenkin tuo puhdas valkoinen lumi ja talvinen maisema ovat nyt niin kauniita. Oikeastaan kaipaan jatkuvasti kunnon talvea. Enemmän lunta ja postikorttimaisemia. Kenties sellaisia hankia, että vihdoin pääsisin verestämään kouluvuosille jääneitä hiihtomuistojani!

Meillä käperrytään tänään kodin rauhaan, poltetaan kynttilöitä ja nautitaan kiireettömästä illasta. Arki on tuonut mukanaan myös aikaiset illat, ja keho ja mieli kiittävät taas pitkistä yöunista. Ehkä parasta, mitä itselleen voi antaa on riittävä uni. Tämän kun muistaisi taas läpi koko vuoden!

Suloista talvipäivää!

Tallenna

Heipsunkeiksun!

Tarkoitus ei ollut lainkaan jättää blogia koko viikonlopuksi hunningolle, mutta niin vain pääsi käymään. Ja hyvä vain, sillä joskus moinen tulee miltei tarpeeseen! Pariin päivään mahtui niin paljon mukavaa ohjelmaa ja ihania ihmisiä, että viikonlopun latauksella jaksaa tämän viikon erityisen hyvin!

Viherbuumini sen kun jatkuu, ja koti täyttyy vihreästä. Koska lauantaina piti hakea uusi uuni, käytin kaupunkivisiitin hyväksi ja nautiskelin vihreästä tarjonnasta. Nyt istutusta odottaakin jokunen kaktus ja viherkasvi. Satuin nimittäin hyvään saumaan ostoksilleni, kun melkein kaikki kiva oli alennettu tai tarjouksessa. 😉

Instagramin puolella jo vilauttelinkin vanhoja pukkijalkoja, jotka löytyivät vintin uumenista. Niiden kohtaloa on jo arvuuteltukin, mutta tähän hätään en keksinyt pyörää uudelleen, vaan jalat pääsivät melko perinteiseen käyttöön. Tuo vanha laudanpätkä on hiukan liian kapoinen yksinään, mutta kaikki sen kaverit olivat sen verran pahassa paikassa, etten nyt onnistunut tähän hätään saamaan kuin yhden pätkän. Jossain vaiheessa täytyy kaivaa laudalle kaveri. Mutta eikös olekin kauniit sävyt noissa vanhoissa puupinnoissa?! Itse ainakin tykkään juuri tuosta sävyjen tunnelmasta.

Tine K:n Vietjar ruukussa on vanhan puun värimaailma. Tyräkki ja riisikori ovat Ikeasta, puusta veistetty kulho on vanha ja kori penkin alla on Tine K:n. Housut Noisy May ja Neule 2dn Day.

Tänään on tiedossa niinkin mukavaa ohjelmaa, kuin mummulaan ajelua. Äiti on siellä aloittanut heti aamulla kaalikääryleiden vääntämisen, ja me menemme lasten kanssa tietysti maistiaisille. Ah, mikään ei voita äidin kaalikääryleitä!

Mutta nyt: Ihanaa talvista tiistain jatkoa!

Tallenna

Hei ihanat!

Lupailinkin, että tammikuussa jatketaan hyvän olon teemalla. Jatketaan aiheesta yhä Danone Activian yhteistyön myötä, mutta tällä kertaa heitetäänkin ilmoille uudenvuodenlupaukset! Teitkö lupauksia, kenties varovaisia pieniä päätöksiä tai ainakin lupasit yrittää jotakin? Olen itse jo jonkin aikaa suhtautunut uudenvuodenlupauksiin hieman skeptisesti. Itse asiassa, mietin jopa vuoden lopulla, etten lupaisi mitään! Sain kuitenkin Danone Activialta haasteen kokeilla jotakin uutta, ja kun tässä nyt vuosikin sattui vaihtumaan, niin miksi ihmeessä en pukisi haastettani uudenvuodenlupaukseksi!

Lähdin miettimään omaa pientä muutostani/lupaustani siltä kantilta, että tässä olisi kiva onnistua. Niin, olen perso onnistumiselle ja onnistumisen tunne palkitsee. Miksi siis yrittää jotakin liian suurta tai monimutkaista, sellaista, jota puurretaan hampaat irvessä helmikuulle asti ja loppukeväästä ryvetään itsesäälissä, kun ei siitä muutoksesta tullutkaan mitään? Tai miksi luvata ylipäätään mitään, mikä ei oikeasti motivoi tekemään asian eteen töitä? Niinpä mietin, mitä kaipaan elämääni ja mikä parantaisi elämäni laatua. Mikä palkitsisi ja hoivaisi, mutta ei kuluttaisi tai rasittaisi.

Liukuva työaika, tai kotoa käsin työskentely, nähdään usein leppoisana ja rentona. Toki siinä on puolensa, että saa päättää, mihin vuorokauden aikaan töitään tekee, tai milloin pitää vapaansa. Niin kauan kuin tekemiään tunteja ei laske, liukuva työaika kuitenkin sattuu liukumaan hiukan joka väliin, ja päivistä tulee nopeasti työn ja muun elämisen sulaa virtaa. Kun työntekoon kotona sekoittuu kotityöt, perhe-elämä ja parisuhde, sitä huomaa aika nopeasti, että työaika on jotakin mitä kaavitaan kasaan tuon kaiken muun keskeltä. Sama ongelma on varmaankin 90 prosentilla yrittäjistä; varsinaista työaikaa ei ole, joten työ on läsnä jatkuvasti.

Kun omaa ajankäyttöään alkaa tarkastella ja ihmettelee, miksei vuorokauden tunnit riitä, tulee väkisinkin listanneeksi ajankäytön eri sektoreita. On se työaika, ja aika jona hoidetaan kotityöt, ruuanlaitto sekä lasten kuljettamiset ja kaupassa käynnit. Näiden lisäksi otetaan perheaikaa, jolloin pyritään syömään yhdessä ja kuulemaan päivän kuulumiset. Iltaan yritetään mahduttaa myös parisuhdeaikaa, mikä usein otetaankin yöunien kustannuksella kukkumalla hiukan pidempään sen jälkeen, kun lapset on saatu untenmaille. Siinähän ne arkipäivät sitten nopeasti kuluvatkin. Vaan entä se minä-aika? Aika jolloin panostetaan omaan hyvinvointiin ja tehdään asioita, jotka tuottavat iloa ja tuovat energiaa? Itse huomaan, että minä-aika on useimmiten se, joka unohtuu. Toki on päiviä, joihin se mahdutetaan harrastusten myötä, mutta entäpä jos minä-aikaa olisikin joka päivä?

Vaikka vuosi 2016 olikin hyvä, se oli samaan aikaan ehkä kiireisin kokemani. Loppuvuotta kohti tahti tuntui vain kiristyvän, ja viimeiset pari kuukautta tuli mentyä kieli poskella ja univelkaa nostaessa. Siinä samalla unohtui syömiset, ja monet muut päivänselvät asiat, joilla omaa jaksamista pidetään yllä. Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan ole kone, ja jokainen keho vaatii niin lepoa kuin huoltoa. Tästä syntyikin oma päätökseni, uudenvuoden lupaus vuodelle 2017:
Jokaiseen päivään tulee mahduttaa myös minä-aikaa.

Mitä sitten on minä-aika? Omaan napaan tuijottelua tai tunninmittainen itserakkauden ylistyshetki. Niin, ehkä vähän myös sitä, mutta terveellä tavalla. Minä nimittäin lupasin itselleni, että vuonna 2017 jokaisesta päivästä löytyy noin 60 minuttia minulle itselleni. Olkoon se sitten urheilua tai ulkoilua, kauneuskylpyjä kotikylppärissä, rauhassa syöty täysipainoinen lounas tai lepohetki sohvalla kirjan kanssa. Yksi kokonainen tunti, jonka annan itselleni!
Minä-aika ei ole somea, ei kalenterin järjestelyä eikä puolison kanssa telkkarin tuijottelua. Se on jotakin, mikä tekee hyvää itselleni, antaa voimia kulloisenakin päivänä. Jaksan nimittäin uskoa yhä siihen, että itseensä panostaminen on yleistä hyvää ja siitä hyötyy koko perhe.

Kuvissa omaa aikaa viime päiviltä. Ulkoilua, lukemista ja välipaloja. Ei mitään monimutkaista, vain hemmottelua ja lepoa. Uskon, että tästä lupauksesta pystyn pitämään kiinni! 🙂

Arvonta:

Danone Activia haluaa nyt haastaa myös teidät tekemään uudenvuodenlupauksia! Kerro kommenttiboksissa, mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi,haasteesi tai mitä uutta aiot kokeilla uuden vuoden kunniaksi? Kommentoineiden kesken arvotaan 500€ lahjakortti, joka personoidaan voittajalle lupauksen toteuttamisen helpottamiseksi.
Lahjakortin yksityiskohdat sovitaan voittajan kanssa, ja se on tarkoitettu oman uudenvuodenlupauksesi/haasteesi toteuttamiseen. Lahjakortti voi siis olla esimerkiksi kuntosalille. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai toiseksi palkinnoksi. Kilpailun säännöt löydät täältä. Osallistumisaika on 16.1. – 23.1. 2017.

 

Yhteistyössä Danone Activia

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hei se olisi perjantai!

Ja Nuutinpäivä, eli nyt se joulu sitten ainakin on ohi. Tiedä johtuuko sitten juuri siitä, mutta mulle on tänään jotenkin kevättä rinnassa. Tai sanotaanko niin, että tänään tuli sellainen fiilis, että joulu saa väistyä ja koti täyttyä vihreästä. Nimittäin nyt iski ihan hirveä viherhimo!!!

Saaman aikaan,kun mieli halajaa vihreitä kasveja, joulukukille varatut ruukut alkavat yksitellen vapautua. Niinpä nappasin ruokakaupassa käydessäni mukaani pari mehikasvia, joilla pääsikin ihan hyvin vihreän tunnelman alkuun. Nappasinpa mukaani myös multapussit kevään istutuksiin ja ruukunvaihtoihin. Ainakin lyyraviikuna huutaa itselleen jo isompaa ruukkua.

Niin, että vaikka ulkona pyryttää ja talvi on parhaimmillaan, niin nyt on sellainen ihanan valoisa fiilis! Täytyy vain toivoa, ettei perjantai ja 13. päivä sekoita kuvioita! 😉

Viherjutut tulee olemaan se meidän kodin kevätpäivitys. Niiden rinnalle sopii vielä kivasti harmaat talvisävyt, eli pysytään talvisessa tunnelmassa muuten.

Toivottelen ihanaa viikonlopun aloitusta kaikille! Ja hauskaa Nuutinpäivää, jos nuutipukkeilu on se tämän illan juttu. 🙂

Tallenna

Tallenna

Tuuli sen kun tuivertaa. Tällainen keli jäähdyttää vanhaa taloa oikein kunnolla, ja välillä tuntuu, että sukat tahtovat pyöriä jaloissa. Toisaalta tässä kohtaa vuotta kroppa on jo tottunut viileyteen, vaikka syksyisin mietinkin aina, että miten selviän hengissä taas yhdestä talvesta.

Meidän uunin piti tulla tänään vihdoin kuntoon, vaan eipä sitten tapahtunutkaan. Lapset tilaileva leivontapäivää, ja itsekin jo haaveilen erilaisista uuniruoista, mutta näköjään tämä on taas niitä asioita, jotka eivät suju sitten millään. Kuitenkin kun aamulla mietin tätäkin mahdollisuutta, oletin sekoavani täysin, mutta jotakuinkin kestinkin tuomion aika hyvin. En tosin tiedä kuinka pitkään jaksan nieleskellä tätä tilannetta. Uuni kun on vähän sellainen perusjuttu lapsiperheen keittiössä.
Onneksi tähän päivään kuuluu paljon hyvääkin. Sain tänään nimittäin yhden älyttömän ihanan sähköpostin, ja illalla pääsen viettämään hiukan vapaata kotikuvioista, joten plussan puolella ollaan ja vahvasti.

Täällä tuuli ei ole toistaiseksi katkonut puita, eikä sähköjäkään, joten taidettiin päästä säikähdyksellä. Jotenkin tuossa tuulen synnyttämässä kolinassa on ihana tunnelma. Eilen juuri sanoin miehelle sängyssä, että on aikas romanttinen fiilis, kun tuuli tuiversi kattoa ja makkarin katossa välähteli marokkolaislyhdyn muodostama pitsikuvio. Nämä on näitä juttuja, joita ehkä kaipaa sitten kesällä. Samaa tunnelmaa kun ei tule, vaikka ukkoskuuro kuinka pauhaisi, ja aurinko pakenisi pilvien taakse.

Kuten kuvista näkyy, pehmeät ja lämpimät puunsävyt ovat juuri nyt kovasti mieleeni. Tuossa pari päivää sitten teinkin katselmuksen vinteille, varastoihin ja vajoihin, ja löysin paljon kivoja juttuja, kuten esimerkiksi vanhat pukkijalat. Mutta niistä löydöistä sitten taas joku toinen kerta.

Tunnelmallista torstain jatkoa!

Tallenna

Voihan puhuri! Laittaa väkisinkin miettimään, mikä puu kaatuu seuraavaksi. Toivottavasti ei tietysti mikään, mutta jos tällä tyylillä meno jatkuu, vaara on olemassa. Tammikuun valon tuo ainakin puhalsi pois, tänään on nimittäin ollut pimeää kuin pussissa! Mutta hei, kun tuule ja on pimeää, niin silloinhan pitää ehdottomasti hyggeillä! Ottaa ilo irti tunnelmasta ja nautiskella kynttilänvalosta. Näilläkin päivillä on puolensa, itse en ainakaan edes yritä olla tänään superenerginen.

Sain eilen vihdoin aikaiseksi kiikutella joulukoristeet vintille, tai ainakin ne, mitä en päättänyt jättää talvikoristeiksi. Tässä onkin nyt hyvä sauma järjestellä kotia vähän uudenlaiseen tunnelmaan.  Meillä tavarat jotenkin jumittuvat paikoilleen, mutta josko pienillä muutoksilla saisi piristystä nurkkiin. Ajattelin ainakin kokeilla!

Tunnelmallista keskiviikkoa! ♡

Tallenna

Tallenna