Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.
Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.
Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.
Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.
Niin siinä sitten kävi, että mun upea ja ihana daaliapenkki on ihan totaalisen surkea näky. Pakkanen ryyditti viimeyönä oikein kunnolla ja kukat saivat pahasti selkäänsä. Tuohon suureen lasimaljakkoon napsin oksat upeasta vaaleanpunaisesta daaliasta, joka ei sitten ehtinyt avata ensimmäistäkään kukkaansa (tätä en esikasvattanut). Pieni toive, ettei kukkavarret nuupahtaisi ihan hetkessä, mutta taitavat olla biojätettä jo huomenna. Nyyh, miten surettaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, se on kesä loppu nyt ja siihen pitää vain sopeutua.
Mutta hei, ruutupääntsit! Näiden näkemiseltä ei voi välttyä nyt oikein missään. Semisti mummot ja leventävä efekti, mutta tykkään silti. Nämä mun on tällaiset lämpimän ruskeansävyiset (Saint Tropez) ja kun ne yhdistää tähän lyhythihaiseen kashmirneuleeseen, tulee jopa vähän sellainen brittiläinen golffarifiilis. Edelliset ruutuhousut mulla taisi olla joskus ala-asteella. Vähän samaa kiertokulkua, kuin niiden leveiden lahkeidenkin kanssa.
Tänään on Fort Boyard -ilta. Lasten suosikki. Sauna lämpenee, ja koti lämpenee kynttilöiden voimin. Vähän sipsiä ja popparia tiedossa ja sitten piiiitkät yöunet ja ihan vapaa viikonloppu. Koko perhe kasassa. Että on tässä syksyn tulossa jotain hyvääkin. ♡
Almushka (a.k.a. Alma) on ihan surkeana, kun joutui ensin 12 tunnin paastolle ja sitten vielä otettiin verikoekin. Onneksi hän ei tiedä, että maanantaina on tiedossa isompi operaatio ja alkaa taas se kamala kauluriaikakausi.
Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡
Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.
Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on “talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.
Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.
Ja heti alkuun, että kuvat ei nyt ole ihan tältä päivältä, kuten varmaan moni hoksaa. 🙂 Mulla on aina jonkinverran kuvia omassa kuvapankissani ja osa päätyy blogiin, ja suurin osa ei. Nyt kuitenkin näitä jemmakuvia, sillä kamera on saanut olla lepoasennossa koko viikonlopun ja täytynee sanoa, että se on tehnyt ihan hyvää. Siis ylipäätään se, että on nauttinut viikonlopusta ja keskittänyt ajatuksensa ihan tähän läsnä olevaan hetkeen.
Olen todella todella harvoin yksin viikonloppuisin tai iltaisin, mutta eilen sain nautiskella melkein koko päivän ihan omasta seurastani ja omasta ajasta. Ja kylläpä tekikin hyvää. Hipsuttelin iltapäivän kotona villasukissani ja lämmitin saunaa. Ei musiikkia tai telkkaria, vaan oikeasti niin hiljaista, että seinäkellonkin saattoi kuulla kun sade hetkeksi taukosi. Makoilin keittiön sohvalla kirjani kanssa, keitin välillä kahvit ja laitoin syötävää ja sitten taas jatkoin. Makasin saunan lauteilla, kun ei ollut kiire minnekään, tein kasvoille kuorinnan ja naamion ja polttelin kynttilöitä. Tänään aloitin päiväni ulkoilemalla aurinkoisesta aamusta nauttien. Noin palautumisen ja latautumisen määrään suhteutettuna tuntuu, kuin olisi ollut viikon lomalla. Asiaan saattaa toki vaikuttaa kahdet kymmenen tunnin yöunetkin. Ja nekin työasiat, jotka vielä eilen stressasivat tuntuva nyt asioilta, jotka kaikki on ihan ok, ja jäsennelty mielessä jonkinlaiseen toteutusjärjestykseen. Aika ihana olo, eipä tähän oikein muuta voi sanoa.
En mä itseäni erakoksi kutsuisi, eiliseenkin mahtui kuitenkin ensin ihan sosiaalistakin puhaa, mutta nautin silti äärettömästi joutilaisuudesta ihan vain itseni kanssa. Tykkään hiljaisuudesta ja rauhasta, enkä kaipaa “elämää” jatkuvasti ympärilleni. Enkä edes usko, että tämä olisi mikään ikäkysymys, ehkä enemmänkin vain luonnekysymys. Eikä se tarkoita sitäkään, etten nauttisi perheeni seurasta, tai lasten läsnäolosta. Joskus vain tekee hyvää ottaa vähän pidempikin tauko myös itselleen.
Ja onhan se aika ihana tunne hakea lapset mummulasta. Kyseessä kun on sellainen win-win-tilanne, jossa kaikilla on ollut mukava viikonloppu. Tänään hemmottelen lapset vähän paremmalla iltapalalla (leivotaan yhdessä) ja sitten kömmitäänkin koko porukka aikaisin nukkumaan. Uusi viikko on huomattavasti mukavampi aloittaa, kun olo on levännyt ja virkistynyt.
Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta “kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.
No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.
Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.
Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.
Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.
Mitäs sitten tehdään, kun aika ajaa tämän daaliakauden yli? En rehellisesti sanottuna osannut edes haaveilla näin suuresta kukkasadosta, kun keväällä esikasvatin daalioitani. Toki muutama taimi kaatui tuulessa ja varret lähtivät kasvamaan kippuraan, mutta jopa nuo vähemmän täydelliset yksilöt tuottavat kukkia ihan mielettömästi. Vaatimaton tiistaipuska on taas tänään värikäs ja varsin yltäkylläinen. Voi kun syyskuu nyt pysyisi leutona ja kauniina. En halua edes miettiä sitä aikaa, kun kukat pitää taas metsästää kaupasta. Te tosin varmaan huokaisette helpotuksesta, kun tämä daaliahöpinä vihdoin joskus päättyy. 😀
Varsin pieniä on nämä ihmisen ilot, sillä kukkien lisäksi riemua on eilen ja tänään tuottanut uusi pesutorni. Nauroinkin eilen miehelleni, että yhtä puhdasta riemua olen tuntenut viimeksi vuosi sitten kun sain elämäni imurin. Vaimo on siis varsin helppo pitää tyytyväisenä. Toki ihan vain jo pyykkikoneettoman viikon päättyminen on lapsiperheessä riemun paikka, mutta onhan uusi kone aina uusi. Ja kun koko kesä meni myös ilman kuivausrumpua, niin johan se on luksusta pyörittää kahta uutta konetta. Istuin eilen kellarissa säilytyslaatikon reunalla ja nautin tasaisesta hurinasta. Sanoin jopa, että voisin viedä pyykkitupaani jonkin mukavan korituolin ja hautautua kirjoineni sinne todellisuutta pakoon. Onhan miehilläkin man cave , miksei äidillä voisi olla mom cave. Sellainen paikka, johon vaatimukset ja kitinät eivät kantautuisi. Ei lainkaan paha idea. Ehkä jopa pienen jalostamisen arvoinen.
Koska viime viikko oli kaikin puolin jotenkin tosi rankka, yritän parhaani mukaan nauttia siitä, ettei tälle viikolle ole tiedossa mitään erityistä ekstraa. Itse asiassa ehkä tärkeintä on se, että tähän viikkoon mahtuu myös sitä mun omaa aikaa. Siis jotain muutakin kuin sitä pyykkikoneen tuijottamista, vaikka hippasen taidankin olla kallellaan siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Ja nyt pitää nauttia arjesta ja auringosta, kun tämä yhdistelmä on vielä mahdollinen. Niin ne vain alkavat päivät lyhenemään noista aamunkin tunneista, ja vaikka vielä jokseenkin kesäisissä keleissä kuljetaankin, niin syyskuu tuo aina tullessaan syksyn. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Kukkia ja oksia maljakkoon ja kynttilöitä polttamaan. Syyskuu on mitä parhainta aikaa aloittaa kotiin käpertyminen.
Tuntuu vähän hassulta puhua syksystä, kun takana on helleviikko. Tosin syksy on pian vääjäämättä edessä ja kesälle saa heilutella hyvästit. Kepeän kesäelämän jälkeen arki kaipaa osakseen vähän hyggeä ja hellää huolenpitoa. Itsensä helliminen monin eri tavoin, paitsi hoivaa mieltä ja kehoa, tuo myös arkeen hetkittäistä ylellisyyttä. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sensain kanssa.
En tiedä olenko ainoa, joka havahtuu keväisin voivottelemaan kuivakkaa ja hiukan elotonta ihoaan. Niitä talven jälkiä, jotka olisi keväällä saatava muuttumaan kesäiseksi hehkuksi. Samaan aikaan kun luonto puhkeaa kukkaan, huomio kiinnittyy omaan kehoon ja ihoon, jotka on ehkä jääneet talven aikana vähemmälle huolenpidolle. Kun iho, hiukset ja kenties koko kroppa on sitten saatu ainakin jollakin tavoin hehkumaan kesää, sitä kauneutta on helpompi hoitaa, ja kesällä siihen tuntuu olevan myös enemmän aikaa. Kun taas syksyn tullen ote lipsuu, ja itsestä huolehtiminen tuntuu joskus jopa mahdottomalta kaiken arkisen pyörityksen keskellä. On helppo hautautua paksun vaatekerroksen alle ja hyödyntää pimeyttä. Niinpä vuotuinen kuvio on melko nopeasti valmis. Mutta entäpä jos se ei menisikään tänä vuonna näin? Että jos itsestä pitäisikin niin hyvää huolta, että päivien pidetessä jo maaliskuussa, sitä kokisi harmauden sijaan lähes säteilevänsä? Ajatus ei suinkaan ole mahdoton, vaikkakin vaatii ehkä tietoisen muutoksen.
Tanskalaisten hygge on ihan loistava keksintö ja termi, ja tarpeellinen varsinkin syksyllä. Arjen pyörteissä hiljentyminen ja pysähtyminen ovat erittäin tärkeitä ja levolle on syytä raivata tilaa ja aikaa. Sen sijaan, että itsensä syksyn tullen “unohtaisi” ja asettaisi jotenkin talviteloille, onkin paljon hedelmällisempää nostaa oma hyvinvointi jonkinlaiselle jalustalle ja tehdä tietoisia valintoja oman hyvän olon edistämiseksi. Sensain ideologia rutiinin muutamisesta rituaaliksi kannattaisi ottaa käyttöön ihan kokonaisvaltaisesti. Muutama minuutti lisää itsensä hemmottelua päivässä ei kaada kenenkään aikataulua, mutta voi parhaassa tapauksessa poikia aimo annoksen hyvää oloa ja energiaa.
Päätin itse kesällä, että tänä vuonna en unohtaisi itseäni siinä vaiheessa, kun illat pimenevät ja päivät lyhenevät. Että ottaisin aikaa arjesta yhä enemmän itselleni ja omalle hyvinvoinnilleni. Nauttisin saunan lämmöstä ja hoitaisin ihoani. Sitä vastoin, että lätkisin iholleni kiireessä (ja kenties muistaessani ja ehtiessäni) jonkinlaista kosteutusta, pysähtyisinkin noihin hetkiin ja tekisin niistä omia pieniä kauneusrituaalejani.
Jos sääret ja kantapäät onkin ehkä helpompi unohtaa talviaikaan, niin kasvojen kohdalla tilanne on onneksi toinen. Kuiva huoneilma ja pakkanen kuivattavat ihoa nopeasti ja kiristävään tunteeseen on helpompi herätä. Talvikuivakka ihokin on kuitenkin estettävissä, kunhan ihoa hoitaa oikeilla tuotteilla ympäri vuoden. Jossain vaiheessa, päivetyksen hiipuessa pois, saattaa kasvoille palautua myös tietynlainen kalpeus ja ihonhoito tuntuu erityisen tärkeältä. Vaikka oikeaoppinen puhdistus ja kosteutus ovatkin asioita, joiden tärkeys ei muutu vuodenaikojen mukaan, syksyn tullen rituaalit muuttuvat entistä tärkeämmiksi ja parin minuutin pikahemmottelu tuo luksuksen tunnetta arkiaamuihin ja -iltoihin. Laadukkaat tuotteet ja niiden oikeaoppinen käyttö, sekä rauhassa ja huolella tehty tuotteiden levitys näkyvät aivan varmasti kasvojen iholla ja innostavat kenties hoitamaan koko kehoa samalla rakkaudella.
Kirjoitin kesäkuussa teille Sensain uudesta Absolute Silk Micro mousse treatment –hoitovesivaahdosta ja nyt kyseinen Absolute Silk -sarja laajeni myös kakkosvaiheen kosteutukseen kahdella hieman erilaisella tuotteella. YlellinenKoishimaru Silk Royal paitsi kosteuttaa ihoa tehokkaasti, edistää myös sen hyaluronisynteesiä ja kiinteyttä. Absolute Silk sarjan kosteustuotteet on luotu ehkäisemään ihon sameutta, karheutta ja punakkuutta, eli juuri niitä ominaisuuksia, joille hyväkin iho altistuu varsinkin talvikauden aikana, tai jäätyään vähemmälle huolenpidolle.
Micro Mousse -hoitoveden lisäksi Absolute Silk -sarjasta on nyt saatavilla kaksi uutta kosteutustuotetta. Sensai Absolute Silk Fluid sopii normaalille, rasvaiselle ja sekaiholle. Pumppupullon sisältö on emulsiomainen, ihoa kosteuttava ja ravitseva, sekä nopeasti imeytyvä. Tuote jättää kevyen silkkihunnun iholle ja vaikutus on paitsi pitkäkestoinen, myös välitön. Sarjan toinen kosteuttaja on Sensai Absolute Silk Cream, joka taasen on tarkoitettu kuivalle-normaalille ja sekaiholle. Kuten edellinenkin, tämäkin tuote toimii ensivaiheen anti-ageing kosteutustuotteena ja sen teho kohdistuu erityisesti iän tuomiin muutoksiin. Sensain kosteustuotteissa on hoitavien ominaisuuksien lisäksi yksi erityisesti itseäni ilahduttava seikka. Tuotteita ei nimittäin ole jaoteltu päivä- ja yövoiteisiin, vaan samaa tuotetta voi käyttää vuorokauden ympäri. Itse koen erityisen tärkeänä, että yksi ja sama tuote ajaa asian päivin ja öin, eikä aina ole pakko hankkia kahta erillistä kosteuttajaa.
En ole vahvojen tuoksujen liputtaja, mutta itselleni Sensain tuotteissa toistuva kevyt tuoksu on jo sinänsä luksusta. Mikään muu tuoksu ei tunnu yhtä aikaa niin kevyeltä ja huomaamattomalta, mutta samalla myös ylelliseltä. Tulee hieman sellainen tunne, että tuoksussa voisi uida. Samalla itselleni juurikin tuo tuoksu on hyvä muistutus siitä omasta hemmotteluhetkestä. Eikä sitä ylellistä tunnetta haluakaan nopeuttaa ja kiirehtiä eteenpäin, vaan tuotteita tekee mieli painella kevyesti iholle ja sitä hemmotteluhetkeä ikään kuin pidentää. Toisaalta se saattaa joskus myös poikia lisää hyvää, sillä vaikka olisin hetki siten miettinyt, etten jaksa rasvata sääriäni, saati kantapäitäni, tekeekin yht’äkkiä mieli hemmotella itseään vähän lisää.
En tiedä olenko jo kertonut, tai oletteko muuten tietoisia siitä, miten Sensain tuotteet ovat alkujaan saaneet ideansa. No joka tapauksessa, kysehän on juurikin silkistä, ja sen ominaisuuksien siirtämisestä iholle. Tämä keksittiin aikana, jolloin silkkilanka kehrättiin käsin, ja huomattiin, että sitä kehränneiden naisten kädet pysyivät uskomattoman kauniina ja sileinä. Sensain ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin Englannissa 40 vuotta sitten ja sen jälkeen silkin ominaisuuksia on eristetty Sensain tuotteisiin aina vain hienommalla ja modernimmalla teknologialla. Absolute Silk -sarjan tuotteet edustavatkin sitä viimeistä osaamista ja ovat silkkiä ja Sensain tuotteita parhaimmillaan.
Siitä huolimatta, että Sensain ensimmäiset tuotteet myytiin Lontoossa jo 40 vuotta sitten, Iso-Britanniassa Sensaita myydään edelleenkin vain Harrodsilla. Kyllä, luit aivan oikein! Tässä suhteessa olemme siis onnekkaampia, sillä Sensain tuotteita on tarjolla Stockmanneilla, Sokoksilla ja Emotioneissa ympäri.Sokoksilla ja Emotioneissa vietetäänkin taas ensi viikolla Kutsu Kauneuteen -viikkoa, ja Sensailla on oma päivänsä perjantaina 6.9., jolloin löydät erityistarjouksia ja myymälässä on paikalla myös asiantuntija, joka kertoo sinulle enemmän uutuustuotteista ja niiden ominaisuuksista. Myös puhdistustuotteista on kivoja tarjouksia, joten kannattaa lukaista keväällä kirjoittamani teksti Sensain SAHO -menetelmästä. Postauksen voit käydä lukemassa täältä.
Arvonta:
Minkälaisia hemmotteluhetkiä järjestät itsellesi arjen keskellä? Listaa kolme parasta tapaasi hoitaa kauneutta kiireisen arjen keskellä ja olet mukana arvonnassa. Palkintona arvotaan kolme Sensain
uutuustuotetta. Voittaja saa itse valita haluaako palkinnoksi Absolute Silk Creamin vai Absolute Silk Fluidin (palkinto on arvoltaan 169€).
HUOM: Arvontaan voit osallistua myös Instagramissa, joten voit helposti tuplata mahdollisuutesi voittoon.
Ja hei, muistattehan liittyä Sensain VIP-klubiin. Klubin jäsenenä sinulla on mahdollisuus saada etuja, tapahtumakutsuja ja ennakkonäytteitä, joten kannattaa kirjautua listoille viimeistään nyt!
Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.
Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.
Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.
Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.
Moni fiilistelee jo kovin syksyä, mutta itse yritän siirtää sitä mahdollisimman pitkälle. Ei sillä, etteikö syksyynkin liittyisi paljon kivaa, mutta kyllähän sitä ehtii. Nyt täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kesästä, sillä tätä herkkua ei ehkä ole kovinkaan kauan jäljellä. Meillä mittari nousi tänään liki hellelukemiin ja kasvihuoneessa jos missä on toki edelleen täysi kesä. No joo, sen verran täytyy antaa lähestyvälle syksylle tietä, että heitin kasvarin tyynyihin keltaiset päälliset. Oikeastaan aika kivat, ja toimivat varmasti ihan kesälläkin.
Mutta hei, projekti kihara etenee! Eilen illalla sain hiuksiini jopa ensimmäiset korkkiruuvikiharat (instan stooreissa kuva). Ihan uskomatonta! Tosin yön aikana olin hieronut päätäni sen verran kovin tyynyliinaan, että korkkiruuvit olivat entiset, mutta pelkkä ajatuskin etenemisestä lämmittää mieltä. Enkä mä tosin mitään korkkiruuveja lähtenyt hakemaankaan. Lähinnä helpotusta laiskuuteen, kun en jaksa ikinä tehdä hiuksilleni mitään. Nyt ne onkin mukavan kuohkeat ja laineikkaat. Sellaiset rennot ja huolettomat.
Mun tämän illan projekti on ollut alakerran siivoaminen. Se on siis se kellarikerros, joka meillä on laajennusosan, eli keittiön alla. Sellainen “tekninen tila”, josta löytyy kattilahuone, puuvajat, varasto ja pyykkitupa. Ja syy siihen siivoukseen on tuossa viimeisessä, eli pyykkituvassa ja siinä, että pyykinpesukoneelle sunnuntain lakanapyykkipäivä oli nyt se viimeinen niitti.
Meidän kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti keväällä, lähes yhdentoista vuoden ahkeran yhteistyön päätteeksi. Päätin silloin, että uutta ei osteta ennen syksyä, koska kesällä pyykki kuivuu ulkona. Halusin myös hankkia kunnon pesutornin, ja ounastelin, että muutaman vuoden vanhempi pesukonekin saattaisi syksyn tullen sanoa kaput. Ja niinhän se sanoi, elokuun viimeisenä viikonloppuna. 16 vuotta kone tosin jaksoikin pyöriä. Ensin kahden aikuisen tarpeisiin, myöhemmin nelihenkisen perheen työjuhtana. Se on pyörittänyt kestovaipat ja sohvanpääliset, ja kaikkea taivaan ja maan välistä. Rahaakin sillä on pesty sen verran, että pyykin joukosta pelastamani kolikot olisivat varmasti kasvaneet jo hienoksi pinoksi, jos ne olisi kaikkina näinä vuosina laittanut sivuun. Niin, ja on siellä yksi puhelinkin pyöritetty. Valitettava tosiasia taitaa olla, että ihan yhtä pitkäikäisiä kodinkoneita ei enää saa mistään.
Nyt vielä hetkeksi alakertaa raivaamaan. Ihanaa iltaa sullekin!
Voihan kikkuratytöt ja curly girlit sentään, miten kuivaksi voi ihmisen hiukset mennä! Frisyyri muistuttaa enemmänkin jouhta, sellaista paksua kuivaa ja karheaa. Ja takkuista. Pesun (tai ruhtinaallisen hoidon) jälkeen hiukset asettuvat luonnollisille laineilleen ja ovat päivän verran jopa pehmeät. Sitten vuorossa onkin tällainen hamppupallo. Ei kiva. Joskaan nyt ei maailmanloppu, sillä noin niin kuin päälle päin katsottuna mun hiukset eivät juurikaan taida tämän ihmeellisemmälle kampaukselle taipua. Enkä mä nyt viikossa odottanutkaan ihmeellistä tulosta, mutta tämä kuivuminen tuli jonkinlaisena yllärinä. Mutta no, voiko vuosia raidoilla vaalennetun hiuksen nyt olettaakaan olevan ihan priimaa. Eipä kai. Tänään vuorossa avokadohoitoa, ainakin kuulostaa paremmalta kuin tavanomainen hiustenpesu. 🙂
Mä tosiaankin kävin sunnuntaina kirppiksellä ja laitoinkin instaan mun löytöjä. Se on hassu juttu, mutta olen jo aikoja sitten jotenkin luopunut toivosta hyvien astialöytöjen ja varsinkin aterinlöytöjen osalta. Tuntuu, että kaikessa on niin suolaiset hinnat, ettei tällaisen pienen budjetin kirppistelijän kannatta vaivautua. (Siitä mun kirppisfilosofiasta ja pienestä budjetista kirjoitin ennemmän Romuja ja vanhoja aarteita -postaukseen.) Koska astialöydöt ovat olleet viime aikoina kovin köykäisiä, ajattelin sunnuntaina käydä varmistamassa, ettei vaan kukaan olisi myymässä taas kivoja tuoleja, tai miksei muitakin huonekaluja, pilkkahintaan, kuten maaliskuussa. Jos tuolloinen kirppiskierros oli hyvä, niin täytynee sanoa, ettei sunnuntain saalis jäänyt huonommaksi. Tällä kertaa mukaan tarttui kasa Arabian fasaani-lautasia, yksi maisemalautanen ja yksi vati, jonka kuviointi viittaa vahvasti Royal Copenhageniin, mutta lienee silti olevan jonkinlainen kopio. Vaikkakin hieno just sellaisenaan – oli mitä oli. Lisäksi kasa alpakkaisia aterimia, puristekristallimaljakko ja keittiötarvikkeita lähinnä kuvausrekvisiitaksi.
Sunnuntain leftoversit oli siis melko juhlallista nauttia maanantain lounaaksi uudelta lautaselta ja uusilla ruokailuvälineillä. Lautasella mieheni spesiaali, eli kasviksia uunissa. Tuossa on kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, valkosipulia, paprikaa, munakoisoa ja kesältä jääkaappin jäänyttä, suojakaasuun pakattua maissia. Niin ja oliiviöljyä, yrttejä ja suolaa. 🙂
Leikkasin tänään ulkoa myös tuollaisen vaatimattoman tiistaipuskan. Voi olispa aina daalioita!!! Mä rakastan noita kukkia ja voisin täyttää koko kodin daaliamaljakoilla. Pienillä ja suurilla – ympäri vuoden. Tai jos edes pari oksaa joka tiistai. Silläkin pärjäisi.
Vastaleikattu nurtsi toi muuten tänään sellaisen kesäntuoksun taas takaisin. Puutarhahaahuilusta on tullut pidettyä sateiden saavuttua vähän taukoa, mutta tänään aion taas nauttia siitäkin. Toki väistämättä katse jo seuraavassa kesässä.
