Viime vuonna syyskuun 15. päivä oli lauantai. Vaikka aamulla ei vielä satanutkaan, sää alkoi heti ennen puolta päivää muistuttamaan paljon sitä, mitä tuolla ulkona tänään on ollut. Taisi olla kuuden aikaan aamulla kun mieheni aloitti remppareiskan kanssa kasvihuoneen kehikon kasaamisen. Minä lähdin aamupäivällä ystävien kanssajuoksutapahtumaan ja kun iltapäivällä sukulaiseni ajelivat tästä meidän ohi määränpäänä sukusyömiset, mieheni killui vielä tikapuilla ja itse yritin parhaani mukaan muuttaa sateen pieksemää ulkomuotoani vähän juhlavampaan kuntoon. Tuo päivä on jäänyt jotenkin kuin valokuvan lailla muistiini. Ja ihan kiva. Jonkinlainen osoitus siitä, että syksyssä on myös niitä arvokkaita päiviä.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin hiukan kasata kuvia ja ajatuksia vuoden ajalta. Paitsi siksi, että kokonainen vuosi kasvihuonetta on muistelemisen arvoinen juttu, myös siksi, että haluan nimenomaan tällaisena sadepäivänä muistuttaa itseäni vuoden ja vuodenaikojen kulumisesta, ja siitä, että ennen pitkään kevät ja kesä jälleen saapuvat. Nimittäin nyt jos koskaan tämä syksyn tuleminen tekee olon tahmeaksi ja vesisade ja koleus vetävät mielialaa ikävästi alaspäin. Niin ja mikäs siinä jos syyskuun puoliväliin lanseeraisi tällaisen kasvarin juhla- tai vuosipäivän!

Kun kehikko oli viimein vuosi sitten sunnuntaina pystyssä, aloitimme mieheni kanssa kasvihuoneen lasien asentamisen. Vieläkin muljaa hiukan vatsanpohjasta miettiessäni sitä tunnetta tikkailla kun imukupista piti päästää irti. Nuo kattolasien laittamiset oli mun hermoille jotenkin liikaa. Pelkäsin joka kerta, että lasi särähtää maahan, mutta onneksi mieheni teki kaiken luottavaisin mielin ja yritin itsekin tsempata itseäni sillä, että ainakin toinen meistä tietää mitä tekee. Mieleen on painunut myös keltaiset koivunlehdet, joita satoi kasvihuoneen lattialle, ja joita yritin jatkuvasti lakaista kasaan. Kevät, saati kesä, tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Vaikka mielessä olikin visio lämpimästä kesäkeitaasta, noita mielikuvia oli melko vaikea pitää yllä palellessa.

Alla kuvia vuoden ajalta, juttu jatkuu taas niiden jälkeen!

Tuntuu aika uskomattomalta, että tuosta kuravellin keskeltä kohoavasta kehikosta ja kivijalasta syntyi vuodessa  meidän pihan paras paikka. Ja tuntuu oikeastaan ihan hassulta ajatella, että kasvari on ollut siinä vasta vuoden, yhden kesän. Se nimittäin sopii paikalleen niin hyvin ja vastasi meidän tarpeisiin niin täydellisesti, että se olisi oikeastaan voinut olla siinä jo kaikki seitsemän vuotta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joku tässä kesällä jo ehti kysyäkin, että eikö siellä sitten kasvateta mitään. No tämä vuosi meni siten, että kasvihuoneen oli tarkoituskin toimia ikään kuin terassin korvikkeena ja huvimajana. Toki siellä tuli keväällä esikasvatettua daaliat, kesäkurpitsat, lehtikaalit, chilit ja montaa muuta lajia. Kasvatin kyllä kasvihuonekurkunkin taimia, mutta lopulta annoin ne pois. Ehkä jos nyt jotain saisin muuttaa, niin pohjalaattaan olisin jättänyt aukon viiniköynnökselle. Se kun olisi aika ihana tuolla, mutta vaatisi kyllä melkein saada juurensa visusti maahan. Ensi kesällekään mulla ei ole mitään isoja suunnitelmia. Ehkä vähän tomaattia, ja ehkä se kurkku. Chilejä tietenkin edelleen. Mutta muuten kasvihuoneen ei ole tarkoituskaan olla ennen kaikkea viljelytila, vaan ehdottomasti enemmän sitä huvimajaa. Paikka jossa voi istua ja kahvitella. Tältä kesältä säästyi kaikki hankkimani roseviinipullotkin, mutta ehkä ensi kesänä nekin tulee korkattua.

Vaikka vuosi on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon muutosta tuon alapihan osalta, itse kasvarin kokoaminen ei tosiaan vienyt kuin sen pari päivää ja vähän yli, kun ei ihan kokonaisia päiviä saatu kasaan. Toki pohjan ja muurin valaminen on ihan oma juttunsa, mutta noin jos miettii pelkkää kasvihuonetta, niin ei se sen ihmeellisempää ole kuin vaikka keittiön tekeminen. Aika nopeasti tuo homma hoituu, kun malttaa lukea ohjeet kunnolla. Meidän kasvari on siis tämä, mutta vastaavia löytyy ilman muuriakin. Meillä tuo maisemointi otti tietenkin oman aikansa, kun vasta talvella päätettiin, että ympärille tehdään sora-alue ja sitten halusin tuon kukkamaan. Mutta toisaalta olen iloinen, että asioita tuli mietittyä pitkään, sillä monesti liian hätäisesti tulee tehtyä päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Esimerkiksi olin ajatellut, että kasvihuoneen muurikin olisi valkoinen, mutta nyt kesällä tajusin, että betonilattiaa jäljittelevä sävy onkin parempi. Vähän sama on kaiken kasvattamisen kanssa. Haluan ensin rauhassa haistella ja fiilistellä. Kyllä ne oikeat valinnat sitten syntyvät, kun ei liian nopeasti yritä tehdä päätöksiä.

Myönnetääköön, että vuosi sujahtaa tällä tavalla kuvia selaillessa melko nopeasti, mutta toisaalta on aika ihana katsella näitä ja miettiä, että toisaalta tuo joulukin oli ihan vasta just. Joten eiköhän se uusi kevätkin sieltä melko nopeasti taas saavu. Ja sitä ennen on onneksi syksy ja talvi. Nyt pitäisikin kai viettää kasvarissa jonkinlaiset kesän läksiäiset ja viritellä syysfiilistä esiin. Ehkä pelargoniatkin voisi jo siirtää sisälle odottamaan kevättä ja uutta kesää. Ja hei, tuo uusi kukkamaa on vielä onneksi ihanasti daalioiden peitossa. Kun siihen nyt syksyllä iskee vähän kevätkukkien sipuleita, niin on mukava odotella kevättä ja uutta kasvarikautta.

Vaikka on aina jälkeenpäin kiva katsella, kuinka paljon on saatu aikaan, mistä on lähdetty ja mihin on päädytty, niin kyllä ensi kesänä nautitaan ihan vaan siitä, että nyt ne isoimmat työt on tehty.

Taidanpa hipsiä hakemaan taas uuden daaliapuskan, jotta maanantaina on mukavampi herätä uuteen viikkoon. Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

 

Moni fiilistelee jo kovin syksyä, mutta itse yritän siirtää sitä mahdollisimman pitkälle. Ei sillä, etteikö syksyynkin liittyisi paljon kivaa, mutta kyllähän sitä ehtii. Nyt täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kesästä, sillä tätä herkkua ei ehkä ole kovinkaan kauan jäljellä. Meillä mittari nousi tänään liki hellelukemiin ja kasvihuoneessa jos missä on toki edelleen täysi kesä. No joo, sen verran täytyy antaa lähestyvälle syksylle tietä, että heitin kasvarin tyynyihin keltaiset päälliset. Oikeastaan aika kivat, ja toimivat varmasti ihan kesälläkin.

Mutta hei, projekti kihara etenee! Eilen illalla sain hiuksiini jopa ensimmäiset korkkiruuvikiharat (instan stooreissa kuva). Ihan uskomatonta! Tosin yön aikana olin hieronut päätäni sen verran kovin tyynyliinaan, että korkkiruuvit olivat entiset, mutta pelkkä ajatuskin etenemisestä lämmittää mieltä. Enkä mä tosin mitään korkkiruuveja lähtenyt hakemaankaan. Lähinnä helpotusta laiskuuteen, kun en jaksa ikinä tehdä hiuksilleni mitään. Nyt ne onkin mukavan kuohkeat ja laineikkaat. Sellaiset rennot ja huolettomat.

Mun tämän illan projekti on ollut alakerran siivoaminen. Se on siis se kellarikerros, joka meillä on laajennusosan, eli keittiön alla. Sellainen “tekninen tila”, josta löytyy kattilahuone, puuvajat, varasto ja pyykkitupa. Ja syy siihen siivoukseen on tuossa viimeisessä, eli pyykkituvassa ja siinä, että pyykinpesukoneelle sunnuntain lakanapyykkipäivä oli nyt se viimeinen niitti.
Meidän kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti keväällä, lähes yhdentoista vuoden ahkeran yhteistyön päätteeksi. Päätin silloin, että uutta ei osteta ennen syksyä, koska kesällä pyykki kuivuu ulkona. Halusin myös hankkia kunnon pesutornin, ja ounastelin, että muutaman vuoden vanhempi pesukonekin saattaisi syksyn tullen sanoa kaput. Ja niinhän se sanoi, elokuun viimeisenä viikonloppuna. 16 vuotta kone tosin jaksoikin pyöriä. Ensin kahden aikuisen tarpeisiin, myöhemmin nelihenkisen perheen työjuhtana. Se on pyörittänyt kestovaipat ja sohvanpääliset, ja kaikkea taivaan ja maan välistä. Rahaakin sillä on pesty sen verran, että pyykin joukosta pelastamani kolikot olisivat varmasti kasvaneet jo hienoksi pinoksi, jos ne olisi kaikkina näinä vuosina laittanut sivuun. Niin, ja on siellä yksi puhelinkin pyöritetty. Valitettava tosiasia taitaa olla, että ihan yhtä pitkäikäisiä kodinkoneita ei enää saa mistään.

Nyt vielä hetkeksi alakertaa raivaamaan. Ihanaa iltaa sullekin!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani “eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!

Moikka ja ihanaa perjantai-iltaa!

Tehtiin lasten kanssa täystyhjennys ja kannettiin kasvihuoneesta kaikki ulos. Ei tosin ihan huvin vuoksi, vaan koska kasvihuoneen muuri oli tarkoitus vihdoin huomenna laittaa kuntoon. Kalusteita kannettiin kuistille ja ulos, samoin kasveja. Ja juuri kun oltiin saatu hommat tehtyä ja hikisenä suuntasin kohti suihkua, ilmoitti mieheni, että se rappaus meneekin ensi viikkoon. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koska pelkästään tuo kasvarin tyhjennys tällä kelillä on melko hikistä puuhaa, emmekä suinkaan halua kontollemme työmiehen lämpöhalvausta. Eli tässä nyt odottelen illan viilenemistä ja sitä, että saan kantaa ainakin osan tavaroista takaisin kasvihuoneeseen. Mutta harjoiteltua tuli ja tyhjennys onnistuu ihan mallikkaasti yhdeltä naiselta ja kahdelta lapselta.

Tuo muurin käsittely on ollut jo vähän sellainen vitsi, ja ollaan naurettu, että onkohan se valmis vielä kymmenkään vuoden päästä. Mutta kyllä mä nyt siihen luotan, että se tulee ensi viikolla valmiiksi. Ykit on valmiina ja ei tarvita kuin tekijä. Ja päädyin jopa samaan sävyynkin, minkä valitsin jo viime vuonna. Täytyy vain toivoa, että se on niin hieno kuin mitä mielessäni kuvittelen. Esimerkiksi tuota ylähyllyä ei olisi tietenkään tarvinnut tyhjentää, mutta koska muuria voidaan vielä joutua hiukan pölyttämään, ajattelin, että lopputuloksen ehkä kruunaisi huolellinen ikkunoiden pesu.

Me istuttiin eilen iltaa tyttöporukalla ystävän mökillä. Tulin kotiin vasta puolen yön jälkeen ja sain ihastella pimeyttä. Tänään lähdettiin lasten kanssa heti aamupäivällä rannalle. Nyt alkaa olla sellainen fiilis, että pitäisi elää ihan koko ajan kuin viimeistä kesäpäivää. Kohta tämä ihanuus loppuu, ja nyt on nautittava ja imettävä itseensä ihan kaikki. Tekisi mieli valvoa tänäänkin ja katsella pimenevää kesäiltaa, mutta rehellisyyden nimissä, ei minusta taida siihen olla.

Mutta nyt kiikuttamaan huonekaluja takaisin kasvariin. Ensi viikolla uusi yritys.

Ihanaa keäistä viikonloppua. Nautitaan helteestä ja auringosta. ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se on ihan hirveä tunne, kun yhtä aikaa toivoisi ajan pysähtyvän ja kiirehtivän. Viimeisen viikon ajan kärsivällisyyteni on ollut koetuksella ja vaikka päiviin on mahtunut monenlaista ihanaa, olen samaan aikaan joutunut kamppailemaan epätietoisuuden ja jonkinlaisen pelonkin kanssa. Ja kuitenkin eletään heinäkuun loppua. Tienpientareet niitettiin juuri eilen, se jos mikä on varma merkki lähestyvästä koulujen alkamisesta. Tuntuu, kuin viikot olisivat lipuneet ohi aivan liian nopeasti.

Sanotaan, että unelmat ja haaveet pitää visioida mielessään, jotta niitä kohti on helpompi kulkea. Itse harrastan tätä visiointia paljon, ja tämän kevään ja kesän aikana mulla on ollut ihan erityinen visio. Se ei liity bikineihin tai täydelliseen rantakroppaan, vaan siihen kuvaan, jossa mun unelmien kasvihuone siintää daalioiden takaa. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ihan hassulta, mutta uskon, että moni viherpeukalo saa ajatuksestani kiinni.  Ja miten ihanalta tuntuukaan kun tuo visio alkaa pikkuhiljaa käymään todeksi. Kaikki kärsivällisyys ja odotus palkitaan lopulta.

Kuvasin jo eilen illalla tämän postauksen kuvia, mutta aamulla oli pakko käydä täydentämässä materiaalia, sillä myös tuo tummanpunainen daalia (Natal) oli päättänyt ihastella aamuaurinkoa.

Tuo kasvarin edustalla oleva sora-alue on ollut kyllä ihan huippu. Kun kasvihuoneen lämpötila nousee aamupäivällä, on tuolit nostettu ulos ja kasvihuoneesta nautittu vähän eri vinkkelistä. Mutta tukalan kuumaksi ei onneksi kasvihuonekaan ole muuttunut. Tuuletus ovien ja kattoikkunoiden kautta toimii hienosti, eikä kasvit paahdu helteessä. Päinvastoin olen yllättynyt siitä, miten vähän kasvihuone on nostanut kasvien vedentarvetta. Ja silti chilini ovat huimasti ystävän ulkona kasvatettuja edellä. Chiliä ja habaneroja on riittänyt ihan muillekin annettavaksi ja jossain kohtaa pitää alkaa kuivaamaan niitäkin, sillä ihan kaikkea ei millään ehditä käyttää.

Myös keväällä lisätyt mårbackat on ihan mielettömässä kasvussa. Niille kasvihuone on mitä parhain koti.

Tuohon uuteen maahan istutetut sormustinkukat alkavat jo olla kukintansa kukkineita, kuten toki kaikki muutkin. Jotta saisin kasvit edes jotakuinkin siementämään niille sijoilleen, taitan kukkineet kukkavarret alaspäin, jotta siemenet tippuisivat suoraan maahan. Jännä nähdä, mikä tilanne on ensi kesänä. Mutta siinä ehkä visio, jonka parissa selviää läpi pimeämmän vuodenajan.

Ihanaa aurinkoista tiistaita! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Puutarhahaahuilu. Se on se kesän parhain juttu. Ihan vain kävellä ja katsella, nauttia kesästä ja kaikesta ihanasta, mitä se tuo mukanaan. Tänään nappasin kameran mukaani ja seuraakin sain, ettei ihan yksin tarvinnut haahuilla. Vaikka moni kasvi on jo lopettanut tai lopettelee kukintaansa, niin onneksi on paljon vielä sellaista, mikä odottaa kukkaan puhkeamista. Ja just nyt ihan kaikki näyttää niin tosi kauniilta. Huomenna napsitaan taas isot kimput kukkia kotia koristamaan. Ja voi kuinka onnellinen olen, että mulla on tuollainen pieni haahuilija, joka kiipeää puihin, kysyy jokaisen kasvin nimeä ja huutaa riemusta löytäessään hyvän tuoksuisia kukkia.

Se on kuin meditointia, kun saa viettää aikaa puutarhassa. Ilta-aurinkokin näyttää iltaunisen silmään niin kauniilta, vaikkei siitä olekaan kesällä jaksanut kauheasti nauttia. Mutta on ne aurinkoiset aamutkin kauniita. Niitä kun saisi enemmän ja pitkään.

Nyt nukkumaan. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Moikka!

Se on jotenkin loogista, että uusi kuukausikin alkaa maanantaista, eikö? Viikon ja kuukauden ensimmäinen päivä. Tuntuu hyvältä. Ja ihan vain jo heinäkuukin tuntuu hyvältä. Helteitä ei ole näkyvissä, mutta jaksan uskoa, että kaunista kesää on tarjolla myös tässä kuussa. Ja jokseenkin tuo kesäkuu menee aina sellaisessa kesään totuttelemisessa. Tehdään puutarhatöitä ja rakennetaan uutta kesää. Heinäkuu on sitten se kuukausi kun tavallaan nautitaan siitä kevään ja alkukesän uurastuksesta. Näin mä ainakin haluan ajatella.

Eilen illalla just istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja mietittiin kesän suunnitelmia. Äkkiä ne kesäviikonloput oli laskettu ja todettiin, että kaikkea kivaa ei millään ehdi yhdessä kesässä. Mutta onneksi tiedossa on tyttöjen pyöräilypäivää ja suunnitelmissa grillibileitä ja saaristokierrosta. Ja joitakin suunnitelmia onneksi myös syksyksi. Koska niitäkin pitää olla. Ja vaikka jonkun mielestä syksyn suunnittelu kesällä on ihan kamala ajatus, mä itse koen just niin, että nyt kun mieli on valoisa ja olo keveä, on hyvä suunnitella syksyyn iloisia asioita, jotka sitten ehkä jäisivät syksyn matalalennossa suunnittelematta ja toteuttamattakin.

Kasvarissa on heinäkuun ekana varsin kesäinen fiilis. Vaikka tänä vuonan en osannut vielä ryhtyä kasvihuoneviljelijäksi, vihreää on kuitenkin ympärillä. Pelargoniat nauttivat kesän aurinkokylvystään, jotta jaksavat taas pinnistellä läpi pimeän osan vuotta keittiön ikkunalla. Niin ja onhan mulla chilejä ja habaneroja. Ja ihan nuo itse siemenistä kylvetytkin alkavat jo tuottaa satoa. Ensi vuonna ne pitää ehkä kuitenkin kylvää helmikuun sijaan jo tammikuussa.

Noita laventeleja mulla oli ruukussa myös viime kesänä ja iskin ne loppukesästä kasvimaan nurkkaan. Nyt siellä on terhakka laventeliviljelmä, ja ajattelin, että voisin tänä vuonna tehdä taas samoin. Ehkä ensi keväänä sieltä voisi lohkaista omaa satoa myös ruukkuistutuksiin.

Auringon lisäksi meillä ainakin on käynyt myös kylmää tuuli. Huomiseksi lupaa taas viileämpää, joten tänään pitää ottaa kaikki ilo irti auringosta. Ja hei, mä lupaan, että heinäkuussa postaan jotain muutakin kuin puutarhajuttuja. Oikeastaan vähän odotan, että saan huomenna pitää oikein kunnon siivouspäivän. Projekti vaatehuone sai kuitenkin kunnon potkaisun viikonloppuna, joten nyt voi vetää yhden jutun kesän to do -listalta yli.

Kaunista heinäkuun ensimmäistä! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Perjantaita!

Oli ihan pakko kuvata vähän oman pihan iltafiilistä. Vaikka moni kasvi on jo kukintansa kukkinut, riittää onneksi ihailtavaa vielä pitkäksi aikaa. Ja just nyt on sormustinkukat parhaimmillaan. Ai että, mutta mä rakastan niitä. Ja sormustinkukkaahan ei vain voi olla liikaa, eikö? Se on ehkä kaunein. Ja sitä kasvaakin onneksi joka puolella. Jopa joutomaalla metsän reunassa.

Tuntuu ihan hassulta, että kesäkuu on melkein jo lopussa. Tekisi mieli kääntää jostakin vipstaakista aikaa jopa taaksepäin. Vaikka ei sillä, heinäkuu on kaunis ja tienpientareet alkavat olla sateen jälkeen kauneimmillaan, mutta lyhyt kesä vähän ahdistaakin. Kunpa näitä valoisia iltoja ja kukkaloistoa voisi laittaa purkkiin. Ja vapauttaa sitten syksyn pimeillä kun ahdistaa ja väsyttää. No mutta ei voi ja siksi pitääkin nauttia just nyt. Katsella ilta-aurinkoa ja nauttia valoisista aamuista. Ladata kesää ja puutarhaa mieli täyteen.

Näissä maisemissa samoilen myös perjantai-iltana. Ja huomenna ja ylihuomenna. Mieli lepää.

Ihanaa iltaa myös teille! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.