Tämän viikon ohjelmassa on niin paljon joulua, että olo ei oikeastaan voi olla kuin jouluinen. Piparkakkujen lisäksi täällä on valmistunut joululimput ja perinteiset laatikotkin ovat sekoittamista vaille valmiina. Joka päivälle on jotakin jouluruokaan liittyvää puuhaa, mutta stressaamisen sijaan oikeastaan vain nautin koko puuhasta.
Eilen pyhitimme lasten kanssa illan piparkakuille. Ensin leivottiin ja sitten koristeltiin. Niin, ja toki siinä välissä syötiin niin taikinaa, kuin valmiita tuotoksiakin. Taustalla soi joululaulut, ja se hassu lapsuuden joulujen fiilis iski oikein kunnolla.
Muutama paketti pitää tällä viikolla vielä kääräistä, ja varmistaa, että vaatehuoneeseen ei unohdu yhtään lahjaa. Ohjelmassa on myös joulumuistamisten viemistä, ja seuraavat kolme iltaa onkin varattu erilaisille joulujuhlille.
Tiedättehän sen pahanolontunteen, joka alkaa ehkä stressistä tai muuten ikävästä elämänvaiheesta. Perässä tulee päänsärkyä, ihme kipuilua pitkin kehoa. Univaje kasvaa, mieli ei pysy kasassa ja virkeänä kuten pitäisi. Kyse on siitä, että keho ja mieli keskustelevat toistensa kanssa. Ja joskus niillä synkkaa jopa niinkin hyvin, että on lopulta vaikeaa huomata mistä se kaikki lähti liikkeelle – siitä fyysisestä vai psyykkisestä kipuilusta.
Näin loppuvuodesta jokaisella on mielessä hyvä olo. Tai no, uusi vuosi ja parempi olo, se ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Miten tulla tasapainoisemmaksi, vahvemmaksi tai pirteämmäksi? Danone Activia on luonut kansainvälisen Live InSync -kampanjan, jonka mukana pääsen nyt itsekin miettimään näitä tasapainoiluja loppuvuoden kunniaksi, ja nappaan teidät ajatuksenvirtaan mukaan. Mistä hyvä olo ja hyvinvointi kumpuavat? Entä tehokkuus tai luovuus?
Live InSync ei tarkoita metodia, jolla meistä yritetään tehdä supernaisia superarjen keskelle, täydellisinä viitoinemme ja supertreenattuine vartaloinemme. Kyse on enemmänkin tasapainon etsimisestä, oman jaksamisen kunnioittamisesta ja siitä, että opettelemme kuuntelemaan niin kehoamme, kuin mieltämme. Kuulostaa äärimmäisen hyvältä, mutta entä kun mielessään käy läpi kaikkia niitä elämän parannuskohtia ja löytää itsensä loputtoman pitkän muutoslistan edestä. Pitäisi sitä, pitäisi tätä…
Henkilökohtaisesti koen, että oma hyvä oloni kumpuaa hyvin monestakin pienestä tekijästä. Levollisuus ja harmonia ovat asioita, joita monien kanssasiskojeni lailla yritän etsiä ympäriltäni. Koti sisustetaan kutsuvaksi ja rauhalliseksi. Ympäriltä karsitaan erilaisia ärsykkeitä ja haetaan sitä omaa turvapaikkaa, jossa kynttilänliekin lepatus meditoi ja rauhoittaa. Joskus on puhuttu siitä, että sotkuinen työpöytä kuvaa omistajansa päänsisäistä tilaa, ja allekirjoitan tämänkin. Itselleni siisteys ja järjestys ovat äärimmäisen tärkeitä, joskin lapsiperheessä kovin muuttuvia tekijöitä. Mutta kuvittelepa itsesi sinne viikkosiivouksen jälkeiseen tilaan: Kimppu tuoreita kukkia pöydällä, kenties jotakin hyvää syötävää, lasi viiniä ja kirja. Tila jossa ympäristö ja oman sisäinen oleminen ovat järjestyksessä, ja henki kulkee paremmin, kun ympäriltä on raivattu kaikki tarpeeton. Äitinä huomaan, että mahdottoman kaaoksen ja lelurallin keskellä sama harmonia löytyy luonnosta. Rauhallinen kävelylenkki ja kauniit maisemat, ei häiriötekijöitä eikä kiirettä.
Toisaalta tuollainen InSync -hetki voi tulla tilanteessa, jossa luovuus ja tekemisenilo pääsevät valloilleen. Kadehdin pitkään äitini kaltaisia käsityöihmisiä, jotka kokevat suurta flowta ja arjesta irtautumista harrastuksensa parissa. Lopulta ymmärsin, että minulla on vastaavia tunteita ihan olemassa olevien harrastusteni parissa. Jopa työ on välillä niin mukaansa tempaavaa, että saatan jumittua paikalleni ja kadottaa ajantajun aivan täysin. Minulla on taito uppoutua ja innostua, lopulta sillä mitä teen tai saan aikaiseksi, ei juurikaan ole merkitystä hyvänolontunteeni kanssa.
Nykypäivänä arjen tasapaino ja harmonia koetaan liian usein hyvin organisoidun kalenterin avulla. Halutaan loistaa työelämässä ja huoltaa kehoa vapaa-ajalla. Näissäkään ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta siinä kaiken järjestelyn keskellä ihminen usein unohtaa mitkä ovat ne asiat, joista se hyvä mieli oikeasti tulee. Kun kalenteriviikko on saatu kunnialla läpi, ja vihdoin on aikaa tarttua kirjaan, leipoa pullaa tai nauttia kuppi teetä naapurin rouvan kanssa, huokaistaan syvään ja todetaan, että olipa viikko. Ja juuri sillä hetkellä on ehkä käsillä se koko viikon synkkaavin hetki. Aika jolloin keho rentoutuu ja mieli vaeltaa vapaasti. Miksi ihmeessä tämä nautinto on nykyisin niin monen päivä- tai viikko-ohjelmassa kohdassa “jos jää aikaa”?
Älkää ymmärtäkö väärin, koen liikunnan hyvinkin voimakkaana hyvän olon tuojana. Kunnon hikitreeni ja tekemiseen keskittyminen vievät kyllä ajatukset pois arjesta ja kiireestä. Keho ja mieli tekevät töitä yhdessä, kun paketista kaivetaan ne viimeisetkin voimanrippeet. Silti liikunta on minulle, kuten niin monelle muullekin, asia jossa mennään hyvin helposti ojasta allikkoon. Flow-tilan raja ylitetään kun halutaankin vain saavuttaa jotakin lisää. Olla parempia, tehdä enemmän ja kovempaa. Silloin ajaudutaan pois siitä InSync -tilasta. Unohdetaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, kuvitellaan, että ruoskimalla muutumme paremmiksi ihmisiksi. Itselleni liikunta on äärimmäisen suuri sudenkuoppa tässä suhteessa, mutta toisaalta sen kanssa onnistuu paljon paremmin, kun mieli on hyvin kasassa muiden tekijöiden suhteen. Silloin tekemiseen yhdistyvät myöskin lempeys ja armollisuus – ja ruoska jää käyttämättä.
Vaikka tämä loppuvuosi on täynnä erinäisiä kiireitä ja mieli hetkittäin synkkeneekin stressin alla, voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että vuosi 2016 on ollut suuri hyvinvoinninvuosi. Viimeisten, kohta 12 kuukauden aikana, olen oppinut itsestäni enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä, ja tekemiseeni on löytynyt lempeys. Olen opetellut irrottamaan suuremmasta kontekstista ne itselleni tärkeimmät asiat, ja onnistunut löytämään paitsi omat kipukohtani, myös ne hyvän olon tuottajat. Mutta mksi jättää kesken hyvin alkanut matka? Niinpä seuraava vuosi tuokoon tullessaan uusia oivalluksia ja elämänviisautta. Jatkan tästä aiheesta vielä toisenkin postauksen verran, ja palaan kertomaan omista keinoistani tasapainon löytymiseen. Niistä pienistä arkisista valinnoista, joista syntyy kunnioitus omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Enemmän tietoa Live InSync -kampanjasta, sekä naisten tarinoita elämänhallinnasta löydät täältä.
Olenkin kertonut teille, miten meillä on viime viikot puskettu pitkää päivää kaikkien keskeneräisten nurkkien kanssa. On maalattu, ja ahkeroitu, raivattu ja viimeistelty. Syy siihen, miksi tämä kaikki on mahdutettu väkisin tunkemalla tähän kiireiseen loppuvuoteen, on kuitenkin jäänyt kertomatta. No, kuten Instagramin seuraajat ehkä arvaavatkin, syy on tosiaan eilisissä vieraissa; Krista ja Jonna (nykyisin jo #kivilahtikeltanen -yhdistelmänäkin tunnettu parivaljakko) kävivät eilen kuvaamassa meidän kodin joulua.
Siitä on jo useampi vuosi, kun sama kaksikko ikuisti edellisen kotimme kesäistä tunnelmaa, ja oli äärettömän suuri kunnia päästä nämä taiturit kylään uudestaan. Kesällä 2011 Niilo oli pieni pellavapäinen poika, joka seurasi Kristaa kuin hai laivaa. Eilen tuo sama kuvio toistui Klaaran kanssa. Kristassa on selkeästi jotakin taikavoimaa, joka hurmaa lapsiamme! 🙂
Vaikka eilinen päivä menikin kuin hupsista vain, jäi jäljelle todella levollinen ja jouluinen mieli. Ulkona on niin uskomattoman kaunis ja talvinen maisema, ja kotona näyttää oikeasti ihan joululle. Kuusi ja kynttilät tuikkivat, ja suurin osa lahjoistakin on paketoitu joulupuun alle. Ja siitäkin huolimatta, että ne jouluherkut on yhä taikomatta, huomaan lähestyväni nyt rauhallisin mielin kohti joulua. Tänään kuoritaan lantut ja porkkanat kattilaan, ja piparinleivontaan uskon saavani ainakin kaksi innokasta kaveria.
Viime viikkoina yöunet ovat tosiaankin jääneet vähiin, ja olen kuullut jo useammastakin suusta näyttäväni ihan kaamealle, mikä todellakin on ollut vinha totuus. Simäpussit roikkuvat poskilla, ja pitkästä aikaa ihokin innostui kukkimaan. Viime yönä nukuin kuitenkin kuin tukki, ja heräsin ensimmäisen kerran vasta kun herätyskello aamulla pirisi. Kenties tuo sairastelujen aiheuttama yöelämä ja stressin valvottava vaikutus ovat nyt vihdoin takanapäin.
Nyt toivotan levollista viikonloppua teille kaikille! ♡
Huhheijaa! Synttärit on nyt juhlittu puoliksi, ja huomenna jatkettaan lastenjuhlien parissa. Tosin yhtä juhlaa tämä väliaikakin, sillä saatiin siskoni lapsineen meille ihan yökylään. Voisi sanoa, että talo on täynnä elämää tämän viikonlopun.
Ajattelin laittaa teille joitakin kuvia päivän varrelta, mutta jatkan nyt itse pidemmittä puheitta illanviettoa. Tämä on ihan ensimmäinen kerta, kun tämä porukka on meillä yökylässä, ja toki ilosta pitää ottaa kaikki irti.
Meillä on perinteisesti vietetty itsenäisyyspäivää syntymäpäiväjuhlien merkeissä, mutta koska tänä vuonna juhlat päätettiin viettää vasta tulevana viikonloppuna, ajattelin nautiskella tämän päivää kansallisesta juhlastamme. Kahdeksan vuotta sitten linnanjuhlat jäivät välistä, koska olo tuntui jotenkin oudolta ja keho vaati unta. Sen jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanotot ja pukuloistot onkin jääneet juhlajärjestelyjen tai raivausten jalkoihin. Tänään tilanne korjataan, sillä illaksi olen varannut itselleni sohva-aikaa, lasin viiniä ja kosolti suklaata.
Jonkinlaista raivausta pitää kuitenkin tämäkin päivä sisällään. Nimittäin nyt juostaan kellon kanssa kilpaa, ja yritetään saada kotiin jonkinlaista järjestystä ja rauhaa. Porakoneen surina, vasaran naputus ja maalipensselin suhina ovat tämän päivän tunnusääniä. Mutta eiköhän tästä vielä kotikin saada siihen kuntoon, että viikonloppuna uskaltaa päästää vieraita sisään. 🙂
Toivottelen teille leppoisaa ja kaunista itsenäisyyspäivää!
Täällä on elelty toista adventtia vähän tahmeissa tunnelmissa. Itse en ole oikeastaan saanut juuri mitään aikaiseksi (flunssa-aalto tuntuu saavuttavan meidätkin), ja lopun päivää ajattelin jatkaa samalla linjalla. Onneksi aina ei tarvitse ollakaan niin kauhean tehokas, ja sunnuntai jos mikä on hyvä päivä pieneen lorvailuun. 🙂
Onneksi edessä on myös tynkäviikko ja itse pääsen pikkujouluttelemaan huomenna jo toistamiseen, eli nyt on hyvä tilaisuus puhallella kaikki joulu- ja synttäristressit pihalle. Makoilla sohvalla kirja kädessä, ja meditoida kuorimalla klementiinejä. Nautinnon kruuna Da Capo -boxi, jonka mies toi kaupasta tuliaisiksi. Joskus perinteinen rokulipäivä tekee ihan hyvää!
Vielä muistuttelisin Lifestyle La Luna -alennuskoodista, joka on voimassa enää tämän päivän ajan. Koodin löydät täältä.
Marraskuun viimeinen. Maa on valkoinen (joskaan ei kovin paksusti), ja ulkona näyttää huomattavasti talvisemmalta kuin viikko sitten. Tässä kohtaa on kai jo ihan luvallista pohtia valkoista joulua.
Marraskuu meni jotenkin hups vain ja ohi, ja jos olisi kyse mistä tahansa muusta kuukaudesta, voisin vaatia sen uudelleen elämistä. En kuitenkaan kaipaa pimeyttä ja vesisadetta, joten annetaan marraskuun huomenna levätä rauhassa. Kuukausi on ollut jonkinlainen “kodin kuukausi”, sillä muutosten pienuudesta huolimatta, viimeisen kuukauden aikana koti on kokenut taas paljon. Esimerkkinä yhdessäkin kuvassa näkyvät puunväriset karmilistat ja seinästä roikkuva sähköjohto. Työhuone koki todellisen muodonmuutoksen (Näette sitten joskus, kun sähkötarvikkeet ja maalipurkit kasataan sieltä pois, ja tietokone ym. tavarat saadaan paikalleen.), lastenhuone päivitettiin uudelle ajalle ja olkkari sekä pianohuone saivat uudet matonsa, sähköjä, sekä pientä maalikorjailua. Mattojen pyörityksellä sai toki pari muutakin huonetta uutta ilmettä, ja sähköasioiden sekä listojen kanssa jatketaan vielä. Onhan tässä ollut kaikenlaista, ja koko kuukauden tavarat ovat olleet hujan hajan (mikä korreloi stressitasoni ja ärtymykseni kanssa). Täytyy silti myöntää, että henkilökohtaisesti pidän enemmän siitä, kun puretaan ja rakennetaan, koska noissa isommissa jutuissa ne muutoksetkin ovat suurempia.
Aikaisin aloitetut jouluvalmistelut sen sijaan tyssäsivät heti lahjojen ostamisen jälkeen, ja nyt olisi järjestettävä kahdet syntymäpäivät, ja joululaatikot, limput, piparit ym. odottavat myös tekijäänsä. Tähän kun lisätään lähes joka illalle jokin joulu -alkuinen tapahtuma tai meno, saadaan seuraavasta parista viikosta kunnon puserrus aikaiseksi.
Sunnuntaina oli tarkoitus kaivaa tontut vintiltä, kuten ensimmäisenä adventtina viimeistään on ollut tapana, mutta sekin homma jäi näiden muiden juttujen alle. Aamulla poika kuitenkin tokaisi, että huomenna pääsee jo Nissen taskuille, ja katsoin viisaimmaksi hakea tonttukoplan sisälle lämmittelemään. Kalenteritontut taitavat jäädä tänäkin vuonna keittiöön, koska näin unohduksensa huomanneen tontun on helpompi korjata virheensä herättämättä lapsia kesken toimenpiteen. Täysi arvoitus alkaa olla myös taskujen sisältö, sillä luulenpa taloutemme pikkuauto- ja pinnikiintiön olevan aika lailla täynnä. Meillä käy kyllä siinä mielessä käytännöllinen tonttu, että välillä taskuista löytyy myös hammasharja tai hammastahnaa, sukkia, alusvaatteita ja muita käyttötavaroita. Kommenttiboksiin saa kuitenkin jättää loistavia ideoita kalenteriyllätyksiin!
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulukuuhun siirtymistä kaikille! Marraskuu on kohta takanapäin!
Tervehdys täältä jostain mökkihöperyyden rajamailta. Kuopus sairastaa edelleen, ja kuinka se voikin olla niin, että vaikka muuten viihtyy vallan hyvin kotosalla, niin nämä päivät tuntuvat jotenkin älyttömän pitkiltä (joskin tosin kiva olla lapsensa seurassa, mutta mieluummin soisi hänenkin olevan terve). No, pääsinpä tänään nopeasti käymään kaupassa, ja sekin teki hyvää. Nyt sormet ristissä, että huomenna päästään arjen kimppuun. Sen verran alkaa tuo toipilaskin käydä kierroksilla, että kotona löhöilyn sijaan kaipaa varmaan jonkinlaista menemistä hänkin.
Tänään pitäisi purkittaa joulusinapit, ja ajattelinpa myös juoda vuoden ensimmäisen glögin. Suurempi glöginhimo kun on tähän asti tullut taltutettua teellä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että voisi vaikka heittää tonttulakin päähänsä ja tanssia ripaskaa pöydällä. Käy nimittäin tämä pimeys jo pikkuisen luonnon päälle. Saanpa otteen myös siitä jokavuotisesta blogikriisistäni, johon valonpuute on kai suurin vaikuttaja. Tilauksessa kirpakat pakkaspäivät ja valkoinen maa!
Glögin lipittämisen, kynttilöiden polttamisen ja sinapin purkittamisen lisäksi olen kaavaillut itselleni loppuviikoksi myös erästä muuta hommaa. Ajattelin nimittäin siivota vaatehuoneen. Uskokaa tai älkää, ongelmani ei ole vaatepaljous, vaan tällä kertaa joululahjakaaos. Lokakuu oli oiva paikka lahjojen hankintaan, mutta niiden sullominen piiloon pieneen vaatehuoneeseen, ei näytä kovin toimivalta ratkaisulta. Nyt yritänkin keksiä jonkinlaista ratkaisua tähän säilytysongelmaani. Helpoimmalla pääsisi, jos lahjat paketoisi jo valmiiksi, mutta sitten kaikki kivat nauhat olisivat jouluna ihan rytyssä. Vintillä olisi tilaa, mutta en halua sitä kylmän kosteaa tuoksua lahjoihin. Nyt kaikki hyvät ideat otetaan siis ilolla vastaan!
Kaipaan myös toista vinkkiä! Kertokaapas mikä on tämän vuoden paras joululehti? Aina on kiva hankkia joku jouluinen uutuuslehti, en vain nyt yhtään tiedä mikä, kun en ole aikoihin päässyt kunnollisia lehtihyllyjä katsastamaan. Kotimaiset löytyvät varmaan kaikki täältäkin, mutta nyt kaipaan vinkkejä niihin ulkolaisiin. Josko vaikka saisin sellaisen fiiliksenkohottajan jostakin käsiini. 🙂
Sade on vihdoin loppunut, ja hyvä niin, sillä pelkäsin jo vedenpaisumusta. Eilinen shoppailureissu venyi puolille öin, ja teki kyllä kaikessa arjesta irtautumisessaan äärettömän hyvää. Istuttiin vielä kotimatkalla huoltoaseman pöydässä, ja puitiin asioita niin laidasta laitaan, että meinasimme jäädä suljetuksi lukittujen ovien taakse. Onni on ystävät, joiden kanssa juttu jatkuu kuin eilisestä, vaikka todellisuudessa väliin mahtuu joskus kokonainen vuosi. Vaikeaa tosin selittää miehelle, miten Ikeasta voi palata kotiin vasta yöllä, kun kuitenkin matkaan lähdettiin jo iltapäivällä, ja autoilukin ottaa vain sen 1,5 tuntia suuntaansa. Mutta näköjään se on aivan täysin mahdollista! 🙂
Tänään onkin sitten rento kotilauantai lasten kanssa. Pitäen toki sisällään kaupassa käynnit ja muut viikonlopun perusrituaalit. Silti viikonloppu on nyt enemmän kuin tervetullut tähän väliin. Ei kiirettä, eikä sen suurempia velvoitteita. Sateen jälkeen auringonsäteetkin tuntuvat taas ihmeellisen voimaannuttavilta.
Rennon päivän rento asu syntyy farkuista ja neuleesta. Molemmat mukavuusvaatteita parhaasta päästä. Vaatteita, joissa tuntee olevansa kuin kotonaan.
Palataan vielä hetkeksi viime sunnuntaihin, ja tarkemmin isänpäivän aamuun Nespresson yhteistyön merkeissä. Sain nimittäin tehtäväkseni kertoa, millaista osaa kahvi näyttelee meille näinkin spesiaalissa tilanteessa.
Meidän perheeseen on jotenkin juurtunut sellainen tapa, että isänpäivänä (ja vastaavasti äitienpäivänä) aamupala on se juttu. Mielestäni on myös kiva opettaa lapsille, ettei kaikkien lahjojen tarvitse olla pakettiin käärittyjä, vaan toista voi muistaa myös hemmottelulla. Toisen huomioiminen kun ei ole kiinni lahjojen määrästä tai suuruudesta, vaan rakkauttaan voi osoittaa myös muilla keinoin – pienillä teoilla. Niinpä tänäkin vuonna kysyimme isältä itseltään jo ennakkoon, mitä hän haluaisi juhlapäivänään syödä aamupalaksi.
Jostain syystä miehelleni ei tuota minkäänlaista ongelmaa syödä herkkuja heti aamulla, ja niinpä kaikkien pannukakku- ja vohvelivuosien jälkeen tällä kertaa toiveissa oli pavlova, joka on mieheni lempikakku. Täytyy kyllä itsekin myöntää, että onhan se aika ylellistä aloittaa aamunsa hyvällä kahvilla ja marenkikakulla, vaikka omat aamupalatoiveeni ovatkin melko perinteisiä tähän verrattuna.
Arkiaamuisin me aikuiset juomme kahvimme omalla aikataululla, eikä kahvitteluun sinänsä liity minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. Itse asiassa, me molemmat juomme kahvimme yleensä yksin. Juhlapäivinä toimitaan sitten täysin arjenvastaisesti ja istutaan koko perhe samaan pöytään kuin kahvikutsuille konsanaan. Kahvin äärellä on mukava päivänsankarinkin heräillä ja rauhassa tutkiskella lasten tekemiä lahjoja.
Tänä vuonna herätimme isän laululla ja viulumusiikilla. Lahjat annettiin tuttuun tapaan sänkyyn, mutta samalla esitettiin kutsu kahvipöytään käymisestä, jossa paketteja on kiva availla samalla kun seuraa lasten odottavia ilmeitä. Isänpäivän se ehkä intiimein ja lämpöisin hetki syntyy juurikin tästä totutusta juhlarituaalista.
Nespresso-kahvin keittäminen on melko helppoa puuhaa, ja meillä lapset osallistuvat mielellään kahvin valmistukseen. Maidot vaahdotin minä, mutta lapsille on tärkeää saada painaa nappia, eli “keittää kahvia”. Ja tosiaan, eipä siihen kahvin valmistamiseen juuri muuta tarvita, kun kapseli oikaisee muiden työvaiheiden yli.
Meillä isänpäivä myös päätettiin vastaavaan kahvihetkeen, kun mieheni isovanhemmat pistäytyivät iltakahville. Päivä sai siis vähintään yhtä juhlavan lopetuksen. 🙂
Herkkuhetkien korostamiseeen, Nespressolta löytyy nyt myös uudet Variations-kahvit Sachertorte, Linzertorte ja Apple strudel. Eli Sacherkakun, Linzertortun ja Omenastruudelin makuinen espresso, joilla saisi muuten varmasti juhlan tuntua myös niihin aamuihin (ja iltoihin), kun kukaan ei ole yllättämässä leivoksilla. 🙂
Mutta siinäpä se meidän isänpäiväperinne lyhykäisyydessään. Tämä olikin jo seitsemäs kerta, kun mieheni sai juhlia kyseistä päivää, eikä näiden päivien merkitys varmasti hupene vuosienkaan saatossa.
Isänpäiväsuunnitelmamme muuten muuttuivat hieman aikaisemmin kertomastani, sillä päivään mahtui lounas mieheni isän kanssa, sekä vierailu minun vanhempieni luona. Mukavaa yhdessäoloa tärkeiden ihmisten seurassa. ♡
