vappu!

01.5.2020

No kippis, se olis viimein toukokuu! Kuukausista ihanin. Kesä on saapumassa, mutta kaikki paras on vielä edessä. Kesän perjantai, niin mulla on tapana toukokuusta ajatella.

Ostettiin jo Klaaran kanssa vähän kesäkukkiakin, ja piti niitä kasvarissa istutella, mutta hitto, mutta ulkona on kylmä. Kukat saavat vielä hetken odotella kuistin penkillä, jotta toukokuu ehtii tehdä taikojaan.

Vappu on ollut täällä ylenpalttista syömistä, just niin kuin kuuluukin. Ja sitten ihan vain ollaan ja huilataan. Nautitaan siitä kun ollaan kerrankin koko vappu ihan kokonaisena perheenä. Perintökristallit piti laittaa tuolle ihanalle perintötarjottimelle. Voisko juhlavampaa paria olla. Kuohari oli paikallisen alkon suositus, kun kysyin kuivaa juomaa. Ihan jees. Kuiva rosé cava. Minna Prikan suunnittelema pullo vaikutti myös ostopäätökseen. Mies tosin luuli, että se on joku alkoholiton lastenpulloa. Erityisen vapun kunniaksi Klaara sai valita astetta fiinimmät serpentiinit ja isomummu tarjosi vappupallot. Munkkeja on pari kerrosvadillista ja ihan kaikkia ei olla vielä saatu tuhottua. Mutta onhan tässä aikaa.

Tänään piti lähteä pyöräilemään, mutta kylmän kyydin sijaan taidan ihan vain nauttia kotona. Nauttikaa tekin. Hauskaa vappua!


vanha koira ja uudet temput

25.4.2020

On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.

Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.

Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.

Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle. ❤️

Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!