Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Sinituote

---

Vuosittain näin lokakuussa näkyväksi tuleva Roosa nauha -kampanja on mitä hienoin esimerkki kansallisesta yhteenhiileen puhalaltamisesta. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa Roosa nauha on paitsi vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten rintapielissä, myös ihan jokaisen ajatuksissa. Meistä aikuisista kun jokainen on tainnut jollakin tavalla osua törmäyskurssille rintasyövän kanssa.
Lokakuu on virallinen Roosa nauha -kuukausi ja hyvää voi tehdä monella tavalla. Yksi tavoista on siivoaminen Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteilla. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa.

Jo yhdettätoista vuotta Roosa nauha -kampanjan yhteistyökumppanina toimiva Sinituote osallistuu Roosa nauha -keräykseen kampanjatuotteilla, joiden myyntihinnasta osa lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. Mukana keräyksessä on joukko laadukkaita SINI-siivousvälineitä sekä KUNGS-lumiharjoja ja -heijastimia. Tarpeellisia ja käytännöllisiä tuotteita ihan tavalliseen arkeen. Ja täytyy tässä kohtaa sanoa, että olen hurjan iloinen siitä, miten yritykset meillä Suomessa ovat lähteneet mukaan Roosa nauha -kampanjaan. Ja siihen, että tuotteiksi on ylipäätään valikoitunut kestäviä ja laadukkaita arjen käyttöesineitä. Hieno juttu!

Pinkit siivousvälineet ovat aika piristävä osa arkea ja itse tykkään väristä. Meiltä löytyy paljon Sinituotteen Roosa nauha -tuotteita vuosien varrelta ja juuri pinkit ovatkin omia suosikkejani. Tiesithän kuitenkin, että mikäli vaaleanpunaiset siivousvälineet eivät ole makuusi, Sinituotteen kampanjatuotteita myydään myös valkoisena ja hopeanharmaana!

“Rikkasettejä ei voi koskaan olla liikaa”. Näin totesi jopa puolisoni, joka ei muuten ole varsinaisesti tunnettu intohimostaan siivoamiseen tai siivousvälineisiin. Ukko kulta on kuitenkin oikeassa, sillä SINI-rikkasettejä ihan oikeasti on meidän taloudessa valtava määrä ja aina tuntuu että isossa talossa niitä on yksi liian vähän. Kellarissa, kodinhoitotilassa, saunassa, keittiössä, tulisijojen vieressä, kasvihuoneessa, ulkovarastoissa jne. Näin syksyllä rikkasetti on tarpeellinen jopa kuistilla kun jokaisella ovenavauksella sisään pyrkii myös syksyn lehtiä.

Hus pois pöly ja hämähäkinseitit! SINI-Pölypampula on ehdottomasti muhkein koskaan näkemäni pölyhuisku. Henkäyksen kevyttä mikrokuitupintaa on tässä välineessä hurja määrä ja monikäyttöisyyttä lisää liitäntämahdollisuus SINI-välinevarsiin. Tämä pampula ulottuukin katonrajan lisäksi myös huonekalujen alle. Kirjahyllyt ja valaisimet, sekä työpöydän sähkölaitteet puhdistuivat näppärästi pampulan avulla.

Välillä on hyvä kokeilla jotakin uutta ja tällä kertaa se oli itselleni SINI-tehomoppi. Olen vannoutunut Monitoimimopin käyttäjä, mutta tehomoppi kieltämättä antoi hyvin kyytiä keittiön lattiaan kuivuneelle kissanruoalle ja eteisen kuraisille kengänjäljille. 100% mikrokuituiset liuskat mopissa ovat myös hygieniset ja moppi kuivuu nopeasti. Huomaathan että tehomoppiin kiinnitetty teleskooppivarsi ei ole Roosa nauha -kampanjatuote.

Kostea sieniliina-tiskirätti -pakkaus on muuten sellainen Roosa nauha -tuote, jota hamstrasin vuosi sitten useamman paketin. Käytän sieniliinoja siivouksessa ahkerasti ja pidän tästä kolmen värin yhdistelmästä. Nukkaamaton liina ei jätä jälkeensä pisarajälkiä ja mikä parasta, se maatuu kompostorissa!

Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteissa on myös uutuustuote. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoiden suunnittelutyön tuloksena syntynyt Jokikivi -tiskiharja ammentaa inspiraationsa ajan saatossa vedessä hioutuneista kivistä. Tässä tuotteessa kaunis muotoilu, kotimainen työ ja tärkeä Roosa nauha -asia kohtaavat hienolla tavalla!

Kätevä teippiharjasetti pitää sisällään perinteisen teippiharjan ja näppärän käsilaukkukokoisen version. Tämä on yksi arkisista suosikeistani sillä Sinituotteen teippi on äärettömän tehokasta ja vaihtorullat ekologinen valinta. Myös vaaleanpunainen KUNGS Arctic-is  jääraappa löytyy muuten tuolta Roosa nauha -tuotteista. Se on ihan mahtava ja muuten loistava lahjaidea jokaiselle autoilevalle naiselle! Eipä palele talvella sormenpäät auton laseja putsatessa!

Kaikki Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteet löydät täältä!

Lokakuu on hyvää aikaa siivota paitsi Roosa nauha -kampanjan vuoksi, mutta myös ajatellen jo vaikkapa joulua. Itse aloitan “joulusiivouksen” jo tässä kohtaa vuotta ja teen viikko viikolta jotakin niistä siivouksista joita yleensä teen vain joskus ja jouluksi. Yksi kaapin hylly tai laatikko kerrallaan kohti joulua ja uutta vuotta. Kun nuo isommat vuosisiivoukset tulee hoidettua pikkuhiljaa pitkin syksyä, jää joulun alla enemmän aikaa ihan vain nautiskeluun. Keväällä sitten taas isompia siivouksia kun auringonvalo paljastaa armottomasti kodin liat ja sotkut.

En ole päivääkään katunut meidän keittiön kaakeliseinää tai yläkaapittomuutta, mutta kyllä ihan ehdoton siivousinhokkini on juurikin se keittiön kaakeliseinän puhdistus. Rasva ja pöly ovat inhottavia puhdistettavia ja toimenpide vaatii tason ja hyllyjen tyhjennyksen. Mutta nyt se on tehty! Ja ai että, mutta tulikin siisti keittiö! Työtasotkin tyhjenivät mukavasti taas ainakin hetkeksi.

Siistiä keskiviikkoa!

Ja niin katosi syyskuukin. Vihelsi vain mennessään. Muutama vuosi sitten olisin sanonut, että tästä alkaa se vuoden inhottavin osuus. Vuosi toisensa jälkeen kun hokee itselleen kuinka kurjia kuukausia nämä vuoden kolme viimeistä ovat, alkaa sitä väkisinkin uskoa sanomaansa. Asenne! Miten ihanaa onkaan ollut oppia tuon pienen sanan suuri voima. Loppupeleissä kun voisin jopa väittää, että olen esimerkiksi luovimmillani juuri syksyllä. Oivallukseni asenteesta on myös notkahduttanut vuosien varrella joulun merkitystä. Siinä missä ennen piti takertua jouluun kuin viimeiseen oljenkorteen, nykyään joulu tuntuu vuosi vuodelta vähemmän tärkeältä. Ehkä myös lasten kasvamisella on osuutensa asiaan, mutta luulen että joulukonservatiivi minussa alkaa kääntyä hieman liberaalimpaan suuntaan. Ei paljoa, mutta havaitsen muutoksen itse.

Meni myös vuosia, kun en oikein tykännyt tästä syksyn kellertävästä valosta. Nyt alhaalla roikkuva aurinko ja sen sävyt tuntuvat erityisen kauniilta. Samoin vahvat varjot ja kontrasti ylipäätään. Tänään ne liki pakottivat tarttumaan kameraan. Ja yksi juttu, jota en muuten koskaan uskonut sanovani ääneen liittyy daalioihin. Alan nimittäin jo hieman kyllästymään! Kyllä, nyt se on sanottu. Kaipaan rauhallisempia sävyjä kotia koristamaan. Tosin maalainen kun olen, pyörittelen vain silmiäni kaupan viidentoista euron vehnäkimpuille.
Toki keräsin tänäänkin isot kimput kukkia maljakoiden täytteeksi, mutta iloinen värikarnevaali alkaa jo pikkuisen tökkiä. Orastava minimalisti sisälläni on sekin pyrkinyt viime aikoina sanomaan jotakin. Karsi, vähennä ja yksinkertaista. Hassua miten suuri merkitys vuodenajalla ja valolla voikaan olla!

Viimeinen vuosineljännes on myös ehkä ihan hyvä syy katsoa jo tulevaan vuoteen. Suotakoon tämä, kun kaupatkin alkoivat myydä joulua jo syyskuussa! Joissakin asioissa olen totaalisen vanhanaikainen ja se on fyysinen kalenteri, jolla pidän pääni kasassa ja hallitsen aikaa. Vuosi toisensa jälkeen olen ostanut Moleskinen mustan ja kovakantisen weekly notebook -kalenterin ja nyt menossa taitaa olla jo kymmenes. Muistan jopa taannoin lähteneeni reissuun vanhan kalenterin kanssa, sillä olin alkuvuodesta säilyttänyt työpöydällä sekä uuden, että mennen vuoden kalenteria. Keskenään täysin samanlaisia. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla jotain ihan muuta. Kotimaisen kalenterin (suomalaisilla merkinnöillä, joskaan ei valitettavasti nimipäivillä, joita keski-ikäistyvä minäni jo kaipaisi) tilasin Papershopista. Rakenteeltaan se muistuttaa paljon Moleskinen vanhaa tuttua, mutta on visuaalisesti huomattavasti edeltäjäänsä fiinimpi.

 

Lokakuun pettymys:

Dirndl ja lederhosenit eivät pääse tänä vuonna ulkoilemaan. Ei palmikkokampausta ja juomalauluja.

Lokakuun alun note to self:

Älä ennakkotilaa yhtään daaliajuurakkoa ensi keväälle. Niitä on jo nyt aivan liikaa.
Myöskään kynttilöitä ei varsinaisesti tarvitse ostaa ainakaan pariin seuraavaan vuoteen.

 

Aarikan muki on PR-lahja ja Bo LKV:lle kiitos inspiroivasta Bo Living -lehdestä!

Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!

Luumupiirakka onnistui oikein hyvin. Ihanan kirpsakaksi uunissa tekeytyvät luumut sopivat jotenkin tosi ihanasti syksyn makuihin. Resepti sinänsä ei ole uusi, vaan piirakkapohja on vanha tuttu, johon teen kaikki raparperripiirakasta puolukkapiirakkaan. Ja ihana leipomus just sitä, että paljon helpompaa ei enää voi oikein keksiä. Nopeus on sekin valttia, eli leipomaan voi ryhtyä vaikka vieraat olisivat jo ovella.

Luumupiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa

 Pinnalle halkaistuja (ja kivettömiä) luumuja  tai raparperia, omenaa, mustikkaa, puolukkaa, you name it. Sekä sokeria maun mukaan.

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon rasva sekä piimä, ja sekoita huolella.
Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan.
Lisää päälle luumut (ja ripottele päälle sokeria).
Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Villahousut, tai kauniimmin sanottuna neulehousut, ovat olleet syksyn paras vaate. Kotona ei oikeastaan tee mieli käyttää muita housuja. Nämä löytyvät täältä, mutta vastaavia tuntuu olevan tarjolla paljon. Paljon perusleggareita mukavammat ja ainakin omaan silmääni myös kauniimmat. Ja ihanan lämpimät! Oikeat vilukissan luottopöksyt

Perjantai-ilta meneekin jälleen mukavasti villahousuissa. Myrskyt on myrskytty ja viikko saatu kunnialla päätökseen. Kivaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!

Mitä jos puut kaatuvat kasvihuoneen päälle. Kauhea ajatus jonka kanssa pyörin suurimman osan niistä öistä joina ulkona ulvoo tuuli ja sade hakkaa ikkunoihin. Tällä kertaa myrskyvaroitukset toivat mukanaan myös toisen huolen, nimittäin daaliat. Onko niistä enää huomenna mitään jäljellä, vai lenteleekö syyskuun rajuilmassa värikkäiden lehtien lisäksi myös kukkia. Kas siinäpä pohdittavaa yön pimeille tunneille!

Joten varautuen kahteen edellä mainittuun skenaarioon, otin kasvihuoneesta kuvan ennen myrskyä. Kuviin ikuistamisen lisäksi keräsin myös daalioita isot kimput sisälle. Toki toivoen, että voin kukittaa kotia omilla daalioilla vielä pitkään, mutta varautuen kuitenkin pahimpaan. Sitten vain sormet ja varpaat ristiin ja toivoen, että huomisaamuna minua tervehtii jotakuinkin samanlainen maisema.

Vähemmän tärkeiksi, mutta silti pelastamisen arvoisiksi, listasin luumut. Ne vähäiset joita tänä vuonna tuli. Koska mieheni kertoi viime viikolla syöneensä “parasta piirakkaa, mitä on koskaan maistanut” vanhempieni luona, ajattelin että omistautuneena vaimona pitää ehkä kokeilla itsekin tuota vatsan kautta sydämeen kulkevaa reittiä äitini reseptillä. Jos osoittaudun kelpo vaimomatskuksi ja piirakka onnistuu, laitan ohjeen jakoon myös teille. Muussa tapauksessa nuolen näppejäni ja kipaisen ystävän luokse luumuvarkaisiin.  Sikäli kun myrskyn jälkeen on enää yhtään luumua varastettavaksi.
Elämme varsin jänniä aikoja!

Tunnelmallisen syksyistä keskiviikkoiltaa

 

Viikonlopun nollaus teki ihan äärettömän hyvää. Teki hyvää vain olla kiireettä yhdessä ja kotona. Ja olipa kyseessä sitten olohuoneen sohva tai keittiön sohva, molemmista sojotti enemmän tai vähemmän karvaiset sääret liki koko viikonlopun. Eritoten nukkuminen kellon ympäri kohensi mielialaa. Sunnuntaisaunan jälkeen oli oikeastaan jo ihan sellainen fiilis, että antaa tulla maanantai, minä olen kyllä valmis. Fiilis vahvistui aamulla kun sähköpostiini kilahti viesti, jossa kerrottiin kamerani korjausvuoron lähestyvän. Asia, johon suurin osa viime viikon ketutuksesta liittyi. Toki lopputulos oli useamman asian summa ja joskus niitä vain tulee yhteen viikkoon ihan liikaa. Mutta hei, maanantait on kuin pieniä uusia vuosia ja taas mennään paremmalla fiiliksellä.

Kaikesta nukkumisesta huolimatta sunnuntaiaamuna peilikuva oli syksyisen harmaa ja kun siinä sitten mietin rippikirkkoon lähtiessä, että jotain pitää keksiä ja äkkiä, muistin taas huulipunan olemassaolon. Ai että mutta tuolla onkin sitten välitön vaikutus! Taidan tehdä punaisista huulista itselleni tavaramerkin syksyn turvaksi. Ehdottomasti muutamaa astetta vitalista pirteämpi vaikutus.

Oranssin punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, vaikka se ehkä kuulostaakin huulipunana vähän shokkiväriltä. Tämä kombo on kuitenkin äärimmäisen ihana ja pysyy myös huulilla todella pitkään. Eli Sensain The Lipstick sävyssä Himawari Orange ja Sensain rajauskynä sävyssä Cheerful Orange. Indeksoivat toivottavasti perempia aikoja.

 

Ihanaa uutta viikkoa!

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Posti & Indieplace

---

Sanojen merkitystä verrataan usein tekojen tai kuvien merkityksellisyyteen ja näissä kamppailuissa sanat jäävät monesti toiselle sijalle. Nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa kuvatulva on kuitenkin kaikkien käsillä ja pääsemme seuraamaan paitsi lähellämme olevien ihmisten tekoja ja tekemisiä, myös koko maailman tekemistä. Voisiko jopa ajatella, että sanojen merkitys on jatkuvasti vahvistumassa ja niiden asema kasvamassa myös arkisissa hetkissä. Varsinkin niide henkilökohtaisesti sanottujen, kirjoitettujen ja kerrottujen. Vastaanottajalleen henkilökohtaisesti osoitettujen. Sanat eivät ole pelkkää helinää, vaan tuottavat parhaassa tapauksessa paljon hyvää monella eri tavalla. Tunteella ja ajatuksella kirjoitettu postikortti on yksi loistava tapa välittää tervehdys, positiivinen viesti tai ihan vain se ajatus, että etäisyydestä huolimatta olemme toistemme lähellä ja läsnä, sekä kiinnostuneita siitä mitä läheisillemme kuuluu.
Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Tässä kohtaa vuotta kun koulut ja arki on saatu kunnolla käyntiin, lukutaito on ajankohtainen juttu monessakin perheessä. Mutta tiesitkö, että huomenna 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Lukutaitoa pidetään meillä Suomessa melko arkisena taitona ja siitä syystä lukutaitoa ei huomatakaan aina nostaa ansaitsemaansa asemaan, mikäli perhepiirissä ei juhlisteta lukemaan oppimista tai riemuita juuri opitusta kirjoitustaidosta. Lukutaito on kuitenkin edellytys tasa-arvolle, yksilön ja yhteiskunna kehitykselle, oppimiselle, rauhalle ja demokratialle. Lukutaidolla on myös osansa terveyden ja hyvinvoinnin toteutumiseen. Postin syyskuun uutuusikimerkeissä on tyylikäs neljän merkin sarja, jota kuvittaa Ilkka Kärkkäisen graafiset hahmot. Postimerkit juhlistavat lukutaitoa ja ovat varsin ajankohtainen aihe näin syyskuussa. Muistathan kuitenkin, että kotimaan ikimerkki on voimassa aina hintamuutoksista huolimatta, ja nyt hankitun postimerkin avuin voit yhtä hyvin ilahduttaa läheistäsi tulevaisuudessakin!

Mikäli lähipiiristäsi löytyy Tatua ja Patua fanittavia lapsia tai lapsenmielisiä, syyskuun uutusmerkeistä löytyy myös veikeä kokonaisuus postimerkkejä, jotka eivät ihan pysyneet sovitussa muodossaan. Hauskat merkit ovat päätyneet kuuden ikimerkin vihkoon vähän sikin sokin, eli kovin Tatu-Patumaisella tavalla. Näitä tarramerkkejä liimailee mielellään myös pikkuväki, mutta energisen iloiset merkit piristäisivät loistavasti myös vähän virallisempaa kirjettä.

Kosketa kortilla, ilahduta tunteella.

Syksyn ottaessa vauhtia näin syyskuussa ja arjen painaessa niskaan, kaikenlainen ilo ja yllätys on enemmän kuin tervetullutta arkisen harmaaseen elämään. Lähettämällä postikortin voit parhaassa tapauksessa pelastaa päivän ja tuottaa iloa vaikka koko viikolle. Rustaa siis muutama henkilökohtainen sana ystävälle, sukulaiselle tai kummitädille ja sujauta postimerkillä varustettu kortti postin kuljetettavaksi. Välittämällä henkilökohtaisen tervehdyksen olet osana tuottamassa arjen miellekyyttä ja hyvän mielen kierrettä. Ja mikäli lähipiiristä löytyy niitä lukutaitoa opettelevia, postikortti on mitä loistavin tapa innostaa lukemaan. Vastaavasti se itse kirjoitettu ja lähetetty kortti on melkoinen juttu lapselle.

Mikä on ikimerkki?

Kotimaan ikimerkistä voit bongata aina Suomi-neidon kuva. Suomi-neito on maksumerkintä, joka kertoo, että merkki on voimassa ikuisesti kotimaan kirje- ja korttilähetyksissä. Mikäli kirjeesi on painavampi kuin 50 grammaa, mutta kuitenkin enintään 250 grammaa, liimaa kuoreen kaksi merkkiä. Korkeintaan kilon kirje kulkee neljän merkin voimin ja siitä kahteen kiloon asti postisi kulkee kuudella ikimerkillä.

Ikimerkillä kulkevat myös ulkomaille lähetetyt tervehdykset. Ulkomaan ikimerkin tunnistat postimerkistä löytyvästä maapallon kuvasta.

Joulutervehdyksen ikimerkin taasen tunnistat lumihiutaleen kuvasta. Jouluikimerkille on vuosittain voimassa oleva aika, mutta merkki käy taas seuraavana vuonna joulutervehdysten lähettämiseen. Jotta joulukorttisi kulkevat varmasti edullisella joulumerkillä, merkitse kalenteriin päivä 14.12. Se on vuonna 2020 (jouluikimerkillä varustettujen) joulutervehdysten viimeinen postituspäivä.

 

Lisätietoa ja ohjeita löydät Postin sivuilta.

Kosketa kortilla, sillä vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia!

Heräsin syyskuuhun jo ennen kellonsoittoa ja vähintäänkin kauhuissani ja hiestä märkänä. Jostain kumman syystä olin unen kautta kulkeutunut jo jouluun, ja keittiössämme oli vanhempani ja isomummu ja siinä me sitten syötiin jouluaattona pepperonipizzaa suoraan laatikosta. Ihan vain koska en ollut saanut aikaiseksi laittaa parempaa särvintä. Painajainen from hell! Siis miettikää! Olen tänään sitten pitkin päivää nauranut enemmän tai vähemmän ääneen tätä unimaailman kauhunhetkeä. Jopa siinä määrin, että mietin josko pizzajoulua pitäisi ihan oikesti kokeilla.

Mutta siis tässä ollaan vielä aika kaukana joulusta. Jos naapuripellolla hääräävää puimuria ei lasketa, syksy, talvesta puhumattakaan, ei ole tänään yhtään sen lähempänä kuin eilenkään. Syyskuu on kuitenkin syksyn paras pätkä, joten kaiken järjen mukaan vielä pitäisi pystyä nukkumaan ihan levollisesti. Nautin oikeastaan hämärtyvistä illoista, kynttilöiden polttamisesta hyggeilystä ja kotoilusta. Siinä määrin kun tätä jälkimmäistä arki-iltoihin mahtuu. Mutta siis tykkään syyskuusta. Olkoon se kuitenkin aurinkoinen ja lempeä.

Elokuun lopun äärimmäisenä takaiskuna tuli se, että syksyn (ja ehkä koko vuoden) odotetuin tapahtuma eli murhamysteeri-illallinen siskon kanssa peruttiin. Salapoliisien perinnepikkujoulut jäävät siis tänä vuonna juhlimatta. Tähän asti olen ottanut vastaan kaikki koronan tuomat muutokset melko tyynesti, mutta nyt tökkäsi. Pahasti.

Mutta hei, jos kaipailet omppureseptejä, kokeile isoisoäidin omenakakkua. Ohjeen kakku mahtuu just sopivasti tuollaiseen foliovuokaan ja näitä on helppo paistaa valmiiksi pakastimeen. Minä kiikutin pari isomummulle vierasvaraksi.

Kivaa syyskuun alkua!