Toinen laiskanpulskea karvaturri, toinen Ay Illuminaten Z1 Cotton Lamp.
Ja, tässä me nyt sitten yritetään Alman kanssa saada tästä aikaiseksi ihan oikea kattovalaisin.

Nähtäväksi jää, kuinka meidän käy!

Sataa, sataa, ropisee… Mutta, ei annetan sen häiritä.

Kivaa keskiviikkoa!

Valaisin Homenordista.

Ensimmäinen kokonainen arkiviikko alkaa olla takana päin. Ihan hyvinhän siitä sitten selvittiinkin. Elämä kotona on nyt toki hiukan erilaista. Huomasin esimerkiksi, miten paljon apua isoveljestä on päivisin ollut. Nyt itselläni pitäisi olla silmät ja korvat joka puolella.

Arki myös maistuu juuri siltä kuin muistinkin. Aikatauluja ja rytmejä, kalenterin kanssa kulkemista ja aikaisia nukkumaanmenoja. Jokaiselle päivälle on ohjelmaa, eikä joutilaisuus pääse tylsistyttämään.

Eskarilaiselle uusi arki on ollut tavallaan myös rankkaa. Parina iltapäivänä pikkumies on nukahtanut keittiön sohvalle, vaikka päiväunia ei ole nukuttukaan enää aikoihin. Illalla ei tavitse juuri nukkumaan patistella, mutta aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja pelätään jo myöhästymistä. Intoa siis riiittää, ja voin vain toivoa, että sama into kestäisi läpi koko koulutien.

Esikoisen kanssa olimme useita vuosia todella tiiviisti yhdessä, nyt on nuoremman lapsen aika saada enemmän sitä jakamatonta huomiota. Aamupäivä onkin hyvää aikaa “tyttökerhollemme”.

Täällä sataa ja paistaa vuorotellen. Nyt vuorossa on jälleen päivän ukkosjyrinät. Niinpä me valmistaudutaan kotipainotteiseen perjantai-iltaan. Eilen totesin illan olevan jo sen verran hämärä, että viikonlopun kunniaksi voisi jopa laittaa kynttilöitä palamaan!

Leppoisaa perjantaifiilistä kaikille. Viikonloppu on ihan käsillä, ja pitkästä aikaa se oikeasti tuntuu viikonlopulta!

Muistan pari vuotta sitten, kun katselin äitienpäivänä ravintolassa viereisen pöydän vastasyntynyttä vauvaa. Mietin, että onpas ollut ihana äitienpäivälahja, tuollaisen ottaisin itsekin mielelläni. Samaan aikaan olin kuitenkin jotenkin hyväksynyt sen tosiasian, ettei meille enää tulisi toista lasta. Olin lakannut haaveilemasta ja antanut asian olla. Saanut kai itsekin asian suhteen jonkinlaisen rauhan.
Olin hirmuisen väsynyt tuohon aikaan, naama kukki ja kotona mikään vaate ei oikein istunut päälle. Olo oli vain turvonnut ja vetämätön. Taisi pinnakin olla kireällä, ja mieli apeana. Nyt myöhemmin mietin, että kumpa olisin tiennyt, mistä tuo kaikki silloin johtui. Siinähän sitä olisi ollut äitienpäivälahjaa kerrakseen!

Niin se elämä kuljettaa omia polkujaan, todettiin joskus Flora mainoksessakin. Siihen on kai luotettava.

Yhteen sanaan mahtuu paljon. Äitiys; Toivoa, haaveita, rakkautta, pettymystä, oppimista, kasvamista, vastuuta, uskomista, luottamista, unelmia, lämpöä, läheisyyttä, kaipausta….

Ensimmäisä sydämenlyöntejä ja höyhenen kevyitä potkuja vatsasta. Pieniä sormia omasi ympärillä, valtavaa riippuvuutta, läheisyyttä ja vastuuntuntoa. Ensiaskeleita, sanoja, halauksia ja pusuja…

Joskus on kai oppittava päästämään myös irti. Annettava tilaa, ja uskoa lasten omiin siipiin.
En voi odottaa lasteni tekevän minusta ylpeitä tai elävän unelmiani. Toivon heidän elävän omia unelmiaan, ja tekevän sitä, mistä he tulevat onnelliseksi. Enemmän kuin mitään, toivon lasteni tulevan itse itsestään ylpeiksi. Lasteni tehtävä ei ole valita minulle miniöitä tai vävypoikia, tehdä minulle lastenlapsia. Heidän tulee löytää lähelleen ihmisiä, joiden kanssa heidän on hyvä olla, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon heidän myös saavan nauttia vanhemmuudesta, mikäli he joskus sitä itse haluavat.

Niin, sitähän se äitiys on. Olla äiti nyt, ja olla äiti aina.

Ihanaa äitienpäivää!

Muutama räpsy tältä aamulta.
Pienen breikin jälkeen ihan tavallisiakin asioita näkee taas uusin silmin. Tästä on ehdottomasti tulossa parempi viikko! Tarkoittakoon se kohdallani sitä, että aion vakaasti viimein istuttaa ne tuoksuherneet ja mårbackat, ostaa ne hemmetin orvokit ja siivota pääsiäsikoristeet pois. Kyllä, olen todellakin ollut viimeisen viikon hitaalla!

Ja, se olisi sitten vappuviikko! Mitään kummempia suunnitelmia ei ole, täällä maalla vappu on pikkuisen rauhallisempi juhla, kuin suurissa kaupungeissa. Koska säätiedotuskaan ei lupaile ihmeitä, vietetään vappu varmaankin ihan kotosalla ja aika arkisissa merkeissä. Niilolle on tietenkin tärkeää, että kotia jollakin tapaa koristellaan, ja itselleni ensimmäisenä tulee mieleen syöminen. Vaikka olen näiden juhlapyhien kanssa hiukan laiska, nautin siitä, että arkiruokaputki saadaan jollakin tapaa katkaistua. Vappu jo mielessä- ja vappusyötävää -postauksissa pari vinkkiä vappujuhlien ja -piknikin tarjoiluun. Kenties hemmottelen itseäni myös Fresita -pullolla!

Mutta nyt multakaupoille ja istutuspuuhiin. Iltapäivälle on tiedossa kynsihuoltoa, joten sitten ei ihan heti viitsi kynnenalusia liata!

Energistä uutta viikkoa!

Tänään on hyvä päivä!
Vaikka toisaalta, tänään ei pitäisi olla hyvä päivä, koska niin moni juttu on mennyt päin pyllyä ja just päinvastoin, mitä olen suunnitellut. Eli toisaalta, nyt vois korventaa ja kiristää, mutta ei kuulkaas kiristä. Eikä korvenna! Mun selkäranka on nimittäin terästä, ja se tekee mut nyt tosi onnelliseksi!

Muistatte kun heitin teillekin tammikuussa karkkilakko -haasteen!? Joo, tyhmin juttu ever, olen huomannut lähiaikoina. Mikään makea maailmassa ei paikkaa sitä kirpeiden tuttien himoa, mika mun sisällä kasvaa päivästä toiseen. Argh, ihan sietämätön juttu!
No, mä olen ollut ihan riekaleina jo hetken aikaa karkinhimoissani, ja tänään sovittiin virallisen lakkoporukan kanssa (minä, mieheni ja ystäväni), että nyt puolenvälin kunniaksi sallitaan yksi repsahdus. Yksi päivä, ja niin paljon karkkia kuin mieli vain suinkin haluaa ja kroppa pystyy ottamaan vastaan.
Mentiin Prismaan. Ajattelin, että sellainen parin kympin pussi menee kyllä kevyesti alas tämän vuorokauden puolella. Jännitin, että miten voin kauhoa niitä kandykingejä, kun multa varmaan vaan valuu kuolaa sinne laareihin. Ja kas, kun päästiin karkkihyllylle mun selkäranka ei naksahdellut ja valahtanut pöksyihin! Totesin vain, EN OTA! Ja teidättekö, mä kasvoin varmaan kymmenen senttiä pituutta siinä kohtaa. Ai että, mutta teki hyvää!

Selkärankaa vahvempi tekijä tässä varmaan on nyt se, että mä tiedän, että mulla on se optio siihen repeämiseen. Että saan syödä karkkia ennen juhannustakin, ihan luvan kanssa. Ja mihin tästä taas päästään; Voihan kielletty hedelmä! Mikään ei toimi, jos sääntö on ehdoton ei. Pitää opetella kohtuutta ei totaalikieltäytymistä! Se on tuo korvien väli sellainen, että se saa ihmisessä outoja fiiliksiä aikaan.

Mä voisin paasata tästä kohtuudesta, ja kultaisesta keskitiestä, vaikka kuinka. Siis jos mulla olis aikaa. Mutta seuraavaksi pitää laittaa pötyä pöytään ja raivata keittiö…
Mies lupasi laittaa illalla pitsaa. Katsotaan, mitä mun selkäranka siihen sanoo. Toisaalta, jos mä sitä jatkuvasti pönkitän, voi olla, että en mahdu kohta kulkeen ovista! Mutta, fiilis on nyt sitä luokkaa, että taidan illalla heittää tankoon vähän enemmän rautaa. Hitto, ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin!

Aurinkoista lauantaita teillekin ihanat!

Tahdonvoimaa!!!!

Aika-ajoin saan sähköpostia koskien meidän Almaa, ja ajattelin, että voisin tehdä taas pitkästä aikaa koirapostauksen, jossa käsittelen ne yleisimmin kysytyt asiat. Toki saatte jatkossakin meilata, sekin sopii oikein hyvin. Musta on ollut ihana päästä seuraamaan parinkin blogini lukijan koiranhankintaa ja iloista perheenlisäystä!
Mutta sitten asiaan:
Alma on rodultaan coton de tulear. Koira muutti osaksi perhettämme alkukesästä 2010, ja blogin vanhemmat lukijat varmaan muistavat että tätä edelsi surullinen tapahtuma, edellinen koiramme nimittäin kuoli.
Cotoni on luonteeltaan helppo seurakoira, joka tarvitsee hellyyttä, rapsutuksia, lepoa – ja tietty sitä turkinhoitoa. Mitään kilometrejen lenkkejä, ei ainakaan meidän Alma tarvitse aamuin illoin, vaan on pikemminkin sellainen mukavuudenhaluinen; Huonolla säällä Alma tekee pissansa mielummin rapunjuureen, kuin lähtee uhmaamaan sadetta.

Useimmiten multa kysytään koiran turkin hoidosta, ja siitä, miten paljon se vaatii pysyäkseen hyvässä kunnossa. Tähän voin vastava vain niillä perustein, jolla itse pidämme turkkia kunnossa, meillä kun Alma trimmataan ja turkki pidetään suht lyhyenä, eikä sellaisena pitkänä, kuin näyttelykoirilla.Turkki trimmataan noin neljästi vuodessa, riippuen aika pitkälti sääolosuhteista. Esimerkiksi kun talven pakkaset ovat menneet, lyhyt turkki on huomattavasti helpompi kurakeleillä. Toisaalta suojalumikin saattaa rastoittaa turkkia, ja mikäli karva on päässyt talvella kovin pitkäksi, vaativat lumikelit enemmän turkin harjausta. Blogin kategoriasta koiruus, löytyy kuvia Almasta, ja niistä näkee myös tuon turkin pituuden, jota meillä suositaan. Valkoisille koirille on omat shampoonsa ja hoitoaineensa (cotonilla hoitoaine on ehdoton), jotka kirkastavat turkin väriä. Tangle teezer taasen soveltuu oikein mallikkaasti Alman turkin harjaukseen.

Leikkisä seurakoira sopii hyvin lapsiperheeseen, tai yhtä hyvin yksineläjälle hyväksi seuraksi. Itse ainakin juttelen koiralle usein kuin kelle tahansa perheenjäsenelle, ja Alma kuuntelee oikein mielellään kallistellen päätään puolelta toiselle. Rotu on myös hiukan sellainen kissamainen, Alma käpertyy mielellään pienelle kerälle, viihtyy sylissä ja nukkuu mielellään kanssamme saman peiton alla. Pitää siis sekä lämmöstä, että läheisyydestä.

Kuvissa vilahtavat Alman Nerokolta blogin kautta saadut ruokakupit, ruokailualusta ja lelu. Otimme mielellämme vastaan kaunista suomalaista muotoilua, sillä ainakin te muut koiran omistajat tiedätte, että useimmat lemmikkikaupat ovat nykyisin pullollaan mitä tyylittömämpiä blingbling tuotteita koirille. Itse en myöskään pidä ikävistä muovikipoista keittiön lattialla, en itsekään syö muovikulhoista, saati kata sellaisia pöytään. Vinkuvat lelut lähinnä pelottavat, ja nykyisin mitä useimmat koirille tarkoitetut lelut ovat niin huonoa laatua, että ne eivät kestä käytössä kovinkaan kauaa. Tuo punottu lelurengas on mielestäni senkin verran nätti, että se saa lojua lattialla millään muotoa minua häiritsemättä

Koitan vastailla kysymyksiinne parhaani mukaan, mikäli sellaisia on. Ja kuten jo mainitsin, postiakin saa laittaa!

Mukavaa päivää kaikille!
Aiheeseen sopien, meillä on ainakin täällä melkoinen koiranilma.

Ruokakupit, ruokailualusta ja lelu blogin kautta saatuja⎜neroko

Maaliskuun ensimäiseen on herätty. Kevät tulee, ihanaa!
Helmikuu meni niin, etten ehtinyt edes huomata! Maaliskuussa mulla onkin tarkoitus palauttaa itseni maanpinnalle, ja saada taas elämä “raiteilleen”. Sumun tilalle kaipaankin nyt valoisaa mieltä ja sisäistä auringonpaistetta.
Maaliskuussa vietämme mieheni kanssa syntymäpäiviä, juhlimme Pikku K:n kastejuhlaa, naistenpäivää, pääsiäistä ja kesäaikaan siirtymistä.

Blogin suhteen toiveissa on vireä kuukausi. Toivon myös jonkinlaista edistymistä remppajutuissa, ja sitämyöden sisustusaiheita blogiinkin. Tiedossa on kivoja arvontoja, ja keväistä hypetystä. Aiheeseen puutarha sukelletaan myös mitä todennäköisemmin tässä kuussa!

Kohti valoa, kohti aurinkoa – kohti kevättä!
Mitä ihaninta perjantai aamua jokaiselle!

Nyt on kiittäminen Joulupukkia, sillä tällä ulkoilevalla äidillä on vihdoin tukevat, ja kelin kuin kelin kestävät ulkoilukengät! Sorel Caribou -kengät olivat tänä vuonna mun ykkös joululahjatoive, ja aikansa kun kenkäasiaa ääneen päivitteli, meni informaatio tehokkaasti Tonttu-Torvisenkin tajuntaan. Vaikka edelleen pidän vanhoista kunnon Uggeista, niin pakkohan se on myöntää, että Sorelien rinnalla ne ovat liukkaat kuin luistimet, eivätkä tietenkään pidä edes vettä. Aika nopeasti tuli siis todettua, että Sorelit ovat kaiken saamansa huomion arvoiset!


Lumitöitä ja talven leikkejä. Niitä tarkenee nyt tehdä omassa pihassa, eikä varpaat kipristele kylmyyttä. Kallista lastia kantavalle on myös tärkeää, että kengillä pysyy pystyssä. Vielä joulun päivinä kengät olivat aika kankeat, ja niiden riisuminen kävi vatsan kanssa ihan työstä (työstä joka piti välillä delegoida miehelleni ja isälleni), mutta nyt, hyvän sisäänajon jälkeen jalkineet tuntuvat jo hurjasti paremmilta. Ei siis kannata pelästyä kenkäkaupoilla, vaikka popot aluksi tuntuvatkin turhan jämäköiltä!

Ulkoilijan toinen ystävä, karvaisempi laatuaan, nauttii leudoista keleistä ja puhtaasta lumesta. Kovin pitkälle ei silti jaksa köpötellä, naapurin postilaatikoilla lyödään yleensä jarrut lukkoon. Sisällä on mukavampaa.

Ja sylikyyti on tietysti parasta!

Reipasta perjantai aamua, toivottavat Alma ja Emilia!

Jees, kaksi päivää se vaati päiväkotihoitoa, että saatiin syksyn ensimmäinen kuumeinen räkätauti käyntiin. En edes halua ajatella, mikä putki tässä on edessä. No toisaalta, mies on kröhinyt jo kolmatta viikkoa, eli onhan noita pöpöjä ja tauteja liikkeellä muutenkin.
Me uskotaan nyt Alman kanssa girl poweriin, ja aiotaan vakaasti pysyä miesväkeä vetreämmässä kunnossa. Ihan siis tahdonvoimalla!
Tänään oli neuvolapäivä. Siellä se pieni sydän pumputti aika haipakkaa. On se vain niin herttaista kuultavaa. Ihan jo tuon pumputuksenkin tähden, yritän nyt tankata vitamiineja ja ulkoilla aurinkoisessa syyssäässä.

Tuossa kun Alman kanssa juuri oltiin ulkona, tajusin, että kyllä se uusi takki nyt vain on hankittava. Pitäähän tässä käyttää kaikki keinot jo ihan flunssankin torjumiseksi. Eikös?

Kaunista iltaa, pysykää terveinä!

 

***