Eikös se ole aika yleistä, että lapset viihtyvät erilaisissa majoissa. Meillä yläkerran aulassa komeilee tämän näköinen tiipii. Leanderin kehtokeinun kolmijalka on siis virallisesti vihitty uuteen käyttötarkoitukseensa! Majojen rakentaminen ja erilaisten “omien tilojen” kyhäily oli itsellenikin mielekästä lapsena. Turhan usein vain sain kuulla käskyn siivota sotkut ja laittaa tavarat takaisin paikalleen.
Aina arki ei kieltämättä ole kaunista katseltavaa kahden lapsen äidille, mutta pienin valinnoin voi arjen yksityiskohdista muokata kauniimpaa. Tämän sadepäivän kunniaksi äitikin oli “majatuulella”.

Kaunis arki!
Siinä jälleen asia, josta minä ja kaimani Lotus Emilia tahdomme teitä tänäkin syksynä muistutella. Sillä, jälleen Emilia -talouspyyhe on saanut uuden ulkoasun Lotuksen ja Vallilan yhteistyön kautta!
Vallilan Muuan-kuosilla koristellut Lotus Emilia Design By Vallila talouspyyhkeet löytyvät jo kauppojen hyllyltä, ja joku on saattanut niihin törmätäkin.

Vallila on meille suomalaisille tuttu kodintekstiileistään ja persoonallisista kuoseistaan. Meidänkin ylkerran aulan villamatto on peräisin Vallilan valikoimista. Zelda -matto edustaa Vallilan hillitympää ja luonnollisempaa linjaa, ja sopii meidän kovin haaleaan sisustukseen erittäin hyvin. Samaan tapaan on Emilia -talouspyyhe vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen arjen keskellä. Se tunnetaan ja laatuun luotetaan. Vallilan ja Lotuksen yhteistyö osoittaa, että arjesta löytyy paljon pieniä seikkoja, joita parantamalla ja muokkaamalla koko arki saadaan pikkuisen kauniimmaksi!

Kuten varmasti osasitte jo viimesyksyisen myötä arvata, jälleen mulla olisi teille kiva kilpailu Valillan ja Lotus Emilian hengessä.
Pysykää siis kuulolla!

Kaunista ja tunnelmallista iltaa!

Eväsretki omassa pihassa on ihan kiva päätös kesälomalle. Eväätkin enemmän lasten mieleen, ehtii sitä kaurapuuroa taas arkena puputtamaan. Eskarin aloittajalle pieni kirjalahja, ja ilmassa oli melkein juhlan tuntua.

Katsellessani blogia taaksepäin, huomaan kesän olleen melko lapsipainotteinen. Ihmekkös tuo, tätä se elämä on pääosin ollut. Elämääa kotona, kahden lapsen kanssa. Jossain määrin uudenlainen arki astuu omaankin elämääni, kuvioihin tulee aina syksyn myötä uusia juttuja, ja se oma tunti kaivetaan taas naftaliinista.

Tuntuu hiukan kaksinaamaiselta edellisen vuodatuspostauksen jälkeen sanoa, että kaipaa jo arkea, mutta niin teen. Niin haikealta kuin uusi alku tuntuukin, tuovat rutiinit ja aikataulut turvaa arkeen. Oikeastaan tuntuu hienolta virittää vekkari pirisemään ja tuntea elävänsä jossakin rytmissä. Joskaan meillä nyt seitsemää pidempään on muutenkaan kesällä nukuttu.

Kiitän kovasti edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Helpottavaa kuulla, ettei ole yksin herkkyytensä kanssa!

Näihin tunnelmiin loppuu kesä 2014. Joskin sää hellii meitä aika kesäisin mielin vielä varmaan jonkin aikaa.

Ihanaa alkanutta, tai alkavaa, arkea kaikille. Koitetaan löytää siitä ne parhaat puolet – kultareunukset ja hopeavuoraukset!

Pus!

Ei sen kauemmaksi kuin alakertaan. Ylhäällä ei nimittäin voi enää olla!

Pidän kesästä, oikeesti. Lämmöstä ja auringostakin, mutta tiettyyn pisteeseen. Ja, nyt ollaan menty sen yli!
Voi kun holmöäisten temppu valonkuljettamiseen olisi toiminut! Säkittäisin nimittäin tätä lämpöä oitis ja päästäisin talven pakkasilla vapaaksi. Vaan kun ei, niin ei…

Noh, jos ensi yönä peitto ei liimautuisi ihoon ihan samaan tapaan kuin muutamana viimeisenä. Toivossa on hyvä elää – ja nukahtaa! 🙂

Mites te? Joko alkaa riittämään, vai vieläkö löytyy kestävyyttä!?

En tiedä teistä, mutta ainakin mun liikuntarutiinit on heittäneet ihan häränpyllyä viimeaikoina. Tai voisi melkein todeta, että niitä rutiineja ei edes ole. Suurin syy on kuntosalissa, siellä kun ei ole ilmastointia. Jo kevään lämpiminä päivinä treenaaminen oli tukalaa, ja jos paikalla oli enemmän väkeä, jopa epämukavaa. Happihan sieltä meinasi loppua.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, tavallaan odotan jo syksyä. Liikuntarutiinit ja rutiinit ylipäätään on se suurin syy, miksi arjen aloitus (ja pikkuisen viileämpi sääkin) olisi tervetullutta. Toki nautin ja osaan nauttia tästä kesästäkin; Lämmöstä, lomasta, rutiinittomasta elämästä ja löysäilystä, mutta itseäni helpottaa se tieto, että elämä palaa arkiselle uomalleen. Joo, olen kai vähän tyhmä, mutta tykkään siitä aikataulutetusta arjestakin!

Kesän liikkumiset ovat siis olleet vähemmän salipainotteisia ja enemmän ulkoiluun liittyviä. Pyöräilyä, lenkkeilyä ja tietysti pihatöitä. Viime aikoina suurin osa noistakin on tarvinnut ajoittaa aikaisille aamutunneille tai myöhäiseen iltaan.  Toki helteessäkin voi juosta ja urheilla, mutta en mä näe siinä kauheasti järkeä. Siis itse. Pikkupyöräilijän vauhdissa toki pysyy tajuissaan myös päiväsaikaan, mutta isommalle hikilenkille ei tee kyllä edes mieli.

Koska pulikointia järvessä ja rikkaruohojen nyppimistä ei oikein voi urheiluksi laskea, täytyy todeta että kesän liikuntasaldo on aika heikko. Ja tiedättekö, sen kyllä huomaa!!! No toki joo, jossain parissa kesäkilossa, mutta olossa sitä enemmänkin. Kroppa tuntuu tukkoiselta,  ja paikkoja särkee. Just nyt tuntuu, että kropassani jok’ikinen solu huutaa kunnon salitreeniä!

Tässä mä nyt sitten mietin, että  mitä sitä tekisi. Ehkä kuukausikortti toiselle salille (ilmastoidulle) olisi paikallaan. Tai, tosi aikaiset aamusalit vanhassa paikassa… Jotain on tehtävä, tai mä painun kumaraan ja hermostun!

Onneksi näitä puuhommia on ihan vaikka joka päivälle. Pari tuntia hujahtaa nopeasti, ja samalla tulee nautittua sitä laadukasta parisuhdeaikaa! 🙂

Kuvat eilisillalta. Niin hurja meno, että toppikin näemmä meinasi tippua! 🙂 Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Tai en mä tässäkään lajissa siitä liikunnasta tiedä, mutta hyödyn puiden suhteen huomaa viimeistään sitten kun ne säät kylmenevät!

Pirteää kesäviikonlopun aloitusta kaikille!

Kotikuvia välillä. Vaikka toisinaan kieltämättä tuntuu hassulta näitä kuvia tänne laittaa, kun mitään uutta ei tapahdu ja kaikki on ennallaan.  No, vaihtuu sentään sävyt tuolla ikkunan takana, jos ei muuta. Toisaalta mä pidän olohuoneesta näin. Vaikka seinien maalaus ja listat uupuvat vieläkin, ei valkoisen ja harmaan liitto ärsytä tai kyllästytä. Ei musta ehkä olisi vaihtamaan joka sohvatyynyä vuodenajan mukaan. Piristeenä toimii kukat, en kaipaa hirveästi enempää.

Meinasin kirjoittaa, että olohuone on nyt kesällä ollut vähällä käytöllä, mutta tajusin, että täällähän on lähiaikoina oltu enemmän kuin koskaan. Jep, jalkapallohan se syy on! Ja tiedättekö, ihan salaa mietin mielessäni sitä kynttilän valon tuomaa tunnelmaa, joka olkkariin taas syksyllä tulee. Kyllä, syksyllä! Mutta eikös se vain ole hyvä, että miettii ajoissa ne syksyn hyvät puolet, ja koitaa sitten aikanaan keskittyä niihin! 🙂

Itse en ole tänään kotona, blogi kuljettaa taas. Mutta, illalla on kiva palata omaan pesään. Niin se on aina!
Eilen tehtiin sellainen pikainen kokoperheen siivousrundi, ja nyt kotolaisilla on ainakin pikkuisen mukavammat oltavat. Pellossa eläminen kai kuuluu kesään, ja pienten varpaiden  kuljettamaa hiekkaa ehtii sitten vimpan päälle siivoamaan myöhemminkin. Vaikka silloin syksyllä! 🙂

Kaunista keskiviikkoa teille!
Halipusimoi!

Täällä on ollut todella painostavan kuuma päivä. Lapset ovat plutineet pienessä uima-altaassa miltei koko päivän, me aikuiset olemme hikoilleet kevyiden kotitöiden parissa. Hiomisen lisäksi ihan tavallista lakanapyykkiä, ja rikkaruohojen kitkemistä.

Mutta, hiostava ilma toi mukanaan paksun tumman pilvimassan, ja nyt sisällä on lähestulkoon pimeää! Ukkosta odotellessa siis! Täytyy vain toivoa, että ehditään paistamaan sämpylätaikina sämpylöiksi ennen mahdollisia sähkökatkoja! 🙂

Pieni sade tulisi kyllä tarpeeseen, tuntuu, että olen parin kolmen päivän aikana ruiskuttanut kaivon kohta tyhjäksi! Eli oikeastaan odotan sadetta ja ihanaa ukkosillan tunnelmaa!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Pus!

Isommatkin projektit vaativat pieniä juttuja käynnistyäkseen. Tänään tartuttiin hiekkapaperiin jo pyjamat päällä, askel sekin!

Musta pöytä on nyt entinen musta!

Tarmokasta sunnuntaita!

Eilinen ilta oli todellakin omaa luokkaansa, erilainen, erityinen, ja kyllä, paras pitkiin aikoihin!
Mieleni syövereissä tosin kamppailin pitkään jälkimmäisen väittämän kanssa; Onko todellakin lupa nauttia siitä, että on yksin!

Yksin kotona on jotakin, jota tapahtuu mulle todella harvoin. Välillä tuntuu, että ei tyyliin koskaan. Toki nytkin Alma oli seurassani, mutta laillani koira tuntui vain nauttivan hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta.
Illan kulku ei ollut mitenkään etukäteen suunniteltu, melko spontaani ratkaisu mieheltäni ottaa lapset mukaansa. Molemmat. Päässäni raivosi hetken valtava ajatusmyrsky; Mitä minä sitten teen? Yksin olisi hyvä tyhjentää lasten vaatekaapit, ja viikata vaatteet siisteiksi pinoiksi. Yksin olisi loistava hetki pestä lattiat ja antaa niiden kuivua rauhassa. Myös ikkunoiden peseminen voisi sujua joutuisammin kun saisi työrauhan, tai lenkille voisi lähteä just nyt, ja olla ihan niin pitkään kuin haluaa.
Tätä harvinaisuutta en kuitenkaan halunnut käyttää mihinkään noin arkiseen. Koiran kanssa tyhjennysreissu, pionit maljakkoon ja sipulinvarsia päivälliseen. Päivälliseen, jonka syön yksin – ihan rauhassa ja nauttien.

Ja syötyäni minä nautin! Nautin siitä, että kukaan ei pyytänyt eikä kukaan vaatinut. Makasin sohvalla ja tartuin kirjaan, jonka siskoni lainasi minulle joskus vuosi (tai kaksi) sitten. Olen ylipäätään lukenut kirjan viimeksi noin vuosi sitten, kesää elettiin silloinkin. Mielessäni kävi painua kirjan kanssa ilta-aurinkoon, mutta pelkäsin kaikkien tekemättömien puutarhatöiden häiritsevän rauhaani, ja päätin vetää verhot ikkunan eteen ja unohtaa hetkeksi lopputtoman työlistani.
Ja, siinä minä sitten makasin, reilut pari tuntia sohvalla, ihan rauhassa, ja juuri siinä asennossa, joka tuntui parhaalta.

Ja, voi että, miten oman kodin tunnelmaa oli ihana haistella, kuunnella ääniä, pieniä narahduksia ja ohi ajavien autojen valtavalta tuntuvaa jyrinää. Muistelin sitä, miten olen aina nauttinut hiljaisuudesta, yksinolemisesta, ja mietin, miten tärkeää se ihmiselle todellakin on. Olla yksin, ja omassa seurassaan, omasta tahdostaan ja vapaaehtoisesti. Levätä ja lepuuttaa aistejaan.

Kenties poden huonoa omaatuntoa eilisen tunteistani, ja ehkä juuri siitä syystä kirjoitan asiasta tänne. Tai kenties vain olen iloinen ja tyytyväinen minilomastani, rentoutunut ja voimaantunut. Päätin joka tapauksessa antaa itselleni luvan nauttia. Nauttia yksinolosta ja omasta seurastani. Päätin myös järjestää vastaavan hetken itselleni johonkin lähitulevaisuuteen. Varastaa jostakin aikaa itselleni ja ehdottomasti olla yksin kotona. Mikä siinä sitten niin taianomaista onkin…

Ihanaa sateenraikastamaa torstaita!

Töttöröö ja herätys! Lomapäivä numero kolme olisi edessä, ulkona on sateista ja harmaata. Mulla on vieläkin unihiekat silmissä, mutta ehkä se kolmannen kahvin jälkeen käynnistyy tämäkin päivä!

Tänään nautitaan hitaasta aamusta, siitä kun ei ole pakko lähteä minnekään. Ei edes ulos!

Jotain hellejaksoa se tähän väliin lupaili, joten me seuraillaan tilannetta ja toimitaan sään mukaan. Ihan vaan jo silläkin sitä aurinkoa toivoisin, kun ei tee yhtään mieli leipoa sitä lupaamaani sadepäivänpullaa! 🙂

Mukavaa lomapäivää lomalaisille,  ja kaikille muille muuten vaan mukavaa päivää!

Kesäinen viikonloppu sai arvoisensa kruunauksen, kun istuimme lauantai-iltaa omassa pihassa ja hyvässä seurassa. Ilta venyi aamuun, ja vaikka tänään olo onkin tottumattomalla ollut väsynyt, tuntuu, että jokainen nukkumatta jätetty tunti oli arvoisensa. Pitkästä aikaa oli taas niin rentouttavaa nauraa vatsa kippuralla ja vedet silmissä. Tyttärellämme on huippukummit!

Linnunlaulun tunnistusta (kovin heikonpuoleista) ja lepakonlentoja. Hyttysiä ja ukkosen jyrinää. Eipä näin lämpimiä kesäöitä taida useinkaan olla. Ja se valo!

Tänään vierailimme vuorostamme oman kummityttöni nimipäivillä, ja kävimme vanhempieni kanssa syömässä. Yhden ainoatakaan rikkaruohoa en ole nyppinyt, ja kottikärryt ja lapio saavat tänään virallisesti levätä.

Mukavaa sunnuntaita ja kaunista kesäpäivää!