Hiphei ja torstaita!

Jokos olette aloittaneet joulun kukkasesongin? Mä lähdin liikkeelle perinteisesti amarylliksellä, mutta tänään sain viimein ne ihan ensimmäiset hyasintitkin jo. Ai että, kun rakastan just näitä pieniä juttuja, joiden myötä marraskuukin menee keveämmin askelin. Tykkään kyllä hyasinteista ihan ympäri vuoden ja keväällä sipulikukkien kulta-aikaan ne on vähintääkin kärkisijoilla listallani, mutta onhan se vain niin, että kukka kuin kukka, niin tähän aikaan vuodesta teho on suurimmillaan.

Hierojalla käynti meni hyvin, ja selvisin ulos ilman sen suurempia traumoja. Itse asiassa varasin heti kaksi seuraavaa käyntiä, etten ala taas jänistämään. Illalla kun istuin huoltajaillassa ihmettelin lämpimiä käsiäni, joiden verisuonet pullotti. Tajusin, että yksi suuri syy alati paleleviin käsiini on varmaankin ollut tuo hartiajumi. Tuntuu liki oudolta, kun sormet eivät ole jäässä. Kiitos, lämpimien käsien, uskalsin tänään nypätä maasta myös sammalta amaryllikseni juurelle. 🙂

Nyt kun lapset on ruokittu (oli muuten älyttömän hyvin uppoavan Kinkku -carbonaravuoan ohje lidukan Liedellä -lehdessä (linkki)), pyykkikone käynnistetty ja päivän toinen kahviannoskin vihdoin nautittu, tekisi mieli vajota sohvalle. Kahvakuula kuitenkin polttelee tuossa vieressä, joten ehkä sittenkin trikoot jalkaan, ponnari korkealle ja kroppa liikkeelle. Huomenna onkin taas jo perjantai, joten kyllä se tästä. Kun on niitä hyasinttejakin! 😀

Hei maanantai!

Marraskuu on tuonut mukanaan melkoisen väsymyksen, ja kun perjantai-iltana ajelin koulusta kotiin, teki mieli vain laittaa silmät kiinni kesken ajomatkan. Ei sillä, että asiat olisivat niin huonosti, vaan enemmänkin ihan puhtaasti fyysisen väsymyksen vuoksi. Sama juttu lauantainakin. Parin yön unet jäivät vähäisiksi ja tuntui ettei uni illalla tullut, vaikka luomet kuinka lerpsuivat kirjan sivuja tuijottaessa. Samaan aikaan oli tunne, että olisin voinut nukkua pari vuorokautta putkeen. Tein oman diagnoosin: selkeää syysväsymystä.

Kun pääsin lauantai-iltana kotiin, olo oli taas kuin kuraan kuollut kuttu. Poika palasi yökyläreissultaan ja Klaara puhkui intoa, kun oli saanut perata ja ryöpätä isomummun sienet. Onneksi on asioita, jotka pitävät elämän syrjässä tiukasti kiinni. Silloinkin kun tulee se tunne, että voisi vain hautautua talviunille.

Niinpä meidän isäinpäivä menikin sitten melko rennoissa tunnelmissa. Nousin ajoissa ylös, ja laitoimme lasten kanssa isälle aamupalan. Sitten pari tuntia töitä ja vanhempieni luokse syömään. Olin ajatellut tehdä blogia vielä illan aikana, mutta täysinäisen vatsan tuoma ramaisu oli yksinkertaisesti ihan liikaa. Sen sijaan käytin sunnuntain raukeuden hyödyksi, enkä juuri pyykinpesun lisäksi tehnyt yhtään mitään. Oli miehen vuoro omistautua omille töilleen ja hautautua nuottikasojensa ääreen. Aina ei vain jaksa, vaikka tietääkin, että ehkä pitäisi.

Sohvalla makoilua ja rentoa olemista. Basson näppäily ja pianon pimputus taustaäänenä. Hassu juttu, että meillä piano on soinut oikeastaan lähinnä silloin kun mies on auttanut lapsia viululäksyissä. Mitä nyt lisäksi jotain muuten vain soittamista todella todella harvoin. Nyt esikoinen sai kuitenkin innostuksen ja aloitti tapailemaan tuttuja kappaleita. Intoa ja onnistumiseniloa oli ihana seurata vieressä. Eikä sitä toki ihan vieressäkään tarvinnut koko ajan olla, kyllä tuo musiikki ihan hyvin kantautui koko taloon. Välillä iloisia huudahduksia “äiti, kuulitko kun soitin sen kokonaan”. Mietin, että väsymyksestä viis, asiat on kuitenkin juuri kuten niiden kuuluukin olla.

Illalla kaivettiin vielä korttipakka esiin, ja pelattiin yhdessä ristiseiskaa. Tai no, Klaara vielä toimii lähinnä avustajana. Mietittiin, että tämä vanha tapa pitää ehdottomasti herättää taas henkiin. Taisi olla viime syksyä, kun meillä oli tapana pelata ainakin yksi peli illassa, jos vain saatiin pöytään tarpeeksi pelaajia. Loistava mahdollisuus olla yhdessä ja läsnä. Ja jos jäänkin noissa musiikkiharrastuksissa taka-alalle, niin tässä lajissa pääsen onneksi aika usein näyttämään kynteni! 😀

Tämän maanantain listalta löytyykin ainakin aikaisia nukkumaanmenoja ja energisoivaa liikunta. Mutta nyt on ehdottomasti meneillään ne pahimmat viikot, kun pitää vain antaa itselleen lupa olla väsynyt ja aikaansaamaton. Sekin on osaltaan tärkeää. Nauttia ihan vain pelkästä olemisesta.

Mulla on tulossa teille yksi jouluinen resepti, mutta nyt toivottelen oikein ihanaa maanantaita. Tsemppiä väsymykseen jos sellainen sattuu muitakin vaivaamaan. Kyllä se tästä!

 

Neuletakki saatu / Puuvillatehdas

Huomenta! Tai no, aamupäivää ehkä jo tässä kohtaa.

Mä täällä valmistaudun illan juhlintaan. Ylhäisessä yksinäisyydessäni rentoudun ja tankkaan kahvia ja vettä. Ihan vain, jotta ei ilta kympiltä tulisi nukkumatti kylään, kuten yleensä on tapana. Ja luen kirjaa, kuinkas muutenkaan. Tulin muutenkin pohtineeksi sitä, miten se juhlimiseen valmistautuminen on näin vuosien varrella muuttunut. Siinä missä nuorempana piti tärkeimpänä hiustenlaittoa ja meikkaamista, nykyisin arvostaa aika erilaisia juttuja. Ja jos ihan totta puhutaan, mä yleensä lähden juhliin aika simppelissä meikissä ilman luomiväriä tai sen suurempaa panostusta. Ihan koska yleensä mun aika loppuu just siinä kohtaa. Tykkään hengata ja rentoutua enemmän kuin laittautua. Niin se vain nykyisin menee. Kai se on sitä introvertin pakollista latautumista. 🙂

Jos nyt kuitenkin mennään enemmän introvertin hipiälle kuin sielunmaisemiin, niin mun valmistautuminen juhliin ja matkoihin alkaa aina jalkojen hoitamisesta. Kärsin tosi kuivista kantapäistä, ja jos tiedossa on sukkahousuja, kantapäiden kanjonit pitää tietenkin siloitella pois. Mutta siitä on tullut mulle muutenkin sellainen ylellisyyshetki itseni kanssa, että se vähän kuin kuuluu siihen henkiseenkin valmistautumiseen. Toinen juttu on kasvonaamiot ja kuorinnat. Kuorinta tosin pitää tehdä hyvissä ajoin kasvoille, jotta nassu olis ihan liekeissä. Ja silloinkin ilman mitään mekaanista kuorintaa, mieluiten hedelmähapoilla. Mutta naamio on sitten mulle sellainen etkojuttu. Tykkään edelleen eniten tuosta Islan kirkastavasta kauneusnaamiosta. Se on siis sellaista jauhetta, jonka sekoitan juoksevaan hunajaan ja asettelen kevyesti kasvoille hankaamatta. Jos iho kestää mekaanista kuorintaa hyvin, naamion voi kyllä hieroakin ihoon, mutta koska omani ei kestä, levittelen sen vähän kevyemmin ottein. Tuo on muuten ehkä edullisin ja riittoisin naamio, mitä mulla on koskaan ollut. Suosittelen lämpimästi! Ja hunajan sijaan voi käyttää vaikka ihan vain vettä tai jotain kivaa voidetta tai öljyä. Life jalkakylpy on saatu blogin kautta.

kylpytakki⎮Puuvillatehdas⎮saatu

Mutta nyt mä nostan hetkeksi jalat kohti kattoa ja luen kirjani loppuun. Oikein ihanaa lauantaita ja pyhäinpäivää. ♡

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Lotus Pehmopaperit

---

Keskiviikkomoikat!

Suurin syy siihen, miksi mä tykkään niin paljon joulusta, on se kaikki mikä sisältyy aikaan ennen varsinaista joulua. Mulle se joulun fiilisteleminen ja tunnelman hakeminen on ehkä jopa itse joulua tärkeämpää. Joulu tulee joka vuosi, mutta se oikea joulunalustunnelma pitää tehdä itse. Ja mitä enemmän tuohon tunnelmaan panostaa, sitä helpommin huomenna alkava marraskuukin– taittuu. Tänään vähän siitä, miten loppuvuoden pimeä jakso selätetään oikealla asennoitumisella ja mukavalla tekemisellä. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lotus Pehmopaperin kanssa. 

Itse leivotut sämpylät, pannari mummun omenahillolla ja kynttilöin valaistu koti. Vaikka arki-illat ovat monesti yhtä aikataulua ja kiirettä, koen erittäin tärkeäksi, että niihin on mahdutettu myös pieniä hyggehetkiä. Jopa siinä määrin, että tykkään juurruttaa sitä hyggeilyn taitoa myös lapsiin. Sämpylöiden leipomiseen tai pannaritakinan tekemiseen löytyy aika helposti halukkaita auttajia ja näin sen kuuluukin olla. Lapsilla pitää olla oikeus puuhata ja oppia, mutta että se into löytyy lapsista itsestään, on mielestä kaikkein tärkeintä. Yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen tärkeys korostuukin mielestäni juuri syksyllä. Kun pimeys sulkee elämän siihen perheen keskeiseen perusyksikköön, pitää niistä yhteisistä hetkistä ottaa kaikki irti. Ja nämä on juurikin niitä hetkiä, joiden toivon jäävän myös lasten muistoihin.

Me kaivettiin Klaaran kanssa viikonloppuna kaapista paketti askartelumassaa ja päätettiin aloittaa jouluun valmistautuminen pipareiden sijaan koristeiden tekemisellä. Kaapissa kuivahtanut massa ei ollut ihan helpoimmasta päästää työstää ja apuna piti käyttää sekä voimaa, että vettä. Vähän suttuiseksihan se meni, mutta toisaalta puuha oli sen verran hauskaa, että lopputuloskin oli oikeastaan ihan sivuseikka. Pääsin jotenkin samalla myös itse siihen oman lapsuuden tunnelmaan ja askartelemisen ihanuuteen. Joulun tuloa voi fiilistellä niin monella tapaa, mutta lapsille ihan ehdottomasti parasta on se, kun pääsee tekemään luomaan jotakin konkreettista.

Kun päivät lyhenevät lyhenemistään on helppo heittäytyä negatiiviseksi pessimistiksi ja jouduttaa omaa ahdistustaan. Toisaalta ei se positiivisten asioiden löytäminen ole niin kauhean vaikeaa, kunhan vain jaksaa nähdä vähän vaivaa. Silloinkin kun kaikkein mieluiten rojahtaisi vain sohvalle ja vetäisi peiton korviinsa, pieni vaiva oikean tunnelman luomiseksi voisi pelastaa illan. Kynttilän sytyttäminen, villasukkien jalkaan vetäminen ja vaikka sen pannarin paistaminen voivat lopulta antaa huomattavsti enemmän energiaa. Kun pöydän vielä kattaa kauniisti ja viettää aikaa hyvässä seurassa marraskuu saa ansaitsemansa vastuksen.

Lotuksen uusi Quick & Chic -talouspaperiarkki on pakattu helposti käytettäväksi. Pakkauksen voi nostaa vaikka keskelle askartelu tai leivontapöytää, ja paperi pysyy pakkauksen suojassa puhtaana ihan viimeiseen arkkiin asti. Yhdellä kädellä nypättävä arkki on myös helppo silloin, kun vapaat kädet ovat kortilla. Vahva paperi imaisee itseensä nopeasti suuren määrän kosteutta, joten jos sattuisikin käymään niin, että pannaritaikina ajautuisi pöydälle tai askartelu muuttuisi sottaiseksi puuhaksi, apu on nopeasti saatavilla.

Quick & Chic talouspaperiarkin lisäksi Lotuksella on toinenkin uutuus. Paksua ja pehmeää Smart wc-paperia on rullassa tuplamäärä tavalliseen verrattuna, eikä rulla sisällä laisinkaan turhaa hylsyä. Vaikka kyseessä on WC-paperi, vahva ja paksu paperi soveltuu oikein hyvin nenäliinaksi ja talouspaperiksi, sillä se ei hajoa helposti, eikä myöskään tunnu ikävältä herkällä tai kuivallakaan iholla.

Lasten into kokkailla, leipoa ja laittaa joulua imaisee mukavasti mukaansa, kun itseltä ei tunnu irtoavan hyggeideoita. Ja lopulta kun löytää itsensä askartelumassan ja iloisen sekasotkun keskeltä, syksyn pimeys on unohtunut ainakin pieneksi hetkeksi.

Suloista keskiviikon jatkoa! ♡

Voihan mikä puhuri!

Parin aurinkoisemman pakkaspäivän jälkeen tuuli tuntuu vain yltyvän ja keli muuttuvan ihan kamalaksi. Tai no, marraskuisemmaksi. Mutta hei, mitä pahempi keli ulkona, sen mukavampi ja kotoisampi olo sisällä!

Flunssa, joka iski Ahvenanmaalta palauduttuani on ollut älyttömän sitkeää sorttia. Ääni on edelleen painuksissa ja tänään piti vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmiani todeta, että ei minusta ole edelleenkään jumpalle. Eilinen lenkki purevassa viimassa laittoin taas yskittämään siihen malliin, että totesin parhaaksi yrittää nyt vain saada tauti taittumaan huilaamalla. Ja pitäähän sitä olla lauantaina iskussa, kuten ystäväkin totesi. Tiedossa on nimittäin kivaa juhlintaa halloween-teemalla. Oktoberfest-teemabileet jo jouduin jättämään välistä, joten näitä en kyllä aiokaan missata! Onneksi loppuvuoteen mahtuu vielä pikkujoulustelua, synttärihulinoita ja kulttuuririentoja. Ihanaa kun on aina jotakin mitä kohti mennä, niin ei ala arjen harmaus ahdistamaan. 🙂

Meillä ei oikein ole ollut tapana koristella halloweenia kotiin. Joskus on ollut joku kurpitsalyhty tai muuta pientä, mutta lapsia ei tunnu tänä vuonna kiinnostavan. Molemmilla on naamiaisia tälle viikolle, joten puvut on olleet nyt tärkeämpää kuin mitkään koristeet. Ja oikeastaan sopii itsellenikin ihan hyvin. Olen tässä kohtaa jo enemmän kallellaan joulua kohti. Tosin oma asunikin viikonlopuksi on vielä melkoisen iso kysymysmerkki, mutta luotan siihen, että saan jonkin todella hyvän oivalluksen vielä ennen lauantaita!

Yksi ystäväni totesi, kun kävimme läpi näitä loppuvuoden kiinnekohtia, että “sitten sulla on sitä kynttilöiden polttamista, joten et sä enää paljon muuta ehdikään”. Taidan todella olla tällä kynttilänpolton saralla kohtalaisen aktiivi. Siksi siis kynttilöitä tänäänkin. 🙂

Mutta nyt hakemaan yksi tanssija kotiin. Ihanaa iltaa! ♡

Heipsun!

Sain viikonlopun päätteeksi kuin tyhjästä korkean kuumeen, joka kaatoi äkkiä ja aika totaalisesti. Kävin jo eilen antamassa pissanäytteenkin, kun kuumeen lisäksi ei tullut minkäänlaisia flunssaoireita, vain kova selkäkipu. No näyte oli puhdas, mutta jos on joskus sairastanut pahan munuaisallastulehduksen, tuon mahdollisuuden haluaa kyllä sulkea heti pois laskuista. Tänään oli aamulla vielä pikkuisen kuumeinen olo ja edelleen vähän huterakin, mutta ykskaks kuume on nyt poissa! Hassu juttu, vaikka tosin meillä tuo vanhempi lapsista on varsinainen salamasairastaja ja sairastaa ne harvat sairastumisensa juurikin näin – jotakuinkin vuorokaudessa.

En edes muista, millainen sää täällä oli eilen, mutta tänään on ollut oikein sellainen synkän samea päivä. Ei missään kohtaa valoisaa. Ja kun yksi lamppu paloi loppuun, oli aivan pakko hakea kaupasta heti uusi tilalle. Ei auta vaikka kuinka tihrustaisi tietokoneen näyttöä, keskellä päivääkin on piemää. Mutta onneksi koneella on nyt melkein kolmesataa aurinkoista kuvaa loppuviikolta, joiden kimppuun on ihan miellyttäväkin käydä.

En ole koskaan harrastanut koristekaaleja syysistutuksissa, ne kun ovat aina pakkasyön jäljiltä ihan kamalan näköisiä. (Enkä muuten hoksannut laittaa niitä edes kasvihuoneeseen, syynä ehkä tämä lämmin syksy johon ei oikein ole osannut edes suhtautua.) Mutta leikkona nuo kaalit ovat juurikin tämän vuodenajan ihanuuksia. Vaikka aika pian saisi kyllä tulla tarjolle jo hyasintit ja amarylliksetkin. Tai en ainakaan laittaisi pahakseni.

Jumppa täytynee vielä tänään jättää välistä, ja yrittää palauttaa keho sellaiseen normaaliolotilaan. Täällä koulujen syyslomat ovat vasta ensi viikolla, joten onneksi tässä ehtii vielä toipua oikein hienosti.

Nyt kuitenkin ihanaa tiistain jatkoa! ♡

Miten se voikin olla niin paljon ihanampaa aloittaa viikonloppu siistissä kodissa! Silmäpotilas kysyi, tuleeko meille vieraita, mutta totesin siivoavani täysin itsekäistä syistä. Ihan vain koska on perjantai ja haluan kunnon kynttilähygget sen kunniaksi!

Väsymys vei eilen kuitenkin voiton Maria Wernistä, mutta ei hätää, asian voi korjata tänään tai huomenna. Mitään sen suurempia viikonloppusuunnitelmia ei sitten olekaan, parannellaan rauhassa ja nautitaan lokakuun hämystä. Nimittäin viikonloppuna jopa hämärästä voi nauttia, ja pimeiden aamujenkin ohi voi vaikka nukkua. Viimeiset pari viikkoa olen ollut ihan kuoleman väsynyt, ja nyt vasta tajusin, että se johtuu taas ihan oikeasti päivän lyhenemisestä. En käsitä miten joku selviää hengissä kaamoksesta. Ohjelmassa on siis unta ja lepoa. Ja sitten sitä kaikkea muuta henkistä virkistäytymistä ja positiivista latausta.

Nyt pesemään kampaamoleikit pois hiuksista (päänahassani on ainakin pullollinen lasten selvityssuihketta) ja sitten pyjamassa ja villasukissa sohvalle lasten kanssa. Ehkä iso kulhollinen poppareita, jotta huomennakin olisi imurille syötävää.

Suloista perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

 

Pullantuoksuinen iltatervehdys!

Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.

Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.

Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.

Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…

Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!

Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.

Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.

 

Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂

Maanantaita ja lokakuun alkua!

Ai että, mutta tuntuu taas arki ihanalle, kun on päässyt viikonloppuna humputtamaan. Niin paljon kuin pidänkin ihan vain kotona olemisesta, itseensä käpertymiselläkin on rajansa. Koko viime viikon podin mielialaa joka olisi liputtanut kotiin jäämisen puolesta, mutta onneksi en antanut sille sisäiselle äänelle liikaa valtaa. Miksi piehtaroida arjen ankeudessa ja elämän kurjuudessa, kun asialle voi oikeasti tehdä jotain. Ja pyykkivuorten yli ja lasikattojen läpi pääsee kyllä juurikin heittämällä korkkarit välillä kattoon. Siitäkin huolmatta, ettei jaksaisi ihan aamuun asti tanssia. Pääasia on, että tekee tässäkin ihan vain parhaansa.

Muistatte ehkä kun kerroin viime syksynä, miten ystäväni tsemppasi minua tämän pimeän vuodenajan läpi hyvin suunnittelemallamme “irrotteluaikataululla”. Joka kuulle oli jotain kivaa ja extraa, jokin valopilkku jonka odottaminen lennätti yli arjen. Kuin itsestään sellainen toimintasuunnitelma on tekeytynyt myös tälle syksylle ja talvelle. Joka kuulle jotakin, ettei syksyn pimeys vie voittoa myös aurinkoisesta mielestä. Ja noiden pienten irtiottojen ansiosta on sitten myös ihana käpertyä siinä välissä kotiin ja arjen tasaisuuteen. Sellaiseen turvallisuuteen. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka nauttii myös siitä. Kotiin käpertymisestä ja hiljaisesta rauhallisuudesta, villasukista ja kynttilöistä.

Syyskuu ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Hirveästi kaikkea, sitten oksennustaudit ja muut pöpöt siihen päälle. Ja vaikka nautinkin suuresti lämpimästä syyskuun alusta, viikonlopun pakkasen puraisu jollakin tapaa puhdisti fiilistä. Nyt on ihan reilusti syksy ja ensikuun jälkeen jo joulukuukin. 🙂 Lokakuun ihan ehdoton teema olkoon kuitenkin oman hyvän olon edistäminen, sillä nyt kun arjen aikataulut jo alkavat toimia ja muuten täyteen tupatut illat ovat (toivottavasti) takana päin, aion ottaa enemmän aikaa myös itselleni.

Sain perjantaipuskaksi corokian, eli kummituspuun. Edesmennyt corokiani taisi hiipua avustetusti pois jo pari vuotta sitten, joten tämä tuntuu taas oikein kivalta kaikessa vähäeleisyydessään ja karussa fiiliksessään. Sellainen juurikin lokakuulle sopiva kasvi!

Lokakuun ensimmäisellä viikolla aion:

Lukea loppuun Håkan Nesserin Barbarotti-kvintetin viimeisen osan (pakko kai se on päätökseen saattaa, vaikka olen yrittänyt asiaa lykätä)

Noutaa kirjastosta uusimman Alan Bradleyn, (saapumisilmoitus kilahti juuri puhelimeeni) ja ahmia sen kaikella asiaan kuuluvalla paatoksella.

Nauttia kynttilöistä sekä villasukista ja (edellisiin viitaten) hetkittäin sulkea todellisuuden arkeni ulkopuolelle.

Leipoa pullaa ja nauttia sekä itse leipomisesta, että pullan syömisestä.

Tehdä syysistutuksia ja vaihtaa kuolleet kesäkukat callunoihin

Käydä jumpassa ja lenkkeillä syysmaisemista nautiskellen.

Kömpiä joka ilta ajoissa nukkumaan.

Halata, pussata ja tulla halatuksi sekä pussatuksi.

Että oikein on kiva viikko ja kuukausi tässä alkamassa. Kivoja juttuja tulossa ja silti aika ihana arkikin siinä samalla elettävänä. ♡

 

 

{ Neuletakki saatu / Lifestyle La Luna }

Lauantaita!

Tällainen jopa vähän turhankin letkeä fiilis täällä. Toisaalta eikös viikonloput olekin juuri sitä varten, että saa mennä hiukan puolivaloilla. Hipsutella villasukissa, tarrata käsillään kirjaan ja selällään sohvaan. Juoda muki tolkulla kuumaa teetä ja odotella lähinnä vain ajan kulkua. Koira sinänsä ei tajua laiskasta lauantaista yhtään mitään, hän on tuollainen ihan viikon jokaisena päivänä. 🙂

Inhottava flunssa on nyt kaatanut jo kolme neljäsosaa perheestä, ja on kuulemma sitkeää sorttia tämä täällä riehuva. Kolme viikkoakin, totesi lääkäri, joten hurraa sille, että olen itse ylittänyt jo ainakin puolivälin.  Vaikka ajattelin kyllä, että viikonlopun jälkeen kokisin jonkinlaisen ylösnousemuksen. Kroppa huutaa jo liikuntaa vaikka toki sekin pitää aika varovasti aloittaa. Mutta kuitenkin. Edes niitä rauhallisia kävelylenkkejä tuon kuvien karvaturilaan kanssa. Hiljalleen olen aloittanut jumien aukomisen. Tuntuu kuin kuume olisi vienyt minulta pituutta ainakin kymmenen senttiä.

Kynttilät palamaan ja venetsialaisviikonloppua sisätilöissa. Aikaisin sänkyyn ja kunnon yöunet. Siinä lauantai-illan suunnitelmani.

Rentoa ja rentouttavaa iltaa myös teille! ♡