Pikamoikat ennen kuin suuntaamme päiväksi mummulaan. Siitä siisteydestä ei taas ole kuin hatara muisto, mutta hain silti keittiöön kukkia ihan vain fiilistä piristämään. Keltaisia tällä kertaa, siitäkin huolimatta, että mulla ja keltaisilla kukilla on edelleen kana kynittävänä. Mutta onhan noi nyt aika nättejä kuitenkin.

Alkaa muuten muistuttamaan vähän viime kesästä nämä kelit. Kun ei oikein tiedä, että paistaisko vai eikö paistais. Ja tällainen vilukissa joutuu kaivamaan farkut esiin, sillä hellemekossa ei tarkene jos ei paista! Mutta en valita. Olen farkkutyttö, joten tämäkin sopii minulle! Niin kauan on ok, kunhan tarkenee nilkat paljaana. Vaikka nuoriso tosin veti tuohonkin uuden linjan viime talvena. Hyi hitsi!!!

Aika vähän tulee hankittua uusia vaatteita. Ne hellemekotkaan kun eivät kulu Suomen kesässä puhki. Mutta keväällä ostetut mutsifatkut on kyllä ehkä vuoden paras hankinta. Siitäkin huolimatta, että revitty polvi osuu reiteen ja lahkeet ovat auttamattomasti liian lyhyet. Mutta kesäfarkkuina ihan loistavat. Näillä kun saa huijattua muotoa vähän tasapaksumpaankin kroppaan.

 

Mun mieli on ollut tässä jo kukkauden verran kuin tämä heinkuun sää. Ei oikein tiedä paistaisko vai eikö paistais. Se on hassua, että mä kuulun siihen ihmistyyppiin, jolle masis iskee aina just kesäisin. Silloin kun kaikki muut tuntuu olevan vain yhtä hymyä. Ja vaikka tiedän toki, että aina se menee ohi, tuntuu jotenkin kauhealta haaskaukselta, että se harmaus tulee aina just kesällä. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, kun asialle ei oikein mitään mahda. Pitää vain muistaa, että ympärillä on kaikkea tosi kivaa, ja kaikesta saa ja pitääkin nauttia sillä omalla tavalla. Ei väkisin, vaan just niin kuin itsestä tuntuu oikeilta. Eilen illalla pysähdyin kesken lenkin kuuntelemaan lehmänkellojen kalinaa. Ei liikenteen melua eikä mitään ylimääräisiä ääniä. Vaan sellainen tasainen kalkatus. Se oli aika ihana hetki, ja just sellainen mun tyylinen hetki.

Mutta nyt sinne mummulaan! Päästään nimittäin valmiiseen pöytään tänään. 🙂

 

Kivaa päivää teillekin!

Hui hai ja sitten tulikin jo heinäkuu! Jos kesäkuuta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, tuo sana olisi joutenolo. Blogi päivittyi historiallisen harvakseltaan, kun taas päiviin tuli mahdutettua jos jonkinlaista rentoutumista. Pitkiä yöunia, hitaita aamuja ja paljon kirjoja. Kesäistä ruokaa ja liikkumista ulkona. Tästä on oikeastaan ihan hyvä jatkaa heinäkuuhun. Ja jospa blogikin heräisi kanssani tämän levon jälkeen taas jonkinlaiseen kesäpirteyteen. 🙂

Tänään tassutellaan kuitenkin taas villasukissa. Siivosin perjantaina koko päivän, ja koska oltiin lasten kanssa viikonloppu reissussa, siitä siisteydestä saa nauttia vielä tänäänkin. Vain kukkia maljakkoon ja maanantai on pelastettu!

Hain aamulla kesän viimeisiä pikkupioneja maljakkoon. Haikein mielin pitää hyvästellä tämäkin vaihe kesästä, mutta onneksi kesän kukkatarjonta ei sentään ollut vielä tässä.

Toivotaan helteisen heleää heinäkuuta ja lisää kesäisen raukeita päiviä!

Heippa!
Otsikossa taitaa olla kaksi blogini kantavaa teemaa. Kukkia on aina, ja hiuskriisejäkin useammin kuin olisi tarvetta!

Juttu on nimittäin niin, että menin ja ostin kaupan hiusvärin. Sellaisen kestovärin, joka sekoitetaan itse. Edellisestä on aikaa ainakin kahdeksan vuotta, jos nyt en ihan väärin muista. Koska halusin kesäisemmät hiukset, valitsin vaalentavan värin. Kyllä, paketissa luki vaalentava, ja takapuolella oli vielä havainnollistava kuva siitä, miten paljon mikäkin lähtötilanne vaalenee. Ainoa pelkoni oli, että latvat saattaisivat kärsiä ja tyvi voisi vetää liiankin vaaleaksi.

No ei tarvinnut pelätä. Tulos on nimittäin melkein sama, kuin se sävyttävällä hoitoaineella aikaansaamani keskitumma punaruskea. Tämä on kuitenkin vielä tummempi, ja se hoitoaine oli sentään sävyltään tumma chocolate. Eli mitä tahansa laitan päähäni, tulos on näköjään sama! Luin pakkausselostetta ja mietin, unohdinko kenties jonkin aineen pullosta, mutta ei, tein kaiken ohjeen mukaan. Plussaa se, että hiukset eivät kuluneet. Oikeastaan ne olivat värjäyksen jälkeen todella pehmeät ja silkkiset. Tästä varmaan kiitos sille, että väri ei sitten kuitenkaan vaalentanut. 😀

Nyt ottaa päähän niin, että sattuu. Koko juhannuksen tuntui kuin olisi peruukki päässä. Hiuksia on jo ihan tuskaa pitää auki, koska väri ei vain tunnu omalta.  Ja ei, en enää koskaan, ikinä, milloinkaan ja never ever värjää hiuksiani itse. Piste.

 

Mutta hei, onneksi on kukkia! Mihin sitä ilman niitä joutuisikaan. Poimin eilen kimppuuni vähän sitä ja tätä ja laitoin kukat vanhaan kannuun. Piristi kivasti iltaan saakka pimeää ja pilvistä päivää.

Tänään onneksi paistaa jälleen. Kesäelämä jatkukoon!

Oikein ihanaa päivää myös teille!♡

Yhteistyössä / Willab Garden

---

Hei ihanat! Lisää pionikuvia taas, tällä kertaa kukkia matalammilla varsilla ja kera jättipoimulehden kukintojen. Mutta on mulla hiukan muutakin. Nimittäin vähän unelmista ja yhden unelman täyttymisestä. Koska mitäpä elämä olisi ilman unelmia!

Olin jo teini-iässä kauhean kiinnostunut sisustamisesta, ja kun postilaatikkoon jo parikymppisenä kolahti Lantliv ja Country Living, mulla oli vahva visio tulevaisuuden kodistani. Mikä oli muuten myös jokseenkin vähän noloa, koska kaikkien ystävieni mielestä moinen maalaisromantiikka oli varmasti ihan totaalisen paksua soopaa. Mutta siinä missä muut haaveilivat sellaisesta Ikean copy paste -sisustuksesta kaupunkikotiin, oman mieleni oli vallannut jo natisevat puulattiat. Tiedättekö, kun 10 vuotta sitten aloitin kirjoittamaan blogia, en kertonut ikääni julkisesti. Minua hieman nolotti tuossa sisustuskategoriassa olla niin nuori ja vasta ensiasuntoa sisustamassa. Nykyisin olen blogimaailmassa varmaan jokseenkin jo yli-ikäinen. 😀

Kymmenen vuotta sitten me tosiaan laitettiin ensimmäistä omaa kotia ja valkoiset puulattiat jäivät vain haaveeksi. Mutta syvällä sisälläni uskoin, että tuokin unelma joskus toteutuisi, ja joka kerta kun vipsuta villasukissani meidän nykyisillä lattiaoilla, koen olevani todella onnellinen. Koska onnellinen olen juurikin kotona. Täällä on ne kaikki haaveet ja unelmat, jotka olen aikanaan taskuihini tallettanut. Vanha talo, iso puutarha, perhe jne. Ei ne unelmat aina heti täyty, mutta kun niihin pitää jaksaa uskoa!

Joskus 2000-luvun alussa (2004 tai 2005) kävin opiskeluporukalla Tukholman puutarhamessuilla. Luoja, mutta kuvasin silloisella (ihan ensimmäisellä) digikamerallani satoja kuvia kaikesta ihanasta. Jos olette joskus kyseisillä messuilla käyneet, tiedätte, että se on kuin taivas kaltaiselleni unelmoijalle. No, tuolla messuilla sain kuitenkin yhden unelman lisää, nimittäin kasvihuoneen! Niitä kun oli messuilla paljon, ja jopa lempilehtieni messuosastot olivat ihania kasvihuoneita. Edelleen mulla on tallessa Drömhem och Trädgård -lehdet, jotka ostin tuolta kotiinviemiseksi. Niitä kun ei saanut meiltäpäin. Ja kasvihuoneita oli myös noissa lehdissä. Ihania maalaiskoteja, magnoliapuita ja suloisia kasvihuoneita.

Oma kasvihuoneunelmani ei koskaan muodostunut kasvien kasvattamisen ympärille. Ei, mulle kasvihuone oli jotain ihan muuta. Se oli kesäisiä kahvikestejä ja myöhemmin nuo kahvikestitkin ovat vaihtuneet kesäiltojen viinilasillisiin ja iltoihin ystävien seurassa. Mun unelmien kasvihuone on aina ollut sekoitus kukkia, yrttejä ja olohuonetta. Ja tiedätte varmaan ne Pinterestissä olevat ihanat kuvat, joissa kasvihuone on koristeltu jopa jouluun. Niitäkin olen tallettanut yhteen kansioon aikamoisen määrän.

Me ei edelleenkään asuta missään pitsihuvilassa Ruotsin maaseudulla, mutta olen tosi onnellinen täällä meidän punaisessa “tuvassa”. Yksi puute meillä on kuitenkin aina ollut ja se on kunnollinen terassi. Pallottelimme joskus ajatusta pianohuoneen seinän puhaisusta, pariovien asennuksesta ja kunnollisen taressin rakentamisesta talon ainoalle ehjälle pitkälle seinälle. Pahus vain, kun tuo seinä on juurikin pohjoisen suuntaa. En myöskään syty valokatteista, vaan mielestäni vanhan talon kylkeen rakennetun terassin tulisi olla samaa sarjaa itse talon kanssa. Pohjoisella seinustalla tuollainen terassi olisi pimeä ja varjoisa ihan mihin aikaan päivästä tahansa. Toinen talomme pitkä sivu on pihaan johtavan ajoradan vieressä, ja terassin rakentaminen siihen johtaisi ajokaistan totaaliseen muuttamiseen. Kun kotimme on vielä miltei kiinni maantiessä, terassin sijoittaminen talon kylkeen järkevästi on liki mahdotonta. Ja ehkä se on myös syy siihen, että sellaista talossa ei edelleenkään ole. Ei meidän, eikä edellisten omistajien toimesta. (Meidän pihan pystyy hahmottamaan ehkä parhaiten tämän postauksen pohjakuvasta.)

Kun ajatukset joka kesä karkaavat siihen katettuun tilaan, jossa olisi suojaisaa pitää puutarhakalusteita ja istua vaikka pienellä sateellakin tai kesäiltoina, tuntuu kasvihuone luontevalta ratkaisulta. Ja onhan meillä tosiaan toinen tontti vallan rakentamatta. Niinpä olemme pikku hiljaa alkaneet miettiä erilaisia kasvihuonevaihtoehtoja. Jokseenkin ne kaikkein romanttisimmat unelmat ovat vuosien varrella karisseet, ja unelmien kasvihuone on muodostunut minun ja puolisoni yhteisistä mieltymyksistä. Toki ensin on pitänyt miettiä, että miten päin ja mihin tuo kasvihuone laitetaan.

Romanttisen valkoinen kasvihuone on vaihtunut ajatuksissani johonkin vähemmän romanttiseen, mutta kuitenkin sellaiseen maalaistyyliseen kasvihuoneeseen. Oikeastaan yksi ainoa asia joka ei ole muuttunut on se, että haluan kasvihuoneeseen sokkelin. Sellaisen vajaan metrin korkuisen kivijalan, jonka ulkopuolelle voi istuttaa vaikka pionin tai yrttejä ja jonka viereen voi kasvihuoneessa kasata erilaisia ruukkuja. Ja tietenkin kasvihuoneeseen pitää kasvien lisäksi mahtua myös istumapaikkaa. Mielellään useammalle hengelle, jotta tila todella palvelee terrassin lailla myös oleskelutilana.

Pari päivää sitten laitoinkin Instastoryn meidän tämän kesän luetuimmista lehdistä. Ne on nuo Willab Gardenin kasvihuone-esitteet, joita meillä on selailtu edes ja taa. Ja nyt meillä on vihdoin myös ihan oikeat piirustukset siitä kasvihuoneesta, joka meille tulee! Ja se on ihana! Unelma, johon on oikeasti kannattanut jaksaa uskoa!

Noissa kuvissa ei nyt ole vielä juuri sitä meidän kasvihuonetta, mutta laitan kyllä siitäkin luonnoskuvia. Ja syksyllä saatte sitten varmasti kasvihuonepostauksia enemmän kuin oikeasti edes haluatte. Ja aion todellakin juoda jouluna alla höyryävän glögin kasvihuoneessani. Yhteistyössä Willab Gardenin kanssa kirjoitan teille myös kasvihuoneen pystyttämisestä ja kaikesta siitä, mitä kasvihuonetta valittaessa ja rakennettaessa kannattaa ottaa huomioon. Nyt kuitenkin vielä pioneja. Koska niistäkin olen aina unelmoinut, ja nyt niitä todellakin on!

Ihanaa iltaa! ♡

 

Ja sadehan sieltä tuli! Oikein sellainen pionipenkkiä hakkaava kunnon kesäsade. Tästä syystä napsinkin eilen maljakkoon mahdollisimman paljon kukkia, ja jatkoin vielä aamullakin. Eli sorry, tiedossa pionikuvia vielä jonkun aikaa. Mulle nimittäin käy joka vuosi niin, että otan kauheasti kuvia pioneista, mutta niitä ei kaikkia tule laitettua blogiin, koska ajattelen teidän saavan yliannostuksen. Ja sitten elokuussa viimeistään harmittaa, kun kivat kuvat on jäänyt käyttämättä.

Siitäkin huolimatta, että sade hakkaa pionit ja juhannuskin on tulossa, mä jotenkin nautin tuosta sateesta! Tuli heti sellainen olo, että jee, tänään saa olla ihan luvan kanssa sisällä. Ja polttaa vaikka kynttilöitä. Mulla on kai sellainen joku suomalainen melankolinen luonne, joka vaatii välillä hetkensä päästä ulos. Vaikka kesä niin kiva onkin, joskus pitää saada käpertyä itseensä ja oman kodin rauhaan. Vaikka tosin miljoona kotityötä on tänään se mun käpertyminen. Se to do -lista sadepäivien varalle kun on päässyt tässä paisumaan aika isoksi. 😀

Mies otti aamulla telansa ja pensselinsä ja kapusi kesähuoneeseen maalauspuuhiin. Lattiaa ja listoja lukuunottamatta melkein valmista, ja yritän päästä sinnekin vähän kuvailemaan jossain kohtaa. Projekti on vain venynyt ja paukkunut, koska kesät on mennyt vilistäen ohi, ja maalarini on ollut vähän heikonpuoleisesti paikalla. Nyt kuitenkin ollaan voiton puolella jo!

 

Pieni Champ -jakkara on Ellokselta (mainoslinkki) ja se onkin ainoa uusi asia keittiössä. Muuten kaikki on kuten ennenkin.

Mutta nyt niitä kotipuuhia. Kivaa päivää myös teille! ♡

Ihanaa maanantaita, ja hei, juhannusviikkoa!
Sain viikonloppuna ihastella suomalaisia järvimaisemia ja voi että, miten onnellinen sitä onkaan kun saa asua tällaisessa maassa. Ja tuntuu ihan hassulta ajatella, että tuo sää tuosta jo loppuviikoksi kylmenisi. Olenkin juhannussään suhteen vielä aika optimistinen. 🙂

Meidän juhannus menee aika perinteisellä tavalla, eli juhlitaan joko ennakkoon tai jälkikäteen, miten nyt sitten päätetäänkin. Mutta kyllä koti ja piha silti on kiva laittaa juhannuskuntoon. Olen jo pari kesää suunnitellut vanhan puutarhapenkin kunnostamista ja samalla kun olen surkutellut sen tilaa, välinpitämättömyyteni on vain kasvanut. Niinpä penkki on lojunut viimeiset pari-kolme talvea ulkona. Kyseessä on siis penkki tuosta kalustesarjasta, joka ostettiin kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen omaan kotiin. Vaikka pöytä ja tuolit on ollut jo useamman vuoden varastossa, tämä penkki kuuluu kesäelämään ihan yhtä varmasti kuin kärpäset ja uudet perunat. Siinä on istuttu ja katseltu lasten kasvavan ja oppivan uusia taitoja. On ollut ensiaskeleita, pyörällä ajoa, jalkapallo, hiekkakakkuja ja sitten ihan vaan sitä kesäillan istumista saunan jälkeen tai puutarhaa ihaillen. Tuossa penkissä on lopulta ihan mielettömästi muistoja, ja sen sijaan, että olisin nähnyt penkin jätteenä, päätin laittaa sen kuntoon ja antaa sille vielä monia kesiä ja uusia muistoja. Ja huolellisen puhdistuksen ja parin maalikerroksen jälkeen siitä tulikin koko kalustesarjan kaunein ja valkoisin yksilö.

Tein Instagramiin storyn josta näkee, miltä tuo penkki näytti ennen projektiani. (Löytyy myös sieltä tallennetuista.) Kuvista ehkä ymmärrätte, että moni olisi kokenut penkin päivien olevan luetut. Mutta hei, vajaat pari tuntia ja vanha puutarhakaluste on kuin uusi. Ulkokalusteita maalatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että maalin tulee olla nimenomaan ulos tarkoitettua. Itse käytin Colorian Deco Akva -kalustemaalia, jolla on maalattu meidän listoja ja ovia. Maali kuitenkin on siitä kiva, että se on tarkoitettu myös ulkokäyttöön, ja siksi tuollainen valkoinen kalustemaalipurkki on ihan loistava hätävara. Kelien puolesta maalauksen olisi voinut hoitaa ulkonakin, mutta täällä meillä on sellainen pöly ilmassa, että koin parhaaksi kantaa projektikohteeni sisälle jotta maalipinnasta tulisi mahdollisimman puhdas. Ja tulihan siitä ihana. Juuri sellainen puutarhapenkki, jossa kelpaa istua aamukahvilla ja haaveilla.

Niin että jos juhannuksen sää on edes jossain määrin kesäinen, taidan istua tuossa ja ihailla kesäyötä. Muistella vanhoja ja suunnitella tulevia. ♡

Huhhuh, mikä päivä! Täällä on yritetty nyt kiriä kaikkia niitä juttuja, mitkä on vuosien vieriessä jääneet kesken tai tekemättä. Suti ja tela on heilunut kesähuoneessa ja koko koti on rymsteerattu taas ihan mullinmallin. Olin aamulla tosin ajatellut, että ihan vain oion paikkoja ja koristelen kotia pionein, kun vieläkin oli mukavan siistiä viikonlopun jäljiltä. Vaan toisin kävi, ja nyt on taas mattoja rullalla ja huonekalut siellä täällä.

Olohuoneeseen muutti tänään tuollainen kassakaappivanhus. Sen sisäänsaaminen olikin sitten vähän isompi urakka, mutta siinä se nyt jököttää eikä muuten liiku hetkeen ihan mihinkään. Painaa nimittäin kuin synti! Ja samalla tuli aiheelliseksi puuttuvien jalkalistojenkin laittaminen, joten kesätekeminen ei hetkeen lopu kesken. 😀

Sen verran jännäsi tuo kaapin siirto, että taidan avata pullon roseta kun sohvat on saatu sijoilleen. Pionit piti tietysti nostaa kaapin päälle, ihan vain voitonmerkiksi.

Ihanaa iltaa! ♡

 

Sateen raikkaat maanantaimoikat!

Ai että mutta kyllä pienikin sade vain tekee ihmeitä! Viime viikon tuulisimpina päivinä pelloilta lentävä kuiva pöly muistutti enemmänkin paksua sumua. Tuo kuivuus on kuitenkin ollut paljon enemmän kuin kosmeettinen haitta, sillä mikään ei oikein jaksa kasvaa ilman vettä ja siihen kasvuun kai koko elämä jollakin tapaa perustuu. Kun kello tänään kilkatti maanantaiaamun herätyksensä, piristyin heti nähdessäni lätäköt pihassa ja huomatessani, että sade yhä jatkuin. Ehdin jo jopa huolestua aukeavatko pionit ollenkaan, vai kuivuuko nuput sellaiseksi, mutta kun tänään on ripotellut vettä pitkin päivää, pionitkin heräilevät kukkimaan. Huomenna saa jo maljakon täytettä, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, rankkasade saadaan parhaaseen pioniaikaan. 😀

Nappasin aamulla sateen raikastamia karhunkuminanoksia maljakkoon ja nostin vaasin olohuoneen pöydälle. Jollakin tapaa tykkään noista yksinkertaisen vihreistä kasveista, jotka muistuttavat yhtä paljon tilliä kuin koiranputkeakin. Näitäkin pitäisin oikein mielelläni maljakossa vaikka läpi vuoden. Ei ehkä mitään kaikkein kukkeimpia kukkijoita, mutta omalla tavallaan nättejä ja freesejä.

 

Täällä tuuletetaan taloa parhaillaan iltaviileäksi. Ihana sateentuoksu ja raikas ilma virtaa joka puolelta sisään. Tuntuu kivalta tassutella vilasukissa!

 

Heipsan ja aurinkoista keskiviikkoa! Nyt ei sitte saa vaipua synkkyyteen, vaikka säiden luvataankin viilenevän. Ryhdyin heti tsemppaamaan itseäni, kun huomasin sääennusteiden jokseenkin masentavan mieltäni. Käsillä olevasta lämmöstä nauttimisen lisäksi aloitin oitis myös sellaisen henkisen sparrauksen, jossa kerron itselleni, kuinka luonto vaatii jo vettä. Koska hei, ilman vettä ei kasva mikään! Ja minä ainakin tykkäisin mustikoista ja muista kesäherkuista. Lisäksi jos ihan totaalisen rehellisiä ollaan, en muista viime kesääkään mitenkään erityisen huonona säiden suhteen. Siitäkin huolimatta, että sateisesta ja kylmästäkesästä puhutaan edelleen. Aika kultaa muistoja, mutta kesä on mulle kuitenkin kesä – satoi tai paistoi! Toki usein mieluummin sitä paistetta, jos saisi valita!

Kaiken tuon säiden varassa elämisen, ja sääennusteiden manaamisen sijaan, pitäisi ihan ennen kaikkea nauttia vain joka päivästä. Oli sitten lämmintä tai ei. Luonto on siitä hauska, että koko kesän vehreyden kirjo kyllä tulee silmiemme eteen, vaikka vähän kylmempääkin olisi. Se on sitten itsestä kiinni jaksaako ympäristöään ihailla sateella tai villasukat jalassa. Joka tapauksessa kesällä esteenä ei ainakaan ole pimeys! Paukkupakkastalven jälkeen tuskin lämpötilakaan.

Kesä on mielentila. Nautitaan siis säästä kuin säästä!

Sunnuntai-iltaa ihanaiset. Oli tarkoitus laittaa teille syreenintuoksua jo aikaisemmin, mutta päätin kuvien näpyttelemisen sijaan kuitenkin mennä pelaamaan jalkapalloa, ja kyllähän se vain kannatti. Taas on kiva fiilis ja kroppa kiittää, kun tietokoneella istumisen lisäksi muistaa myös liikkua. Ja tuo jalkapallo on kyllä niin kiva, kun juostuokin tulee melkoinen määrä, vaikka sitä ei ehkä juoksemaan ajattele lähtevänsäkään.

Olin eilen helsingissä kouluttautumassa ja koska talo jäi tyhjäksi, siivosin perjantaina myös kukkamaljakot tyhjäksi. Tänään oli sitten kiva taas kukittaa kotia uudelleen ja tällä kertaa syreeneillä. Meillä kasvaa paljon sekä valkoista, että tätä violettia syreeniä, mutta tämä on kyllä ehdoton suosikkini.  Voisin kuvitella, että ihminen olisi huomattavasti onnellisempi, jos syreeni kukkisi aina. Paitsi, että se on kaunis, myös sen tuoksu huumaa ja tekee ainakin minut onnelliseksi!

Sunnuntain kunniaksi leivoin myös suklaakakkua. Joka tosin on edelleen jääkaapissa koskemattomana. Kunhan tästä joudan, hyökkään kyllä sen kimppuun, joten vanhenemaan se tuskin ehtii. Suklaakkakku pohjana ja tumma suklaaganache päällä. Mutta ennen suklaakakku kuitenkin suihkuun ja sitten pitsaa. Nämä on näitä harvinaisia ihanuuksia, kun talossa on kaksi aikuista ja ehditään tekemään vähän muutakin kuin se pakollinen.

Edessä olisi toukokuun viimeinen viikko ja kesä on jo mitä parhaimmillaan. Kunhan lämpöä ja kukintaa riittää vielä kesäkuuhunkin, elämän on pakko hymyillä!

Suloista sunnuntai-iltaa.