Hei, mikä auringonpaiste!!! Tätä lisää, kiitos.

Esimerkiksi auringonpaisteesta nauttimista voisi kai pitää jonkinlaisena hetkestä nauttimisena, sellaisena carpe diem -tunteena, jossa ollaan juuri siinä hetkessä, ja annetaan mennä. Siitä huolimatta, että jokainen tietää auringon jossain kohtaa painuvan pilvien taakse, tai ainakin horisontin alapuolelle. Pidän itseäni aika hyvänä hetkessä eläjänä, vaikka toki nautin tulevan suunnittelustakin. Silti perusluonteeltani olen vähän sellainen pers edellä puuhun -tyyppinen, sillä hetkessä elämisen taito on omalla kohdallani myös impulsiivisuutta. Siinä missä tunteeni tulevat esiin voimakkaina ja nopeasti, saan myös äärettömän hyviä ideoita kohtalaisen nopealla vauhdilla. Vielä 32-vuotiaana hypin riemusta ja otan tanssiaskeleita (sellaisia varsin omaperäisiä) onnistumisen hetkellä. Käännän suuni väärinpäin surullista Facebook-jakoa lukiessani tai innostun siirtämään painavia ja raskaita huonekaluja paikkoihin, joihin ne eivät lopulta edes mahdu. Impulsiivisuudestani huolimatta olen varovainen. Joku sanoisi pelkuri, itse puhun mieluummin itsesuojeluvaistosta – järjenäänestä.

Hetkessä voi siis elää hyvin monellakin tapaa, ja tuskin kenenkään tapa on toisen keinoa huonompi tässäkään asiassa. Mutta tässä ja nyt on myös paljon enemmän kuin ohikiitävät hetket ja vaihtuvat tunteet. Se on (ainakin omalla kohdallani) tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen, ja kykyä nauttia elämästään myös isompana kokonaisuutena. Ja kyllä, pidän luonnollisena myös sitä, että omaa onnellisuuttaan kyseenalaistaa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että jokunen epäkohta elämässä ei väistämättä heitä elämänlaatua huonoksi. Epäkohtia on, ja tulee aina olemaan, tavallisessa elämässä. Joinakin päivinä enemmän, joinakin vähemmän.

Naisen elämässä on tässä kohtaa moniakin asioita, jotka voivat syödä onnellisuutta ja hetkessä elämisen iloa. Halutaan olla nuorempia, tai nautitaan vasta kun ollaan laihduttu/muutettu/muututtu ja ties mitä. Tai toivotaan lasten kasvavan ja muuttuvan omatoimisemmiksi, tai toisaalta halutaan niitä lapsia. Ja kyllä, viime vuosien aikana olen noista viimeisistäkin huokaillut molempia, olen huokaillut nuoruuden perään ja vaatinut itseltäni myös muutoksia. Omalla kohdallani juuri se suurin oivallus oli ehkä se, että kun niitä lapsia ei lisää ilmaantunut, alkoi väistämättä olla kiitollisempi niistä kahdesta lapsesta, jotka meille on suotu. Lopulta vauvakuumeeseen auttoi se, että meillä on yhä pieniä lapsia, enemmän tai vähemmän omatoimisia. Mitä tulee nuoruuden haikailuun, järki auttaa asiassa, sillä nuoruus pitää sisällään niin paljon kaikkea, mistä ei tässä kohtaa enää pidä niin väljä. Myönnän jonkinlaisen ikäkriisin sinne ennen kolmekymppisiä, jolloin olin kahden lapsen äiti, ja useampi ystäväni eli vielä huoletonta elämää sinkkuna tai ilman lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin oppinut katsomaan sekä itseäni että elämääni armollisemmin, ja pidän näkemästäni. Jopa siinä määrin, etten kääntäisi kelloja taaksepäin, vaikka tilaisuutta tarjottaisiinkin.

Viime päivien aikana olen kohdannut itseni usein saman ajatuksen parissa: Näin on hyvä, tässä ja nyt. Yli neljäntoista vuoden jälkeen oma puoliso on tuttu ja turvallinen. Huumori on nivoutunut yhteen ja sitä on paljon -myös vaikeina aikoina. Kaksi kultaista lasta, jotka ovat opettaneet enemmän elämästä, kuin elämä itsessään olisi koskaan pystynyt opettamaan. Paljon virheitä, virhearviointeja, pettymyksiä, surua ja murhetta. Niitä mahtuu lähes jokaiseen elämään, niin myös omaani. Mutta juuri nyt olen se ihminen, millaiseksi tähänastinen elämä on minut koulinut.

Tässä ja nyt. Kun katson taakseni, huomaan viimeisen vuoden antaneen valtavasti. Se on poistanut hartioilta raskaan taakan ja antanut tilaa hengittää. Se on vahvistanut ihmissuhteista parhaimpia ja tärkeimpiä, ja luonut harmoniaa kaaoksenkin keskelle. Olen nauranut enemmän kuin jaksan edes muistaa, tulistunut pienistä ja kiukutellut välillä kuin pieni lapsi. Myönnän, saatan olla kaikessa impulsiivisuudessani myös hankala. Mutta niinhän meillä jokaisella on luonteemme, valoineen ja varjoineen.

Tässä ja nyt. Olla sekä rakastettu, että rakastaa. Arkisen elämän turvallisessa syleilyssä elämä tuntuu korvaamattomalta lahjalta. Eletty elämä ja aika jättävät jälkensä, enkä juuri nyt antaisi yhtään haavaa tai ryppyä pois. Päivälliseksi on nakkisoppaa ja ruokaseurana ne kaikki tärkeimmät. Voittaa mennen tullen gurmeeravintolat.
Varsinkin kun on se tiskikone! 😉

Tallenna

Tallenna

Se on tämä! Villasukat, kynttilät, hyvä kirja ja tuhti annos kahvia. Elämän pienet ilot, jotka tuovat päivään tietynlaista luksusta! Yhdenlainen tapa rentoutua ja heittää kaikki tylsät jutut hetkeksi mielestään.

Kuten eilenkin, nousin tänään jo ennen seitsemää ja oivalsin, miksi aikoinaan olin hyvinkin vannoutunut aamuihminen. Aamuissa ja aamupäivissä on jotakin ihan erilaista kuin iltapainotteisessa elämässä, johon viime keväänä liu’uin. Jotenkin en saanut itseäni niskasta kiinni aikaiseen nukkumaanmenoon, mutta nyt arjen alkaessa päätin, että tämä on asia jonka suhteen haluan kehittyä. Myönnän, että mies vähän viime viikolla pyöritteli silmiään, kun tuumasin ilta yhdeksän jälkeen, että eiköhän mennä nukkumaan. Mutta kyllä sen sitten seuraavana aamuna nahoissaan tuntee, että unta on tullut nautittua kunnolla. Loistava fiilis, josta en halua luopua edes viikonloppuna.

Tulin miettineeksi muutenkin tätä “puhtaalta pöydältä” asiaa, josta viikolla kirjoittelin Parempia ihmisiä -postauksessa. Ehkä sitä tosiaan joskus piti tärkeänä tulla paremmaksi ihmiseksi aivan toisessa mielessä. Ulkoisestikin joka suhteessa piti pyrkiä parempaan, kun nykyisin sitä tulee enemmänkin ajatelleeksi asioita sen kautta mikä tuntuu hyvälle. Oma hyvinvointi ajaa monessakin suhteessa nykyisin edelle, ja itseään voi näemmä opetella myös kuuntelemaan. Ja kaipa siinä jollakin tapaa paremmaksi muuttuu, kun voi hyvin. Kunhan muistaa, että itseään voi verrata vain itseensä. Muunlainen vertailu ei pidemmän päälle hyödytä ketään.

Tänään tuntui taas ihanalta kääriytyä villapaitaan. Nauttia kiireettömästä aamusta ja viritellä kaikessa rauhassa mieltään tulevaan viikkoon. Kontaktimuovin kanssa taistelu ja pulpettipaperin valmiiksi taittelu eivät nekään jää roikkumaan sunnuntai-illan viimeiseksi koitokseksi.

Näistä tunnelmista on ihan kiva ponnistaa tuohon sunnuntain aikataulutetumpaan osuuteen.

Rentouttavaa päivää!

Tallenna

Huomenta!

Muutama kuva perjantai-illalta. Ja näissä on muuten kesäinen fiilis, vaikka ilta olikin kolea. Kiva aloitus viikonlopulle ja arjelle. Tulin miettineeksi, että elämässä pitäisi ehkä enemmänkin keksiä syitä kakun leipomiseen. 😉

Nyt on se ihana aika vuodesta, kun maljakkoon saa ottaa pallohortensian oksia. Tykkään niistä aivan mielettömästi, mutta viime keväänä ehdin jo pelästyä hortensiani kohtalosta, kun tuntui, että se heräsi talvilevoltaan niin kovin myöhään. Eihän se ihme olisi ollut, jos hortensia olisi ollut yksi niistä kasveista, joille lumeton maa ja kovat pakkaset olivat liikaa.

Käytiin vielä ennen iltapaa koko perheen voimin kävelyllä, ja vaatetta sai kyllä pukea ihan kunnolla ylleen ilta-auringosta huolimatta. Tänään herättiinkin sitten kunnon vesisateeseen. Mutta ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan viikonlopusta. Jos jostain syystä kynttiläsi ovat vielä kesälomalla, ne on syytä kaivaa esiin viimeistään tänään! 🙂

Tallenna

Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!

Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.

En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.

Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!

Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta,  lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.

Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?

Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!

Eletään elokuun kolmatta, ja täällä on jo nyt satanut varmasti enemmän kuin koko heinäkuussa yhteensä! Olin eilen päivällä yksin kotona, ja kuuntelin kahteenkin otteeseen ukkosen jyrinää. Ulkona satoi lehtiä, kuin oltaisiin syyskuun lopussa ja väkisinkin siinä syksy tuli mieleen.

Koko heinäkuu meni todellakin kesästä nauttien ja se tarkoittaa myös sitä, että ne kaikki pienet remonttijutut, jotka oli ajatuksena tehdä kesällä, jäivät tekemättä. Mitään morkkista ei asian suhteen koeta, mutta kurssin korjaus on paikallaan, ja niinpä täällä on nyt pari päivää maalipensselit sutineet. Vihdoin, kohta neljän vuoden jälkeen, rapun seinä ja katto saavat ylleen tasaisen valkoisen maalin. Myös naulapyssy on paukkunut ja puuttuvia listoja on saatu paikoilleen. Ai että, mutta tuntuu vaihteeksi hyvältä!

Tippuvista lehdistä huolimatta kesä on yhä täällä, ja sateen jälkeen aurinko lämmittää mukavasti. Niinpä jatkan mekkoilua, eräänlaista söpöilyä. Samaan kategoriaan kuuluvat myös tuoksuherneet, jotka kuuluvat kesään yhtä tiivisti kuin jäätelö. Olen pikkutytöstä asti rakastanut tuoksuhernettä, siinä on jotain niin älyttömän kaunista. Lapsuuden kodissani äiti kylvi tuoksuherneet aina leikkimökin kuistin viereen, ja siinä ne kipusivat tukilankojaan pitkin kuistin kaunistuksena. Täytyykin muistaa ensi keväänä kylvää näitä ihanuuksia vieläkin enemmän.

Nuo vanhat Fiskarsit löysin muuten kirpputorilta, jossa kävin viime viikolla äidin kanssa. Olen pitänyt kirppiskierroksista tietoisesti muutaman vuoden tauon, mutta nyt repesi. Pitäähän sitä itselleen joitakin pieniä iloja suoda.

Tämän viikon to-do-listalle kuuluu remppajuttujen lisäksi lasten vaatekaappien ja vaatevarastojen läpikäynti, muutama senkin laatikko ja keittiön komeron siivous. Ikään kuin valmistautumista arkeen.

Mutta nyt lounasta taikomaan. Toivottavasti tänään säästytään sähkökatkoksilta.

Suloista keskiviikkoa!

Tallenna

Olen saanut blogista elämääni vuosien varrella aivan uskomatonta iloa ja energiaa. Kiitos bloggaamisen ja teidän, moni harmaa päivä on vaihtunut aurinkoiseksi ja elämään on löytynyt pieniä iloja. Myös monenlaisiin pikkupulmiin olen saanut teiltä apua.
Eiliseen postaukseeni ei varsinaisesti sadellut kommentteja, mutta se yksikin riitti: Kiitos Hennalle, jonka kommentista löysinkin nopean avun allergiaoireisiini. Jumituin kasvillisuuteen ja siitepölyyn enkä voinut millään käsittää, miten sainkin niin voimakkaat reaktiot järvellä olemisesta. Ei pujoa, ei heinää. Tai ei ainakaan samalla tavalla, kuin täällä peltojen keskellä. Mutta metsä täynnä makoisia mustikoita, joita tuli kahtena iltana noukittua – ja luonnollisesti myös syötyä. Ja tulihan niitä syötyä muutenkin; Aamupalaksi ensimmäisenä ja luonnollisesti myös iltapalalla. Ja niistä mustikoistahan se kaikki alkoi!

Kun eilen iltapalani jälkeen (suu turvoksissa) luin Hennan jättämän kommentin, tajusin yhteyden, ja tänä aamuna mustikat jäivät nauttimatta. Luonnollisesti olo on nyt parempi. Toki päivän aikana olen ollut tavallisen heinänuhainen, mutta ei sen enempää.

Koska olin järvellä mustikoita poimiessa luvannut tehdä mustikkapullaa, ja vanhempani olivat tänään tulossa käymään, täytin lupauksen silläkin ajatuksella, että kypsennetty mustikka on huomattavasti turvallisempi nauttia. Eikä tosiaan tullut minkäänlaista oiretta, vaikka kahvipöydässä nautiskelin pullaa muiden seurassa.

Mustikkapullat

Tee tavallinen pullataikina joko näppituntumalla, tai vaikka jauhopussin kyljessä olevalla ohjeella. Anna taikinan kohota ja leivo pyöreitä pikkupullia (puolenlitran taikinasta tulee kolme pellillistä pikkupullia). Anna pullien kohota ja paina sen jälkeen niihin jauhotetulla juomalasinpohjalla syvennykset. Voitele pullien reunat munalla.

Jauhota mustikat perunajauholla:
Sekoita 5dl mustikoita ruokalusikallinen perunajauhoja. Mikäli käytät pakastettuja mustikoita voit laittaa perunajauhoa kaksinkertaisen määrän.

Laita jokaisen pullan syvennykseen n. ruokalusikallinen mustikoita ja ripottele päälle sokeria.

Paista pullia 225°C (kiertoilmalla riittää 215-220°C) n. 10 minuuttia

Tänään nautiskeltiin siis vielä arjen kiireettömyydestä, ja äitini kanssa pohdittiinkin sitä, miten koulujen alkaminen muuttaa taas elämää monella tapaa. Nyt kesällä lapset ovat nauttineet isovanhempiensa seurasta pitkin viikkoja, mutta arjen alkaessa molemminpuoliset vierailut vähenevät. Parin viikon kuluttua näitä kiireettömiä päiviä tulee todellakin ikävä!

Mutta nyt nautitaan vielä kesäelämästä! Kaunista torstai-iltaa!

Tallenna

Hei, ja terveisiä puutarhasta!

Viime aikoina on ollut niin paljon kaikenlaista, että pihatyöt ovat jääneet vähän taka-alalle. Eilen illalla kuitenkin tuli sellainen tunne, että asioihin on pakko tarttua ja heti. Pari kottikärryllistä tulikin kitkettyä Niilon avustuksella, ja tänään jatkettiin heti aamupalan jälkeen.

Pidän vanhoista näyttävistä perennoista, mutta osa kasvaa sellaisella voimalla, että isompia on pakko välillä poistaa maasta. Sormustinkukkaa (ihan ehdoton lempparini) leviää joka paikkaan ja tänään yritin enempiä siirrellä takaisin kukkamaihin, vaikka pidän kyllä sellaisesta rennosta otteesta, että kukkia saa kasvaa myös vapaasti siellä täällä.

Pilvimassa alkaa sirtyä pois taivaalta, ja iltapäiväksi onkin luvattu melkoista paistetta. Hommat on tehty, joten nyt on aika nauttia!

Leppoisaa kesäsunnuntaita!

Hei ihanat!

Vielä löytyy ojanpientareilta luonnonkukkia maljakkoon asti. Tässä juuri mietiskelin, että mitenkä siihen taas tottuukaan, kun väri-ilottelun sijaan katsellaankin kostean ruskeaa maata ja mustia kynnettyjä peltoja. No, ei mennä siihen ihan vielä, nautitaan toki kesästä tässä ja nyt.

Siskoni lapset lomailivat vanhempieni luona, ja meillä oli myös parina yönä serkkuja yökyläilemässä. Tänään kuitenkin jatketaan kesänviettoa taas ihan omalla porukalla ja rennosti kotoillen.
Lapset poimivat kesällä monia pieniä kimppuja ilokseni, mutta nyt yhdistimme voimamme ja keräsimme oikein suuren puskan luonnonkukkia keittiön piristykseksi. Samalla reissulla löytyi suut makeaksi asti metsämansikoita ja vadelmia, ja aurinko porotti selkään oikein polttavan kuumasti. Juuri tällaista kesän kuuluu ollakin!

Tämä päivä kruunataan pienellä lepotuokiolla (minä ainakin kirjani seurassa), ja kenties saunakin lämpenee illaksi.

Ihanaa kesäpäivää!

Sadepäivää!

Nimittäin ainakin täällä meillä päin on varsin synkkä ja kolea ilma, joka muistuttaa kovasti niistä mökillä vietetyistä lapsuuden kesistä. Sade piiskasi järveä ja ukkonen paukkui. Telkkarista tuli aina Tangomarkkinoita, ja mukaan oli pakattu uusi Elloksen kuvasto, jota selasimme siskoni kanssa alusta loppuun ja lopusta alkuun pelaamalla, mitä ottaisit tältä aukeamalta -peliä. Pointti oli se, että joka aukeamalta piti valita jotain, niistäkin vaatteista, joista ei ollenkaan tykännyt. Tangomarkkinoiden ja Elloksen lisäksi sateista mökkilomaa viihdytti Ostos-TV, joka oli verrattain uusi keksintö, ja hetken aikaa varsin viihdyttävä. Jännitystähän tähän kaikkeen lisäsi vanha rämisevä TV ja tuulessa heiluva TV-antenni, joka ei jaksanut uhmata luonnonvoimia millään muotoa. Mökkiloman kohokohtia oli tietenkin se, että pääsimme käymään lähimmässä kaupungissa, jossa oli Tiimari! Ai että, se oli pikkutytölle melkoinen tapahtuma!

Mikäli Ostos-Tv ei jaksa houkutella, suosittelen katsomaan Yle Areenasta sarjaa nimeltä Dicte! Sieltä löytyy jo pari jaksoa, ja uusi ilmestyy (ja näkyy toki ihan telkkarissa) huomenna perjantaina.
Kyseessä on Tanskalainen poliisisarja, jonka pääosissa on Dicte, vasta eronnut rikostoimittaja, joka palaa lapsuuden seuduilleen Århusiin. Sarjan idea on vähän kuin Liza Marklundin Annika Bengtzon -romaaneissa, mutta mielestäni Dicte on onnistunut ruudun puolella Marklundin leffoja paremmin. Tanska on vähintään yhtä taitava kuin Ruotsi näissä asioissa. Eli jos tykkäät pohjoismaisista poliisisarjoista, pidät myös Dictestä. (Mikäli sadepäiviä tuntuu puskevan enemmän, ja laadukkaat poliisisarjat kiinnostavat, kannattaa myös katsoa Kylmäveriset tappajat (Den som dræber), joka on yksi parhaista tämän lajin tanskalaisista!)

Toinen vinkki enemmän lukemista harrastaville ja ehkä vähän kevyemmän laatuinen, sillä nyt on ihan pakko kehua myös Alan Bradleyn kirjoja!
Sain siskoltani lainaksi kaksi ensimmäistä (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä), ja olen aivan hurmioissani! Kirjojen päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka asuu Englannin maaseudulla vanhassa kartanossa leski isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Asetelma lapsesta salapoliisiromaanin tähtenä voi olla aluksi outo, mutta kun tartut kirjaan, et voi lopettaa! Älyttömän rikasta kieltä ja loistavaa ajankuvausta! Ilman Miss Fisheria, ei olisi Flavian kaltaisia pikkutyttöjä, ja ilman neiti Fisheriä ja Flavia de Lucea ei olisi nykypäivän naisia!

Yleisvinkkauksena voisin sanoa, että vedä villasukat jalkaan, sytytä kynttilöitä ja hae ulkoa kimppu kesäkukkia maljakkoon! Lopulta sadepäivät on oikeasti aika ihania!

Pahoittelut. Pionipommitus jatkuu! Tänään vuorossa vaaleanpunaiset kukat. 🙂

Se olisi sitten juhla ja juhannus. Tai huomenna viimeistään. Meillä ei tänäkään vuonna isosti tätä keskikesän etappia juhlisteta, joten kiire ja stressi on kaukana. Rentoutuminen on aloitettu jo porrastaen eilisestä. Koska tarkoitus on viettää aikaa vanhempieni luona (jonne myös tulee siskoni lapsineen), ei jääkaappi pullistele, eikä ruokakaupassa tarvinnut tehdä normaaleja viikonloppuostoksia isompia investointeja.

Koti putsattiin juhannukseen tavallisella viikkosiivouksella, ja sisään kannettiin useampi kimppu pioneja. Jos oikein kurjaksi keli vetää, kynttilänvalo tuo tunnelmaa ja kaminaan saa tulen. Viiniäkin on kaapissa – jos siltä tuntuu, mutta muuten nautiskelen kyllä ihan vain villasukista ja hyvästä kirjasta niin paljon kuin suinkin voin (toinen Alan Bradley odottaa jo hyllyssä).

Mies on perinteisesti työssään juhannuksena, ja kosiskelipa minuakin mukaansa juhannuspäiväksi. Huh, se olisi toisinto ensimmäisestä yhteisestä juhannuksestamme 14 vuotta sitten!

Kohta herkutellaan ribseillä ja jälkkäriksi niinkin omaperäinen juttu, kuin kaupan jäätelö. Tämä äiti huilaa nyt ja panostaa sitten taas siihen jouluun enemmän! On muuten puoli vuotta aikaa valmistautua(!).

Ajelkaa turvallisesti, pitäkää hauskaa ja nauttikaa! Suurenmoista juhannusta jokaiselle!

Tallenna