Omat avaimet onneen

20.8.2020

Olin ehtinyt kesän aikana unohtamaan kuinka suuri merkitys uutisoinnilla oli omaan hyvinvointiini. Tai pikemminkin sillä, kun päätin keväällä tietoisesti vähentää koronauutisten lukemista. En mennyt kuplaan enkä tynnyriin, ihan vain säännöstelin silmilleni pääsevää uutismassaa ja luin valikoiden. Nyt arjen alettua ja otsikoiden suurentuessa olin kupsahtaa vanhaan kuoppaan. Skenaarioihin, erilaisiin arvailuihin ja jatkuviin, toisistaan poikkeaviin yhteenvetoihin. Ja olihan se helppoa, kun joka tuutista alkoi taas satamaan samaa räntää.

Huomaan, että ihmisten mielissä epätietoisuudella on nyt iso osa. Myös jossittelu on raivannut paikkansa ja tuonut mukanaan skeptisyyden. Kannattaako, jos ei kuitenkaan. Viitsiikö, kun ei kuitenkaan toteudu. Onko mitään järkeä, jos kuitenkin… Näitä mahtuu nyt arkeen monessakin mielessä ja ikävä kyllä, ne ovat yleensä kaikki kovin negatiivisia ajatuksia elämästä ja tulevaisuudesta. Vievät voimia ja valitettavasti myös melko helposti ilon tekemisestä. Pelko ja epävarmuus ovat toki molemmat inhimillisiä tunteita. Niille ei vain saisi antaa liian isoa sijaa elämästä. Sillä epävarmimmassa ja pelottavimmassakin  elämäntilanteessa on aina jotakin varmaa ja turvallista. Jotakin mihin luottaa ja minkä avulla luottaa tulevaisuuteen.

Se, mikä kenellekin luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta on hyvin objektiivinen juttu. Joillekin se on usko, toisille rakkaus ja joillekin vain ihan tavalliset rutiinit. Kun olo on epävarma tai tulevaisuus pelottava, lääkettä ei kannata lähteä merta edemmäs noutamaan, sillä melko usein se on siinä ihan lähellä. Niin tavallisena ja arkisena, että meinaa jäädä miltei huomaamatta.

Vaikka kuulun arjen ylistäjiin ihan normaalitilassakin, koen, että uutistulvan keskellä arjelle kannattaa antaa vielä isompi rooli. Vaali, hoivaa ja kasvata – pätevät kaikki tähän oikein hyvin. Tieto siitä, että arki pysyy, olosuhteista huolimatta, kannustaa myös panostamaan itse arjen sisältöön. Mielekkyyteen ja innostavuuteen. Millaisesta arjesta minä pidän. Mitä arkeni kaipaa ja mistä sen soisi luopuvan. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, mutta äärimmäiseen moneen asiaan kyllä. Avaimet on omassa taskussa, pitää vain uskaltaa käyttää niitä.

Tällä hetkellä omaa arkeani kultaa aikaiset aamut ja kaunis luonto. Yhteiset ateriat, päivän kiireettömät kahvi- ja teehetket, puutarhassa oleilu, kasvihuone, daaliat, hiljaisuus ja illan joutilas tunti vaikkapa neuloen tai kirjan parissa. Huomaan tarvitsevani enemmän liikuntaa ja enemmän järjestystä ympärilleni, joten yritän mahduttaa myös niitä arkeeni jatkuvasti enemmän. Ylipäätään asioita jotka tekevat elämästä mielekästä. Asioita, jotka ovat just mulle itselleni niitä hyvän elämän kannalta tärkeitä juttuja ja jotka auttavat luottamaan myös tulevaisuuteen. Ja koska kaikkea ei kuitenkaan pysty on jostain myös luovuttava. Tällä hetkellä se pois karsittava on liika uutisten lukeminen, jossittelu ja negatiivinen ajattelu tulevaisuudesta.


saako sanoa olevansa onnellinen?

08.5.2020

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️