Vuosi vaihtui täällä melko rauhallisissa tunnelmissa ystävien kanssa. Naurettiin, kuinka keski-ikäistymisen tunnistaa siitäkin, kun uudenvuoden juhlissa tehdään neuletöitä ja lantrataan skumppa mehulla ja koristeilla. Mutta meillä oli hauskaa. Tämä oli sellainen rento päätös joulun juhlimisille ja tästä on hyvä jatkaa kohti arkea, talvea, valoa ja kaikkea uutta.

Vaikka joka puolella toitotetaan, kuinka kulunut vuosi oli ihan kamala ja toivotaan vuoden 2021 olevan paljon parempi, en pysty yhtymään huutoihin. Mulle mennyt vuosi oli hyvä, yksi parhaista koskaan elämistäni, jos ei oikeasti paras. Toki on kökköä, miten moni asia on peruuntunut, kuinka vuosi vaikutti taloudellisesti meidänkin perheeseen ja kuinka se on pidentänyt välimatkaa ystäviin ja rakkaisiin. Silti kulunut vuosi on ollut se, jonka aikana oma perhe on ollut lähempänä kuin koskaan. Vuosi myös avasi silmiä monessa kohtaa, ja sellaiset itsestäänselvyydet ja tasaiset jurnutukset oli helpompi kyseenalaistaa. Oli ilo oivaltaa ja uskaltaa, nähdä asiat uudessa valossa ja oppia paljon itsestään ja omista unelmistaan. Pitkälti joudun siis kiittämään koronaa, ilman sitä minäkin kulkisin vain jatkuvasti samaan suuntaan näkemättä sivuilleni ja ymmärtämättä kaikkea sitä ihanaa mitä mulla jo on. En yksinkertaisesti myöskään kehtaa väittää mennyttä vuotta huonoksi, koska olen läheltä nähnyt, miten kova se on ollut esimerkiksi monelle ystävälle. Ihan liian moni minun ikäpolvestani ei esimerkiksi saanut niitä ihania lahjoja sairaalasta, vaan joutui niiden sijaan jättämään jäähyväisiä.

Niinpä ehkä elämäni ensimmäistä kertaa en luvannut mitään uudenvuodenlupauksia tai listannut uusia unelmia ja tavoitteita. Just nyt on oikeastaan tosi hyvä, ja ainoa toive, jonka öiseen sumuun henkäisin oli se, kuinka toivoisin kaiken pysyvän hyvänä. Ja jos jossain kohtaa huomaan, että suuntaa pitää muuttaa, uskon olevani tarpeeksi rohkea tekemään sen ilman rakettien pauketta.

Eilen syötiin juustoja ja ystävien tekemiä hilloja. Jälkkäriksi tein marenkikakun, jonka päälle keitin vielä kinuskia. Kerma, kinuski, puolukat ja piparkakut sopivat oikein hienosti yhteen ja jälkkäristä tuli just sopivasti rennon juhlava.

 

Vaikka vielä viikko sitten ajattelin, etten pysty luopumaan joulusta vielä pitkään aikaan, nyt musta tuntuu, että eilisten juhlien jälkeen olen valmis menemään kohti uutta. Kun joulukukat alkavat nuokkua, mä olen valmis tulppaaneille.

Ihanaa ja superupeaa vuotta 2021!

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän hunningolle, mutta asetan toivoni tammikuulle, piteneville päiville ja lisääntyvälle valolle. Viimeisten viikkojen aikana valoa on ollut tarjolla aika niukasti ja viikonloppujen valoisat tunnit olen käyttänyt johonkin ihan muuhun. Pahoittelut siis tämänkin postauksen erisävyisistä kuvista. Pakeneva valo ja kynttilöiden tuike tekee tepposensa.

Itsenäisyyspäivä on tänäkin vuonna lepoa. En voi väittää, että Linnan juhlien peruuntuminen kauheasti muuttaisi perinteitäni Tässä suhteessa olen jopa vähän epäisänmaallinen. Nimittäin miltei joka vuosi olen tuon tv-spektaakkelin ajan joko valmistellut syntymäpäiväjuhlia tai siivonnut niitä pois. Tänä vuonna juhlat on juhlittu ja järjestetty kahteen kertaan, ja taidan nauttia vapaasta sunnuntaista ihan vain lepäämällä. Pyörittämällä lakanapyykkiä ja sohvalla makoillen. Olen ihan koukussa Kaikenkarvaiset ystäväni sarjan uuteen versioon. Niin ihanan kevyttä, mitä nyt välillä pillittelen ja herkistyn.

Instan stooreissa jo esittelinkin uuden lampaantaljani. Se on tuosta naapurin koulutilalta, ja niin ihanan muhkea ja pehmeä, että sen sisään tekisi mieli kääriytyä. Samasta paikasta on myös kuivakukkakimppu. Niin hassua, että tuokin villitys koki taas uuden tulemisensa, vaikka olen joskus tainnut vannoa, että se ei ole mun juttu. Hillityt värit kuitenkin sopivat tähän vuodenaikaan, hämyyn ja hämärään.

Jonkinlaista äidillistä haikeutta olen tänään kokenut siitäkin, että lastenosaston sijaan pakettiin käärittiin ostoksia miestenosastolta. Hassua, miten oman lapsen kasvaminen on yhtä aikaa helpottavaa, mutta samalla niin kovin kivuliasta. Mukavan juhlahumun jälkeen jäi aikaa pysähtyä miettimään myös niitä haikeuksia, joita vuosien vieriminen tuo mukanaan. Ja myös sitä omaa kasvamista äitinä, vanhempana ja ihmisenä ylipäätään. Sitä, ettei kelloa voi kääntää takaisin, on vain tulevaisuus ja se jatkuva huoli, jota yksikään vuosi ei äidin sydämestä haalista.

Mutta nyt mä taidan liittyä nimpparisynttärisankarin seuraan katsomaan tuntematonta sotilasta. Ehkä usutan hänet myös soittamaan Finlandiaa. Vaikka vain paikatakseni sitä Linnan juhlien aiheuttamaa suvantoa.

Levollista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös teille!

En voi sille mitään, mutta marraskuusta tulee aina mieleen November Rain. Paitsi biisinä, myös sääilmiönä. Pimeä ja sade, loputon synkkyys. Mutta voi että miten ihanaa tuo viime päivien auringonpaiste on ollut. Joskin tänään aurinko joutui sinnikkäästi puskemaan paksun usvaverhon läpi. Mutta olen kiitollinen siitä sinnikkyydestä. Oikeastaan jokaisesta aurinkoisesta päivästä, kirpeästä pakkasasteesta ja kauniista huurteesta, jonka se maalaa luonnon päälle. Kuin sokeria. Olen kiitollinen kaikesta, mikä ei ole sitä marraskuuta, jota inhoan syvästi.

Viime viikkoina syksyn päällä on levännyt myös toisenlainen synkkä verho, mutta sekin laskeutui tänään alas, ja nyt saa kulkea huomattavasti kevyemmin mielin kohti loppuvuotta, joulua ja kaikkea sitä kivaa, mitä elämälle vielä tälle vuodelle on annettavaa. Ja onhan sitä. Vaikka kuinka paljon. ♡

Nyt iltapalapöytään ja sitten aikaisin pahnoille. Huomenna kello taitaakin piristä jo ennen viittä.

 

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!

Venetsialaisviikonloppu. Elokuun loppu ja oikeastaan kesänkin loppu. Tai ainakin ensi viikolla pitäisi taas saada sana syyskuu sopimaan suuhun ja ajatuksiin. Toisaalta olen jo viimeisen viikon ajan miettinyt, miten nopeasti päivät lyhenevät. Tuntuu, että jos hiukankin valvoo pidempään, pimeys tulee ihan yllättäen ja todella nopeasti. Kesän jälkeen se tuntuu aina yhtä hassulta, että tarvitaankin oikeasti valoja.

Pimeys omalla tavallaan ottaa sisäänsä aina syksyisin. Kesällä liikkuminen ja urheileminen on huomattavasti helpompaa. Aikaa antavat kesällä myös pitkät päivät ja valoisat yöt. Syksyn tullen illat lyhenevät ja pyöräilykausi kutistuu luonnollisesti. Päätin kuitenkin heti elokuun alussa, että yritän pitää itseni aktiivisena muilla tavoin ja onneksi olen aika hyvin myös onnistunut siinä. Joskaan aamulenkki ei korvaa useamman tunnin treeniä, mutta on se tyhjää parempi ja käynnistää päivän kivasti. Sellaista liikkumista mikä pitää yllä terveyttä ja jaksamista. Ennen kaikkea hyvää oloa. Koska sitä hyvää oloa jos mitä tarvitaan syksystä ja talvesta selviämiseen. Ja vaikka tälle syksylle en taida saada sopimaan yhtään omaa jumppaa, ajattelin etten anna senkään häiritä. Liikun siten kuin pystyn ja saan arkeen mahtumaan. Siten, että se teettää hyvää mieltä mutta ei stressiä.

Parempaa ruokaa ja enemmän unta ja liikuntaa. Hyvän olon kaava on varsin yksinkertainen ja koen että omalla kohdallani se toimii. Kun peruspalikat on kunnossa, arjessa on myös parempi olla. Syksyn tullen olisi tietenkin helppo unohtaa itsensä ja antaa virran viedä. Mutta kyllä mä ainakin itse voin huomattavasti paremmin kun liikun päivittäin ja syön terveellisesti. Siitä unesta puhumattakaan. Ja vaikka joskus olenkin langennut siihen sudenkuoppaan, että syysväsy muka taittuisi löhöämällä ja suklaata syöden, en onneksi mene enää niin helppoon. Toki löhötäkin pitää ja suklaata syödä, mutta hyvä olo on enemmänkin balanssia levon ja liikkumisen välillä. Sitä että pitää itsestään huolta. Silloin jaksaa myös olla aktiivinen ihan tavallisessa arjessa.

Meillä ei ole viikonlopulle suuria suunnitelmia töiden vuoksi, mutta odotan pääseväni liikkumaan ja hikoilemaan. Toisaalta odotan yhtä paljon että saan poltella kynttilöitä ja hipsiä rauhassa kotona. Neuloa, lukea ja syödä hyvin. Nukkua sunnuntaiaamuna pitkään ja herätä kiireettä. Nauttia kukkakimpuista ja lämpimästä elokuun lopusta. Vetää keuhkot täyteen energiaa ja kesän viimeisiä päiviä. Olla ikään kuin henkisesti valmis kohtaamaan syyskuun. 🍂

Olin ehtinyt kesän aikana unohtamaan kuinka suuri merkitys uutisoinnilla oli omaan hyvinvointiini. Tai pikemminkin sillä, kun päätin keväällä tietoisesti vähentää koronauutisten lukemista. En mennyt kuplaan enkä tynnyriin, ihan vain säännöstelin silmilleni pääsevää uutismassaa ja luin valikoiden. Nyt arjen alettua ja otsikoiden suurentuessa olin kupsahtaa vanhaan kuoppaan. Skenaarioihin, erilaisiin arvailuihin ja jatkuviin, toisistaan poikkeaviin yhteenvetoihin. Ja olihan se helppoa, kun joka tuutista alkoi taas satamaan samaa räntää.

Huomaan, että ihmisten mielissä epätietoisuudella on nyt iso osa. Myös jossittelu on raivannut paikkansa ja tuonut mukanaan skeptisyyden. Kannattaako, jos ei kuitenkaan. Viitsiikö, kun ei kuitenkaan toteudu. Onko mitään järkeä, jos kuitenkin… Näitä mahtuu nyt arkeen monessakin mielessä ja ikävä kyllä, ne ovat yleensä kaikki kovin negatiivisia ajatuksia elämästä ja tulevaisuudesta. Vievät voimia ja valitettavasti myös melko helposti ilon tekemisestä. Pelko ja epävarmuus ovat toki molemmat inhimillisiä tunteita. Niille ei vain saisi antaa liian isoa sijaa elämästä. Sillä epävarmimmassa ja pelottavimmassakin  elämäntilanteessa on aina jotakin varmaa ja turvallista. Jotakin mihin luottaa ja minkä avulla luottaa tulevaisuuteen.

Se, mikä kenellekin luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta on hyvin objektiivinen juttu. Joillekin se on usko, toisille rakkaus ja joillekin vain ihan tavalliset rutiinit. Kun olo on epävarma tai tulevaisuus pelottava, lääkettä ei kannata lähteä merta edemmäs noutamaan, sillä melko usein se on siinä ihan lähellä. Niin tavallisena ja arkisena, että meinaa jäädä miltei huomaamatta.

Vaikka kuulun arjen ylistäjiin ihan normaalitilassakin, koen, että uutistulvan keskellä arjelle kannattaa antaa vielä isompi rooli. Vaali, hoivaa ja kasvata – pätevät kaikki tähän oikein hyvin. Tieto siitä, että arki pysyy, olosuhteista huolimatta, kannustaa myös panostamaan itse arjen sisältöön. Mielekkyyteen ja innostavuuteen. Millaisesta arjesta minä pidän. Mitä arkeni kaipaa ja mistä sen soisi luopuvan. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, mutta äärimmäiseen moneen asiaan kyllä. Avaimet on omassa taskussa, pitää vain uskaltaa käyttää niitä.

Tällä hetkellä omaa arkeani kultaa aikaiset aamut ja kaunis luonto. Yhteiset ateriat, päivän kiireettömät kahvi- ja teehetket, puutarhassa oleilu, kasvihuone, daaliat, hiljaisuus ja illan joutilas tunti vaikkapa neuloen tai kirjan parissa. Huomaan tarvitsevani enemmän liikuntaa ja enemmän järjestystä ympärilleni, joten yritän mahduttaa myös niitä arkeeni jatkuvasti enemmän. Ylipäätään asioita jotka tekevat elämästä mielekästä. Asioita, jotka ovat just mulle itselleni niitä hyvän elämän kannalta tärkeitä juttuja ja jotka auttavat luottamaan myös tulevaisuuteen. Ja koska kaikkea ei kuitenkaan pysty on jostain myös luovuttava. Tällä hetkellä se pois karsittava on liika uutisten lukeminen, jossittelu ja negatiivinen ajattelu tulevaisuudesta.

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️

Jos tuossa tulikin viime viikolla oltua tehokas kotitöiden ja siivousten osalta, niin tuo vappuviikonloppu otettiin kyllä koko rahalla takaisin. Toisaalta välillä kuuluukin nauttia, eikä ihan koko ajan suorittaa. Ilo huomata, miten tämäkin taito kehittyy vuosi vuodelta paremmaksi. Tänään maistuikin sitten jo puutarhahommat erityisen hyvältä. Nyt on daaliat laitettu esikasvamaan ja viimeisetkin koulinnat suoritettu.

Fillarikilometrejä kuitenkin tuli viikonloppuna ihan kivasti, joten ei tässä nyt ihan Ellun kanoina olla vain syöty ja makoiltu. Joskin illat ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi, kun innostuttiin katsomaan Karppia Yle areenasta. Toukokuun alkaminen oli säiden puolesta vähän pettymys. Odotin tietty heti aurinkoa ja lämpöä, mutta täällä sää parani vasta sunnuntaina iltapäivällä. Ja sitten olikin kaunista, ai että! Tälle viikolle onkin jo suuret suunnitelmat maantieajon suhteen. Tai oikeastaan koko kesälle! Kesäsuunnitelmat sinänsä on tänä vuonna vähän erilaisia, mutta onneksi on asioita, joita voi tehdä vaikka moni juttu onkin peruttu.

Meillä juhlitaan tänään täysi-ikäistä. Nimittäin siitä tuli kuluneeksi 18 vuotta kun tavattiin tuon mun partanaaman kanssa. Silloin tosin oli siloiset posket molemmilla. Mutta joo, puolikas elämästä on kuljettu nyt yhdessä. On ollut ylä- ja alamäet, uhmaikä ja murrosikä. Toivottavasti myös monta kriisiä, vaihdevuodet ja kuumat aallotkin vielä edessä. Ostettiin kaupasta laatikollinen PusPus-lakuja juhlan kunniaksi. Melkein romanttista! 💕

Ai niin, sitä piti sanoa, että nuo ruokakaupasta ostamani pionit olivat siis aika kireän pinkkejä, kunnes auetessaan saivat ehkä maailman kauneimman sävyn. Toinen kolmikko jo menossa.

On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.

Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.

Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.

Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle. ❤️

Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!

A
Arki. Rutiinit ja tavallisiin tuttuihin asioihin turvautuminen.

B
Banaanit! Ihmeellisen luonnon vastaus jatkuvaan välipalatarpeeseen.

C
Cmore. Meillä on kyllä kaikki mahdolliset suoratoistopalvelut, mutta Cmorelta löysin Agatha Raisinin kaikki kolme tuotantokautta. Hauska ja leppoisa, ja toisaalta niin huono, että meillä kukaan muu ei jaksa katsoa tätä. Se tarkoittaa siis omaa aikaa minulle.

D
Demokratia. Vaikka moni on nytkin sitä mieltä, että meillä päättäjät ei pysty tekemään ratkaisuja tarpeeksi nopeasti, ajattelen itse, että kyse on myös vahvasta demokratiasta. Meillä Suomessa kukaan ei voi yksin päättää ja hallita, ja juuri siksi me selvitään tästäkin.

E
Eristys. Typerää sinänsä kutsua sitä selvitymiskeinoksi tästä erityksestä, mutta uskon, että kun tarpeeksi uskotaan ja totellaan ohjeita, tämä on myös nopeammin ohi.

F
Flavia de Luce. Jaksaa aina naurattaa. Uudelleen ja uudelleen.

G
Google Hangouts Meet ja kaikki muutkin etäyhteydet ja videopuhelut. Onneksi meillä on nykyajan keinot ja konstit pitää yhteyttä!

H
Hiljaisuus. Minä tarvitsen hiljaisuutta joka päivä, ja selvitäkseni erikoisista ajoista, pyrin myös vaalimaan hiljaisuutta ympärilläni. Välillä pitää saada olla yksin.

I
Itse. Sinä itse, minä itse… Älä unohda itseäsi! Pidä huolta ja hoivaa. Käsittele hellästi ja armollisesti.

J
Jakaminen. Nyt jos koskaan pitää jakaa hyvää. Jakaa hyvää mieltä, apua ja kokemuksia. Jakaa iloa, mutta myös niitä surujakin.

K
Kirjat. Kuinkas muutenkaan. Perspektiiviä omaan elämään ja arkeen, pakopaikka tämänhetkisestä.

L
Lukeminen. Jos huolet ja murheet tuppaavat mieleen illalla nukkumaan mennessä, lukeminen on varma lääke. Älä kuitenkaan lue uutisia. Lue vaikka hyvää kirjaa. Ja jos kirjoja ei ole saatavilla, kokeile äänikirjaa. Sekin on kivaa, kun joku lukee sinulle!

M
Mielikuvitus. Tämä toimii ihan yhtä hyvin niin aikuisilla kuin lapsillaki. Pitää vain osata heittäytyä. Mielikuvituksen avulla voi matkustaa kaukaisiin maihin tai vaikka tulevaisuuteen. Mielikuvaharjoittelu auttaa myös eteenpäin kohti tavoitteita.

N
Nauru. Naura ja saa muut ympärilläsi nauramaan! Loistava tapa levittää hyvää oloa koko kroppaan.

O
Opettajat. Ne ihanat ja taitavat, jotka kantavat ihan mielettömän taakan lasten koulunkäynin mahdollistamiseksi näinä aikoina. Kaikki kunnia teille, ilman emme selviäisi! Kiitos myös musaopiston opettajille ja kaikille opetuksen mahdollistaville.

P
Puutarha. Huh, mitä tekisinkään ilman!

Q
Queen, brittikuninkaallisten elämä ja Megxit. Luen ja seuraan.

R
Rakasta, rakastu ja ole rakastettu.

S
Suomalainen sisu ja sitkeys. Näitä löytyy meistä ihan jokaisesta.

T
Toivo. Asia jonka varaan voi laskea aika paljon. Niin kauan kuin on toivoa, on myös elämää.

U
Ulkoilu. Omassa pihassa, parvekkeella, luonnossa… Ihan sama, kunhan haukkaat raitista ulkoilmaa, jos se suinkin vain on mahdollista. Tunti reipasta ulkoilua tai puutarhatöitä päivässä pitää mielen pirteänä.

V
Vinkit. Puutarhavinkit, siivousvinkit, kotikouluvinkit, käsityövinkit. Ihan sama mikä laji, voit valita vapaasti. Nappaa parhaat vinkit ja niksit ja täytä päivän vapaat hetket kivoilla asioilla. Voit jopa opetella jotakin uttaa.

W
Wilma! Kiitos, että jaksat toimia. Kilahdustasi odotetaan täällä joka aamu.

 

X
X-hyppy ja kaikki sen kaverit. Liike on lääke ja nyt jokaisen pitää huolehti omasta jaksamisestaan mahdollisimman hyvin.

Y
Ystävät. Se tieto, että ne on tuolla ja että vielä tulee sekin päivä kun voidaan nauraa yhdessä ja halata. Kaipaan ihan valtavasti!

Z
Zumba-opet ja kaikki muutkin etätunteja järjestävät liikuttajat. Jos ei itse jaksa miettiä kotijumppaa, netti on pullollaan treeniohjeita ja ohjatuille tunnelleille pääsee myös etänä.

 

Å
Åho, mutta ei tule mitään mieleen! Sekin on kai sallittua, että joskus lyö tyhjää.

Ä
Äiti. Puhelimen päässä, valmiina kuuntelemaan ja tukemaan!

Ö
Ötökät ja luonnon herääminen kevääseen. Tutki, löydä, ihmettele ja ihastu.

 

 

Ihanaa huhtikuun ensimmäistä! 💛