Kiitollinen olo

10.11.2020

En voi sille mitään, mutta marraskuusta tulee aina mieleen November Rain. Paitsi biisinä, myös sääilmiönä. Pimeä ja sade, loputon synkkyys. Mutta voi että miten ihanaa tuo viime päivien auringonpaiste on ollut. Joskin tänään aurinko joutui sinnikkäästi puskemaan paksun usvaverhon läpi. Mutta olen kiitollinen siitä sinnikkyydestä. Oikeastaan jokaisesta aurinkoisesta päivästä, kirpeästä pakkasasteesta ja kauniista huurteesta, jonka se maalaa luonnon päälle. Kuin sokeria. Olen kiitollinen kaikesta, mikä ei ole sitä marraskuuta, jota inhoan syvästi.

Viime viikkoina syksyn päällä on levännyt myös toisenlainen synkkä verho, mutta sekin laskeutui tänään alas, ja nyt saa kulkea huomattavasti kevyemmin mielin kohti loppuvuotta, joulua ja kaikkea sitä kivaa, mitä elämälle vielä tälle vuodelle on annettavaa. Ja onhan sitä. Vaikka kuinka paljon. ♡

Nyt iltapalapöytään ja sitten aikaisin pahnoille. Huomenna kello taitaakin piristä jo ennen viittä.

 


Vihdoin viikonloppu!

11.9.2020

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!