maanantaihygge

15.11.2021

Olin vähän ajatellut, että viikonloppuna aloitan kaivamaan joulua esiin, mutta niin vain kävi, että joulu on edelleen visusti vintillä. Mutta vielä ehtii hyvässä aikataulussa, nythän eletään vasta marraskuun puoliväliä. Joskin olen päättänyt, että tänä vuonna aion nauttia joulun odotuksesta viime vuodenkin edestä. Viime vuonna joulun odotus jäin vähän vakavampien asioiden jalkoihin ja niin kävi oikeastaan jo edellisvuonna. Viimeiset pari vuotta ovat koetelleet elämää siinä määrin, että tosiaankin kaipaan jo ihan tavallisia juttuja, jouluhömpötystä, kynttilähyggeilyä, pikkujoulufiilistä ja kaikkea muuta vähemmän vakavaa.

Me käytiin äidin kanssa hautausmaakierros jo lauantaina ja vietettiin sen jälkeen mukava päivä naisten kesken meillä. Eilisen isänpäivän ohitin aina niiltä osin kuin se oli mahdollista. Aamulla toki katoin paremman aamupalan lasteni isälle, mutta koska meillä iskä lähti töihin ja poika pelireissuun, ei me Klaaran kanssa kauheasti isänpäivää vietetty. Ööö, kehtaanko edes kertoa, mihin aikaan menin nukkumaan. Kuudelta illalla. Jep, tein tosiaan kaikkeni ohittaakseni isänpäivän. Onneksi miltei kahdentoista tunnin yöunet uuden viikon kynnyksellä ei ole lainkaan pahasta. Ja hyvin levänneenä maanantaiaamu ei tuntunut lainkaan niin pahalta, kuin olisi voinut kuvitella. Ei vaikka pienempi on taas sairaana.

Olen mielessäni koputellut puuta tuon flunssakauden suhteen jo pidemmän aikaa. Meillä on päästy aika vähällä, vaikka se vähäkin on tässä maailman menossa vähän liikaa. Aamulla juuri selasin nykyisiä suosituksia ja siellä luki vain, että huoltaja itse tekee arvion, onko lapsi koulukuntoinen vai ei. Hiljaa mielessäni olin kiitollinen siitä, että meillä lapset on jo tämänkin verran isoja ja ne jatkuvat nuhakuumeet on onneksi jo takanapäin. Mutta tsempit tosiaan kaikille vanhemmille, onhan nämä viimeiset puolitoista vuotta (ja ylikin jo) olleet aikamoista peliä tämänkin suhteen. No, kohta alkaakin jo taas siitepölykausi, joten vuotavia neniä ja karheita kurkkuja on tarjolla. Voi kun tästäkin päästäisiin jo kohta eteenpäin!

Mitä muuten tulee eteenpäin menemiseen olen ajatellut, että minunkin pitäisi kai jossain määrin mennä vähän enemmän eteenpäin. Olen ehkä tyyppinä sitä, joka jää liian herkästi vellomaan kaikkeen ikävään ja surulliseen, enkä oikein osaa päästää irti. Tai on jotenkin tosi vaikeaa antaa itsensä mennä eteenpäin ja jatkaa elämää. Fakta on kuitenkin se, että ikävät ja surulliset asiat eivät katoa, vaikka kuinka lopettaisin niiden pohtimsen ja surussa vellomisen. Eikä ne toisaalta sen paremmiksi jutuiksikaan muutu, vaikka kuinka niitä mielessäni pyörittelisin. Toisin sanoen, kulutan lähinnä vain itseäni, jos en uskalla päästä irti. 🤍

 

Joko te olette innostuneet joulusta? Me ostettiin tänään kaupasta ekat glögit.


hopeareunuksia

28.9.2021

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.