{ tyylikkäät tanskalaiset }

08.9.2014

Olo on edelleen vähän pöpperöinen ja väsynyt viikonlopun univajeesta ja reissaamisesta. Juuri sellainen olo, että voisi haahuilla koko päivän verkkareissa ja villasukissa. Mutta ei kuitenkaan voi. Ei sitten millään sen jälkeen kun on pari päivää katsellut tyylikkäitä tanskalaisia! Hitto, mutta siellä osataan!

Ehdoton hittiväri naisten pukeutumisessa oli musta, ja höysteenä toimivat harmaan eri sävyt. Skandinaavisen vaaleat naiset eivät silti näyttäneet synkiltä, vaan huolettoman rennoilta ja raikkailta. Tanskainpiroituneena piti itsekin sonnustautua tänään(kin) mustiin – ainakin osittain.

maanantai 2

Vaikka elohopea kiipesi Kööpenhaminassa lähes hellelukuihin, paikallisten päällä näkyi paljon ylisuuria neuleita, ja varsinkin neuletakkeja. Myös biker-tyyliset mustat nahkatakit olivat kovassa huudossa. Hameiden helmat ja shortsien lahkeet olivat todella lyhyitä, ja housuissa suosituin malli taisi olla edelleen rento loose fit.
Asusteissa korut olivat pieniä tai todella suuria, huivit näyttäviä ja muhkeita. Laukut rennon (yli)suuria tai pikkuisia cross body -malleja. Nämäkin suurimmaksi osaksi mustana.

maanantai 4

Tämän näköisenä tänään kynsihuoltoon.

farkut|me&i|saatu
pusero|h&m
nahkatakki|vila
huivi|becksöndergaard
kengät|zara
korut|pernille corydon

maanantai 3

Palailen reissupostausten merkeissä myöhemmin. Juuri nyt pitää prosessoida ikäviä uutisia, eikä pää toimi ihan tavanomaisella vauhdillaan.

Aurinkoista viikon alkua teille kaikille!


{ becksöndergaard huivien voittajat }

30.6.2014

Becksöndergaardin Paris-huiveja tavoitteli hurja määrä osallistujia, ja vaikka tietysti olis taas kiva jakaa palkintoja kaikille, pelin henki on se, mikä kisassa ilmoitettiin; Kaksi onnekasta saa huivin haluamassaan sävyssä!

Samsam ja Mira, onnittelut, voitto osui tällä kertaa kohdalle! Saatte molemmat multa postia vielä tämän päivän aikana – mahdollisimman pian! Iso kiitos kaikille osallistujille!

Ja, koska teitä, joita onni ei tällä kertaa suosinut, jäi silti melkein 800, ajattelin vinkata, että
Becksöndergaardin Paris-huivi on heinäkuun kanta-asiakastarjouksessa Stockmannilla!

becksi-kollaasi

Aika usein kyselette myös muita Becksin jälleenmyyjiä, ja sain teille tälläisen listan, jossa on nyt ainakin ne putiikit joissa valikoimaa on enemmän. Jälleenmyyjiä tietysti tulee koko ajan lisää, joten listat elävät!

Becksöndergaard jälleenmyyjiä Suomessa:

Urban A www.urban_a.fi
Zio www.zio.fi
Nougat www.nougat.fi
Cillas www.cillas.fi
Putiikki Rannalla www.putiikkirannalla.fi
Hali www.hali.fi
Mrs Jones www.mrsjones.fi
Cafe latte spirit www.cafelatte.fi
Millan Putiikki www.millanputiikki.fi
Zoom Design www.zoomdesign.fi
Element wear www.elementwear.fi
Moda Aukia www.aukia.fi
Moda Loft (ei omaa nettisivua)
Moda Galleria (ei omaa nettisivua)
Kouvolan Pukimo
Moda Kamppi www.modakamppi.fi
Pp’s Decore (ei nettisivua)
Lifestylenordic www.lifestylenordic.fi
Vima www.vima.fi
Inside www.inside.fi
Tiirinkosken Tehdas www.tiirinkoskentehdas.com
Legera www.legera.fi
Suvimarja www.suvimarja.fi
Sisustus Ulpukka www.sisustusulpukka.fi
Cashcow www.cashcow.fi
Centto (ei nettisivuja)

Seuraavaksi muita juttuja, nyt MOI!


{ becksöndergaard -arvonta }

24.6.2014

Vaikka tämä Suomen kesä nyt oikkuileekin keleillään, olen ainakin itse melko luottavaisin mielin siirtymässä heinäkuulle. Kyllä se lämpöaalto sieltä vielä tulee! Lämmöstä huolimatta kesäillat viilenevät, ja väliin tulee mahtumaan myös tuulisempiakin päiviä. Mikäs siis sen parempi asuste kantaa mukana, kuin suuri kevyt huivi!

becksöndergaar paris 1

Pastellisävyt kuuluvat kesään ja kesäpukeutumiseen, ja hennot sävyt imartelevat skandinaavisen vaaleaa ihoa ja näyttävät syötävän hyviltä päivittyneellä hipiällä. Becksöndergaard on tunnettu printeistään, mutta joukkoon mahtuu myös yksivärisiä ihanuuksia, ja Paris-huivi on juurikin tätä!

becksöndergaar paris 3

Modaalin ja villan sekoitus (60/40) on mukavan lämmin kylmällä säällä, mutta ei hiosta kuumanakaan päivänä. Suuren huivin (100cm X 200cm) saa kiedottua näyttävästi kaulaan tai levitettyä hartioille. Koko riittää myös kietaistavaksi bikinien päälle rannalle tai uima-altaalle.

becksöndergaar paris 2

Minttu, pinkki vai poutataivaan sininen? Minkä väriseen huiviin itse kietoutuisit mieluiten?

Kerro oma suosikkisävysi, ja mistä Becksöndergaard on sulle tuttu/missä olet merkkiin ensimmäisen kerran törmännyt! Kaksi onnekasta voittaa itselleen Becksöndergaardin Paris -huivin suosikkisävyssään!

Arvonta-aikaa on tämän viikon loppuun, onnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta on järjestetty yhteistyössä Becksöndergaardin Suomen agentuurin kanssa, joka lahjoittaa kilpailupalkinnon.


{ Palaset & Pernille Corydon }

14.6.2014

Tämä loistava idea korusäilytykseen on vohkittu suoraan Mrs Jonesilta, jonka instakuvan nähtyäni, päätin oitis hankkia Palaset muovisäilyttimet Pernille Corydonin koruilleni. Tämä tapahtui joskus keväällä, ja unohdin koko asian, kunnes eilen, Suomalasiessa Kirjakaupassa, törmäsin muovilaatikostoihin.

palaset 3

Nappasin mukaani kaksi kolmen laatikon muovikuutiota ja tänään asettelin koruni kauniisti uusiin lippaisiin. Ihanat ja kätevät, ei voi muuta sanoa. Luulen, että yksi laatikosto pitää vielä hommata, mutta onneksi nämä eivät ole mikään kallis sijoitus. Yhden laatikoston hinta oli noin 17 euroa.

palaset 1

Yhdistelemällä koruja samoihin rasioihin, sain kaikki mahtumaan kauniisti esille. Muovilaatikossa korut ovat suojassa, vaikka rasioiden kannet ovatkin auki, ja näin korut on helppo myös löytää, kun etsiäkseen jotain tiettyä, ei tarvitse avata kymmentä samanlaista mustaa rasiaa.

pernille corydon 1

Vaatehuoneessa Palaset -laatikostot mahtuvat hyvin lipaston päälle jäävälle laskutasolle. Lopputulos on siisti ja järjestelmällinen! Itse asiassa niinkin hyvä, että mietin vastaavaa ratkaisua kylppärin meikkisäilytykseen!

palaset 2

Eipä mulla nyt muuta. Tyttöjen viikonloppu; minä Alma ja Klaara. Keksitään jotain kivaa, ja ehkä leivotaan jotain hyvää. 🙂

Kivaa päivää teillekin!


{ haalarivillitys }

11.6.2014

Se ei sitten millään ota laantuakseen! Kesä kesän jälkeen, aikuisen naisen on pakko tunkea itsensä potkupukua muistuttavaan vaatekappaleeseen. En mahda sille mitään, olen myynyt sieluni potkupuvuille, piste!
Löytyy pitkää ja lyhytä lahjetta, hihalla ja ilman.
Haalarista on tullut varsin edustuskelpoinen vaatekappale, enkä nyt tarkoita tälläistä rentoa kesäpäivän trikooversiota, vaan silkistä ja muista paremmista materiaaleista valmistettuja housupukuja. Olen nimittäin itsekin ajatellut housuhaalarivaihtoehtoa yksiin kesäjuhliin, kun useimpien mekkojen helmanpituus ei tunnu istuvan kroppaani sitten millään.

haalari4

Mutta haalari jakaa mielipiteitä! Toisille se on ehdoton nounou, naurettava vauvanvaate ja muodin oikku. Juhlahaalareita katsellesani sain itsekin mieheltäni kauniisti muotoillun vihjauksen kenties jostakin naisellisemmasta ja ehkä seksikkäämmästäkin vaatekappaleesta. Eli mekosta.
Tuntuu hullulta ajatella, että naiset ovat vapaasti tallustelleet housuissa vasta noin sata vuotta. Se, mitä muodin mekka Pariisi teki edellä, saavutti pienen Suomen varsin pian. Toki housut ovat poikkeuksellisissa olosuhteissa olleet pidempäänkin hyväksyttyjä, ihan vain käytännöllisyytensä vuoksi, mutta että housuilla korvataan jopa juhlamekko, jakaa edelleen mielipiteitä. Harvassa on ehkä edelleen naiset, jotka ovat astelleet esimerkiksi alttarille housupuvussa!

haalari2

Haalari; Yes or No? Juhlahaalari; Hot or Not?
Kertokaa ihmeessä mielipiteenne! 🙂

Mä olen täällä viettänyt erittäin omalaatuista ja erilaista iltaa. Hiukan jopa epätodellinen olo, mutta siitä toisella kertaa. Nyt iltapaloja miettimään! Puspus!


{ kenkärakkautta }

11.6.2014

Vihdoin ne saapuivat. Nimittäin kengät, joita odotin jo viikonlopuksi, ja jotka olisivat olleet täydellinen pari Day Birger et Mikkelsenin mustalle trikoomekolle. Sofie Schnoorin sandaalit, puhdasta rakkautta!
No, parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan; kengille löytyy aivan varmasti käyttöä muutenkin. Ihanat, mukavat – ja kuin korut ulkonäöltään!

sofie schnoor 2 sofie schnoor 4sofie schnoor 1

Tänään pitää nauttia vielä auringosta, se on nimittäin luvannut sään kylmenemistä. Eli pykkikone laulamaan ja ulos! Siinäpä aamupäivän ohjelma pähkinänkuoressa.

Aurinkoista päivää ja kesäistä mieltä!


{ lauantain viettoon }

07.6.2014

Tiedossa mukava päivä. Aurinkoa ja blogikollegojen seuraa. Instagram seuraajat tosin jo taisivatkin tietää, että hauskaa on luvassa.
Ihanan Rillan kanssa meillä on jo aamulla tärskyt Kampissa, ja odotan suoraan sanottuna hirveästi, että saan nauraa poskilihakseni jälleen kipeiski! Unet on jäänyt vähiin, mutta kaipa se on välillä sen arvoista!

Ihanaa kesälauantaita teillekin!

instagramkollaasi

Nyt vain auringonpaistetta koko päiväksi, kiitos!


{ walk in -ahdistus }

01.6.2014

Hiphei!

Tämän sateisen viikonlopun ratoksi olen käyttänyt aikaani kohtalaisen hyödyllisesti, eli siivoillen! Muistatte varmaan vaatehuoneen, joka laitettiin keväällä kuntoon. Project of the week -postauksessa tuolloinen lähtötilanne, ja  kaffepaus -postauksessa sitten sitä valmiimpaa vaatehuonetta.
No, niin ihana kuin tuollainen vaatehuone onkin, pääsi se tässä kevään aikana tilanteeseen, jota kuvaa parhaiten sana kaoottinen. Vaaterekin päällä oli kilotolkulla tavaraa, niin että pelkäsin joka päivä rekin lysähtävän painonsa alle, ja lipastonlaatikot eivät ole mahtuneet kiinni pitkiin aikoihin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Pistin oven kiinni perässäni, ja yritin unohtaa kaaoksen.

walk in closet kesä

Viime aikoina tuo kaaos on kuitenkin alkanut nyppiä oikein kunnolla. Vaatteita on mahdoton löytää, ja millekään ei ole enää tilaa. Ei auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista ja iskeä closetin kimppuun!
Pieni ahdistus on edelleen tavaranpaljoudesta, ja mietinkin, että nyt pitäisi ihan oikeasti hankkiutua eroon ylimääräisistä vaatteista. Mä en vain oikein jaksa sitä kirppispöydän viilaamista, eikä tosin täällä päin oikein sellaista “vaatekirppistä” olekaan. Huutiskin tuntuu työläältä kaiken kuvaamisen ja postittamisen kanssa…

pernille corydon rasiat 1 see by chloe

Laitoin korut ojennukseen, ja kaikki omiin rasioihinsa. Suljin laukut omiin dustbageihinsa, ja vannoin itselleni säilyttäväni tämän ojennuksen. Nostin jopa yhden kaulaketjun valmiiksi eteiseen, jotta muistaisin viedä sen kultasepänliikkeeseen korjattavaksi. Onhan siitä jo melkein vuosi, kun Klaara riuhtaisi ketjun kaulastani! Myönnän, olen saamaton! 🙂

pernille corydon rasiat 2 in my wic

No, jälleen silmä lepää, vaikkakin velä jäi pari lipastonlaatikkoa ojentamatta. Jatkan huomenna, lupaan!

Kuvissa muuten vilahtaa pari uutta kesätuoksuani, mutta niistä vaikka joku toinen kerta. Nyt on pakko syödä jotain!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja kesäkuun alkua!


{ kurahousuissa }

30.5.2014

Meinasi tulla heti otsikkoon kirjoitusvirhe. Kuraahousuissa, hih! 🙂
Mut joo, kaivoin kesätelakalta nämä vahapintaiset pöksyt, jotka ainakin joku saattaa instagramin puolelta muistaa. Olivat syksyllä halpa ratkaisu, kun teki julmetusti mieli nahkahousuja. Äärimmäisen käytännölliset sadesäällä, ja pienen lapsen kanssa ruokaillessa. Varsinaiset kurahousut todellakin, vaikkeivat tosiaan ole mitkään hellekelin byysat.

Uusi Day Birget et Mikkelsenin teeppari on saatu Mrs Jonesin putiikista. Tämä on siis vastaava, kuin se Dayn käsipaita, joka näkyy esim. raskaan päivän jälkeen -postauksessa. Ihana, rennosti ylisuuri malli, ja materiaali pikkuisen läpikuultavaa ja todella laskeutuvaa modaalia. Suosittelen lämpimästi, mikäli etsit fiinimpää teepaitaa!

day birger et mikkelsen 3333

Mä olen täällä paitsi perjantaifiiliksissä (joo, ei se maanantailta kyllä tuntunut), myös vähän syksyisissä fiiliksissä. Jälkimmäinen johtunee kai enemmänkin säästä. Toisaalta, ajattelin käyttää tämän pienen viileämmän breikin hyväkseni, ja koittaaa viikonlopun aikana kuoria ja puunata kropan kesäkuntoon. Kuorin eilen kuivia käsiäni oliiviöljyn ja sokerin sekoituksella, ja tänään koitan samaa hoitoa jaloille ja säärille. Ehkä seuraavan helleaallon saapuessa kehtaan paljastaa myös koipeni julkisesti! 🙂

friday-im-in-love text

Nyt tekee mieli jotain superhyvää ruokaa, ja ehkä superhyvää punkkua. Seuraavaksi kirjoitan kauppalistan ja tarkistan taloutemme viinitilanteen. Tänä viikonloppuna saa unohtaa lämpimät kesäyöt puutarhassa, mutta sohvannurkka kutsuu sitten sitäkin enemmän.

day birger et mikkelsen ja nahkahousut

Ihanaa perjantaita teillekin! Just alkoi arskakin paistamaan, ehkä se tästä!!!!

teeppari|Day Birger et Mikkelsen
housut|Lindex
korut|Pernille Corydon
kengät|By Malene Birger


{ alekoodi – mrs Jones }

23.5.2014

Täältä aurinkoisen perjantai-illan lomasta, tulin vielä huikkailemaan teille kivan alennuskoodin viikonlopulle!

Mrs Jones Lifestyle Shop
tarjoaa nyt viikonlopun ajan (su 25.5. 2014 asti)
-2o% alennusta kaikista vaatteista ja huiveista (nettikaupan osastot muoti ja huivit).

Alennus on voimassa normaalihintaisista tuotteista,  yli 50€:n tilauksista.

Alennuksen saat syöttämällä kassalla koodin:
MRSJONESMUOTI

mrsjones2mrsjones1

mrsjones

Mrs Jonesin putiikkiin klikkaat itsesi tästä.