Maanantaita!

Meillä on vietetty tänään vapaapäivää neuvolareissua lukuunottamatta. Olinkin juuri kehuskellut, ettei meillä ole sairasteltu aikoihin, ja eikös tuo nuorimmainen heti saanut jonkin kröhän ja nuhan. Kuumetta ei onneksi ole, mutta yritetään nyt tässä kohtaa työntää tautia heti takaisin, ettei vain pahempaa tulisikaan. Eli lepoa ja juhlista toipumista. Rokotus jäi flunssan vuoksi tänään saamatta, mutta ehtiipä tuon myöhemminkin.

Viikonloppu meni juhlia järjestäessä ja juhliessa, ja vaikka se tiptop talvisiivous jäikin vielä tekemättä, niin tuli tehtyä sellainen semisti tiptop siivous. Kumpa vain siitä saisi säilytettyä edes puolet ensi viikonlopulle. Ei nimittäin ole siivotun kodin voittanutta.

Leivoin eilen myös synttäripullat, mutta kakun tilasin taas luottoleipuriltani Tiinalta. Tällä kertaa toteutuksen suhteen vapaat kädet, kun päivänsankarilla ei ollut mitään spesifiä toivetta. Paitsi rusetti. Ihana ylläri, kun kakun päältä löytyi vaaleanpunaiset balettitossut. Mä tykkään itse kyllä jauhopeukaloida, mutta nämä kakkujutut ei vaan ole mun juttuja. Niinpä mä olen ajatellut, että taas yhdestä vuodesta äitinä olen ansainnut sen, että joku muu tekee sen synttärikakun. 😀

Tuntuu jotenkin hassulta, että vuosikausia meillä juhlittiin lasten synttäreitä niin, että lapsivieraita ei siskoni lapsia lukuunottamatta (jotka hekin pääsevät harvoin paikalle) ole ollut. Ja nyt viimeisen parin vuoden aikana vierasporukkaan on tullut lapsi toisensa jälkeen. Se tuntuu jotenkin ihan hassult, koti täynnä vauvaa ja taaperoa. Ja samalla kun katsoo tuoreiden vanhempien haparoivia ensikosketuksia vanhemmuuteen, omat lapset ovatkin jo kauhean isoja. Tai ei nyt kauhean isoja, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Mutta ihanaa kun saa vielä välillä sylitellä noita pikkuisiakin. Onhan ne suloisia, vaikka itselle juuri tämä elämäntilanne tuntuukin nyt just jo ihan passelilta. Ja samalla herkistyin tänään siellä neuvolassa. Liki kymmenen vuotta siellä on käyty, samassa paikassa lastenneuvolassa ja äitiysneuvolassa. Ja ihan kohta on sekin jo takanapäin. Sitä kun on oppinut jo kaikki leikkipaikan lelutkin tuntemaan. Mutta parempaa palvelua ei olisi mistään voinut saada. Vaikka julkista terveydenhuoltoa nyt paljon parjataan, niin tässä kylässä ainakin neuvolat toimivat hyvin. Ja varmasti suurin tekijä on terveydenhoitajien ammattitaito ja halu tehdä työnsä hyvin. Meillä on Suomessa loistava neuvolatoiminta ja toivottavasti se saa jatkossakin toimia yhtä hyvin. Ollaan aika onnekasta kansaa tässä suhteessa!

Äitini neuloi Klraallle nuo ihanat tossusukat synttärilahjaksi. Meidän lapset on tottuneet käyttämään villasukkia ja onneksi mummu on taitava jalostamaan näitä vaatekappaleita. On ollut kätyriä, pokemoneja ja sateenkaaria. Nämä on silti ehkä kaikkein kauneimmat. Tosin toisessa kantapäässä on jo kiva klöntti sellaista helmimassaa. Ja saman muotoinen klimppi myös keittiön matossa. Illalle ohjelmaa… 😀

Ripustin olohuoneen seinään vaihteeksi vähän peilejä. Tuo lautaseinä on niin näppärä, kun siihen ei jää naulanreikiä, kun naulat lyö aina lautojen väleihin. Voi sitten muuttaa mieltään vaikka vähän useamminkin. 🙂 Nyt noi näyttää vaihteeksi ihan kivoilta. Ja ehkä joku pieni pöytä vielä tuohon alle.

Tuntuu tuo pakkanen tänään paljon purevammalta kuin viime viikolla. Kylmä viima ja luntakin pölyttää taas mukavaa vauhtia. Ihan kivakin hipsiä villasukissa tämäkin ilta.

Ihanaa uutta viikkoa!

Heippa ihanat, mitä kuluu? Mä olen kuulostellut itseäni tänään oikein urakalla ja kahdestakin syystä. Toinen on se, että mun vauvani täyttää tänään 6-vuotta ja vaikka se ihan älyttömältä tuntuu, pitää tietenkin hyväksyä, että niin se aika vain kuluu. Ja samalla kun lapsille kertyy ikää, sitä kertyy tietenkin myös itselleni, puolisolleni, vanhemmilleni, isovanhemmille ja ihan kaikille. Ja kun ajan kulkua alkaa liiaksi ajattelemaan se laittaa aina vähän mielen herkäksi. Mitä kaikkea olisi pitänyt silloin tai kunpa olisinkin. Tiedätte ehkä tunteen? Mutta jumiin ei saa jäädä menneiden vatvomisessakaan vaan keskittyä tähän hetkeen. Se mikä jäi silloin jäi silloin. Tärkeintä on nyt ja tässä.

Toinen syy syvälliseen itsetutkiskeluuni (jota toki harjoitan ihan joka päivä, ja jonkun mielestä liikaakin) on Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun -kirja. Vaikka kirjaa markkinoidaan oppaaksi pysyvään elämäntapamuutokseen, niin suosittelen niillekin, joille moinen projekti ei välttämättä ole millään tavalla ajankohtainen tai tarpeellinen. Itse asiassa otin kirjan itsekin kuunteluun ihan uteliaisuudesta, mutta yllätyin siitä, miten iloiseksi tulin kirjan ajatuksista. Siitä, mitä hyvinvointi oikeasti on ja miten pinttyneet harhaluulot helposta laihduttamisesta ja kuntokuureista joutaisi romukoppaan. Kirja käsittelee rehellisen hienosti tunteita kuten pelkoa ja häpeää. Sitä, miten suurin este korviemme väli terveelliselle elämäntavalle yleensä on. Itse en edes saanut mitään kipinää mihinkään muutokseen, vaan oikeastaan tuli sellainen tunne, että asiat on just nyt aika hyvin. Ja se jos mikä on tosi iso oivallus!

Mutta siis suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan (ainakin Bookbeatilta löytyy) tuon kirjan!

Meidän olkkari-pianohuone on muuttunut nyt kuluneella viikolla kodinhoitohuoneeksi, koska kuivausrummun tehtyä lakon, otollisin paikka pyykinkuivaukseen on tässä. Silti karsiva käteni on yltänyt myös tähän tilaan. Ehdottomasti keveämpi ja keväisempi fiilis, vaikka joulutähdet vielä ikkunoissa saavatkin roikkua. Mulla on myös tusinan verran hyasintteja vielä joululta jäljellä. 🙂

Tämän illan ohjelma on vielä aika avoin, sillä ajattelin, että nyt mennään päivänsankarin toiveilla. Kahvakuula polttelisi, mutta jos pieni superhiihtäjäni haluaakin kanssani ladulle, olen valmis vaihtamaan kuulan reippaaseen sivakointiin raikkaassa ulkoilmassa. Eipä sitten tarvitse vuosien päästä miettiä, että kunpa vain olisin silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Enkä tarkoita, etteikö se omakin aika olisi tarpeellista. Mitä pienemmät lapset, sitä tärkeämpää on, että äidilläkin on omat hetkensä! Nyt vain käsillä ovatkin jo ne vuodet, kun liikuntaa voi helposti harrastaa myös yhdessä. Ja sekin pitää hyväksyä, että vaikka itsestä se tuntuisikin kivalta, niin aina niitä lapsia ei kiinnosta. 😀

Näin tammikuussa tuntuu, että kaikki talon lahjapaperit ovat laatua “joulu”. No, vanhoille tapetinpaloille hyötykäyttöä!

Lumisen kaunista torstai-iltaa! Huomenna on jo perjantai eli viikonlopun aatto. 🙂

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! 🙂

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡

Heippa maanantai!

Niin se vain lähti tämäkin viikko käyntiin. Vauhdikkaastikin, kun oma ja naapurinpoika missasivat aamulla koulubussin. Tai siis eivät missanneet, vaan huitoivat väärän linja-auton perään ja soittivat heti paniikissa. Kauheaa kun menee oikein kaksi linjuria aamussa. Se on kuulkaas meille maalaisille jo melkoinen ruuhka! 😀

Välillä on oikeasti todella ihanaa kun saan konkreettisen pyynnön postata jostakin tietystä asiasta. Kun torstain postaukseen tuli kommentti ja kysymys meikistä, tajusin, että niitä kaunistautumisjuttuja onkin ollut viime aikoina aika vähän täällä blogissa. Korjataan siis asiaa. Ihan tavallinen arkimeikki, voisi toimia otsikkona, mutta rehellisesti sanottuna meikkaan aika samalla tavalla oli sitten arki tai juhla. Toisaalta toimiva meikki onkin mun mielestä sellainen, että siihen voi tarvittaessa lisätä asioita, ja sitten kiireessä toimii vähempi. Muutama luottotuote kuitenkin on, joiden varaan lasken ihan päivittäin. Ja mitä tulee esimerkiksi luomiväriin, niin niitä en käytä edes joka vuosi.

Koska olen vuosia paininut huonon ihon (ja itsetunnon) kanssa, pidän ihan kaikkein tärkeimpänä meikkipohjaa. Tosin se ei saa olla liian paksu, koska haluan, että iho kuitenkin hiukan kuultaa myös meikin alta. Vaikka joskus en voinut kuvitellakaan, että punaiset arvet vaalenisivat ja syvät kraaterit tasoittuisivat, niin kyllä se aika jokseenkin on haavoja parantanut.

Kalvakka talvi-iho piristyy heti kummasti, kun päivävoiteen joukkoon lisää tipan Dr Hauschka värinestettä. Toisaalta se toimii mulla myös kesällä ihan kokonaan meikin korvikkeena. Helppo urheilla ja mennä vaikka uimaan, kun kasvoilla ei ole sen enempää meikkiä. Jos mulla olis hyvä iho, en käyttäisi muuta. Seuraava vaihe tavallisessa arkimeikissäni on kuitenkin pikkuisen peittävämpi kerros, joskin kosteuttava tämäkin. Madara City CC korjaa kivasti ihoni väriä, mutta jättää silti jälkeensä kuulaan ja kevyen fiiliksen. Tämä on siis se minun meikkivoiteeni. Joskus saatan laittaa sekaan myös tipan oikeaa meikkivoidetta, jos haluan peittävämmän lopputuloksen vaikka juhliin. Mutta toimii mielestäni oikein hienosti myös näin pelkästään. Tämä CC-voide yksistään sopii hyvin myös vapaapäiviin ja urheiluun. Kosteuttaa kivasti, eikä ole liian meikkimäinen.

En käytä varsinaista puuteria, mutta Everyday Mineralsin Yellow-meikinpohjustusainetta sipaisen kevyesti silmien alueelle, jotta cc voide ei liukuisi ihon juonteisiin. Samalla huiskaisen tätä pikkuisen kulmakarvoihini, jotta kulmakynä tarttuisi paremmin kiinni. Jos muistan, töpsötän pikkuisen myös nenänpieliin, estämään meikin karkaamista.

Koska käytän aika ohutta meikkipohjaa, lisään peiteväriä tarvittaessa. Melkein joka päivä silmien sisänurkkaan ja kevyesti silmien alle. Ja nenänpielien punaisiin vakoihin. Ihooni on viime viikkojen aikana tullut pari näppyä, ja niihinkin on tullut tupsutettua vähän peiteväriä. Mutta hei, pari näppyä kun on taistellut aknea vastaan vuosikaudet! En jaksa stressata, vaikka ne vähän näkyisikin. 🙂 Loistava tuote on BareMineralsin Concealer (sävy Summer Bisque). Tässä on paljon pigmenttiä, joten ohut sipaisu riittää.

Sitten onkin vuorossa kulmakynä. Kulmakarvani ovat todella hennot, ja molemmin puolin niissä on isot aukot, joihin ei arpikudoksen vuoksi kasva karvaa. Kulmakynä ei siis saa olla liian vahamainen, koska muuten se ei tartu tuohon “liukkaaseen” arpikudokseen. Käytin pitkään Diorin kynää, mutta nyt olen mieltynyt Lumenen kulmakynään (sävy 3). Tuo primer-puuteri mahdollistaa sen, että kynää ei tarvitse painaa, vaan jäljen voi piirtää todella hennosti, eikä kulmista tule liian tummat.
Syy siihen, miksi olen miettinyt kulmien pigmentoitia on juurikin nuo karvattomat aukot. On kuitenkin olemassa riski, ettei niihin tartu edes pigmentointi, joten toistaiseksi mennään näin. Toisaalta mietin aina, että viihtyisinkö yhä enemmän ilman meikkiä, jos kulmat olisivat kunnossa. No, mene ja tiedä!

Lopuksi ripsari. Ennen ripsiväriä taivutan kuitenkin aina ripseni. Mulla on kohtalaisen pitkät ja tuuheat ripset, joten ne ei vaadi kuin hipaisun ripsväriä. Kun ripset taivuttaa ja niihin laittaa heti ripsivärin, väriä riittää ohuempi kerros. Mun luottoripsari on vuosi toisensa jälkeen Kanebon 38°C. Käytän sitä pidentävää versiota ja tykkään, että tämä on aika luonnollinen.

Tässä olikin jo jotakuinkin se perus arkimeikki. Seuraavat vaiheet teen alla olevassa järjestyksessä sen mukaan kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Melkein joka päivä laitan aurinkopuuteria kasvoja lämmittämään. Käytän BareMineralsin Warmth väriä lämmittämään juurikin kasvojen ulkoreunoja. Vähän kuin kehyksenä. Varsinkin otsan ja ohimoiden kohdalla pieni sipaisu tekee jo ihmeitä. Joskus kikkailen vähän enemmän varjostusten ja korostusten kanssa ja siinä toimii BareMineralsin faux tan all-over face color ja Pure Radiance värit. Jos vielä haluan jotakin pientä lisää käytän saman merkin poskipunaa (sävy Beauty).

Huulissa mulla on useimmiten ihan vain Vitalista, mutta nykyisin käytän myös Lumenen nordic chic -huulipunaa (sävy 14 jäähuntu ) ja YSL:n kevyitä Rouge Volupte shine -punia (sävyt 12 ja 15). Kaikki vähän sellaisia, että periaatteessa huulet näyttävät kuin niissä ei punaa olisikaan. 😀

Mulla on sellainen hassu ongelma, että kasvoihini (lähinnä leukaan) ja kaulalle lehahtaa välillä ihan hirvittäviä punaisia läiskiä. Ne tulee ihan itsestään, eivätkä vaadi mitään hankaamista tai muuta kosketusta. Joskus yritin taistella niitäkin vastaan peittävällä meikkivoiteella ja vihreillä peiteaineilla. Mutta kun ei niitä voi ennustaa, ja kuitenkin se punoitus iskee kaikesta läpi, joten olen päättänyt antaa ongelman olla. En tiedä, onko se jotain jännitys- tai stressiperäistä, mutta joskus muutama vuosi sitten meillä oli yhden blogikampiksen myötä kuvaukset ja istuin melkein tunnin meikissä. Hetkeä ennen kuin piti aloittaa kuvaaminen, meikkaaja torui, että mitä sä olet mennyt sitä naamasi nyppimään. Enkä siis ollut, silloin vain nuo läiskät tulivat vähän huonoon aikaan. 😀

Että sellainen on mun arkimeikki ja meikki ylipäätään. Ei sen kummempi.

Maanantailistaan merkintä ainakin siitä, että aion pysyä terveenä. Muuten en sitten mitään suurempaa odotakaan. Ihan vain tasaista arkea, se olis nyt tosiaankin parasta! Eikä mitään linja-autojen joukkokulkua. Ihan vain ne perusasetukset. 🙂 Ja siivouspäivä! Aiheuttaa tuo vienosti pilkistävä aurinko sellaista pientä tarvetta tarttua rättiin ja moppiin! Onneksi on vasta viikon eka päivä, tunne ehtii mennä ohi. 🙂

Mutta hei, maanantain jatkoja ja kivaa uutta viikkoa!

 

Sunnuntaita!

Niin se vain meni ensimmäinen arkiviikko. Lupaavan alun jälkeen tosin tuli vatsaflunssa, mutta minkäs teet. Ei auta kuin toivoa seuraavalle viikolle parempaa onnea. Joten edelleen positiivisena arjen suhteen! Ja jotta arki jaksaa maistua, nyt viikonloppuna otetaan mahdollisimman lungisti. Tänään vietetään itse asiassa tyttöjenpäivää Klaaran kanssa, kun pojat ovat pelireissussa. Suunnitelmissa paitsi ulkoilua, myös kirpparikierros.

Perjantai meni kyllä ihan täysin uusiksi, mutta onneksi nuo vatsataudit menevät yhtä nopeasti ohi, kuin ilmestyväkin. Lauantai oli selvästikin jo mahalaukun venytystä entisiin mittoihinsa (miten voikin syöminen tehdä alkuun niin kipeää), mutta uskaltauduin lopulta ulkoilemaankin. Ja nauttimaan siitä noin puolesta tunnista, joka päivään on jo tullut lisää valoisaa aikaa.

Nappasin viime viikolla talvisia kuvia, kun tuntui, että jotenkin nuo lumiset puut piti kuitenkin tallentaa. Tähän päivään menessä puiden oksilta on jo karissut osa lumista, mutta edelleen on kauniin talvista.

Villasukkia, takkatulta ja mukavat vaatteet. Siinä toimivan sunnuntain resepti. Eilisen kasvissosekeiton jämät saavat korvata tuhdin sunnuntaiaterian ja jos siltä tuntuu, nukutaan ehkä myös pienet päikkärit. Ei stressiä, koska se ei kuulu viikonloppuun!

Rentouttavaa viikonlopun päätöstä myös teille. Nyt kaikki mahdolliset energian ja hyvän mielen lataukset ja uusi viikko menee taas mukavasti!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Jassoo! Ja sitten se toinen puolikas päättyneestä vuodesta. Tuntuu yksi vuosi niin kovin pieneltä tällaisen postauksen myötä, vaikka postausten selailu kyllä muistutti niistäkin päivistä, jotka olivat jo jotenkin päässeet unohtumaan. Mutta siis vuosi 2018 heinäkuusta joulukuuhun.

Heinäkuu

Kesä ja helle! Vuosi 2018 jäi ehdottomasti mieleen kesäisenä ja kuumana. Operaatio kasvihuone polkaistiin kunnolla käyntiin. Lomasta riitti kuitenkin ihanasti aikaa myös perheen kesken muuten vain vietettäväksi. Ei mitään ihmeitä, mutta päivä ja pari sieltä ja täältä. Hyviä päiviä ja varmasti niitä elämämme parhaita päiviä. Mukaan mahtui ihania kesätreenejä ja mieleen on painuneet varsinkin kovat burbee-treenit 33 asteen helteessä. Ai että se oli ihanaa. Ja kaikki ne uinnit. Aamulla, päivällä ja illalla. Joka päivä.  Taisimme asua järvessä! Kuukauden luetuin postaus kertoi fiiliksistäni, joita aloitin penkomaan jo kesäkuussa.

Heinäkuun luetuin postaus oli Eräänlainen someähky

Elokuu

Keltaisia kukkia, puutarhajuhlia, kirjakaappiprojekti, ja alkanut arki. Ihania rohkeita värejä. Ja taas poljettiin kesäyössä. Nyt jo otsalampun kanssa roseepullollisen jälkeen. Ihania muistoja nekin. Arki toi mukanaan tiukat aikataulut ja pitkän kesän jälkeen ne tuntuivat myös hyviltä. Kalenteriin täytettiin kaikkea kivaa syksyn varalle ja haettiin myös sitä oikeaa asennetta jolla selvitä pimenevistä päivistä. Elokuussa kävi kylässä myös syysflunssa.

Elokuun luetuin postaus oli Lempihameeni (ja vähän lisää keltaista)

Syyskuu

Syyskuussa päästiin vihdoin kasvihuoneeseen! Osallistuttiin kaveriporukalla juoksutapahtumaan, juhlittiin sukujuhlia. Syyskuu alkoi vielä lämpimänä, mekkokelit jatkuivat pitkään. Nautittiin omenaherkuista ja luumuista ja lopulta mentiin kohti alati lyheneviä päiviä ja syksyn vihmovaa sadetta.

Syyskuun luetuin postaus oli Vihdoin kasvihuoneessa

Lokakuu

Lokakuun juttu oli hygge. Matka Ahvenanmaalle katkaisi arkea, mutta etenevä syksy tiivisti elämää yhä enemmän kodin ja arjen ympärille, vaikka lokakuuhun mahtui toki myös juhlaa. Oma hyvinvointi ja jaksaminen kiilasivat monen jutun edelle kun harmaus oli lannistaa.

Lokakuun luetuin postaus oli Niin paljon muistoja

Marraskuu

Pakkaset ja ensilumi. Blogissa fiilisteltiin kynttilänvaloa, valmistettiin sinappia ja leivottiin joulua. Kasvihuone puettiin jouluiseen asuun ja hyasintit ja amaryllikset astuivat parrasvaloihin. Marraskuun aurinkoiset päivät olivat kuin siunaus kaiken pimeyden keskellä.

Marraskuun luetuin postaus oli Joulua kasvihuoneessa

Joulukuu

Kuukausi joka meni että hupsista vain! Opinnot etenivät puoliväliinsä ja ensimmäiset näytöt tuli suoritettu vielä juuri joulun alla. Päivät olivat lyhyitä ja valon vähyys alkoi käydä jaksamisen päälle. Mukaan mahtui leikkauksesta toipuva koira, ja jatkuva riittämättömyyden tunne jouluvalmistelujen ja blogin suhteen. Juhlittiin 10-vuotiasta esikoista ja ratkottiin onnistuneesti siskon kanssa murhamysteeriä. Blogissa valmistauduttiin jouluun ja tehtiin pyykkietikkaa. Ja sitten päästiin joulun taikaan, jonka joulukuusi vihdoin toi tullessaan.
Joulu 2018 jää mieleen rentona ja leppoisana. Glögittelyä ystävien kanssa vielä ennen aattoa, sitten rento joulu ja leppoisat välipäivät pyjamassa. Unta ja lisää unta. Lepoa ja akkujen lataamista. Vuosi vaihdettiin ystävien kanssa ja nukkumaan päästiin vasta seuraavan vuoden puolella.

Joulukuun luetuin postaus oli Joulu jota ei voi ostaa

 

Sellainen oli jälkimmäinen puolikas vuodesta 2018.

Aiheita on tullut blogiin sekalainen seurakunta ja vaikka noita tilastoja ja suosituimpia postauksia tutkiessani jokseenkin hahmotan teidänkin mieltymyksenne, niin nyt on myös mahdollisuus päästä toivomaan blogisisältöä vuodelle 2019.
Eli, minkä tyyliset postaukset ovat juuri sinun makuusi?

Me vietiin Klaaran kanssa esikoinen nipistelemään piirakoiden reunoja isomummulle. Itse yritän tässä keksiä, miten saisin selkäkipuni selätettyä. Menin eilen nostamaan sängynpäätyä sellaisessa paikassa, jossa jalkoja ei voinut hyödyntää nostamiseen, ja kannattelin suurta painoa alaselälläni. Nyt on sitten koko ristiselkä tulessa. Joten hyvät vinkit jakoon, jos sellaisia on!

Aurinkoista pakkaspäivää! ♡

Ja niin se vain tekee loppuaan tämäkin vuosi. Ei oikeastaan mitään suurempia tunteita asian suhteen, vaikka ainahan sitä toivoo seuraavalta vuodelta jotakin parempaa. Olen kai vielä jotenkin niin joulussa kiinni, että tammikuu ja uusi vuosi alkavat hahmottua vasta huomenna tai joskus myöhemmin. Tänään kuitenkin otetaan uusi vuosi 2019 vastaan rennoissa merkeissä ja ystävien kanssa juhlien. Aloitin aamuni kinuskikakun tekemisellä ja laskin, että niitä on tullut tehtyä joulukuun aikana melkoinen kasa. Olisiko jokin sokerin vähennys ehkä paikallaan. Mene ja tiedä.

Jonkinlainen tilinpäätös kai täytyy tällekin vuodelle tehdä, mutta sellaisen aika ei ole tänään. Nyt ollaan vain ja nautitaan. Vuosi 2018 on ollut oikeastaan aika tasainen, mikä kai tarkoittaa sitä, että vuosi on ollut hyvä. Ei suuria kuoppia tai mäennyppylöitä, tai ainakaan mitään, minkä yli ei olisi päästy. Kiva näin, ja kiitos kuluneelle vuodelle.

Joulukuusi varistaa jo siihen malliin, että mitä todennäköisemmin sen aika tulee tiensä päähän jo huomenna. Mutta ei stressiä siitäkään.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019. Kiitos, kun olette olleet siellä ruudun toisella puolella, tästä on hyvä jatkaa! ♡

 

Body & Soul tuoksukynttilä saatu blogin kautta / Life

Kasvihuone kasattiin yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

Olen aivan lapsellisen innoissani. Nimittäin joulukuusesta! Miten voikin tuollainen asia tehdä ihmisen niin iloiseksi.

Olin ajatellut käyttää eilisen illan joulujuttujen tekemiseen, ja kun Klaara sai leikkikutsun ystävälleen totesin, että parituntinen yksin kotona on mitä parhain hetki kääriä lahjat paketteihin. Siinä tyttöä viedessäni rupateltiin äidit hetken keskenämme ja todettiin, että ei se joulu sentään kaappeihin ja komeroihin tule, joten turha stressata joulusiivouksella. Nolosti myönsin, että meillä on toki muutama komero, johon joku joulujen välinen siivous voisi jonakin vuonna osua, mutta lupasin pohtia tätäkin asiaa sen suuremmin vasta kevätauringon paistaessa. Eli viivana kotiin ja lahjoja paketoimaan!

Kaivoin kaikki lahjat piiloistaan ja jouduin jopa etsimään muutamaa aikaisemmin tehtyä hankintaa. Lopulta keittiön pöydällä oli muutama rulla joulupaperia, nauhoja, pakettikortteja ja askartelukartonkia, teippiä ja tietenkin ne lahjat. Sitten jossain kohtaa siinä hyöriessäni ihmettelin kun sukkani kastui. Tarkemmin asiaa tutkittuani totesin lattialle leviävän maitolammikon olevan peräisin jääkaapista. Ja siellähän se. Vasta avattu maitopurkki kyljellään jääkaapin hyllyllä. Liki tyhjänä, koska kaikki maito oli joko keittiön lattialla, jääkaapin hyllyillä ja seinillä tai ovessa ja juureslaatikoissa. Innokas, ystävälleen lähdössä ollut kuopuksemme, olikin siivonnut ruokailun päätteeksi omatoimisesti myös pöydän, ja koska ilmeistä laskupaikkaa pystyyn asetetulle maitopurkille ei näkynyt, purkki oli laitettu näppärästi kyljelleen.

Siinä se pari tuntia sitte menikin. Jääkaappia, ruokapakkauksia, hedelmiä ja lattiaa pestessä. Ehdin sentään siivota pakettitehtaani pois pöydältä. Hymyilyttää nyt, mutta eilen oli nauru kaukana. Teki lähinnä mieli maata lattialla ja ulvoa. Mutta tulipa siivottua jouluksi ainakin yksi kaappi oikein kunnolla! Mietin tosin, onko hyvä jos jääkaappi tuoksuu kovin vahvasti mäntysuovalle. Mutta hyvä kai se on, että se ainakin jossain tuoksuu!

Puuhommistaan palannut mieheni ymmärsi yskän ja kantoi nopeasti joulukuusen olohuoneeseen. Nimittäin kuin pieni lapsi, niin minäkin toivuin pettymyksestä heti kun sain muuta mukavaa ajateltavaa. Ja kun lapset olivat illalla vihdoin kotona, kieputeltiin kuusen ympärille valot ja tuo herttainen puolisoni jopa pimputti pianolla taustalle joululauluja. Muistuttaen tietenkin jatkuvasti, ettei itse ole jouluihminen ja tekevänsä kaikkensa ihan vain nostattaakseen yleistä joulutunnelmaa.

Ja nyt kun meillä viimein on joulukuusi (kattoon kiinnitettynä ja jonka lapset tosin vielä kunnolla koristelevat), joulun saapuminen, tai saapumatta jääminen, ei huoleta enää ollenkaan. Se on pienestä kiinni tuo joulumieli, ja tällä kertaa pienen kuusen kokoisesta asiasta.
Ulkona on lunta, kaappi täynnä kynttilöitä ja kuistilla hyvä arsenaali hyasintteja. Toki vielä on monta juttua tehtävänä, mutta nyt päästellään vain menemään, niin eiköhän se siitä. 🙂

Jotakuinkin tältä näyttää joulu 2018 Uudessa Kuussa. Mutta nyt tontun tehtävälistaa lyhentämään.

Ihanaa iltaa! ♡

Stoooop, tekisi mieleni huutaa. Nyt kuluu nämä joulua edeltävät päivät aivan liian nopeasti. Ja kaikki, tai ainakin melkein kaikki, on yhä tekemättä!

Viime viikko oli kyllä niin tuskaisen täynnä ja stressasin koulujutuista niin, että välillä väänsin ihan itkua. Turhaan, totesin jälkikäteen, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Jos on tapana murehtia kaikki mahdolliset skenaariot ja epäonnistumiset ikään kuin varmuuden vuoksi, on vaikea takoa päähänsä järkeä. No, mutta nyt on kouluasiat tältä vuodelta paketissa ja kun tämä kolmas adventtisunnuntai vielä kulutetaan urheilun parissa, on lasten harrastuksetkin valmiit joulutauoilleen.

Vielä eilisaamuna suurin osa lahjoisa oli hankkimatta, mikä sekin osaltaan lisäsi stressiä. Aikainen herätys ja tanssituntiin yhdistetty ostoskierros veivät eilen tässäkin asiassa eteenpäin. Enää olisi paketointia ja pientä näpertelyä. Klaaralle tilasin joululahjaksi pari ihanaa mekkoa Nova Melinalta ja avattuani paketin jäin miettimään, että tohdinko ollenkaan avata tätä ja piilottaa mekkoja paperin alle. Tulin niin äärettömän onnelliseksi, kun joku oli nähnyt noin suuresti vaivaa tilauksen pakkaamiseksi, että tuli ihan itku. Kun tuntuu, että itse menee joka asiassa helpoimman kautta, toisen näkemä vaiva lämmittää ihanasti mieltä. Ja tässä tapauksessa joulumieltä. Tämä on myös se ihana ero kotimaisen työn ja suuryritysten postimyynnin välillä. Joka joulu kampanjoidaan siitä, että lahjoja hankkiessa pitäisi tukea suomalaisia pienyrityksiä. Ja tottahan se on, että näin saa hyvän mielen ihan jokainen. Lahjan saaja, lahjan antaja ja lahjan tekijä!

Mutta sitten kaipaisinkin vielä vähän lisää niitä pieniä ihmeitä! Nimittäin joulumieli on edelleen aika laimea ja koti varsin epäjouluisessa kunnossa. Itse asiassa kaaoksessa jälleen. Ja kun haluaisin nyt päästä siihen joulutunnelmaan ja saada tunnelmallisen joulukodin. Joulukuusen, kynttilöiden tuiketta, rauhan maahan ja ihmisille hyvän tahdon. Tai ainakin jotain tuollaista kuin noissa alla olevissa kuvissa, jotka on viime vuodelta. Taidan laittaa miesväen illalla kuusenhakuun ja metästää jostakin ainekset jouluiseen kimppuun. Seuraavat viisi päivää olkoon joulun ja joulumielen rakentamista.

Mutta nyt vielä ne pojan pelit ja hiukan kioskivuoroa. Illalla tartun imuriin ja sytytän kynttilät. Ja siitä alkaa sitten mun joulunodotus. Ensi viikolla en suostu murehtimaan enää yhtään mistään! Keskityn ennen kaikkea tekemään kaiken jouluisesti ja mikäli tilanne niin vaatii, elän riisipuurolla, piparkakuilla ja glögillä.

Ihanaa kolmatta adventtia! Pus! ♡

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin aika. Välillä tuntuu kuin kaikessa lukisi kissankokoisin kirjaimin “vielä ennen joulua“.

Tämä alkanut viikko on ehkä kuitenkin se ihan viimeinen kunnon puristus. On kaikenlaista joulujuhlaa, konserttia ja muuta iltarientoa. Koulussakin pitäisi ehtiä olemaan. Mutta ensi viikko (jouluviikko!!!) näyttääkin sitten jo ainakin teoriassa helpommalta. Toki sielläkin on monenlaista, mitä pitää ehtiä vielä ennen joulua. On tikkien poistamista Almalta, on hierontaa ja kampaajakäyntiä. Toki nämä terveys ja kauneusjututkin pitää ehtiä hoitamaan vielä ennen joulua. Puhumattakaan niistä ihan oikeista jouluvalmisteluista! Välillä tuntuu, kuin joulu olisi jonkinlainen vedenjakaja jota ennen pitää saada hoidettua ihan kaikki. Vaikka oikeastihan se elämä jatkuu vielä joulun jälkeenkin.

Parin varsin sateisen päivän jälkeen reipas joulumieli on hippasen kadoksissa. Uskon vakaasti, että valkea maa auttaisi tässä kohtaa, mutta minkäs teet. Hetkellistä parannusta on kuitenkin luvassa ja mittarin ainakin lupaillaan laskevan miinuksen puolelle. Saapa nähdä! Nyt en kuitenkaan haaveile edes hangista korkeista nietoksista, vaan ihan pakkanen ja kuurakin riittäisi. Tyydyn vähään!

Olisikohan ollut kolme vuotta sitten, kun olin kaukaa viisas ja tehnyt kaikki jouluostokset jo marraskuun loppuun mennessä. Vannoin itselleni, että otan tämän tavaksi, mutta kappas, kun ei ole sekään toteutunut. Nyt lähinnä mietin, että missä välissä sinne jouluostoksille pitäisi ehtiä. Pelkäänpä pahoin, että sekin pitäisi hoitaa pois alta vielä ennen joulua. Olenko se ruuhkassa ja tungoksessa hikoileva viimehetken stressaaja?

Ja entä sitten kun se joulu on ohi? Kauhea kiire palata arkeen, odottaa kevättä ja sulattaa kinkkukilot? Taidan valjastaa jouluvapaan aivokapasiteettini tämän dilemman ruotimiseen. Josko kuitenkin olisi mahdollista, että joulun alla voisi ihan oikeasti nauttia niistä joulujuhlista ja konserteista. Levittää iloista joulumieltä ja kohdata uusi vuosi levänneenä ja levollisena. Samoin arki, joka koittaa joka tapauksessa. Tähän haluan uskoa. Siitäkin huolimatta että luvassa ei olisi kuin vesisadetta!

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡