Viime vuonna syyskuun 15. päivä oli lauantai. Vaikka aamulla ei vielä satanutkaan, sää alkoi heti ennen puolta päivää muistuttamaan paljon sitä, mitä tuolla ulkona tänään on ollut. Taisi olla kuuden aikaan aamulla kun mieheni aloitti remppareiskan kanssa kasvihuoneen kehikon kasaamisen. Minä lähdin aamupäivällä ystävien kanssajuoksutapahtumaan ja kun iltapäivällä sukulaiseni ajelivat tästä meidän ohi määränpäänä sukusyömiset, mieheni killui vielä tikapuilla ja itse yritin parhaani mukaan muuttaa sateen pieksemää ulkomuotoani vähän juhlavampaan kuntoon. Tuo päivä on jäänyt jotenkin kuin valokuvan lailla muistiini. Ja ihan kiva. Jonkinlainen osoitus siitä, että syksyssä on myös niitä arvokkaita päiviä.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin hiukan kasata kuvia ja ajatuksia vuoden ajalta. Paitsi siksi, että kokonainen vuosi kasvihuonetta on muistelemisen arvoinen juttu, myös siksi, että haluan nimenomaan tällaisena sadepäivänä muistuttaa itseäni vuoden ja vuodenaikojen kulumisesta, ja siitä, että ennen pitkään kevät ja kesä jälleen saapuvat. Nimittäin nyt jos koskaan tämä syksyn tuleminen tekee olon tahmeaksi ja vesisade ja koleus vetävät mielialaa ikävästi alaspäin. Niin ja mikäs siinä jos syyskuun puoliväliin lanseeraisi tällaisen kasvarin juhla- tai vuosipäivän! 😀

Kun kehikko oli viimein vuosi sitten sunnuntaina pystyssä, aloitimme mieheni kanssa kasvihuoneen lasien asentamisen. Vieläkin muljaa hiukan vatsanpohjasta miettiessäni sitä tunnetta tikkailla kun imukupista piti päästää irti. Nuo kattolasien laittamiset oli mun hermoille jotenkin liikaa. Pelkäsin joka kerta, että lasi särähtää maahan, mutta onneksi mieheni teki kaiken luottavaisin mielin ja yritin itsekin tsempata itseäni sillä, että ainakin toinen meistä tietää mitä tekee. Mieleen on painunut myös keltaiset koivunlehdet, joita satoi kasvihuoneen lattialle, ja joita yritin jatkuvasti lakaista kasaan. Kevät, saati kesä, tuntui jotenkin todella kaukaiselta. Vaikka mielessä olikin visio lämpimästä kesäkeitaasta, noita mielikuvia oli melko vaikea pitää yllä palellessa.

Alla kuvia vuoden ajalta, juttu jatkuu taas niiden jälkeen!

Tuntuu aika uskomattomalta, että tuosta kuravellin keskeltä kohoavasta kehikosta ja kivijalasta syntyi vuodessa  meidän pihan paras paikka. Ja tuntuu oikeastaan ihan hassulta ajatella, että kasvari on ollut siinä vasta vuoden, yhden kesän. Se nimittäin sopii paikalleen niin hyvin ja vastasi meidän tarpeisiin niin täydellisesti, että se olisi oikeastaan voinut olla siinä jo kaikki seitsemän vuotta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joku tässä kesällä jo ehti kysyäkin, että eikö siellä sitten kasvateta mitään. No tämä vuosi meni siten, että kasvihuoneen oli tarkoituskin toimia ikään kuin terassin korvikkeena ja huvimajana. Toki siellä tuli keväällä esikasvatettua daaliat, kesäkurpitsat, lehtikaalit, chilit ja montaa muuta lajia. Kasvatin kyllä kasvihuonekurkunkin taimia, mutta lopulta annoin ne pois. Ehkä jos nyt jotain saisin muuttaa, niin pohjalaattaan olisin jättänyt aukon viiniköynnökselle. Se kun olisi aika ihana tuolla, mutta vaatisi kyllä melkein saada juurensa visusti maahan. Ensi kesällekään mulla ei ole mitään isoja suunnitelmia. Ehkä vähän tomaattia, ja ehkä se kurkku. Chilejä tietenkin edelleen. Mutta muuten kasvihuoneen ei ole tarkoituskaan olla ennen kaikkea viljelytila, vaan ehdottomasti enemmän sitä huvimajaa. Paikka jossa voi istua ja kahvitella. Tältä kesältä säästyi kaikki hankkimani roseviinipullotkin, mutta ehkä ensi kesänä nekin tulee korkattua. 🙂

Vaikka vuosi on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon muutosta tuon alapihan osalta, itse kasvarin kokoaminen ei tosiaan vienyt kuin sen pari päivää ja vähän yli, kun ei ihan kokonaisia päiviä saatu kasaan. Toki pohjan ja muurin valaminen on ihan oma juttunsa, mutta noin jos miettii pelkkää kasvihuonetta, niin ei se sen ihmeellisempää ole kuin vaikka keittiön tekeminen. Aika nopeasti tuo homma hoituu, kun malttaa lukea ohjeet kunnolla. Meidän kasvari on siis tämä, mutta vastaavia löytyy ilman muuriakin. Meillä tuo maisemointi otti tietenkin oman aikansa, kun vasta talvella päätettiin, että ympärille tehdään sora-alue ja sitten halusin tuon kukkamaan. Mutta toisaalta olen iloinen, että asioita tuli mietittyä pitkään, sillä monesti liian hätäisesti tulee tehtyä päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Esimerkiksi olin ajatellut, että kasvihuoneen muurikin olisi valkoinen, mutta nyt kesällä tajusin, että betonilattiaa jäljittelevä sävy onkin parempi. Vähän sama on kaiken kasvattamisen kanssa. Haluan ensin rauhassa haistella ja fiilistellä. Kyllä ne oikeat valinnat sitten syntyvät, kun ei liian nopeasti yritä tehdä päätöksiä.

Myönnetääköön, että vuosi sujahtaa tällä tavalla kuvia selaillessa melko nopeasti, mutta toisaalta on aika ihana katsella näitä ja miettiä, että toisaalta tuo joulukin oli ihan vasta just. Joten eiköhän se uusi kevätkin sieltä melko nopeasti taas saavu. Ja sitä ennen on onneksi syksy ja talvi. Nyt pitäisikin kai viettää kasvarissa jonkinlaiset kesän läksiäiset ja viritellä syysfiilistä esiin. Ehkä pelargoniatkin voisi jo siirtää sisälle odottamaan kevättä ja uutta kesää. Ja hei, tuo uusi kukkamaa on vielä onneksi ihanasti daalioiden peitossa. Kun siihen nyt syksyllä iskee vähän kevätkukkien sipuleita, niin on mukava odotella kevättä ja uutta kasvarikautta.

Vaikka on aina jälkeenpäin kiva katsella, kuinka paljon on saatu aikaan, mistä on lähdetty ja mihin on päädytty, niin kyllä ensi kesänä nautitaan ihan vaan siitä, että nyt ne isoimmat työt on tehty.

Taidanpa hipsiä hakemaan taas uuden daaliapuskan, jotta maanantaina on mukavampi herätä uuteen viikkoon. Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.

Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.

 Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.

Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!

Moikka ja ihanaa perjantai-iltaa!

Tehtiin lasten kanssa täystyhjennys ja kannettiin kasvihuoneesta kaikki ulos. Ei tosin ihan huvin vuoksi, vaan koska kasvihuoneen muuri oli tarkoitus vihdoin huomenna laittaa kuntoon. Kalusteita kannettiin kuistille ja ulos, samoin kasveja. Ja juuri kun oltiin saatu hommat tehtyä ja hikisenä suuntasin kohti suihkua, ilmoitti mieheni, että se rappaus meneekin ensi viikkoon. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koska pelkästään tuo kasvarin tyhjennys tällä kelillä on melko hikistä puuhaa, emmekä suinkaan halua kontollemme työmiehen lämpöhalvausta. Eli tässä nyt odottelen illan viilenemistä ja sitä, että saan kantaa ainakin osan tavaroista takaisin kasvihuoneeseen. Mutta harjoiteltua tuli ja tyhjennys onnistuu ihan mallikkaasti yhdeltä naiselta ja kahdelta lapselta. 🙂

Tuo muurin käsittely on ollut jo vähän sellainen vitsi, ja ollaan naurettu, että onkohan se valmis vielä kymmenkään vuoden päästä. Mutta kyllä mä nyt siihen luotan, että se tulee ensi viikolla valmiiksi. Ykit on valmiina ja ei tarvita kuin tekijä. Ja päädyin jopa samaan sävyynkin, minkä valitsin jo viime vuonna. Täytyy vain toivoa, että se on niin hieno kuin mitä mielessäni kuvittelen. Esimerkiksi tuota ylähyllyä ei olisi tietenkään tarvinnut tyhjentää, mutta koska muuria voidaan vielä joutua hiukan pölyttämään, ajattelin, että lopputuloksen ehkä kruunaisi huolellinen ikkunoiden pesu.

Me istuttiin eilen iltaa tyttöporukalla ystävän mökillä. Tulin kotiin vasta puolen yön jälkeen ja sain ihastella pimeyttä. Tänään lähdettiin lasten kanssa heti aamupäivällä rannalle. Nyt alkaa olla sellainen fiilis, että pitäisi elää ihan koko ajan kuin viimeistä kesäpäivää. Kohta tämä ihanuus loppuu, ja nyt on nautittava ja imettävä itseensä ihan kaikki. Tekisi mieli valvoa tänäänkin ja katsella pimenevää kesäiltaa, mutta rehellisyyden nimissä, ei minusta taida siihen olla.

Mutta nyt kiikuttamaan huonekaluja takaisin kasvariin. Ensi viikolla uusi yritys. 😀

Ihanaa keäistä viikonloppua. Nautitaan helteestä ja auringosta. ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se on ihan hirveä tunne, kun yhtä aikaa toivoisi ajan pysähtyvän ja kiirehtivän. Viimeisen viikon ajan kärsivällisyyteni on ollut koetuksella ja vaikka päiviin on mahtunut monenlaista ihanaa, olen samaan aikaan joutunut kamppailemaan epätietoisuuden ja jonkinlaisen pelonkin kanssa. Ja kuitenkin eletään heinäkuun loppua. Tienpientareet niitettiin juuri eilen, se jos mikä on varma merkki lähestyvästä koulujen alkamisesta. Tuntuu, kuin viikot olisivat lipuneet ohi aivan liian nopeasti.

Sanotaan, että unelmat ja haaveet pitää visioida mielessään, jotta niitä kohti on helpompi kulkea. Itse harrastan tätä visiointia paljon, ja tämän kevään ja kesän aikana mulla on ollut ihan erityinen visio. Se ei liity bikineihin tai täydelliseen rantakroppaan, vaan siihen kuvaan, jossa mun unelmien kasvihuone siintää daalioiden takaa. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ihan hassulta, mutta uskon, että moni viherpeukalo saa ajatuksestani kiinni.  Ja miten ihanalta tuntuukaan kun tuo visio alkaa pikkuhiljaa käymään todeksi. Kaikki kärsivällisyys ja odotus palkitaan lopulta.

Kuvasin jo eilen illalla tämän postauksen kuvia, mutta aamulla oli pakko käydä täydentämässä materiaalia, sillä myös tuo tummanpunainen daalia (Natal) oli päättänyt ihastella aamuaurinkoa.

Tuo kasvarin edustalla oleva sora-alue on ollut kyllä ihan huippu. Kun kasvihuoneen lämpötila nousee aamupäivällä, on tuolit nostettu ulos ja kasvihuoneesta nautittu vähän eri vinkkelistä. Mutta tukalan kuumaksi ei onneksi kasvihuonekaan ole muuttunut. Tuuletus ovien ja kattoikkunoiden kautta toimii hienosti, eikä kasvit paahdu helteessä. Päinvastoin olen yllättynyt siitä, miten vähän kasvihuone on nostanut kasvien vedentarvetta. Ja silti chilini ovat huimasti ystävän ulkona kasvatettuja edellä. Chiliä ja habaneroja on riittänyt ihan muillekin annettavaksi ja jossain kohtaa pitää alkaa kuivaamaan niitäkin, sillä ihan kaikkea ei millään ehditä käyttää.

Myös keväällä lisätyt mårbackat on ihan mielettömässä kasvussa. Niille kasvihuone on mitä parhain koti.

Tuohon uuteen maahan istutetut sormustinkukat alkavat jo olla kukintansa kukkineita, kuten toki kaikki muutkin. Jotta saisin kasvit edes jotakuinkin siementämään niille sijoilleen, taitan kukkineet kukkavarret alaspäin, jotta siemenet tippuisivat suoraan maahan. Jännä nähdä, mikä tilanne on ensi kesänä. Mutta siinä ehkä visio, jonka parissa selviää läpi pimeämmän vuodenajan.

Ihanaa aurinkoista tiistaita! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Sunnuntaita!

Vitsit, mikä hellepäivä. Ja muuten ensimmäinen päivä tänä kesänä, kun ihan vain istuin ulkona tekemättä mitään. Ensin päivällä siskon kanssa ja sitten vielä yksin äänikirjaa kuunnellen. Mietin, että alkukesä menee aina puutarhatöiden parissa, joten joskus on ihan kiva ottaa aikaa ihan vain olemiseen. Nauttia siitä kaikesta työstä, mikä on tehty ja ihailla näkymiä. Daalioitani olen kiertänyt ja kaartanut ja odotellut ensimmäisten suurten nuppujen aukeamista. Vielä tänään sitä ei tapahtunut, mutta ehkä huomenna tai ylihuomenna. Jännää aikaa. Onneksi lämpöä ja aurinkoa on luvassa nyt pitkään, joten eiköhän ne daaliat ehdi vielä ennen syksyä kaikkikin kukkia, vaikka “cafe au lait” nuppuset ovatkin vasta todella pieniä.

Sisko jätti vielä yhden lapsistaan meille, kun suuntasi kahden muun kanssa tänään mummulaan. Pikkutyttöjen menoa on ihana seurata, nuo ovat kuin paita ja peppu välimatkasta huolimatta. Vielä toinen yö vierekkäin nukkuen ja sitten pitääkin jättää taas toistaiseksi hyvästit. Onneksi on puhelimet ja videopuhelut.

Voi olisipa elämä aina tällaista, että illan tullen voisi kiertää kukkamaita ja miettiä, että mitä sävyjä kimppuun tänään laitetaan. Kovasti pihassa puskee jo keltaista, mutta pidättäydyn kimpuissani yhä kesän heleissä sävyissä. Keltaista ehtii kyllä myöhemminkin. Ryytimaalta nappasin muutaman oreganon ja laventelin oksan mukaan sunnuntaikimppuuni. Ihania värejä kaikki.

Auringontuoksuinen iho on saunotettu ja keittiössä häärää pitsakokki. Ei hullumpi ilta tämäkään!

Ihanaa iltaa ja uuden viikon aloitusta! ♡

Puutarhahaahuilu. Se on se kesän parhain juttu. Ihan vain kävellä ja katsella, nauttia kesästä ja kaikesta ihanasta, mitä se tuo mukanaan. Tänään nappasin kameran mukaani ja seuraakin sain, ettei ihan yksin tarvinnut haahuilla. Vaikka moni kasvi on jo lopettanut tai lopettelee kukintaansa, niin onneksi on paljon vielä sellaista, mikä odottaa kukkaan puhkeamista. Ja just nyt ihan kaikki näyttää niin tosi kauniilta. Huomenna napsitaan taas isot kimput kukkia kotia koristamaan. Ja voi kuinka onnellinen olen, että mulla on tuollainen pieni haahuilija, joka kiipeää puihin, kysyy jokaisen kasvin nimeä ja huutaa riemusta löytäessään hyvän tuoksuisia kukkia.

Se on kuin meditointia, kun saa viettää aikaa puutarhassa. Ilta-aurinkokin näyttää iltaunisen silmään niin kauniilta, vaikkei siitä olekaan kesällä jaksanut kauheasti nauttia. Mutta on ne aurinkoiset aamutkin kauniita. Niitä kun saisi enemmän ja pitkään.

Nyt nukkumaan. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Siitä huolimatta, että blogi kesäkuussa päivittyikin, musta tuntuu, että olen ollut jossakin määrin poissa. Kuulumiset ovat enemmänkin olleet puutarhan kuulumisia, ei niinkään omiani. Tajusin tämän tänä aamuna lenkillä, ja hetken soimasinkin itseäni, että miten tässä joka kesä käykin näin. Mutta sitten totesin, että ehkä eräänlainen someloma on bloggaajallekin tarpeen, itse olen selvästi sellaisen tarpeessa aina kesän tultua. Sen lisäksi, etten ole itse jaksanut jakaa arkea tai oikein muutakaan omaa ajatuksenvirtaa, en ole oikein jaksanut seurata muidenkaan tekemisiä sosiaalisen median kautta. Mutta ähky on kai jossain määrin selätetty, ja siitä kiitos kesäkuulla.

Mutta mitä sitten ihan oikeasti kuuluu. No hyväähän tässä. Tänään vietiin esikoinen linja-autoon ja vannotettiin kuskia, että ennen Kamppia ei sitten päästä poikaa ulos. Siellä vastassa oli serkkutyttö ja siskoni puoliso. Tänään mennään ihailemaan ystävien uutukaista keittiötä, huomenna olisi edessä fillarireissu ja viikonloppukin on ahdettu täyteen kaikkea ohjelmaa. Puutarhatöiden lisäksi kesään on kuulunut tietenkin kirjat, ja olen jopa kehittänyt pienen stressin, että miten kaikki uutuudet saa mitenkään imaistua kesän aikana. Toisaalta ihana tunne, sillä vihaan sitä fiilistä, kun kirja on lopuillaan, eikä tiedä, mihin seuraavaksi tarttuisi. Jalkapallo jäi tämän kesän osalta, mutta pyöräily, juoksu ja kuntosali on kivoja. Nautin kun saan liikkua aamulla ennen lasten heräämistä. Ja sitten suihkun raikkaana ja toisen kahvikupillisen jälkeen on henkisesti ja fyysisesti valmis uuteen päivään. Ja vaikka heräänkin aikaisin ja kello soittaa miltei joka aamu kuuden jälkeen, olen kuitenkin kuunnellut omaa jaksamista ja jäänyt myös sänkyyn jos siltä on tuntunut.

Olen myös tänä kesänä ollut sellainen somen suvustaseuraaja. Olen kuunnellut sivukorvalla ja välillä vähän tarkemminkin nuorten tubettajamiesten juttuja, ja enpä voi muuta sanoa, kuin että ihan mielettömän hienoja roolimalleja tuolla tubessa. Siis oikeasti! Järkevää ja vastuullista jutustelua, tosin myös ihan hauskaa ja turhanpäiväistäkin pölinää, kuten kuuluukin. Jokseenkin olen osannut luottaa siihen, että lapseni seuraa hyviä tyyppejä (onhan nuo Ronit ja kaverit esillä muutenkin), mutta olen saanut kesän aikana vielä vahvistuksen ajatukselleni. Toisin sanoen olen ehkä ajan kanssa sukeltanut oman lapseni ajatusmaailmaan ja yrittänyt oivaltaa tämän hetken nuorison mieltymyksiä. Vaikka lapset hankkiikin nuorena, niin kyllä sitä silti onnistuu vain tipahtamaan kehityksen kelkasta ja radiohititkin kuulostaa ihan oudolta. Kyllä, mä olen 35-vuotiaana niin keski-ikäinen kuin vain voi olla! 😀

Tuon pienemmän kanssa olen koittanut opetella lukemista. Alun konsonantit tuottavat edelleen vaikeutta, mutta edistystäkin on tullut. Ja eipä tuo lukemisen oppiminen nyt mikään tämän kesän juttu ole. Mutta kun se on alkanut kiinnostamaan, niin mikäs siinä.

Mulla on myös tapana lykätä kesään kaikkea, mikä muuten ei nappaa. Ja tähän listaan kuuluu kaappien siivous ja monta muuta ärsyttävää asiaa, jotka kuitenkin helpottavat arkea. Vaatehuone on nyt selätetty, enää olisi keittiön kaapit, lasten vaate-, romu- ja lelukaapit. Mutta hei, olen hankkinut kesän aikana neljät rintsikat. Liivien ostaminen on jotain erityisen vastenmielistä,  mutta nyt on yksi hyvä malli mustana, puuterisena ja valkoisena. Ja uudet juoksuliivit. Äärimmäisen loistava suoritus!

Sisustuspuolella ei ole kauheasti tapahtunut, mutta olen innostunut taas Pinterestin käytöstä ja luonut itselleni tarpeen jonkinlaisesta taulu- tai valokuvakollaasista pianohuoneen seinään. Niin ja toteutin (lue: toteututin miehellä) esikoisen huoneeseen yhden kattoon kiinnitetyn DIY vaaterekin. Voinen laittaa siitäkin jossain kohtaa kuvan.

Mitäs vielä? No olen käynyt kampaajalla. Ja eilen kävin jalkahoidossa ja lupasin itselleni, että lopun kesää rasvaan jalkojani päivittäin. Kampaamoreissun lopputulos oli ehkä vähän turhan harmaa, mutta sekoitin kotona hoitoaineeseen kurkumaa ja harmaat saivat kyytiä. Näppärää! Olen myös tullut siihen tulokseen, että vaatehuoneestani puuttuu yhdet kunnon culottes-housut. Sellaiset Suomen kesään sopivat, vähän pidemmät pöksyt.

Mutta sen lisäksi, että kesään on kuulunut paljon muutakin kuin vain puutarhaa ja kukkia, tykkään niistäkin edelleen kesässä ehkä eniten. Mutta rehellisesti sanottuna on minun kesääni jo mahtunut niitäkin päiviä kun ei ole jaksanut puutarhajutuista innostua tai kerätä kukkia maljakkoon. Ei elämä aina yhtä auringonpaistetta ole, ei edes kesällä. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Että joskus vaan ei nappaa yhtään mikään, ja olen onneksi siinä onnellisessa asemassa, että noina päivinä olen saanut hautautua ihan vain sohvan nurkkaan tekemättä mitään.

Että sellaista tänne. Talviturkkikin on yhä heittämättä, mutta niin kauan kuin tuo kylmä tuuli riepottelee, ei ole aikomuskaan kastautua. Helteitä odotellessa. 😀

Mutta mitäs teille?