Hei ihanat ja suloista perjantaita!

Vesisade tuli eilen, ja voi että miten se raikastikin kaiken! Kasvihuoneen katto oli ihan keltainen vielä eilen, mutta nyt on suuremmat siitepölyt tulleet alas ja haavansiemenetkin lopettaneet liitämisensä. Toisaalta vähän viileämpi sääkin on ihan ok. Ainakaan kasvien kukinta ei ole niin nopeasti ohi. 🙂

Rakastan syreeniä ja tänään hain maljakkoon ensimmäiset oksat. Valkoista, sillä se on meillä aurinkoisemmassa paikassa ja kukkii ennen violettia. Nuppuisiahan nämäkin vielä ovat, mutta kukinnot aukeaa kyllä kuumassa vedessä.

Tänään käytiin myös perinteisesti vanhempieni kanssa tuossa koulutilan puutarhapäivillä. Ehkä instan stooreista tämä jo kävikin selväksi. 🙂 Kauheasti en osannut mitään ostaa, sillä väkeä oli liikkeellä ja lajikkeita vähän liikaa, jotta osaisi valita. Mutta jotakin kuitenkin tarttui mukaankin, kuten lisää daalioita (apua, minne mä joudun kaikkien daalioiden kanssa!?!). Käytiin vielä vanhempieni lähdettyä katselemassa koti- ja pieneläintilan ihmeellisyyksiä. Lampaita, kaneja, lehmiä, alpakoita, käärmeitä, rottia, kilpikonnia ym.

Perjantain kunniaksi myös raparperipiirakka. Samalla vanhalla ohjeella jälleen kerran.

Mutta nyt Klaaran kanssa viettämään tyttöjeniltaa. Ainakin poppareita ja Arvaa kuka -peliä. Ja ehkä telkkaria sängystä käsin.

Kivaa iltaa ja ihanaa viikonlopun aloitusta!

Kaupallinen yhteistyö / Fiskars

---

Tänään tosiaankin vuorossa toinen kaupallinen yhteistyöpostaus Fiskarsin kanssa. Mutta puhutaanpa vähän onnellisuudesta, joka tosin sekin on vahvasti kiinni puutarhanhoidossa.

Sain itse jo pikkutyttönä sysäyksen puutarhanhoitoon ja puutarhurointiin ylipäätään. Kun halusin oman kasvimaan, sellainen tehtiin. Ison kohopenkin kylkeen pienempi penkki, jossa kasvatin porkkanoita, retiisejä ja herneitä. Isä opetti, miten suorat kylvövaot tehdään laudanpätkällä ja kiikutin myös ahkerasti kastematoja kasvimaalleni, koska opin, että madot ovat puutarhurin parhaita ystäviä. Pakko tunnustaa, että jos näin isolla maalla komean kastemadon, siirsin sen omalle palstalleni. Vaan tokkopa tuosta äidinkään ryytimaa kovasti kärsi.

Parikymppisenä vaihdoin välivuoden työt elintarviketehtaassa puutarhaopintoihin. En tiedä, sainko sieltä enää yhtään sen enempää intoa puutarhajuttuihin, mutta ainakin kesätöitä puutarhamyymälästä. Vähän kateellisena katselen edelleen ihmisiä, jotka nostelevat multasäkkejä ja kastelevat kesäkukkia. Se on sellaista, josta todella tykkään. Yhä edelleen isäni neuvoo kaikessa kasveihin liittyvässä, mutta haluan uskoa, että se johtuu enemmänkin siitä, että olen se, jolle joskus piti opettaa yksinkertaiset puutarhatyöt kädestä pitäen, eikä siitä, ettei isäni uskoisi taitoihini. Ylipäätään, en ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun joku sanoo, ettei osaa hoitaa puutarhaa tai kasveja. Jokainen osaa, jos vain tahtoo! Rakastumiselle pitää antaa aikaa ja työstä pitää opetella nauttimaan!

Meillä on iso tontti. Tai oikeastaan kaksi. Välillä omankin mieleni valtaa tunne loputtomasta työleiristä. Kun nurmikko on ajamatta ja pionipenkki kasvaa voikukkaa, mietin että mitä ihmisetkin ajattelevat. Ja varsinkin jos ne tietävät, että kirjoitan blogiin olevani puutarhahullu. Sitten on kuitenkin se toinen puoli ajatuksistani, kenties järjen ääni. Se sanoo, että tämä on harrastus ja elämäntapa, ei väsyttävää pakkopullaa tai väkisin puurtamista. Miksi välittäisin muiden mielipiteistä? Kun elämässä on kiirettä ja toukokuiset illat kuluvat lasten harrastuksissa tai jonkinlaisissa päätöstilaisuuksissa, pihatyöt jäävät vähemmälle. Ei onni synny moitteettomasta puutarhasta tai voikukattomasta nurmikosta. Ei suinkaan! Onni syntyy tekemisen ilosta. Siitä ihanasta tunteesta, kun konkreettisesti näkee uurastuksensa jäljen. Jos pionipenkki ei kasvaisi välillä voikukkaa, saisinko saman nautinnon kun näen sen puhtaana ja siistinä. Tuskin!

Fiskarsin vuonna 2019 toteuttaman onnellisuustutkimuksen mukaan puutarhanhoitoa harrastavat ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät harrasta puutarhanhoitoa. Puutarhanhoitoa pidettiin itse asiassa juuri onnellisuuden lähteenä. Jos tuntuu, että puutarhanhoito ei ole sinun juttusi, haastan ainakin kokeilemaan. Enkä puhu viikosta, vaan kesästä. Aloita esimerkiksi yrttimaasta tai yrttiruukuista. Sijoita kasvit paikkaan, jossa paahde ei ole armottomin, ja tee kastelusta helpompaa joko keräämällä sadevettä, virittämällä kasteluletku helposti ryytimaasi läheisyyteen, tai hankkimalla altakasteluruukku. Siemenestä ei tarvitse kylvää, valmiita yrttitaimia saa kaupastakin. Hanki hyvää multaan, joka pitää maan kosteana ja josta rikkakasvit on helppo kitkeä pois. Ihaile ja nauti, istu alas ja katsele. Puutarhan ei kuulu olla jatkuvaa työtä, vaan siihen pitää mahduttaa myös nautiskelu ja lepo! Omat yrtit makuineen ja tuoksuineen palkitsevat aivan varmasti!

Puutarhassa ajatukset saavat levätä. Kun itse olen ulkona, lapset ja koko perhe usein tulevat lopulta mukaan. Lasten kinastelu tai nahistelu ei tunnu ulkona lainkaan niin pahalta, kuin sisällä. Itse asiassa pystyn aika pitkälle sulkemaan siltä korvani, kun keskityn saunapolun perkaamiseen. Myös liikuntaa tulee puutarhatöiden lomassa miltei huomaamatta. Ei riitä tuhat kyykkyä kuukaudessa, ja keväisin takareidet ovat useimmiten arat. Myös aktiivisuusmittari näyttää, että viikon tehominuuttitavoite tuli täyteen, hups vain, yhdessä illassa. Päivän askeltavoitteesta puhumattakaan! Ja kaikki tämä ikään kuin vain sivutuotteena, pelkkänä extrana! Unohda hetkeksi some ja ruudun tuijottaminen, mutta jos saat lisää intoa onnistumisesi jakamisesta, liity puutarharyhmiin tai täytä sitten some kauniilla kuvilla. Takaan, että omat yrtit ja ilo niiden kasvun seuraamisesta tuottavat onnea! Mutta älä ota kaikkea liian vakavasti, puutarhassakin on lupa epäonnistua!
Lapset on hyvä päästää heti mukaan puutarhanhoitoon. Jokainen yhdessä vietetty minuutti on arvokas muisto. Ja jokainen minuutti puutarhatöissä on vähemmän lastenkin ruutuaikaa. Puutarhassa on helppo olla yhdessä!

En oikeastaan omista mitään erillisiä työvaatteita. Hyvin harvoin menen ulos tekemään jotakin tiettyä puutarhatyötä. Yleensä teen kaiken mielijohteesta ja hetkellisessä inspiraatiopuuskassa. Vuosia perkasin nokkoset heti ne nähdessä, edes käsineitä en ehtinyt hakea. No sittemmin olen viisastunut ja alkanut käyttämään nokkosen kanssa puutarhahanskoja, mutta edelleen hyppään perennapenkkiin sen enempää miettimättä ja siltä valkoiset kangastossuni usein näyttävätkin. Mutta mikä tärkeintä, en hyppää kukkamaalle velvollisuudentunteesta tai siitä, että olisi pakko. Hypään sinne silkasta halusta, niin innoissani, että miettimiselle harvoin jää aikaa. Toisaalta mieheni on se, jolla on erilliset kengät kaivamiseen tai nurmikon ajamiseen. Vanhat t-padat ovat pyhitetty pihatöihin. Ja joka kerta lapion varresta tulee mies, joka sanoo, että tekipä hyvää tehdä lapiohommia. Ei siis ole yhtä tapaa, vaan jokainen tekee siten kuin parhaalta tuntuu.

Mikä sitten synnyttää ilon, innon ja jopa onnen? Tähän on vaikea vastata. Ehkä laji on vain niin koukuttava, että siihen jää väkisinkin kiinni. Tekemisen ilo, itsensä ja kehon haastaminen, sekä ilo nähdä työnsä jälki. Yhteys luontoon, kasvuun ja kehitykseen. Puutarha ei myöskään vaadi, vaan antaa. Joskus äitinä tuntuu, että pitäisi venyä vähän kaikkeen. Puutarhan pitää vain venyä minulle.

Minullakin on puutarhatöissä muutama inhokki. Yksi niistä on kasteluletkun vetäminen. Se kolmijalassa seisova letkukela, joka on aina solmussa ja letku joka kelan sijaan onkin rullaantunut jalasten ympärille. Märkä letku, joka on hiekassa, mullassa, nurmikonsilpussa ja solmussa, saa minut joskus sähisemään. Ihan sama onko letkua tarkoitus vetää kelasta pois vai keriä siihen takaisin. Usein jätän kerimisen ja sitten vain kuuntelen kun mies kiroaa samaa ongelmaa ja siivoaa jälkiäni. Nyt tuli kuitenkin ongelmaan ratkaisu. Miksi kukaan ei ole keksinyt, että letkukela on helpompi käyttää, kun se huteran pystyasennon sijaan makaakin maassa! Fiskarsin XL -kokoinen kärrykastelukela ei kaadu tai horju. Ja mikä parasta, letku kerääntyy kelan sisään automaattisesti kuin imurin johto. Letkua on niin, että se riittää isoonkin pihaan ja kannen alla olevien liitinten avulla siihen voi myös lisätä lisäletkun. Ja hei, painava kärrykastelukela on helppo ja kevyt vetää kuin matkalaukku!

Sadetinta meillä ei ole koskaan ollut. Olen yleensä antanut lasten kastella kasvimaat, mutta aika usein into lopahtaa nopeasti ja vedellä leikitään niin, että mullat saattavat lennellä kaaressa. Nyt saimme kokeiluun Fiskarsin vettä säästävän metallirunkoisen sadettimen, jonka kevyt vesisuihku kääntyy automaattisesti ja vesi tulee hiljalleen kuin kesäsade. Vaarana ei ole, että kasvit kärsisivät liian kovasta paineesta. Lapsena meillä oli kotona sadetin, ja lempipuuhaani oli vesisuihkun läpi juokseminen. Tämän ilon hauskuus ei ole näköjään muuttunu mihinkään 30 vuodessa! 🙂

Jonkinlainen työnjako meille on puutarhatöiden osalta muodostunut kuin itsestään. Pojat leikkaavat nurmen, ja mies trimmaa ja viimeistelee. Samoin mieheni on se, joka yleensä kaivaa isommat kaivettavat, kun taas minä kitken, istutan ja siistin. Rakastan sormustinkukkaa, jota puutarhassamme on paljon. Annan kukkien kasvaa puskien juurella, mutta kulkuväyliltä ne kaivetaan pois ja siirrellään kukkapenkkeihin. Mieheni nyppii aina taimet pois kaivauksistaan ja lapset kiikuttavat iloisina ne minulle. Minä puolestani istutan taimet kukkapenkkiin. Fiskarsin L -kokoisessa pistolapiossa on pitkä varsi, joka toimii erityisen hyvin meille pitkäselkäisille. Kapea rikkaruohorauta on paitsi käytännöllinen pioninjuurilla kasvavien voikukkien poistamiseen, myös niiden sormustinkukkien kaivamiseen kovasta kivituhkasta. Pitkässä työkalussa on vipuvartta ja toisen kyljen sahalaitaa hyödyntäen työkalua voi kuljettaa vaakatasossa maan alla, jolloin rikkaruot saa nopeasti pois isommaltakin alalta. Kärrykastelukelan ohella tämä on ehdottomasti paras apu puutarhatöihin. Ainakin sata voikukkaa on saanut jo kyytiä ja melkein yhtä monta sormustinkukan tainta on siirtynyt mehevämpään maahan. Saman sarjan istutuslapio on toiminut apunani niin kesäkukkien istuttamisessa kuin kasvimaalla puuhaillessa. Pitkä varsi ja varren takaosan SoftGrip-pinta, takaavat hyvän otteen näistäkin työkaluista. 

Hyvistä työkaluista huolimatta puutarhassa parhaita hetkiä ovat ne, jolloin työkalut kerätään siististi kasaan, ja tulee iltaihastelun vuoro. Kierrämme mieheni kanssa puutarhaa, muistelemme sitä, miltä mikäkin näytti muutaessamme ja toteamme saaneemme paljon aikaiseksi. Mietimme mitä seuraavaksi tehdään ja puhumme haaveista ja unelmista. Joskus ne ovat asioita, joita tiedämme ettemme pysty ainakaan pariin seuraavan vuoteen toteuttamaan. Mutta puutarhassa on helppo katsoa tulevaan ja antaa mielen vaeltaa niihin tuleviin yhteisiin vuosiin. Vielä ennen nukkumaan menoa katsomme ulos ikkunasta. Taas yksi ilta puutarhassa takana ja uusi päivä edessä.

Lue täältä lisää Fiskarsin 0% stressiä ja 100% onnellisuutta -ajatuksesta, sekä Fiskars-tuotteiden onnellisuustakuusta.

Mutta nyt sade olisi jopa tervetullutta!

Huhhuh, haavan siemeniä leijuu ilmassa kuin puuterilunta. Kasvihuoneen lattialla on valkoinen nöyhtäkerros ja aurinkolasit ovat tarpeen paitsi auringon, tuon pumpulisateen vuoksi. Mutta hei, on muutakin kuin tekolunta. Nimittäin kukkia! Pääsin jo sanomaan, että kaikki tulppaanit ovat mennyttä, mutta niin vain löysin varjopaikalta vielä muutaman. Oikeastaan silmäni havaitsivat oranssin tulppaanin, mutta lähempi tarkastelu tuotti iloa myös tummien kukkien muodossa. Ja kun oikein etsimään ryhdyin, niin löysin myös yhä kukassa olevia punaisia tulppaaneja. Tervetuloa värisokean maailmaan. 😀

Meidän raparperi on vielä kovin pieni, koska se ei saa kuin ilta-aurinkoa. Mutta juuri nuo nuoret oksat ovat niitä parhaita ja juuri niistä pitää leipoa raparperipiirakka. Ensin tavallinen, mutta sitten pitää testata ystävän suosittelemaa valkosuklaaversiota.

Olen hurahtanut helteiden tultua taas mekkoihin, kuten olette ehkä huomanneet. Tämä ihanan väljä pellavakietaisumekko on Niinmun -merkiltä ja sen nimi on Seili. Sain mekon blogin kautta, rakastuin heti. Ihana Suomessa valmistettu vaate, joka kestää aikaa. Ja hei, plussaa helman pituudesta ja varsinkin takaosan pidemmästä helmasta. Ei tarvitse pelätä kyykkimistä, ja polvitaipeetkin pysyvät pois näkyvistä. Niin ja taskut! Ai että mutta rakastan sitä, kun mekoissa on taskut! Mekkoa on myös tummansinisenä.

Perjantaina sain ystäviltä valkoisen miljoonakellon. Se on mielestäni juurikin se kukka, joka sopii roikkumaan piharakennuksen seinään. Punainen seinä ja valkoinen kukka. Kaunista. Eikä jää itseltänikään huomaamatta.

myös purppuraomenapuu on kukassa. Itse en tosin sitäkään näistä kuvista näe, mutta huomasin kukat perennapenkkiä peratessani. Alapuolella rehevänä jalokiurunkannukset. Niistä ei kohta enää ole jäljellä kuin muisto, mutta ilahduttavat aina keväisin kukkaloistollaan. Ja mikä parasta, ne varjostavat ja suojaavat muuten vielä tyhjää maata rikkakasveilta. 

Rappusilla äitienpäivähortensia. Niin ja tuo talvelta säästynyt muratin taimi. Alkaa jo näyttämään melko kesäiseltä!

Tänään vuorossa muskarin kevätjuhla ja illalla grillataan. Huomiseksi lupaillaan jo viileämpää, joten nyt kannattaa nauttia!

 

Mekko saatu / Niinmun Design

No hello! Voisi melkein sanoa, että long time no see, mutta täällä ollaan!

Piti oikeastaan tulla blogiin jo eilen, mutta päivä meni lasten harrastusten parissa ja kun päästiin iltapäivällä kotiin, en kyennyt juuri kuin makaamaan. Puin nimittäin aamulla lähtiessä villapaidan päälleni, ja jonkin aikaa yritin varjella näyttämästä nuhruista aluspaitaani, mutta puolilta päivin oli pakko luovuttaa. En voi käsittää, että kesä tuli näin nopeasti! Aamupäivällä houkuttelin miehen kanssani kasvihuoneeseen, ja hän ei kuulemma voinut olla siellä, kun oli liian kuuma. Hassua, koska minä olen meistä yleensä se kuumalle herkempi. Anyway, tänään on sitten kesämekkoiltu senkin edestä!

Lapsena sain nimipäiväaamuna aina äidin poimiman kukkakimpun. Kesän ensimmäisen omasta pihasta. Siitä on kai jäänyt tapa, että haluan itsekin yhä poimia itselleni kukkakimpun nimpparilahjaksi. Vähän nihkeää on, sillä kaikki pihan tulppaanit menivät parissa päivässä, mutta hei, lemmikkejä löytyy jo!

Ihan supernoloa, mutta meillä leikataan tänään ruohoa vasta ensimmäisen kerran. Nurmikko on kuin heinikko, mutta kun ei olla aikaisemmin ehditty. Ja tietenkin just se aurinkoinen sunnuntai, kun tuo lopulta saadaan listalle, niin päältäajettava onkin rikki. Voi kettu, sanon minä! Ja esikoinen, joka on meillä yleensä isänsä apuna tässä hommassa saateltiin tänään ihka ensimmäiselle junamatkalleen yksin. Hurjan jännää, ja napanuora vain venyy ja paukkuu. Ja toki tiedän, että kaupunkilaislapset ovat tottuneita kulkemaan julkisilla, mutta täällä meillä ei ole mitään lähiliikennettä. Onneksi matka ei kestä kuin parikymmentä minuuttia ja kummisetä on asemalla vastassa. Mutta jännää se on silti. Kotimatka menee samaan tapaan, ja lohdutimme kyllä, että jos junan ovi ei aukea tai ulos ei muuten ehdi oikealla asemalla, niin sitten haetaan jostakin. 😀

Leivoin salted caramel cheesecaken, kun kokoustimme naisporukalla perjantaina meidän kasvihuoneessa. Ihan koko kakkua ei saatu tuhottua, joten taidan keittää vielä nimpparikahvit ja istua kasvihuoneeseen nauttimaan vastaleikatun nurmen tuoksusta.

Suloista sunnuntain jatkoa!

Ihana auringonpaiste! Pari viime yötä on ollut sen verran pakkasta, että aamulla jokainen tulppaanikin on nuokkunut surullisesti. Mutta niin vain ne nousevat taas aamuauringon mukana. Ulos ei edelleenkään viitsi istuttaa mitään, mutta kasvihuoneessa harson alla daaliat alkavat heräilemään. Pari pelargoniaa hankin jo valmiiksi, ja vähän yrttien taimia. Minulta minulle äitienpäivälahjani olivat nuo suuret korit, jotka laitan kasvihuoneen edustalle. Kasvihuoneessa talvehti myös muratti, joka saa jatkaa elämäänsä jonkin istutuksen joukossa. Kun se aika tulee. Vielä yksi kylmä yö tähän putkeen, näin olen laskenut. Loppuviikoksi luvataan jo lämpöä ja lämpimiä öitä.

Sain äitienpäivälahjaksi suuren hortensian, mutta kylmien öiden vuoksi olen pitänyt sitä vielä sisällä. Ehkä huomenna upotan sen multaan ja nostan kasvihuoneeseen. Ensi viikolla sitten enemmän kesäkukkia. Kevät on ihanaa, jokainen päivä on askel kohti kesää!

Ilta-auringossa on oma taikansa. Tekisi mieli olla ulkona pidempään ja vain nauttia. Toisaalta nukkumaankin pitää mennä, sillä aamuvirkku sisäinen kelloni herätti tänäänkin jo neljältä. Kun mieli on levännyt kasvihuoneessa puuhaillessa, ei edes yksi kaatunut kaakaomuki nosta verenpainetta. Mutta nyt kaakaopyykkiä ja sitten untenmaille. Huomenna uusi päivä!

 

 

Istutuslapio saatu blogiyhteistyön kautta / Fiskars

Kylmä ja kolea. Sellainen halusi olla äitienpäivä vuonna 2019. Mutta sää onkin vähintään yhtä arvaamatonta kuin elämä. Sen olen kymmenenteen äitienpäivään mennessä oppinut. Elämä ei ole koskaan valmis, koskaan ei tule se oikeampi hetki, minä en ole koskaan valmis ja juuri näin sen kuuluukin olla. Nuorempana joskus luulin, että asioille pitäisi olla oikea aika. Että tietyt jutut olisi ehkä pitänyt tehdä “oikeassa järjestyksessä”. Mutta se on myytti. Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen. Huominen on aina tuntematon, arvaamaton ja ennen kaikkea epävarma. Elää täytyy nyt eikä huomenna, silti pitää haaveilla. Minä kasvan ja kehityn, opin ja elän. Suurin kiitos tästä lapsille –  tai äitiydelle.

Tänään on käyty onnittelemassa mummut. Mitään suuria juhlallisuuksia ei ole ollut ja näin on hyvä. Sain kukkia ja lahjoja, aamukahvin ja onnittelulaulunkin. Suukot ja halaukset. Ne kaikkein tärkeimmät. Pienet ympärille rutistuvat kädet, lahjoista suurimmat. Koko perhe kasassa, kaikki saman ruokapöydän ympärillä. Koko viikonlopun. Se tuntuu väliltä juhlalta.

Vaikkei strobovalojen ja savukoneen seurassa jumppaaminen ehkä kuitenkaan ole se mun juttu, tuntui kivalta viettää lauantai tyttöporukassa. Ja tulla kotiin ihailemaan kasvihuoneen edustaa, joka sai sekin viikonlopun aikana kyytiä. Eilen istuttiin ystävien kanssa iltaa kasvihuoneessa ja ihailtiin kevätsateen ropinaa. Kasvarissa oli lämmin viettää iltaa ja haaveilin kaikista niistä siellä vietetyistä kesäilloista, jotka ovat vasta edessäpäin. Ilosta, naurusta, elämästä ja ystävistä.

Puutarhassa kukkii, mutta niin paljon olisi tehtävää. Välillä tuskastun, että miten aika riittää kaikkeen. Välillä ymmärrän, että ei se riitäkään, ja juuri niin sen kuuluu ollakin.

Lempeää äitienpäivän iltaa kaikille äideille, isoäideille, tulevaisuuden äideille, varaäidelle, äitihahmoille, äidiksi kaipaaville, sydämeltään äideille ja äitiä ikävöiville. ♡

Tänäkin vuonna huhtikuu toi tullessaan kevään ja vappua päästään juhlimaan valkovuokkojen kukkiessa. Blogissa huhtikuu on ollut puutarhapainotteinen ja niin kai se on ollut muutenkin. Kaiken arjen keskellä, kun tuo on mulle sitä parasta vastapainoa. Ja koska nyt kuitenkin ollaan Suomessa ja suloinen suvi on melkolailla lyhyt, tästä ilosta pitää nauttia kun sitä on tarjolla. Pahoittelut siis teille, jotka ette aiheesta välitä. Toukokuussa tätä aihetta tuskin on ainakaan vähemmän!

Kasvihuoneen suhteen on nyt päästy kaivamisen suhteen alkuun. Ja jos olette pystyttämässä kasvihuonetta, niin olkaa minua viisaampia, ja päättäkää siinä rakennusvaiheessa, mitä kasvarin ympärille haluatte. Olisi nimittäin tämä ympäristön kaivaminen mennyt siinä pohjan kaivamisen ohessa (koneella) huomattavasti kevyemmin ja nopeammin. Mutta ei auta, kun mieli muuttuu. Ja onneksi kasvihuoneen ympärille tehtävä sorapiha ei ole vain minun mielihaluni, vaan yhteisesti parhaaksi katsottu ratkaisu. Muuten voisi olla lapion varressa vähän hiljaisempaa. Mutta tässä siis ollaan ja kohta päästän jo ajamaan soraa!

Kasvihuoneen etualalle tulee leveämpi osuus soraa, sellainen, että siihen mahtuu penkki ja vaikka joitakin ruukkuja. Suoraan ovista lähtee myös polku, joka sitten yhdistyy tuohon pihan ajokaistaan. Polun alku näkyy tuossa alla.

Kasvarin sivuille ja taakse sora-alue tehdään vähän kapeammaksi. Tuossa alla näkyy suurin piirtein se leveys.
Ja tarkoitus on tosiaan nostaa se sora tuohon pohjan korkeudelle, eli raudoitukset menevät samalla piiloon.

Tällä hetkellä kasvariin pitää kulkea noita betonisia astinlautoja pitkin. 🙂

Kasvihuone alkaa olla jo täynnä ruukkuja ja se suuremman pöydän kantaminenkin jäi tuon kaivamisen jalkoihin. Niinpä olen valjastanut myös kuistin käyttööni ja siirsin sinne chilit ja kesäkurpitsat. Molemmat ovat tosin siinä vaiheessa, että lämpimät säät pitäisi saada äkkiä takaisin.

Tänään meillä juhlitaan vappuaattoa ystävien seurassa. Seuraavaksi pitää laittaa pöytä koreaksi. Jääkaapissa pullo skumppaa ja salted caramel cheesecake jälkkäriksi. Sen tein muuten tällä kertaa tuplakinuskilla. Katsotaan, miten onnistui. Ja sitten lapset saavat viritellä ilmapallot ja serpentiinit. Munkit jäivät nyt paistamatta, koska aika loppui kesken. Tosin tuota ruokamäärä katsellessani mietin, että illan aikana tuskin olisi enää ehditty munkkeja syödäkään. Iloinen vappuaatto siis alkamaisillaan!

 

Hauskaa vappua ja huhtikuun viimeistä! Enää kuukausi ja lapsilla alkaa kesälomat!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Huh hellettä, sanoi onnellinen kasvihuonepuutarhuri! Nyt tarkenee. Rehellisesti sanottuna jopa siinä määrin, että piti välillä vilvoitella ulkona. Mutta nyt on kaikki 20 daaliaa muhevassa mullassa ja sitten vain jännitetään! Tulevien öiden sääennuste lupailee lämpimiä öitä, mutta tarvittaessa daaliat kannetaan kuistille tai harsoitetaan. Kasvihuonetta en kuumuudesta huolimatta ole pahemmin tuulettanut, sillä toivon tuon muurin nyt keräävän lämpöä itseensä. En tiedä onko ihan hölmöläisen ajatusta, mutta jotenkin ajattelin, että kun se päivällä oikein pääsee lämpenemään, se ei ehdi yölläkään hohkaamaan niin kauheasti kylmää. Sisällä esikasvatetut taimet saavat vielä toistaiseksi olla lämpimässä, mutta ryhdyn niitä varmaankin jossain kohtaa ulkoiluttamaan.

Daalioiden tuleva kasvupaikkakin on vielä hiukan kysymysmerkki, mutta jahka maa sulaa ja lapio uppoaa, pitää sekin varmasti päättää. Ja eilen sain taas yhden kuningasidean! Nimittäin Klaara haluaa oman kasvimaan, ja tulin ajatelleeksi kasvihuoneen paikalta pois siirrettyä hiekkalaatikkoa. Pojat tekivät sen aikoinaan yhdessä, ja sillä on siis jonkinlaista tunnearvoa. Mutta jospa hiekkalaatikosta tekisikin pikkupuutarhurille oman kasvimaan! Tämä idea tuli siis sen jälkeen kun olin ensin itsekkäästi ajatellut, että voisin hyödyntää hyväkuntoisen hiekkalaatikon daalioilleni. 😀

Silloin kun kasvarin pohjaa valettiin, ihastuin raudoitusverkkoihin, ja jos en ihan väärässä ole, joku pätkä taisi meille tuolloin jäädäkin. Niistä saisi joka tapauksessa kivan tuen daaliamaalle. Tuosta linkittämästäni postauksesta löytyy muuten kuva siitä hiekkalaatikostakin. 😀

Vielä hetki sitten daaliat oli kuistilla paperiin käärittynä pahvilaatikossa ja paperipusseissa. Nyt kaikki pakkausmateraalia nätisti kasassa ja odottamassa syksyä.

Laitoin myös kurkut, lehtikaalit, ritarinkannukset ja leijonankidat itämään. Jahka saan kantoapua, pitää varmaankin vaihtaa kasvariin isompi pöytä tai tehdä jokin aputaso, jottei ruukkuja tarvitse laskea alas kylmälle lattialle.

Me tehtiin eilen Klaaran kanssa hurjan paljon pihatöitä ja jotenkin olen taas niin koukussa tähän kaikkeen! Odotan, että päästään lapioimaan kasvarin ympäristöä ja saadaan nätti sora tuon kuraisen maan tilalle. Ja tietty mietin puutarhakalusteita ja kaikkea muutakin asiaan kuuluvaa tai edes lievästi liittyvää. Mutta kevään etenemistä ja daalioiden heräämistä odotellessa, seuraava homma on ikkunoiden pesu. Olis tarpeellista ihan koko huushollissa, mutta nyt pystyn ajattelemaan vain ja ainoastaan kasvihuonetta!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars

---

Vaikka olenkin hulluna siivoamisen jälkeiseen olotilaan, niin täytyy myöntää, että mikään perusteellisempikaan puunaus ei vedä vertoja sille tunteelle, jonka keväiset puutarhatyöt antavat. Mistään ei tule samanlaista tunnetta kuin näissä pihahommissa, joissa työ aivan varmasti palkitsee tekijänsä. Toki kasvien kasvaminen ja siementen itäminen voivat ottaa aikaa, mutta perkaaminen, siistiminen, raivaaminen ja kaikki se muu puutarhatyö, on oikeastaan sellaista hommaa jolla saa aikaan näkyvää tulosta todella nopeasti. Ehkä se on juuri siitä syystä niin koukuttavaakin. “Vielä nopeasti vähän tuolta ja tämä paikka valmiiksi”. Kun pääsee vauhtiin, on usein vaikeinta lopettaa.

Kevään ja kesän 2019 Emilian puutarhassa puuhaillaan kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa. Koetan kasata postauksiin aina joitakin ajankohtaisia puutarhatöitä ja toisaalta samalla vähän kertoa meidän pihasta ja puutarhasta.

Seitsemäs kesä vanhan puutarhan pelastamista on aluillaan ja edelleen ollaan niin sanotusti “vaiheessa”. Äidin aikoinaan antama neuvo “aloittakaa rapunpielestä ja edetkää siitä sitten eteenpäin”, on jossain määrin ollut käytössä kaikki nämä vuodet. Toki puita on kaadettu tontin rajoilta, mutta muuten nuo pihan uloimmat alueet on ollut pakko jättää vähemmälle huomiolle. Tuloksena tietenkin se, että pihapiiri kutistuu vuosi vuodelta, kun vesakot valtaavat tilaa. Yksi tällainen murheenkryyni on tämä kuvissa näkyvä paikka. Taustalla muutama vuosi sitten kaadetun metsän nuorta koivuvesakkoa. Juurestaan versoavaa kriikunaa, korallikanukoita, iiriksiä, pionia ja roppakaupalla syreeniä. Syyrenipuskat ovat levinneet alkuperäiseltä paikaltaan ja samalla tuo muutama vuosi sitten kaadettu metsä alkaa pikkuhiljaa sekoittua meidän puolella olevaan kasvustoon. Mutta toisaalta tämä on juurikin esimerkillinen tapaus siitä, että ihan kaikkea ei pysty hoitamaan yhdessä kesässä, eikä muutamassakaan. Nyt olen kuitenkin päättänyt pala palalta siistiä näitä rajaalueita ja rajata myös näille syreeneille oman paikkansa. Vanhat oksat (ne jotka eivät enää jaksa edes kukkia) pitää tietenkin poistaa, jotta nuoremmat jaksavat kukkia paremmin, ja samalla pusikon raja tehdä helppohoitoiseksi esimerkiksi nurmikon hoitamista ajatellen. Missään tapauksessa en halua vetää syreeniä täysin matalaksi, sillä pitäähän sen kukinnasta päästä nauttimaan. Paras tapa syreenin kohentamiseen onkin juuri sellainen maltillinen karsiminen. Samanlaista karsimista teen myös korallikanukoille, jotka muuten loikkivat pitkin pihaa ja leviävät juurruttamalla oksiaan maahan.

Oli kyse siten korallikanukan vanhoista sitkeistä varsista, paksuista syreeneistä tai vaikka kriikunapuun leikkaamisesta, raivaussaksilla nuo on helppo katkoa haluamastaan kohdasta. Meiltä löytyy paritkin tuollaiset Fiskarsin pitkävartiset raivaussakset, joilla on helppo päästä isommankin pusikon keskelle ja noukkia terään juuri ne halutut oksat. Uusi PowerGear -malli on entistä kevyempi ja sillä työhön saa jopa kolme kertaa enemmän voimaa. Raivaussakset on tarkoitettu yli 50mm paksuille oksille, ja pitkien kahvojen ansiosta paksukin oksa katkeaa kevyesti. Ranteessa ei siis tarvitse olla erityisen paljon ruista, vaikka haluaisi raivata vanhempaakin kasvustoa. Ja jos hommaa on paljon, kuten minulla, työkalun keveys ja kevyt käyttömukavuus korostuvat entisestään. Varsinkin alaspäin työskennellessä on tärkeää, ettei selkä kaarella tarvitse taistella pitkään painavien leikkureiden kanssa.

Jos tarkoitus on vain latvoa pensaita, tai ylipäätään leikata kevyempää kasvustoa, riittävät toki ihan oksasaksetkin. Fiskarsin oksasakset on sellainen yleistyökalu, joita meillä useampi kappale. Yhdet eteisen laatikossa, muutamat ulkona varastossa. Viime vuonna taisin kulkea muutaman viikon Fiskarsin oksasakset takintaskussa. Välillä hiukan ihmetellen, kun takki painoi toispuolisesti. Yhdet löytyivät vuosi sitten myös lastenvaunujen kuomutaskusta. Oksasaksilla voi leikata oikeastaan mitä vain, jopa läpimitaltaan parisenttisiä oksia. Ne ovat myös se puutarhatyökalu jolle on käyttöä ympäri vuoden. Oli kyseessä sitten havunoksista joulun alla tai pajunkissoista keväällä, oksasaksilla pärjää varmasti. Käytössä tärkeimpiä ominaisuuksia on kevyt käyttömukavuus, joka ei vaadi erityistä puristusvoimaa, sekä yhden käden lukitusmekanismi. Näin toisen käden saa nopeasti vapaaksi ja sakset sujautettua vaikka takataskuun.

Itse käytän oksasaksia myös perennapenkkien perkaamiseen. Pitkä suora komeamaksaruohoa on helppo siistiä napsimalla viimevuotiset varret ja haravoimalla sitten vain suora puhtaaksi. Ylipäätään perennoja siistiessä keväälläkin on tärkeää, että kukkavarret leikkaa, eikä yritäkään saada kaikkea pois pelkästään haravoimalla. Nimittäin sillä pelkällä haravalla saa yleensä helposti myös juuret mukana. Varsinkin kovin pinnassa olevat juurakot irtoavat äkkiä, jos niitä ryhtyy repimään vielä jäisestä maasta. Ensin leikkaus, sitten vasta kevyt siistiminen haravalla!

Tuossa perkaustyössä käy monesti niin, että oksasakset tulee laskettua välillä alas, ja sitten huomaatkin pyöriväsi paikallasi ja miettiväsi, että mihin ne laskitkaan. No nyt ongelmaan on apu, sillä uusi valkoinen malli pistää silmään huomattavasti paremmin. Ohileikkaavat valkoiset Fiskarsin P57 oksasakset ovat erityisen kevyet ja malliltaan myös kohtalaisen sirot, joten ne istuvat hyvin naisen käteen. PowerLever mekanismi keventää työtä, koska saksien asento myös palaa kevyesti ja yhden käden lukitus onnistuu niin vasemmalla kuin oikeallakin kädellä. Samoin kuin raivaussaksissa ja puutarhatyökaluissa ylipäätään, kannattaa sijoittaa toimiviin välineisiin. Puutarhatöiden tarkoitus ei ole tuottaa jännetuppitulehdusta tai muitakaan vaivoja! Ihan alusta asti kun pitää huolen siitä, että kroppa ei joudu luonnottomalle koetukselle, työssä pysyy myös mielekkyys.

Kevään ensimmäisiä puutarhatöitä ovat siis nämä siistimiset ja raivaamiset. Kun maa ja oksat ovat vielä paljaita, homma on helppo suorittaa ja samalla myös uudesta kasvustosta tulee helppohoitoisempaa. Ihanteellisinta olisi tietenkin jos kevättöille voisi pyhittää kokonaisia päiviä, mutta koska sellainen laatuaika on harvassa, yritän olla itselleni myös armollinen. Kaikkea ei voi, eikä kuulukaan saada valmiiksi yhdessä keväässä. Puutarhatöiden ei pidä tuntua uuvuttavalta työleiriltä, vaan enemmänkin laatuajalta. Raitista ilmaa ja liikuntaa, ja ennen kaikkea se ihana tunne kun näkee työnsä tuloksen. Välillä pitää muistaa myös istahtaa alas ja ihan vain nauttia näkemästään!

Moi, mun nimi on Emilia ja mä olen puutarhaholisti. Ja ei, mä en kaipaa asiaan muutosta, viihdyin näin oikein hyvin! Ja mikäs tässä viihtyessä, kun vihreää pukkaa. Uusi lumi oli todellakin vanhan surma ja nyt on varmasti jo kiritty ainakin osittain tuo takapakki taas kiinni. Sunnuntaina haravoitiin alapiha ja hiukan aloiteltiin tuon varsinaisen tontin puolella, mutta työtä riitttää yhä. Varsinkin kun jätin taas syksyllä kaikki niille sijoilleen. Ihan puhtaaksi meillä ei nurmikkoa nuolla keväälläkään, lähinnä ilmataan tuon lumen painama kerros ja kammataan isommat lehdet pois. Meidän “tammilehdossa” on vielä sen verran nuoria puita, että osa pitää yhä lehdistään kiinni, mutta suurin osa kuitenkin saatiin haravoitua pois. Eikä mua itse asiassa edes haittaa, että ne tuolla pihan perällä happamoittavat maata, tykkään sammaleesta. Ja isot vanhat tammet pudottavatkin lehtensä alppiruusuille tuonne tontin rajaan, joten niille ei tehdä koskaan yhtään mitään. Helppoa!

Kukkamaita on tietenkin näin keväällä perattavaksi, ja alapihalla sain jo osittain tämänkin homman suoritettua, josko pääsiäisen aikana ehtisi sitten vaikka vähän jatkaa. Kasvihuoneessa mennään jo toista kierrosta, ja ensimmäiset sipulikukat piti laittaa jo pois. Helmilijat ja narsissit nakkasin kukkapenkkiin, jonne ne joko maatuvat tai sitten ne tuottavat iloa ensi keväänä. Joskus käy tuuri ja joskus ei, mutta tämäkään ei maksa kuin vaivan. Sormustinkukkien suurten lehtiruusukkeiden alla oli kivasti vapaata tilaa sipuleille.

Ja ruukkuihin sitten tilalle tietenkin orvokit. Voi että miten ihania nuo kevään ensimmäiset ovatkin. Ja ahkerasti kun nyppii, ne ilostuttavat vaikka koko kesän.

Nyt pitää vielä hetki nauttia tällaisesta kasvarin koristellummasta ilmeestä, sillä kohta meno muuttuu ja rosoisten saviruukkujen kaveriksi tulee muoviset taimiruukut. Voi olla, että pöytäkin pitäisi vaihtaa isompaan. Mutta ihan ykkösenä nyt pitäisi hommatta joku sääasema, joka tallentaisi ne kasvarin yölliset lämpötilat. En nimittäin osaa yhtään arvioida, mitenkä kylmäksi tuolla yön aikana vielä menee ja kuinka paljon kasvihuone antaa armoa. Maa kun vielä hohkaa kuitenkin todella kylmää alapuolelta.

Pian on jo purppuraomenapuu kukassa ja kaiken valtaa vehreys. Ei vain millään malttaisi odottaa, vaikka toisaalta se odotus taitaa olla osa tämän jutun viehätystä!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.