Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.

Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.

Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.

Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!

Pitää heti alkuun tunnustaa pari asiaa. Ykkösenä se, että hitto, mutta on nämä kotikouluviikot aika raskaita. Ei sillä, että se opettaminen vaatisi niinkään minulta kauheasti, tuo vitosluokkalainen on motivoitunut ja hoitaa hommansa melko itsenäisesti. Mutta sitten kaikki se muu. Ruokaa, tiskiä, ruokaa, tiskiä… Ja kämppä on hyrskyn myrskyn kun neljä henkeä kulkee ja jättää tavaraa sinne tänne. Jopa villakoiria syntyy enemmän kuin yleensä. Niin, että jos tässä säästettiin se, että illat on vapaita harrastuksista, en kyllä sitten iltaisin oikein mitään jaksakaan. Olen varmaan katsonut parin viime viikon aikana telkkaria enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Olla möllöttänyt vaan ja miettinyt, että mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta suotakoot se minulle ja kaikille muillekin. Rima saa nyt olla vähän matalammalla. Ravintoloitsijoille terveisiä, että ne joilla palkka juoksee vielä loppukesästä ulkoistavat aivan varmasti ruokahuoltonsa kun siihen annetaan lupa!

Toisena tunnustuksena se, että meillä ei ollut viime vuonna lainkaan pääsiäisruohoa. Ja äidin neulomat pääsiäismunatkin olivat menneet hukkaan parin vuoden aikana. Kissojen ja koirien kanssa niitä etsin, ja lopulta löytyivät. Kaapin ylähyllyltä, paperikassiin siististi pakattuna. Niin, että kun tässä nyt jää kinkerit jos toisetkin viettämättä, niin ajattelin, että juhlitaan nyt sitten ainakin pääsiäistä oikein kunnolla. Ohrat on ikkunalla kasvamassa ja tiput odottamassa esille pääsyä. Keramiikkamunatkin on äidin tekemiä. Harmi vain, että tänä vuonna äidin laittamat pääsiäisruoat jäävät saamatta.Vaikka ei nyt ehkä ole mitään kauhean harrasta tai innostunutta pääsiäismieltä, niin ajattelin seuraavan viikon kaivaa sitä esiin vähän vaikka väkisin. Jotain iloa arkeen tarvitaan.

Postipoikakin kiikutti mulle viikonlopuksi vähän toivonkipinää. Kiitos WSOY ja Maaret Kallio ihanasta Voimana Toivo -kirjasta. Myös uudet NikkoTakko -korvikset symbolisoivat mulle parempien aikojen palaamista. Tuolla laatikossa on nimittäin jotain kesämekon ja punattujen huulien kaveriksi. Sekin aika tulee vielä! ❤️

 

Mutta nyt ihanaa viikonloppua! Mulla on jossain lapsille suklaamunia, mutta jälleen niin hyvin piilotettuna, että pitää vissiin vähän penkoa.

Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛

Se on hassu juttu, mutta kun kokee sylkäisseensä pöytään koko sanaisen arkkunsa sisällön, tulee vähän sellainen tunne, että mitäs sitä sitten sanoisi. Mutta ennen kuin yritän palata siihen värittömään, hajuttomaan ja mauttomaan, haluan kuitenkin ihan ensiksi kiittää siitä, että tuo hieman poikkeuksellinen tekstini sai teiltä tukea. En tiedä, voitteko edes kuvitella, miten tärkeää se mulle oli. Eli siis iso kiitos! Jatketaan jokainen tälläkin viikolla virallisten ohjeiden noudattamista, ja hoidetaan siten oma osuutemme kansalaisvelvollisuudesta.

Luin jostain jonkun listaamia kiitollisuuden aiheita, ja siellä oli listattuna se sama, jota ollaan tässä kotonakin moneen otteeseen mietitty: Onneksi tämä epidemia ei tullut syksyn pimeillä!!! Mä olen miettinyt tätä tosi paljon, ja vaikka olen tunnustautunut erittäin kovaksi kotihiireksi ja toisaalta ihmiseksi, joka haluaisi hautautua talvilevolle ja eristäytyä maailmasta syksyn tullen, näin on paljon parempi (jos niin voi sanoa)! Ja erityisesti mietin tätä sunnuntaina, kun oltiin koko perhe useampi tunti ulkona. Me haravoitiin Klaaran kanssa, ja putsattiin perennapenkkejä kun pojat tekivät puutöitä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, ja kaikki oli oikeestaan tosi hyvin. Ja mitä ihan nyt omaa henkilökohtaista somea olen seurannut, niin ulkoilusta ja luonnosta tuntuu moni muukin repivän voimaa näinä päivinä. Se olis kuulkaa pinna pikkasen kireämmällä, jos ulkona tulisi vettä vaakaan ja valoa olisi niukin naukin joku tunti. Näin on huomattavasti parempi! Tulee melkein mieleen, että joku korkeampi voima lähetti meille suomalaisille aurinkoa, jotta jaksettaisiin paremmin. 🙂

Ja vaikka tuo sää auttaakin pään nollaamisessa ja tarjoaa pakomahdollisuuden neljän seinän sisältä, niin kyllä sillä on ihan melkoinen merkitys jaksamisenkin kannalta. Nyt nimittäin kun tämä kotikoulu ja ruokahuolto on saatu mietittyä toimivaksi, ja ehdin jo huokaista puolittaisesta helpotuksesta, arkeen pitäisikin lisätä taas hiukan muutakin. Jos viime viikolla pääsinkin hetkellisesti eroon siitä ahdistavasta paniikista, niin se tunne oli todellakin vain väliaikainen ja veikkaan, että aika moni vanhempi painii tällä hetkellä oman työnteon ohessa ihan saman asian kanssa. Etäohjeita tulee nimittäin nyt ihan joka puolelta ja niin kontrabasson kuin viulunkin soitto opiskellaan etänä. Samoin balettia tulis harjoitella ja muskariakin toteuttaa kotioloissa. Omat harjoitteluohjeet on palloliitolla ja lähes jokaisella lajiliitolla. Huhhuh, hikeä pukkaa! Mutta rehellisesti sanottuna koen että päivärytmistä, koulutöistä ja päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen menee nyt ihan kärkeen, ja tärkeää on myös se sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen. Kuten ne videopuhelut isovanhemmille. Ja toki lapsen pitää pystyä pitämään yhteyttä myös siihen omaan kaveriporukkaan. Se kaikki muu luovitaan kasaan siten kuin kyetään. Yli-ihmiseksi tässä ei kukaan muutu, vaikka kuinka paistaisi aurinko. 😀

Kirjoittelin aamulla Instagramiin meidän tilanteesta ja siitä, että koulut sulkeutuvat täällä meillä asteittain siten, että esikoisen etäopetus alkaa vasta huomenna. Pohdin kirjoituksessani myös sitä, että meillä lapsi menee kuitenkin vielä tänään kouluun, kuten ohjeistus oli. No, nyt jos koskaan tilanteet muuttuvat nopeasti, ja miltei heti kun olin saanut kuvan ja tekstin julkaistua astui vilustunut nuorimies keittiöön aivastellen ja niistäen. Ohjeistusta jälleen noudattaen ilmoitin opettajalle, että 5-luokkalainen opiskelee jo maanantaina kotona.

Sitä, miten ihan meidän tavallisten ihmisten arki tässä muuttuu yhdenkin päivän sisällä on vaikea välillä ymmärtää. Tämä tilanne on uusi ihan meille kaikille ja vaatii todellista solidaarisuutta. Sanoisin, että vanha hyvä “talvisodan henki” on nyt kaivettava esiin ja yhteen hiileen on puhallettava enemmän kuin koskaan. Ja siihen yhteiseen hiileen on puhallettava vielä pitkään, jotta Suomi jälleen saadaan jaloilleen. Mä ihan sain silmäni vuotamaan kun luin jostain jutun nuoresta naisesta, joka tiputti lapun iäkkään naapurinsa postilaatikkoon. Juurikin tätä tarvitaan nyt oikeasti tosi paljon. Sitä että otetaan huomioon naapurit ja kaikki ne joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. Nyt jos koskaan on lupa soittaa sinne omien iäkkäiden vanhempien tai muiden läheisten naapuriin ja kysyä, jos joku pystyy auttamaan. Mä uskon, että meillä on täällä Suomessa ihan mieletön määrä ihmisiä, jotka on valmiita tekemään pieniä palveluksia ja tarjoamaan apuaan.

Se että me jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, olla avuliaita ja ystävällisiä vaatii tietenkin myös sitä, että pidetään hyvää huolta itsestämme. Paitsi että yritetään parhaamme mukaan välttyä pöpöiltä ja viruksilta, terveyttä pitää hoitaa myös muilla tavoin ja elämän mielekkyydestä on pidettävä kiinni. Itse aion ottaa niin sanotun “vapautuneen ajan” hyötykäyttöön ja keskittyä kirjoihin ja ulkoiluun. Siivotakin ehtii ja puutarhatöitäkin voi jo aloitella. Kenties pesen vaikka ikkunat ja leivon pullaa. Kaltaiselleni kotihiirelle tilanne ei ole missään nimessä mahdoton ja tilanteen kokonaiskurjuudesta huolimatta pidän mielen positiivisena ja keskityn kaikkeen siihen hyvään, mitä arkipäivästä voi ammentaa.

Yksi tämän viikon isoimmista iloista oli aika kampaajalle. Ja ennen kuin kukaan tuohtuu, kävimme kyllä tilanteen läpi jo ennakkoon, ja olin ihan toivottu asiakas pienyrittäjän putiikissa. Koska edellisestä kampaajakäynnistäni oli kulunut jo yli puoli vuotta, uusilla raidoilla oli ihan välitön piristävä vaikutus. Aionkin nauttia tästä pienestä arkisesta ilosta kaiken muun arkisen elämän ohessa. Ja ei, en ole tyhmä, ajat ovat kovat ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään näytti tukka hyvältä tai ei. Moni ihminen, perhe, yritys ja yhteisö ovat täysin ennustamattoman ja uuden tilanteen edessä. Me joudutaan nyt ihan jokainen miettimään asioita uudelleen ja luopumaan jostakin mikä on meille tärkeää. Mutta kun nyt ei kertakaikkisesti saa vain jäädä tuleen makaamaan, vaan meidän ihan jokaisen on omalta osaltamme paitsi edistettävä hyvinvointia, mutta myös luotava myönteistä ilmapiiriä ympärillemme. Ajatellaan hyvää, tehdään hyvää ja levitetään hyvää. Se kun on lopulta paljon väkevämpää ja tehokkaampaa kuin yksikään virus! ❤️

Ps. Miten mahtava rivi upeita naisia meillä on Suomea luotsaamassa! Tykkään! ❤️

Kyllä siinä tippa tuli silmään kun tänään tajusin, että kävin ehkä viimeisen kerran mummulassani. Katselin seinäpaneeleja, puuhellaa ja vanhaa kahvimyllyä miettien, että säilyykö sellaiset asiat mielessä aina. Entä tuoksut. Ja totesin, että kyllä ne säilyy. Siellä jossain mielen perukoilla. Kotona 7-vuotias ihmetteli, miksei ihmiset vain voisi elää aina. Jouduin selittämään, että se ei vain ole luonnollista. Luonnollista on syntyä ja luonnollista on myös kuolla. Sanoin, että vähän kuin kukat. Aina tulee uusia kukkia vanhojen kuolleiden tilalle. Se on luonnollista. Käytiin läpi lähipiirin kuolemat, mutta myös kaikki syntymät ja ihanat pienet vauvat. Ja toki pidin huolen siitä, että viivan alle jäi plussaa. Mitäpä sitä lasta väestön ikärakenteella huolestuttamaan. Kyselytunti päättyi positiivisin mielin, ja huomasin itsekin saaneeni käsiteltyä ajatuksiani. Yksi aikakausi päättyi, mutta se kuuluu elämään. Näin sen on tarkoitettukin menevän.

Yhden sortin uusi aikakausi tässä on myös alkamassa, sillä näyttää nyt siltä, että meidän iskä tulee olemaan viikonloput kotona ainakin seuraavat pari kuukautta. Onneksi pihassa on tukkikuorma ja aurinko paistaa. Jonkin sortin moottori ulkona jo kuuluu käyvänkin. Tuntuu ihan totaalisen hassulta, mutta ehkäpä tähänkin vain totutaan. Ja eniten kai pelkäänkin sitä, että totun liiankin hyvin. Mutta just nyt yritän ihan vain nauttia siitä, että meillä on koko porukka kasassa. Ja siitä, että lapset kysyivät syötyään, että mennäänkö ruokalevolle. 😀

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! ♡

Hellurei!

Mä olen tässä miettinyt, että tämä on kyllä sellainen poikkeusviikko. Tuntuu, että erilaisia tiedotteita tulee joka puolelta ja moneen asiaan pitää nyt suhtautua vähän sillä fiiliksellä että aika näyttää. Mennäänkö, järjestetäänkö, osallistutaanko, perutaanko. Taitavat olla tämän viikon lisäksi ihan koko tulevan kevään kysymyksiä. Siispä päivä kerrallaan ja luottaen siihen, että viisaammaat päättävät. Toisaalta omaa maalaisjärkeä kuunnellen. Kaikeksi onneksi elämässä on kuitenkin myös jatkuvuutta ja paljon asioita joihin keskittyä. Kuten vaikka se ihan tavallinen arki. Ehkä kuitenkin elämässä parasta.

Mä jaksan tuputtaa lapsille käsienpesun ilosanomaa ihan ympäri vuoden, mutta viime viikkoina olen huomannut panostavani lähestystyöhöni vielä vähän enemmän. Tosin jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei otettu kausi-influenssarokotteita ja nyt jos koskaan olisi tärkeää vältää ihan kaikki nuhakuumeet. Pelkoa ja paniikkia en halua lietsoa lapsiinkaan, mutta yritän muistuttaa siitä, että meidän vastuumme on minimoida pöpöjen kulkeminen. Olin huojentunut, miten hyvin viidesluokkalainen otti jopa tiedon luokkaretken peruuntumisesta. Ei sille sitten mitään voi. No just niin. Joskus suunnitelmat menevät uusiksi lapsilla ja aikuisilla. Ja toki tilanne käy paitsi kansantalouden päälle, niin myös monen perheen talous joutunee koville. Puhumattakaan ihmisistä jotka pelkäävät läheistensä terveyden puolesta. Mutta sitä se nyt on. Voidaan vain toivoa parasta. Yrittää elää mahdollisimman hyvää arkea olosuhteista huolimatta.

Olenko se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että sikainfluenssasta ei aikanaan uutisoitu ja puhuttu ihan näin kovalla volyymilla? Voi toki olla että elin silloin aikanaan omassa (vauva-masennus)kuplassani, tai sitten vain ajan hammas on puraissut osan muististani. Toki kyse oli ihan eri taudistakin, joten suoraan näitä ei nyt pidäkään rinnastaa. Toisaalta tämä nykyinen tilanne on laittanut ajattelemaan juurikin median osuutta ja muuttumista kymmenen vuoden aikana. Tai vaikka pidemmällä aikavälillä. Siinä missä ennen luettiin vanhoja uutisia aamun lehdestä, nyt seurataan tilannetta “hetki hetkeltä”. Älkää ymmärtäkö väärin, en vähättele asiaa tai koe, etteikö siitä pitäisi tiedottaa. Päinvastoin. Lähinnä mietin sitä miten media vaikuttaa ajatteluumme. Megxit, brexit, ilmastoahdistus, Euroopan pakolaistilanne ja katiskavyyhti. Moni asia jää suurten uutisten varjoon, niin että jos nyt haluaa päästä otsikoihin, pitää oikeasti tehdä jotain toosi suurta.

Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa “kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!

Ja hups vain, ja tulikin taas perjantai! Ei sillä, tiedossa on kiva viikonloppu ja mukavaa tekemistä. En valita. Tänään katetaan iltapalapöytä neljän sijaan kahdeksalle, kun saadaan ystävät kylään. Jotenkin tekee heti viikonlopun aloituksesta juhlavampaa. Tai ainakin erityisempää.

Mun perjantaipäiviin kuuluu tuon esikoisen kuljettaminen soittotunnille ja se on aina jotenkin astetta haastavampaa kuin kuopuksen viulutunnit. Ensinnäkin ihan jo ison instrumentin pakkaaminen autoon, ja tulipalokiire suoraan koululta harrastuksen pariin. Aikaa puoli tuntia, vaikka matka oikeasti veisi  40 minuuttia. Olen niitä ihmisiä, jotka inhoavat olla myöhässä ja tämä tökkii mulla joka viikko. Tällä viikolla haastetta lisäsi vielä sekin, että tuo itse soittaja kävelee keppien kanssa. Onneksi lapsilla loppuu perjantaina koulu jo puoliltapäivin, joten kaikki tämä kiire ja säätäminen on mukavasti ohi jo iltapäiväkolmelta. Ja siinä välissäkin ehtii hakea viikonloppukukat. Paluumatkakin sopi mukavasti ystävän työaikaan, joten autossa ehti vaihtaa ne kiireisimmät kuulumiset ennen iltapalatreffejä. Ja hei, kaiken tämän hoidin sinin fleecekauluri päässäni, koska hiustenpesupäivä ja cg. 😀

 

Mutta nyt nopeasti kaupaan! Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille!

Jos pimeiden kuukausien heikompina hetkinä mieleen on pyrkinyt edes ajatuksen tapainen emigroitumisesta jonnekin “aidan toiselle puolelle”, maaliskuu yleensä pyyhkäisee moisen yli ja avaa silmät näkemään, jos nyt ei vihreää, niin ainakin valoa. Mietin että tämä jokavuotisen pimeyden voittava kansamme suhtautuu kevään tuloon ja valon saapumiseen kohtalaisen hillitysti. Miksi ei tavattaisi torilla viimeistään kevätpäiväntasauksen merkeissä!? Jäisi pääsiäinen kirkolle ja vappu ay-liikkeelle ja opiskelijoille. Ja ennen kaikkea, olisi yksi karkelo enemmän! Sillä kyllähän sitä kevättä voi edelleen juhlia yhdessä pääsiäisen tai vaikka sen vapun kanssa. Pitääkin ruksata kalenteriin bileet perjantaille 20.3. Tai ainakin jotakin astetta juhlavampaa ja keväisempää ohjelmaa. Ei mitään pakanallista, vaan lähinnä sellaista kollektiivista urheilujuhlan henkeä. Me tehtiin se. Pimeys voitettu!

Sen lisäksi, että aion maaliskuussa juhlia kevättä ja täyttää vuosia, olen kerännyt to do listalleni muutaman muunkin asian. First things first, eli kulmien vahvistus osuu maaliskuulle ja kampaajallekin varasin ajan, kun edellisestä käynnistä alkaa olla jo yli puoli vuotta. Kalenterissa lukee tämän kuun sivuilla myös “hammaslääkäri”.

Mutta sitten niitä muita juttuja on esimerkiksi siementen kylväminen. Ensimmäiset kylvökset jo itävätkin, mutta maaliskuussa jatketaa. Mårbackojen lisäämistä on tiedossa, mutta samoin myös multien vaihtoa. Itse asiassa mulla on yksi iso peikonlehti työhuoneessa ja se on ollut jo kolme vuotta niine hyvineen plantagenin ruukussaan. Siis siinä, missä se oli ostettaessa! Joskin pakko myöntää, että huventuneesta turvehötöstä huolimatta kasvi tuntuu porskuttavan oikein mukavasti. Ja kilpipiilea tuottaa vauvoja siihen tahtiin, että osa pyrkii ruukusta jo alakautta ulos.

Sitä, miten pitkälle ulkona päästään maaliskuussa, ohjailee minua suuremmat voimat, mutta josko ainakin kasvihuoneeseen vaihtaisi keväisempää callunoiden tilalle. Ja tällä hetkellä selvityksen alla on myös jasmikelajikkeet. Niitähän on tässä maaliskuussa vielä hyvää aikaa vertailla tai ennakkotilata.

Kaikenlaista ohjelmaa ja juhlaa on myös maaliskuulle tiedossa. Sunnuntaina aloitimme rippijuhlissa, mikä sai minut vetistelemaan ajan kulkua niin ennakkoon kuin jälkikäteenkin. Parit pyöreätkin osuu perhepiirissä maaliskuulle, joten onhan tässä näitä. Kiva kuukausi, niin mä olen ajatellut.