Toivottavasti viikonloppunne on mennyt hyvin!? Täällä ainakin on vietetty laatuaikaa ja nautittu siitä pienestä vapaudesta, jonka viikonloppu tuo arkeen. On aikaa tehdä asioita, joita viikolla ei välttämättä ehdi – aikaa viettää laatuaikaa.
Tänään laatuaika on omaa aikaa salilla, perheaikaa sohvalla, uunissa pitkään hautuvaa ruokaa ja ulkoilua. Perusjuttuja, jotka tekevät päivistä täydellisiä. Sunnuntaina huristellaan perinteisesti myös pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon oikomalla kotia järjestykseen. Maanantai alkaa huomattavasti lempeämmin, kun pakolliset kotityöt on tehty alta pois.
Tiedättekö, olen tässä muutenkin miettinyt noita hyviä valintoja. Eilen painelin nukkumaan jo yhdeksän jälkeen, heti lasten perässä, ja taisin olla untenmailla jo ennen esikoista. Hyvä valinta sinänsä, koska sunnuntaiaamuun sai herätä pirteänä ja täynnä virtaa. Eli aikalailla se vetämätön tai väsynyt olo on kiinni niistä omista arjen valinnoista. Huonot valinnat yleensä tekevät myös olosta huonon, kun taas ne hyvät antavat energiaa. Toki on sairastelut ja sairaudet, jotka imevät meistä mehuja, mutta noin muuten kokonaisuus on aika yksinkertainen: Sitä niittää, mitä kylvää.
Sunnuntai on meillä tällä kertaa myös leffapäivä. Olen luvannut pojalle, että katsomme yhdessä Harry Potter -elokuvat sitä mukaa, kun hän on lukenut kirjat, ja ensimmäinen kirja meni jo joulun pyhinä, mutta leffapäivälle ei muka jotenkin ole ollut aikaa. Tänään pitää korjata tilanne, ja aloittaa Potterit myös leffojen muodossa.
Hiusten suhteen me tytöt ollaan tänään ihan samiksia. Viime aikoina lettikampaukset ovat olleet lempparini, sillä edellisestä kampaamokäynnistä alkaa olla jo ihan liikaa aikaa. Ja toisaalta, piukkaan palmikoidut hiukset ovat ehkä paras kampaus liikkuessa. Ei ainakaan karkaa haituvia silmille tai otsalle. Eikä sen palmikon tarvitse edes olla mikään erityisen vimpan päälle treenatessa. Riittää, että hiukset pysyvät poissa tieltä.
Leppoisaa sunnuntaita, ja tehkää hyviä valintoja, joilla maanantaista saa ainakin hitusen mielekkäämmän!
Tuli ruotsalaisten lagom, tanskalaisten hygge ja nyt suomalaisten sisu. Eilisen uutinen oli, että The Times on listannut suomalaisten sitkeän sisun vuoden 2017 nousevaksi trendiksi. Meilläkin on siis jo oma kansainvälisestikin mediakelpoinen hyvinvointitrendimme!
Hauska juttu kuitenkin noin yleisesti tuo hyvä olo. Siis se kokonaisvaltainen pehmeämmillä arvoilla saavutettu hyvinvointi, josta nykyään puhutaan. Trendi, joka (toivottavasti) on tullut jäädäkseen, termistöstä sen enempää välittämättä. Nykyään kun ei oikein voi olla törmäämättä hyvään oloon, jaksamisen pohdiskeluun ja henkisen kapasiteetin ylistämiseen. Hyvä olo ja pehmeämmät elämänarvot noin kokonaisuudessaan on trendi, joka lähti kunnolla kiitoon downshiftauksen myötä ja saavuttaa nyt suurta yleisöä lähes jokaisessa (ensimmäisen) maailmankolkassa.
Vanha sanonta, “siitä puhe, mistä puute”, pätee kai tähänkin: Ensin pitää käydä liki pohjalla, jotta nähdään tarve muutokseen. Toisin sanoen, nykyajan vitsaus on oikeasti paha olo, ja hyvä olo vasta vastine itse ongelmaan. Siinä, missä miljoonat kanssasisareni, myös minä tavoittelen hyvää oloa. Tavoittelen tasapainoista arkea, virkeää ja levollista mieltä, energistä perhe-elämää ja vetreää kroppaa. Mutta miksi? Samasta syystä kuin kaikki muutkin: Nykytilanne ei miellytä, pitää tavoitella muutosta.
Vaikka hyvä olo ei olekaan enää pelkkä tammikuun trendi, on alkuvuosi luonnollisesti sitä aikaa kun asiaan tartutaan aktiivisemmin. Lupasin itselleni minäaikaa, enkä ole tullut toisiin aatoksiin – päinvastoin. Ja siitäkin huolimatta, että minäaika välillä jää lyhyeksi, huomaan, että aika itseni kanssa on ollut jatkoa ajatellen antoisampaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Mitä enemmän mietin hyvää oloa ja omaa jaksamistani, sen tärkeämmiksi nuo asiat itselleni osoittautuvat. Ajatustyön suurimpia oivalluksia ovatkin olleet juuri ne oivallukset, ei niinkään ne konkreettiset teot. Tällä tarkoitan sitä, että rentoutuminen ja hyvä ravinto eivät tuo todellista hyvinvointia vain sillä, että niitä suoritetaan, kun näin patistetaan naistenlehdissä tekemään. Todellinen hyvinvointi tulee vasta sitten, kun oivaltaa, mikä merkitys esimerkiksi sillä levolla tai ravinnolla omaan jaksamiseen ja hyvään oloon on – ja varsinkin, mikä se merkitys on pitkässä juoksussa ja suuremmassa kokonaisuudessa.
Olen vuosia kuullut ajattelevani ihan liikaa. Tätä ajatusta on tuputtanut niin mieheni, kuin jotkut blogin lukijoistakin, enkä suinkaan kiellä. Olen pohtiva ja analysoiva luonne, pallottelen ja punnitsen, mietin miksi ja minkä vuoksi. Nyt alkuvuonna pääni sisällä on poukkoillut hyvä olo kuin pöytätennispallo olympialaisten nelinpelissä. Hetki sitten julistin vuoden 2016 olleen hyvän olon -vuosi, mutta veikkaanpa, että tänä vuonna ei jäädä ainakaan Pekkaa pahemmaksi. Ei tietenkään, koska elämme aatteen kulta-aikaa. En mahda kuitenkaan mitään sillekään, että mieleeni pyrkii kysymys, miten ihminen voi saada vajaassa 33 vuodessa elämänsä siihen jamaan, että suurin haave on lopulta hyvä olo!? Onko trendi sittenkin vain yltäkylläisyyden luoma vääristymä: Vaikka ihmisellä on likipitäen kaikki, mikään ei kuitenkaan riitä. Muna vai kana, kas siinäpä pulma!
Fiksaationi hyvinvointiin on kuitenkin aiheuttanut pienilaatuista blogikriisiä pääni sisällä. Jonkinlainen lukko on syntynyt siitä ajatuksesta, että tämä kun ei ole mikään “hyvinvointiblogi”, joten miksi siis jatkuvasti tuputtaisin aihetta sisustusvinkkejä etsiville lukijoilleni? Takautuvasti iskevä kolmenkympin kriisi, vai puhtaasti trendiaallon harjalle pyrkimistä? Mene ja tiedä, mistä kaikki into kumpuaa, mutta ehkä saan otettua siitäkin selvää. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että hyvä olo tulee olemaan entistä enemmän esillä tässäkin blogissa. Voisin melkein sanoa, että tahdottepa tai ette. Nimittäin, jos jotakin olen blogivuosien aikana oppinut, niin sen, että tätä pitää tehdä juuri siten kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olette kenties kuulleet myös sananparren laulamaan käsketystä kukosta?
Palatakseni suomalaiseen sisuun, uskon, että tässä on ihan oikeasti tervetullut kortti terveyden ja hyvinvoinnin pakkaan. Mikäpä sen parempi kaveri kaatumiseen tai epäonnistumiseen. Ylös vain ja eteenpäin – kohti uusia haasteita. Aina ei voi mennä ihan nappiin edes hyggeillessä, mutta sisukas jaksaa opetella tätäkin taitoa.
Taas on viikonloppu ovella, ja viikot vierii hurjaa vauhtia. Niin paljon oli juttuja, joita piti tehdä tälläkin viikolla, mutta kappas, ne jäivät jälleen tekemättä.
Mutta hei, nyt pitää hiukan pöhistä sokerista! Tai oikeastaan sokeririippuvuudesta. Tai ei, nyt pitää pöhistä siitä, kun huomaa, ettei olekaan sokeririippuvainen!!!
Kas, kun näin tammikuussa huomaa, että blogin vanhoihin terveys- ja treeniaiheisiin postauksiin tulee jonkin verran liikennettä Googlen kautta. Näitä hakusanoja on aina mukava seurata, ja kuten nytkin, ne kertovat paljon vallallaan olevasta trendistä. Niinpä sitten bongasin tuossa jokunen ilta sitten liikennettä tulleen hakusanoilla “sokeriton ruokavalio päänsärky”. Ihan silkasta mielenkiinnosta klikkasin sitten itseni lukemaan kyseistä Sokerin sanelemaa -postausta, johon herra Google oli helpotusta etsivän nettisurffaajan ohjannut. Ja katinkontit kuulkaas! Lukiessani tekstiä haukoin henkeäni ja pohdin, että mitä hittoa!?! Onko tämä teksti oikeasti mun kirjoittamaa? Ja mikä hassuinta, olen kirjoittanut tuon Sokerin sanelemaa -tekstin vain alle vuosi sitten!!!
En nyt lähde kopioimaan koko tarinaa tähän, koska kaikki löytyy tuolta yllä olevan linkin takaa. Lyhyesti tiivistettynä teksti kertoo järkyttävästä sokerikoukusta ja cola zero -riippuvuudesta. Itse asiassa, mieleni antaa nyt pieniä takaumia viime keväältä ja muistan nyt ne kivut ja säryt (vieroitusoireet) sekä itkupotkuraivarit, jotka päättyivät siihen, että makasin lattialla ja itkin kuin pieni lapsi. Miksi? Koska kehoni huusi sokeria. Luoja!
Tuon sokerittoman kokeiluni jälkeen julistin, etten koskaan luovu kolajuomista täysin, enkä suinkaan siitä valkoisesta sokeristakaan. Tämän lupauksen olen kyllä pitänyt, mutta vajaassa vuodessa elämä on tällä saralla tehnyt suuren muutoksen. Nimittäin minut tavoittaa ani harvoin kaupan karkkihyllyltä, ja jos tavoittaa, olen melko varmasti ostamassa karamellia jollekulle muulle.
Syön edelleen karkkia, jos sellaista on tarjolla, mutta sietokykyni eri värisiä lisäainemöykkyjä kohtaan on laskenut. Nykyään karamellit aiheuttavat kuvottavaa oloa jo pienestäkin määrästä. Suklaan kanssa olen sujut, mutta senkin syöminen on rajoittunut pitkälti kyläilyyn, tai niihin kertoihin, kun napaan suklaata suuhuni puhtaasti verensokeria kohentamaan kun kaappi ammottaa tyhjää banaanien ja pähkinöiden kohdalta. Loppuvuodesta oli useampia päiviä, kun nappailin suklaata ihan silkkaan nälkään, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista riippuvuutta. Painoni jopa tippui, kun energiansaanti jäi päivittäistä kulutusta pienemmäksi. Terveellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta pointtini on se, että suklaa oli puhdasta polttoainetta, eikä siihen liittynyt mitään sen suurempaa tunnesyöpöttelyä.
Kolajuomien (tai nyt puhutaan kyllä vain siitä Zerosta,) suhteen homma on likipitäen sama. Voi mennä viikko tai puolitoista, etten juo colaa, vaikka sitä olisi jääkaapissa. Saattaisi mennä pidempäänkin, jos mieheni ei tarjoaisi lasillista silloin tällöin kun vietämme sohva-aikaa lasten mentyä nukkumaan. Kunnon hikisiivouspäivän lomassa jääkylmä amerikanvesi maistuu mainiolle, mutta sen suurempaa riippuvuutta en tunne enää siihenkään.
Vajaan vuoden aikana mieheni on useampaan otteeseen olettanut, että yritän epätoivoisesti laihduttaa, kun kieltäydyn jatkuvasti erilaisista herkuista. Ja itse en edes kieltäessäni huomaa toimivani kummallisesti. Kas kun ei vaan tee mieli makeaa. Vajaan vuoden aikana olen jättänyt muutaman kerran jälkiruokani kesken, ja yllättänyt itseni jääkaapissa vanhenneiden leivonnaisten edestä. Ennen joulua siivosimme keittiön komeroita, ja heitimme pois läjän ylipäiväisiä karamelleja ja suklaata. Nyt kaappi on taas täynnä makeaa; On synttäriherkkuja, on joulusuklaata ja ties mitä pussia ja käärettä. Ja siellä ne ovat kaikessa rauhassa, en puputa niitä pitkin päivää ja iltaa. Ja tajusin tämän kaiken vasta luettuani oman kirjoitukseni. Enpä olisi koskaan uskonut tähän, muta herran pieksut, olen vapaa sokerikoukusta!!!
Tähän loppuun olisi hurjan ihanaa listata kaikkia positiivia asioita, joita muutos on tuonut elämääni, mutta en nyt juuri keksi montaa. Joo, ehkä iho on parantunut vähäsen, mutta toisaalta, muutos on ollut sen verran hidasta, etten ole edes itse tajunnut sitä. Miten siis olisin osannut listata positiivisia muutoksia, kun en edes etsinyt niitä?! Kun en oikeastaan edes yrittänyt muuttua.
Yksi asia on kuitenkin toisin, sen ymmärsin, kun jäin oikein pohtimaan asiaa: Moraalinen sokerikrapula on poissa! Ei huonoa omaatuntoa, ei itsensä soimaamista. Ja se on ehkä juurikin se kaikkein arvokkain palkinto, sillä se vaikuttaa niin kovin moneen asiaan. Itsetunto kun kuitenkin rakentuu niistä pienistä pikseleistä.
En tiedä, ehkä suosittelen viikon parin sokeritonta, ja niiden vieroitusoireiden kohtaamista. En kuitenkaan liputa minkään pidempiaikaisen totaalikieltäytymisen puolesta. Uskon nimittäin edelleen kielletyn hedelmän kiroukseen. Niitä tavallisia hedelmiä, sekä pähkinöitä ja muita pieniä terveellisiä naposteltavia, suosittelen sitten sitäkin enemmän. Ja tietysti sitä kunnon ruokaa ja tasaisia ateriavälejä, jottei suklaa olisi myöskään se polttoaine. Kun on juhlan paikka, maailma ei kaadu syötyihin herkkuihin. Arki sen sijaan on tässäkin asiassa se ratkaiseva tekijä.
En siis osaa antaa mitään simsalabimneuvoa, mutta sen voin todeta, että mitä ikinä se sitten vaatiikin (särkevät raajat ja jyskyttävän pään, huutoa, itkua, raivoa tai kunnon parisuhderiidan), niin onpa se kaiken sen vaivan arvoista!
Kuvissa tämän päivän vihreät. Kaunis väri, mutta harvemmin tulee vedettyä päälleen. Housut ja neule molemmat Twist & Tango.
Lupailinkin, että tammikuussa jatketaan hyvän olon teemalla. Jatketaan aiheesta yhä Danone Activian yhteistyön myötä, mutta tällä kertaa heitetäänkin ilmoille uudenvuodenlupaukset! Teitkö lupauksia, kenties varovaisia pieniä päätöksiä tai ainakin lupasit yrittää jotakin? Olen itse jo jonkin aikaa suhtautunut uudenvuodenlupauksiin hieman skeptisesti. Itse asiassa, mietin jopa vuoden lopulla, etten lupaisi mitään! Sain kuitenkin Danone Activialta haasteen kokeilla jotakin uutta, ja kun tässä nyt vuosikin sattui vaihtumaan, niin miksi ihmeessä en pukisi haastettani uudenvuodenlupaukseksi!
Lähdin miettimään omaa pientä muutostani/lupaustani siltä kantilta, että tässä olisi kiva onnistua. Niin, olen perso onnistumiselle ja onnistumisen tunne palkitsee. Miksi siis yrittää jotakin liian suurta tai monimutkaista, sellaista, jota puurretaan hampaat irvessä helmikuulle asti ja loppukeväästä ryvetään itsesäälissä, kun ei siitä muutoksesta tullutkaan mitään? Tai miksi luvata ylipäätään mitään, mikä ei oikeasti motivoi tekemään asian eteen töitä? Niinpä mietin, mitä kaipaan elämääni ja mikä parantaisi elämäni laatua. Mikä palkitsisi ja hoivaisi, mutta ei kuluttaisi tai rasittaisi.
Liukuva työaika, tai kotoa käsin työskentely, nähdään usein leppoisana ja rentona. Toki siinä on puolensa, että saa päättää, mihin vuorokauden aikaan töitään tekee, tai milloin pitää vapaansa. Niin kauan kuin tekemiään tunteja ei laske, liukuva työaika kuitenkin sattuu liukumaan hiukan joka väliin, ja päivistä tulee nopeasti työn ja muun elämisen sulaa virtaa. Kun työntekoon kotona sekoittuu kotityöt, perhe-elämä ja parisuhde, sitä huomaa aika nopeasti, että työaika on jotakin mitä kaavitaan kasaan tuon kaiken muun keskeltä. Sama ongelma on varmaankin 90 prosentilla yrittäjistä; varsinaista työaikaa ei ole, joten työ on läsnä jatkuvasti.
Kun omaa ajankäyttöään alkaa tarkastella ja ihmettelee, miksei vuorokauden tunnit riitä, tulee väkisinkin listanneeksi ajankäytön eri sektoreita. On se työaika, ja aika jona hoidetaan kotityöt, ruuanlaitto sekä lasten kuljettamiset ja kaupassa käynnit. Näiden lisäksi otetaan perheaikaa, jolloin pyritään syömään yhdessä ja kuulemaan päivän kuulumiset. Iltaan yritetään mahduttaa myös parisuhdeaikaa, mikä usein otetaankin yöunien kustannuksella kukkumalla hiukan pidempään sen jälkeen, kun lapset on saatu untenmaille. Siinähän ne arkipäivät sitten nopeasti kuluvatkin. Vaan entä se minä-aika? Aika jolloin panostetaan omaan hyvinvointiin ja tehdään asioita, jotka tuottavat iloa ja tuovat energiaa? Itse huomaan, että minä-aika on useimmiten se, joka unohtuu. Toki on päiviä, joihin se mahdutetaan harrastusten myötä, mutta entäpä jos minä-aikaa olisikin joka päivä?
Vaikka vuosi 2016 olikin hyvä, se oli samaan aikaan ehkä kiireisin kokemani. Loppuvuotta kohti tahti tuntui vain kiristyvän, ja viimeiset pari kuukautta tuli mentyä kieli poskella ja univelkaa nostaessa. Siinä samalla unohtui syömiset, ja monet muut päivänselvät asiat, joilla omaa jaksamista pidetään yllä. Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan ole kone, ja jokainen keho vaatii niin lepoa kuin huoltoa. Tästä syntyikin oma päätökseni, uudenvuoden lupaus vuodelle 2017:
Jokaiseen päivään tulee mahduttaa myös minä-aikaa.
Mitä sitten on minä-aika? Omaan napaan tuijottelua tai tunninmittainen itserakkauden ylistyshetki. Niin, ehkä vähän myös sitä, mutta terveellä tavalla. Minä nimittäin lupasin itselleni, että vuonna 2017 jokaisesta päivästä löytyy noin 60 minuttia minulle itselleni. Olkoon se sitten urheilua tai ulkoilua, kauneuskylpyjä kotikylppärissä, rauhassa syöty täysipainoinen lounas tai lepohetki sohvalla kirjan kanssa. Yksi kokonainen tunti, jonka annan itselleni!
Minä-aika ei ole somea, ei kalenterin järjestelyä eikä puolison kanssa telkkarin tuijottelua. Se on jotakin, mikä tekee hyvää itselleni, antaa voimia kulloisenakin päivänä. Jaksan nimittäin uskoa yhä siihen, että itseensä panostaminen on yleistä hyvää ja siitä hyötyy koko perhe.
Kuvissa omaa aikaa viime päiviltä. Ulkoilua, lukemista ja välipaloja. Ei mitään monimutkaista, vain hemmottelua ja lepoa. Uskon, että tästä lupauksesta pystyn pitämään kiinni!
Arvonta:
Danone Activia haluaa nyt haastaa myös teidät tekemään uudenvuodenlupauksia! Kerro kommenttiboksissa, mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi,haasteesi tai mitä uutta aiot kokeilla uuden vuoden kunniaksi? Kommentoineiden kesken arvotaan 500€ lahjakortti, joka personoidaan voittajalle lupauksen toteuttamisen helpottamiseksi.
Lahjakortin yksityiskohdat sovitaan voittajan kanssa, ja se on tarkoitettu oman uudenvuodenlupauksesi/haasteesi toteuttamiseen. Lahjakortti voi siis olla esimerkiksi kuntosalille. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai toiseksi palkinnoksi. Kilpailun säännöt löydät täältä. Osallistumisaika on 16.1. – 23.1. 2017.
Arki alkoi. Koko paketti lähtee tänään pyörimään; on aikataulut, harrastukset, aikainen aamu ja valmis lohisoppa päivälliseksi. Joulu meni, ja vaikka nautinkin suuresti tuosta vuoden ehkä suurimmasta juhlasta, olivat ajatukseni jo viimeiset päivät melko tiukasti tulevassa. Arki kun sattuu olemaan se elämisen perustila. Lomat ja juhlat toki katkovat arkea mukavasti ja tuovat vaihtelua, mutta arki itsessään on se, mistä elämää tulee ammentaa.
Vaikka jo syksyllä teimme muutamia muutoksia arkisiin rutiineihin, tämä joulun aika on ollut meille aikuisille myös hyvä sauma miettiä arjen pyöritystä, ja niitä muutoksia, joita toimiva elämä vaatii. Lähtökohtana se yksinkertainen ajatus, ettei arki olisi kenellekään ylivoimaisen raskasta, vaan paketti pyörisi mahdollisen kevyesti, ja jokainen meistä kokisi olevansa tyytyväinen elämäänsä. Omatoimisuus ja ennakointi ovat ehkä ne kaksi suurinta juttua, joilla meillä lähdettiin liikkeelle tähän kouluvuoden kevätpuoliskoon. Omatoimisuutta ehkä enemmän lapsille ja ennakointia meille kaikille. Yksinkertaisuudessaan nämä tarkoittavat sitä, että vaatteet ja reput katsotaan valmiiksi jo edellisenä iltana, lapset opettelevat tekemään itse mahdollisimman paljon, ja osallistuvat enemmän kotiaskareisiin. Kauppareissuja pyritään vähentämään paremmalla suunnittelulla, samoin kuin ruokahuolto pyritään toteuttamaan järkevillä arkiruokavalinnoilla, niin ettei kenenkään tarvitse kuluttaa joka päivä aikaa lieden ympärillä. Toki nuo kaikki on juttuja, joita meillä on pyritty tekemään aikaisemminkin, mutta jostain syystä tieltä tulee usein hairahdettua. Nyt kun asioista on juteltu niin aikuisten kesken, kuin lapsillekin, tuntuu, että meillä on paremmat eväät onnistua.
Miettiessäni omia unelmiani ja toiveitani, löydän itseni usein varsin arkisten asioiden parista. Toimiva arki, ja elämisen ilo, ovat ehkä ne kaikkein suurimmat unelmani vuodelle 2017. Kuulostaa kenties kliseeltä, mutta itselleni onnea tuovat hyvin yksinkertaiset asiat: Haluan tuntea kiitollisuutta iltaisin ja intoa aamuisin.
Tammikuun alku on hyvä aikaa pureutua omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Jokainen mennyt vuosi on opetus, josta voi peilata niin onnistumisia, kuin epäonnistumisiakin. Mikä meni hyvin, mikä olisi voinut mennä toisin. Niinpä hyvä olo ja toimiva arki jäävät pomppimaan ja pallottelemaan. Kumpi on kana ja kumpi muna, siitä en ole vieläkään ottanut selvää, mutta tarkoitukseni on jatkaa tämän suuren kysymyksen parissa myös tämä vuosi. Tahdon oppia itsestäni, omista voimavaroistani ja omasta tavastani elää. Mistä oma jaksaminen ja energia kumpuavat, mitkä asiat joutavat karsittavaksi.
Sain joulukuussa postia Unelma itsestä -valmennuksesta, jota minua pyydettiin testaamaan. Kyseessä on tammikuun lopussa alkava nettivalmennus, joka tähtää hyvään oloon niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ollut ikinä kuullut valmennuksesta, enkä myöskään ollut ajatellut lähteväni mukaan mihinkään vastaavaan, mutta lopulta päätös osallistumisesta syntyi melko nopeasti. Minua nimittäin viehätti ajatus siitä, että tässä ei tarvitse etsiä itsestään sitä ulkoisesti parempaa versiota, vaan enemmänkin sisäisesti parhainta mahdollista minua.
Unelma itsestäni ei nimittäin ole yhtään sen tikimpi versio, kuin nytkään. En koe, että minun tarvitsisi olla sen timmimmässä kunnossa kuin olen nyt, tai painaa kiloakaan vähempää. Ei siksi, että kokisin pääni olevan jatkona ulkoisesti ihmisen parhaassa mahdollisessa versiossa, vaan pikemminkin siitä syystä, että koen itseni riittävän hyvänä ihan juuri tällaisena. Sitä vastoin, esimerkiksi energisyys ja elämänilo ovat asioita, joita haluaisin ammentaa itseeni lisää. Nuutunut olo, ja katkeamispisteeseen kiristetty pinna, eivät nimittäin ole asioita, joita toivon kantavani taakkanani.
Koska liike on lääke ja välttämättömyys jokaiselle keholle arjessa jaksamisessa, pidän siitä, että tuo valmennus pitää sisällään liikkumista. Omalla kohdallani tärkeintä on ehkä edelleen se kohtuullisuuden löytäminen – mikä riittää ja mikä on tarpeeksi. Ajatus siitä, että mittarina toimii vaa’an sijaan oma korvien väli, ja terveyden kivijalka nähdään sixpackia monipuolisempana rakennelmana, innoittaa itseäni.
Tuo valmennus kestää neljä kuukautta, ja niiden aikana tulen varmasti kirjoittelemaan blogiin omia fiiliksiäni hyvinvoinnista, aivan kuten olen tehnyt tähänkin asti. Mikäli kiinnostuitte valmennuksesta ja haluaisitte myös olla mukana, koodilla uudenkuunemilia saatte Unelma Itsestä Online -valmennukseen-20% alennuksen. Koodi on voimassa 23.1. 2017 asti (valmennus alkaa 24.1. 2017).
Ihanaa uutta viikkoa ja energistä arkea kaikille. ♡
Siinä jossain 15-16 vuoden iässä kuulin jatkuvasti kultaisesta keskitiestä. Ai että, tuo termi ärsytti, ja se kaikki lässytys siitä, että vähempikin riittää. Tässä kohtaa kun mittarissa on ikää enemmän kuin kaksin verroin tuohon verrattuna, huomaan itsekin usein käyttäväni tuota termiä. Ironista oikeastaan, että siitä on muodostunut yksi elämäni tärkeimmistä määreistä. Lupailin Kun keho ja mieli keskustelevat keskenään -postauksessa, että palaamme vielä Life InSync -yhteistyön tiimoilta niihin konkreettisiin asioihin, joiden olen huomannut tasapainottavan omaa elämääni. Kuinka ollakaan, se kultainen keskitie on tässä postauksessa vahvasti esillä.
Syy siihen, että olen saanut elämäni varrella runsaasti ohjeita harmaan eri sävyjen metsästämiseen, piili yksinkertaisesti melko mustavalkoisessa elämäntyylissäni. Perfektionisti minussa on nähnyt joko onnistumisen tai epäonnistumisen, tekemisen tai luovuttamisen. Näiden asioiden väliin jää kuitenkin ääretön määrä muita mahdollisuuksia, ja vuosien varrella olen saanut silmäni avautumaan niille. Ei ole vain joko-tai-mahdollisuutta, vaan miljoonia erilaisia variaatioita. Nykyisin kultaisen keskitien kohdalla puhutaan usein tasapainosta. Mutta mitä on tasapaino? Kaunista puhetta ja tähtipölyä elämänhallinnasta, huuhaata joka löytyy juuri oikeanlaisesta ruokavaliosta ja tavasta liikkua? Vai sittenkin jotain täysin konkreettista, jota jokainen voi soveltaa omaan elämäänsä?
Syö sitä ja syö tätä, ryhdy vegaaniksi ja liiku näin. Kuten miljoonat muutkin naiset, samoin olen itsekin vaatinut itseltäni suuria muutoksia. Elämäni on ollut kieltoa ja pakotteita. Sittemmin olen oivaltanut, että ne pienet muutokset, jotka ohjaavat tekemistä sinne kultaiselle keskitielle, toimivat lopulta parhaiten. Sen sijaan, että ruoka-aineista koostaisi itselleen kieltolistan, on huomattavasti hedelmällisempää miettiä, mitä ruokavalio kaipaa lisää. Jos jatkuvasti lautasella on vajausta kasvisten osalta ja päivä hedelmäannos jää nauttimatta, on parempi kehottaa itseään lisäämään ravintoonsa niitä kasviksia ja muita terveellisempiä juttuja, kuin kieltää itseltään suklaan ja muiden herkkujen syöminen. Karkki- ja suklaalakot ovat surullisenkuuluisia uudenvuodenlupauksia, jotka harvemmin johtavat yhtään mihinkään – ainakaan hyvään. Sen sijaan kylläinen olo ja täysipainoinen ruokavalio auttavat jatkuvaan herkkuhimoon.
Vegaaniksi ei kenenkään tarvitse ryhtyä yhdessä yössä. Mikäli kasvisruokavalio kiinnostaa, voi viikon arkiruokiin ujuttaa yhden kasvissosekeittopäivän, tai lihan ja kalan voi välillä korvata maitoproteiinilla. Juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja sillä aikataululla, mikä toimii itsellesi. Kenties kasvisten tarjoamat mahdollisuudet tempaavat mukaansa.
Kuten kirjoitin jo viimeksi, liikunnan kohdalla puhutaan omalla kohdallani suurimmasta sudenkuopasta. Mikä on tarpeeksi, ja mikä riittä? Siinä olivat aikoinaan suurimmat liikkumisen määritelmäni. Viimeinen vuosi on opettanut, että liikunta on muutakin kuin tavoitteita. Se on tapa rentoutua ja voimaantua, hengähtää arjen keskellä. Mikään mittari ei siis voi todistaa, että tunnin rasvanpolttolenkki tai seitsemän salitreeniä viikossa olisi parempi kuin pitkän päivän lomaan mahdutettu ulkoilu koiran kanssa. Jälkimmäinen ei ehkä juurikaan polta kaloreita, mutta antaa mahdollisesti paljon enemmän kuin kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa. Luonnossa kulkeminen tasaa stressitasoa ja rauhoittaa mieltä. Tunnesyöpölle maisemien ihaileminen käy suklaalevystä, ja raitis ilma parantaa esimerkiksi unen laatua. Ei siis pidä väheksyä minkäänlaista liikkumista. Levollinen mieli kaipaa vähemmän herkkuja, ja varastoi vähemmän rasvaa keskivartalolle!
Ympäriltä kuuluvat tiukat vaatimukset kannattaa unohtaa. Niitä media tarjoilee jatkuvasti, eikä sääntöorjuutus lopulta palvele ketään. Omaa kehoaan kuuntelemalla pääsee yleensä pisimmälle!
Naistenlehtien ohjeet siitä, että kaapeissa ei saisi olla vierasvaroja toimivat nekin kohdallani äärettömän kehnosti. Itse asiassa, pidän hurjan tärkeänä, että keittiön kaapeista löytyy aina herkkuja ja jääkaapista suklaalevy. Laihdutuskuurit ovat kuuluisia siitä, että ne alkavat aina huomenna tai seuraavana maanantaina, ja tämähän ohjaa meitä siihen, että nautimme tänään ihan kaikesta, koska huomenna se ihanuus on kiellettyä. Itse olen lopettanut turhat kiellot ja rajoitteet myös ruokavalioni osalta. Minulla, aikuisella ihmisellä, on lupa syödä tänään ja huomenna juuri sitä, mitä haluan. Tieto siitä, että suklaan syöminen ei ole kielletty ensi viikollakaan rauhoittaa mieltäni. Saan syödä sen juuri silloin kun siltä tuntuu, ja tällä ajatuksella pääsen pohtimaan, milloin ihan oikeasti tekee mieli suklaata. Ei juuri nyt, mutta ehkä huomenna! Ja kas, huomaat, että suklaalevy on ollut koskemattomana jääkaapissa jo kuukauden!
Yksi viimeisen parin vuoden aikana turhimmaksi osoittautunut väline on omalla kohdallani vaaka! Keho muuttuu jatkuvasti, ja paino vaihtelee kuukauden sisälläkin hurjasti. Ahkera liikkuminen jopa nostaa vaa’an lukemaa, joten niille numeroille kannattaa antaa piut ja paut! Käytän edelleen samoja vaatteita kuin muutama vuosi sitten, joten antaa vaa’an levätä rauhassa tulevanakin vuonna!
Elämästäni kuluin vuosia erilaisten sääntöjen ja kieltojen parissa. Kielsin itseltäni ja soimasin itseäni. Kun lopulta annoin asioiden olla, löysin oman InSync -tilani: Pystyn olemaan paljon enemmän, kun en kuluta energiaani turhaan. Kuuntelen itseäni ja luotan siihen, että elämä vie eteenpäin.
Jos siis antaisin yhden konkreettisen vinkin tulevan vuoden lupauksiinne, se olisi: Älä kiellä, älä rajoita. Älä karsi, vaan lisää!
Lisää hyvää ruokaa, ja terveellisiä kasviksia. Lisää ulkoilua ja rentoutumista. Lisää mielekästä tekemistä, kuten käsitöitä, lukemista tai vapaaehtoistyötä. Kun hyville asioille mahduttaa tilaa, ne huonommat karsiutuvat pois kuin itsestään. Ja unohda deadline! Kun vuosi 2017 lähenee loppuaan, elämän ei tarvitse olla täydellistä. Edessä on uusia vuosia, hyviä ja huonoja päiviä. Kultaisella keskitiellä niitä on vain huomattavasti mukavampi kulkea. Olkaa siis armollisia itsellenne!
Kuvissa oma InSync -hetkeni: Raikkaassa säässä ulkoileminen, luonto ja rauha ympärilläni. Lisää Live InSync -tarinoita löydät InSync Facebook -sivulta. Sivulla voit myös jakaa oman InSync-tarinasi ja osallistua kylpylälahjakortin arvontaan.
Tiedättehän sen pahanolontunteen, joka alkaa ehkä stressistä tai muuten ikävästä elämänvaiheesta. Perässä tulee päänsärkyä, ihme kipuilua pitkin kehoa. Univaje kasvaa, mieli ei pysy kasassa ja virkeänä kuten pitäisi. Kyse on siitä, että keho ja mieli keskustelevat toistensa kanssa. Ja joskus niillä synkkaa jopa niinkin hyvin, että on lopulta vaikeaa huomata mistä se kaikki lähti liikkeelle – siitä fyysisestä vai psyykkisestä kipuilusta.
Näin loppuvuodesta jokaisella on mielessä hyvä olo. Tai no, uusi vuosi ja parempi olo, se ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Miten tulla tasapainoisemmaksi, vahvemmaksi tai pirteämmäksi? Danone Activia on luonut kansainvälisen Live InSync -kampanjan, jonka mukana pääsen nyt itsekin miettimään näitä tasapainoiluja loppuvuoden kunniaksi, ja nappaan teidät ajatuksenvirtaan mukaan. Mistä hyvä olo ja hyvinvointi kumpuavat? Entä tehokkuus tai luovuus?
Live InSync ei tarkoita metodia, jolla meistä yritetään tehdä supernaisia superarjen keskelle, täydellisinä viitoinemme ja supertreenattuine vartaloinemme. Kyse on enemmänkin tasapainon etsimisestä, oman jaksamisen kunnioittamisesta ja siitä, että opettelemme kuuntelemaan niin kehoamme, kuin mieltämme. Kuulostaa äärimmäisen hyvältä, mutta entä kun mielessään käy läpi kaikkia niitä elämän parannuskohtia ja löytää itsensä loputtoman pitkän muutoslistan edestä. Pitäisi sitä, pitäisi tätä…
Henkilökohtaisesti koen, että oma hyvä oloni kumpuaa hyvin monestakin pienestä tekijästä. Levollisuus ja harmonia ovat asioita, joita monien kanssasiskojeni lailla yritän etsiä ympäriltäni. Koti sisustetaan kutsuvaksi ja rauhalliseksi. Ympäriltä karsitaan erilaisia ärsykkeitä ja haetaan sitä omaa turvapaikkaa, jossa kynttilänliekin lepatus meditoi ja rauhoittaa. Joskus on puhuttu siitä, että sotkuinen työpöytä kuvaa omistajansa päänsisäistä tilaa, ja allekirjoitan tämänkin. Itselleni siisteys ja järjestys ovat äärimmäisen tärkeitä, joskin lapsiperheessä kovin muuttuvia tekijöitä. Mutta kuvittelepa itsesi sinne viikkosiivouksen jälkeiseen tilaan: Kimppu tuoreita kukkia pöydällä, kenties jotakin hyvää syötävää, lasi viiniä ja kirja. Tila jossa ympäristö ja oman sisäinen oleminen ovat järjestyksessä, ja henki kulkee paremmin, kun ympäriltä on raivattu kaikki tarpeeton. Äitinä huomaan, että mahdottoman kaaoksen ja lelurallin keskellä sama harmonia löytyy luonnosta. Rauhallinen kävelylenkki ja kauniit maisemat, ei häiriötekijöitä eikä kiirettä.
Toisaalta tuollainen InSync -hetki voi tulla tilanteessa, jossa luovuus ja tekemisenilo pääsevät valloilleen. Kadehdin pitkään äitini kaltaisia käsityöihmisiä, jotka kokevat suurta flowta ja arjesta irtautumista harrastuksensa parissa. Lopulta ymmärsin, että minulla on vastaavia tunteita ihan olemassa olevien harrastusteni parissa. Jopa työ on välillä niin mukaansa tempaavaa, että saatan jumittua paikalleni ja kadottaa ajantajun aivan täysin. Minulla on taito uppoutua ja innostua, lopulta sillä mitä teen tai saan aikaiseksi, ei juurikaan ole merkitystä hyvänolontunteeni kanssa.
Nykypäivänä arjen tasapaino ja harmonia koetaan liian usein hyvin organisoidun kalenterin avulla. Halutaan loistaa työelämässä ja huoltaa kehoa vapaa-ajalla. Näissäkään ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta siinä kaiken järjestelyn keskellä ihminen usein unohtaa mitkä ovat ne asiat, joista se hyvä mieli oikeasti tulee. Kun kalenteriviikko on saatu kunnialla läpi, ja vihdoin on aikaa tarttua kirjaan, leipoa pullaa tai nauttia kuppi teetä naapurin rouvan kanssa, huokaistaan syvään ja todetaan, että olipa viikko. Ja juuri sillä hetkellä on ehkä käsillä se koko viikon synkkaavin hetki. Aika jolloin keho rentoutuu ja mieli vaeltaa vapaasti. Miksi ihmeessä tämä nautinto on nykyisin niin monen päivä- tai viikko-ohjelmassa kohdassa “jos jää aikaa”?
Älkää ymmärtäkö väärin, koen liikunnan hyvinkin voimakkaana hyvän olon tuojana. Kunnon hikitreeni ja tekemiseen keskittyminen vievät kyllä ajatukset pois arjesta ja kiireestä. Keho ja mieli tekevät töitä yhdessä, kun paketista kaivetaan ne viimeisetkin voimanrippeet. Silti liikunta on minulle, kuten niin monelle muullekin, asia jossa mennään hyvin helposti ojasta allikkoon. Flow-tilan raja ylitetään kun halutaankin vain saavuttaa jotakin lisää. Olla parempia, tehdä enemmän ja kovempaa. Silloin ajaudutaan pois siitä InSync -tilasta. Unohdetaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, kuvitellaan, että ruoskimalla muutumme paremmiksi ihmisiksi. Itselleni liikunta on äärimmäisen suuri sudenkuoppa tässä suhteessa, mutta toisaalta sen kanssa onnistuu paljon paremmin, kun mieli on hyvin kasassa muiden tekijöiden suhteen. Silloin tekemiseen yhdistyvät myöskin lempeys ja armollisuus – ja ruoska jää käyttämättä.
Vaikka tämä loppuvuosi on täynnä erinäisiä kiireitä ja mieli hetkittäin synkkeneekin stressin alla, voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että vuosi 2016 on ollut suuri hyvinvoinninvuosi. Viimeisten, kohta 12 kuukauden aikana, olen oppinut itsestäni enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä, ja tekemiseeni on löytynyt lempeys. Olen opetellut irrottamaan suuremmasta kontekstista ne itselleni tärkeimmät asiat, ja onnistunut löytämään paitsi omat kipukohtani, myös ne hyvän olon tuottajat. Mutta mksi jättää kesken hyvin alkanut matka? Niinpä seuraava vuosi tuokoon tullessaan uusia oivalluksia ja elämänviisautta. Jatkan tästä aiheesta vielä toisenkin postauksen verran, ja palaan kertomaan omista keinoistani tasapainon löytymiseen. Niistä pienistä arkisista valinnoista, joista syntyy kunnioitus omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Enemmän tietoa Live InSync -kampanjasta, sekä naisten tarinoita elämänhallinnasta löydät täältä.
Se taisi olla joskus viime kesänä, kun pyysin miestäni tuomaan kaupasta “jotakin evästä”. Olin lähdössä seuraavana päivänä Helsinkiin, ja siippani tietää, että matkan varrella verensokerini kaipaa nostetta. Se, mitä kaupasta lopulta tuli kotiin, oli jopa hieman hämmentävää. Mieheni nimittäin oli ostanut minulle tällä kertaa smoothien vauvanruokahyllystä! Koska värikkään pussin sisältö (ja oikeastaan pussi itsessäänkin) osoittautui loistavaksi evästuotteeksi, lähdin mukaan Ella’s Kitchen kampanjaan, ja avaamaan aihetta “vauvanruoka” ikään kuin laatikon ulkopuolelta.
En tiedä, johtuuko se lastemme iästä vai mistä, mutta meillä ei ole koskaan ostettu lastenruokaa vastaavassa pakkauksessa. Se siis pienenä puolustuksena miehelleni, joka nappasi vain Smoothie sanalla varustetun pikkupussin ruokakaupan hyllystä. Aluksi tuo jopa huvitti minua pikkuisen, koska ajattelin sen olevan puolisoltani pieni piikki kaikkia eväsvaatimuksiani kohtaan, mutta koska kyseessä oli puhtaasti hyvää tarkoittava ele, smoothiepussit päätyivät kiitosten myötä käsilaukkuuni, ja seuraavana päivänä ne olivat jo tarpeellista polttoainetta keholleni.
Mitä tulee omaan evässyömiseeni, olen tosiaankin asian suhteen hiukan vaativa. Itselleni eväs tarkoittaa poikkeusoloissa syötyä välipalaa tai aterian korvausta, ja ruuan laadun lisäksi avainasemassa on helppous. Usein kun juuri nämä välipalat tulee nautittua ilman kunnollisia aterimia, siitä vain käsilaukun pohjalta. Niin näppäriä kuin erilaiset proteiinipatukat olisivatkin, ne eivät kuitenkaan sovi minunkaan vatsalleni, ja eväsasia on ollut pakko miettiä uudelleen. Nykyisin vauvansoseet, ja tietenkin ne smoothiet, ovat luonteva matkaeväs, ja helposti käsilaukussa säilyvä hätävara.
Oma eväsratkaisuni on osoittautunut toimivaksi myös lasten kanssa. Välillä lisäenergiaa pitää napata nopeasti harrastusten välissä, ja vaikka lapsi kuinka urheilisi, mitkään lisäravinteet tai energiageelit eivät ole keskenkasvuisen ihmisen ravintoa. Lapsen välipalatankkauksen pitää olla puhdasta ja luonnollista ravintoa, ja tästä syystä olen kokenut Ella’s Kitchen -tuotteet näppäränä apuna. Ei enää treenireppuun liiskautunutta banaania, vaan helppo pussi, jonka sisällön saa nautittua nopeasti. Itse asiassa pakkaushan on vastaava, kuin noissa urheilijoiden energiageeleissä. Ja vaikka eväs jäisikin syömättä, se ei mustu ja haise repunpohjalla, vaan odottaa nätisti seuraavaa välipalan tarvetta. Itse arvostan myös sitä, että tyhjä pakkaus on helppo sujauttaa takaisin reppuun. Korkki takaisin, ja pussi repunpohjalle, näin ei synny kiusausta jättää roskia jälkeensä.
Ella’s Kitchen hedelmä- ja vihannessoseet ovat tosiaankin täysin luomua, ja meillä luonnollisesti käytössä on ne hedelmäsoseet, sekä smoothiet. Hedelmäsoseet omena & banaani, mansikka & omena ja persikka & banaani, ovat kaikki tuttuja makuja ja maistuvat juuri sellaiselta, kuin olemme hedelmät tottuneet maistamaan. Vain tapa nauttia välipala on normaalia hedelmänsyöntiä näppärämpää, ja nopeampaa.
Pakkaus sujahtaa helposti reppuun ja pienempäänkin käsilaukkuun tai takintaskuun. Välipalan saa syötyä siististi vaikka autossa, ja silloinkin, kun ruokailua edeltävä käsienpesu jää jostakin syystä tekemättä. Itse kannan usein pientä pähkinäpussia mukanani, ja hedelmäsose muutaman pähkinän kanssa nautittuna, viekin nälän kivasti pois niin aikuiselta, kuin lapseltakin. Ella’s Kitchen -tuotteisiin ei ole lisätty mitään ylimääräistä (ei edes vettä), joten kyseessä on oikeasti tuhti annos hedelmää.
Soseet eivät muuten ole hassumpi välipala kotioloissakaan. Itse en käytä maustettuja jugurtteja, mutta hedelmäsose maustamattoman jugurtin kanssa on raikas vaihtoehto, joka toimii ainakin itselläni silloin, kun ei ole aikaa pilkkoa hedelmiä, tai hedelmäkori on päässyt jostain syystä tyhjäksi.
Täällä vietettiin niinkin mukava isänpäiväviikonloppu, että tänään liki tunsin arjen sivaltavan kasvoilleni. Tai ei se edes ollut arki, vaan herätyskello, joka keskeytti makoisat uneni aivan liian aikaisin. Mutta sitähän ne maanantait ovat, ja puoleen päivään mennessä sitä yleensä viimeistään toipuu tuostakin järkytyksestä.
Satuin kuitenkin lukemaan hauskan artikkelin hyggeilystä, ja siitä, miten meidän kannattaisi Suomessakin kokeilla tuota Tanskalaista oleilun muotoa, jolla esimerkiksi pimeä aika vuodesta selätetään fiilistellen ja tunnelmoiden. Olen itse hyggeilyn kannattaja, ja oikeastaan ainoa keinoni selvitä syksystä on hiljentyminen, rauhoittuminen ja rentoutuminen. Oikeastaan siis ongelman kääntäminen voitoksi, sillä hämärä jos mikä lisää aina tunnelmaa. Suomessa kuitenkin tuntuu olevan vallalla äärimmäiseen tehokkuuteen puskeva ajattelutapa, ja aika moni ajattelee hoitavansa terveyttään paremmin lounastuntitreenaamisella, kuin sillä, että työpäivän väliin ottaisi tauon, jonka aikana nostaa jalat ylös, ja sulkee pois ulkopuolisen hälyn ja kiireen esimerkiksi korvatulppien ja hyvän kirjan avulla. Veikkaisin, että myös rauhallinen kävelylenkki maisemia ihaillen tasaa stressihormonejamme paremmin kuin jatkuva tehokkuuden vaatiminen itseltämme.
Meistä jokainen stressaa asioista ihan eri tavalla. Toisille stressi on puhtaasti työelämään perustuvaa kiirettä, toisille se on jatkuvaa huolta ja murehtimista. Tuskin voidaan väittää, että kenenkään stressi on toisen stressiä vähäpätöisempää tai hyväksyttävämpää, mutta jos ihmistyyppinä sattuu olemaan sitä lajia, jonka päässä pörrää jatkuvasti niin ihmissuhteet, huoli lähimmäisistä ja vielä kenties se työtaakka, kannattaa stressilleen tietoisesti etsiä helpotuskeinoja. Usein kun kova stressi johtaa lopulta ahdistukseen ja tilanteeseen, jossa ollaan paniikinomaisesti täysin lukossa.
En väitä hetkeäkään, että äiti, joka valvoo yönsä miettien kiusattua lastaan, saisi ololleen ihmeparannuksen niinkin trendikkäästä jutusta, kuin hyggeily, mutta väitän, että meillä on jokaisella elämässämme tilanteita, joissa hedelmällisintä on pysähtyä ja rentouta. Olkoon se sitten kynttilänvaloa ja villasukkia, tai erilaisten hengitysharjoitusten tekemistä. Itse olen muuten viimeisen vuoden aikana opetellut noita hengitysharjoituksia, ja todennut ne älyttömän hyviksi. Oli kyse sitten pelosta tai stressistä, omaan hengittämiseen keskittyminen on tehokkuudeltaan verrattavissa rauhoittavaan lääkkeeseen. Ja ihan totta, sain ennen miltei ihottumaa sanoista meditointi ja mindfulness, mutta nykyisin ymmärrän, ettei minun tarvitse poltella suitsukkeita ja istua lootusasennossa hare krishnaa toistellen. Yhtä hyvin toimii yksinkertainen syvähengittäminen, meditoimista sekin!
Eikä siihen hyggeilyyn aina tarvita sitä pimeää ja hämärääkään. Tänään olen tietoisesti nautiskellut minua ympäröivästä tunnelmasta, poltellut kynttilöitä ja hengitellyt syvään hätistellen negatiivisia ajatuksia mielestäni. Bonuksena ajattelin ripustella hieman noita äidin virkkaamia ja sokerilla kovettamia lumihiutaleita ja palloja. Ei liian jouluisia vielä, mutta talvisia sitäkin enemmän!
Äh, edelleen tuntuu vieraalta vilautella hampaitaan, sitä kun on tottunut piilottelemaan hymyään. Mutta lapsuuden telaketjut (siten niitä koulussa kutsuttiin), ovat poissa, ja oikeasti mulla on ihan nätti hammasrivi suussa, tai niin ainakin itse ajattelen. Hammashymyily on silti asia, joka vielä joskus vähän ujostuttaa. Miksi, siihenkin löytyy ehkä vastaus tästä postauksesta. Vuorossa on nimittäin jatkoa Yotuel -yhteistyölle, joka polkaistiin käyntiin jo keväällä. Jos et yhtään muista, mistä oli kyse, käy lukaisemassa aiemmat postaukseni pohjustukseksi: Hymyile itsesi Madridiin ja Valkaisevat totuudet.
Yhteistyö tosiaankin starttasi valkaisevien, ja pinttymiä poistavien hammastahnojen käytöllä, ja huipentuu nyt lopulta hampaiden kotivalkaisuun. Matkan varrella on kuitenkin tullut opittua valtavasti uutta, ja kumottu muutama vanha uskomuskin. Jälleen kerran vähän viisaampana ja ehkä entistä enemmän niitä lapsuuden oikomisia ja ahkeraa hampaidenpesua kunnioittaen.
Kotivalkaisua varten kävin teettämässä muotit hampaistani hammaslaboratoriossa ja tämän jälkeen tein valkaisun käyttöönottokäynnin hammaslääkärin pakeilla. Hampaiden kunto tarkistettiin, ja hammaskivet putsattiin pois. Hammaslääkäriltä sain paljon tietoa hampaiden valkaisemisesta, itse hampaan rakenteesta ja mielenkiinnolla imaisin itseeni myös tietoa hampaiden, ja sen vaaleuden, psykososiaalisesta merkityksestä.
Ihan alkuun me lähdimme kuitenkin hammaslääkärin kanssa liikkeelle siitä, että mittasimme (jep, hassu laite teki homman) omien hampaideni värin. Hammasvärikartalla ylähampaani asettuivat toiseksi valkoisempaan ryhmään ja alahampaani kolmanneksi vaaleimpiin. Hammaslääkäri näytti myös muutaman sävyn sinertävän valkoisista hampaista, ja totesi, että on olemassa myös keinotekoiset valkoiset, joita tässä projektissa ei nyt tavoitella. (Huokaisin helpotuksesta!) Lisäksi lääkäri muistutti, että silloin kun puhutaan luonnollisesti valkoisista hampaista, minun tulee ymmärtää, että jo lähtökohtaisesti vaaleat hampaani eivät tulisi kokemaan muutosta, jonka häikäisee ystäväni. Ja tässä kohtaa pääsimme mielestäni siihen asian ytimeen: Ihminen huomaa itse pienenkin muutoksen, ja se vaikuttaa oloomme ja siihen, miten koemme itse itsemme. Kuvittele vaikkapa tilanne jossa olet tiputtanut 2-5 kiloa painoa. Sen verran, että tunnet, kuinka pahin turvotus on poissa ja housunnappikin sujahtaa taas paremmin kiinni. Kukaan ei kuitenkaan vielä kysele, että oletko laihtunut. Ei, muutos on pieni, mutta itsetunnossasi sen merkitys on valtava. Ryhtisi paranee, ja koko olemus tuntuu jotenkin paremmalta. Tästä samaisesta tunteesta on kyse silloin, kun hampaidenvalkaisulla haetaan vain yhden tai kahdenkin pykälän muutosta. Toki kotivalkaisulla päästään näkyvämpiinkin tuloksiin, mutta silloin lähtötilanne vaatii luonnollisesti enemmän mistä valkaista.
Puhuimme paljon valkoisten hampaiden merkityksestä myös siinä, miten näemme toisemme. Pohdimme valkoisen hammasrivistön vaikutusta työhaastattelutilanteessa, ja ihmistenvälisessä kanssakäynnissä. Myönnän itsekin, että valkoiset hampaat antavat mielestäni huolitellumman kuvan ihmisestä, vaikka sillä ei itse huolitellun kanssa olisikaan mitään tekemistä.
Opin hammaslääkärikäynnilläni paljon myös hampaiden rakenteesta. Kiille suojaa hammasta, ja usein valkaiseva apu löytyykin jo hammaskiven puhdistamisella ja poistamalla pinttymiä kiilteen pinnasta. Itse olinkin tehnyt tätä jo jonkin kuukauden käyttämällä Yotuelin hammastahnoja. Valkaisu taasen menee kiilteen ohi hammasluuhun asti, ja vaalentaa sitä. Vaikka hammaskiilteen alunperin kai onkin tarkoitus juuri suojata hammasluuta, kiille kuluu ajanmyötä, ja alkaa päästämään pienistä halkeamista värjäytymiä hammasluuhun asti. Suurin tekijä on ikä, tai oikeastaan aika, joka haurastuttaa hammaskiillettä. Myös esimerkiksi hapot tai hampaiden narskuttelu aiheuttavat mikroskooppisen pieniä hiusmurtumia hammaskiilteen pintaan. On siis täysin luonnollista, että vanhemmiten hammasluu alkaa tummumaan. Opinpa senkin, että on melko normaalia että ihmisen kulmahampaat ovat muuta rivistöä hiukan tummemmat.
Koska hampaiden valkaisu jakaa mielipiteitä ja siihen jos mihin liitetään ihmeellisiä uskomuksia, päätin kysyä lääkäriltä suoraan:
Kuluttaako hampaiden valkaisu hammaskiillettä niin, että valkaisun jälkeen hampaat tummuvat helpommin?
Ei. Turvallinen hampaidenvalkaisu ei kuluta kiillettä, päinvastoin, nyt kyseessä on tuote, joka myös hoitaa kiillettä. Valkaistu hammas ei tummu valkaisematonta yhtään helpommin.
Jotta hampaidenvalkaisusta olisi hyötyä, pitääkö nyt lopettaa kahvin, teen ja punaviinin nauttiminen? Tähänkin sain suoran vastauksen, ei missään nimessä! Koska hampaiden valkaisulla haetaan jotakin kivaa ja ekstraa elämään, olisi typerää, että se olisi muista nautinnoista pois. Tummentuvia poistava hammastahna on hyvä apu päivittäisiin pinttymiin, mutta kahvin, teen ja punaviinin soimaaminen on turhaa. Usein unohdetaan, että ruoka ja mausteetkin aiheuttavat ajan myötä pinttymiä. Hammaslääkäri jopa kertoi, että ainoa tapaus, jonka hän voi nimetä juomalla tummentuneista hampaista on viinien maahantuojalla, joka pyörittelee punaviinin makuja suussaan vuodesta toiseen päivätyökseen. Normaalisti juoma kun yleensä niellään, eikä jätetä suuhun.
Entä miltä kotivalkaisu tuntuu? Helppoa se on ainakin. Pienestä ruiskusta annostellaan valkaisevaa ainetta muotteihin niin, että ainetta on vain hampaan etuosaan osuvassa kohdassa muottia. Omat muotit sujahtavat suuhun kuin sormikas, ja niiden kanssa pystyy vallan hyvin puhumaankin. Ehkä ässä suhahti aluksi hiukan helpommin, mutta omien muottien istuvuudesta kertoo se, että kun irvistin mieheni naaman edessä ja käskin katsoa hampaitani, hän kysyi vain, olinko valkaissut hampaani, vai mitä. Muotteja ei edes huomaa, joten kävinpä joskus kaupassakin ne suussani. Valkaisu suositellaan tehtäväksi kuuriluontoisesti maksimissaan kolmen viikon jaksoja. Itse noudatin lääkärin suositusta, joka kohdallani oli tunti päivässä, kaksi viikkoa vuodessa. Tuloksena sain valkoiset hampaat, oikeastaan valkoisemmaksi näitä tuskin luonnollisin keinoin saa. Ja miehen mielestä eron huomaa, vaikka vakuutin kyllä, että on ihan ok, vaikkei hän sitä huomaisikaan.
Tämä matka hampaiden parissa antoi paljon. Tuntuu hassulta, että minä, lapsuuden “torahammas”, “rautahammas” ja “telaketju”, joka likipitäen asui hammaslääkärin vastaanotolla, pääsi vasta nyt sinuiksi hampaidensa kanssa – ja kaiken sen kanssa, mikä hampaisiin liittyy. Ymmärrän nyt paljon paremmin omia tuntemuksiani ja hampaiden merkitystä omaan sosiaaliseen käyttäytymiseeni. Yotuelin hammastahnat jäävät käyttöön, sillä jatkan kahvin, teen ja punaviinin nautiskelua, kuten elämästä nautiskelua ylipäätään. Ikävä ei ole myöskään hammastahnan vaahtoa, joka pitkän ajan jälkeen sai minut tässä taannoin lähes oksentamaan.
Loppuun pieni arvonta! Nimittäin nyt olisi tilaisuus voittaa pari lippua 5.11. järjestettävään Inspiration Blog Awards -gaalaan (juhla on K-18). Osallistu kahden lipun arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot, miten hoidat hampaitasi! Kilpailun säännöt löydät täältä, ja osallistua voit 23.10. 2016 asti.
